Teemaan sopiva teos: "Inferno", Dan Brown, WSOY, 2013: mojova miksaus Dante Alighierin Jumalaista näytelmää, prof. Langdonin symbolienselvintää, ihmismielen omnipotenttisuutta ja kiertelyä Firenzen taideaarteistoissa. Viimenmainittu niin elävästi kuvattuna, että vallinneessakin fyysisessä tökkötilassa tempauduin Uffizin galleriaan, sen ominaistuoksuun ja kerran todeksi koetun Firenzen-syndrooman ylivyöryvään valtaan. Kuten aiemmissakin Brownin teoksissa, tässäkin hienoisesti hiertää jostain kumman syystä tämä symboli- ja krypto-osasto; Vaari aprikoi hirtehisesesti, mutta hellästi syyksi numeerisen otsalohko-osioni vaatimattomamman kehitys- ja käyttöasteen... Tarkemmin tuota analysoimatta: itse dekkarikerronta historianviitteineen kulkee kuitenkin vaivattoman luontevasti, lukukokemuksesta muodostuu kompakti ja kutkuttavakin ynnä teoksessa on ilman muuta verbaalista fluenssia!
Olo on kuin Opuntiaheimon edustajalla yllä, mutta tästä on vain yksi ylevä suunta ja se on kohti keskikesän juhlaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti