Simone Buchholz: "Mexikoring/Mexikoring" - ex Libris...

"Mexikoring", Simone Buchholz, Kustantamo Huippu, 2021, 302 s.,

 suomentanut Anne Kilpi. Kansi Taina Värri.

"Hampurissa miehensä ja poikansa kanssa asuva Simone Buchholz  (s. 1972)

on yksi Saksan tämän hetken menestyneimmistä rikoskirjailijoista. 

Hän on koulutukseltaan toimittaja ja toiminut vuodesta 2001 vapaana kirjoittajana. Mexikoring on Chastity Riley -dekkarisarjan neljäs suomennettu osa, ja se palkittiin Saksassa ilmestymisvuotensa (2018) parhaana dekkarina. 

Buchholzin kirjoja on käännetty useille kielille ja ne ovat saaneet Suomessakin jo vankan lukijakunnan." (Mexikoring) 

 

 

                                                         ©Achim Multhaupt

"Joku sytyttää Hampurissa autoja tuleen – mielivaltaisesti, joka yö. Yhtenä yönä Mexikoringin toimistokorttelissa palaa Fiat, jossa on sisällä bremeniläisen maahanmuuttajaperheen kadonnut poika Nouri Saroukhan. Tapauksen tutkinnassa syyttäjä Chastity Rileyn on työparinsa komisario Ivo Stepanovicin kanssa perehdyttävä Libanonista saapuneiden maahanmuuttajien elämään ja klaanirakenteisiin, joihin liittyy rikollista toimintaa.

Rikostarinan rinnalla kulkee tarina Nourin ja hänen salaperäisen tyttöystävänsä Alizan kielletystä rakkaudesta ja heidän pakomatkastaan uuteen elämään. 

Oliko Nouri palavassa autossa tarkoituksella? Missä Aliza on ja tietääkö hän,

kuka on kaiken takana?  (Mexikoring)

 

Edelliskerran tapasimme Buchholzin kanssa  Verikuun  (2020) kumottaessa taivaalla: napakasti nakuttavaa ja sanakäänteillä ilottelevaa, herkullista tekstiä, joka ei turhiin jorinoihin taivu. Buchholzin näppärä sanaruletti riemastutti eli kyllä vaan lukeudun mieluusti kirjailijan  vankkaan ihailijakaartiin.

Mafia ei ole tässä teoksessa päätoimijana, koska se tarkoittaa aina, että mukana ovat politiikka ja talous. Nämä toimijat ovat vielä kaukana siitä eli  mhallamit:  

 

- Pojat oppivat jo nuorina, miten konfliktitilanteisessa käsitellään niitä, jotka eivät kuulu omaan väkeen. Aggressiivisesti ja brutaalisti.

- "Joillekin Lähi-idän alueilta tuleville", sanoo Baumann, "meidän vouhotuksemme humanismista ja yksilön kunnioittamisesta on mysteeri, se ei kiinnosta heitä tippakaan, he eivät ymmärrä, mitä se muka tarkoittaa, ei sellaista ole.

Heidän maailmassaan yhteisö ratkaisee, tärkeitä ovat vain heimo ja perhe. Yksittäinen ihminen, mies, nainen, lapsi, tunteet, tarpeet, ei millään näistä ole suurtakaan arvoa, kukaan ei ole oppinut ottamaan niitä huomioon. 

Sen tähden ei ole olemassa myöskään myötätuntoa sitä kohtaan, mitä jollekin yksilölle tapahtuu...

 

Aivan harmaat kasvot:  -  Calabretta, Stanislawski, Schulle ja Brückner ovat paikalla. Onpa ihanaa nähdä kaikki heidät niin keskittyneitä. Eräänlaista sielunturvaa. Varmuuskopio siitä, mitä oli. Olemme kuin ikkuna, jonka läpi elämä viime vuosina aina silloin tällöin on loikannut, ja me olemme lentäneet noiden loikkien seurauksena huoneen halki, mutta koska sirpaleet tietävät, minne kuuluvat, ne asettuvat aina pala palalta takaisin paikoilleen. uudeksi ikkunaksi, joka ei ehkä ole kaikkialta enää aivan siloinen, ja jota pitäisi joistain kohdista vähän puhdistaa mutta josta siitä huolimatta vielä näkee läpi.

 

Nouri ja Aliza satamassa:  - He istuivat aina laiturin numero 10 päässä. 

Penkillä, jolta näki joelle lännen suuntaan. Kesäpäivänseisauksen aikaan aurinko laski vasta hetki puolenyön jälkeen ja kurkisti puoli kolmen aikaan jälleen itäiseltä taivaalta.

He istuivat siinä niin usein kuin mahdollista mutta aina vasta hämärän laskeuduttua, useimmiten he tapasivat maanantaisin, tiistaisin ja keskiviikkoisin, torstaisin satamassa oli liikaa turisteja. Liikaa ihmisiä. Koskaanhan ei voi olla varma, kuka sattuu näkemään. He tapasivat ulkona vain jutellakseen.

Koskettamista varten he menivät Nourin luo. 

- Lähdetään Meksikoon (lausutaan Mehiko). Sieltä meitä ei löydä kukaan ja siellä puhaltaa aina lämmin tuuli...

 

 

Itse tarmokas ja sykäyksittäin etenevä rikostutkinta ja Nourin, jengiläisittäin alias Nurran & astronautiksi isona haluavan Alizan herkän riipaiseva  lovestoori kulkevat teoksessa sulassa sovussa ja  toistensa kanssa synkrossa. 

Buchholz jatkaa tehokkaaksi ja omakseen  havaitsemallaan nopealla

ja tikkaavalla  kirjoitustyylillään käyttäen lyhyitä ja näpsäkästi nimettyjä lukuja 

ja tiiviitä lauseita. 

 

Kerronnassa on mukana kaikki oleellinen, ei mitään turhaa. Lukijana istuu kuin katselemassa kiivastempoista pingismatsia hikoilematta, mutta nauttien ajoittain ronskistakin, mutta juoheasti kulkevasta sanansäilän heiluttamisesta. 

 

Nuo reippaammat sanonnatkaan eivät ihme kyllä - vaikka alatyylisyyttä silkkana "kova jätkä" -mallisena vierastankin - Buchholzin tekstissä särähdä korvaan,

vaan solahtavat luontevasti kerronnan lomaan. Ratevaa ja nautinnollista, ajakohtaista asiaakin sisällään pitävää luettavaa. 

 

Anne Kilven näppärä käännös ja Taina Värrin yksinkertaisen tyylikäs, sisällön myötäinen kansi on viimeistelevät ja luovat kompaktn kokonaisuuden!

 

Kuinka Buchholzin Mexikoringillä viihtyi Oksanhyllyltä -blogin MarikaOksa selviää klikkaamalla:)

Vahvennuksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta;)

- Yksinäisyys on kuin liian ahdas takki, mutta ilman takkia paleltuu...

¡Viva México! Eli buhholzilaisittain,

Voihan Mehiko: