"Jón Kalman Stefánsson (s. 1963) syntyi Reykjavikissa, jossa hän
Keflavikin lisäksi vietti suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan.
1980-luvulla Stefánsson opiskeli kirjallisuutta Islannin yliopistossa,
mutta loppututkinto jäi lopulta häneltä suorittamatta kirjailijauran
edetessä. Stefánssonin kirjallinen tuotanto käsittää toistakymmentä
romaania, joista vuonna 2013 islanniksi ilmestynyt,
Booker-ehdokkaaksikin valittu, Kaloilla ei ole jalkoja on hänen
ensimmäinen suomennettu teoksensa. Teos oli yksi kolmesta Mikael Agricola -käännösromaanikilpailussa. Sama romaani on ollut ehdokkaana myös arvostetussa Booker -kilpailussa." (Lievelehti)
©Einar Falur Ingólfsson
"Jón Kalman Stefánsson kuvaa
kotiseutuaan koruttomasti ja samalla kauniisti:
Mutta tyyninä aamuina
aurinko nousee kuin äänetön tulivuorenpurkaus.
Me näemme, kun tuli
syntyy kaukaisten vuorten takana, aivan kuin syvyyksistä nousisi jotain
suurta, voima joka voisi nostaa taivaan paikoiltaan ja muuttaa kaiken,
näemme miten yön tumma väri väistyy sen tieltä.
Edellisessä romaanissaan
Kaloilla ei ole jalkoja palkittu islantilainen kirjailija kuvasi sukupolvien välistä kuilua, vaikenemisen kulttuuria ja kahden nuorukaisen kasvua aikuisiksi
Keflavikin tukikohtakaupungissa.
Jotain kaikkeuden kaltaista jatkaa tarinaa." (Takakansi)
Jalattomat kalat olivat - toistaiseksi - tuntematon laji törmätessäni tähän toiseen suomennokseen. Islantilaisrintamalta on puhaltanut tähän asti uusia, raikkaita ja leppeitä tuulia, joten odotusarvo tämän kaikkeuden suhteen oli positiivisviritteinen. Otetaanpa alkuun relevantti kysymys:
- Kuinka monta päivää meillä on tällä planeetalla, elämänmittaisella ajalla, sellaista joilla on todella väliä, joina jotain todella tapahtuu ja elämäsi tuntuu sen tähden kirkkaammalta, täyteläisemmältä, enemmän illalta kuin aamulta - kuinka monta päivää?
- Ja semmoista se on, semmoista on elämä ja tähdistöt Islannin yllä näinä vuosina 1981 ja 1982. Maailma tapahtumineen pyrkii eteenpäin, kahdeltasadalta ihmiseltä, lapselta, naiselta ja mieheltä, on leikattu kurkku auki eräänä yönä Guatemalassa. Puolan armeija on edelleen levoton, Neuvostoliiton johtaja herra Breznev on alkanut kiukutella ja Ronald Reaganilla, Yhdysvaltain presidentillä, maailman vaikutusvaltaisimmalla miehellä on pikkukoiran älykkyysosamäärä ja revolverin tunne-elämä. Mutta me ajamme Keflavikist joka aamu, pysähdymme neljässä paikassa, kauden alettua väkeä tulee lisää, ajamme nummen yli Sandgerðiin ja sitten saman nummen yli ruokatunnilla edestakaisin, mutta ei enää Trabantilla vaan kahdeksan hengen Toyotalla, kalankuivaussuulit täyttyvät ja tyhjenevät, kalliokalapinot kasvavat...
- Mutta Sandgerðin talvinen taivas voi olla kaunis, tähtiä täynnä, revontulin koristeltu, ja kevätaamut niin hiljaisia, että voi kuulla kalojen haukottelevan meressä, joka leviää niin pitkälle kuin silmä kantaa.
Ahkera ja työteliäs Äiti, joka rakastaa katsella tähtitaivasta ja ihailee tähtitieteilijä Carl Sagania:
Joku menee pakkaseen viltti hartioillaan: - Äiti on ulkona joku sanoi, kun hänen poissaolonsa huomattiin, kun tekemättömät ja keskeneräiset työt herättivät huomiota hänen poissaoloonsa, ja aviomies, äitipuolen isä, jässikkä, se vaitelias, jupisi jotain joka kuulosti suunnilleen siltä kun kaikkea saatanan hullutusta, sieppasi viltin, pipon, meni ulos etsimään vaimoaan, löysi hänet pimeästä tähtien alta, laski viltin tämän hoikille harteille, sipaisi hänen päätään kuin ohimennen, niin nopeasti että se oli ehkä näköharha, ennen kuin painoi pipon hänen päähänsä. Seisoi tuokion vaimonsa vieressä, katseli hänkin. Lähti sitten sisälle.
Näin aamutakkisillaan Ainot jalassa mökillä talvipakkasella tähtien tuijottelijana uskalla väittää, että jos joku tuo pakkaseen viltin ja pipon mahdollistaakseen toisen kiireettömän tähtien katselun, niin tämä rakkauden osoitus on varsin korkeaa laatua eikä tuon kauniimmin eikä herkemmin sitä juuri kuvata voi.
Sello kiskoo maihin raskaan kaihon: Manuel de Fallan Nana Pablo Casaiksen soittamana saa Arin muistot avautumaan apposen auki, aivan kuin sello ei kiskoisikaan raskasta kaihoa maihin, vaan koko elämän, kuoleman, kiskoo maihin Thóran, hänen vaimonsa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, miten hän hymyilee, miten hän kävelee, pehmeästi, vähän kuin sade leppeässä tyynessä.
Loistavaa ja lempeää kerrontaa, sadunomaista ja unnukkaaista oloa
tuottavaa, riittävällä särmällä sipaistua tarinan iskentää useammassa aikatasossa höystettynä
islantilaisella luonnolla, kalastuselinkeinolla, saagan poikasille ja
historiallisilla
raameilla. Teos, jossa on substanssia ja jonka lukunautinnon kruunasi
Tapio Koivukarin kielellisesti rikas suomennos!
- Linnunradat pyörivät Islannin yläpuolella, mutta täällä kaikkeus pyörii kalan ympärillä..
Mietittäväksi jää, minkä ympärillä kaikkeus tällä hetkellä pyörii rakkaan Suomemme ja miksei koko maailmankin kohdalla...
Islannissa, satujen saarella piipahti:
Satujen saari kiehtoo kovasti, voisin vaikka matkustaa sinne joskus, kun korona-aika loppuu. Vaikka tulivuorten vuoksi siellä olo olisi aika epävarmaa. Lisäksi tykkään sen verran paljon puutarhahommista, että parempi on elellä ja oloilla kultaisessa kotimaassa. Kiva kirjavinkki.
VastaaPoistaOlisi todella kiinnostava kohde ja siellä käyneiltä olen kuullut pelkkää hyvää, ihastumista ja ihmettelyä.
PoistaTämä teos kuvaa hyvin myös paikallista luontoa ja mentaliteettia, olipa siis mainio nojatuolimatka:)
Kommentistasi kiitos ja oivaa loppuviikkoa Sinulle!
Jotain muuta kuin dekkari Islannista. Vaikuttaa hyvältä.
VastaaPoistaKiitos Margit, tämä oli tosiaan laadukas ja mielenkiintoinen, edukseen oleva poikkeus islantilaisesta, vahvasta dekkaririntamasta, kaunista luettavaa:)
PoistaKatselin tätä tänään kirjakaupassa, on todella kiinnostavalta vaikuttava kirja. Suomentaja Koivukari asuu täällä Raumalla.
VastaaPoistaKiitos Anneli A! Sittenhän Sinulla on ns. kotikenttäetukin puolellasi, jos teokseen päätät tarttua:)
PoistaKoivukari on suomentanut myös ihanan Vigdis Grimsdottirin kirjoja. Oletko lukenut? Hänen ansiostaan ajatukseni islantilaisesta kirjallisuudesta on hyvin positiivinen. :D
VastaaPoistaAnki kiitos kommentistasi ja mainiolta vaikuttavasta tervetulleesta vinkistä! Grimsdottir tarkoittaa minulle uutta tuttavutta ja oletettavasti mielenkiintoista luettavaa:)
PoistaIslantilainen kirjallisuus kiinnostaa. Minun piti lukea se Kaloilla ei ole jalkoja silloin kun se ilmestyi, mutta lukematta on vielä jäänyt. Pitäisi kyllä tutustua tähän kirjailijaan. Kiitos hyvästä esittelystä!
VastaaPoistaIslantilaisessa kirjallisuudessa on sitä jotain, omaleimaisuutta, joka ei lakkaa kiehtomasta.
PoistaAnki tuossa yllä heitti mielenkiintoisen uuden tuttavuuden kehiin.
Lukuiloa ja kaunista viikonloppua Sinulle:)
Olen aina ihaillut islantilaisuutta. Pieni kansa, karu saari. Kiitos kirjaesittelystä.
VastaaPoistaKiitos Jokke; pieni, karu saari mutta kiehtova ja kiinnostava kaikkinensa!
PoistaKumma vaikka olen lukenut useita islantilaisten kirjailijoiden esittelyjä aina vaan säväyttää Reykjavik 😀 oletetulla eksoottisuudellaan. Hienoa kuulla että tämä on vielä erityistä erityisempi 🍎
VastaaPoistaKiitos Rita A, ei tuota Islantia vissiin turhaan satujen saareksi kutsuta:)
Poista