Jón Kalman Stefánsson: "Jotain kaikkeuden kokoista/Eitthvað á stærð við alheiminn" - ex Libris...

"Jotain kaikkeuden kokoista", Jón Kalman Stefánsson, Aviador Kustannus, 2021, 327 s., suomentanut Tapio Koivukari.

"Jón Kalman Stefánsson (s. 1963) syntyi Reykjavikissa, jossa hän Keflavikin lisäksi vietti suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan. 1980-luvulla Stefánsson opiskeli kirjallisuutta Islannin yliopistossa, mutta loppututkinto jäi lopulta häneltä suorittamatta kirjailijauran edetessä. Stefánssonin kirjallinen tuotanto käsittää toistakymmentä romaania, joista vuonna 2013 islanniksi ilmestynyt, Booker-ehdokkaaksikin valittu, Kaloilla ei ole jalkoja on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Teos oli yksi kolmesta Mikael Agricola -käännösromaanikilpailussa. Sama romaani on ollut ehdokkaana myös arvostetussa Booker -kilpailussa." (Lievelehti) 

                                                       ©Einar Falur Ingólfsson

 

"Jón Kalman Stefánsson kuvaa kotiseutuaan koruttomasti ja samalla kauniisti:

Mutta tyyninä aamuina aurinko nousee kuin äänetön tulivuorenpurkaus.

Me näemme, kun tuli syntyy kaukaisten vuorten takana, aivan kuin syvyyksistä nousisi jotain suurta, voima joka voisi nostaa taivaan paikoiltaan ja muuttaa kaiken, näemme miten yön tumma väri väistyy sen tieltä.

Edellisessä romaanissaan Kaloilla ei ole jalkoja palkittu islantilainen kirjailija kuvasi sukupolvien välistä kuilua, vaikenemisen kulttuuria ja kahden nuorukaisen kasvua aikuisiksi Keflavikin tukikohtakaupungissa. Jotain kaikkeuden kaltaista jatkaa tarinaa." (Takakansi) 

 

 

Jalattomat kalat olivat -  toistaiseksi - tuntematon laji törmätessäni tähän toiseen suomennokseen. Islantilaisrintamalta on puhaltanut tähän asti uusia, raikkaita ja leppeitä tuulia, joten odotusarvo tämän kaikkeuden suhteen oli positiivisviritteinen. Otetaanpa alkuun relevantti kysymys:

 

-   Kuinka monta päivää meillä on tällä planeetalla, elämänmittaisella ajalla, sellaista joilla on todella väliä, joina jotain todella tapahtuu ja elämäsi tuntuu sen tähden kirkkaammalta, täyteläisemmältä, enemmän illalta kuin aamulta - kuinka monta päivää?

 

- Ja semmoista se on, semmoista on elämä ja tähdistöt Islannin yllä näinä vuosina 1981 ja 1982. Maailma tapahtumineen pyrkii eteenpäin, kahdeltasadalta ihmiseltä, lapselta, naiselta ja mieheltä, on leikattu kurkku auki eräänä yönä Guatemalassa. Puolan armeija on edelleen levoton, Neuvostoliiton johtaja herra Breznev on alkanut kiukutella ja Ronald Reaganilla, Yhdysvaltain presidentillä, maailman vaikutusvaltaisimmalla miehellä on pikkukoiran älykkyysosamäärä ja revolverin tunne-elämä. Mutta me ajamme Keflavikist joka aamu, pysähdymme neljässä paikassa, kauden alettua väkeä tulee lisää, ajamme nummen yli  Sandgerðiin  ja sitten saman nummen yli ruokatunnilla edestakaisin, mutta ei enää Trabantilla vaan kahdeksan hengen Toyotalla, kalankuivaussuulit täyttyvät ja tyhjenevät, kalliokalapinot kasvavat...

 

-  Mutta  Sandgerðin talvinen taivas voi olla kaunis, tähtiä täynnä, revontulin koristeltu, ja kevätaamut niin hiljaisia, että voi kuulla kalojen haukottelevan meressä, joka leviää niin pitkälle kuin silmä kantaa.

 

Ahkera ja työteliäs Äiti, joka rakastaa katsella tähtitaivasta ja ihailee tähtitieteilijä Carl Sagania:

 

Joku menee pakkaseen viltti hartioillaan:  - Äiti on ulkona joku sanoi, kun hänen poissaolonsa huomattiin, kun tekemättömät ja keskeneräiset työt herättivät huomiota hänen poissaoloonsa, ja aviomies, äitipuolen isä, jässikkä, se vaitelias, jupisi jotain joka kuulosti suunnilleen siltä kun kaikkea saatanan hullutusta, sieppasi viltin, pipon, meni ulos etsimään vaimoaan, löysi hänet pimeästä tähtien alta, laski viltin tämän hoikille harteille, sipaisi hänen päätään kuin ohimennen, niin nopeasti että se oli ehkä näköharha, ennen kuin painoi pipon hänen päähänsä. Seisoi tuokion vaimonsa vieressä, katseli hänkin. Lähti sitten sisälle.

 

Näin aamutakkisillaan Ainot jalassa mökillä talvipakkasella tähtien tuijottelijana uskalla väittää, että jos joku tuo pakkaseen viltin ja pipon mahdollistaakseen toisen kiireettömän tähtien katselun, niin tämä rakkauden osoitus on varsin korkeaa laatua eikä tuon kauniimmin eikä herkemmin  sitä juuri kuvata voi. 

Sello kiskoo maihin raskaan kaihon: Manuel de Fallan Nana Pablo Casaiksen soittamana saa Arin muistot avautumaan apposen auki, aivan kuin sello ei kiskoisikaan raskasta kaihoa maihin, vaan koko elämän, kuoleman, kiskoo maihin Thóran, hänen vaimonsa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, miten hän hymyilee, miten hän kävelee, pehmeästi, vähän kuin sade leppeässä tyynessä. 

Loistavaa ja lempeää kerrontaa, sadunomaista ja unnukkaaista oloa tuottavaa, riittävällä särmällä sipaistua tarinan iskentää useammassa aikatasossa höystettynä islantilaisella luonnolla, kalastuselinkeinolla, saagan poikasille ja historiallisilla  raameilla. Teos, jossa on substanssia ja jonka lukunautinnon kruunasi Tapio Koivukarin  kielellisesti rikas suomennos!

- Linnunradat pyörivät Islannin yläpuolella, mutta täällä kaikkeus pyörii kalan ympärillä..

Mietittäväksi jää, minkä ympärillä kaikkeus tällä hetkellä pyörii rakkaan Suomemme ja miksei koko maailmankin  kohdalla...

 

 

Islannissa, satujen saarella piipahti: