"Ikkunanlaudallani asuu meri simpukankuoressa", Ari Kokkonen,
Suomi 100 runokirjaa -kirjasarja, Mediapinta, 2017, 69 s.
Ari Kokkonen on turkulainen viestintäsuunnittelija. "Kirjoittaminen on huimaava matka metsien takaa, galaksien taakse, missä tähdet syntyvät. Sanat, lauseet ovat kuin elämä, opettelemista, tulematta koskaan valmiiksi. Sulkiessaan edellisen tarinan miettii jo seuraavaa, uusia polkuja, hetkiä jotka muuttavat maailman. - Olen myös innokas valokuvaaja ja olen suunnitellut ja vedän Turussa Henrikin srk:n alueella valokuvaus- ja luontoretkiä keväästä syksyyn. Toivon että runoni jättäisivät jäljen, antaisivat toivoa, muiston jostain, olisivat merkityksellisiä, jollekin." (Mediapinta Oy)
Onnistuneesti ja houkuttelevasti nimetty, pienimuotoinen ja selkeäsanaisesti kulkeva eheän- ja todenoloinen rakkaustarina, jossa on herkkyyttä ja tunnepohjaa:
Me opettelimme elämään yhdessä,
nauroimme kaikenlaisille asioille,
sellaisille miksi
yksinäiset sydämet riippuvat aina maata kohden,
miksi auringonkukat ovat keltaisia,
kuun sirppiä,
joka oli vähän liian kallellaan,
miten kiiltomadot loivat loisteensa
pimeyden tullessa.
Minä en huomannut enää öitä,
sinä valaisit päiväni.
Sinä kerroit minulle
nähneesi unta puista,
joiden juuret ulottuivat kilometrien syvyyteen,
ne olivat lämpimiä,
vaikka oksat olivat talvella jäässä,
keväisin niistä purkautui silmuja
joiden lehdet tekivät kesän,
syksyllä lehdet kuolivat,
ja päästivät siemenet vapaiksi, niistä kasvoi uusia metsiä,
sellaisia joissa me kävelimme,
kätemme koskettaessa toisiamme.
Nimikkoruno:
Laitoit ikkunalaudalle,
puun viereen simpukankuoria,
jotta puu voisi kuulla meren
ja tuntea aaltojen pauhun.
Kokkosen kooste on hyvä esimerkki siitä, ettei runous jäljen jättääkseen tarvitse mitään kimurantteja tekotaiteellisia layoutteja eikä lukijaa kiusaavia, huomion poisnyhtäviä kikkailuja, vaan runo parhaimmillaan puhuu sanoillaan, rytmiikallaan ja sanomallaan. Sekä sillä tunnetilalla, jonka se jälkeensä jättää.
Simpukankuoret ikkunalaudallani, omallani ovat totisesti viestineet meren tuoksua ja kohinaa sekä tuoneet mieleen rakkaita muistoja sekä lohdullisen tietoisuuden ja varmuuden siitä, että kaikki on tallella minussa...
Meri on asunut myös seuraavilla ikkunalaudoilla: Riitta/Kirja vieköön ja SusuPetal
Siloista & suloista sunnuntaita:
Tämä kokoelma todellakin viehätti herkkyydellään.
VastaaPoistaNäin iloisesti tässä pääsi käymään:)
PoistaNiin kaunista tekstiä😍 Mukavia lukuhetkiä ja elokuun jatkoa sinne♥
VastaaPoistaKiitos Päde, kauneudella on käyttöä ja kiitos samoin Sinulle!
PoistaLämmin kitos <3
VastaaPoistaAri, kiitos itsellesi! Ilo oli kokonaan puolellani:)
PoistaTämä viehätti todella paljon, konstailematon ja kaunistunnelmainen.
VastaaPoistaKyllä vaan Riitta k: ei mitään turhaa kommervenkkien pyöritystä tai erikoisuuden tavoittelua, vaan reilusti viehkoa runoutta:)
PoistaTutustuin tähän myös, herkkää ja kaunista runoutta.
VastaaPoistaCara näin lukemani myös koin ja erityisesti viehätti luonnon luonteva läsnäolo:)
PoistaOnpa kaunista ja herkän kuuloista. Ja aivan ihana nimi! ♥ Pitääpä tutustua. /Tiia
VastaaPoistaTiia&Tommi, eikös olekin? Jo silkka nimi olisi saanut tarttumaan näihin runoihin ja niiden aitous ihastutti.
VastaaPoistaPerinteisempi runous on ominta itseä, vaikka kokeilevakin kuten Harry Salmenniemen "Uraanilamppu" oli ideassaan herkullinen. Mutta sivu täynnä yhtä ja samaa sanaa tai sana ripellettynä sinne tänne kirjanlehdillä herättää lähinnä epäilyksen runoilijan mielentilasta...
Kiitos kommentista, paijaukset Kirjakissalle ja oivaa alkavaa viikkoa teille:)
Kaunista, myönteistä, tulee hyvä olo kun lukee ♥
VastaaPoistaElämänkumppanit, runoilija ja rakastettu, kaksi luontoa ja maailmankaikkeutta arvostavaa ihmistä... näin näen rivien väleistä. Kestäköön tuollainen onni ikuisesti ♥ ♥ ♥
Rita A, kiitos kauniista kommentistasi! Toivon myös minä; ei suurta kaiken nielevää tsunamia vaan pitkää yhteistä taivalta, elämän jakoa ja siihen tyytyväisyyttä sekä pieniä onnenpipanoita polun varrelle poimittavaksi...
VastaaPoistaMyönteistä ja hyvän olon alkanutta viikkoa Sinulle:)