Esikoisen Kummisetä, Vaarin lapsuuden- ja oma nuoruudenystäväni kaukaa 45-vuoden takaa tapasimme eilispäivänä pitkästä aikaa.
Ystävyys: ei niin kuin laivat, joiden kurssit sattumalta risteävät merellä vaan, jotka kohdatessaan purjehtivat hetken yhdessä uljaana saattueena, erotakseen ja jatkaakseen kukin kohti omaa kotisatamaansa. Näin vaikka olevaisen myrskyt vuosikymmenten vieriessä ovat meitä ympäri maailmaa ja mantuja heitelleet ja paattejamme kolhineet.
Ystävä: hän kenen kanssa voi jutustella tahi olla hiljaa, jonka läsnäollessa on helppo hengittää ja jonka luona tunnet olevasi kotona sekä jonka tapaamisesta jää lämmin olo.
Päätimme tavata lounaan merkeissä kesän kynnyksellä, kohottaa iloisesti helmeilevän maljan sille ja kolmelle Wanhalle Konnolle!
Cheers:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti