Rotukaverinsa jo elegantisti harmaantunut arvon herra R. on vielä tämän syksyn sinnikkäästi kahlannut noutotöissä kaislikoissa ja ruovikoissa, mutta saanee hissuksiin siirtyä ansaitulle vähintäinkin osa-aikaiselle eläkkeelle. Oivaa jahtikaveriainesta tämä terhakka tulokas!
Kuopuksella oli leivinuuni lämpimänä ja sieltä pullahteli herkkua toisensa perään: oikeata, aitoa ruisreikäleipää, jota oitis maisteltiin voin kera, herkullista syyspataa, jota syödessä ei veistä tai hampaita tarvinnut suussasulavaan lihaan käyttää ja vielä komiaksi huipennokseksi jälkkärikahville omenapiirasta. Nam, nam ja nam.
Lähtöhalauksia rutisteltaessa pelmahtivat paikalle mökiltään Kuopuksen appivanhemmat ja niinpä ihasteltuamme monisatapäisen hanhilautan ylilentoa pakkasimme autoon eväiksi kainalossa tiivisti jo köllöttävän ruisleivän lisäksi laatikollisen taatusti puhdasta, vastapoimittua puolukkaa; molemmista suurkiitoksemme! Juniorimurmelikolmikko puolestaan oli täydessä vedossa & vauhdissa turbovaihteella esittäen meille koko repertuaarinsa itsensä jopa hienoisesti ylittäen, joten :
Me Wanhat Konnot tapasimme toisemme eilispäivänä - ihan liian pitkästä aikaa - lounaan merkeissä kreikkalaisittan Pikku Santorinissa . Tilasimme itsekukin eri annokset sekä alkupaloja että pääruokaa ja totesimme yksituumaisesti asiaa tiedusteltaessa, jotta kreikkalainen kokki saa mielihyvin jatkaa lietensä ääressä. Palvelu oli kauttaaltaan ystävällistä, joten ei ihme, että asiakkaita riitti.
Kuin mennyt kesä täynnä lämpöä ja valoa on myös vuosikymmenten vierinnän hyrskyt ja tyrskyt kestänyt ystävyys...
Siitä pidämme lujasti kiinni!
Sateenropinassa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti