Eilen oli ruusukimpun ja lämpimän, hellävaraisen halauksen paikka! Hennoissa sireeninväreissä istui Päivänsankari tuolissaan naureskellen, käsiään innostuneesti yhteen napauttaen: "Voi kuinka kivaa!"
Kuluneen vuosikymmenen aikana olen kuullut kiehtovasti kerrottuna seutukuntamme historiasta & mielenkiintoisista henkilöistä, luonnonilmiöistä ja niihin liittyvistä sananlaskuista sekä uskomuksista, menneistä tapahtumista yleisemminkin, mutta myös vaihtanut lennokkaita ajatuksia kirjallisuudesta, uusimmista uutisista meiltä ja maailmalta, nykypäivän ilmiöista ja yhdessä olemme estoitta visioineet myös tulevaa maailmanmenoa sekä tulevaisuutta. Valoisasta ja toteavasta elämänasenteesta olen oppinut sangen paljon, samoin sydämensivistyksestä ja sen hienovaraisesta viritteellisyydestä. Kiitos.
Sankaritar, jolla pää leikkaa kuin partaveitsi ja muistitoiminto rulettaa sekä joka vielä pari vuotta sitten kävi "mopon" kanssa päivittäin ulkoilemassa liki säässä kuin säässä ja ilmaiskonserteissa metsänreunassa kuusen alla istuskellen linnunlaulua kuuntelemassa, on henkilö, jonka toivoi tapavansa, kun astui kotiovesta ulos. Nyt Sankarittaren tuolissa on pyörät alla.
riittääkään elämän kelassa? Hämmästelee Naapurintyttömme 101-v.
Lämpimästi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti