sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Hunnien sotaanlähtö...

on kaikessa komeudessaan kuitenkin ollut varsin vaatimaton offensiivi hirvijahtiin tälläytymisen rinnalla: kämppä totaalisen hujan-hajan, vain pieni polku eteisen halki vie ja naapureille vaivautuneet vakuuttelut: EI Vaari EI todellakaan ole lopullisesti muuttamassa pois kotoa.
Entä miksvasten Perhekunnan arvoisat miespersoonat kauttaaltaan ovat gourmet-mallia; eikös sitä voisi intoutua kunnon machosta äijämeiningistä ja plaseerata itsensä makkara-sinappi-reissumies-akselille?

Viikkojahdin lähtölaukauksen myötä myös kuonot & kirsut kääntyilevät hissuksiin kohti etelää. Maalliseen tomumajaan kohdistuvat,alati moninaistuvat huolto- ja kontrollitoimenpiteet ovat reippaassa vauhdissa ja olo on kuin pinkoisi 110-metrin aitoja. Reilusti yli puolenvälin on selvitty tipluitta ja hurskas toive on, ettei parilla vimpallakaan sorruttaisi kompurointiin. Toimintapää on tarmokkaasti avattu myös käytännön järjestelyjen suhteen lähestymällä pankkitätejä ja kotimme hyviä hengettäriä.

Eli Tästä se lähtee! Salut siis syssyn väreille ynnä suerte suunnitelmille:







Luuskaleskenä:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti