keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kohtaamisia...

Klo11 / 17,3 / 57% / pilvipeitettä.

Tapaninajelulle huristimme mittariautolla yläkaupungin La Pazin (paikall. Westend) Miradorille l. näköalapaikalle, josta on hulppeat maisemat yli koko kaupungin. Ostoskadun kautta tepastelimme ja miesten kevyitä kesäpaitoja kun kerrankin bongasimme kokoa XXXL nappasi Vaari kaksi ja ei kun sisään myymälään. Yksi paita 10,- kaksi paitaa ?? No, 18,- ja kaupat tuli. Kauppiaat, isä ja poika, olivat intialaisia ja peremmällä löytyi tietty myös elektroniikkaa. Juniori oli jo luonut tarkkaavan katseensa Vaarin kaulalla roikkuvaan Canoniin ja sitten lausahti puhtaalla Oxfordin englannillla: Let me show you something for your camera.Putsasi linssin ja laittoi siihen UV- suodattimen (lähtöhinta 49,90, netto 20,-) samalla kertoillen rauhallisesti sen eduista. Kaupanteko päättyi herrojen kättelyyn. Tiskin toisella puolellakin olleina, noin ammattitaitoisen eleganttia myyntitapahtumaa emme olleet kokeneet. Stand Up:pia, jonka hinta oli kohdallaan.

Altailla: eteemme sijottoutui viiden raamikkaan ja vauraanoloisen  tumman nuorukaisen poppoo. Mannerespanjalaisia joululomilla/arabinuorukaisia länteen tutustumassa?? Suljin raukeasti silmäni ja yht'äkkiä kuuloaisti viestittää ihan toista kuin äskeinen näköhavainto: högsvenskaahan pojat ... Ludlumin juuri lukeneena, loin heti tarinan Ruotsiin soluttautuineista Allahin pojista. Mielikuvitus laukkasi villisti, vaikka Vaari toppuutteli, että niillähän on isot kultaiset ristit kaulassa (llian isot & liian uudet = rekvisiittaa),pojat polttavat solkenaan tupakkia ( vain kun joku heistä muistaa tuputtaa) ja juovat tuopillisia (ja aivan selkeän vastentahtoisesti). Mysteeriksi jäi!

Mercadomme HeVi osastolla valitsin kauniita, kypsiä tomaatteja, kun samalle lootalle sattui suomalaisherra.: "On nämä vaan niin likaisia ja ne rypäleet vasta saasteisia ovatkin. Ne täytyy liottaa ja pestä Fairylla ja sitten kevyesti huuhtoa" "Et oos tosissas" tokaisee Mummo; ja jo alkoi tulla tuutin täydeltä selvitystä kokemuksen syvällä rintaäänellä elintarvikkeellisista vaaroista. Jep, jep. Päätin ottaa tietoisen riskin vain huuhtomalla huolellisesti kuumalla vedellä ja pitäväni torjunta-ainejäämät hyvänäni ja jättämällä Fairyt uittamatta sisuskaluihini. Konstit on monet!

AM:n lähellä sijaitsevalla toimistolla käymme taannehtivasti jututtamassa  hauskoja virkailijatätejä ja samalla lainaamassa kirjoja, niteitä löytyy peräti 500 - 600 kappaletta. Hieno homma!

Konstuosastolta: Arona-nimisessä kaupunkissa on 85.000 asukasta ja 176 poliisia. Policia Local de Canarias vahvuus on 1,8 virkavallan edustajaa / 1.000 asukasta. El Dia 23.12 tehtäviä: petos ( 50.000,-
/eteläamerikkal) 1 agressiivinen (marokkol.) suljettu sairaalaan, La Lagunassa kolarisuma, peltiä - ei henkiä, korukaupan ryöstö (300.000,-, 2 tekijää, vapaina) ja Tenerife Nortella, Los Rodeosin-kentällä kokatakavarikko (800 gr / chilel. nainen, kotipaikka Barcelona).

Uudenvuoden houkutustarjouksia: tuore katka 6,95 ja simpukat 4,95/kg, naudan filepihvi 6,95 ja palapaisti 5,95/kg, olut alk. 0,24 - Heineken 0,58/tlk, Valdepenas Reserva Senorio los Llanos 2,50 ja Cava Brut Anna de Godorniu 7,99 ynnä chipsit 1,35/300 gr. Asiakasystävällistä!!

Nyt toimintapäivään: kampaamovaraus, apoteekki, tikkuun puhtia, automaatille (toisella yrityksellä löytyi debetnostoon suostuva, tällöin kustannus 0,90/kerta), pesulaan ja Mercadoon...

Heippa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti