Hunnien sotaanlähtö...

on kaikessa komeudessaan kuitenkin ollut varsin vaatimaton offensiivi hirvijahtiin tälläytymisen rinnalla: kämppä totaalisen hujan-hajan, vain pieni polku eteisen halki vie ja naapureille vaivautuneet vakuuttelut: EI Vaari EI todellakaan ole lopullisesti muuttamassa pois kotoa.
Entä miksvasten Perhekunnan arvoisat miespersoonat kauttaaltaan ovat gourmet-mallia; eikös sitä voisi intoutua kunnon machosta äijämeiningistä ja plaseerata itsensä makkara-sinappi-reissumies-akselille?

Viikkojahdin lähtölaukauksen myötä myös kuonot & kirsut kääntyilevät hissuksiin kohti etelää. Maalliseen tomumajaan kohdistuvat,alati moninaistuvat huolto- ja kontrollitoimenpiteet ovat reippaassa vauhdissa ja olo on kuin pinkoisi 110-metrin aitoja. Reilusti yli puolenvälin on selvitty tipluitta ja hurskas toive on, ettei parilla vimpallakaan sorruttaisi kompurointiin. Toimintapää on tarmokkaasti avattu myös käytännön järjestelyjen suhteen lähestymällä pankkitätejä ja kotimme hyviä hengettäriä.

Eli Tästä se lähtee! Salut siis syssyn väreille ynnä suerte suunnitelmille:

Luuskaleskenä:

Perhe on paras...

syksyn taite on aika vetää pöytä pitkäksi. Sen ääreen istahti männä lauantaina  yksitoista hyvästä ruuasta nauttivaa persoonaa kirjaimellisesti sarjasta vauvasta Vaariin. Pienin tosin - vielä tällä kertaa - vaatimattomasti omin näkkäripuolikkain .

Elämän tarkoitusta mietittäessä, on tultu siihen helpottavaankin johtopäätöksen, ettei mitään yhtä ja ainoaa, suurta ja syliinsäsulkevaa tarkoitusta ole, mutta että lapset puolisoineen ja lapsenlapset omalta osaltaan  tuovat elämään  mielekkyyttä sekä iloa, valoa & vauhtia! Muiden elämänalueiden ja mielenkiinnon kohteiden ohella tämä sektori on priorisoinnissa topeinta toppia.


Tuomisyllätyksiä: pyyhkeisiin kiedottu, omassa leivinuunissa paistettu, vielä lämmin kunnon wanhanajan  Ruisleipä siis isolla R:llä lisäksi komia ja varsin intressantti purkki, jossa luumut hilpeän rentoina  kelluvat iloliemessä. Herkku on kuulemma valmis nautittavaksi vasta ennen Joulua, joten Esikoinen valoisasti toivookin  meidän tykkänään unohtavan aarteen kaapinperukoille, jotta voi sitten talvella isännöidessään sipaista snadit siivut lämmikkeeksi. No hope!

Perhekunta oli sitten viimen vallineen + - tilanteen  kasvanut yhdellä tervetulleella jäsenellä; loihhhtavaa;  Vaarin valintamittarilla  siis vallan kolmella h:lla. Kiitos myös:

 Esikoinen päivän kulun ja annin kivasti ja sydäntälämmittävästi  kiteytti:
 " Ihan kuin olisimme pieni suku!"

Matriarkkana:

Nokkela Nikkari piuhaviidakossa...

Oli tullut - korkea  - aika vaihtaa kunnialla täysinpalvellut pöytätietokone uuteen jöötimpään versioonsa. Ei kun Vaari hankintamatkalle & Pojanpoika, tuo armoitettu tietskarivirtuoosi hätiin...

Parin päivän ajan muistutti huusholli kelvollista, kilpailukykyistä  PC-pajaa: kaksi läppäriä ja kaksi kiinteää versiota posotti täysillä ja pinkeää piuhaa risteili liaanien lailla pitkin-poikin, kaiken keskellä tyynen rauhallisen Pojanpojan sormet kiisivät yli silmähavaintonopeuden vehkeiden näppämistöillä imuroiden, siirtäen ja naputellen; ei voi kuin ihailla tämän nettinatikkapolven ennakkoluulotonta ongelmainratkaisukykyä ja taitoa suorittaa useita tehtäviä & toimintoja päällekkäisesti yhtäaikaa. Sekä kärsivällisyyttä meidän tumpeloiden bittiavaruuden reunoillaroikkujain kanssa.

Ilman tätä helppiä olisi meille Vaarin kanssa tupannut tuuhean tiltin päälle ja heittänyt hervottomat herneet nenään sarjasta: mission impossible...

Amigo, muchas gracias:

Näppärät naivistit & nihkeät nostot...

Aamusella Ottomaatilta retkirahat ja kauniin kesäpäivän kunniaksi nokka kohti Iittalaa.

Vanhan puukoulun nostalginen tuoksu, narisevat portaat, seisova ilma: 33:.n taiteilijan voimin pirteitä pingviinejä, herkkiä kukka-asetelmia, vienoja vanamoja ,muhkeaharjaisia leijonia, liki kolmiulotteisia majakoita ja vihreitä saaria; suosikkeina Mia Bergqvist, Sirkka Koivula, Pertti Ylinen ja Dodo Jari Siljamäki. Aina yhtä elämänmyönteistä, huumorihauskaa värien ilotulitusta ja hyvän mielen hyrinää.

Nosto vakiautomaatilla  "yski" ja takkuili sen verran oudosti (skimmaus?), että kotiuduttua soitto pankkiin, josta kiitokset ilmoituksesta, pikainen tarkistuslupaus sekä kehotus välittömästi tarkistaa turvarajat, ajaa tilien nostorajat alas sekä suorittaa korttiin kohdistuvalta tililtä varojen poissiirto. Teimme työtä käskettyä ja nyt sitten vaanitaan silmä kovana hetkosen rahaliikennettä, jotta näin kuun alussa kun vielä ollaan löytyy kulloinkin katetta suoraveloitusten verran. Toistaiseksi kaikki normaalisti, mutta kinkkista & etovaa.

Hämmästyttää, kummastuttaa meno & meininki: murmeliväkeä liiskaillaan suojateille ja mummeleilta nyysitään kullat, monelle ne ainoat jäljelläolevat Kullat, kaulasta ja käsistä. Tälläytymisen asemestako on vaihdettava uloslähtiessä riisumiseen: asiointiromppeet lökäpöksyihin, "rautaa-rajalle"  sijaan jemmattava  Rolexit ja rihkamat  rasioihin ja jätettävä mahdolliset rollaattorit parkkiin porstuaan??

En suostu  pelkäämään omaa varjoani: onnettomat Ottomaatit jätän oman onnensa nojaan, nauran hersyvästi naivisteille ynnä käyn pilvipaimeneen...

Makoisia mansikoita:

Keskikesän kynnyksellä...

on kuin tämä elämänvaihe: kaikki oleellinen on täydesti ja kauniisti yht'aikaa läsnä. Voi suhtautua tulevaan odottavin mielin, kuin heinäkuun helteisiin, makeisiin mansikoihin, punaposkisiin omenoihin ja elokuun taianomaisiin kuutamoiltoihin tietäen, että toiveikkuudella on tapana ruokkia ja toteuttaa itseänsä.

Mittumaariin saattelee oivallisesti Tove Janssonin Muumipeikon Juhannusruno:

Pään painan ruohikolle
ja oion jalkojain.
En jaksa pohdiskella
mä tahdon olla vain.

Sen viisaammat voi tehdä
mä päivän kultaan jään.
Mä tunnen kaikki tuoksut
 ja luonnon loiston nään.

Voi leikitellä mielikseen,
voi ottaa jättää paikoilleen
tai olla niin kuin luonnostaan
ja maata vaan.

Mä peikko siihen uskoon jään
on maailmaa tää minkä nyt mä nään.

Juonikasta Jussia:

Silja Serenade, Stockholm & Skansen...

Kuopuksen perheen kanssa kevätristeilyllä aurinkoisessa Tukholmassa pii-iitkästä aikaa. Se nyt vaan jotensakin on tyylikäs kaupunki tornitaloineen ja kesävaatteisine väkineen.

Edellisvierailu Skansenilla tapahtui 13-vuotiaana  vaihto-oppilaana ja nyt taas, mutta viehkosti oli kaikki paikallaan. Pikkumurmeleissa erityistä ihastusta herättvät hiekassa kylpevä, lue rypevä, komianvärinen riikinkukkouros, naakat, oravat ja paluumatkalla  kaiken (koissunpisun) uhallakin  poimitut tienvarsikukat.

Meriaamiaiset ja buffetpäivälliset notkuivat runsauttaan noutopöytineen ja herkkutoreineen vähintäänkin taaten polttoaineen riittävyden kovassa menossa pallomeren ja leikkihuoneen riemuissa.

Vitosvaihteella ylös, talla pohjassa koko päivä ja suoraan kahtasataa Nukkumatin huomaan; nämä siunatut Temmeltävien Tuulten Kasvatit! Totuuden nimissä mainittakoon, että Vaarin kanssa meillä on ollut tämä loppuviikko hieman vaisumpaa ja hiljaisempaa...

Ilman toista ei olisi toistakaan; navigare necesse est!

Tusen tack:

Äitinä & Isoäitinä...

Pojilleni Isä oli Juhlaa ja Äiti Arkea, mutta Eeva Kilpeä vapaasti siteeraten toivon silti:

että jonkun salaperäisen, erehtymättömän biologisen lain mukaan olisin ollut paras mahdollinen Äiti juuri näille Pojille, sillä kuten leijonaemo pentujaan rakastan ja haluan suojella näitä raamikkaita, Ihmisen mittaan kasvaneita, keski-ikäisiä miehiä sydämeni vihoviimeiseen sykähdykseen, sillä he ovat parasta mitä  elämässäni, yhdessä Vaarin, jolle kiitos kauniista ruusuista, kanssa, olen aikaansaanut.

Isoäitiys on silkkaa Juhlaa ja suurta Seikkailua, elämän suoma uusi mahdollisuus. Ikäänkuin kävisi marjassa tai sienessä tietäen, ettei kotiintultuaan joudu perkaamaan saalista.

Kiitos  Esikoinen & Kuopus ynnä Murmeliviisikko siitä, että olette olemassa, sopivasti oleellisina osasina elämässäni!

Raks: