Keith Stuart: "Poikani Sam / A Boy made of Blocks" - ex Libris...

"Poikani Sam", Keith Stuart, Bazar Kustannus Oy, 2017, 431 s., suomentanut Marja Luoma. Kansi Elina Warsta.

"Englantilainen Keith Stuart on kirjoittanut teknologiasta, peleistä ja digitaalisesta mediasta jo yli 20 vuotta ja niistä noin puolet The Guardian -lehden toimittajana. Poikani Sam on Stuartin esikoiskirja, joka perustuu kirjailijan omiin kokemuksiin. Stuartilla on kaksi poikaa, joista toisella todettiin autismispektrin häiriö vuonna 2012. Videopelit ja erityisesti Minecraft ovat auttaneet Stuartia löytämään uusia tapoja kommunikoida poikansa kanssa." (Lievelehti)

"Rakkautta, sitä Alexilla riittää. Hän rakastaa vaimoaan Jodya ja kahdeksanvuotiasta poikaansa Samia aivan valtavasti. Mutta riittääkö sekään, kun elämää rasittaa ikävä tosiasia, Samin autismi? Se määrittää kaikkea tekemistä,
se rajaa arjen ahtaaksi, nakertaa parisuhdetta. Lopulta Jodya ja Alexia ei enää ole olemassa pariskuntana, vaan on olemassa Jody, Alex ja Samin ongelma.
Tai oikeastaan vain Samin ongelma. Niin päädytään eroon, ja Alex muuttaa railakasta sinkkuelämää viettävän kaverinsa luokse. Sitten Samille hankitaan pelikonsoli." (Takakansi)

Ihan ensitöikseni  pelimaailma kun ei satu kuulumaan varsinaisiin kiinnostuksen tai harrastusten kohteisiinsi oli tehtävä pikasukellus Minecraftin uppo-outoon maailmaan. Loiskista!
Tässä teoksessa on kyseessä kypsymistarina sekä miehenä että isänä. Aina joskus elämällä on tapana, meiltä lupaa kysymättä mennä totaalisti sekaisin, rikkoa unelmamme ja heittää odottamatta päin kasvoja suuria haasteita.
On ponnisteltava uskaltaakseen kohdata omat menneisyyden haamunsa ja sängyn alla luuraavat mörkönsä, työstää ne ja painaa lopullisesti unohduksiin. Taistele tai pakene.

Sam:  - oli kaunis vauva. Hän oli aina kaunis. Syntyessään hänellä oli paksu ruskea tukka ja isot töröhuulet kuin pikkuruisella, pidätyskyvyttömällä Mick Jaggerilla.
-  yritti ymmärtää ja jäsentää maailmaa omalla tavallaan, tulkita ympärillä kuhisevaa järjetöntä toimintaa. Hän tarvitsi edes jonkinlaisia keinoja, joiden avulla käsitellä sitä mitä tapahtuu. Kaupunki ei ollut Samille pelkkää taustahälyä, hän ei voinut vain sulkea sitä kuulumattomiin - maailma oli jatkuvaa kidutusta hänen aisteilleen. Hän yritti epätoivoisesti saada siitä jotain tolkkua. Nyt näyttää siltä, että maailma on kirkastumassa hänelle niin kuin aurinko olisi päässyt valaisemaan tuntematonta maisema... 

Jody:  - "Pidä huolta itsestäsi, Alex", hän sanoo. "Ole kiltti ja selvitä asiasi, 
se sinun olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, silloin kun meillä oli kaikki hyvin.
Ehkä, jos olisit... tai en tiedä. Ehkä kaikki olisi vieläkin hyvin."

Alex:  - Jody laittaa pari kertaa tekstarin, mutta poistan viestit lukematta niitä. Minä vain nukun ja ajattelen, ja sitten yritän saada unen päästä kiinni ettei tarvitsisi enää ajatella. Olo on pikemminkin tyhjä kuin surullinen. Olen tyhjää täynnä. En saa hilattua itseäni tyhjyydestä ylös, en edes yritä. 
Olen kuin kävelevä Jean-Paul Sartren essee...

                                                           © Ashley Bird
                                                       
Oma riittämättömyyden tunne on vaikea kohdattava ja tiukka haastaja.
Sen avaaminen on riskinottoa ja osoittaa suurta rohkeutta. Kuinka kohdata tunne, kun minä en riitä?

Stuartin kerronta on rehellisen oloista, sääliä kerjäämätöntä ja koskettavaa tilitystä elämästä, jota lapsen neurobiologinen keskushermoston kehityshäiriö määrittää ja on kaiken läpileikkaavaa, mutta se on myös suuri tarina tien löytämisestä, ilosta ja yhteydestä sekä rakkaudesta.  Hän välttää hienoisesti melodramaattisuuden tarjolla olevat ansat. Kertomus päättyy onnellisesti suvantoon ja konsensukseen. Uskoisin, että lukemisesta on apua myös  meille kaikille parhaillaan elämän kosken kuohuissa ponnisteleville.
Kaunis, herkkä ja koskettava teos, jota Elina Warstan tyylikäs ja sisältöä oivasti peilaava kansi kuorruttaa.

Isosti tervetuloa Jenny/Kirjojen Pyörteissä mukaan matkalle ja vaihtamaan ajatuksia ja kommentteja:)

Meille kaikilla on ihmisinä omat vahvuutemme ja kykymme sekä myös omat näkyvät tai näkymättömät puutteemme ja vikamme, mutta meillä kaikilla on  myös ikioma sijamme, tehtävämme, aikamme ja paikkamme tällä Telluksella. Olemme erilaisia ja tarvitsemme

ymmärtäväisyyttä ja yhteenkuuluvuutta: