"Tappakaa Peter Pan", John Verdon, Gummerus, 2014, 595 s., suomentanut Marja Luoma.
"John Verdon (s.1942) teki pitkän uran New Yorkin mainosmaailmassa. Kuten kirjojensa päähenkilö Dave Guerney, myös Verdon jäi varhain eläkkeelle ja muutti New Yorkin osavaltion pohjoisosiin, Catskillvuorten juurelle. Aikansa kuluiksi hän päätti mahdollisimman jännittävän arvoitusdekkarin, ja syntyi Numeropeli, joka nousi välittömästi bestselleriksi ympäri maailmaa. Tappakaa Peter Pan on Verdonin neljäs romaani, joka edellisten tapaan yhdistää nerokkaan päättelyn, toden tuntuiset henkilöhahmot ja pikimustan huumorin." (Takalievelehti)Näiden väliin sijoittuvat Sokkoleikki (2012) ja Murhakierre (2013).
"Carl Spalter, miljonääri ja menestyvä poliitikko, on ammuttu äitinsä hautajaisissa, ja hänen leskensä Kay on tuomittu teosta - poliisista pois potkitun Jack Hardwickin mielestä väärin perustein. Gurney on pahansisuiselle ja kapinalliselle Hardwickille vastapalveluksen velkaa, joten hän ryhtyy tutkimaan tapausta auttaakseen tätä pääsemään yksityisetsivän uran alkuun. Nopeasti käy ilmi, että tapaukseen liittyy kummallisia piirteitä, varsinkin pelottava ja erikoiskummallinen murhaaja, jota lapsenomaisen ulkonäkönsä vuoksi kutsutaan nimellä Peter Pan - ja Taikuri, koska hän toimii puhtaasti omien sääntöjensä mukaan, mutta onnistuu aina." (Takakansi)
Nyrpeäksi aluksi todettakoon, jotta jos kirjan nimessä on tälläinen ikioma lapsuudenystävä kuin Peter Pan tahi teosta verrataan johonkin suurmenestykseen kuten muissa yhteyksissä paljon viljeltyyn "Da Vinci koodiin" alkuasetelmani lukijana on vähintäinkin lievästi vastahankainen.
Mutta toisaalta, kun tässä puikoissa on John Verdon, jonka aiempiin kolmeen teokseen tykästyin ja arvostettu rikostenselvittelijä, sympaattinen Gurney, joka uuden elämänvaiheensa ja asuinpaikkansa suhteen on hellyyttävästi hakusassa, niin juoheasti tuli sivu sivulta jolkoteltua läpi rikollisten, psykopaatin, psykatrin, palkkatappajan, poliittisten pyrkimysten ja taloudellisen vallankäytön yms. dekkariin kiinteästi kuuluvan materiaalikombinaation.
Seesteyttävänä vastapainona ja suvantokohtina toimivat Gurneyn polveilevat fundeeraukset ja filosofoinnit elämästä sinänsä ja yhteiselosta vaimonsa Madeleinen kanssa: "Gurney oli jopa hiukan kateellinen vaimolleen tämän uskomattomasta kyvystä keskittyä meneillään olevaan tehtävään ja välittää siitä. Niin monilla asioilla tuntui olevan hänelle merkitystä. Gurney kehitteli ajatuksen, joka kuulosti hänestä jokseenkin hölmöltä: ehkä merkityksellistä elämässä on oli se, että asioilla oli merkitystä - monilla asioilla. Ajatus kalskahti suorastaan epätodelliselta, ja hän päätti syyttää omituista säätilaa sen syntymisestä"...
Edelleen: "Tosielämässä on päätelmät tehtävä vaillinaisin tiedoin ja on yritettävä laatia malleja, joissa on siedettävästi järkeä. Se ei ole täydellistä. Ei elämäkään ole täydellistä. Vaara ei niinkään piile päätelmien tekoon tarvittavien tietojen riittämättömyydessä, vaan päättelijän omassa tiedostamattomassa näkemyksessä. Omat näkemyksemme ohjaavat meitä antamaan tietyille tiedoille suuremman merkityksen kuin toisille ja hahmottamaan mallin omien toiveittemme mukaan. Käsityksemme tapahtumien kulusta vääristyy enemmän tunteiden voimasta kuin käytettävissä olevien tietojen vähyydestä."...
Verdon & Gurney, kaksi herraa, joiden seurassa viihtyy hervottomissa helteissäkin, joiden ei tarvitse vasiten revittää mitään raflaavaa, jotka kantavat itsensä ja jotka nyt vaan ovat
miun maun mukkaa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti