"Kun isolla kengällä astuu, JÄÄ ISO JÄLKI" - ex Libris...

"Kun isolla kengällä astuu. JÄÄ ISO JÄLKI, Kahdeksantoista näkökulmaa poliisin työhön", Poliisiammattikorkeakoulu, Lukemisto Poliisiammattikorkeakoulun valintakokeita varten,
2014, 335 s.

"Kirja on tehty ennen kaikkea ennakkolukemistoksi Poliisiammattikorkeakoulun valintakokeita varten. Valintakokeiden kirjallisissa tehtävissä arvioidaan hakijoiden valmiuksia tutkivaan ajatteluun, tutkivaan lukemiseen ja tutkivaan kirjoitttamiseen. -  Kirjan alaotsikko "Kahdeksantoista näkökulmaa poliisin työhön"  tähdentää sekä näkökulman moninaisuutta että rajallisuutta." (Lukijalle)

Teoksen toimittaja on Marko Vesterbacka. "Kirjoittajista puolet on poliiseja, loput muita: Jutta Helenius - yliopisto-opettaja ja tutkija, Heikki Hiilamo - sosiaalipolitiikan professori ja tutkiva journalisti, Joonas Konstig - kirjailija, Mikko Pelttari - tiedetoimittaja ja Elina Saksala - tuottaja. Kirjoittajiksi kutsutut poliisit ovat nuoria, yhtä vailla kaikki 2000-luvulla valmistuneita." (Lukijalle)

Vesterbacka päättää esipuheensa toivottamalla lukijalle antoisaa tutkimusmatkaa artikkeleista avautuvaan polkuverkostoon. Hänen toiveensa toteutuu vallan mainiosti, sillä lukijalle tarjotaan avointa ikkunaa ja tutustumismahdollisuutta siihen maailmaan ja joihinkin ammattikunnan edustajiin, jotka arvokkaalla työllään tämän yhteiskunnan turvallisuutta ja rauhallisuutta valvovat ja ylläpitävät.  Ennenvanhaiset virnuilut poliisikoulun palikkatesteistä voi jättää omaan arvoonsa ja ne joutavat suoraan romukoppaan niin monisisältöinen ja vaativa on nykyinen kaksivaiheinen valintarupeama.

Teos valottaa sekä poliisina työskentelevien vankkoja ammatillisia taustoja että niitä ominaisuuksia, joita tehtävien menestyksellinen hoitaminen vaatii; eivätkä kummatkaan noista ole vähäisiä! Monilla löytyy taustalta useampia tutkintoja, joiden lisäksi tulevat ammatin muut vaatimukset, kuten hyvä fyysinen ja psyykkinen kunto, nopea tilannetaju, hyvä psykologinen silmä jnpp. Lainkaan väheksymättä huumorintajua, jota teoksessakin viljellään, ja jota tarvitaan sekä asiakaskohtaamisissa että kysytään oman mielenrauhan ja henkisen tasapainon säilyttämisessä sekä hersytetään kollegiaalisessa kanssakäymisessa....

Kirjoittajat ovat eri lähtökohdistaan ja erilaisista kirjoittamistavoistaan johtuen onnistuneet laatimaan varsin kattavan ja mielenkiintoisen katsauksen meille maallikkolukijoille, jotka poliisin työtä arvostamme ja tärkeänä pidämme, mikä on ollut myös Vesterbackan toimituksellinen lähtökohta. Perään ammattikunnalle riittäviä resursseja! Minä kunnioitan, arvostan & kiitän teitä kaikkia tätä arvokasta työsarkaa kyntäviä, joiden ansiosta koen olevani ja eläväni paremmassa ja väkivallattomammassa yhteiskunnassa kuin ilman työpanostanne!! Näissä merkeissä;


Turvallista & rauhallista viikonloppua:

"Kaikki taivaan linnut / Go Set a Watchman" - ex Libris...

"Kaikki taivaan linnut", Harper Lee, Gummerus, 2015, 285 s., suomentanut Kristiina Drews.
Kansi Jenni Noponen.

"Harper Lee  syntyi  1926 ja kasvoi Alabamassa. Hän opiskeli lakia Alabaman yliopistossa ja muutti myöhemmin New Yorkiin.
Esikoiskirja Kuin surmaisi satakielen julkaistiin vuonna 1960 ja se voitti Pulitzer-palkinnon vuonna 1961. Romaani kuuluu jokaisen amerikkalaiskoululaisen lukulistalle ja jokaisen kirjoja rakastavan kirjahyllyyn.  Harper Leeltä odotettiin turhaan toista kirjaa yli 50 vuotta, kunnes kansainvälisen kustannusmaailman hämmästykseksi ja riemuksi kirjailijan arkistoista löytyi vuoden 2014 lopulla ennen julkaisematon romaanikäsikirjoitus Kaikki taivaan linnut. Kirjan amerikkalainen kustantaja HarperCollins on kertonut kesällä 2015 julkaistavan painoksensa määräksi kaksi miljoonaa." (Kustantaja)

"Vaikka Kaikki taivaan linnut kirjoitettiin ennen Kuin surmaisi satakielen -kirjaa, se jatkaa päähenkilö Scoutin tarinaa. Scout on nyt nuori nainen, joka matkustaa isänsä luo vanhaan kotikaupunkiinsa. Lapsuutensa maisemiin palaava Scout joutuu painiskelemaan niin henkilökohtaisten kuin poliittistenkin kysymysten parissa, joita yhteiskunta, suhde omaan isään ja alabamalainen pikkukaupunki herättävät." (Kustantaja)

"Muistot nousevat pintaan: Atticus isän viisaat sanat, loputon varmuus siitä, mikä on oikein ja mikä väärin." Kohdatessaan itselleen uutta totuutta,  Scout toteaa, "ettei pysty tarkastelemaan ihmisiä jonkin rodun edustajina, vaan hän näkee vain ihmisiä ja toteaa, että jos hänellä olisi ollut näkemystä tapahtumista, jotka olivat saaneet alkunsa yli 200-vuotta sitten, hän olisi voinut punnita päivän tapahtumia tutun tarinan valossa" ja "hän olisi päässyt yli oman, valikoituneen ja tarkasti rajatun maailmansa, hän olisi ehkä tajunnut, että oli koko ikänsä kärsinyt näköhäiriöstä, joka oli jäänyt huomaamatta ja hoitamatta sekä häneltä itseltään että hänen läheisiltään: hän oli syntynyt värisokeaksi."

Tätähän aikuisuuden aprikointi juurille palattaessa ja aikamatkalle uskaltauduttaessa pitkälti on:
missä nyt piilottelevat lapsuuden kukkivat niityt ja mittaamattomiin heilimöivät viljapellot, kesien aina helottava aurinko ajattomine aikoineen, tutut kadut, kujat ja rakennukset, kasvunkumppanit, oikeudenmukaiset ja järkähtämättömän kivipaadenkaltaiset turvalliset isät; olevat, kadonneet tai kuolleet sisaruksemme??  Historiallisista orjuudesta ja rotusorrosta  olemme ainakin jossain määrin toenneet ja suorineet moraalisemmille vesille, joskin mittavasti työsarkaa kynnettäväksi löytyy edelleen. Näistä ratkaisua vaativista massasiirroista ja- siirtymistä ja niiden haastamasta eettisestä yhteisvastuusta opittu on, - josko niin mitään. Nyt vuorostaan olemme lipuneet törmäyskurssille ajankohtaisten siirtolais-, pakolais- ja maahanmuutto-ongelmien pulmaviidakon kanssa. Jaakobin painia & judoa kerrakseen luvassa Telluksen tatamilla....

"Ennakkoluulolla, joka on ruma sana, ja uskolla, joka on puhdas sana, on jotakin yhteistä: molemmat alkavat siitä, mihin järki loppuu." Viisaasti sanottu.

Teos on kirjoitettu nuoren naisen näkökulmasta, joka myös lukijalle aidosti todentuu.
Se sisältää perusteellista pohdinnanomaista perkaamista  sen suhteen, mitkä ovat meidän perimmäiset tavoitteemme ja arvojemme mukaiset päämäärät ja kuinka oudonoloisia, edellisten vastaisia tilapäiskeinoja elämässämme joudumme käyttämään ne saavuttaaksemme.
Sivuilla pelätään ja kauhistellaan kommunismia, sekarotuisuutta ja järjestöä NAACP.
Kertomus etenee leppeän sujuvasti hienoisin naiivein piirtein, mikä teokselle olosuhteet ja ilmestymisajankohta huomioiden toki suotakoon.

 Kuten villit ja vapaat  linnut lukemisen myötä liitää suoraan syvälle hehkuviin etelävaltiohin Tuulen viemän tapaisiin luettuihin ja elokuvan visualisoimiin täyteläisen tummiin tunnelmiin. Takuulaatuinen suomennos Kristiina Drewsin ja tyylikäs kansi Jenni Noposen käsialaa. Vaikka oma perspektiivi verrattuna aiempaan Satakieleen on aivan toinen, tämä oli kirja, joka kannatti ja kelpasi lukea jo aiempien positiivisten tuntojen perusteella sekä  uteliaasta mielenkiinnosta  siksi, että ilmestymisten ja lukukokemusten välillä ehtinyt aikaa hurahtaa hirmuiset puoli vuosataa...



Kuin surmaisi satakielen  / To Kill A Mockingbird, Pulizer-palkinto 1961, oman aikansa kulttikirja eräänlainen ikäpolveni must-luettava
Se liittyy nostalgiseen itsensä ja arvojensa etsimis- ja löytämisaikaan. Aikaan, jolloin meillä oli paljon ihanteita, ilmassa oli suuria ja utopistisia haaveita, tulevaisuudensuunnitelmia, idealismia ja vastustettiin mm. rotusortoa. Osa niistä on onneksi, vaikkakin matkalla muotoutuneina ja riisuttuina, osoittautunut jokseenkin pysyväisluonteisiksi.
Musta-valkoinen maailmakin on hioutunut harmaansävyjä sisältäväksi, joskaan elämä ei suistunut harmaaksi, on opittu kompromissien tekemisen jalo taito...


Siispä: erämaa pysyy, karavaani kulkee ja  kodissammekin  tulevalla viikolla koirat haukkuvat,
jos tri Finchin sanoin,

D.V.:

"Tekokukkia /Flores artificiais" - ex Libris...

"Tekokukkia", Luis Ruffato, Into Kustannus, 2015, 176 s., suomentanut Jyrki Lappi-Seppälä.

Luiz Ruffato ( s.1961) on ylistetty brasilialainen kirjailija ja runoilija. Hänen hengästyttävä São Paulon elämänrytmin vangitseva esikoisteoksensa  "Rutosti hevosia" voitti Brasilian merkittävimpiä kirjallisuuspalkintoja ja keräsi kehuja ympäri maailmaa.
Jyrki Lappi-Seppälän suomennos valittiin vuoden 2015 Jarl Helleman-käännöspalkintoehdokkaaksi.  Tekokukkia on Ruffaton yhdeksäs romaani.
Hän on julkaissut myös kaksi runokokoelmaa, näytelmiä ja novelleja.
Luis Ruffato asuu São Paulossa. (Kirjan lievelehti)

"Kirjailija Luiz Ruffato saa erikoisen kirjeen. Se sisältää Maailmanpankin virkamiehen muistelmat ja omituisen pyynnön: kirjoita muistojeni pohjalta kirja.Tekokukkia on kirja kirjan sisällä. Se havainnoi elämänkohtaloita, vallankumouksia, kadonneiden ihmisten historioita. Yhteen punoutuvat totuus ja fiktio,
eikä lukija voi kuin arvuutella mikä on todellista." (Kirjan takakansi)

Ruffato saa 2010 kaukaiselta sukulaiseltaan Dório Finettolta kirjeen, jossa tämä Maailmanpankin infrastruktuuripuolen projektikonsulttina maailman syrjäseutuja kierrellyt insinööri tarjoutuu lähettämään Ruffatolle postipakettina 600-sivuiset muistelmansa otsikolla: Matkoja vieraalla maalla Ruffaton vapaasti käytettäväksi kirjalliseksi materiaaliksi.

Johdannon jälkeen teos alkaa Dório Finetton lähestymiskirjeellä, joka on päivätty Washingtonissa 16.9.2010. ja päättyy Taustamuistioon Finettosta, josta hän tosin väittää ei tunnistavansa itseänsä. Itseelliset luvut  on nimetty seuraavasti: Epäuskottova tarina, Absoluuttinen nykyhetki, Paksukainen, Iltapäivä Havannassa, Jalka, Sushia Beirutissa, Susana ja Ei paikkaa mihin päänsä kallistaa. Silkka  hajanainen nimigalleria herättää uteliaisuutta luoden intoa sukeltaa sisään kertomuksiin.

Brasilia + Ruffato + Jyrki Lappi-Seppälä = trio & kolme hyvää syytä tarttua näin sateisena luppopäivänä tähän pienehköön pehmeäkantiseen teokseen, joka ei totisesti tuottanut pettymystä, vaan runsaasti hyvää mieltä sekä matkantekoa pitkin maata ja manteretta ollen erinomaista seuraa...   Ruffatolla on armoitettu taito luoda värikylläista, rikaskielista ja elävää tekstiä sekä tarkasti lempeällä ja ymmärtäväisellä sydämellä ihmisyyttä ja ympäristöä havainnoivaa kerrontaa, jota Lappi-Seppälän oiva suomennos mainiosti seuraa ja  ilmentää!

Kirja tuo raikkaan tuulahduksen avarasta maailmasta ja kuvaa niitä koskettavia ja ainutkertaisia kohtaamisia, kuten eräs omistani yllä, joita elo parhaimmillaan sattumanvaraisesti iloksemme ja opiksemme tiellemme ripottelee...

"Yksikään tie ei ole paluutie" Iacyr Anderson Freitas.

Viehkoa:

Chilinkasvatuksen riemua & Pimientos de Padrón...

Kasvatus jatkuu meillä tällä kertaa menestyksekkäästi toista sesonkia ja  purkeissa rehottaa kuusi mallia  Pimiento de Padrón,-lajiketta, korkeudeltaan 80 cm, ja joiden siemenet toimme mukanamme Teneriffalta ja pienemmissa purkeissa asiaaharrastavalta naapurilta saadut kaksi  vaatimattomamman kokoista, mutta myös satoaroikottavaa chilipaprikavaihtaria.

Siemenet laitettiin multaan kesämaasta kotiinpaluun johdosta reilusti myöhässä ja ne lämmittelivät valohoidossa lampun alla maaliskuussa.  Talvehtineisiin rankoihin sen sijaan ei syttynyt elonpihahdustakaan. Kesäkuun lopulla oli kukinta iloisesti alkamassa ja ensimmaiset maistiaiset omasta sadosta herkuteltiin eilen: nam nam.

Näitä taimia on  paapottu kuin vastasyntynyttä kapalovauvaa  parvekkeen lämpötilaa ja tuuliolosuhteita vaanien ja myötäillen. Vaari vanutuppo hyppysissään on häärinyt ahkerasti
kukkia & mehiläisiä-meiningillä, hyönteiset ja pölyttäjät kun ovat kuluneen kesäsenä poissaolollaan lähinnä loistaneet

Näitä suosikkitapaksia nautiskeltaessa pelin nimi ja henki on "espanjalainen ruletti".
Tähän ensi tastinkiin ei - kumma kyllä - osunut sitä pirtsakkaa pirulaista, joka saa mussuttelijan silmät revähtämään selälleen, hiuskuontalon sähäkästi pystyyn ja hikikarpalot herahtamaan otsalle, mutta jatkoa sadolle ja ruletille on reilusti luvassa...  Kun on jotain mitä odottaa, hikipisaroilla tai ilman, kuitenkin

tulisieluista viikonloppua:

"Yksi tappava syrjähyppy" - ex Libris...

"Yksi tappava syrjähyppy / Ett litet nedsprång", Denise Rudberg, Into Kustannus Oy, 412 s., suomentanut Anu Koivunen.

"Denise Rudberg (s. 1971) asuu Tukholmassa ja on yksi Ruotsin menestyneimmistä kirjailijoista. Hän on opiskellut elokuvaa ja dramaturgiaa New Yorkissa ja juontanut kirjallisuusaiheista tv-ohjelmaa. Supersuosittu Rudberg kirjoitti aiemmin chick-lit-romaaneja ja oli lukijoiden kruunaama Ruotsin epävirallinen chick-lit-kuningatar. Rudberg osallistui myös Ruotsin Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Yksi tappava syrjähyppy aloittaa suositut Marianne Jidhoff -dekkarit, jotka ovat myyneet Ruotsissa yli 280 000 nidettä. Amazon osti ensimmäisen osan englanninkieliset oikeudet, ja käännösoikeudet on myyty myös Norjaan ja Turkkiin." (Kirjan lievelehti)

"Riehuuko Tukholman yläluokassa murhaaja? Rikas liikemies kuolee kotinsa edustalla. Mikä rooli on salaperäisellä kerholla, jonka jäsenet maksavat fantasioidensa toteuttamisesta pitkän pennin? Marianne Jidhoff on 55-vuotias teräväpäinen syyttäjänsihteeri, joka palaa töihin pitkältä virkavapaalta. Parkkiintuneen rikostutkijan Torsten Ehnin ja nuoren konstaapelin Augustin Madridin kanssa hän alkaa selvittää hienostopiirien kätkettyä kääntöpuolta. Denise Rudbergin dekkareissa rikokset tapahtuvat komeissa puitteissa, samppanja virtaa ja jokaisella on jotain salattavaa.Seuraava Marianne Jidhoff -dekkari Toinen toista pahempi ilmestyy syksyllä 2016." (Kustantaja)

Ensin kehut: ensimmäistä kertaa löytyi kirjan ensilehdiltä tietoa myös suomentajasta:
"Anu Koivunen on kokenut pohjoismaisten kielten suomentaja, joka on opiskellut Helsingin yliopistossa ruotsin ja venäjän kielen kääntämistä ja tulkkausta. Yksi tappava syrjähyppy on hänen 25. kirjasuomennoksensa. Aiemmin hän on suomentanut laajalti ruotsalaisia dekkaristeja, mm.
Inger Frimanssonia, Jens Lapidusta, Ann Rosmania  ja Lars kepleriä. Kirjallisuuden ohella hän suomentaa myös asiatekstejä." Mielenkiintoinen ja hyvä pointti ja tietoisku lukijalle!! Seuraavaa arviota ei millään muotoa ole siis luettava suomentajan kömpelyydeksi tai kompuroinniksi....

Tässä kävi nyt nimittäin niin, että tuo chick-lit-kuningattaren kruunu  pysyy tiukasti Rudbergin kutreilla ja tuon grenren kirjailijatausta paistaa pahasti läpi tekstistä, mikä on harmi. Samppanjaa lipittelevät luksuskotirouvat neuroiseineen ja alistus- ja adonissuhteineen eivät dekkariyhteydessä riemunkiljahduksia rinnastani kirvoita, kuten eivät kiinnosta yleensä ottaenkaan. Neuroosit ja alisteisuus aiheuttajineen ovat sitten asiallisesti käsiteltyinä tietty kokonaan oma lukunsa.
Juoni sinänsä on ihan kelvollinen ja juoheasti etiäpäin jolkotteleva; ja mikä ettei pettäjämiehiä listivälle nuorukaiselle - kuten kirjassa - piisaisi loppumatonta työsarkaa myös IRL, jolloin enempi vähempi iloisen helpottuneita leskiä pullahtelisi ilmoille kuin sieniä sateella ikään...

Teoksen henkilöparaatissa pysyy niinikään tarmokas marssitahti. Jidhoffista  on luotu todentuntuinen tuore leski surunkäsittelyprosesseineen ja töihin palaamisen aiheuttamine haparointeineen ja epäröinteineen. Samoin syyttäjä Olle Lundqvistin barski, kuvia kunnioittamaton hahmo on muheva ja hänen työpariksi toimittamiensa kokeneen keskusrikospoliisin tutkijan
Torsten Ehnin ja vastavalmistuneen, sliipatun Augustin Madridin alkuun uomiaan etsivän yhteistyön käyntiinlähdön ja toteutumisen kuvaus on mainiota, paikoin herkullista! Madridin persoonasta kehkeytyykin porukan kiinnostavin ja moniulotteisin. Elikkä edelleen kehittämiskelpoisia ainesosasia olisi tarjolla, kunhan  Rudberg malttaisi heittää chick-lit -viitan harteiltaan komeron perukoille koita kerämään ja fokusoitua dekkarinkirjoittamiseen.

Potut pottuina: Marianne kuorii ja keittelee King Edward -perunoita ; loistosortti, joka kesämaan kiitettävän runsaasta valikoimasta osoittautui erinomaisen yleispäteväksi ja maukkaaksi valinnaksi.

Ei vallan varauksettomana:

"Naivistit Iittalassa - Sydämeni Laulu"

"Iittalan 27. naivistikesä soi Kullervosta Gunnar-pässiin. Suomen suurin ja kaunein naivistisen taiteen näyttely juhlistaa Jean Sibeliuksen syntymän 150. juhlavuotta duurissa.  Taiteilijamme ovat käyneet sinfonioiden kimppuun pilke silmäkulmassa. Kotimaan listaykkösten lisäksi Iittalan saleissa esittäytyy upea näkymä itä-eurooppalaiseen naivismin parhaimmistoon. Mukana on mestareita Puolasta, Sloveniasta ja Serbiasta sekä shampanjankeveyttä Ranskasta" (Esite)

Samalla näyttely on retrospektiivi, "Mestarin muistolle - Martti Innanen 1931 - 2014".
Muistosalissa on nähtävillä kolmisenkymmentä Innasen teosta ml. taiteilijan ensimmäinen teos
v:lta 1963 kuin myös viimeiseksi jäänyt viimeistelemätön maalaus joulukuulta 2014.

Kia-Maria Ahon  herttainen, joka reissaajalle tarpeellinen:  "Matkailijan suojeluolio"

Kaarina Alsta: värikylläinen ja riemukas "Paratiisi"

Christian Jütten patsaat: "Olavi Virta -Laulava Lihapulla", "Monitaituri Tapsa" ja kaksi Sibelius-patsasta.

Annika Hiltunen mm. hellyyttävät teokset: "Hyvä herätä viereltäsi" ja "Turvassa"

Maija Kanerva: "Kanahaukka Pispalan harjulla", "Viidakko" ja "Voikukkapelto"

Mile Davidovic: pehmeine, samettisine värimaailmoineen

Taulugalleria pullollaan huumoria, väri-iloittelua, sinne tänne ripoteltuja pikantteja yksityiskohtia, jotka poikivat mielleyhtymiä ja tuttuudentuntemuksia sekä tilannekomiikkaa saaden aikaan sisäisiä naurunpurskahduksia sekä omalle itselleen että ihmiskunnalle noin yleensä ottaen.
Kertakaikkisen humoreski näyttely, josta - jälleen kerran - palasi kotiin hyvällä mielellä & hymyssäsuin!















Tämä ilonpisaroita pirskahteleva & onnenpipanoita putkautteleva näyttely, jota ei suositella ryppyotsaisille, on avoinna 23.8.2015 asti.

Ilkikurisesti:

"Britt-Marie kävi täällä - Ex Libris...

"Britt-Marie kävi täällä / Britt-Marie var här", Fredrik Backman, Otava, 2015,
378 s., suomentanut Riie Heikkilä.

Fredrik Backman , s.1981 on Tukholmassa asuva toimittaja, jonka kirjojen myynti Ruotsissa ylittää 1,4 miljoonaa. Backmanin esikoisteoksesta Mies, joka rakasti järjestystä valmistuu elokuva
kuluvan vuoden jouluna.

Ja ihan alkuun roikuvat risut: että voi sitten kirputtaa heti kannen keltaisenkirkuva valmisarviotarjoilu  ja -vertailupläntti: "Naispuolinen mielensäpahoittaja valloittaa!" Tällaista puhkipureskeltua rinnastusta en koe lainkaan suositukseksi ja positiiviseksi, vaan lukijan aliarvioimiseksi, ikäänkun hän ei itse osaisi  halutessaan löytää vertailu- ja yhtymäkohtia muuhun kirjallisuuteen. Ei hyvä!!  Itse en suinkaan harrasta lukemista vertailun vuoksi tahi rankatakseni eri kirjoja paremmuusjärjestykseen, vaan saadakseni kustakin teoksesta siihen käyttämäni ajan vastineeksi jotain:
iloa, uutta kokemusmaailmaa, aivonystyräin hierontaa, ideoita ja älynvälähdyksiä tai vaikka suuttumusta ja ärtymystä tms.

"Haarukat. Veitset. Lusikat. Tässä järjestyksessä. Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä, jotka arvostelevat toisia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittönlaatikossa olevia ruokaluvälineitä millään muulla tavalla. Britt-Marie ei tuomitse ketään,
ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään mitään eläimiä ole?" (Kirjan takakansi)

Kuusiakymmeniä viskelevä, pitkästä avioliitostaan miehensä uuden kukkean rakkauden tieltä siivosti takavasempaan poistuva, Borgiin  päätyvä, listojen varassa elävä sekä Faxinin ja ruokasoodan nimiin vannova Britt-Marie joutuu törmäyskurssille puoliautioituneen kaupungin, toisesta maailmasta kotoperäisiltä vaikuttavien oudonoloisten asukkaiden, runsaudensarveksi osoittautuvan monitoimipizzerian ja jalkapallojoukkueen kanssa.

Tässäpä meillä huumorinkukkia viljelevä, herttainen, ja miksei hitusen surumielinenkin sekä sympatioita herättelevä näyte syndroomista, neurooseista ja pinttyneistä tavoista, mennään kuin pikajuna kiskoilla. Oiva esimerkki elämisestä jonkun toisen elämää ja suorittamisesta.
Kukapa meistä ei olisi kohdannut illan ehtoisaa emäntää, jota avittaaksemme olemme ladanneet päivällisastiat tiskikoneeseen ja joka vuolaasti avusta kiiteltyään heti selän käännettyämme ryhtyy rivakasti kolistelemaan kipot ja kupit koneesta ulos järjestääkseen ne uudelleen siihen ainoaan, oikeaan oordninkiin? Kaikista näistä vapaata, ensimmäisen kiven heittäjää, saanemme verkonpaikkaajan tavoin etsiä ja etsiä vaan ei toivoa/uskoa löytävämme...

Britt-Marielle kaikki kiitos ja kunnia hyvästä seurasta: haarukat, veitset, lusikat sen olla pitää,
vai pitääkö?? Ei kuin rajat rikki ja hyppyyn, tässä tapauksessa huristamaan autolla kohti Pariisia,
tai sitä itsekunkin paikkaa, suurta unelmaa, Kentin ja Svenin tai keitä he nyt sitten itsekullekin meistä ovat, jäädessä silmät pyöreinä kauas taakse kuikuilemaan ja kaihoilemaan.

Relevanttia kysymyksenasettelua: uskallanko revetä rutiineistani ja rohkeasti rikkoa omat rajani? Myöntävä vastaus on aina pieni voitto elämälle. Entä koska viimeksi tein jotain ensimmäistä kertaa elämässäni? Jos tänään, niin olen ollut reipas tyttö eikä päivä ei ole ollut hukkaanheitetty tai huono! Viimeisesta kerrasta kulunut puolentoista viikon verran, jolloin nenästä kiinni pidellen hyppäsin umpsukkulaan Alternative/Metalcore musiikin ja sen lyriikan mielenkiintoiseen maailmaan ja iloisesti yllätyin; mikä totuuden nimissä onnistui vain  Amigon asiantuntevalla quidauksella, josta tässä suurkiitos ja jota ilman hypystä olisi muodostunut surkea mahaplutis.

Backmanin edellisen: "Mies, joka rakasti järjestystä, "Oven"  tasoon Britt-Marie ei kaikessa herkullisuudessaan yllä, vaikka muodostaakin kelpo feminiinisen vastaparin arvon herralle. Ajoittain junnaamisen syntiin sortuvaa, muttei pienimmässäkään määrin  kompastuvaa, kerrontaa.
Seikka, joka saattaa olla kirjailijan tarkoituksellinen tyylikeino. Kerrassaan vekkuli & viihdyttävä kesäkirja; näitä lisää!

Á propos: oikea järjestys tietty on: Lusikat. Haarukat. Veitset.....

Hyppäämisiin: