"Mietteitä / Pensieri, toim. Antonio Ranieri, teoksessa: Opere di Giacomo Leopardi, Le Monnier, Firenze, 1845", Giacomo Leopardi, Savukeidas, 2015, 124 s., esipuhe: Marco Barsacchi, suomentanut ja selityksin varustanut Pauliina de Anna.
Giacomo Leopardi lyhyenä linkkinä ja
seikkaperäisempänä. "Italian suurimpiin runoilijoihin kuuluvan,
Lauluistaan kuulun Giacomo Leopardin (1798−1837)
Mietteet tutustuttavat lukijan Leopardiin ajattelijana ja filosofina. Vuonna 1845 postuumisti ilmestyneet, ihmisen luonteenpiirteitä ja yhteiskuntaa käsittelevät 111 mietettä ovat ajankohtaisia ja puhuttelevia tänäänkin. Pessimistinen Leopardi näkee ihmiskunnan onnettoman tilan taustalla luonnon ja kohtalon vääjäämättömän säätelyn mutta katsoo yhteiskunnan, toisin sanoen ihmisen itse, lisäävän tuskaa heikon ja halpamaisen luontonsa vuoksi ja itsekkäällä käyttäytymisellään." (Kirjan takakansi)
Omalla kohdallani oli Giacomo Leopardin mentävä aukko.
Esipuheen luettuani laskin kirjan verkalleen käsistäni yrittäen siinä määrin kuin mahdollista asettua ja samaistua kirjailijan asemaan, maantieteelliseen sijaintiin ja ko. historian aikakauteen.
Aprikoin otsa rypyssä, kuinka paljon - josko lainkaan löytyisi yleistä tarttumapintaa tahi yhteistä inhimillistä kontaktipintaa ja omaa ymmärrystä?
Tämä pieni hintelä ja sairalloinen poika istuu yksikseen pienessä
Recanatin kylässä isänsä, kreivi Monaldon omistaman palatsin kirjastossa ja lukee lukemistaan sekä opiskelee opiskelemistaan kunnes kynttilä kulloinkin sammuu. Kotiopettjilta loppuvat eväät, Giacomo oppii itsekseen kreikan ja heprean kielet, kääntää kreikkalaisen filosofin Plotinoksen elämänkerran kreikasta latinaksi, kirjoittaa mm. astronomian historian jne.jne.
Toteaa mm. "Entisaikojen ihmiset vahvemmaksi ja terveemmäksi ihmiskunnaksi, joka kykeni suuriin yleviin ja sankarillisiin tekoihin ja jolta ei puuttunut virtaa eikä luovaa mielikuvitusta.
Ja katsoo kaihoisasti lopullisesti menetetyn onnenajan perään: Silloin elettiin kuoltaessakin,
nyt kuollaan elettäessä." Näitä pystyynkuolleita toteemipaaluja ei itse kunkaan tarvitse kaukaa hakea...
"Se mitä yleisesti sanotaan - että elämä on teatteria, osoittautuu todeksi etenkin siinä,
että ihmiset puhuvat alinomaa yhdellä tavalla ja toimivat alinomaa toisella. Tänä päivänä kaikki näyttelevät tässä komediassa, puhuvat samalla tavalla, eikä kukaan ole käytännössä katsoja,
sillä maailman joutavanpäiväinen kieli ei petä kuin vain pikkulapsia ja typeryksiä. Tämä on johtanut siihen, että esityksestä on tullut täysin kelvoton, ikävistyttävä ja turha." Leopardi ehdottaa korjausliikkeeksi, että elämästä pitäisi tehdä todellista eikä teeskenneltyä, sovittaa sanojen ja tekojen välinen ristiriita ja että puhutaan asioista kerrankin niiden oikeilla nimillä.
Tässä opponoin: pikkulasten huijaaminen, sikäli kuin siihen ylimalkaan on syytä ryhtyä, kielellisesti ei ole helppoa, etenkin jos ilmeet ja kehonkieli samanaikaisesti viestittävät jotan ihan muuta....
Edelleen: "Julkinen virkamies näyttää voivan määrätä kansalaisten elämästä, rehellisyydestä ja mistä muusta tahansa heitä koskevasta asiasta, kunhan hän ei vain koske rahaan. On kuin ihmiset, jotka ovat eri mieltä kaikesta muusta, eivät olisi samaa mieltä kuin vain rahasta, kuin raha olisi yhtä kuin ihminen, että hän ei olisi muuta kuin rahaa. Tähän liittyen eräs viime vuosisadalla elänyt ranskalainen filosofi sanoikin: Entisaikojen poliitikot puhuivat aina tavoista ja hyveistä, nykyajan poliitikot eivät puhu muusta kuin kaupankäynnistä ja rahasta." Paluuta menneeseen ei näemmä nykyäänkään...
"Varmin tapa kätkeä muilta oman tietämisensä rajat on olla ylittämättä niitä."
Leopardi koki itsensä suhteessa yhteiskunnalliseen elämäään vieraana - oli sanojensa mukaan absent - ehkä hän juuri siksi osasi havainnoida sitä tarkasti ja terävästi, toisin kuin sellainen, joka liikkuu siinä sulavasti. Nämä 111 mietettä osoittavat sen kiistatta." (Esipuhe)
Ei käy kiistäminen!
Kirjailija käsitteli myös isien ja poikien mutkallista suhdetta havannoiden, että "jos selaat kuuluisten miesten elämänkertoja ja tarkkailet nitä, jotka ovat olleet kuuluisia tekojensa vuoksi eivätkä sen takia, mitä heistä on kirjoitettu, törmäät hädin tuskin vain harvaan todella suureen, joka ei ole jäänyt nuoruudessaan isättömäksi." Onko tässä nyt kyseessä se surullisen kuuluisa isän pitkä varjo? Ja maailmantuskasta, Weltschmerzistä: " On epätäsmällistä sanoa, että maailmantuska on yleinen vaiva. Yleistä on olla toimettomana tai paremmin sanottuna joutilaana mutta ei kokea maailmantuskaa. Maailmantuska koskee vain niitä, joissa henkisyys on korostunut."
Mielenkiintoista ja huojentavaa oli todeta, kuinka mainiosti ajan hampaita kestäviä ja sinällään yleispäteviä tietyt teoksen ajatusrakennelmat ovat. Ja toisaalta kirja panee miettimään: onko nykyaika niin turkasentäynnä nopeasti noukittavaa ja päivittyvää, reaaliaikaista ja pirstaleista tiedonjyvää, ettei jää tilaa laajoille ajatuslinjoille, eikä uusia suuria ajattelijoita synny? Kerrassaan intressantti elämäntarina älykkäästä ja monilla lahjoilla siunatusta miehestä, johon kannatti tutustua! Lukukokemus oli antoisa ja uniikki. Kirjakin tuntui loppuvan kuin ennen aikojaan.
"filiis, amicis, civibus" lukee palatsiin kootun laajan kirjaston marmorilaatassa. Kreivi Monaldo tarkoitti kirjastonsa lasten, ystävien ja kansalaisten käyttöön. Kunnioitettava teko.
Kirjan & ruusun päivää:
