"Varoitus tukalasta helteestä" - ex Libris...

"Varoitus tukalasta helteestä / Instructions for a Heathwave (2013) ",  Maggie O'Farrell,
Schildts & Söderströms, 2014, 286 s., suomentanut Maija Kauhanen. Kansi: Nina Leino.


Maggie O'Farrell (s. 1972)  Pohjois-Iralnnissa, varttui Walesissa ja Skotlannissa, ja asuu nykyään perheineen Edinburghissa. Useille kielille käännetty, kriitikoiden ylistämä ja uskollisen lukijakunnan seuraama O'Farrell on kirjoittanut kuusi romaania, joista ensimmäinen suomennettu Käsi jota kerran pitelin ilmestyi vuonna 2013.(Takalievelehti)

"Heinäkuussa Lontoo on helleaallon lamauttama. Sadetta ei ole kuulunut kuukausiin, kirvat ovat vallanneet puutarhat, vettä säännöstellään. Vuosi on 1976. Robert Riordan kertoo vaimolleen Grettalle piipahtavansa ulkona ostamassa sanomalehden.
 Robert Riordan ei palaa aamuostoksiltaan.

Tapahtuma kerää  Grettan lapset saman katon alle, takaisin kotiin - kaksi toisistaan vieraantunutta siskoa ja yhden veljen, joka taiteilee avioeron partaalla. Heistä jokaisella on omat aavistuksensa isän katoamisesta. Mutta etsiessään isäänsä he joutuvatkin kohtaamaan itsensä." (Takakansi)

Mukavalukuinen kertomus ja minulle  uusi tuttavuus tämä O'Farrell, joka suoltaa pirteän pilkuntarkkaa ja pelkistettyä piirtoa. Jo teoksen  aurinkoinen kansi ja silkka nimikin istuvat ilkikurisesti tähän savenharmaaseen taivaaseen ja jatkuvaan sateenropinaan!

Jokaisessa perheessä on ikiomat luutuneet asenteensa ja jämähtäneet toimintamallinsa. Perheenjäsenten roolit muodotuvat monasti kohtuullisen ja yllättävänkin pysyviksi, eikä niistä rutiineista juurikaan suuremmin revetä kuin jonkun odottamattoman ja elämää suuremman edessä. Tämä  vähintäinkin puolitotuus aikaansaa lukiessa omakohtaista  hilpeähköä tuttuuden tuntemusta ja hienoista vaivautuneisuutta...

Riordanin perhekunnan yksilöiden luonteet ja persoonat ovat ominaispiirteiltään onnistuneita ja lämmöllä ikäänkuin  ulkopäin tarkasteltuina tarjoiltuja. Etenkin Aoife, tämä lukutaidoton käsivarsiaan muistilehtiönä käyttävä, pirtsakka pahnanpohjimmainen rimpula herättää herättää hilpeyttä ja kerää kaikki sympatiat. Positiivisesti soma sepitelmä!

Varotusta vartoillessa:

"Ensimmäinen koira kuussa" - ex Libris...

"Ensimmäinen koira kuussa", Esko Valtaoja, Ursa, 2014, 480 s.

 Esko Valtaoja  ei suuremmin esittelyjä tieteentekijäin klaanissa kaipaa. "Hän on kirjoittanut kolumneja sanoma- ja aikakauslehtiin yli kymmenen vuoden ajan. Tähän kirjaan on koottu Valtaojan parhaat kolumnit. Ne ovat virkistävää aivoviihdettä ja vuoroin kyseenalaistavat totuutta ja vuoroin nauravat päähänpinttymille ja moralismille. Valtaojan kolumneissa katsotaan maailmaa lämpimästi ja terävästi.

Yritän viihdyttää, valistaa ja ärsyttää, milloin missäkin järjestyksessä. Jokaiselle meistä tekee hyvää saada kahvit joskus väärään kurkkuun lehteä lukiessa." (Takakansi)

Jo vainen tuo Valtaojalta  luontuu, sillä tämä  verraton kolumnikooste on mitä mainiointa kesäherkkua, kirkas auringonpilkahdus tässä arktisen hysterian ja pilvipeitteen keskellä ja kyllä vaan, pärskähtävät kahvit väärään kurkkuun nauruun purskahtaessa! Ei voi kuin ihailla tapaa, jolla tämä  pilkesilmäinen, itseironisuuteenkin taipuva  viikariprofessori tuo ryppyotsaisuuden vähääkään  vaivaamatta tieteenpalasia jokajampan ulottuville. Olen koko lailla tarkkaan lukenut Valtaojan kirjallisen tuotannon ja välillä saanut rivin jakauksia päähän aivonystyröiden käydessä turbovaihteella, mutta aina tullut lukemastani virkistyneelle ja ilahtuneelle mielelle mm. vakavampiluontoinen ja pohdiskeleva kirjeenvaihto piispa Juha Pihkalan kanssa sekä viimeksi "Tähdenlento pöytälaatikossa". Tämä karismaattinen "Älykkö -"Köriläs" on kertakaikkiaan mies minun makuuni ja onnistuu joka kerta saamaan pään pyörälle ja viemään jalat alta; seikka johon Vaarin lisäksi vain harva kaksilahkeinen on pystynyt...


Valloittavan vekkulia:

"Langenneet" - ex Libris...

"Langenneet", Michael Katz Krefeld, Otava, 2014, 352 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Michael Katz Krefeld (s. 1966) on tanskalainen kirjailija ja tv-käsikirjoittaja. Hänet on palkittu Tanskan parhaana rikoskirjailijana. Langenneet aloittaa uuden kööpenhaminalaisesta poliisista Thomas "Ravn" Ravnsholdtista kertovan trillerisarjan." (Etulievelehti)

 "Poikaystävä asettaa Mashan panokseksi balkanilaismafian pokeripelissä. Erik löytää elämälleen tarkoituksen pimeässä kellarissa eloon heräävistä täytetyistä eläimistä. Ravn kilpailee aikaa vastaan etsiessään sarjamurhaajaa, joka yrittää tehdä ihmisruumiista täydellisen taideteoksen. Kolmen ihmisen kohtalot ratkeavat trillerissä, joka määrittelee pahuuden uudelleen."

Vatkataan keskenään brutaalia itämafiaa, ihmiskauppaa, prostituutiota, eläinten- ja ihmistentäyttäjää, hyvinvointiyhteiskuntaa, kapakanpitäjää, huolestunutta  siiirtolaisäitiä  ja vaimonsa äskettäin väkivaltaisen surman uhrina menettänyttä, rentuntielle ajautunutta poliisimiestä ja kakusta tulee - likilaskuinen. Nämä ainesosaset on niin moneen kertaan dekkaririntamalla käsitelty, että tuoreen ja freessin  pointin löytäminen edellyttäisi totaalista perspektiivin vaihdosta. Ehkä tämä stoori olisikin  toiminut paremmin tv-sarjaksi visualisoituna.  Pahuus on pahuutta, siinä ei mielestäni ole mitään mediaseksikästä, ei ainakaan saisi olla, eikä se selittelemällä glorifioidu. Aiheesta on suurella pätevyydellä kirjoittanut prof. Hannu Lauerma esim. "Hyvän kääntöpuoli" teoksessaan.

Ja sitten poliisikuntaan: näitä enempi vähempi renttuja, juoppoja, elämän sivuraiteille sujahtaneita  ja klassista musiikkia kuuntelevia tahi muutoin kulturelleja  konstuja ja komisarioita sikiää genressä kuin sieniä sateella. Rosoisuus ja särmä ovat toki henkilöhahmolle niin kirjassa kuin livenäkin  inhimillinen rikkaus. Varsinaisista pyhimyksistä ja enkeleistä löytyy luettavaa Isosta Kirjasta. Epäuskottavaa on kuitenkin Ravnin simsalabim  nousu viski - oluthuurujen seasta efektiiviseksi jäljittäjätutkijaksi, joka pesee tukhomalaispoliisit 10 - 0.

Sattuneista syistä tiettyä lukkarinrakkautta arvostamaani ammattikuntaa kohden tuntevana painotan tässä poliisikunnan panosta siinäkin, että voimme tässä muuttuvassa ja raaistuvassa maailmassamme jotakuinkin turvallisesti kulkea kujilla ja kaduilla tietäen, että apua tarvittaessa saamme!

"Krefeld nappaa lukijan varmasti pihteihinsä", Fyns Amts Avis toteaa.

Pintelittä:

"Paratiisiuhrit" - ex Libris...

"Paratiisiuhrit", Kristina Ohlsson, WSOY, 2014, 438 s., suomentanut Pekka Marjamäki.

"Kristina Ohlsson (s. 1979) on Lähi-itään ja EU:n ulkopolitiikkaan erikoistunut politiikan tutkija, joka on työskennellyt turvallisuuspoliittisena analyytikkona Ruotsin poliisihallituksessa sekä viimeksi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ:n) analyytikkona Wienissä. Ohlsson on toiminut vapaana kirjailijana vuodesta 2012 ja asuu nyt Tukholmassa." (Takalievelehti)

 "Arlandasta New Yorkiin suuntaava lento numero 573 saa pian nousun jälkeen dramaattisen käänteen. Matkustamosta löytyy kirje, jossa neljääsataa ihmistä kuljettava jumbojetti uhataan räjäyttää, mikäli Ruotsi ei peru algerialaissyntyisen terroriepäillyn karkotuspäätöstä. Koneessa on polttoainetta 13 tunniksi, ja poliisilla saman verran aikaa torjua pahin mahdollisen lopputulos.

Ruotsin turvallisuuspoliisin terrorisminvastaisen yksikön johtaja, vahvatahtoinen ja partaveitsenterävä Eden Lundell turvautuu siviilitutkija Fredrika Bergmanin ja rikospoliisi
Alex Rechtin apuun selvittääkseen terroristien henkilöllisyyden." (Takakansi)

Tässäpä on dekkari, jossa olennaiset osaset ovat  kohdallaan: Ohlssonin vankka  ammattitausta näkyy positiivisella tavalla sekä juonen virittelyssä ja kuljetuksessa että rakenteen tiiviydessä. Päähenkilöiden persoonat on kirjoitettu napakoin näppäinlyönnein, tyylipiirteet ovat uskottavat ja verevät. Toiminta on  tehokasta ja tiivistunnelmaista. Viimeisten sadan sivun terävöittämisellä ja hiomisella olisi aikaansaatu "Aftonbladetin" lupaama  page-turner, kirja, jota vain lukee ja lukee voimatta lopettaa...


Siistiä:

"Neitsytkivi" - ex Libris...

"Neitsytkivi / Jungfrustenen", Michael Mortimer, Bazar, 557 s., suomentanut Anu Koivunen.

Michel Mortimer on salanimi, jonka taakse kätkeytyy kirjailijakaksikko Daniel Sjölin (s.1977) ja Jerker Virdborg
 (s. 1971). Sjölin on kirjailija, televisiojuontaja ja kirjallisuuskriitikko. Virdborg on julkaissut novellikokoelman ja useita romaaneja." (Etulievelehti)

 "Uusi-Seelanti 1769. Luonnontieteilijä Carl von Linnén oppilas tekee merkittävän löydön. Hän saa haltuunsa kiven, joka mullistaa hänen käsityksensä luonnosta. Siksi kivi kätketään maailmalta - kunnes se löydetään jälleen. Yli kaksisataa vuotta myöhemmin nuori biologian opiskelija Ida Nordlund saa merkillisen puhelun isoäidiltään. Tämä pyytää Idaa noutamaan Nobel-palkintojuhlasta erään lippaan ja huolehtimaan ettei se joudu vääriin käsiin. Kaikki menee kuitenkin pieleen ja Ida joutuu pakenemaan Ruotsista Suomeen ja aina Venäjälle asti tietämättä mitä todella kantaa mukanaan." (Takakansi)

 Hyvä ja rivakka alku!  Linné-osio ensin ärsytti, sitten jokihelmisimpukoineen osoittautui selkeimmäksi ja perustelluksi  anniksi tässä tuuheassa jännärissä, jossa "Neitsytkivi" haastaa Linnén luokittelusysteemin rikkoen ja sekoittaen rajat kivi-, kasvi ja eläinkunnan välillä. Kun samojen kansien väliin mahdutetaan kvasiteteellistä biologiaa, nanoteknologiaa, Linné, Frank Sinatra ja Greta Garbo, teräsnokkaiset hyökkäilevät superlokit ja kiiluvasilmäiset, vaanivat  susilaumat sekä varsinaiset henkilöhahmot, niin rakenne natisee liitoksissaan ja eräänlaisen keskeneräisyyden vallitessa luisutaan laskevassa intensiteetissä kirjan loppua kohden. Mikä sekin töksähtää, ilmeisen tarkoituksellisesti, sillä tekijöiden  ajatuksissa on, että tämä teos olisi ensimmäinen kuuden sarjasta.

Lievän vauhtisokeuden vuoksi juonenkulun jäntevyys kärsii, samoin kärvistelevät myös hempuloiksi jäävät  henkilöhahmot, joista itsekseen juputtelevalle  kirjailija  Mikaelille onnistutaan luomaan kiintoisin  ja kattavin profiili. Tarkoitus ei toki ole totaalisti teosta torpata, sillä tekijöissä on potentiaalia & potkua, mutta tuleville osille  ohjenuoraksi poijjaat: maltti on valttia & vähemmän on enemmän!!

 Jokihelmisimpukkatietoskusta kiitos; tiesitkö, että laji on pisimpään eläviä selkärangattomia, yksittäiset simpukat yltävät pitkälti yli satavuotiaiksi ja vanhin löydetty oli 296 vuotta vanha?? Minä en, joten päivän jyvästä kiitän!

"Mutta koska ihminen on osa luontoa, on hänen sotansa luontoa vastaan väistämättä sotaa häntä itseään vastaan." Rachel Carson  (Ensilehti)

Rauhaa & ruislintuja:

Juonikasta Jussia...

Juhannusrunot loppuunkaluttu, kliseiset tervehdykset kuultu ja kuulutettu, kylmät ja kuumat kelit käsitelty. Mitä jäljelle jää? Jäljelle jää tango tanssahdeltavaksi lavoilla, lompsuteltavaksi  laitureilla, väännettäväksi nurmikkotantereella ja liu'uttavaksi  torpan permannoilla ja parketeilla.

Lähtekäämme siis eleganttiin taivutukseen! Mikä meiltä Vaarin kanssa virtuoosimaisesta taituruudesta uupuu, sen korvaamme huimalla intensiteetillä:

Saattaapi olla, että jotkut sinnikkäimmät yöttömän yön juhlijat yltävät peräti seuraavaan suoritukseen ja touhutunnelmaan. Se heille toki suotakoon! Jälkisammutusta emme kadehdi;
tämä osio on jo tullut harjoiteltua, silti letkeään lattariin lanteet vielä loivasti luontuvat.
Ei suinkaan Mr. President vaan itse:

Ylläolevan myötä välittyvät hilpeät  heippa-heit Murmeleille, jotka aidosti Paavo Pesusienen arvon päälle ymmärtävät...


Jambo:

"Hetkien vaellus" / Pessoa - ex Libris...

"Hetkien vaellus", Fernando Pessoa, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1993 toinen painos,
 ensimmäinen 1974, 80 s., suomentanut Pentti Saaritsa.

"Pessoa (1888 - 1935) on Portugalin merkittävimpiä nykylyyrikkoja. Hän kirjoitti sekä omalla nimellään, että käyttäen kolmea pseudonyymia: Alberto Caieroa, Ricardo Reisia ja Alvaro de Camposia, joilla oli selvästi oma tyylinsä ja joiden hahmottumista omiksi henkilöikseen hänen oli yhä vaikeampi hallita." (Takakansi)


Tähän pikkuruiseen kirjahelmeen törmäsin sattumalta ja viehätyin:

"Hetkien vaellus:
Kannan sydämessäni
kuin täyteenahdetussa arkussa, joka ei mene kiinni
kaikkia paikkoja, joissa olen ollut,
kaikkia satamia, joihin saavuin,
kaikkia maisemia, jotka näin hytinikkunoista, tai laivankansilta, uneksien,
ja kaiken sen paljous on niin vähän siihen nähden mitä haluan."


"Mikäli kuolemani jälkeen halutaan kirjoittaa elämänkerta
se on maailman yksinkertaisin juttu.
Siihen sisältyy vain kaksi päivämäärää: synnyin- ja kuolin-.
Kaikki päivät niiden väliltä kuuluvat minulle."

"Palaan sisälle ja suljen ikkunan.
Minulle toivotetaan hyvää yötä
ja tyytyväinen ääneni toivottaa hyvää yötä.
Olisipa elämäni aina näin:
päivä täynnä aurinkoa, tai sateesta pehmeä
tai myrskyinen kuin maailma loppuisi,
lempeä iltapäivä ja ohi vaeltavat ihmisryhmät
joita seurataan uteliaasti ikkunasta,
viimeinen lämmin katse kohti levollisia puita,
ja sen jälkeen ikkuna kiinni, lamppu palaen,
mitään lukematta, mitään ajattelematta, nukkumatta edes,
tuntea elämän soljuvan lävitseni kuin joki uomassaan
ja ulkona suuri hiljaisuus kuin jumala joka nukkuu."

Joenuomassa: