"Mafian naiset" - ex Libris...

"Mafian naiset / Fimmine ribelli. Come le donne salveranno i paseo dalla 'ndrangheta",
Lirio Abbate, Atena Kustannus Oy, 2014, 216 s., suomentanut Taru Nyström.

On olemassa muutamia täysin omaan elinpiiriin kuulumattomia asioita ja aiheita, jotka kiehtovat mieltä ja kutkuttavat mielikuvitusta. Sitten Mario Puzon "Kummisedän" mafia on ollut yksi näistä. "Toimittaja ja kirjailija Lirio Abbate (1971) on viidentoista vuoden ajan kirjoittanut Italian suurimmista lahjus- ja mafiaskandaaleista ja ollut paljastamassa mafiaan liittyviä rikoksia. Vuodesta 2007 hän on elänyt viranomaisten suojeluksessa." (teoksen etulievelehti)

Calabriaa hallitsevaa mafiaa, "Ndranghetaa", sen ikiaikaista ehdotonta kunniakoodia uhmaavien ja rikkovien rohkeiden naisten tarinaa lähdetään valottamaan lukuisin kertomuksin Giusy Pescen vetämänä. Hän päätti
v. 2010 murtaa omertan ja ryhtyä yhteistyöhän virallisen syyttäjän Alessanda Cerretin kansa asettaen näin itsensä alttiiksi suvun repiville ristipaineille ja joutukseen/päästäkseen viranomaisten suojeluohjelmaan samalla  taatakseen lapsilleen toisenlaisen tulevaisuuden. Näiden naisten kohtalo on jokseenkin tyly, joskin muutamalla nonnalla on suvun rahakirstujen vitjat tiukasti hallussaan ja painava  sana sanottavanaan.

Mafian lonkerot ulottuvat paitsi suuriin rahavirtoihin ja taloudelliseen valtaan myös politiikan kiemuroihin. Teoksessa legendaarinen camorrapäällikkö Marco Medda ja mafiapäällikkö Umberto Belloco saavat kuningasajatuksen kidnapata menestyvä liikemies, jolla on suunnaton omaisuus. Kohteeksi valitaan Fininvestin isäntä Silvio Berlusconi, joka ei vielä tuolloin ollut kietoutunut poliittisiin kuvioihin;  mafianaisen, milanolaisen kreivittären Angela Giunchin sirot sormet somasti mukana vyyhdessä...

Jos ei sitten muu, niin ainakin nämä vankkoja perinteitä ravistelevat, järkyttävät & haastavat naiset uhmaavat & uhkaavat mafiaa....

Rohkeutta:

"Hekumallinen notkahdus"...

Tämän moneen lähtöön istuvan lausahduksen lukuisten muiden nasevuudennapsahdsten ohella lanseerasi  pysyväiskäyttöömme muinoinen, läheinen työkaverini, räiskyvä personallisuus, verbaalikko ja himolukija, nainen, jolla totisesti oli "munaa". Tokaisu syntyi tämän tuolloin jo
 keski-ikäisen ja kahden koulutytön äitimuorin  piikkareillaan  kapoisessa takahalkioisessa  hameessa sipsutellessa  ja lantiota sensuellisti mieskollegoita härnäten ja elävöittäen, notkauttaessa;  siispä, - iloiset terkut tuonilmaisiin...

Siis saattui omalle kohdalle kuluvalla viikolla, kun  julkkariremppaan liittyvän kaikkien ikkunain vaihdon moderneimmiksi ja laajemmiksi versioiksi ynnä  pitkän ja vaiherikkaan ennakoivan nettisurffailun jälkeen löysin itseni Vaarin lievän pakkokyydityksen jäljiltä suureksi, vaan ei suuremmoiseksi yllätyksekseni ensin tanko- ja nippelipuodista ja heti perään verhokaupasta tyykejä hiplaamasta... Avioliiton alkutaipaleelle hyvin matsannut nuorena rouvana   pesiminen ja kodinsomistelu oli toki mielusta puuhastelua, mutta näin kymmenkunta kertaa omaa kotiaan ja gardiineja  vaihtaneelle, heräsi vain mielestäni relevantti entiselämys ja  taivastelu: "Miten tässä taas ollaan, johan tämä on moneen kertaan tehty ja nähty!" No, hyvä suunnittelu on vähintäinkin puoli toteutusta; laaki & vainaa periaatteella tuli totaalitilaus tehtyä.

"Rentoudu shoppailemalla" ei ole mikään ns. kakunpalanen näin rupeaman verran ostajana kuukausikorvaustakin  menetetystä vapaa-ajasta nauttineelle; vilistäneiden  fiilisten tempo oli näiden taiturinäppäilijöiden luokkaa:

Olen aina virnuillut noiden (surullisen)kuuluisain, seesteisten eläkevuosien kustannuksella, jolloin kuunnellaan kellonraksutusta, odotellaan soittoa tai ovikellonkilahdusta, postintuloa, järjestellään postimerkkejä (löytyy 1 iso ltk.)  postikortteja (5 ltk.) ja albumeihin valokuvia (kaikki liimattu ja nyk. digitaalisessa muodossa = Vaarin tontilla) ja ryhdytään solmia vikertelemään ryijyjä ynnä kutomaan tumppuja (hikisenharmaita nysveröitä) lapsenlapsille... Tässä höhelössä puuhassa alkoikin tuntua oikeasti yllättävän houkuttelevalta istuminen kiikkustuolissa (kaupassa), aidot tupsu-Ainot  (nykyversio halpis-Saulit)  jaloissa, prillit nököttäen nenällä ja humppalattaria radioapparaatista  hiljaa kuunnellen antaen virkkuukoukun (ei ainuttakaan kudinta huushollissa - ei kyllä  Mummolla nanomaistakaan käsityötaidollista kompetenssia)  hilpeästi kilistä ja kilkata synnyttäessään läjätolkulla  iloisenraidallisia rastapipoja lähetettäväksi Jamaikan yhtä iloisille reggae-musikanteille... Haa!

Todellisuutta & utopiaa = nopean mielenrauhaa ravistelleen  notkahduksen jäljiltä onnistuneen hekumallisen palautumisen johdosta, taidan tarkemmin ajatellen pitäytyä vanhassa tutussa ja turvallisessa lifestailissa, Bob Marley - Jukka Poika/Nopsajalka- akselilla mitä reggaehen tulee - tämä kaikki  kunnes toisin todistetaan...

Tolkutonta:

"Viiden korttipeli - ex Libris...

"Viiden korttipeli", Bar Lumen murhat, Marco Malvaldi, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2014,
 231 s., suomentanut Inkeri Koskinen. Alkuteos "La briscola in cinque, 2007, on 1974 Pisassa syntyneen Malvaldin, porvarilliselta ammatiltaan kemistin, esikoisteos.

Jos haluat istua kotvasen italialaisessa tavernassa, idyllisessä ja helteisessä rantakylässä, lasi kuplivanraikasta  Astia edessäsi laiskasti tarkkaillen neljän kuninkaan kirjaa pläräilevien, korttia iskevien kurttuisten ja kärttyistenkin  papparaisten: Ampelion, Bar Lumen isännän Massimon isoisän ja hänen ystävinesä: Aldon, Ginon ja Piladen juoruilua ja toilauksia niin: prego!

Tähän italialaisgenren tyyliin kuuluvasti tarinasta löytyy myös armoitettu pölkkypää, komisario Fusco. Kuin myös nuorimies, ei niin ajokuntoinen sellainen, joka baarireissulta kohtaloaan uhmaten kotiin autoillessaan pysähtyy huojennukselle "keisarilliseksi urinaaliksi" julistamansa  roskalaatikon viereen ja löytääkin sieltä sievän kuolleen tytön, jolloin saadaan murhakin kehiin pähkittäväksi...
Tarinan ainekset ovat näin kasassa siistissä nyytissä.

Johtanevatko juuret Giovanni Guareschin herkullisen hersyviin, kaunokirjallisempiin
Isä Camilloihin, kuten itsellä mielleyhtymä, niin tai näin:  jotenkin tällä italialaisella veijarikirjallisuudella on aivan omanlaisensa ja  tunnistettava  tyyli; siitä grazie mille!

Kevätlukemiseksi kertakaikkisen kevyenhilpeä stoori & hurttia  huumoria,

Ciao:

"Mielen maisemissa" - ex Libris...

"Mielen maisemissa / Report from the Interior", Paul Auster, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2014,
 298 s., suomentanut Arto Schroderus. Mainio suomennos!

"Muistelmassaan Talvipäiväkirja, 2012 Auster hahmotti elämäänsä kehollisten muistojensa kautta."  Vaikka Austerin tuotanto kauttaaltaan onkin ollut mieluisaa, teos jäi vieraaksi.

"Mielen maisemien" kahdessa ensimmäisessä luvussa kirjailija lupauksensa mukaisesti piirtää herkästi, tarkkanäköisesti ja kauniilla kädellä lapsuutensa tuntoja, havaintoja ja ihmettelyjä, joihin on vaivatonta samaistua, imaisee  lukijansa sisään kertomukseen ja houkuttelee  kulkemaan rinnallaan saaden hänet  vaivihkaa samalla peilaaamaan  ikiomia vastaavuuksia / eroavaisuuksia...

Loput kaksi lukua jatketaan ensimmäiselle vaimolle, Lydialle, kirjoitettujen 100 kirjeen & 500 sivun voimin "älyllistä mietintää", etsiskelyä sekä kuvailua kirjailijaksi kasvamisen kipuilusta ja kinkkisyydestä, mutta se muotoutuu pirstaleisemmaksi ja kaleidoskooopinomaiseksi näkymäksi.

Siinä, missä muistelmien alkuosa löi kuulaudellaan ns. häpnadilla jalat alta, jätti jälkipuolisko hienoisen hämmennyksen valtaan, mutta tämä tyylin ja temponvaihto, niin epäilen, saattaa olla tekijän  tarkoituksellinen veto haastaa lukija. Loppusivuille ujutettu 107-sivuinen albumi piirroksineen ja valokuvineen oli varsin näppärä  pointti!

Austeristina:

"Sopiiko, että käyt vessassa kolme kertaa viikossa?"...

No: huh-huh... EI sovi!!

Tämän kysymyksen esitti HS:n mielipidesivulla 24.3.2014 nimim. "Ihmisarvo kunniaan",
jonka ystävälle näin on sovitettu käymään, ja vastineen siihen toiminnanjohtaja Taina Mäensivu Helsingin Seniorisäätiö 25.3.2014. Hän ilmoitti ensin:"Ei pidä paikkaansa. Emme tunnista yhtäkään näistä syytöksistä ja ne tuntuvat meistä todella  ikäviltä." mutta sittemmin oli " saanut asiasta selvityksen ja ymmärsi, miksi tähän oli päädytty." HS käsitteli asiaa kotimaa-sivullaan, myös kyselyllä: " Pelottaako vanheneminen?" Mitäpä tuohon meikämummo, kuin tokaista täräyttäisi:"Kiitos kysymästä!"......

Tämä yksi esimerkkitapaus, jota en sen lähemmin tunne,  saa kiukustumaan, kaivautumaan syvälle poteroon ja utelemaan, missä kulkee kaltoinkohtelun ja heitteillejätön raja?  Vaikka kuinka ottaisimme huomioon, että muistisairas ihminen unohtaa helposti tapahtumia, etenkin äskettäisiä ja jokainen vanhuksen ja muistiongelmaisen kanssa tekemisissä ollut surullisen hyvin  tietää, kuinka hapero ja pompahteleva tuo mieleenpalauttamistoiminto parhaimmillaan toimiessaankin on, niin silti ja  siksi...

Juuri näistä syistähän Ihminen hoivaa ja hoitoaa kaipaa ja tarvitsee, eikä asianlaita oikeuta ketään  3/7 - toilettiasioinnin säätelyyn, jonka toimivuutta passaa ensin empiirisesti omalla kohdalla testata ja miellyttävyyttä  itse kunkin tahollaan pohtia! Ryhtiä päättäjät, asia on tärkeä, sillä  Ihmisarvosta & ihmisarvoisesta elämästä tässä nyt on loppuun, viimehengenvetoon asti  kyse!!

 

EI sovi EIKÄ pelota, mutta  kyllä sivistysvaltioksi itseään kutsuvan yhteiskunnan on ns. pidettävä laidat!!  Tämä ongelmajätesuhtautumissuuntaus on raivostuttavaa ja väärin; ikärasismi on viiltävän loukkavaa ja se saa sydämen sykkyrälle ja sisäänpäin  piikikkääksi kuin palloutunut siili. Varhaislapsuuteni nelipolvisessa perhekunnassa  viettäneenä olen omassa elinpiirissäni edelleen sikäli onnekas, että kanssakäymisen ikähaarukan ääripäät ovat: "Ite", Pikkumurmeli komiat 2-v. ja "Naapurintyttö" pian kunnioitettavat 102-v.  eli runsaasti kokemuskaarta ja elinvaiheita  mahtuu tälle aika-akselille,  mikä jo sinällänsä  on itselle kanssakulkijana  suurenmoinen etuoikeus ja rikkaus. Kaikilla ikävaiheilla on oma ainutkertainen tehtävänsä, ne ansaitsevat oman arvostuksensa ja kaikki me toinen toistemme huolenpidon!


"Vanheneminen on ainoa tapa elää kauemmin" (Francis E. Auber)  ja jos oivasti luistaa, se  kuten lapsuus, nuoruus ja aikuisuus, on meillä kaikilla kohdalla tai  edessä.....

Siispä: tars'tehrä'jotain & äkkiä ynnä rispektiä peliin!

Peräänkuuluttaa:

"Ahneuden kartta" - ex Libris...

"Ahneuden kartta", Jyrki Ukkonen, Gummerus Kustanus Oy, 2014, 388 s.

Tämä varsin aktuelli, eko- ja  esikoistrilleri johdattaa meidät hyisille vesille jääkarhujen seuraan mannerjäätikön sulamisesta inspiroituneiden arktisten alueiden luonnonvaroja häikäilemättömästi riistämään ja hyödyntämään pyrkivien pariin.

htpp://fi.wikipedia.org/wiki/Lomonosovin_harjanne

Norjalainen jäätutkija Jacob Beck kutsutaan venäläisen naparetkikunnan matkaan. Hänen Lontoossa pankkiirina toimiva kaksoisveljensä Jonathan tulee sittemmin virhevalintaisesti  ammutuksi ja murhapoltetuksi veljesten mökin venevajan myötä. Bergenissä rikoskomisario Varja Foss törmää asuntomurtosarjaa tutkiessaan Beckiin sattumanvaraista tiivimmin. Tästä lähtee kehkeytymään ja purkautumaan vyyhti, johon sekoittuvat sujuvasti myös Norjan ja Venäjän tiedustelupalvelut.

Insinöörikieli kuultaa konstailemattomasta kerronnasta aihealueeseen sopien ja anemisuutta aiheuttamatta. Jääkarhujen kutistuvaa elinpiiriä, ahdinkoa  ja vaikeutuvia elinolosuhteita Ukkonen kuvaa kauniisti ja empatialla; näille jääkenttien valtialle on myös teoksen viimeinen luku omistettu. Syntyessään valmis esikoinen!

Ahneus, nyk. arkkipiispa Gianfranco Girottin mukaan "ylenmääräinen vaurauden kerääminen", tuo kuolemansynneistä kaamein, neverending road, saa osakseen kaiken antipatiani, eikä käärinliinoissa edelleenkään tiettävästi ole taskuja, eikä edes sitten 1980-luvun alun kuolinsukkiin mukaanlaitettuina parsinlankojakaan, minkä ilmeisen turhakkeen Vaari silloisen vakanssinsa turvin vimppasetistä poistatti, mikä täten bagatellina & kuriositeettina mainittakoon...

Nanukeille, eskimoiden kunnioittamille ja inhimillistämillekin jääkarhuille, ursus maritimuksille sensijaan suon

suuret sympatiani:

Taattuja keväänenteitä...

Varhaisaamuinen vasemmalle vähenevä puolikuu, hentoa usvaa ja graateja -1,1 ynnä lupaava kevätpäivä edessä. Luontoimmeisen sydäntä ovat sykähdyttäneet nämä bongaukset ja herkistävät kuulohavainnot: sepelkyyhky kujersi 20.3. ja suoritti editseni  hääpuvussaan upean ylilennon metsäpolulla. Peippo puolestaan liversi iloisesti männä lauantaiaamuna. Patalakit, ex Librikseni innoittajat, västäräkkifrendit ovat kuulemma Ukrainan tienoilla tulossa, iloiset livertäjät pääskyt ohittivat ystävättäreltä saadun meilitiedon mukaan viikko sitten Tessinin ja saivat ohjeistuksen suunnasta pohjoisen raukoille rajoille. Kiitos!

Patiopojat, Pationspojkarna på svenska, ( kaksikielisessä maassa kun eletään, silti pakkoruotsista pois!!) ja tilalle The Patio Boys tahi jotain vielä eksoottisempaa, pitivät ens. työmaakokouksensa eilispäivänä, virittivät mittanauhansa ja kirjasivat riittailut papereihinsa. Tällä osa-alueella on  maan tavan mukaan vallinut hetkellinen stagnaatio, mutta manselaisittain:  nysse irtoaa & projekti se on pienempikin projekti, kuiteskin linnunpönttöä suurempi... Vasarat heilukoot ja sirkkelit huutakoot!

Tämä myrtologimummo puolestaan  putsaa toisenkin kerran okulaarinsa ja painelee metsäpoluille pesien heräilemisiä tihruamaan. Näitä ootellessa:

Syysimmeinen minussa ottaa ylläolevasta mustan murjotuksen, mutta jotenkin & juuri nyt talven, vaikka tämän diminutiivilla  talviseksikin mainitun, täällä tänä vuonna kipristeltyäni ja liukasteltuani rähmälleen ohjanpientareita syleilemään, hihkaisen -  ja nyt kaikki mukaan:


 eläköön kevät!!