"Aika (klik) on olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa ilmeisestijatkuvaa ilmeisesti peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta. Aika on fysiikan perussuure, jonka yksikkö on sekunti. "(Wikipedia)
Nyt kun vuosi on vierähtänyt sekä viimeisestä reissusta että heti sen jälkeen alkaneesta koronan elämäämme vaikuttavista rajoituksista ja tekijöistä,
jäin luettuani HS:n Jaakko Lähteenmaan kolumnin Jo vuosi on mennyt vailla muistikuvia 19.2.2021 pohtimaan aikaa ja sen kulkua sekä omia vieraita tuntemuksiani kuluneena aikana asian tiimoilta.
Onnistuneen ja täydellisen kolmiviikkoisen jälkeiset kotiinpaluun päivät vilahtelivat iloisissa merkeissä perhettä tapaillen ja arkeen asettuen toisella korvalla virusuutisia kuunnellen. Ja sitten tuli täystyrmäys eli fullstoppi ja alkoi silmät ymmyrkäisinä pysähtymisen aika karanteeneineen...
Nyt ja tässä tuntuukin oudolta, ettei aika suinkaan pysähtynyt, vaan kuukaudet, viikot ja päivät ovat viuhahtaneet ohitse hurjalla vauhdilla, pikakelauksella.
Miksi näin??
Lähteenmaa toteaa: Kotikonttorilla vuosi on vierähtänyt kuin varkain.
Yksittäiset
päivät saattavat tuntua pitkiltä, mutta kuukaudet vaihtuvat
kalenterissa vauhdilla. Kokemukselle löytyy selitys psykologian
teorioista,
joiden
mukaan koettu ajan riento korreloi muistettujen tapahtumien ja
muistojen kanssa. Aivomme "koodaavat" muistiin uusia kokemuksia, mutta
eivät tuttuja. Mitä enemmän syntyy muistoja, sitä pidemmältä aika
jälkikäteen tuntuu.
- Vaikka rokotteita odotellessa menisi vielä puolikin vuotta, niin jälkeenpäin voi iloita korona-ajan lentäneen kuin siivillä...
No selitys löytyi ja aukeni: hyvä! Korona-aika lentää kuin siivillä: hyvä!!
Mutta,
mutta: näillä kokemuslisillä: ei hyvä!!! Jäljellä olevat vuodet
hupenevat yhtä vikkelään ja siitä ns. hyvästä päästä... Vaikea yhtälö
purtavaksi.
Tätä pähkinää rikkoessa eli elinaika vs, elämän laatu
riittääkin aivojumppaa ja kysytään nokkeluutta sekä mielikuvituksen
rikkautta...
Ällös säikähdä, ei tästä mitään jermiadia muodostu, eivätkä soitto eikä tämä postaus ole suruista sommiteltu, sillä kuten postauksessani 30.4.2020 totesin : taistelulippumme liehuu salossa, tuumaakaan ei ole tarkoitus periksi
antaa. Chilintaimet kasvaa rehottavat, metsäpoluilla ovat harvojen
vastaantulijain hymy ja tervehdykset herkässä sekä meitä on tässä kaksi...
Nyt tänään lippu liehuu edelleen salossa, sen sijaan chilit toki vielä köllivät kiltisti vauvanuntaan idätyslaatikoissaan, mutta ovat ennätysajassa jo puskeneet itsensä läpi mullaan. Edelleen satunnaisissa kohtaamisissa hymyt ja tervehdykset rupatteluineen irtoavat luontevasti ja edelleen meitä on kaksi, siitä se lähtee...
Kaikeksi onneksi olemme kevään kynnyksellä. Se tarkoittaa valon lisääntymistä, luonnon hiljalleen heräämistä, lämpöä ja ehkäpä mahdollisuuksia tavata ja halata perhekuntaa edes ulkosalla, - lisävoimia pähkinän murskaamiseksi...
Mottona: Elämä on tässä ja nyt!
Ote: Eino Leino, Maaliskuulla:
Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.
Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
kun vast’ on aavistettu kevään valta.
Isosti tervetuloa siis maaliskuu kaikkine iloineen ja riemuineen, rintamasuunta on eteenpäin rohkeasti, ratkaisukeskeisesti ja avoimin mielin kohti kesää hyräillen: Summertime...
Viikonloppua, maaliskuuta ja suloisia kevätunelmoita :
Niinpä.
VastaaPoistaVuosi sitten näinä aikoina olin pakkaamassa laukkua Espanjan matkalle. Se toteutui mutta matkan viimeiset päivät maaliskuun puolivälissä vietettiin hätätilan vallitessa - ei saanut edes kävelemään mennä.
Muut suunnitellut matkat jäi tekemättä. Melkein kaikki muukin.
Meille sanotaan: tartu hetkeen. Nauti vähästäkin. Pakkohan se on kun enempää ei ole! Ihanko nautintoa tämä bunkkerissa eläminen?
Eilen hallituksen tiedotustilaisuudessa surkuteltiin monin äänin nuorien kohtaloa. Jopa 3 viikon sulku normaalielämästä voi viedä lapsen elämän väärille urille. Ihanko totta? Ja oppimistulokset romahtavat. Ei kai kolme viikkoa voi kenenkään elämää pilata?
Kymmenvuotiaalla on edessään vähintään 65 vuoden elämä. Yksi vuosi, kolme viikkoa siitä on aika vähän. Meikäläiselle tämä vuoden tai kenties kahden vuoden bunkkeriaika saattaa olla merkittävä vähennys jäljellä olevasta. Mutta ei hätää: tartutaan hetkeen joka sormien välistä pois karkaa. Muistikuvaan: tyhjä katse.
Kunhan ny sais sen hemmetin rokotuksen!
Samat sanat: niinpä, toteaa tämä toinen bunkkeristi.
PoistaJokatalviset etelänmatkat ovat mallia lomat ja terveydenhoito lepo, samoin kaikki kulttuuritapahtumat sekä fyysisesti läheiset ihmiset. Jäljellä kirjat, musiikki ja luonto.
Vaikea on uskoa kolmen viikon mädättävän pikakuurin pysyväisvaikutuksen luojana. Useimmat nuoret ovat fiksuja, joustavia ja upeita sekä heillä on selkeitä visioita ja tavotteita. Tämä samalla, kun meitä muutenkin lapsipuolen asemassa yhteiskunnassamme olevia vanhuksia "suojellaan" kohta toista vuotta Suhteellisuudentajua kehiin!
Samoin rokotuksia, kiitos, jottei jää pelkkä tyhjä katse;)
VastaaPoistaTaakse katsoessa vuosi on mennyt nopeasti, vaikka jotkut päivät ovat olleet aivan tajuttoman pitkiä.
Tähän on turtunut, parempi elää päivä kerrallaan haikailematta tulevaa. Sieltä se tulee takuuvarmasti.
Vaikka kyllä minä haikailen kevättä ja kesää :D
Kiitos SusuPetal! Turtunut ja näköalaton, mutta hengissä!!
PoistaEilinen on käsitelty, huominen on epävarma, joten se on tässä ja nyt. Vaikka aika nyt tuntuu kiitäväkin nopeutuvalla vauhdilla on - kumma kyllä - myös kyky elää hetkessä ja nauttia siitä turhia hötkyilemättä parantunut.
Mukavaa viikonloppua ja haikailemisiin!
Ei se meille annetun ajan pituus tai lyhyys ole niin olennaista vaan se miten me ajan käytämme. Tuohon tapaan muistelisin telkkarin Dr Philin joskus haastelleen ja onhan siinä itua. 🌱 Minä kyllä tykkään joka päivästä ja kaikista vuodenajoista ja kun ollaan turvavälein ja maskein elelty voin todeta että viimeksi minulla on ollut flunssa vuoden 2019 joulukuun alussa. Puoliso sai tällä viikolla rokotuksen ja kaipa minäkin sen joskus saan. Meillä kotona viihtyvillä autistisilla erakoilla ei hätää mutta matkustushaluisilla baarisiepoilla ja yksinäisillä ihmisillä vielä vaikeaa.
VastaaPoistaAika kuluu joka tapauksessa. Parasta nauttia elämästä, tehdä jotain mielekästä, olla iloksi lähimmäisille 💗 Mut kuiteskin, kumma miten nopeasti aika on mennyt kun katsoo taaksepäin!
Kiitos Rita A juuri niin! "Tärkeintä ei ole kuinka paljon elämässäsi on päiviä, vaan kuinka paljon päivissäsi on elämää..."
PoistaMukavaa kuulla, että teillä on sujunut mukavasti!
Ei flunssia täälläkään, läheisyys on lämmittänyt ja kaksin huumorilla on menty, mutta se mikä minua vaivaa (halipulan ohella) on tämä ns. kädet sidottuna olemisen tunne, villi & vapaa olla tahtoo hän;)
Yksinäisten ja hoivalaitoksissa olevien asema sen sijaan on taatusti tukala.
Nuo lisääntyneet vieraiden ihmistenkin kanssa tapahtuvat elämänviivojen leikkaukset hymyilevine pienine rupatteluineen ovat ilahduttava ajan poikima piirre.
Paistakoon viikonloppuna se luvattu aurinko ja siitä täysillä nauttikaamme:)
Niinpä, yksi erilainen vuosi on takanapäin. Ei tällaista olisi osannut kuvitella. Mietin, että aika paljon on mahtunut menneeseen vuoteeni, vaikka kaikki normaalit toiminnot, mm yhdistystoiminta ja lukupiirit, ovat poissa ohjelmasta. Suurin juttu on luonnollisesti muuttomme sieltä itärajalta tänne meren rantaan. Toinen juttu on, että yrittää sopeutua näihin uusiin maisemiin. Viime vuonna tähän aikaan valmistauduimme Etelä-Afrikan matkalle. Silloin vielä päästiin lähtemään. - Mukavaa viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiitos Anneli ja eipä olisi! Onneksi jäi meille molemmille antoisat ja etenkin teille myös varsin elämysrikkaat matkat muistoineen alle.
PoistaEhkäpä nuo uudet maisematkin ajoittuivat oivaan kohtaan: on ollut paljon fyysistä puuhaa, mutta myös henkisesti uutta sopeutumisineen, miljöineen ja ennen kaikkea se läheisyys.
Aurinkoista viikonloppua sinne länsirintamalle:)
Tästä keskustelusta tulee mieleeni Tommi Melenderin kirjan nimi 'Kuka nauttii eniten', vain käänteisenä, kuka kärsii eniten.
VastaaPoistaNuorilla jää tärkeitä etappeja elämästä, lukiolaisilla vanhojen tanssit ja penkkarit, yliopiston aloittaneilla opiskelijaelämän alkuseremoniat ja seurustelu toisten opiskelijoiden kanssa ym. Mitenkähän käy yo-juhlien sekä kesän rippileirien ja Prometheus-leirien?
Ei se ole vain tuleva kolmiviikkoinen (Kyösti ja Takkutukka, kirjoitan tänne perään) - keväällä kaikki päiväkoti-ikäisistä alkaen olivat kotona ja monissa yläkouluissa ja toisen asteen kouluissa epäsäännöllisyys on jatkunut koko kuluvan lukuvuoden. Alakouluistakin on ollut kokonaisia luokkia altistumisen vuoksi kotikaranteeneissa.
Se kärsiikö vähän vai paljon eristyksestä vai peräti nauttiiko, ainakin välillä, riippuu niin monesta tekijästä.
Jos otetaan esimerkiksi lapset, niin jotkut vakuuttavat, että kaikille lapsille koti on paras paikka maailmassa, mutta niin ei todellakaan ole. Se pikkulapsi nauttii korona-ajasta, jonka kiireiset vanhemmat ovat kerrankin kotona eikä häntä kiidätetä harrastuksesta toiseen, kaikki ovat kotona yhdessä ja on kivaa. Mutta jos vanhemmat tuskastuvat ja alkavat riidellä elämän ahtauden vuoksi, niin tilanne muuttuu päinvastaiseksi. On koteja, joista lapsen on aina parempi olla jossain muualla kuin kotona.
Työelämässä toiset kärsivät tästä ajasta enmmän kuin toiset riippuen työn luonteesta ja ihmisen luonteesta. Hermoromahduksiakin on tapahtunut ylivoimaisen raskaaksi muuttuneen työn vuoksi, käyttääkseni vanhaa termiä.
Kyöstin kanssa käyty ajatustenvaihto pyöri lähinnä näiden uusien, ens'alkuun 3-viikkoisten rajoitusten lisävaikutusten ympärillä.
PoistaItsestäänselvää on, että kuluneella liki vuodella on ollut suuri ja varsin vaihtelevainen yksilö- ja tilannekohtainen merkitys kaikille ikäryhmille.
Se on vaatinut resilienssiä, coping-keinoja ja sopeutumista, mutta myös kehittänyt niitä.
Lähipiirissä on etätyöläisiä, etäkoulua ajoittain käyneitä, etänä korkeakouluopiskelunsa aloittanut ja meitä bunkkeroituja isovanhempia.
Hyvin moninaisin miettein ja vilkkain ajatustenvaihdoin siis ovat keskustelumme kulkeneet. Fokus on kuitenkin ollut koko ajan eteenpäin:)
Ai, unohdin kertoa, miten omalla kohdalla. En meinaa kestää. Juuri tänään kiukuttelin. Jos en tykkäisi lukea ja kirjoittaa, niin tilanne olisi vielä paljon pahempi. Mies mylvähtelee olohuoneessa, katsoo jääkiekkoa, se varmaan auttaa häntä unohtamaan ajan ankeuden.
VastaaPoistaSe harmittaa, että rokotuksia saadaan niin hitaasti. Meillä Kymenlaaksossa on vasta aloitettu päälle 85-vuotiaitten rokottaminen ja kolmen viikon päästä on vuorossa seuraava ryhmä eli 80- 84-vuotiaat. Oma vuoroni on kaukana. Katselin kaavailtua järjestystä - joka pitää jos rokotteita saadaan - ja kiukustuin kun huomasin että alle 70-vuotiaiden riskiryhmät 1 ja 2 rokotetaan ennen yli 70-vuotiaita, joissa ei erotella riskiryhmiä ollenkaan. Hitto, jos olisin pari vuotta nuorempi, niin saisin jatkuvaa lääkitystä vaativan astmani vuoksi rokotuksen kuukautta ennen kuin sen nyt saan. Valtakunnallisesti on sama järjestys. Närkästykseni laantui, kun tulin ajatelleeksi, että se on tietysti kiinni eri rokotteesta. Pitäähän ne Astra Zenecat myös käyttää.
Vuoden 22 aikana pitäisi valmistua meillä Suomessa kehitetty nenäsumutteen muodossa oleva rokote. Käykö senkin kanssa niin, että me emme itse saa sitä, vaan joudumme jonottamaan. Niille lisensseille pitäisi tehdä jotain!
Jaksuja! Hyvää viikonloppua!
Aina joskus on ollut tosiaan parasta painella metsäpoluille tuulettamaan päänuppia;)
PoistaOnneksi tosiaan ovat kirjat, musiikki ja ulkoilu omat tärkeät, ja jollekin toiselle, jotkut muut harrasteet ja puuhat.
Rokotuksista tuntuu jo alkaneen muodostua alun toiveikkuuden jälkeen eräänlainen farssi, mutta toivottavasti nyt suunnitelmat ja määrät kohtaavat, jolloin saisimme asian rullaamaan sekä sen tunteen ja varmuuden, että kaikki mahdollinen on tehty asian tiimoilta. Tuo suomalainen sumute on todella kiinnostava, toivottavasti osoittautuu toimivaksi ja saanti vaivattomammaksi.
Kommenteistasi kiitos ja aurinkoista, alkukeväistä viikonloppua Sinulle!!
Minunkin piti kirjoittaa jotain fiksua ja asiallista mutt Eino Leino varasti ajatukseni ja tulivat kyyneleet.
VastaaPoistaVuosi on mennyt tosi nopeasti, minun muistikuvissani on kesä -20 vielä. Mutta nyt ollaan keväässä, hienoa, ja meitäkin on kaksi, vielä. Kohtuullisin voiminkin molemmat.
Rokotuksisita ei ole tietoa, vaikka mies on riskiryhmässä sairauden ja iän takia, kun niitä roketteita ei vaan tule tarpeeksi.
Kesää odotellen, kuitenkin tässä päivässä eläen.
Eino Leino on runouden hienoviritteinen raskassarjalainen, mutta hänellä on outo tapa saada silmät kostumaan...
PoistaTummahkoja pilviä pyöri taivaalla täälläpäinkin edelleen/vielä -akselilla, mutta väistyivät vaihtuen malliin: edelleen... Ja siitä me tytöt pidetään lujasti kiinni!!
Kovin on sekavaa tämä rokotusrumba ja etenkin siitä tiedottaminen, hihat käärittyinä ollaan, jahka kohdalle osuu.
Kommentistasi kiitos, aurinkoista sunnuntaipäivää ja suunta kohti kesää kulloisestakin päivästä hyvät puolet mukaan poimien:)