426 s., suomentanut Anu Koivunen.
"Jenny Rogneby (s. 1974) työskentelee rikostutkijana Tukholman
Citypolisenissa. Hän syntyi Etiopiassa mutta hänet adoptoitiin
yksivuotiaana Ruotsiin.
Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa." (Lievelehti)
"Mies räjäyttää itsensä Tukholman valtiopäivätalon edessä mutta jää henkiin. Onko iskuja tulossa lisää vai toimiko hän yksin? Epätavallinen rikostutkija
Leona Lindberg saa tehtäväkseen kuulustella miestä. Leonan psyyke on samaan aikaan koetuksella hänen lapsensa kuoleman ja perheen hajoamisen jälkeen.
Hän pinnistelee kovasti päästäkseen taas toimintakuntoon – se on välttämätöntä, sillä hänellä on päämääränä jotain aivan muuta kuin peruspoliisin arki." (Takakansi)
Rognebyn esikoinen, Leona-sarjan ensimmäinen Kortit on jaettu kirvoitti kysymyksen, mitä lisäarvoa näin käänteisesti rikostutkijan rikollinen toiminta dekkarille tuottaa? Sama meno jatkuu vielä radikaalimmin motolla tarkoituksen pyhittävyydestä tässä teoksessa Leonan pelatessa upporikasta ja rutiköytää, mutta päätin sysätä tuon uskottavauuskriisin aiheuttajan sivuraiteille todeten toistaen, jotta jos kriminaalia urakehitystä olisi ollut tähtäimessä, niin poliisikouluun olisin ensisijaisesti ollut pinninyt...
- Olen luennoinut poliiseille kyllästymiseen asti. Poliisit olivat tylsiä.
Heiltä sai harvoin uudenlaisia näkemyksiä, sillä rajoittuneessa maailmankuvassaan he jakoivat kaiken mustavalkoisesti oikeaan ja väärään. Toista oli puhua rikollisille, mitä juuri nyt tein. Luentopaikat eivät olleet hienoja verovaroin kustannettuja kokoustiloja vaan sellaisia kuin tämä kylmä, paskainen huone teollisuusalueella Globenin kupeessa Tukholmassa, mutta silti en valittanut. Tiesin mitä tein. Liikeideani oli maksua vastaan opettaa tekemään rikoksia niin, ettei tekijä jäänyt kiinni eikä kukaan loukkaantunut.
Kohderyhmä: keskikastin rikolliset....
Exitus acta probat, tarkoitus pyhittää keinot; tuosta jesuiittaveljeskunnan periaatteeksi väitetystä lausumasta voimme olla montaa mieltä...
Rogneby kirjoittaa pakotteettomanoloisesti ja sujuvan keveästi riittävällä verbaliikalla. Hänellä on hyppysissään taito marssittaa estradille runsas joukko toimijoita ja viskellä ilmaan juonenpätkiä kuin konsanaan värikkäitä serpentiinejä ilman että kokonaisuus pirstaloituu punaisen langan hävittäväksi sekamelskaksi. Tämä oli näin vapun valmistelujen, brunssinvieton ja jälkijärjestelyjen aikaan sopivan leppoista ja kepeänluonteista sekä viihdyttävää luettavaa, vaikkakin oma uskottavuusraja tuli reippaasti yliharpotuksi.
Hoplaa:
Rogneby kasvoi Bodenissa, missä molemmat vanhemmat työskentelivät puolustusvoimissa." (Lievelehti)
"Mies räjäyttää itsensä Tukholman valtiopäivätalon edessä mutta jää henkiin. Onko iskuja tulossa lisää vai toimiko hän yksin? Epätavallinen rikostutkija
Leona Lindberg saa tehtäväkseen kuulustella miestä. Leonan psyyke on samaan aikaan koetuksella hänen lapsensa kuoleman ja perheen hajoamisen jälkeen.
Hän pinnistelee kovasti päästäkseen taas toimintakuntoon – se on välttämätöntä, sillä hänellä on päämääränä jotain aivan muuta kuin peruspoliisin arki." (Takakansi)
Rognebyn esikoinen, Leona-sarjan ensimmäinen Kortit on jaettu kirvoitti kysymyksen, mitä lisäarvoa näin käänteisesti rikostutkijan rikollinen toiminta dekkarille tuottaa? Sama meno jatkuu vielä radikaalimmin motolla tarkoituksen pyhittävyydestä tässä teoksessa Leonan pelatessa upporikasta ja rutiköytää, mutta päätin sysätä tuon uskottavauuskriisin aiheuttajan sivuraiteille todeten toistaen, jotta jos kriminaalia urakehitystä olisi ollut tähtäimessä, niin poliisikouluun olisin ensisijaisesti ollut pinninyt...
- Olen luennoinut poliiseille kyllästymiseen asti. Poliisit olivat tylsiä.
Heiltä sai harvoin uudenlaisia näkemyksiä, sillä rajoittuneessa maailmankuvassaan he jakoivat kaiken mustavalkoisesti oikeaan ja väärään. Toista oli puhua rikollisille, mitä juuri nyt tein. Luentopaikat eivät olleet hienoja verovaroin kustannettuja kokoustiloja vaan sellaisia kuin tämä kylmä, paskainen huone teollisuusalueella Globenin kupeessa Tukholmassa, mutta silti en valittanut. Tiesin mitä tein. Liikeideani oli maksua vastaan opettaa tekemään rikoksia niin, ettei tekijä jäänyt kiinni eikä kukaan loukkaantunut.
Kohderyhmä: keskikastin rikolliset....
Exitus acta probat, tarkoitus pyhittää keinot; tuosta jesuiittaveljeskunnan periaatteeksi väitetystä lausumasta voimme olla montaa mieltä...
Rogneby kirjoittaa pakotteettomanoloisesti ja sujuvan keveästi riittävällä verbaliikalla. Hänellä on hyppysissään taito marssittaa estradille runsas joukko toimijoita ja viskellä ilmaan juonenpätkiä kuin konsanaan värikkäitä serpentiinejä ilman että kokonaisuus pirstaloituu punaisen langan hävittäväksi sekamelskaksi. Tämä oli näin vapun valmistelujen, brunssinvieton ja jälkijärjestelyjen aikaan sopivan leppoista ja kepeänluonteista sekä viihdyttävää luettavaa, vaikkakin oma uskottavuusraja tuli reippaasti yliharpotuksi.
Hoplaa:
No niin ;) Missä vaiheessa Leona ehti lapsen tekaista, onko tässä ehtinyt kulua monta vuotta edellisen kirjan ja tämän uusimman välillä? Edellisessähän Leona eleli vielä sinkkuna.
VastaaPoistaFiktiivisiähän nämä ovat, aikuisten fantasiaa, joten aika monessa kirjassa se uskottavuus lentää liihottaa loppua kohden.
Arkielämä on monesti tarua ihmeellisempää tai raadollisempaa, kun olen lukenut esim. siitä vauvojen pakastajanaisesta tai pedofiili-isistä, perhe- ja koulusurmista ym.
Mai; se on vissiin tuo vauvanpyöräytyskin niin hektistä nykyaikaa. Tottahan tuo arjen brutaalisuus monimuotoisuudessaan, välillä sopii ihmetellä, kuinka kekseliäs inehmo pahantekemisessään on...
PoistaMutta juu, näytit toisen perspektiivin, joten fiktiotahan se tuo tylsä poliisikin on:)
Taas samoilla apajille, kirja odottaa yöpöydälläni pinossa kolmanneksi ylimpänä, muistaakseni :)
VastaaPoistaHei Cara, nythän ollaan oltu tänä keväänä antoisilla apajilla: on mistä valita ja ottaa ihan catch & release-malliin:)
VastaaPoista