Kuluvan vuoden viime kuukaudet ovat sujuneet vailla fyysisiä kontakteja perhekunnan jäseniin, joten läheisyyden kaipaus eli halipula on ankeuttanut ja rapauttanut mielialaa sekä alentanut elämän laatua. Mennyt viikko toi mukanaan paitsi kesän lämmön ja villisti loistoonsa avautuvan luonnon myös tervetulleen ja kauan kaivatun tapaamisryppään:
Amigon suhteen oli vallinut pisin tapaamisen katko sitten hänen syntymänsä, mutta viikko sitten meillä oli parkkipaikkatreffit heidän asuinpaikallaan kuulumisten vaihdon, chilintaimien, joiden kasvatus on herrojen yhteinen harrastus, ja helmikuisten tuomisten viennin tiimoilta sekä tietty halaamisen merkeissä. Onnellista oli nähdä ja kuulla nuorten voivan hyvin, olevan vahvasti kiinni elämässä ja tulevaisuudessa. Jopa ne tänä vuonna kiven alla olleet kesätyöpaikat olivat avautuneet ja sekä Amigo että Tyttöystävä olivat jo aloittaneet työnsä. Loistavaa:)
Esikoista Puolisoineen olimme jo kertaalleen tavanneet uuden auton teknisten tietojen avaajana ja käyttöönopastuksen tiimoilta, mutta alkuviikosta kävimme heidän kauniilla pihallaan päiväkahvilla vihertävien puiden ja nousevien sekä jo kukkivien taimien loisteessa. Etätyöläisillä on ensi viikko kesälomaa, jolloin Itä-Hämeen vuokramökille pois arjesta ja kotinurkista vie ensi kertaa heidänkin tiensä; kiitos ja leppoisaa lomaa luonnonhelmassa:)
Eilispäivänä, oivana loppuhuipennuksena puolestaan hurautimme Kymenlaaksoon Kuopuksen pesuetta tapaamaan ja voi että...
Vielä nyt kirjoittaessakin kostuvat nämä kuivasilmät ja läheisyyden luoma lämpö väreilee tiiviinä suojaten ympärillä.
Kuulumisia oli runsaasti vaihdettavaksi koululaisten etäkoulun, tänään alkaneen loman ja kaiken tapahtumarunsauden paljoudesta aiheita nyppien.
Koiratrio ei myöskään pihtaillut pusujaan ja ylsi huomionhakuisuudessan ennätyskorkealle tasolle. Syötiin ja kahviteltiin yhdessä ja hälistiin ristiinpuhuen kuten tapana on. Ja halattiin - kuten Pikku-Iten kanssa oli WhatsAppissa sovittu - niin että luut rutisivat:))
- Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
- pihlajain valkeata kukkahärmää,
- tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
- Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
- lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
- Ja tuoksua!
- Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
- Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
- pakanallista maan ihon tuoksua!
- Elää, elää, elää!
- Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
- terälehdet äärimmilleen auenneina,
- elää ihanasti kukkien,
- tuoksustansa, auringosta hourien –
- huumaavasti, täyteläästi elää!
- Mitä siitä, että kuolema tulee!
- Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
- varisee kuihtuneena maahan.
- Onhan kukittu kerta!
- On paistanut aurinko,
- taivaan suuri ja polttava rakkaus,
- suoraan kukkasydämiin,
- olemusten värisevään pohjaan asti!
- Katri Vala
Tänä kuluneena karanteeniaikana, jona olemme toimintamme rajoittaneet viikkokaupassa- ja apteekissakäynteihin sekä tietty liki jokapäiväisiin luontokävelyihin, on tullut paljon sekä keskenään että samassa tilanteessa olevien kanssa pohdittua vaakakupissa toisella puolella olevaa elämän laadun ja toisella jäljelläolevien, potentiaalisten ikävuosien määrää.
Henkilökohtaisesti olemme päätyneet siihen lopputulokseen, että ensinmainittu painaa enemmän, joten jälkikasvun ehdoilla mennen pyrimme mahdollisuuksien mukaan tapaamisten taajuutta lisäämään kuitenkin halaamatta jättämättä,
mutta muutoin tervettä järkeä käyttäen ja huolellisuutta noudattaen... Piste.
Heleätä huomista helluntaita ja
iloisiin elämisiin: