Sun Tzu: "Sodankäynnin taito/The Art of War" - ex Libris...

"Sodankäynnin taito", Sun Tzu, Tietosanoma Oy, 1998, 152 s., suomentanut
 Heikki Karkkolainen.

Sun Tzu ( (534 eaa. Shandong - 495 eaa. Wu)   tunnettu myös muodossa eli Mestari Sun, oli kenraali, strategi ja filosofi muinaisessa Kiinassa. Hänen uskotaan kirjoittaneen klassisen sotastrategiasta  kertovan teoksen Sodankäynnin taito. Sunzin vaikutus Kiinan ja  Aasian historiaan sekä aasialaiseen kulttuuriin paitsi kirjansa kautta myös legenda-asemansa vuoksi on huomattava." (Wikipedia)

                                                 Sunzin patsas Yrihamassa, Tottorissa, Japanissa

"Sota on Valtion elinkysymys, elämän tai kuoleman piiri, tie säilymiseen tai tuhoon, sanoo Sun Tzu.  Ja hänen näkemyksensä on pätevä erityisesti nyt,
kun talouselämä on ottanut entiset sodankäynnin tavoitteet ja ajattelun käytäntöönsä. Voimavarat ovat aina rajalliset, taistelu jokapäiväistä.
Sodanjohtajan kirjasta on tullut eräs menestyksellisin liiketoiminnan strategian opas kaikkialla maailmassa." (Takakansi)

Ammattitaitoisen, avaavan ja kiteyttävän esipuheen teokseen on marraskuussa 1981 laatinut Wolf H. Halsti, Ye.eversti,evp., Valt.tohtori h.c. Esipuheessaan Halsti toteaa: Tärkeää on vihollisen voiman oikea arviointi, ja siinä merkitsevät "hallitsijan" ja kansan väliset suhteet paljon. Rakastettu ja arvostettu "hallitsija" on kova vastustaja koska hän voi nojautua tyytyväiseen, taistelutahtoiseen kansaan. Aliarvioiminen on kohtalokasta.  Tästä päästäänkin ilman pienintäkään aasinsiltaa nykymaailman ja yhteiskunnan, myös omamme - vaaralliseen kahtiajakautumiseen ja yhteen suosikkiteeseistäni: Yhteiskunta on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki. -  Perusluonteeltaan teos on filosofinen ja sellaisena sukua esim. saksalaisen  Carl von Clausewitzin teokselle "Vom Kriege", mutta se käsittelee myös strategiaa ja sodan psykologiaa, jopa taktiikkaa ja joukkojen huoltamistakin. - Sotateknisesti teos on tietenkin oman aikansa vanki ja jo vuosituhansia sitten aikansa elänyt. Mutta filosofisena tutkielmana, sotapolitiikan ja strategian tutkimuksena se on ihmeteltävän ajankohtainen. Se kertoo lukijalleen miten vähän ihminen, poliitikko, sotapäällikkö ja rivimies ovat sisimmältään muuttuneet ajan saatossa, miten vähän sodan olemus, aihe, luonne ja seuraukset ovat muuttuneet. Seikkaperäisen johdannon on puolestaan kirjoittanut englantilaisen painoksen toimittanut ja kääntänyt Samuel B. Griffith. Hän käsittelee siinä seuraavia aiheita: Tekijä, Teksti, Taistelevat valtiot, Sota Sun Tzun aikana, Sun Zu sodasta, Kommentaattoreista ja Sotataidon käännökset. Sitten seuraa Sun Tzun elämänkerta siten kuin Ssu-ma Ch'ien sen kertoo Historioitsijan muistiipanoissa. Sodankäynnin taito puolestaan pitää sisällään luvut: Arvioita, Sodankäynti, Hyökkäysstrategia, Valmistelut, Voima, Heikkous ja vahvuus, Sotaliike,  Yhdeksän muuttujaa, Marssit, Maasto, Maaston yhdeksän lajia, Tulihyökkäys ja Vakoilijoiden käyttö. Tämä Sunzin Sodankäynnin taito on loppusyksyn kuluessa ollut esillä kolmessa lukemassani teoksessa: Ilkka Remeksen Kremlin nyrkki, John Kåre Raaken Jää  ja Peter Jamesin Kuolema vaanii verkossa, joten aivan pakkohan tämä oli silkasta uteliaisuudesta ja  mielenkiinnosta lukusille poimia, eikä suinkaan turhaan... Tämä lyhyt mainio taitoteos  antaa parhaansa luettuna kannesta kanteen, mutta houkuttimeksi muutamia irrallisia poimintoja: - Sotataidon huippu ei ole sadan voiton saavuttaminen sadassa taistelussa. Sotataidon huippu on vihollisen kukistaminen ilman taistelua. - Kohtele vankeja hyvin ja pidä heistä huolta. - Voittamattomuus perustuu puolustukseen, voiton mahdollisuus hyökkäykseen. - Kun oma voima on riittämätön, puolustaudutaan, kun se on runsas hyökätään. - Armeijaa voidaan verrata veteen, sillä samoin kuin vesi välttää ylämaata ja kiiruhtaa alaville maille, välttää armeija voimaa ja iskee heikkouksiin. - Ja kuten vesi muovaa uomansa maaston mukaan, niin armeija rakentaa voittonsa suhteessa viholliseen. - Ja kuten vedellä ei ole pysyvää muotoa, ei sodassakaan ole pysyviä olosuhteita. - Mikään ei ole vaikeampaa kuin tehdä sotaliike. Manööverin vaikeutena on tehdä kiertotiestä kaikkein suorin tie ja kääntää epäonni omaksi eduksi. - Älä aja vihollista nurkkaan. - Sodan ydin on nopeus. Käytä hyväksesi vihollisen valmistautumattomuutta, kulje odottamattomia reittejä ja iske siellä, missä hän ei ole valmistautunut. Sitten näiden teesien on paljon vettä virrannut maailman joissa. Lukiessa vahvistuu kuitenkin ajatus siitä, että yleisellä henkisellä tasolla on iloista kyllä jotain pysyvää, ikiaikaista ihmiseen potentiaalina rakennettuna. Samoin on tuttuutta nykyaikaan globaalisti eri maiden toimintatavoilla, juonitteluilla, maantieteellisillä sijainneilla, taloudellisilla ja reviirillisillä  pyyteillä ja vallanhaluilla. Olikin varsin yllättävää todeta, kuinka näiden teesien sijoittaminen  nykymaailman menoon: yhteiskunnalliseen, valtiolliseen, poliittiseen ja sotataktiseen  kuin myös  ihan henkilökohtaiselle ja  yksilötasolle on. Ajan hammas ei näitä ytimiä ole silpuiksi rusentanut. Antoisa ja opettavainen sekä paljon mielihyvää tuottanut  ja ajattelemisen aihetta antanut, rauhallinen, seesteinen ja viisaasti kirjoitettu  teos, josta  ja jonka vivahteista oli vaikea haluamallani tavalla postata, ja jonka soisi kaikkien rauhasta kiinnostuneidenkin lukevan. Haasteellinen, mutta varteenotettava on myös vanha sanonta, totuus: Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Si vis Pacem, para bellum, joka on lainaus Publius Flavius Vegetius Renatuksen teoksesta Epitoma Rei militaris. Kaisa Reetta on kirjoittanut erinomaisen postauksen teoksen uudemmasta, Matti Nojosen toimittamasta painoksesta, Gummerus 2010. Mielenkiintoiseen tapaansa Sun Tzun ajattuksia  on avannut ja pohtinut myös Jokke:) Nyt valmistaudumme kuitenkin almanakallisesti joulun ja rauhan juhlan viettoon, joten sotakirveet joutavat jorpakkoon. Auvoisaa adventtia ja kiireettömiä joulunalusviikkoja! Toivottaapi:

Peter James: "Kuolema vaanii verkossa/Dead at First Sight" - ex Libris...

"Kuolema vaanii verkossa", Peter James, Minerva Kustannus Oy, 2019, 456 s., suomentanut Maikki Soro.

"Peter James  (s.1948) on kirjailija, käsikirjoittaja, tuottaja ja yksi Ison-Britannian suosituimmista dekkaristeista. Peter Jamesin teokset ovat olleet jatkuvasti Britannian bestseller-listojen kärjessä, ja niitä on käännetty jo 37 kielelle.
Hänen huippusuositun Roy Grace -sarjansa kirjoja on myyty yli 19 miljoonaa kappaletta." (Kustantaja)

                                                          ©Suki Dhandha

"Rakastunut mies odottaa Lontoon lentokentällä malttamattomana elämänsä naisen saapumista. Valtameren toisella puolella eläköitynyt newyorkilaispoliisi odottaa floridalaisessa baarissa ensitapaamistaan naisen kanssa, joka on epäilemättä hänen sielunkumppaninsa. Molemmat miehet tulevat huomaamaan, että heiltä on huijattu koko omaisuus. Ja ettei kumpaakaan naista ole olemassakaan.
Tutkimusten ollessa kiivaimmillaan Roy Gracen puheille tulee mies, joka kertoo, että hänen identiteettiään on käytetty nettihuijauksissa. Uhreiksi on joutunut ainakin yksitoista naista. Yksi näistä on soittanut miehelle sanoen:
”Sinä et tunne minua, mutta minä luulin tuntevani sinut.” Nyt nainen on kuollut. Roy Grace ymmärtää pian, että näkyvissä on vain jäävuoren huippu. Näkymättömissä on kokonainen internethuijausten imperiumi. (Takakansi)

Edellisen kerran Peter James onnistui nostattamaan hiusjuuria  
Täydellisyyden hinnallaan, 2018, johon teokseen - kuten nyt käsillä olevaan verkkovaanijaankin -  liittyi myös aikakautemme yhteiskunnallisia ja moraalisia pohdintoja, mistä roppakaupalla pisteitä kirjailijan jo muutoinkin täpötäyteen ansiokoppaan.

Ei tänä syksynä dekkaria ilman mainintaa Sun Tzun Sodankäynnin taidosta;
tällä kertaa näin: Jos seisot tarpeeksi kauan joen rannalla, vihollisesi ruumiit ajelehtivat ohitsesi ja Kungfutsekin pääsee ääneen viisaudellaan: Jos aiot kostaa jollekin, kaiva ensin kaksi hautaa. Tämän vaanijan organisaationa ja toimijana puolestaan on Sakawa:

-  He katselivat videota Ghanassa sijaitsevasta paikasta, jota voi luonnehtia suorastaan nettihuijareiden yliopistoksi. Yksi opiskelijoista sanoi kameralle:
"Me otamme länsimaista vain omamme takaisin." Sakawa-oppilaat olivat kaikki köyhistä oloista. Sakawa oli yhdistelmä perinteistä juju-uskontoa ja nykyaikaista verkkoteknologiaa. Oppilaille opetettiin järjestelmällisesti sekä nettihuijauksen hienouksia että hämmentäviä afrikkalaisia rituaaleja, kuten eläinten uhraamista, joiden tarkoituksena oli vaikuttaa uhreihin ja varmistaa eri laatuisten petosten onnistuminen. 

- Huijausten kohteiksi joutuivat useimmiten haavoittuvassa asemassa olevat pahaa aavistamattomat länsimaalaiset ihmiset, jotka etsivät seuraa internetistä tai vanhukset, joilta kalasteltiin tietoja pankkiviesteillä, mutta periaatteessa uhri saattoi olla kuka tahansa. Sakawa-nuorukaiset tienasivat petoksillaan summia, joista eivät olisi osanneet ennen uneksiakaan. Länsimaissa asuvien omaisuuden ja tunteiden kustannuksella he ostivat  nyt perheilleen kartanoita ja uusimpia muotivaatteita ja ajelivat tuliterillä Range Rovereilla, BMW:illä, Mersuilla ja Ferrareilla.

Kyberturvallisuuden ja digitaalisen forensiikan saloihin puolestaan  perehdytään alan ekspertin Ray Packhamin johdolla:

- "Niin FBI:n kyberrikosyksikkö on käyttänyt hänen palveluksiaan. Terävä tyyppi - on avustanut sekä Applea että Microsoftia kyberturvallisuutta koskevissa kysymyksissä." Lanigan katsoi Johnnya. "Ja hänen pitäisi asua jossakin teillä päin. Ray Packham jäi juuri terveydellisistä syistä eläkkeelle Sussexin poliisin digitaalisen forensiikan yksiköstä ja toimii nyt yksityisenä konsulttina nettipetosten tutkinnassa. Kollegoideni mukaan Ray on alan ykkösmies, 
hän pääsee tunkeutumaan kutakuinkin kaikenlaisen nettiviestinnän lähteille. Minusta teidän kannattaa kääntyä hänen puoleensa.

Ja näin tapahtuu, jolloin Roy Grace apujoukkoineen entistä innokkaammin jatkaa rikosvyyhdin kiemuraisten lonkeroiden selvittämistä mottonaan:
Menestys on kyky jatkaa takaiskusta toiseen menettämättä innostustaan ja pitäen visusti mielessä: Meidän kielemme vaarallisin lause on: Näinhän me olemme aina tehneet.   

James osaa asiansa ja on tehnyt pohjatyönsä suurella huolella, jolloin teoksesta muodostuu jäntevä ja juoheasti etenevä dekkari, jossa pala palalta alkaa kuvio muodostua. Henkilögalleria on tasapainoinen ja erityispiirteinen, paikanvaihdokset ympäristökuvauksineen ovat luonteikkaita ja kokonaisuus pysyy vaivattomanoloisesti ja tiukasti häröilemättä saati hajoamatta kirjailijan hyppysissä muodostaen kiinnostavan ja otteessaan pitävän lukukokemuksen.
Teos on rikosylikomisario Roy Gracesta kertovan kirjasarjan neljästoista osa,
eikä lukijan tarvitse edelleenkään pitkästymisen peikkoa luotaan hätistellä:)

Aihealue on mitä kiinnostavin ja ajankohtaisin. Ei voi kuin ihmetellä,
kuinka heikkoon kohtaamme, läheisyyden ja lämmön kaipuuseen saattaa muodostua huijarin mentävä aukko puolustusmekanismien sortuessa ja itsesäilytysvaiston pettäessä.  Ihmisen ikävä toisen luo...
Eikä tuo etenkin vanhuuksiin häpeämättömästi kohdistuva taloudellinen jujutuskaan   tunnuslukujen urkkimisineen  juuri riemunhuutoja nostata hauraissa kohteissa eikä meissä, muutamista näistä härskihemmoista torjuntavoiton saavuttaneissa omaisissakaan...

-  Elämä ei ole ruusuilla tanssimista, mutta pääasia, että tanssitaan. 

Jalalla koreasti pisteli:

P.D. James: "Kuolema joulupäivänä/Sleep no more: six murderous tales - ex Libris...

"Kuolema joulupäivänä", P.D. James, Kustannusosakeyhtö Otava, 2019, 185 s., suomentanut Jaakko Kankaanpää. Kannen suunnittelu Meghan Wilson ja
 kannen kuvat suklaat ©Masterfile, pääkallot Katherine Ross.

"P.D. James  (1920-2014) aloitti kirjailijanuransa 40-vuotiaana. Jo hänen ensimmäinen dekkarinsa esitteli rikostarkastaja Adam Dalglieshin, josta tuli lukijoiden palvoma. Yhdeksi Britannian suosituimmista ja arvostetuimmista rikoskirjailijoista kohonnut James oli vuodesta 1991 Lady James, ja hänellä oli paikka Ison-Britannian parlamentin ylähuoneessa." (Lievelehti)

                                                             ©Ulla Montan

"Dekkarilegenda tarjoilee kuusi kutkuttavaa mysteeriä, joita yhdistää koston motiivi. Julma opettaja saa ansionsa mukaan, ja kahdeksankymppinen järjestää suloisen koston hoitokotinsa turvasta käsin. Myöhään joulupäivän iltana kartanonisäntä joutuu murhaajan uhriksi.
P.D. James ei tyydy vain syyllisen paljastamiseen, vaan avaa ihmismielen synkimpiä taipumuksia - niitä, jotka voivat pahimmillaan tehdä kenestä vain murhaajan." (Takakansi)

Edellisestä jouluhenkisestä matkasta mainion P.D. Jamesin kanssa onkin vierähtänyt aika tovi, tuolloin  kyseessä:  Mistelimurha, 2017, jonka tulokseksi  muodostui täyspainoinen ja -täyspäinen kirjallinen anti lukunautintoineen.
Tämä suomennosuutukainen kätkee uumeniinsa luvut: Jojo, Uhri, Joulupukkimurha ja Tyttö, joka rakasti hautausmaata, Aivan ihastuttava talo sekä Herra Millcroftin syntymäpäivä.

P.D. Jamesin tuotanto nojaa vankkoihin tukipilareihin: henkilökuvien piirto on erittäin tarkkasilmäistä ja miljöökuvaukset suorastaan houkuttelevat astumaan sisään kirjailijan kulloinkin luomiin maisemiin ja maailmaan.  Nokkela ja analyyttinen moraalisten näkökantojen ja vaihtoehtojen vaivaton  pyöritys ja pohdinnat ovat kuin laasti tapahtumain tiilien nitojana.

-  Sen jouluviikon aikana aloin kasvaa aikuiseksi. Ymmärsin ensimmäistä kertaa vallan kavalan viettylyksen: kuinka riemastuttavaa on hallita ihmisiä ja tapahtumia, miltä tuntuu, kun saa päättää muiden kohtalosta. Ja opin toisenkin asian, jonka Henry Jamesin sanat parhaiten kiteyttävät:
"Älä kuvittele, että voit tietää totuutta yhdestäkään ihmissydämestä."

- Päivästä oli tulossa taas lämmin, ja hautakivien rosoisen rivin yllä leijui usvaa, josta pisti esiin obeliskeja ja marmorienkeleiden siivenkärkiä, muistomerkkien päitä, jotka näyttivät kelluvan hohtavien valohiukkasten meressä. Ja hänen seistessään katselemassa, liikkumatta ja näkemästään lumoutuneena, usva alkoi hälvetä ja hautausmaa paljastui hänelle kaikessa ihmeellisyydessään täynnä kiveä ja marmoria, vihantaa ruohoa ja kesälehväisiä puita, kukkaistutuksin koristettuja hautoja ja risteäviä polkuja, joita jatkui silmänkantamattomiin. Kaukana häämötti Viktorian aikaisen kappelin torni kimmeltävänä kuin lumottu linna jossakin kauan sitten unohtuneessa sadussa.

Omaehtoiset hautausmaakävelyt saattavat äkkiseltään kuulostaa kornilta ajanviettotavalta: ankealta, oudohkolta ja synkältä. Sitä ne eivät suinkaan ole, vaan varsin sielua lepuuttavia. Olen itse nuoresta pitäen asuen tuolloin Hietaniemen hautausmaan lähistöllä harrastanut niitä: rauhaa ja rauhoittamusta, meren tuoksua,  suhteellisuudentajun palautumista,  vanhoja komeita puita, iloisenvärisiä kukkia, hoidettuja hiekkateitä ja kauniita muistomerkkejä teksteineen, lintujen laulua sekä vikkeliä, tupsukorvia, puolikesyjä  oravia kiipeämässä pitkin housunpuntteja kerjäämässä pähkinöitä tai muuta makupalaa. Kannattaa kokeilla.

-  Avioliitto on yhteiskunnan laitoksista sekä julkisin että yksityisin: sen ongelmat ovat itsepintaisuudessaan kuin ihmistä hakkaava yskä, sen piilevät sairaudet vaikeammin diagnosoitavia. Eikä mikään  ole seuraelämälle yhtä tuhoisaa kuin onneton avioiliitto. Kukaan ei halua istua korvat punaisina kuuntelemassa illan emäntää ja isäntää heidän tehdessään selväksi keskinäistä inhoaan ja katkeruuttaan.

Tämän rasian sisältö on älykästä ja eleganttia jälkeä kauttaaltaan, herkullista luettavaa. Kaikki oleellinen on tasapainossa, ei mitään liikaa - ei mitään puutu. Kekseliäisyyttä, vinosti kutkuttavaa huumoria, naurunpoikasta elämälle yhdessä itse elämän kanssa, - ja tässä tapauksessa tietty myös kuoleman...
Kieliasu on moitteeton kuin myös Jaakko Kankaanpään suomennos.
Lukukokemus on kuin poimisi tarkkaan valittuaan yhden kansikuvan houkuttelevista konvehdeista per luku, antaisi sen hissuksiin sulaa kielenpäällä ja tuottaa oman, uuden maku- ja lukuyllätyksensä. Makoisa kooste & tiptop teos!

Hakkaavasta yskästä ei niin mitään väliä, mutta ja kyllä: minä pidän suklaatista, ehkäpä uskaltautuisi toteamaan: rakastan suklaakonvehteja kuin myös yhtälailla on laita P.D. Jamesin tuotannon:)

Namskista:

Pekka Hiltunen: "Syvyys" - ex Libris...

"Syvyys", Pekka Hiltunen WSOY, 2019, 374 s.

"Pekka Hiltunen  (s. 1966) on Oulusta kotoisin oleva kirjailija ja toimittaja,
jonka Studio-trillereita luetaan jo kuudella kielellä. Sarjan aloittanut
Vilpittömästi sinun on Suomen palkituin dekkari: se voitti Vuoden Johtolangan parhaana jännityskirjana, sai kolme muuta tunnustusta ja lisäksi kolme ehdokkuutta merkittäviin palkintoihin. Toisen romaanin Sysipimeä  suuri kirjakauppaketju Britanniassa valitsi viime vuosien parhaiden jännityskirjojen listalleen Gillian Flynnin ja Jo Nesbøn teosten kanssa." (Lievelehti)

                                                            ©Pertti Nisonen

Juuri kun suomalainen graafikko Lia Pajala tuntee elämänsä Lontoossa ja
Level-lehden töissä olevan vakiintumassa, kaikki muuttuu. Hänen ystävänsä
Mari johtaa kaupungissa kulissien takana salaperäistä Studiota, ja nyt Mari haluaa tuoda Euroopan isyrjäseuduilta Lontooseen joukon hengenvaaraa pakenevia miehiä. Mutta Mari ei kerro Lialle näiden kokemasta uhasta koko totuutta.
Kuka on tulokkaita jäljittävä ammattitappaja, joka käyttää aseenaan hakkua? Miksi yksi pakolaisista on vanha herrasmies, joka nuuskii ympäristöä ja muita ihmisiä erikoisella, tarkalla hajuaistillaan? Lian on pakko ryhtyä toimiin itsenäisesti auttaakseen Maria ja ratkoakseen omia sekä Levelin vaikeuksia. Ne johtavat hänet ja muita Studion huippuammattilaisia niin Lontoon erikoisemmalle asuiseudulle kuin Britannian politiikaan juonitteluin." (Takakansi)

Saadakseni ensikosketuksen Pekka Hiltusen tuotantoon hyppäsin rohkeasti keskelle sarjaa ja pitkästä aikaa kotimaisen dekkarikirjallisuuden pariin.
Teoksen osat: Taivaalta putoava ihminen, Tuonpuoleisen tuoksu ja
Maailman ääri. Jätetän varsinaiset  juonenkoukerot lukijan itsensä löydettäväksi ja lähdetäänpä sen sijaan liikkeelle maailman ääriltä eli  poiketaan Espanjan Extremaduraan, juurille, joista tapahtumaketju kaivosten syövereistä kolahtaa liikkeelle:

- Extremadura, maailman ääri, hän ajatteli. Aikoinaan tämä oli eurooppalaisille tunnetun maailman raja. Nyt tämä on näille ihmisille heidän tuntemansa maailman raja, joka erottaa heidät vauraudesta ja turvasta.

- Extremaduralla oli Espanjassa mainetta konkistadorien kotiseutuna: satoja vuosia sitten täältä oli lähtenyt kaukomaille tuntemattomien alueiden valloittajia. "Sitä samaahan ne afrikkalaiset työläiset oikeastaan ovat täällä tekemässä, nykyajan löytöretkeilyä itselleen vieraissa ja pelottavissa paikoissa", hän sanoi. "Mutta heitä ei pidetä urhoollisina selviytyjinä."

-  "Niin pieni kylä, ettei sillä ole edes omaa nimeä", Lia sanoi. "Eikä sen nykyisiä asukkaitakaan ole olemassa", Pikkuveli totesi. "Ei heitä ole pantu mihinkään kirjoihin ja luetteloihin, eivätkä he virallisesti asu täällä. He eivät käy kaupoissa - yhtiö tuo heille ruokaa. Jos joku tarvitsee lääkäriä, yhtiö kyyditsee tohtorille,
joka hoitaa vaivat pimeästi. Eivät he käy muualla kuin kaivoksessa. Harva tässä maakunnassa edes näkee heitä." 

Teos on kuin keskelle pitopöytää kauniisti aseteltu, houkuttelevan värikäs ja hyvällä maulla koottu salaattikulhollinen henkilöiden menneisyyden traumoilla ja historialla sekä toimintamotiiveilla pohjustettuna, ajankohtaisilla Eurooppaan kohdentuvalla maahanmuutolla, ihmisten orjamaisella hyväksikäytöllä ja voitontavoittelulla sekä poliittisella populismilla höystettynä.

Henkilögalleria on kiintoisasti koottu, joskaan hahmoihin - miinus itselleni tutunomaiseen tapaan ympäristöään nuuhkimalla hahmottavaan ja lukevaan  Gustavoon & ei toisaiseksi omaksumaani malliin patsaiden kanssa kotoisasti rupattelevaan ja niihin ajatuksiaan reflektoivaan Liaan - en onnistunut solmimaan toivotunlaista lukukontaktia, mutta kuitenkin  kiinnostavan toisenlaiseen elämän- ja toimintaympäristöön pystyen hyvin ymmärtämään sarjan saavuttaman suuren suosion. Ja jos olisin nuorempi enkä mainion Keko Salatan sanoin likemmä  Vanha  (klik) saattaisin hyvinkin innolla Marin ja Lian tapaan aktiivisesti maailmanparantajan tärkeää ja haasteellista viittaa  harteilleni sovitella!

-  "Joku psykologi voisi olla sitä mieltä, että patsaille puhuva ihminen haluaa välttää kontakteja eläviin ihmisiin, Benjo sanoi. "Tai että kun patsaat eivät koskaan väitä vastaan, ihminen voi hakea niiltä hyväksyntää. jota ei tunne saavansa muualta." "Onko tuo parasta, mihin pystyt. Sigmund?", Lia kysyi teesekennellen närkästynyttä vaikka hän oli todellisuudessa hiukan vaikuttunut.
"Minä sanon, että patsaat ovat hyviä juttukavereita, koska ne muistuttavat ihmisiä kunniasta ja hyvistä teoista", Benjo totesi. "Patsaita pystytetään vain ihmisistä, jotka ovat saavuttaneet suuria. Niin meidän pitäisi voida ajatella jokaisesta. 
Että oikeastaan kaikki voivat tehdä jotain kunniakasta. Suurin osa ihmisistä ei milloinkaan saavuta mitään erityistä. Mutta kuinka eri tavoin sitä suhtautuu muihin, että jos ajattelee että heistä on siihen...

Hiltusen kirjoitustyylissä on persoonallista otetta ja kerronta on pakotteetonta. Kiva ja positiivinen lukukomemus!

-  On asioita, jotka on haudattu niin syvälle, että niihin ei koskaan ulotu valo, niitä ei kenties koskaan saa sisältään ylös ja ulos... 

Kiintoisa kysymys kuuluu: onko se aina ja kaikissa tapauksissa edes tarpeellistakaan?

Aprikoi:

Vilmos Kondor: "Budapestin marraskuu/Budapest novemberben" - ex Libris...

"Budapestin marraskuu", Vilmos Kondor, Tammi, 465 s., suomentanut
Tähti Schmidt.

Vilmos Kondoria pidetään Unkarin ensimmäisenä todellisena dekkarikirjailijana, ja jo esikoisellaan hän räjäytti potin. Budapest noir -sarja on Unkarissa suurmenestykseen noussut viisiosainen sarja, joka sijoittuu 1930-1950 -lukujen Budapestiin. Sarja on myyty muun muassa Yhdysvaltoihin, Saksaan ja Italiaan. Vilmos Kondor on salanimi ja hänen väitetään olevan syrjäänvetäytyvä matematiikanopettaja unkarilaisesta pikkukaupungista. Häntä ei ole nähty julkisuudessa, ja kustantajan levittämät kuvatkin ovat kovin vanhoja ja rakeisia." (Lievelehti)

"Budapest  1956. On lokakuu ja Unkarissa eletään kansannousun ensihetkiä. Toimittaja Zsigmond Gordon on kutsuttu Wienin ruumishuoneelle tunnistamaan kasvattityttärensä ruumis. Surmattu nuori nainen ei onneksi ole Gordonin
Emma-tytär. Mutta miksi hänellä sitten on Emman henkilöpaperit?
(Takakansi)

On aika palata Unkariin ja sarjan viidenteen osaan. Aiemmat postaukset: 
Budapestin synnit  2013 ja Budapestin vakooja  2014.
Tuolloinen aika oli Unkarissa sekavaa ja sarjasta: parempi myöhään kuin ei milloinkaan, marraskuun  puolivälissä totesin, että hatarien taustatietojen päivittämmisellä Unkarin kansannoususta 1956  (klik), jolloin tapahtui paljon ja nopeasti Pestin ollessa sekasorron näyttämönä,  olisi totisesti nyt käyttöä ja tuumasta toimeen.  Näin aukeni myös useasti vilahtelevan salaperäisen kirjainyhdistelmän ÁVH:n salaisuus: Proletariaatin diktatuuria rakennettaessa kansan valvontaa ja puhdistuksia toteutti Valtion Turvallisuuden Virasto. (Wikipedia)

-  Viimeksi kulunut viikko oli ollut kaupungille rankka. Vastaavaa tuhoa se ei ollut nähnyt sitten toisen maailmansodan, ja sairaalassa hän oli kuullut haavoittuneilta - ja kahdelta ahdistuneen näköiseltä lääkäriltä - että Frenecin kehäkadulla ja Józsefin kehäkadulla tuskin pystyi liikkumaan. Jokainen heistä oli riittävän vanha muistaakseen maailmansodan - toisinaan hänestä tuntui, että kaikki olivat siihen riittävän vanhoja, kaikilta ei vain riittänyt rohkeutta muistamiseen
- ja hän uskoi heitä, kun he kertoivat tuhon laajuudesta.

Kondor kuvaa tapahtumia kiihkottomasti ja juonenkuljetus on notkeaa. Henkilöhahmot muodastavat uskottavia ja aidonoloisia persoonia:
on kaksinaamaista niljaketta, etovaa ja halpamaista törjäkettä sekä
Szirmayn Elekiä, joka säntäilee kuin entinen kondiittori kouransa sulaan sokeriin kastettuaan toimituksessa. 

Miljöökuvaus on värikästä: istutaan jatkuvasti kuppiloissa, savukkeet käryävät ja Gordon napsuttelee Ronsoniaan tiukkaan tahtiin, tutisevatäytteiset knöödelit maistuvat ja gesprizerit solahtelevat kurkuista alas. Unkarilaiset nimet ovat hauskoja, kielen solmuunkiertäviä. Joukossa seikkailee myös mielenkiintoinen velikulta  Gerhard Stubenhaber Privatdetektei-Büroineen, jonka päämaja sijaitsee kotoisasti Gestreifte Husar -nimisessä juottolassa.

- Gerhard Stubenhaberin oikea nimi oli Joe H. Packman ja vuoteen 1947 saakka hän oli ollut töissä Chigagon poliisissa etsivätarkastajana. Sitten oli sattunut jokin skandaali, ja Joe (tai joku muu, sitä Gordon ei koskaan tiennyt eikä oikeastaan halunnut asiaa selvittääkään) katsoi paremmaksi poistua paitsi Chigagosta,
myös koko Yhdysvalloista. Hän oli maininnut jonkin naisjutun, kun oli tullut puhetta siitä, miksi hän oli päätynyt juuri Itävaltaan.

Historian ja omien juuriensa tunteminen on mielestäni  yleensä ottaen tärkeää,
ja tämän teoksen myötä lukija vakuuttuu siitä, että se on Kondorille paljon muutakin kuin pelkkiä vuosilukuja ja yksittäisiä tapahtumakäänteitä...
Kerronnan rauhallisuus vs. Kondorin yksityiskohtiin paneutuminen luovat lukukokemukselle mukaansatempaavan, kiehtovan ja ihan omanlaisensa viitan,
joka pehmeästi sulkee sisään lukijansa. Intresantti ja elävä erään aikakauden kuvaus: teos joka kannatti lukea kuten koko Budapest noir -sarjakin!

 Marraskuista sunnuntaipäivää: 

Akhilleus Tatios: "Leukippe ja Kleitofon/τὰ κατὰ Λευκίππην καὶ Kλειτoφῶντα" - ex Libris...

"Leukippe ja Kleitofon", Akhilleus Tatios, WSOY, 2019, 238 s.

"Kreikan kielen ja kirjallisuuden professori emerita Maarit Kaimio on suomentanut Achilleus Tatioksen rakkaus- ja seikkailuromaanin
Leukippe ja Kleitofon  kreikan kielestä ja kirjoittanut teoksen alkusanat.

Akhilleus Tatios oli kreikkalainen kirjailija, joka toimi Aleksandriassa,
Rooman valtakunnassa, toisella vuosisadalla jKr. Kreikan- ja latinankielinen viihdekirjallisuus oli jo ajanlaskumme alussa varsin monipuolista, mutta vain muutama romaani on säilynyt meille asti. Leukippe ja Kleitofon on näistä varhaisimpia." (Lievelehti)

"Nuoret rakastavaiset, Leukippe ja Kleitofon, karkaavat ja joutuvat pakomatkallaan huimapäisiin seikkailuihin. Yhteisen onnen esteeksi nousevat ennusteet, kilpakosijat, haaksirikot ja rosvojoukot, valekuolemat, hirvittävät uhrirituaalit ja jopa kuolemantuomio ennen suurta täyttymystä.
Akhilleus Tatios noudattaa romaanissaan idealistisen rakkausromaanin kaavaa mutta myös murtaa sen konventioita: hän kertoo poikkeuksellisen tasavertaisesta naisen ja miehen välisestä suhteesta. Kiehtovaa on keskeisiksi nousevien naiskuvien sovittaminen antiikin yhteiskuntaan, tapakulttuuriin ja arvojärjestelmään ja vielä tavattoman rikkaalla mytologialla täydennettynä." (Takakansi)

 

Päällyskannen kuva Peter Paul Rubens: The Rape of Europe, 1628,
Museo National del Prado. Teos alkaakin kiehtovalla kuvauksella juuri tästä maalauksesta ja tempaa lukijansa mukaan huikealle matkalleen.

Ensinnä kiitos  Maarit Kaimiolle suomennoksesta ja avaavasta johdannosta sekä lukuisista selventävistä alaviitteistä, jotka tuovat kaivattua taustoitusta lukijalleen ja lisäävät ymmärrystä itse teosta kohtaan sekä kasvattavat lukunautintoa!
Teos on  huolella laadittu ja antoisa kokonaisuus, jonka lukeminen oli erittäin kiintoisaa ja tuotti suurta mielihyvää!

Tatios on kirjoittanut anniltaan sivumääräänsä huimasti suuremman teoksen sankareidemme koettelemuksista merimatkallaan ja Niilin purjehduksellaan, kohtaamistaan rosvoista sekä ihmeellisistä eläimistä kuten värikkäästi ja seikkaperäisesti  kuvailluista virtahevosta ja krokotiilistä ja heille avautuu myös Aleksandrian häikäisevän kaunis maailma:

-  Silmäni kulkivat kaikkialla kadusta toiseen enkä voinut katsella kyllikseni,
mutta sittenkään en kyennyt näkemään kaikkea komeutta. Katselin monia nähtävyyksiä, toisiin aioin tutustua, toiset oli heti nähtävä, mutta muitakaan ei millään voinut sivuuttaa. Nähtävyydet vangitsivat katseeni, mutta odotettavissa oleva ihmeet houkuttelivat eteenpäin näkemään uusia. Samoillessani pitkin katuja kuin rakkaudesta sairaana en voinut muuta kuin huokaista:
"Silmäni, meidät on voitettu!"

Leukippe:  - Näin puhuessani katselin samalla tyttöä nähdäkseni miten hän suhtautui näihin rakkauskertomuksiin. Hän antoi ymmärtää, ettei hän kuunnellut kiinnostusta vailla. Riikinkukon loistava kauneus jäi minun mielestäni Leukippen kasvojen varjoon. Hänen kauneutensa sädehti kilpaa kedon kukkien kanssa. Hänen hipiänsä hohti narsissin valkeutta, hänen poskillaan hehkui ruusun puna, hänen silmissään säteili orvokin loiste, hänen kutrinsa kihartuivat taipuisammin kuin muratti, kuin ihana kukkaketo olivat hänen kasvonsa. 

Ilotteleva, ilkamoiva ja irrotteleva kiepaus antiikin maailmaan ja tuohon ikuisesti mieliämme hämmentävään/murjovaan rakkauteen riemuineen ja riipaisuineen ihmisen ikiaikaisessa halussa "tyydyttää Afroditen tarvettaan".

- Tapahtui se mitä Eros tahtoi, emmekä me kaivanneet vuodetta emmekä muita Afroditen apukeinoja. Eros taitaa työnsä ja osaa improvisoida, ja mikä paikka tahansa voi toimia hänen mysteerinsä temppelinä. Rakkaudessa yksinkertainen on suloisempaa kuin ylellisyys, silloin nautinto on luonnollista.

Laadukas ja tervetullut ropaus historian siipien havinaa tämän harmauden ja sateen rapinan häivyttäjäksi. Sisällön runaudesta huolimatta tai - pikemminkin tekijöiden korkean tason huomioon ottaen juuri siksi - tämä kompakti ja rikas yhdistelmä tyylikkäästi tarjoiltua luontokuvausta, aisti-iloittelua, antiikin taruja ja nähtävyyksiä Faroksen majakkoineen, Pan-huilun syntyhistorioineen ja neitsyyden testaamisineen etc.  tarjosi ykkösluokan lukukokemuksen!

Vahvennoksia klikkaamalla saatu halutessasi lisätietoa.

-  Rakastavaiset eivät välitä mistään muusta kuin rakastetustaan. 
Rakkaus valtaa ihmisen koko sielun eikä jätä tilaa muulle ajattelemiselle.
Katseen saama nautinto kulkeutuu silmien kautta sisimpään ja asettuu rintaan,
se kuljettaa aina mukanaan rakastetun kuvaa, heijastaa sen sielun peiliin ja painaa muodon muistiin. Kauneus virtaa kuin näkymättöminä säteinä rakastavaan sydämeen ja painaa sinne kuvansa kuin sinetin.

-  Kukkien loisto ja lintujen värit hehkuivat yhdessä kuin sulkien seppele...

jonka ilomielin kutreilleen asetteli:

John Grisham: "Tilinteko/The Reckoning" - ex Libris...

"Tilinteko", John Grisham, WSOY, 2019, 471 s., suomentanut
Jorma-Veikko Sappinen.

"John Grisham  on maailman arvostetuimpia ja menestyneimpiä jännityskirjailijoita.Hän on koulutukseltaan lakimies, ja usein hänen romaaninsa sijoittuvatkin oikeussaliin. Monia Grishamin teoksia on filmatisoitu ja hänen kirjojaan on ilmestynyt yli 40 kielellä. Grisham asuu perheineen vuoroin maatilalla Mississippissä, vuoroin Virginian Charlottesvillessä." (Lievelehti)

                                                             ©Bob Krasner

"Pete Banning on rakastettu hahmo mississippiläisessä kotikaupungissaan: palkittu toisen maailmansodan sankari, hyvä ja harras maanviljelijä.
Eräänä aamuna vuonna 1946 hän nousee varhain, ajaa kaupunkiin ja tekee kaamean rikoksen. Sen paremmin oikeudelle kuin perheelleenkään hän ei kerro syytä teolleen ja on valmis viemään motiivin hautaansa. Grisham vie lukijansa matkalle 40-luvun syvästä etelästä sodan viidakoihin, mielisairaaloihin ja lopulta oikeussaliin, missä Banningin puolustusasianajaja yrittää pelastaa miehen kuolemantuomiolta." (Kustantaja)

Grisham lienee meille kaikille laatudekkarien ystäville tuttu, suomennettuja teoksia on  tämä uutukainen mukaan lukien huikeat 31 kappaletta.
Tilinteko jakautuu kolmeen osaan: Tappaminen, Luutarha ja Petos pitäen sisällään yhteensä 50 lukua, ja se kuljettaa meidät hiukka käänteiseti
murha-alusta sotatakauman kautta seuraavan polven koitoksiin.
Lopputulema vaikuttaa tämän päivän mittapuulla oudohkolta, joten onkin syytä pitää mielessä ajankohta ja maailmankolkat, joihin Grisham on osin historialliset tapahtumansa sijoittanut.

Pete Banning:  - heräsi eräänä kylmänä aamuna lokakuun alkupuolella vuonna 1946 ennen sarastusta, mutta ei aikonut enää jatkaa uniaan. Hän makasi pitkällään keskellä sänkyä, tuijotti tummaan kattoon ja kysyi itseltään ties kuinka monennen kerran, riittäisikö hänen rohkeutensa. Viimein, kun ikkunassa näkyi päivänkoiton ensimmäinen pilkahdus, hän hyväksyi synkän tosiasian, 
että tappamisen aika oli tullut. 

Oma  dramaattinen osansa tapahtumain vyöryssä on myös tri Hilsabeckin hoteisiin hoitolaitokseen, Whitfieldin psykiatriseen sairaalaan plaseeratulla Peten holhouksen alla olevalla Liza-rouvalla, joka on voimakkaan henkisen ahdingon tilassa.

John Wilbanks:  - katsoi olevansa päätänsä pidempi kuin yksikään toinen asianajaja Fordin piirikunnassa, ellei koko osavaltiossa, ja hänen uusi rikosasiakkaansa oli taatusti Nixin muita vankeja ylempänä. Heidän asemansa edellytti kunnollista tapaamispaikkaa ja sheriffin toimisto kelpasi mainiosti.

Ja John Wilbanksillä  riittääkin totisesti teoksen mittaan puuhaa ja aivonystyröiden hierontaa, sillä puolustettava ei puhu eikä pukahda, ei kiistä eikä myönnä, ei anna valittaa eikä  vedota, joten päätyy Jimmy Thompsonin  Old Sparky-nimiseen lopulliseen istuimeen. Hoidettaviksi jäävät tämän jälkeen  perintöasioihin ennalta sisaruksille siirrettyine tiluksineen liittyvä sirkus ja murhatun pastorin lesken Jackien "taloudellisesta hyvinvoinnista" kiinnostuneen "ystävän" innoittamana nostama  kanne liittovaltion oikeudessa  vastajina Florry sekä Stella ja Joel eli tapaus Bell vastaan Banningin kuolinpesä.

Teoksen kiintoisin osio liittyy kuuluisaan 26. ratsuväkirykmentin kohtaloon sijoittuen Filippiineille, Peten traumojen syntysijoille historiallisen
Bataanin kuolemanmarssin tiimoille. Tämä oli toisen maailmasodan aikana keisarillisen Japanin armeijan tekemä sotarikos, jonka kohteina oli filippiiniläisiä ja yhdysvaltalaisia sotavankeja. Kuolemanmarssi alkoi 10. huhtikuuta 1942. (Wikipedia)

Kokonaisuutena kompakti teos, joka hivenen yllättävästi jo alkumetreillä tarjoaa itse rikoksen  päähenkilön tuonilmaisiin toimittamisineen. Historiallinen osuus on hätkähdyttävän tehokkaasti kuvattu, lukija siirtyy riviltä toiselle silmät suurina, tuntee kurkkunsa kuivavan ja alkaa kaipailla välipalaa kuihtuvien vankien kohtaloita seuratessaan. Päässä pyörii kuin valotaululla: ei koskaan enää!
Silmät sulkemalla ja kieltämällä asiat eivät muuksi muutu. Utopistiksi nimeämisen uhallakin toivoa sopii, ettei maailmassa tällaista enää koskaan tapahtuisi.
Tuuhea ja immersiivinen teos, aitoa ja taattua Grishamia. Näin isänpäivänä teoksen lienee lahjakääreistään avannut monikin isä ja joulupukin kontissakin on vielä tilaa Tilinteolle:)

Isät, isänmieliset, lasten ja nuorten mieskaverit sekä ukit ja vaari-immeiset, olevat ja tulevat: pitäkää hyvää  huolta itsestänne ja läheisistänne, teille kaikille

lämpimät onnitteluni:

Federigo Tozzi: "Kolme ristiä/Tre croci" - ex Libris...

"Kolme ristiä", Federigo Tozzi, Savi-kustannus, 2019, 123 s., suomentanut
Juuso Kortelainen. Alkuperäisteos "Tre croci" vuodelta 1920.

"Federigo Tozzi  (1853-1920) oli Sienassa syntynyt italialainen modernisti. Kuolemansa jälkeen ensin unohduksiin jäänyt Tozzi on myöhemmin nostettu aikalaistensa Luigi Pirandellon ja Italo Svevon rinnalle yhdeksi 1900-luvun alun merkittävimmistä italialaisista kirjailijoista. Kolme ristiä on ensimmäinen kokonaisuudessaan suomennettu Tozzin teos." (Takakansi)

                                Kirjailijan kuva Cultura Biografie online. it /  8.10.2013


"Gambin veljekset Giulio, Niccolò ja Enrico pyörittävät kirjakauppaa, jonka toiminta käy alati tappiollisemmaksi. Ratkaisuksi he päätyvät väärentämään vekseleitä ja ajelehtivat hedonistiseen elämäntyyliinsä takertuen kohti vääjäämättömänä odottavaa tuhoa kuin kohtaloonsa alistuneina." (Takakansi)

Oddio! Mitä ihmettä saadaan aikaiseksi kun otetaan ainesosasiksi Siena,
kirjakauppa, vekselivedolla toimiva bisnes  ja  kolme erilaista vellosta, joista yksi torkkuu puodissa aamupäivät ruoka-aikaan asti, toinen vilistelee kaupungilla pakollisilla kävelyillään ja kolmas tuskailee vekseliväärennösten ja pankkiin menon katkerassa, hetteikköisessä välimaastossa? Tuloksena on: Kolme ristiä!

Giulio  - oli kolmesta Gambin veljeksistä surumielisin, mutta myös kaikista vahvin ja se, joka toivoi voivansa tienata kirjakaupalla niin hyvin, ettei mitään vaaraa enää olisi. Juuri hän oli ehdottanut tuota keplottelua, ja juuri hän oli opetellut jäljittelemään allekirjoituksia.

Niccolò  - sen sijaan oli myös antiikkikauppias ja lähes aina Sienan ulkopuolella etsimässä vanhoilta maatiloilta ja kyliltä jotain ostettavaa. -  Vain Niccolòlla oli vaimo, mutta he elivät kaikki yhdessä kahden nuoren orpolapsen kanssa, 
jotka olivat heidän sukulaistyttöjään.

Enrico  -  toimi kirjansitojana pienessä puodissa lähellä kirjakauppaa. 
Hän oli lyhyt, huonotapainen ja röyhkeä, ja hänen viiksensä olivat tummemmat.

Modesta, vaimo  - oli rauhaa rakastava nainen, joka eli yksinomaan perheelleen. Muuta hän ei osannut tehdä ja sen enempää hän ei ymmärtänyt. Hän oli energinen ja vankkatekoinen, vietti päivät kotona ja paiskoi töitä enemmän kuin kotiapulainen.
-  Modesta nousi ylös ja käveli Niccolòn tuolin taakse,  sitten hän tarttui tämän päähän ja suuteli sitä. Mies hankasi lautasliinallaan kohdan, johon oli tullut suudelluksi, sitten hän työnsi vaimonsa loitommalle ja sanoi: Tuollaisiin tunteenpurkauksiin sinun ei pidä  ryhtyä. Vai etkö osaa hillitä itseäsi!  

Teos on pienimuotoinen ja rauhallinen, pateettiseksi ja  naiiviksikin kutsuttava, mutta lukijassaan helliä tunteita ja suojelunhalua herättävä sekä hauskasti ja poikkeuksellisesti hämilleen saattava ja jättävä.
Dialogit ovat herkullisia versioita hyvää-päivää-kirvesvartta  -mallisesta sanainsäilän heiluttelusta älyhäiveillä kuorrutettuina, ja ne etenevät juoheina heittoina   paitsi veljellisen huolenpidon ja rakkauden myös kotoisan keskinäisen piikittelynkin merkeissä. Luigi Pirandello mainitaan yhdeksi Tozzin tukijoista ja hänen teoksensa Vino nenä (2019)  aiheutti samantyyppistä lievää hämmennystä ja lukemisen iloa kuin nämä ristitkin. Molemmat oivia esimerkkejä siitä, että kun kirjailija tietää, mitä tekee ja haluaa sanoa, hän ei todellakaan tarvitse mittanauhaa lopputulosta arvioidessaan, - eikä liioin lukijansakaan:)

Teoksen loppu on kuin surullinen tarina jäniksenpojasta eikä yllätä,
mutta se sitoo tämän erikoisen ja näppärästi kudotun kertomuksen siistiksi paketiksi tai pikemminkin kääräisee kukkakimpun ympärille rypyttömän suojapaperin, joka kutsuu katsomaan sen sisältöä.
Kustantajalle kiitokset tämän ilahduttavan kuriositeetin tarjoamisesta!

- Tänään lounaaksi rastaita ja viiriäisiä. Ja annoinpa lähettää yhdeltä Chiantin parhailta tiloilta sellaista viiniä, että hämmästyisitte jos joisitte sitä. 
Luoja, miten tahdonkaan nauttia! Minulle elämässä ei ole muuta! Herraksi minä olen syntynyt!

Sen pituinen se: 

John Kåre Raake: "Jää/Isen" - ex Libris...

"Jää", John Kåre Raake, Bazar Kustannus Oy, 2019, 350 s., suomentanut
Virpi Vainikainen.

"John Kåre Raake  (s.1962) on yksi Norjan suosituimmista käsikirjoittajista. Hänen kirjoittamansa elokuvat The Wave ja The Quake on myyty yli 120 maahan, ja niillä on pelkästään Norjassa ollut yli kaksi miljoonaa katsojaa. Jää on Raaken ensimmäinen kaunokirjallinen teos. Nordisk Film on tekemässä kirjasta tv-sarjaa, jonka ohjaajana toimii muun muassa Tomb Raider -elokuvan ohjannut
Roar Uthaug." (Lievelehti)

                                                                ©Julie Pike

"Pohjoisnavalla vain ihmissielu on jäätäkin kylmempi.

Traumaperäisen stressin piinaama entinen erikoisjoukkojen kommando
Anna Aune on paennut maailmaa ja sen kauhuja Pohjoisnavalle. Hän viettää kokonaisen arktisen talven tutkijakollegansa kanssa dokumentoiden ilmastonmuutoksen aiheuttamia tuhoja.
Pyhäinpäivän iltana sysimustan taivaan valaisee yhtäkkiä lähistöltä ammuttu hätäraketti. Raketin ampujaa etsiessään Anna kollegoineen löytää arktisen jään keskeltä Kiinan valtion salaisen tukikohdan.
Tukikohdassa heitä odottaa kauhistuttava näky. Miehistö löytyy kuolleena, jokainen luonnottomaan asentoon jäätyneenä. Päälle vyöryvä myrsky katkaisee yhteydet ulkomaailmaan. Pahinta on kuitenkin se, kun Anna ymmärtää jonkun murhanneen kaikki. Ja murhaaja odottaa uusia uhreja myrskyn pimeydessä." (Takakansi)

Dekkarigenren jo ennestään vankka norjalaisrintama on saanut uuden vahvistuksen. Näin talven taitteessa eivät kirjan kannet eikä sen nimi juuri tällaista frioleroa houkutelleet, teeman ajankohtaisuus kylläkin. Joten pässinpökkimät ja jörgenit jalkaan ja rohkeasti astumaan ilmatyynyalus Sabvaban kyytiin kera 73-vuotiaan professori Daniel Zakariassenin ja Anna Aunen  suureen seikkailuun kohti pohjoisnapaa ja Jäälohikäärmettä. Otetaanpä lähempään tarkasteluun:

Anna:  -  Aina kun Anna katsoi ikkunasta, valaistua aluetta ympäröivä pimeys tuntui hivuttautuneen vähän lähemmäs. Pimeys, jossa häiriintynyt, hulluksi tullut mies piileskeli. Musta pimeys puristi kiinalaistukikohtaa kuin vesi sisällään olevaa ilmakuplaa. Ja Anna ja Zakariassen olivat vankeina samassa kuplassa.
Jos he jäisivät tukikohtaan, olisivat he pohjoisnavan näkyvimpiä kohteita, valo paistoi peninkulmien säteellä. Jos he poistuisivat tukikohdasta jalan, he kuolisivat luultavasti lumimyrskyyn. Rutto vai kolera, valitse siitä.

Boris:  -  Meteorologi Boris työskenteli venäläisellä sääasemalla Taimyrin niemimaalla pohjoisimmassa Siperiassa. Niin kaukana pohjoisessa kuin Venäjällä suinkin on mahdollista päästä. Hän ja Anna juttelivat päivittäin, kun sääasemalta lähetettiin sää- ja jäätiedotuksia. Sellainen ei itse asiassa olisi ollut tarpeen, 
Anna sai satelliittikuvat ja tiedotukset kyllä sähköpostitsekin, mutta Boris oli puhelias tyyppi.  -  Ilta oli jo pitkällä, ja Borisin baritoniääni oli  vodkasta tahmea. Hänen suussaan englannin sanat kuulostivat epävireiseltä Musogorski-sinfonialta, jota maustoivat juoppuhulluus ja ripaus neroutta.   

Pohjoisnavalla:  -  oli taipumus paljastaa ihmisen todellinen luonto. Kylmyys, ahtojäiden jatkuva rymistely joka puolella ja tietoisuus siitä, että alapuolella olevat syvyydet voivat aueta hetkellä millä hyvänsä, kuorivat naparetkeilijästä sivistyksen kerros kerrokselta, kunnes jäljellä on vain ihmisen sisin.

Pohjoisnapa ja arktinen alue potentiaalisine mineraali- ym. esiintymineen ja strategisine sijainteineen  kiinnostavat useita eri tahoja ja suurvaltoja tänä päivänä, ja niiden kohtalo on saanut yhä enenevässä määrin palstatilaa  mediassa. Jäässä onkin mukana useita toimijoita:  kiinalaisinet, venäläiset, amerikkalaiset, CIA erikoisjoukkoineen, uponnut/upotettu venäläinen sukellusvene, jonka löytö piti salata jne.

Häntäänsä iloisesti heiluttelee joukon jatkona eversti Hongin silmäterä, sympaattinen siperianhusky Sunzi.  Kenraali Sunzin Sodankäynnin taidon opit on
tässäkin teoksessa esillä näppärällä sitaatilla: Hyökkäyksen taitajan ollessa häntä vastassa vihollinen ei tiedä, missä puolustautua, puolustuksen taitajan ollessa häntä vastassa, vihollinen ei tiedä, missä hyökätä. Siinä määrin äskettäin jo Ilkka Remeksen Kremlin nyrkissä esiintullut Sunzi alkoi kiinnostaa, jotta  edellä mainittu teos on varauksessa:)

Kerronta kulkee tapahtumarikkaasti ja sujuvasti polveilleen aavikon helteissä Isisin tiimoilta Annan peräisin olevista traumoista ja Amorin-viuhahduksella höystetystä romantiikan häiveestä  Joutsenlammen merkeissä jäätäville kentille. Materiaalia on siis vähintäinkin riittävästi.
Sen verran on raikas miljöö kyseessä, että lukemaan ryhtyessä on syytä pitää löppössukat tiivisti jaloissa, viltti  ja kuppi kuumaa käden ulottuvilla.
Mutta: tiivistunnelmainen ja terhakka esikoisdekkari, joka toimii epäilemättä moitteetttomasti myös  tv-sarjana. Raaken nimi kannattaa pitää mielessä!

-  Kunnolla ystävät erottaa vihollisista vasta kun jää pettää. Inuiittien sananlasku.

Sietääpä pitää visusti mielessä:

Jo Nesbø: "Veitsi/Kniv" - ex Libris...

"Veitsi", Jo Nesbø, Johnny Kniga Kustannus, 2019, 570 s., suomentanut
 Outi Menna.

"Jo Nesbø  on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.
Vuonna 1960 Oslossa syntynyt Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa. Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)

                                                               ©Stian Broch

"Yksi luvattoman rakkauden yö voi lopulta tuhota kaiken. Harry Hole on palannut rikostutkijaksi. Yksi Harryn pahimmista vihamiehistä on vapautunut vankilasta. Kun murhaaja iskee, hän osuu niin lähelle Harrya, ettei tätä voida edes harkita mukaan tutkintaryhmään. Päinvastoin, todisteet alkavat yhä selvemmin viitata Harryn syyllisyyteen. Eikä Harry muista tapahtumaillasta mitään.
Harrylla on kaksi mahdollista kostajaa, joista toinen on niin lähellä, ettei sitä huomaa. Vaan kostonjanoinen on myös Harry Hole itse. Ja hänen kostonsa on lopullinen." Takakansi)

Rakas rososärmämme, Harry Hole on täällä taas! Tällä kertaa varsin tuhdilla rautaisannoksella sivumäärän ollessa sitä luokkaa, että se arvelutti tällaista vankkumatonta Nesbø & Hole ystävääkin, mutta eipä tullut tosiaankaan tylsyyden vuorelle tarvottua:) Edellinen H. Hole stoori: Jano, 2017 ja sen jälkeinen Nesbøn mainio  Macbeth -versio, 2018.

Tässä uutuudessa yhtä pääosaa näyttelee resuinen mekko, joten helmat heilumaan:

-  Resuiseksi hiutunut mekko liehui takertuneena lahoon männynoksaan. Katsellessaan sitä vanhus muisti omasta lapsuudestaan laulun mekosta,
joka roikkui pyykkinarulla. Tämä mekko ei kuitenkaan liehunut leppeässä etelätuulessa, vaan huljui jääkylmänä virtaavassa joessa. Joen pohjalla oli hiljaista, ja vaikka kello oli viisi maaliskuisena iltapäivänä ja taivas veden yläpuolella oli säätiedotuksen mukaan pilvinen, ei jääkerroksen ja nelimetrisen vesimassan läpi siivilöityneestä auringonvalosta ollut jäljellä kuin kalpea kajastus.
Mänty ja mekko kylpivät sadunhohtoisessa hämyssä. Se oli kesämekko,
näin vanhus oli mielessään päätellyt, vaaleansininen, jossa oli valkoisia pilkkuja. 
Väri oli saattanut ajan myötä haalistua riippuen siitä, kauanko mekko oli roikkunut oksassa. Ja nyt sitä huuhtoi koski joka virtasi väsymättä, hyväili sen helmaa silloin kun vesi oli matalalla ja repi väkivalloin  kuohujen pauhatessa kovimmillaan mutta yhtä kaikki kulutti sitä vähä vähältä. Siinä mielessä resuinen mekko oli kuin hän itsekin, vanhus ajatteli. Se oli joskus merkinnyt jotain jollekulle, tytölle tai naiselle, miehen katseelle tai lapsen kätösille. Mutta nyt se oli hänen laillaan unohdettu ja hylätty, vailla käyttötarkoitusta, oman itsensä sisään sulkeutunut mykkä muinaisjäänne... 

Syntyjä syviä etsimättä pitkä sitaatti kertokoon siitä, että Nesbø on myös verraton tunnelman ja herkkä mielentilan kuvaaja sen ohella, että hän samaan hengenvetoon esittelee esim. vihamiehensä Svein Finnen kattavaa 26:n veitsen kokoelmaa mitä säihkyvimmin sanoin kuvaten veitsen vaikutustehoa käärmeen hypnoottisen tai kauniin naisen tenhon tapaiseksi kuitenkin antaen samalla suomalaiselle, Turusta ostetulle viattomalle ja neitseeelliselle puukolle  tässä yhteydessä varsin kyseenalaisen kunniamaininnan.

Mielenkiintoinen on professori Paul G. Mattiuzzin laatima murhaajien jako kahdeksaan kategoriaan: Kroonisesti aggressiiviset, kontrolloidun vihamieliset, väärin kohdellut, traumatisoituneet, pakkomielteinen ja kypsymätön narsisti, lähes mielenvikaisuuteen asti vainoharhainen ja mustasukkainen tappaja ja ilmiselvästi mielenvikainen. Nesbø tykittääkin piukkaa pohdintaa psykopaatin sisimmästä ja niistä tummista vesistä, jotka vellonnallaan murjovat yksilön mielen mustumaan, sysäävät rajan yli ja  tekevät ihmisestä tappajan, sarjamurhaajan.

Tämä kaarti onkin erinomaisesti edustettuna Veitsessä, suorastaan runsaudenpulaan ja valinnan vaikeuteen asti. Teemaan kuuluvasti veitsi välähtelee terävyyttään kiitettävällä nopeudella ja frekvenssillä, ja roppia ropisee roppakaupalla, verenroiskeita riittää riesaksi asti. Mutta se ei ole koko totuus eikä kirjan anti. Näin pitkäaikaisena HH:n seikkailujen ja tötöilyjen lukijana kohtasin näillä sivuilla rinnakkaisena  myös eräänlaisen HH:n kasvu- ja kypsymis-  sekä selviytymistarinan kuppien kallisteluineen ja tilapäisine muistinmenoineen - ja niistä huolimatta.
Ketterä ja monipolvinen juonenkulku mutkittelevine käänteine ja näkökulmineen sekä lihaa ja verta oleva henkilögalleria takasivat sen, ettei tullut saturaatiopistettä saavutettua, josta kiitos kuuluu myös Outi Mennan sujuvalle ja sutjakkaalle, varmaotteiselle käännökselle!

Millä mielellä Tuijata. Kulttuuripohdintoja  on Veitsen välähdyksiä tulkinnut selviää  klikkaamalla.

Veitsestä  aasinsiltaa kolpotellen hauskaan koulumuistoon: Ussantunilla oli opella joskus tapana pyytää järjestäjää loppumetreillä sammuttamaan luokasta valot, jolloin iltavuoroa kun kävimme, tuli säkkipimeää ja hipihiljaista. Hetken tauon jälkeen tunnelman virittäydyttyä tämä muhea, humoreski  pastorismies römeällä ja dramaattisella äänelle julisti " Veitsi välähti  -   kurkku katkesi ja   -   voileipä oli valmis!! Ja kuten tuolloin kipin kapin  niin nytkin

voikun tekoon mennä vinttuuttaa: