Joel Haahtela: "Jaakobin portaat" - ex Libris...

"Jaakobin portaat", Joel Haahtela, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2022, 192 s.,

 kansi Päivi Puustinen.

 

"Joel Haahtela (s. 1972 (Helsingissä) on kirjailija ja lääkäri. 

Pienoisromaani Jaakobin portaat on hänen kolmastoista teoksensa.  

Haahtelan romaanit ovat voittaneet lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja olleet Finlandia- ja Runeberg -palkintoehdokkaina," (Lievelehti)

 

                                                      ©Otava/Jukka Mykkänen
 

"Mies lentää lumipyryn halki Jerusalemiin. Hän on saanut puhelinsoiton: hänen veljensä on hoidettavana psykiatrisessa sairaalassa ja tarvitsee saattajaa päästäkseen kotiin.

Mies majoittuu veljensä vuokrahuoneistoon vanhankaupungin liepeille ja löytää asunnosta isoisänsä vanhan muistikirjan. Kirjassa on Jerusalemin kartta ja salaperäinen merkintä: Jaakobin portaat.

Merkintä alkaa kiehtoa miestä, se johdattelee hänet yhä syvemmälle pyhään kaupunkiin. Se talven peittämillä kujilla hän kohtaa jotain syvälle muistiin varastoitunutta, yhtä tuttua kuin kesäisen syreenin tuoksu." (Lievelehti)

 

 

Haahtelan parissa olen saanut viettää antoisia lukuhetkiä mm. teosten Hengittämisen taito, 2021 ja Mistä maailmat alkavat, 2017 ja molempiin pätee:  ihastuttava, koskettava ja suurella intensiteetillä luotu teos, 

jossa sanataiteilija on onnistunut loistavasti. Siispä avoimin ja innostunein mielin lähdin  kohti Jaakobin portaita valmiina niille kapuamaan.

Teos sisältää 23 lukua,  tapahtumat sijoittuvat viikon ajanjaksolle ja viimeisin luku on nimetty otsikolla Kevät.   Jaakobin portaat löytyvät myös Raamatusta.

-   Iljan sisäinen elämä oli pysynyt minulle aina mysteerinä, se oli kuin hauras oksa, joka tuntui olevan katkeamaisillaan pienimmästikin tuulenpuuskasta.

-  Jollain kummallisella tavalla olin kuitenkin ylpeä Iljasta ja kadehdinkin häntä, hänen uppiniskaista sopeutumattomuuttaan, ainaista vastahankaisuuttaan,  

joka ei välttämättä ollut tietoista kapinaa, vaan kuului hänen olemukseensa, 

siis perustavanlaatuinen yhdenmukaisuuden tarpeen puute.  Olisin antanut paljon, jotta olisin saanut saman kyvyn, ja kenties sen vuoksi olin nyt täällä:

en pelkästään Iljan vaan myös itseni vuoksi. 

Kun me hoidamme toista ja huolehdimme hänestä kuten kuvittelemme pyyteettömästi, jää usein tiedostamatta, hoidammeko samalla jotain syvällä ja piilossa olevaa itsessämme?

Teos kätkee sisälleen runsaasti kulttuurisia  ja uskonnollisia poimintoja kuten:  Jerusalemin syndrooma,  Atlantis ja Tyno Helig, José de Riberan Jaakobin uni, Robert Walser,  Caravaggio,   jonka  töistä henkilökohtaisesti pidän paljon ja joita on tullut livenäkin nähtyä, Allegrin Miserere mei sekä  kevyemmin

Carlos Gardelin Mi noche triste jne. ja joista useimmat tulivat tiedonhaluisena nyt googletettua (klik vahvennokset yllä).

 

-  Olin rakkaudessa, jonka äiti oli jättänyt tähän maailmaan. Tuo rakkaus pystyi ottamaan minkä muodon tahansa, se saattoi liikkua ajassa ja muuttua myös paikaksi. Eikä ädin rakkaus loppunut hänen kuolemaansa, koska hän pystyi rakastamaan kuolemankin yli, ja se täytyi tarkoittaa vain sitä, että kuoleman valta olisi rajallinen ja rakkaus sai sen menettämään voimansa.

Ja samalla tunsin, että siinä paikassa oli maailman kaikkien äitien rakkaus,

kuin valtava peitto, joka suojasi meitä. Tunsin syvää onnea, joka ympäröi minua kaikkialta, kohisi läpi ruumiini ja täytti joka sopukan, ja silloin minä ojensin käteni äitiä kohti ja tiesin, että muistaisin eivätkä hänen kasvonsa koskaan katoaisi...

Kuten kirjassa kertoja yön pimeydessä katolla tapaamalleen Mihálylle, satunnaisissa kohtaamisissa maailman turuilla on helppo ajautua huomaamattaan avaamaan sisimpänsä kipupisteitä tyystin tuntemattomalle, josta tiedät, ettet häntä enää koskaan tule kohtamaan ja uppoutua varsin syvällisiinkin keskusteluihin.

Lukiessa virisi kysymys: Missä ovat minun symboliset Jaakobin portaani ja löytyvätkö ne itse kultakin meistä?

Haahtela on mitä luontevimman oloinen opas Jerusalemin kaduille ja kujille sekä ihmismielen alati kiinnostaviin koukeroihin ja mekanismeihin. Hienoviritteinen  teos, joka tarjoaa lukijalleen runsaasti kosketuspintaa ja reflektointimahdollisuuksia. Sisällöltään ja kieliasultaan rikasta ja laadukasta, 

osin unnukkaista sekä immersoivaa kerrontaa; laadulla on kirjoittajansa 

ja Joel Haahtela todella osaa asiansa!

 

Jerusalemissa on vierailtu myös blogissa Tuijata.Kulttuuripohdintoja, 

missä mietteissä, selviää klikkaamalla;)

Tähän vaivatta koossa pysyvään ja tyylikkääseen  monitasoisuuteen ihastui:

Anna-Mari Kaskinen: "Ikävän yli on silta - ex Libris...

"Ikävän yli on silta - Lohdutuksen sanoja", Anna-Mari Kaskinen, Kirjapaja, 2022,  48 s.

"Anna-Mari Kaskinen  on monipuolinen kirjailija, jonka laajaaan tuotantoon kuuluu muun muassa runoja, laululyriikka sekä mietelmiä ja proosateoksia." (Lievelehti)

 

                                                          ©Tommi Tuomi
 

"Läheisen poismeno on raskas ja pysäyttävä kokemus. Anna-Mari Kaskisen herkkävireiset runot sanoittavat surun ja ikävän tunteita ja tuovat lohtua menetyksen keskelle. Vaikka kaipaus ei ehkä koskaan katoa, elämä jatkuu, kuitenkin erilaisena kuin ennen. Vähitellen suru voi muuttua kiitollisuudeksi yhdessä kuljetusta matkasta." (Kustantaja)

Vaikka en enää
voi kuunnella ääntäsi,
rohkaisun sanat
loistavat niin kuin valo.
Muistan sinut aina.

 

 

Anna-Mari Kaskisen seurassa on tullut vietettyä monta antoisaa hetkeä erilaisten elämänläheisten teemojen myötä viimeksi teoksen Kiitos kun olet. 2021, kauniista oivalluksista nauttien sekä terveelliseksi muistutukseksi siitä, 

ettei kiitos ei ole kirosana ja ettei se lausumalla lopu, mutta kuitenkin se tahtoo usein jäädä silkaksi ajatukseksi, sanomatta ja ilmaisematta.

Kuluneena korona-aikana, joka pian täyttää 2-vuotta, monet meistä ovat menettäneet rakkaimpiaan, ystäviään ja läheisiään, kokeneet läheltä piti tilanteita sekä joutuneet elämässään yhä niukemmalle ja  rajoitetummalle polulle: matkailusta on luovuttu, opiskelu-, harrastus- ja kulttuurimahdollisuudet ovat kaventuneet, terveydenhoito on sakannut ja etenkin  kanssakäyminen läheistemme kanssa on ollut rajoitettua, päivä kerrallaan on kuitenkin paarustettu eteenpäin...

Eivät muistot ole minnekään hävinneet.

Ne ovat kasvaneet meihin

kuin ikimetsien puut,

jykevin juurin kuin humisevat hongat,

ohuin rihmoin kuin timotein varret.

ne tuntevat sinut vielä,

kun kuljet tässä metsässä.

Ne ymmärtävät, että

me muutumme, mutta emme 

koskaan toisiltamme kokonaan katoa.

Olemme olleet, minä ainakin, aika ajoin voimattomia ja huoli- ja suruhattu on painunut välillä syvälle korvien päälle niin, ettei lierien alta ole auringon sädettäkään silmiimme osunut, valoa tunnelin päästä häämöttänyt... 

Nyt olemme kuitenkin uuden kevään edessä ja kaikki sen suoma positiivinen vaikutus ja kauneus odottavat meitä. Annetaan sille mahdollisuus, heitetään hikinen ja kiristävä hattu huitsin Nevadaan, avataan silmät uteliaina keväälle, kesälle ja kaikelle tulevalle, uusille mahdollisuuksille ja kokemuksille.

 

Tämä maisema

on tulvillaan sinua.

Heiluva heinä,

satakielen helkytys,

vieläkin kuljet tässä. 

 

Anna-Mari Kaskisella on  oivaltavan  kauniisti sanomisen taito ja lahja sekä hän osaa nähdä pitkälle muistuttaessaan kuin vaivihkaa kaiken eletyn antamasta vahvuudesta ja muistojemme pysyvyydestä sekä edessä olevan hyvän ja positiivisen olemassaolosta heittäytymättä tahi sortumatta yltiöpositiivisuuden ansaan. Kiitos!

Jahka saamme - toivottavasti tänään - tietoon Kanssakulkijan pitkään odotetun leikkauksen päivämäärän ja sen läpikäytyä, aion etsiä valmiiksi tuulettumaan kaapin perukoilta elämää nähneen lomalätsäni ja istua kaikessa rauhassa etsimään vastausta relevanttiin ja terveelliseen, unohtuneeseen kysymykseen: Koska teit viimeksi jotain uutta ensimmäistä kertaa elämässäsi?? 

Uskon ja toivon ennen pitkää voivani vastata siihen:  tänään!!

 

Näissä mietteissä:

Lassi Rajamaa: "Asiat joita vielä on" - ex Libris...

"Asiat joita vielä on", Lassi Rajamaa". Kulttuurivihkot, 2021, 132 s.

"Lassi Rajamaa (s. 1944) on Sibelius-Akatemian entinen rehtori ja musiikinteorian lehtori, koulutukseltaan diplomiurkuri ja filosofian maisteri. Rajamaa on aina kirjoittanut, piirtänyt ja soittanut. Häneltä on aiemmin ilmestynyt piirros- ja proosarunokirja Tuuli on puskissa vaarallisen voimakasta (Rondo Classic, 2018) sekä runokokoelma Vene ei nyt millään irtoa rannasta (Kulttuurivihkot, 2020).

 

                                                      ©Tiina-Maija Lehtonen
 

"Runoja asioista, jotka tekevät elämän merkitykselliseksi. Luovan ihmisen havaintoja ja tulkintoja luonnosta, jonka osa hän on. Filosofiset pohdinnat virtaavat vapaasti vailla tarvetta löytää lopullisia totuuksia. Visuaalisuus ja musiikillisuus ovat vahvasti läsnä. 

 

maisema on nyt juuri akvarelli
siihen on päässyt valumaan vettä enemmän kuin tarkoitettu
kuusijalkainen vesimittari ylittää näkökenttää ja mittaa mittaamistaan jotain,
onnen vuosia?
sellaista josta ei puhuta?
sellaista josta puhutaan sillä kielellä jolla puut puhuvat?" (Takakansi)

 

Uusi tuttavuus herättää aina uteliaisuutta,  kutkuttaa  mielikuvitusta ja

Lassi Rajamaan yhdistelmä kirjoittanut, piirtänyt ja soittanut on  varsin mielenkiintoinen kuin myös lennokas sisällysluettelo: Täällä ei ole ketään, 

Kuulen sarvikuonokkaan astelevan sorapolulla, Singulariteettien arvoitukset on ratkaisematta, Här hvilar ingen, Sjug hoppa faderallan lej, Romanian kerjäläinen myy fraktaalien kauneutta, Matkakirjeitä, Ilmarinnalla viheltävää tyttöä ei näy, Onko maailmankaikkeudesta enemmän hyötyä kuin haittaa?, Etsin isoisää, 

Eikö kääpiöiden pitäisi jo tulla ja Piirrän sinusta kuvan joka ei ole näköinen.

 

Muutama makupala mielikuvitusrikkaasta ja positiivisesti irtonaisesta tekstistä, jossa kaiken muun hyvän lisäksi myös luonnolla on ikioma osuutensa:

- tästä on kaadettu puita

pistävässä pihkantuoksussa

    olen pikemminkin kuoren alla asuva hyönteinen kuin mikä?

jotenkin alassuin kääntyneenä maailmassa

 

- "naulakossani on puhuva borsalino

ja kenkätilassa saapas jossa asuu muori ja hänen neljätoista lastaan",

vastaan kun kysytään milloin aion pistää asiat järjestykseen eteisessäni

 

- minulle on lähetetty viesti tuntemattomasta numerosta:

tavataan vanhassa paikassa

avaan oven ja annan jalkojeni kuljettaa mutta uudet kengät eivät löydä tietä

 

Ajankohtaisesti kuin nykypolitiikasta:

-  sumu kätkee sisäänsä laulupuun ennustajalintu sotkeutuu livertelemään puuta heinää

debet ja kredit ahmivat toisiaan kuin kaksi paratiisista karkoitettua vaskitsaa 

 

ja terveydenhuollostamme: 

-  lääkäri ja potilas arvuuttelevat toisiaan

kertovat tarinoita liioittelevat muuntelevat totuutta

valehtelevat valkoista ja mustaa

 

lääkäri määrää oireisiin lääkkeitä umpimähkään avatusta lääkärikirjasta

potilas keksi tauteja pikkujättiläisestä

 

vastaanottoapulainen syö säästöpakkauksesta sisupastilleja

Rajamaan laaja-alaisuus ja kokemus heijastuvat  ilmavuutena  lukijan mielihyväksi ja sekä ne, että hänen mielikuvitusrikkautensa ja vitaalisuutensa koituvat lukijan eduksi niin, että tekstit kestävät vaivatta useamman lukukerran  avaten uusia oivalluksia ja herättäen mielihyvää ja sympatioita valaisten tällaisen lumiräntäpäivän sumeuden säteillään.

 Asiat joita vielä on - siispä jotain pysyväistä - ja  hyvä niin...

Lukemallaan herkutteli:

Kale Puonti: "Aribo" - ex Libris...

 "Aribo", Kale Puonti, Bazar Kustannus, 2022, 287 s.

Kale (Kalevi) Puonti (s. 1962) työskenteli yli 30 vuotta poliisina Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Hän on  nähnyt aitiopaikalta kansainvälisen huumerikollisuuden rantautumisen Suomeen ja ollut mukana monissa suurta julkisuutta saaneissa jutuissa." (Lievelehti)  

 

‹

                                                           © Uupi Tirronen

"Nigerialainen rikollisjärjestö on joutunut Tukholmassa massapidätysten kohteeksi, mutta osa sen jäsenistä on päässyt livahtamaan Helsinkiin. 

Nämä Tukholman-tuliaiset tietävät lisää huume- ja ihmiskauppaa, lisää nettipetoksia ja taatusti lisää harmaita hiuksia niin Pesoselle kuin muillekin Kaartamon ryhmän dekkareille Pasilassa.

Samuel Aribo on vain yksi pieni tekijä rikollisjärjestön rattaissa. Vaikka köyhyys ajoi nuoren nigerialaisen rakennusmiehen kotimaastaan, ei hän osannut aavistaa joutuvansa rikollisen uralle eikä kylmään, harmaaseen Suomeen. Saati niille mitättömille paskakeikoille, joilla huijataan rahat lempeä ja lämpöä kaipaavilta ihmisiltä." (Takakansi)

 

 

 

 

Kale Puontin mukavassa ja kiintoisassa sekä asiallisessa matkassa on tutkittu ja selvitelty jo monia rikollisten konnuuksia viimeksi Pasilan myrkky -sarjan kolmannessa osassa  Saarni  ja viimeksi hänen itsenäisessä teoksessaan

Satu - alamaailman rautarouva , molemmat vuodelta 2021. Viides osa Pasilan myrkky - rikosromaanisarjasta ilmestyy tammikuussa 2023.

- Nigerialaisten tultua Ruotsin markkinoille yli neljä vuotta sitten oli heroiinin katukauppahinta laskenut, ja kaduilla myytiin entistä vahvempaa ainetta. Yliannostustapaukset olivat lisääntyneet räjähdysmäisesti, ja reviiritaistelut myyntialueista olivat jokapäiväistyneet. Ruotsin monet etniset ryhmät taistelivat samoista asiakkaista, eikä nigerialaisten tuloa näille markkina-aluille katsottu suopeasti. Nigerialaiset olivat kuitenkin ammattilaisia; he käyttivät sumeilematta raakaa väkivaltaa ja siirtyivät pian hallitsemaan yhä suurempaa markkinaosuutta Ruotsin huumekaupasta. 

Jos lahden toisen puolen kanssa yhteistyö sujuvasti luistaakin, niin sieltä myös saapuu kotirintamalle riesaksi räikeää ja raadollista romanssihuijausta, prostituutiota ihmiskauppoineen sekä tietty - huumerikollisuutta.

 

-  Aribo kuului Musta Kirves -nimiseen rikollisryhmään, joka rahahuijausten lisäksi harjoitti muun muassa prostituutiota  ja huumekauppaa. He olivat vasta laajentaneet toimintaansa Suomeen, ja ensimmäisten heroiinierien pitäisi tulla tyttöjen mukana lähiaikoina. Sen jälkeen Aribolla ja Udolla riittäisi töitä. 

Uudet tytöt tulisivat Tukholmasta Suomeen heti kun heidän päällikkönsä 

Alex Benson niin määräisi. 

Selkeätä ja asiallista kerrontaa, poliisityön arjen kuvausta uusine ilmiöineen, Kostamon ryhmän tutkijoita, kuten sympaattinen komisario Pesonen, jota kohtaan btw. mutkan kautta tunnen suurta lukkarinrakkautta,  siviilissä viikonlopun humppahaaveineen ja  Irman kera tuliseen  argentiinalaiseen tangoon taipuvana jatkokurssilaisena.

 

- Pesonen jäi istumaan nojatuoliin puhelin kädessään ja rapsutti hajamielisesti Mirriä, joka oli puhelun aikana asettunut hänen syliinsä. Hän harmitteli Birgerssonin tyyppisten poliisien katoamista ammattikunnasta. Bigersson oli ollut Pasilan viimeisiä todellisia persoonia. Jääriä, jotka eivät kovin paljon piitanneet päälliköiden mielipiteistä, vaan tekivät ne toimenpiteet, mitä juttu vaati selvitäkseen.

Kale Puonti välttää varmaotteisesti liian yrittämisen ja raflaavan revittämisen sudenkuopat, tuottaa selkeää ja lyhyisiin, napakoihin lukuihin sijoitettua tekstiä, jolloin kerronta ja kokonaisuus ovat miellyttävä lukuista ja kiinnostavaa luettavaa. Sopii jatkaa, kiitos!

-  Et voi piilottaa savua, jos sytytit tulipalon. Afrikkalainen sananlasku.

 

Kuinka Aribon matkassa viihtyi  Kirjojen kuisketta -blogin Anneli A, selviää vahvennosta klikkaamalla;)

Tuulten tuiverruksen keskeltä:

 

Jorge Luis Borges: "Viisi aihetta / Borges oral" - ex Libris...

"Viisi aihetta", Jorge Luis Borges, Aviador Kustannus, 2021, 82 s., suomentanut Pentti Saaritsa.

"Jorge  Francisco Isidoro Luis Borges Acevedo ( 24. elokuuta 1899 Buenos Aires, Argentiina - 14. kesäkuuta 1986 Geneve, Sveitsi), joka lyhensi kirjailijana nimensä muotoon Jorge Luis Borges, oli Argentiinan kuuluisin nykykirjailija. 

Borgesia pidetään laajalti maagisen realismin yhtenä huippunimenä, vaikka itse asiassa hänen kirjoilleen ei ollut kovinkaan tyypillistä sellainen kansanperinteen ja realismin  sekoittaminen, joka luonnehtii esimerkiksi Gabriel Garcia Márquezin pääteosta." (Wikipedia)

 

                                                     ©Ulf Andersen/Aurimages
 

"Jorge Luis Borges käsittelee esseekokoelmassaan Viisi aihetta elämän perusasioita, kuten aikaa ja kuolemattomuutta. Näillä sanoilla nimettyjen esseiden lisäksi argentiinalainen mestari paneutuu tässä kirjassa salapoliisiromaanin ideaan ja 1700-luvulla vaikuttaneeseen ruotsalaiseen mystikkoon  Emanuel Swedenborgiin.  Viides aihe teoksessa on kirja,

jota Borges pitää ihmisen luomista ”instrumenteista” erikoisimpana. Se on Borgesille ennen kaikkea ihmisen mielikuvituksen jatke ja vertautuu mikroskooppiin näkökyvyn jatkeena, puhelimeen äänen jatkeena sekä auraa ja miekkaa käden jatkeina.  -  Argentiinalainen mestari osoittaa tässäkin teoksessaan, että suuri viisaus voi olla samalla kepeää." (Takakansi)

 

 

 

Teos, joka pohjautuu Borgesin 1978 lähellä Buoenos Airesia Belgranon yliopistossa pitämään luentosarjaan, sisältää Pentti Saaritsan sanat Saatteeksi ja alla mainitut luvut´. Lisäksi esittelee minulle uuden tuttavuuden ruotsalaisen Swedenborgin, tiedemiehen, filosofin, mystikon ja teologin, jolla siis on melkoisesti meriittejä.

 

Saatteeksi:  - Ensimmäisenä on kirja, tämä instrumentti jota ilman en pysty kuvittelemaan elämääni, ja joka ei ole minulle vähemmän läheinen kuin kädet tai silmät.

Kirja:  - on muistin ja mielikuvituksen jatke.

- Verba volant, scripta manent, ei tarkoita sitä, että puhuttu sana on ohimenevää, vaan sitä, että kirjoitettu sana on jotain pitkäkestoista, kuollutta. 

Sen sijaan puhutussa sanassa on jotain siivekästä ja painotonta. Siivekästä ja pyhää.

- Olen omistanut koko joukon elämästäni kirjallisuudelle, ja ajattelen lukemisen olevan yksi onnellisuuden muoto. Toinen vähäisempi onnellisuuden muoto on kirjallinen luomistyö, joka on sekoitus unohdusta ja kaiken lukemamme muistamista.

 

Kuolemattomuus:  -  Yhteenvetona sanoisin että minä uskon kuolemattomuuteen, en henkilökohtaisesti vaan kosmiseen. Me olemme jatkuvasti kuolemattomia. Ruumiillisen kuolemamme jälkeen on vielä jäljellä meidän muistimme, ja muistimme tuolla puolen on jäljellä meidän tekomme, asenteemme, koko tämä ihmeellinen osa maailmanhistoriaa, vaikka me emme tiedä sitä, ja on parasta ettemme tiedä.

Emanuel Swedenborg:  - omistautui vierailemaan taivaissa ja helvetissä, keskustelemaan enkelten kanssa ja Jeesuksen kanssa, ja sitten kertomaan tästä kaikesta rauhallisella ja kirkkaalla proosalla, ilman kielikuvia ja liioittelua.

 

Salapoliisikertomus:  - Meidän sekasortoisessa ajassamme on jokin, mikä nöyrästi on säilyttänyt klassiset hyveensä: salapoliisikertomus. On mahdotonta ajatella salapoliisikertomusta ilman alkua, ilman keskikohtaa, ilman loppua.

 

Aika:  -  on siis oleellinen ongelma. Tarkoitan ettemme voi tulla toimeen ilman aikaa. Tietoisuutemme liikkuu lakkaamatta yhdestä tilasta toiseen, ja se on aikaa: jatkuvuus

- Tulemme aina Augustinuksen tavoin sanomaan: Mitä on aika? Jos minulta ei kysytä sitä, tiedän. Jos minulta kysytään, en tiedä. 

 

Lukuisilla luennoilla on tullut tähän ikään penkkiä kulutettua sekä opiskeluaikana että myöhemminkin - joskus pitkästyneesti kiemurrellen, joskus suuresti innostuen, ihastuen ja viisastuenkin - mutta näin herkullista "kuultavaa" ja aivonystyröitä kutkuttelevaa on harvoin tullut vastaan kuin nyt lukiessa. Immersoivan kokemuksen kruunaa Pentti Saaritsan laadukas ja ammattitaitoinen suomennos. 

Tämä Viisi aihetta kuuluu ilman muuta siihen luokkaan, josta on äärettömän vaikea edes kohtuullisessa pituudessa laatia arviotaan. Uskon jokaisen lukijan löytävän  siitä omia ajatuksiaan ja maailmankuvaansa vastaavaa tai haastavaa yksilöllistä kaikupohjaa, vaikkakin toisaalta Borgesin teksti on myös yleisluontoista ja -pätevää, mutta kylmäksi se ei jättäne ketään... 

Näillä luennoilla ilokseen istui ja korvat höröllään niitä kuunteli sekä pienessä mielessään  pähkäili, että itse tämä elämä kuten Borgesin teoskin ovat erittäin mielenkiintoisia!

Aurinkoista viikonloppua:

Álvaro Cunqueiro: "Merlín ja perhe" / Merlin e familia" - Ex libris...

 

"Merlin ja perhe", Álvaro Cunqueiro, Mediterraneus, 2021, 147 s., suomentanut Santeri Siimes, kannen suunnittelu Sofia Carola Retta.

"Álvaro Cunqueiro (1911-1981) on galicialaisen kirjallisuuden suurimpia nimiä ja Merlin ja perhe (1955) klassikkojen klassikko, joka paljasti Galician suureksi tarinasepoksi kutsutun kirjailijan harvinaislaatuiset kertojanlahjat." (Takakansi)

 

                                                                        PD

"Velho Merlín elelee vanhoilla päivillään Mirandan-talossaan Galiciassa, 

jonne häntä tapaamaan ja apua mitä ihmeellisimpiin ongelmiin pyytämään tulee jos jonkinlaista väkeä arabialaisista kaupparatsuista peukaloisvaltuuskuntaan ja kreikkalaiseen merenneitoon tai Bysantin keisarin lähetistä englantilaiseen huilistiin mukanaan sirpaleiksi särkynyt hopeinen prinsessa. 

Kertoja, Felipe de Amancia, muistelee nuorena poikana Merlínin talossa palvelijana työskennellessään todistamiaan toinen toistaan hämmästyttävämpiä tapauksia." (Kustantaja)

 

 

 

 

Yupi!: Uusi kirjailijatuttavuus itselle läheiseltä Espanjan kielialueelta, 

uunituore kustantamo ja jo teoksen nimessä taikaa sekä kannessa kutsuvuutta ynnä velhonimi  Merlin. Voiko lukija  enempää toivoa!? Siispä iloisen odottavin ja uteliain mielin heittäydyin Don Merlinin ja kertoja-Felipen vietäväksi:

 

- Tällaisena vanhana ja veltostuneena. jollainen minusta nyt on tullut,

kun vuosien vieriessä nuoruuden mielikuvituksen palo on hiipunut, toisinaan mieleeni tulee, että nuo vanhassa Esmellen laajassa aarniometsässä  viettämäni kukkean nuoruuden päivät ovat vain valetta, ja kun niin moneen kertaan olen sitä valetta kertonut ja pohtinut muistoissani, minä luikurinlaskija luulen, että oikeasti koin nuo päivät ja askareineen ne ovat uurtaneet minussa levottomuutta kuin terävä taltta hajamielisen timpurin käsissä. Totta tai tarua, nuo elämän tai mielikuvituksen vuodet ovat täyttäneet säikeillään mieleni värttinän, ja nyt voin kutoa näiden tarinoiden kankaan kerä kerältä...

 

Teos sisältää lyhyet luvut: Johdanto, 14  tutustumaan kutsuvasti nimettyä kertomusta, Loppusanat ja tervetulleen Nimihakemiston. Asiallisia ja aiheellisia ovat myös tekstin yhteydessä olevat alaselvennykset. 

Tie, joka oli vanha kerjäläinen:  - Tiet muistuttavat vakoja, ja niin kuin pellot antavat leivän, niin tiet antavat ihmiset, asuinsijat, kielet, maat. Ihminen asettuu tien varteen keräämään satoa, tai hän matkustaa sitä pitkin. Tämä tie, josta tänään kerron, tuntuu minusta vanhalta kerjäläiseltä, vaikkakin jokainen sitä tallaava matkustaja uudistaa sitä ja herättää halkeilleen ja pölyisen tien uuteen nuoruuteen...

Mielikuvitusta ruokkivaa ja lennokkaita mielikuvia luovaa tarinaniskentää, 

jota lukiessa - kuten silloin kun se antoisinta on - aika ja paikka katoavat malliin: kaukana kavala maailma. Runsas ja herkullinen kieliasu kruunaavat kokonaisuuden.

 

- Minulle Miranda ja kaikki, mikä sen porteista meni ja tuli, on pikemminkin kuin ammoisia muistoja, kuin pääsiäisen yllätysmuna tai vieterillä varustettu lumisadepallo, niin kuin ne, joita monsieur Simplom vei tarjotakseen Lamegon piispalle. Menneitä päiviä, niitä peittäviä pilviä, mutta mietteitä, joita tulee ja menee, ja kaikkea sitä elettyä elämää, joka kulkee mukanani, minussa, voisin verrata hiljalleen tippuviin lumihiutaleisiin, jotka leijailevat maailmaa peittäväksi matoksi, kätkevät peltotilkut ja tiet, niityt ja pihat, ja muuttavat koko maan pinnan yhdeksi suureksi tasangoksi. Mutta toisinaan pilkahtaa jonkun nuoruusmuiston auringonsäde ja sulattaa lumen jostakin kohdasta, ja silloin on kuin tuntematon matkamies sytyttäisi nuotion keskelle maailman yksinäisyyttä ja sitä menisi tuokioksi lämmittelemään sen äärelle... Muistot, muistot, muistot! 

Niinpä...  Teoksessa todetaan osuvasti:  -  Ei tule elo etsimällä, kala jalan kastamatta... 

 

Cunquieron omaperäinen tyyli puri ja ihastutti! Todella tervetullut piristysruiske ja ilonpilkahdus kaiken kaamoksen ja omikronin keskellä kärvistellessä:)

PS.  Vahvennoksia klikkaamalla saat halutessasi lisätietoa ao. asiasta.

Ennakkotietona tulevasta: Mediterraneukselta on luvassa keväällä teokset: 

Giovanni Verga, Häkkilinnun tarina (italiasta suomentanut Elina Melander) ja  Camilo Gonsar, Revontuliyö (galegosta suomentanut Santeri Siimes), joten  ei kuin kevät tulkoon & uudet tuulet puhaltakoot!

Vartoileepi:

David Lagercrantz: "Mies pimeästä / Obscuritas" - ex Libris...

"Mies pimeästä", David Lagercrantz, WSOY, 2021, 458 s., suomentanut 

Outi Menna.

 

"David Lagercrantz  (s. 1962) on ruotsalainen kirjailija ja journalisti, 

joka on julkaissut sekä tietokirjoja myös useita romaaneja.  Maailmanmaineeseen kirjailijana hänet nostivat jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovicin elämänkerta 

ja Stieg Larssonin Millenium-romaanisarjaan pohjautuvat itsenäiset jatko-osat. Poikkeusyksilöt ja oman tiensä kulkijat ovat aina inspiroineet häntä-" (Lievelehti)

 

                                                         ©Anders Thessing
 

"Eletään kesää 2003, USA on vastikään miehittänyt Irakin. Tukholmassa hakataan kuoliaaksi Afganistanista Ruotsiin pelastettu jalkapalloerotuomari, 

mutta ilmeinen syyllinen ei tunnusta. Apuun kutsutaan psykologian professori Hans Rekke, joka on paitsi nerokas ja sivistynyt myös bipolaarinen ja pahassa lääkekoukussa. Hän kohtaa dramaattisissa olosuhteissa rationaalisen, kunnianhimoisen mutta alemmuuskompleksista kärsivän naispoliisin, 

Micaela Vargasin. Tämä epäsuhtainen parivaljakko alkaa yhdessä ratkaista tapausta, johonn näyttää liittyvän niin CIA kuin Talibanitkin. Kuka erotuomari todella oli, uhri vai rikollinen?" (Takakansi)

 

Sitten viime tapaamisen Lagercrantzin kanssa onkin vierähtänyt jo aimo tovi:  

Se mikä ei tapa, 2015, joten on korkea aika uusia tuttavuus toisissa, Milleniumin jälkeisissä mainingeissa. 

Giuseppe Costa, oletettu murhaaja: - eli tuttujen kesken Beppe, oli pahoinpidellyt jalkapallotuomarin hengiltä Brommanpojkarnan akatemian edustusjoukkueella oli ollut ottelu - joukkueessa pelasi myös Beppen poika Mario - ja toisen erän lopussa Beppe oli juossut kentälle umpitunnelissa ja alkanut huutaa ja riehua. Tarvittiin viisi miestä kaatamaan hänet nurmen pintaan, ja jälkeenpäin kun kaikki luulivat tilanteen rauhoittuneen, hän oli ilmeisesti lähtenyt seuraamaan tuomaria hullunkiilto silmissään.

Jamal Kabir, uhri:  oli kuollessaan kolmekymmmentäkuusivuotias. Hän oli kumarahko, laiha ja hyväryhtinen mies, jonka leuka oli hieman vino sen jäljiltä että häntä oli pahoinpidelty ja kidutettu aikoinaan Kabulissa. Moni kommentoi hänestä huokuvaa surumielisyyttä, eikä varmasti ollut ihme, että hänestä kiersi kaikenlaisia huhuja...

Hans Rekke:  Hän, (Costa) on alkoholisti ja ekstrovertti. Hän on ylpeä ja hän on katkera. Hän kieltämättä osaa olla väkivaltainen. Mutta hän ei murhannut tuomaria. Te olette erehtyneet syyllisestä, Hans Rekke sanoi äänellä, joka ei kuulostanut voitonriemuiselta.  - Silti hänen sanansa tuntuivat kuin läimäytykseltä poskelle, vieläkin enemmän siksi että he istuivat hänen isossa talossaan ja että Rekken pitkä ja ryhdikäs hahmo juuri sillä hetkellä suorastaan huokui yläluokkaista sivistystä - ikään kuin olisi jo pelkän ulkoisen olemuksensa puolesta ollut täysin eri maata kuin he. 

- Maior e longinquo reverentia - kunnia kasvaa etäisyyden myötä (Kaukana ihailu on suurempi) Tacitus.

Teoksessa on runsaasti eri elementtejä: Afganistania ja Talebania, kidutusbunkkereita,  CIA:ta, on jalkapalloa tuomareineen ja musiikkia viulisteineen ja orkesterinjohtajineen, on erilaisia mielenhäiriöitä ja -tiloja, tutkijaryhmiä ja hierarkiaa sekä psykologiaa...  Tapahtumat ja näkökulmat vaihtelevat lennosta,  ehtiipä Micaela jossain käänteessä pelastaa repäisemällä Rekken junan altakin ja ehkä hivenen rauhaisampi kuvakulmien vaihtelu olisi riittänyt hyvin...

Hans Rekke:  - Masennuksessa on erilaisia kausia, sanotaan nyt vaikka niin", 

hän aloitti."Jossain vaiheessa se vain pörrää suonissa, puoli sävelaskelta alavireisenä, ja sulkee muun maailman ulkopuolelle. Kaikki muualta tulevat äänet, kuten nauru, toimivat ainoastaan muistutuksena siitä mihin ei itse pysty, ja se on jo sinänsä riittävän kamalaa. Mutta vähitellen masennus käpertyy itsensä ympärille ja voimistuu. Se alkaa kirkua punaisena ja sietämättömänä, kunnes ei lopulta enää kestä vaan haluaa antaa periksi.

 

Lagercrantzin teoksissa eivät paperinukkehahmot rapise eivätkä ripise,

vaan kirjailjan erityistaito on ilmeikkäissä ja syväluotaavissa, suorastaan herkullisissa henkilökuvauksissa. Sivistynyttä, korvien välissä -malliin  kulkevaa tutkintaa, action-osuuden jäädessä vähäpätöisempään sivurooliin. 

Seikka, joka on virkistävää vaihtelua, sillä kirjailijan kerronnallinen ote pitää ja kantaa ja sitä tukee myös Outi Mennan verraton suomennos tormistautumisineen ym. herkkuineen.  Oiva uuden lukuvuoden aloitusdekkari psykologisen genren ystäville.                              

-  Quidquid latine dictum est, altum videtur -  Mikä tahansa latinaksi sanottu kuulostaa syvälliseltä...

Rekke & Vargas -sarjalle pitkää ikää!

Toivottaapi:

Matti Saurama " Ruoste kukkii - Siilitukka aforismeja" - ex Libris...

"Ruoste kukkii" , Satiirin sakset -sarja, Siilitukka aforismeja,  Matti Saurama, 

Books on Demand, 2021, 187 s. 

"Matti Saurama (s. 1947, kotipaikka Helsinki) on koulutukseltaan filosofian maisteri, kirjastonhoitaja ja luokanopettaja. Opinnot Helsingin ja Tampereen yliopistoissa sekä Sibelius-Akatemiassa.

Kirjoittamiseen liittyen keskeistä on ollut vuosikymmenten ajan kriitikon ja toimittajan sekä aforistin, runoilijan ja esseistin työt (sanoma-, aikakausi- ja ammattilehdet sekä Yleisradio)." (Takakansi)

 

"Aforismissa ajatus on sanavalmis". 

Ruoste kukkii -teoksen aforismit ovat kertymää esikoiskokoelmasta  

Ajatella, Aforismeja! sekä aivan uudemmasta tuotannosta. "Ennen kuin kaikki lopulta seisahtuu, on vielä kiire lisätä hitautta." Kokoelman aforismeissa on sekä perinteistä tavarajunamallia että tiukan keskitetystä laveammalle kurkottavia mietelmiä. Tehokeinona Sauraman etenkin lyhykäisistä, sähikäismallisista aforismeista pistää esiin siilimäinen piikikkyys: "Ilkeys on mielen lakmus-liuos." Terävä satiiri on ollut yleisesti hallitseva tyylikeino lajin ensi askelista lähtien. "Korokkeelta ääni näkyy kauemmas."  (Takakansi)

Teos on 12-lukuinen alkaen laitteen kukkimisesta ja päätyen laitevikaan ihmisessä kätkien sisäänsä mm. hauskasti nimetyn luvun Kalat iltapesulla.  

Poimintoja annista:

- Ruoste kukkii pisimpään, pudottaa lopulta viimeiset terälehtensä kaikkensa antaneena.

- Päämäärätön kuljeskelu vie parhaiten perille.

- Pallolaajennus sopisi politiikassa monelle kolmisenkymmentä senttiä sydämestä ylöspäin.

- Hiljaisuus on terveellinen ravintoliuos.

- En usko, mutta en tiedä.

- Hyvä ajatus on sellainen, jota luulee ensin omaksi.

- Uni on kirjailijan öinen huoltoasema.

- Lapsi on elämän katkeamatonta sidelankaa.

- Lapset ovat aikaansa edellä, tuovat terveiset huomisesta jo tänään.

- Rakkaus on maailman napa, meillä jokaisella on sellainen.

- Rakkauden papiljontit on kierrettävä joka päivä.

- Laitoin elämää solmuun, jotta muistaisin mitä aikanaan unohtaa.

- Kun et polje toista, kohoat itse.

 

Määritelmän mukaisesti: "Aforismi =  eli ajatelma, mietelmä tai mietelause on tiiviissä ja lyhyessä muodossa lausuttu ajatus. Täsmällisemmin määriteltynä aforismi on ajatuksellisesti painokas sekä tiiviisti ja tyylikkäästi muotoiltu virke tai useamman virkkeen kokonaisuus." (Wikipedia)

Sauraman sanoin: - Aforismi on tähti tummalla yötaivaalla.

 

Ei siis mikään pahainen kakunpalanen sanoiksi puettava, kun vielä mukaan ympätään piikikäs satiiri, joten on luonnollisesti sula mahdottomuus, että näin laajassa volyymissa jok'ikinen aforismi säväyttäisi yhtä suuressa määrin,

mutta valtaosaisesti lukuisia suorastaan herkullisia oivalluksia riitti sanoiksi sivallettuina pitkin lukumatkaa nauruhermoja ja mieltä kutittelemaan kuin siilin piikit hipaisemaan. Uskoisin, että jokainen lukija löytää omat makupalansa ja herkkunsa poimittaviksi ja hykerreltäviksi.

 

Siili on erittäin sympaattinen ja hellyttävä taapertaja kuten Silja Sauraman piirroksetkin ilahduttaen todistavat.  Ennen pitkää  nekin heräävät talviuniltaan horroksesta - kuten toivottavasti mekin - ja sitten käännymme kaikki hiljalleen kevenevin  askelin tätä kohden:  -  Kevät, joki nauraa, suupielet venyvät. 

Vesi nousee silmiin.

Muuten: - Tein tänään sinunkaupat itseni kanssa. Toinen loukkaantui. 

Mutta: -  Puoliso on parhaimmillaan ihan mukava :)

Leppoisaa loppiaista!

Henry David Thoreau: "Kävelystä/ Walking" - ex Libris...

"Kävelystä", Henry David Thoreau, Basam Books Oy, 2021, 98 s., suomentanut ja selityksin varustanut filosofi Antti Immonen.

Henry David Thoreau (s.12.7.1817 Concord, Massachusetts - 6.5.1862) oli yhdysvaltalainen luontokirjailija, yhteiskuntakriitikko ja filosofi, joka kannatti orjuuden lakkauttamista ja kansalaistottelemattomuutta. (Wikipedia)

 

                                                            ©Public Domain
 

”En usko, että voin ylläpitää terveyttäni ja mielialaani, ellen vietä vähintään neljää tuntia päivässä - ja yleensä enemmänkin - kuljeksimalla metsissä ja kukkuloilla ja niityillä täydellisen vapaana kaikista maallisista sidonnaisuuksista .

Tässä villiyttä ja vapaata vaeltelua ylistävässä kirjasessa Henry David Thoreau (1817-62) tutkiskelee ennen muuta ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä.

Thoreau kirjoitti omaan luontosuhteeseensa perustuvan koskettavan esseensä alun perin vuonna 1851 luennoksi. Se julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen 1862 The Atlantic Monthly -lehdessä ja se inspiroi edelleen luonnon ystäviä kaikkialla maailmassa." (Takakansi)

 

 

 

Olen luonnossa kävelijä luonnoltani ja aatoksiltani villi ja vapaa.  Edellisen kerran kirjallisessa muodossa tepastelin Frederic Grosin teoksen Kävelyn filosofiaa matkassa 2015. Kävely toki kohottaa ja ylläpitää kuntoakin, mutta ennen kaikkea se on henkinen tila, jossa ajatukset vapautuvat ja eheytyvät, perspektiiviä löytyy hakemattakin ja kotiin palaa aina seestyneemmin ja levollisemmin mielin.

-  Jollakin syrjäisellä niityllä, missä ei ole nähtävissä ainoatakaan taloa, aurinko laskee kaikella sillä hehkulla ja upeudella, jota se jakaa tuhlaillen kaupungeille, ja kenties siten kuin ei ole koskaan aiemmin laskenut - missä on ehkä vain jokin yksinäinen sinisuohaukka valon kultaamine siipineen tai kolostaan kurkistava piisami, ja keskellä suota on pieni mustasuoninen puro, joka lähtee juuri kaartumaan ja kiertää hitaasti jonkin lahoavan kannon ympäri. 

 

Kävelin niin puhtaassa ja kirkkaassa valossa, jonka kultasi lakastuneen ruohon ja lehtiä, niin pehmeän ja seesteisen kirkkaan, etten uskonut koskaan kylpeneeni niin kultaisessa virrassa, jossa ei näkynyt aallonvärettäkään eikä kuulunut vähäisintäkään kohinaa. 

Jokaisen metsikön ja mäen länsipuoli hehkui kuin Elysionin portti, ja auringon lämpö selässäni tuntui lempeältä paimenelta, joka kaitsi minua iltamyöhällä kotiin.

- Näin me käymme kohti pyhää maata, kunnes eräänä päivänä aurinko paistaa kirkkaammin kuin koskaan aiemmin- kunnes se mahdollisesti valaisee myös mielemme ja sydämemme ja sytyttää koko elämämme hehkumaan suurenmoista herättävää valoa, yhtä lämmintä, seesteistä ja kullankimalteista kuin tuo valo, joka jokivarressa syksyisin säkenöi...

Kaunista, kaunista ja kaunista... Tuollainen lämmön ja ajattomuuden tunteen  kokonaisvaltaisen vaikutus, kun kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä - eikä niin mitään puutu - säilyy ja väreilee koko olemuksessa pitkään kävelykokemuksen jälkeen.

Näin joulun notkuvien pöytien ja omalla kohdallani etenkin vastustamattomien belgialaisten suklaatryffelien aiheuttaman vaa'an selkeästi virhelukemain, 

on omaa moraalia  ryhdistävää laittaa töppöstä toisen eteen, siitä tulee muun annin lisäksi niin hyveellinen olo;)  Kuinka on, nautitko Sinä kävelemisestä vai mikä on se kaikkein omin lajisi kunnon ja mielenrauhan ylläpitämisen kainalosauvana?

Teos, joka sopii kaikille meille villeille ja vapaille kävelyn nimiin vannoville,  luonnossa  sekä elämän  teillä ja taipaleilla vaeltaville sekä kulloisenkin kokemuksen  mukanaan tuomasta hyvänolon tunteesta nauttiville.

Reippaisiin tai viivytteleviin kävelemisiin:

Kale Puonti: "Satu - Alamaailman rautarouva" - ex Libris...

"Satu - Alamaailman rautarouva", Kale Puonti, Bazar Kustannus 2021, 204 s.

Kansi: Tuomo Parikka.

Kale Puonti (s. 1962)  on työskennellyt yli 30-vuotta vuotta poliisina Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa.  Hän on tutustunut

Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään. Puonti kirjoittaa myös Pasilan  Myrkky - rikosromaanisarjaa." (Takakansi)

                                                          ©Uupi Tirronen
 

"Satu Andersson teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan videoliikkeeseen tehdystä murrosta. 

Hän liittyi jäseneksi kovan luokan rikollisjengeihin jo nuorella iällä. Andersson alkoi myös käyttää ja myydä amfetamiinia ja pyörittää aina vain suurempaa huumekauppaa.

Andersson on viettänyt ison osan aikuisiästään vankilassa, missä hän on kasvattanut lapsiaankin: hänellä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta.

Hänen pitkäaikaisin aviomiehensä oli tunnettu rikollispomo Raimo Andersson, yksi rikollisjärjestö M.O.R.E.:n jäsenistä, joka surmattiin raa’asti kotipihallaan. 

Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista." (Takakansi) 

 

                                                         © Bazar Kustannus

 

Kale Puonti on tullut tutuksi Kaartamo -sarjastaan, jonka viimeisin teos Saarni, 2021, oli miellyttävä lukukokemus: Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Nuo samat vahvuudet kuljettavat myös tätä toteavanomaista "elämänkertaa" Sadusta, jonka elämä ei tosin kovinkaan sadunomaiselta vaikuta...

 

-  Kun minä synnyin, Jumala piti vapaapäivän.

Satu: - Olen elämäni aikana istunut linnassa jotakuinkin 17 vuotta - sinne olen joutunut aina omaa tyhmyyttäni. Ainoa hyvä puoli istumisessa on, että minulla lienee jotain kompetenssia kertoa vankilaoloista. 

Lusimiset ovat yleensä sujuneet melko kivuitta; tosin olen muutaman kerran karannut ja joskus olen jättänyt palaamatta lomilta. Toisia ihmisiä kohtaan olen mielestäni käyttäytynyt aina asiallisesti, vaikka puutunkin epäkohtiin ja esiinnyn kovaäänisesti, jos asiat eivät ole kunnossa.

 

Mitä opimme tästä: Älä yritä lyödä yhteiskuntaa vyön alle, - huomaat,

että sillä on henkselit. 

 

Jenni, tytär:  - Äiti soitti aluksi meille usein, mutta sitten sijaisperheen nainen halusi äidin soittavan vain tiettyinä aikoina. Äiti ei ole mikään kirjoittajatyyppi, mutta silloin hän kirjoitteli meille lyhyitä kirjeitä.

Kun täytin 12. sain itse päättää, missä asun. Soitin vaarilleni ja pyysin hakemaan minut kotiin. Sijaisperheen äiti uhkasi, että heidän hankkimansa koira ei lähde minun mukaani, mutta sillä hetkellä en välittänyt asiasta. Asuin mummilla ja vaarilla siihen asti, kun äiti pääsi vankilasta ja vielä hetken sen jälkeenkin.

 

Teos oli syystä kiinnostava, sillä se on ensimmäinen lukemani kertomus suomalaisen naisrikollisen urasta ja elämästä. Jäin miettimään, kuinka suurta sattumaa on se, millaiseen perheeseen synnymme, kuinka paljon väkivaltaisuus ja  lapsuuden ja nuoruuden esimerkki sekä  kaveripiiri kasvuympäristöineen vaikuttavat omaan elämäkaareemme ja mahdollisuuksiimme tahi toinen toistaan pikavauhtia seuraavat onnettomat miesvalinnat. 

-  Elämä vankilassa on kuin kiertoajelu viemäreissä lasipohjaisella seinällä...

 

Satu:  -  Elämä on kohdellut minua niin kuin olen sen antanut minua kohdella, mutta en silti halua olla katkera. Paljon hauskojakin muistoja on matkan varrelta tarttunut mukaan. Olen toden teolla toteuttanut teemaa "ei vuosia elämään, vaan elämää vuosiin," En syytä ketään enkä mitään. Minulla on ollut matkani aikana auttajia, varoittajia ja neuvonantajia, mutta aina en ole ehtinyt kaikkia hyviä neuvoja kuuntelemaan. Kuten sanotaan, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

 

Kale Puontin lyhytlukuinen ja selkeä tyyli pitää, ja hänen vahvuutensa tässäkin teoksessa on se, ettei hän - niin alan toisen laidan vankka ammattilainen  taustoiltaan kuin onkin - kauhistele eikä tuomitse,vaan kertoo Satu Anderssonin tarinan meille lukijoilleen neutraalisti, asiallisesti ja koruttomasti sellaisena kuin Anderssonin elämä on ollutkin. Anderssonin valokuvat omasta kotialbumistaan elävöittävät oivasti teosta ja antavat sille kasvot. Mainio aloitus uudelle kirjavuodelle!

 

Lukukokemusta rikkaampana: