Kale Puonti: "Satu - Alamaailman rautarouva" - ex Libris...

"Satu - Alamaailman rautarouva", Kale Puonti, Bazar Kustannus 2021, 204 s.

Kansi: Tuomo Parikka.

Kale Puonti (s. 1962)  on työskennellyt yli 30-vuotta vuotta poliisina Helsingissä huume- ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa.  Hän on tutustunut

Satu Anderssoniin jo poliisina toimiessaan ja seurannut tämän elämän käänteitä pitkään. Puonti kirjoittaa myös Pasilan  Myrkky - rikosromaanisarjaa." (Takakansi)

                                                          ©Uupi Tirronen
 

"Satu Andersson teki jo 15-vuotiaana kyseenalaista historiaa joutuessaan kautta aikain nuorimpana naisena vankilaan videoliikkeeseen tehdystä murrosta. 

Hän liittyi jäseneksi kovan luokan rikollisjengeihin jo nuorella iällä. Andersson alkoi myös käyttää ja myydä amfetamiinia ja pyörittää aina vain suurempaa huumekauppaa.

Andersson on viettänyt ison osan aikuisiästään vankilassa, missä hän on kasvattanut lapsiaankin: hänellä on kaksi tytärtä ja viisi lastenlasta.

Hänen pitkäaikaisin aviomiehensä oli tunnettu rikollispomo Raimo Andersson, yksi rikollisjärjestö M.O.R.E.:n jäsenistä, joka surmattiin raa’asti kotipihallaan. 

Satu – Alamaailman rautarouva on karu ja naisnäkökulmansa vuoksi harvinaislaatuinen kuvaus rikollisesta elämästä ja sen seuraamuksista." (Takakansi) 

 

                                                         © Bazar Kustannus

 

Kale Puonti on tullut tutuksi Kaartamo -sarjastaan, jonka viimeisin teos Saarni, 2021, oli miellyttävä lukukokemus: Puontin vahvuuksia ovat lyhyet luvut, konstailematon ja selkeä sekä uskottava kerronta ja rytmiltään sopiva juonen kuljetus. Nuo samat vahvuudet kuljettavat myös tätä toteavanomaista "elämänkertaa" Sadusta, jonka elämä ei tosin kovinkaan sadunomaiselta vaikuta...

 

-  Kun minä synnyin, Jumala piti vapaapäivän.

Satu: - Olen elämäni aikana istunut linnassa jotakuinkin 17 vuotta - sinne olen joutunut aina omaa tyhmyyttäni. Ainoa hyvä puoli istumisessa on, että minulla lienee jotain kompetenssia kertoa vankilaoloista. 

Lusimiset ovat yleensä sujuneet melko kivuitta; tosin olen muutaman kerran karannut ja joskus olen jättänyt palaamatta lomilta. Toisia ihmisiä kohtaan olen mielestäni käyttäytynyt aina asiallisesti, vaikka puutunkin epäkohtiin ja esiinnyn kovaäänisesti, jos asiat eivät ole kunnossa.

 

Mitä opimme tästä: Älä yritä lyödä yhteiskuntaa vyön alle, - huomaat,

että sillä on henkselit. 

 

Jenni, tytär:  - Äiti soitti aluksi meille usein, mutta sitten sijaisperheen nainen halusi äidin soittavan vain tiettyinä aikoina. Äiti ei ole mikään kirjoittajatyyppi, mutta silloin hän kirjoitteli meille lyhyitä kirjeitä.

Kun täytin 12. sain itse päättää, missä asun. Soitin vaarilleni ja pyysin hakemaan minut kotiin. Sijaisperheen äiti uhkasi, että heidän hankkimansa koira ei lähde minun mukaani, mutta sillä hetkellä en välittänyt asiasta. Asuin mummilla ja vaarilla siihen asti, kun äiti pääsi vankilasta ja vielä hetken sen jälkeenkin.

 

Teos oli syystä kiinnostava, sillä se on ensimmäinen lukemani kertomus suomalaisen naisrikollisen urasta ja elämästä. Jäin miettimään, kuinka suurta sattumaa on se, millaiseen perheeseen synnymme, kuinka paljon väkivaltaisuus ja  lapsuuden ja nuoruuden esimerkki sekä  kaveripiiri kasvuympäristöineen vaikuttavat omaan elämäkaareemme ja mahdollisuuksiimme tahi toinen toistaan pikavauhtia seuraavat onnettomat miesvalinnat. 

-  Elämä vankilassa on kuin kiertoajelu viemäreissä lasipohjaisella seinällä...

 

Satu:  -  Elämä on kohdellut minua niin kuin olen sen antanut minua kohdella, mutta en silti halua olla katkera. Paljon hauskojakin muistoja on matkan varrelta tarttunut mukaan. Olen toden teolla toteuttanut teemaa "ei vuosia elämään, vaan elämää vuosiin," En syytä ketään enkä mitään. Minulla on ollut matkani aikana auttajia, varoittajia ja neuvonantajia, mutta aina en ole ehtinyt kaikkia hyviä neuvoja kuuntelemaan. Kuten sanotaan, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

 

Kale Puontin lyhytlukuinen ja selkeä tyyli pitää, ja hänen vahvuutensa tässäkin teoksessa on se, ettei hän - niin alan toisen laidan vankka ammattilainen  taustoiltaan kuin onkin - kauhistele eikä tuomitse,vaan kertoo Satu Anderssonin tarinan meille lukijoilleen neutraalisti, asiallisesti ja koruttomasti sellaisena kuin Anderssonin elämä on ollutkin. Anderssonin valokuvat omasta kotialbumistaan elävöittävät oivasti teosta ja antavat sille kasvot. Mainio aloitus uudelle kirjavuodelle!

 

Lukukokemusta rikkaampana: