"Tempora mutantur, nos et mutamur in illis"....

 

Ajat muuttuvat ja me muutumme niiden mukana  totesi John Owen viisaasti aikanaan...

Kulunut vuosi on muuttanut meitä paljon ja kysynyt resilienssiä, mutta jos se tuntuikin ahdistavuudessaan ja näköalattomuudessaan kuin vaeltaminen Lanzaroten Cueva de los Verdesin koskaan loppumattoman tuntuisilla käytävillä

 tai  siltä, että istua nököttäisi kärvistellen tällaisen pallin päällä:

 

 Yksi auringonsäde riittää ajamaan pois monia varjoja.”
– Franciscus Assisilainen

 

Niin olkoon tuleva vuosi kuin kukkaketo, vain vähän rikkaruohoja välissä: 

 

Vuosi on hujahtanut ohi huomaamatta. Joten nyt on korkea aika lausua erityiskiitokseni Amigolle, taannoiselle pojanviikarille ja nykyiselle, päämäärätietoiselle opiskelijalle, joka jätti minut kerran  reissun alla istumaan sormi suussa luomansa blogisivun ääreen ja totesi hilpeästi virnistäen ovensuussa lähtiessään: "Iloisiin kirjoittelemisiin!" Tuosta päivästä, 22.11.2011,  Lähtökuopissa olosta, on nyt vierähtänyt reilut 10-vuotta.  Kaikesta hyvästä mielestä tälläkin saralla kaunis kiitos kuuluu Sinulle, Kiitos kun olet:)  

 

Vuosia on siitä.

Olet aikuinen.

Suhteemme on tänään

vastavuoroinen.

 

Ihmetellen jaamme

aarteet kätketyt.

Kiitos että olet

oppaanani nyt.

 Anna-Mari Kaskinen

 

 

 

 

Jos elät tämän hetken hyvin,

on eilinen uni onnesta,

jokainen huominen toivenäky.

Katso siis tarkkaan tätä päivää,

aloita jokainen aamu uusi elämä.

Goethe

Kaikille teille näiden raapustelujeni lukijoille ja kommentoijille lämmin kiitokseni kuluneesta vuodesta, mukavasta ja kiintoisasta seurasta sekä antoisasta ajatustenvaihdosta, jotka ovat tuoneet iloa, valoa ja lämpöä eristyneisyyden ja pysähtyneisyyden tunteeseen;  Kiitos kun olette!

Avoimin silmin ja mielin kohti uusia seikkailuja ja kujeita eli mainiota  uutta vuotta 2022!

Iloisiin lukemisiin, kirjoittelemisiin ja kommentoimisiin:

Sigurður Pálsson: "Runon ääntä etsimässä" - ex Libris...

"Runon ääntä etsimässä", Sigurður Pálsson, Kustannusliike Parkko, 2021, suomentanut Tapio Koivukari.

"Sigurður Pálsson (1948–2017) oli Islannin sodanjälkeisen sukupolven merkittävimpiä ja omaperäisimpiä runoilijoita. Vaikka näin voidaan sanoa monesta muustakin hänen aikalaisestaan, vain yksi oli Sigurður Pálsson.  

Hän toimi elämänsä aikana teatteriohjaajana ja opettajana ja kirjoitti runojen lisäksi näytelmiä, romaaneja ja oivaltavia muistelmateoksia" (Takakansi) 

"Tapio Koivukari  jatkaa tällä käännöksellä  työtään islantilaisen kirjallisuuden suomentajana. Teos esittelee urbaanin runoilijan, jonka hauskat ja oivaltavat runot esittelevät kokonaan uuden puolen islantilaisesta runoudesta." (Takakansi)

 

                                                             ©Forlagið
 

"Osa  Pálssonin runoista on kuin pieniä tarinoita, toiset taas pohtivia tai leikitteleviä. Niistä voi kuulla hiljaista ihmettelyä elämän mysteerien edessä, joissakin nousee melkein pastorin tai  opettajan neuvova sormi, mutta monissa teksteissä runoilija kysyy oikeudenmukaisuuden perään." (Takakansi) 

 

Useasti on tilanteita, joissa mieluusti hakeutuu runojen pariin, ääntä etsimään. Islantilainen kirjallisuus kiehtoo, ja tämä oli itselleni ensitilaisuus  tutustua myös sikäläisen runoilijan mielenmaisemaan ja antiin, joten ensin  teoksen houkuttelevasti nimettyyn sisällykseen vv. 1975 - 2016:

 

Esipuhe, Runot keinuvat keinulaudalla, Runot surmaavat miehiä,  Runo tien rakennus, Runot asuttivat maata, Runot lumosivat miehiä,  Runot ottivat vallan, Runonuorallatanssi, Runosotalaiva, Runosäepeli, Runoajantaju, Runoaikavaunu, Runoenergiakenttä, Runoenergiantarve, Runot muistavat äänen, Hyvät läsnäolijat, Sigurður Pálssonin tuotanto ja Sisällys  ja sitten runsaudenpulan aiheuttaman vaikean valinnan kautta makupaloihin:

 

Valkoinen kirkkaus

Lumi vapauttaa unet

kätköistään lumi lankeava

uusi

vapauttaa kätköistään

 

Elämää turvaa maa

Elämää turvaa valkea kirkkaus

tänä lokakuun aamuna

 

Valkea maa näkee unta

samaa  unta kuin me

minä ja ystävättäreni

unta joka saa selityksensä

vasta keväällä.

 

 

Kustannustehokas auringonpaiste

Auringonpaiste

ihana kustannustehokas auringonpaiste!

 

Menneisyyden haamut

on paras palauttaa mieleen

kirkkaassa auringonpaisteessa

haastaa  ne kohtaamaan

viivyttää oikein

 

Totta kai ne tulevat

(Nehän ovat tolloja

koko joukko)

mutta ne eivät pärjää

olosuhteet eivät ole niille eduksi.

 

Eivätkä ne löydä enää

tunkkaisiin kotikoloihinsa

 

Auringonpaiste

ihana kustannustehokas auringonpaiste.

 

Sanotaan, että harjoitus tekee mestarin, eikä yrittänyttä laiteta, joten hyväksi lopuksi:

 

Muutamia tapahtumarunouden käytännön harjoituksia: 

2. - Mene Reykjavikin pääpostiin ja pyydä kahden hengen  huonetta kylpyammeella. Mainitse, että puhelinta ei sitä vastoin tarvita. 

Ihmettele, ettei huoneessa ole kylpyammetta jos postineiti sanoo, ettei häneltä saa huoneita... 

 

4. - Mene Hôtel Borgiin ja istuudu ravintolasaliin. Tarjoilijan tultua pyydä oikeudenmukaisuutta. Jos tarjoilija sanoo, ettei sitä ole saatavilla, tulee osoittaa Johannes Josefssonin muotokuvaa ja haastaa tarjoilija painiotteluun.

- Poliisin tullessa tulee heiluttaa  Sigurður Pálssonin runokirjaa todisteeksi siitä, että tämä kaikki on tehty ihan kirjan mukaan...,

Islannissa on jotain määrittelemättömän kiehtovaa ja sadunomaista ja sitä samaa tarjoaa lukijalleen myös sikäläinen kirjallisuus! Tämä teos onkin mainio uutuus vahvalta laatudekkareita tarjoilleelta islantilaisrintamalta: herkullinen ja täyteläinen sekä raikas kooste, joka on oikea runsaudensarvi aihekokonaisuudeltaan. 

Ainoa miinus tulee ulkoasusta sikäli, että vaaleahko ja fonttikooltaan pieni teksti aiheutti ei luki- mutta lukuvaikeuksia kaltaiselleni ikänäön omaavaalle, varttuneemmalle lukijalle, vaikkakin lukulasit ovat ajantasaiset.

Mutta Pálssonin pariin ajatusmaailmoineen ja luontorunoineen solahti vaivattomasti  kuin vilukissa linnunmaidon lämpöiseen kesäjärveen, anti oli nautinnollista ja oivaltavaa, sanalla sanoen hykerryttävää!!

Jos ei tästä teoksesta runon ääntä löydä, se olisi pienoinen ihme ja enpä keksi parempaa tapaa päättää kuluvaa kirjavuotta kuin juuri tämän käsiini osuneen islantilaisuuden innoittaman uutuuskoosteen parissa, josta seikasta kirjailijalle ja kääntäjälle sekä kustantamolle

suurkiitokset:

Ja hyvä lämmin hellä...

Viime kuukausina kaikki on ollut vinksin vonksin tai ainakin heikun keikun kuin Huvikummussa ikään: on juostu hippulat vinkuen liki päivittäin yrittäen osua oikea henkilö, oikeaan paikkaan oikeana päivänä ja onnistuttu. Jahti sen sijaan sujui hallitusti ja oli ohi kahdessa kuukaudessa. Hei hulinasta siirrymme nyt Esikoisen klaanin luona vietettävän aatonaaton ja Kuopuksen isännöimän jouluaaton odotetun  kaivatun läheisyyden ja hauskanpidon sekä herkuttelun ravitsemina joulurauhaan:).

 

Tähdet pienet tuikahtaa,
meiltä huolet poistaa.
Revontulet hulmuaa,
valo meille loistaa.
Tähdet maata katselee,
loimu yötä valaisee,
meille uuden riemun suo,
joulun ihmisille tuo.

– Z.Topelius –

Tiedä häntä, enkeleitä, onko heitä,  mutta joulu  on varma, joten pienellä varauksella CatCatin versio Enkeli  (klik) (sanat: P.Turpeinen, K. Pesonen, K.Pesonen & Tauski) joulun kunniaksi:

 

Joka tähtiä katselee
sitä enkeli suojelee
joka taivaita tähyää
sitä enkeli ymmärtää
Joka tuulelta kyselee
sille enkeli hymyilee
joka hetkeksi hiljentyy
sille enkeli ilmestyy

 

Joulu ei ole päivämäärä. Se on mielentila. ( Mary Ellen Chase).

 

Siispä: Katselemisiin, tähyämisiin,  kyselemisiin ja hiljentymisiin  eli omanoloista ja leppoisaa jouluaikaa 

lämpimästi toivottaapi:

Juha Rautio: "Trad." - ex Libris...

 

"Trad.", Juha Rautio, Enostone, 2021, 80 s.

"Juha Rautio (s.1980) tunnetaan aktiivisesti esiintyvänä runoilijana, jolle poikkitaiteellisuus on usein lähtökohta. Festivaali on Raution neljäs runokokoelma.
”Työskentelen sanojen ja musiikin, tekstin ja äänen parissa. Nämä elementit ovat olleet osa minua ja tekemisiäni jo yli 20 vuotta ja jollain tavalla yhdistelen niitä useimmissa esityksissäni. Vaikka identiteettini kiinnittyy vahvasti kirjallisuuteen ja runouteen, olen kirjallisen urani alusta saakka kurottanut sivujen ulkopuolelle. Erilaiset monitaiteelliset projektit ja keikat ovat laajentaneet runoilijantyötäni.” (Kustantaja)

                                                                ©Sami Somersalmi

 

 

"Trad. on Juha Raution kuudes runokokoelma. Teoksen runoissa aika ja perintö asetetaan jännitteiseen yhteyteen. Maailmat virtaavat hetkien yli ja muistuttavat, että alun lisäksi kaikessa on oltava myös loppu. Raution esikoisproosateos, novellikokoelma Sunnuntain rajat (Enostone, 2020) oli ilmestymisvuonnaan Savonia-ehdokkaana." (Takakansi)

Mies kulkee puun sisällä 

ei enää mies ollenkaan 

eläin etenee, elävä puu liikkuu...

 

 

 

Näin jouluhääräilyjen keskelle osunut tervetullut uusi runoilijatuttavuus tuntui hyvältä! Teos on jaettu kiinnostavasti nimettyihin lukuihin : I Yö, en minä sinua pelkää, II Rapsodia, III Haavan musta lehti, IV Rapsodia, V Laivanupotus, 

VI Rapsodia ja VII Erotetut sekunnit, ja itse runot on vekkulisti nimetty kuten Juoksuvalssi, Sukellan kantoon kuin avantoon, Ajatukselta loppuu tuuli jne. 

Runot puhukoot puolestaan omaa kieltään alkaen ajankohtaan sopivasta rauhoittumisesta  eli maistiaisia:

 

Venytetyt ikuisuudet

kerrotut kuut,

viritetyt klassikot.

 

Hiljaa vedetään verhot ikkunoihin.

Keitetään teet, tuijotetaan kuvajaista.

Kukaan ei tee, tekoja vain tapahtuu.

 

toimintaa on vähän,

ja se vähän on pientä.

Yöt, sisimmillään, sielut,

loputtomat valkoiset rivit. 

 

 

Luonnolla on oma, laajahko osansa Raution runoissa ja sehän tällaista polkujen tallailijaa miellyttää sekä luo avaruutta arjen lomaan.

 

Haavan musta, ei tauon, ei hiljaisuuden

tai minkään merkki, pudottaa hetkestä.

 

Haavan musta lehti.

kun värit poistuvat,

sysää takaisin tähän.

 

Poistuvien värien keskellä pudotit

ja putosit

ajasta, joka meitä työntää. 

 

 Västäräkillä, joka keikailee Ex Libriksessänikin,  on itselleni ihan oma merkityksensä eläinmaailmassa:

Pitäisikö liikkua,

sanon västäräkille, jonka

hetkien alla torkun

nämä kasvot, en ajattele, hengitän niillä

talutan ne alasti vesirajaan

hengitän pisaroitua, hurman liikettä

 

Raution runoissa on eräänlaista suhteellisuudentajun palauttavaa ilmaisuvoimaa, näppäryyttä ja ilmavuutta, joka jättää lukijalleen tilaa omille ajatuskuluille sekä houkuttelee niihin. Raikas ja edukseen poikkeava, aihealueeltaan mielenkiintoinen kooste, joka oli kuin virkistävä suihke tai raikas lähde kaiken totutun, tonttuilun ja tingeltangelin keskellä, kiitos Juha Rautio!

 

Teos sopii myös erinomaisesti lahjaksi, mikä täten tiedoksi tontuille ja muille merkkipäivien muistajille tiedoksi saatettakoon;)

Lukemastaan virtaa saaneena ja ilahtuneena:

Sebastian Fitzek: "Ikkunapaikka 7A/Flugangst 7A" - ex Libris...

"Ikkunapaikka 7A", Sebastian Fitzek, Bazar, 2021, 412 s., suomentanut Heli Naski.

"Sebastian Fitzek  (s. 1971) on Saksan kaikkien aikojen menestynein ja lukuisia kirjallisuuspalkintoja niittänyt jännityskirjailija. Hänen kirjansa löytyvät vuosi toisensa perään myydyimpien kirjojen listan kärkipäästä. Lakia ennen kirjailijanuraansa opiskellut Fitzek julkaisi esikoiskirjansa Terapia vuonna 2006. Fitzekin kirjoja on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta 36 maassa." (Lievelehti)

                                             ©FinePic München/H.Henkensiefken

"Psykiatri Mats Krüger tietää, että hänen piinaava lentopelkonsa on täysin irrationaalinen. Hän tietää, että lentäminen on yhdeksäntoista kertaa autolla ajamista turvallisempaa. Hän tietää myös, että onnettomuuden sattuessa on tilastollisesti todennäköisintä menehtyä, mikäli istuu paikalla 7A. Tästä syystä Krüger varaa itselleen myös ylimääräisen paikan 7A ja jättää sen tyhjäksi joutuessaan lentämään ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen. 

Jos kukaan ei istu paikalla, uskoo Krüger lennonkin sujuvan ongelmitta. 

 

Koneen noustua ilmaan Krüger saa kuitenkin hermoja raastavan puhelun. 

Joku on kidnapannut hänen raskaana olevan tyttärensä ja uhkaa tappaa tämän, 

ellei Krüger kaappaa konetta ja pakota sitä maahansyöksyyn, joka surmaa kaikki lennolla olijat. Kun kone lähestyy hiljalleen määränpäätään, Mats Krüger joutuu tekemään mahdottoman valinnan." (Takakansi)

 

 

 

Edellinen Fitzek eli  Potilas  (2020) kirvoitti herätti seuraavanlaisen lopputuleman: Lukukokemus tiivistyy tunteeseen, että kirjailija istuu rennosti edessäni käsissään kirjava lankavyyhti, jota itse yhä nopeammin ja kireämmällekerälle vimmatusti kieritän.

Fitzek omaa psykologisen trillerin juonennarun kiristämisen taidon ja hän on armoitettu lentopelon ja ahdistuksen sanoiksi pukija. 

Siispä näin ikkunapaikallakin 7A kirjailijan luja psykologinen ote  Matsin lentopelon ja ahdistuksen armoitettuna sanoiksi pukijana puree ja pureutuu.

 

-   Mats vapisi ja pyyhki huterasti hikisiä käsiään puvunhousuihinsa, ja samalla hänen katseensa kääntyi paikkaan 47E. Ei mitään. Ei käsimatkatavaroita, ei ainakaan edessä olevan istuimen alla. Ei henkilökohtaisia esineitä edessä olevassa säilytysverkossa. 

Ei mitään kuin pikkuruinen lasiampulli.

- Hän piteli ampullia nenänsä alla. Kun hän ei haistanut mitään, seuraavaksi hän avasi sen. Vielä varovaisemmin kuin äsken matkatavaralokerikon, mutta se ei heikentänyt mitenkään valtaisaa, henkeäsalpaavaa, kaiken muuttavaa vaikutusta. Mats sulki silmänsä ja olisi mieluiten karjunut. Samanaikaisesti raivosta, onnesta, surusta, tuskasta, epätoivosta ja ilosta. 

 

- Tämä hämmentävä tuoksu, joka härnäsi hänen aistejaan, tämä ainutkertainen aromi, jonka hän oli tunnistanut pikaisesti jo hiukan lähdön jälkeen, sekoitti hänen pasmansa täysin ja sinkautti hänet ajassa neljä vuotta taaksepäin, Berliiniin, Savingnyplatzille, hänen asuntonsa makuuhuoneeseen, jossa hän oli aikoinaan ollut onnellinen. Silloin neljä vuotta sitten hän oli haistanut tämän harvinaisen parfyymin viimeisen kerran. Katharinan, kuolevan vaimonsa iholla... 

Enpä totisesti ole ennen törmännyt teokseen, jossa avainsana on lehmänmaito! 

Matsilla, isällä, mm. ikkunapaikka 7A:n varanneella on käsissään megaluokan pattitilanne ja vain kaksi huonoa, katastrofaalista  ratkaisua käsissään: 

hänen pitäisi palauttaa koneessa lentoemona työskentelevän Kajan, entisen potilaansa trauma hoidon alkuasetelmaansa ja toisaalla hänen kidnapattu 

Nele-tyttärensä synnyttää parhaillaan teillä tietymättömillä lehmänlannan tuoksussa.

Fitzek on todella tiukan tunnelman luojana taituri! Kirjailija vie, eikä psykologisen jännärin ystävä vikise, vaan nauttii!  Lukukokemuksen kruunaa Heli Naskin hyvä käännös.

- Istu alas ja kiinnitä turvavyösi!

Näin teki: 

Hjorth & Rosenfeldt: "Vihan jäljet/Som man sår" - ex Libris...

"Vihan jäljet" , Hjorth & Rosenfeldt, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021, 453 s., suomentanut Elina Lustig.

Hjorth & Rosenfeldt

Michael Hjorth (s. 1963)  on käsikirjoittaja ja tuottaja. Hän on käsikirjoittanut televisioon mm. Wallanderia.

Hans Rosenfeldt (s. 1964)  on työskennellyt tv:ssä ja radiossa. Hän on käsikirjoittanut muun muassa Silta-televisiosarjaa. Häneltä ilmestyi vuonna 2020 menestystrilleri Surman susi.  (Lievelehti)        

 

                                                  ©Appendix Fotografi

                                           

"Kriminaalipsykologi Sebastian Bergman tekee paluun henkirikosyksikköön huippusuositun dekkarisarjan seitsemännessä osassa. 

Kauhu on vallannut Karlshamnin, jossa on tapahtunut lyhyessä ajassa kolme murhaa. Vanja Lithnerin luotsaama henkirikosyksikkö työskentelee paineen alla saadakseen tappajan kiinni, mutta heillä ei ole johtolankoja, ei silminnäkijöitä

 – ei mitään. Sebastian Bergman on isoisäksi tultuaan rauhoittanut elämäntyyliään ja työskentelee nyt osa-aikaisesti terapeuttina. Sitten hänen vastaanotolleen ilmestyy asiakas, joka kääntää hänen maailmansa ylösalaisin." (Takakansi)

 

Kirjailijakaksikko on aiemmissa teoksissaan: Mykkä tyttö (2015) ja  Hylätyt (2016) tarjonnut lukijoilleen mielenkiintoisia ja ristiriitaisia persoonallisuuksia sekä sujuvaa juonenkuljetusta, joten ans' kattoo, kuinka tuttu kvartetti Vanjan johdolla jatkaa elämänkulkuaan uusissa kuvioissa kehittyen ja sijaansa hakien. Tutkijatiimien lisäksi keskiössä on joukko nuoria, koulukavereita, jotka tapaavat sittemmin aikuisiässä uudelleen luokkakokouksen merkeissä surullisin, traagisin seurauksin...

-  Bussi sivuutti tienviitat, jotka kertoivat heidän saapuvan Karlshamniin.

Hän oli palannut kaupunkiin, josta oli lähtenyt. Jonka oli jättänyt. Josta oli paennut. Mahassa oleva möykky, jonka hän oli luullut olevan katumusta ja ahdistusta, taisi olla sittenkin jotain muuta, niin hän uskotteli itselleen. Päättäväisyyttä. Odotusta. Hitaasti uudelleen syttyvää vihaa, jota hän oli niin kauan tukahduttanut mutta jonka hän nyt päätti antaa kasvaa. Siksi hän palasi takaisin. Niin hän tekisi. Iskisi takaisin... 

 

Sebastian Bergman:  -  Runsaat kolme vuotta sitten hän oli nimittäin muutaman pelottavan kuukauden ajan pelännyt, että hänen holtiton seksielämänsä olisi aiheuttanut seurauksia, joita hän tuskin uskalsi ajatellakaan. Sen jälkeen, Uppsalan jälkeen, hän oli lopettanut tilapäissuhteet ja ruvennut suhtautumaan vakavammin seurusteluun Ursulan kanssa. Hän oli löytänyt tasapainon. Ihan oikeasti.  Hoiti niitä harvoja läheisiä ihmissuhteitaan, jotka eivät olleet koko ajan rikki tai uudelleen rakentamista vaille.

Bergman löytää suureksi yllätyksekseen aloittamassaan terapeutintoimessaan vertaistukea potilaastaan Timistä, jolloin hoitosuhde yhteisestä sopimuksesta muuttuu vapauttavaksi terapiakeskusteluksi molemmille miehille.

Vanja:  Hän tarvitse Amandaa. Joten hän soitti Sebastianille. Kesti hetken,

ennen kuin tämä vastasi eikä Vanja pystynyt pidättämään pientä hämmästynyttä naurahdusta tämän lopulta nähdessään. Sebastianin kasvot olivat valkoiset,

ihan kuin hän olisi yrittänyt luoda uudestaan sen kohtauksen Scarfacesta, 

jossa Al Pacino sukeltaa kokaiinikasaan. "Mitä te teette? "Me leivotaan." 

"Me leivotaan", kuului kirkas pieni ääni kuin iloisena kaikuna. 

"Mitä te leivotte?" "Kakkuja", sanoi ääni ruudun ulkopuolelta taas. "Oma resepti, hänellä on vapaa pääsy ruokakaappiin." "Kuulostaa hengenvaaralliselta."

"Ehkä taikinaan pääsi vähän liikaa chili-kastiketta, mutta luulen, että perhospasta onnistuu taittamaan sen", sanoi Sebastian hymyillen ja kuivasi kasvojaan kyynärvarrellaan. Vanja tunsi miten silmät kostuivat...

 

Jaa-a:  Hellää, herkullista ja hengenvaarallista, mutta helppoakin helpompaa Murmeliviisikon lapsuusvuodet jakaneena kuvitella, miltä keittiö kokkien ruuanlaiton yhteydessä näytti! Kuin räjähdyksen jäljiltä.  Viis siitä, mutta se riemu, energia ja ylpeys lopputuloksesta!!!  Lisäksi perinnöksi kokemuksista  jäi kiinnostus ruuanlaittoon ja sen hienouksiin.

Ryhmän uusi jäsen, Carlos, tuo tip-top -pukumies ja aina paleleva persoona, on kelpo lisä tiiviiseen tutkijakööriiin: 

Carlos:  -  oli tarjoutunut ottamaan kartan ja gps-paikantimen, josta Vanja luopui mielellään. Carlos johti ryhmää reippaasti eteenpäin, oli tottuneempi kulkemaan metsissä ja maastoissa kuin Vanja olisi hänestä uskonutkaan. Luultavasti hänen erehdyksensä löytyi Carlosin kalliista puvustosta, joka oli ristiriidassa tämän metsämörrintaitojen kanssa...

 

Listat, kuten tämänkin keskiössä oleva yksi oleellinen, ovat ehdottomasti arjen kulkua ja toimintaa helpottavia. Itse kuitenkin pitäydyn proosallisissa ostos- ja ruokalistoissa sekä tapahtumakalenterissa.

Pientä yllätysmomenttiakin on ilmassa, kun herää epäilys siitä, onko tutkintaryhmän kotipesäkään ihan pulmusenpuhdas ja viaton.

Teoksen aihepiiri on varsin ajankohtainen, sillä nuorten tekemät rikokset ja jullikat, joita kirjailijakaksikko nostaa esiin, ovat ikävä kyllä reippaalla kasvu-uralla.

 

Hjorth & Rosenfedt jatkavat varmaotteisesti Sebastian Bergman -sarjaansa luoden juonen punontaansa ja henkilögalleriaansa sopivasti uusia piirteitä ja elementtejä niin, että lukijan ote säilyy herpaantumattomana ja lopputulemaksi jää:  kelpo dekkari - kannatti lukea!!

Kosto  on yksi tavallisimmasta henkirikosten motiiveista, mutta onko se suloinen?

 

Joten hirtä heidät korkealle

Hirtä heidät hitaasti

Mutta hirtä korkealle

Vaadin kostoa

Aikaisin aamulla

Luuseriksi syntyneenä

"Töntarna", (klik)  Kent 

Skeptisenä:

Ragnag Jónasson: "Saari/Drungi" - ex libris...

 

"Saari" Ragnar Jónasson, Tammi, 2021, 297 s., suomentanut Oona Nyström.

"Ragnar Jónasson   on islantilainen rikoskirjailija ja juristi. Hänen kirjojaan on käännetty 23 kielelle ja myyty yhteensä lähes kaksi miljoonaa kappaletta. 

Hän on myös kääntänyt Agatha Christietä islanniksi ja perustanut Reykjavik Noir -kirjallisuusfestivaalin. Hän asuu Reykjavikissa vaimonsa ja tyttäriensä kanssa. (Lievelehti)

 

 

                                                 ©Ragnar Sigurjón
 

 

"Vuonna 1987 nuorenparin retki Länsivuonoille päättyy kuolemaan.

Kymmenen vuotta myöhemmin toinen nuori nainen kuolee Islannin yksinäisimmällä saarella ystävien keskellä. Tapaus voisi olla onnettomuus, mutta rikosetsivä Hulda Hermannsdottír ei ole vakuuttunut. Seurueen väleissä tuntuu olevan jotain outoa, ja Huldalle selviää, että heillä on yhteys kymmenen vuoden takaiseen kuuluisaan murhaan – mutta se on ratkaistu kauan sitten.

Ragnar Jónassonin Hulda-sarja on jo aiemmin menestystä keränneen kirjailijan suuri kansainvälinen läpimurto. Sarja kulkee ajassa taaksepäin ensimmäinen osa Pimeys  kuvaa Huldaa eläkevuosien kynnyksellä, toinen osa Saari tapahtuu Huldan ollessa viisissäkymmenissä, ja Sumu vielä kymmenen vuotta aiemmin". (Takakansi)

 

Sarjan ykkösosa Pimeys kirvoitti seuraavaa: Jónasson osaa ällistyttävän luontevasti kiemurrella itsensä 64-vuotiaan ja eläköityvän Huldan nahkoihin aidonoloisine tuntemuksineen ja luonnehdintoineen herkkäpiirtoisesti ja lyömättä överiksi, joten mielenkiinnolla kävin ottamaan selvää, kuinka kirjailija Huldan takaperoisesti sanoiksi muunnellusta elämänkertomuksesta selviää. Aloitetaanpa tarinan alkumetreiltä ja nuoremmasta polvesta:

Benedikt, jolla oli seuranaan tyttö, jonka esi-isä oli poltettu roviolla koska hän oli sekaantunut noituuteen ja mustaan magiaan, ja joka ääntelee nyttemmin pimeän tullen.  -  seisoi ulkona tähtien täplittämän taivaan alla ja grillasi hampurilaisia vanhalla hiiligrillillä koleassa syystuulessa. Reissu oli lähtenyt hyvin käyntiin, 

ja hän odotti toiveikkain mielin kaikkea, mikä oli vielä luvassa. Vaikka hän oli pohjimmiltaan kaupunkilaispoika ja oli aina pitänyt Länsivuonoja kylmänä ja etäisenä seutuna, hän yllättyi positiivisesti huomatessaan nauttivansa olostaan. 

Parempaa seuraa ei tietenkään olisi voinut toivoa, mutta myös itse paikassa, 

sen autiudessa, oli oma tenhonsa. Hän veti keuhkot täyteen viileää, raitista ilmaa, sulki silmät ja yritti jälleen kuunnella merta. Syksyn lehtien tuoksu sekoittui grillistä nousevaan viekoittelevaan aromiin...

 

Hulda:  -   Noustessa hänellä oli ollut tokkurainen olo, joka oli päivän mittaan hälvennyt, muttei hävinnyt kokonaan. Nyt kello oli melkein viisi iltapäivällä, ja hän malttoi tuskin odottaa, että saisi siivota pöytänsä ja leimata itsensä ulos. 

Jos hän oli tehnyt pitkiä päiviä jo ennen Dimman kuolemaa, sen jälkeen hän oli lähestulkoon haudannut itsensä töihin. Tänä vuonna tulisi kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun hänen tyttärensä oli tappanut itsensä vain kolmentoista vuoden ikäisenä. Kahdeksan vuotta siitä, kun Jónin sydän oli antanut periksi. Siitä lähtien Hulda oli ollut yksin, tehnyt töitä päivät pitkät, usein myös myöhään illalla, ja viettänyt vapaa-aikansa vuorilla tai Islannin karussa sisämaassa aina kun mahdollista. Yrittänyt parhaansa mukaan unohtaa.

Tässä kakkososassa Hulda pitkällisen, sinnikkään jäljitystyön  jälkeen  matkustaa kauas Yhdysvaltoihin, Georgiaan jäljitettyään kaksi potentiaalista edesmenneen äitinsä kanssa yhden iloisen yhteisen yön viettänyttä Robert-nimistä isäkandidaattia, hukkareissu vai eikö aivan sittenkään? 

Hulda saa myös mojovan kuhmun päähänsä törmätessään ansaituissa  ylenemispyrkimyksissään surullisen kuuluisaan lasikattoon. Jónasson onkin kehittänyt Huldan persoonasta varsin sympaattisen ja todenoloisen naishahmon.  

Hulda:  - Siitäkin oli kymmenen vuotta, kun Lýdur oli napannut ylennyksen hänen nenänsä edestä. Tai kenties ylennys ei ollut koskaan hänen nenänsä edessä ollutkaan; kenties se ei ollut hänen ulottuvillaan ensinkään, vaikka hän oli omasta mielestään heistä parempi rikostutkija kiistatta kokeneempi.  

Sen ajan poliisikulttuurissa ei yksinkrtaisesti ollut tapana ylentää naisia päällystövirkoihin...

 

Mukavalukuista ja hyvin etenevää kerrontaa ja juonenkuljetusta, jossa myös  Islannin luonnon kauneus ja karuus puhuttelevat kuin synkähkön tarinan taustakuvina välähdellen ja vastapainoa sille luoden. 

 

Jónsrudin tyyli pitää ja hänellä on eräänlainen herkkä silmä luonnolle samoin kuin ihmismielen erilaisten hienovaraisempienkin piirteiden sanoiksi pukemiselle ilman turhia liirumlaarumeita tai ylisanojen ryöpyttelyä,  mainiota!

-  Yksi tylyys voi mielen kääntää. Varoen sielu kohdataan. Einar Benediktsson runosta Starkadurin yksinpuheluja", (suom. Tapani Koivukari) 

Islanninterveisin & hyvää itsenäisyyspäivää toivottaen:

Artemajos: "Kasvien kertomaa" - ex Libris...

"Kasvien kertomaa", Artemajos, Biokustannus Oy, 2021, 65 s.

"Kasveilla on oma salattu elämänsä. Jos kasvit osaisivat puhua, saisimme varmasti kuulla monenlaisia yllättäviäkin tarinoita.

  Kirja sisältää seuraavat luvut:
- Vanhat puut menneiden tapahtumien todistajina
- Valkoisen lootuksen mystinen merkitys
- Alppitähden tarina
- Kasvien sielunelämästä
- Kasveista ja luonnonhengistä
- Tarina tammesta ja karhunvatukasta
- Ikivanha uhripuu
- Kumbumin pyhä puu
- Ensimmäiset ruusut ym. " (Kustantaja)

Tässäpä kiinnostava uusia tuttavuuksia: tuiki tuntemattomat Biokustannus Oy ja mystinen Artemajos.  Muutamia esimerkkejä ja tietoiskuja  teoksen  sivumääräänsä suuremmasta annista:

-  Maailmassa arvioidaan kasvavan noin 3000 miljardia puuta. 

Puiden kokonaismäärän kerrotaan vähentyneen noin 46 prosenttia ihmiskunnan varhaisimpien sivilisaatioiden synnyn jälkeen. 

-  Tällä hetkellä maailman vanhimpana puuna pidetään Kaliforniassa White Mountainsin alueella sijaitsevaa noin 5000 vuoden ikäistä okakäpymäntyä (Pinus longaeva).

-  Oliivipuut ovat myös pitkäikäisiä ja niitä pidetään elämänpuina. 

 

Puiden luonteesta:  -  Kuinka erilainen onkaan niiden luonne! Kuinka miellyttävä ja elämää uhkuva onkaan koivu, kuinka vakava ja raskasmielinen onkaan kuusi, kuinka lujatahtoiselta ja itsetietoiselta näyttääkään vanha honka, 

kuinka epävarmalta ja aralta näyttääkään haapa, mutta kuinka majesteettinen ja kunnioitusta herättävä onkaan tammi.

-  On todella ihmeellistä kuinka kasvit muistuttavat ihmisiä ja kuinka molemmissa näkyy sama luonteiden moninaisuus....

Lootus:  -  Lootuksen kaunis ulkomuoto viehätti niin luontaisesti silmää, 

että lähes kaikki Euroopan ja Aasian muinaiset kansat käyttivät sitä mahdollisimman hyvin hyväkseen. Muinaisessa Egyptissä lootus oli suosikkikukka seppeleiden tekemisessä, ja papit käyttivät sitä ylpeinä kruunaamisessa puhtauden osoituksena.  - Lootuksen siemeniä syötiin joko raakana, paahdettuina tai keitettyinä. Kutsuilla annettiin jokaiselle vieraalle kukka, jota he pitivät kädessään koko kutsujen ajan.

 

Metsien lempikukastani vanamosta:   - Kuinka erilaisia ne (kasvit) ovatkaan luonteeltaan! Voiko olla suurempia vastakohtia kuin esimerkiksi toisaalta arka vanamo, joka kätkeytyy metsän pimentoon yksinäisyyteen, mutta ilmaisee olinpaikkaansa henkimänsä ihanan tuoksun kautta ja joka voittaa ihmisten sydämet niin, että he eivät voi kuin rakastaa sitä, ja toisaalta voikukka, 

joka vahvana ja julkeana raivaa tiensä kaikkialle. - Jos puutarhuri viikatteellaan koettaa karkottaa tämän tunkeilijan, se vain nauraa hänelle.

 

Teoksesta löytyy myös Tietäjä -lehdessä julkaistu  tarina suomalaisesta ikivanhasta uhripuusta, joka valottaa kasvikunnan ihmeellisiä, taianomaisiksi uskottuja ominaisuuksia. Puu on sijainnut Jurvan kunnan Karkeamaan kylässä ja sen kanssa voimista  mittaa otti torppari Jakonen, joka ei kuulemma ollut arkalan poikia;)

Kuten omalla kohdallani, ei tarvitse olla teosofi tai edustaa mitään muutakaan uskomus- tai katsantokantaa nauttiakseen näistä tarinoista vaan kiinnostus luontoa kohtaan riittää.  Kauniita, kiehtovia kertomuksia luonnosta ja sen merkityksestä ihmisille ja kokonaisuudelle, kuin arjesta irrottavia  satuja aikuisille. 

Tenhoavaa luettavaa, sillä vanhoilla eri kulttuurien luontouskomuksilla on tällaiselle luonnonystävälle  ihka oma viehätyksensä ja mielikuvitusta ruokkiva  funktionsa.

Tarinat, saagat, uskomukset ja kansantarut istuvat oivasti kuluvaan vuodenaikaan, jolloin tontut kurkkivat ikkunasta, olkipukit ja muut koristeet valtaavat kodit ja joulun taikaa väreilee ilmassa.

NB. Vahvennoksia klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asiasta. 

 -  Elämä uinuu kivessä, hengittää kasvissa, liikahtaa eläimessä ja tulee tietoiseksi ihmisessä. Filosofi Friedrich von Schelling.

Kasvien kertomaa korvat höröllään kuunteli:

Antti Ervasti & Matti Pikkujämsä: " Yksi näistä hetkistä, 100 ajatusta yksinäisyydestä ja yksinolosta" " - ex Libris...

 

"Yksi näistä hetkistä - 100 ajatusta yksinäisyydestä ja yksinolosta", 

Antti Ervasti & Matti Pikkujämsä, Gummerus Kustannus Oy, 2021, 

223 numeroimatonta sivua.

 

"Matti Pikkujämsä  (s. 1976) on palkittu taiteilija ja kuvittaja. Hän on tunnettu muotokuvaprojektistaan sekä lukuisista lastenkirja- ja lehtikuvituksistaan.   

 

Antti Ervasti (s. 1975) on psykoterapeutti, joka on erikoistunut perhe-, pari- ja seksuaaliterapiaan. Hän on myös luennoitsija. " (Kustantaja)

"CupOfTherapy on kansainvälisesti tunnettu konsepti, jossa lähestytään hyvinvoinnin ja mielenterveyden teemoja persoonallisten, helposti lähestyttävien eläinhahmojen välityksellä." (teos) 

 

"Yksinäisyys koskettaa meitä kaikkia jossain elämänvaiheessa. Monelle se on elämänpituinen matka.
Tämä kirja on tekijöidensä näköinen luomus koskettavasta aiheesta, yksinäisyydestä ja yksin olemisesta. Se tekee näkyväksi ilmiötä, joka jää helposti huomaamatta ja herättelee miettimään, miten jokainen meistä voisi vähentää yksinäisyyteen usein liitettävää häpeän leimaa." (Takakansi)

 

Tämä on näinä(kin) aikoina mitä ajankohtaisin teos, joka pureutuu aiheeseensa hyväntuulisesti ja rakentavasti  suloisin joka aukeamia somistavin eloisin kuvin ja neljä luvun: Lapsuus, Nuoruus, Aikuisuus sekä Ikääntyminen ja vanhuus  voimalla heittäen ilmaan tasan sata ajatusta tunnetilasta, joka joskus elämän varrella koskettanee muodossa tai toisessa jokaista meistä.

Lapsuus: Yksin ei pelota yhtään olla: Jokaisella lapsella on oikeus pitkään, leikintäytteiseen lapsuuteen. Yksin olemisen taito opitaan jo varhain. 

Lasta on hyvä kannustaa leikkimään yksinkin ja tutustumaan mielikuvituksensa voimaan sekä omaan sisäiseen maailmaansa, tuohon valtavaan elämänmittaiseen resurssiin, jota kannattaa vaalia.

 

Nuoruus: Miten Sinun päiväsi meni?:  Yhteenkuuluvuutta lisäävät sosiaaliset tavat, kuten yhdessä syöminen, ovat selkeästi vähentyneet yhteiskunnassamme. Mitä jos loisimme niitä uudelleen ja kokoontuisimme kerran päivässä yhteisen pöydän ääreen?  - Yhteiset ateriat sisältävät syömistä syvemmän merkityksen,

ne kertovat siitä, että olemme aidosti kiinnostuneita toisistamme. Tämä kokemus kantaa läpi elämän.

 

Aikuisuus: Suden hetki ei ole onneksi ikuinen. Sudenhetki on monelle tuttu.

Uni ei tule tai se keskeytyy ja mieleen virtaa synkkiä ajatuksia. 

- Sudenhetkinä yksinäisyys voi voimistua, kun muut nukkuvat eikä ole ketään, jolla jakaa ajatuksiaan ja joka asettaisi niitä mittasuhteisiin. Öisiin mietteisiin ei kannata liikaa tarttua. Anna itsellesi muuta ajateltavaa: lue kirjaa tai kuuntele rahoittavaa musiikkia. Muista hetken tilapäisyys...

Vanhuus:  Ethän käytä yksinäisyyttäni hyväksesi? Yksin elävien vanhusten kaltoinkohtelu on valitettavan yleistä. Jos on riippuvainen muiden avusta,

ei välttämättä osaa nähdä valheellisen hyväntahtoisuuden läpi. Uusi teknologia ja sovellukset mahdollistavat uudenlaisia, synkkiä huijaamisen muotoja.

-  kenelle tahansa on häpeällistä joutua petoksen uhriksi. Voisitko tarjota tuntemallesi yksinäiselle vanhukselle apua ja neuvoja hämmentävissä uusissa tilanteissa? Tiedon jakaminen on turvallisuuden tunteen lisäämistä.

 
Lämminhenkisesti ja huumorintajuisesti laadittu asiapitoinen teos ilman turhia krumeluureja. Lisäksi  kullakin aukeamalla avautuu puhutteleva, koskettava eläinhahmoinen kuva aihepiiriin liittyen. 

 

Joulupukin konttiinkin  vaivattomasti solahtava, varmasti iloa tuottava sekä keskustelua että ajatuksia positiivisessa hengessä  herättelevä teos. 

Jokainen meistä on varmaankin ollut yksinäinen joskus elämässään. Joskus on hyvä olla yksin, olematta silti yksinäinen etenkin, kun tietää sen olevan väliaikaista. Kokemus on itselle tuttu näin  jahtiaikana.  Minkälaisia yksinäisyyden kokemuksia Sinulla on tai on ollut?

 

Vahvennoksia klikkaamalla saat tavan mukaan lisätietoa niin halutessasi ao., asiasta.

 

-  Rakkaus koostuu tästä: kahdesta yksinäisyydestä, jotka suojelevat, koskettavat ja toivottavat toisensa tervetulleeksi. Rainer Maria Rilke 

 

-  Yksinäisyys on tuulen kuunteleminen eikä pysty kertomaan siitä kenellekään.
Jim Morrison

 

- Jos haluat mennä nopeasti, mene yksin. Jos haluat mennä pitkälle, menkää yhdessä. Afrikkalainen sananlasku

 

 Ystävällisesti & yhdessä:

Damon Galgut: "Vieraassa huoneessa/In A Strange Room" - ex Libris...

"Vieraassa huoneessa", Damon Galgut, Basam Books, 2011, 216 s., suomentanut Heikki Salojärvi.

Damon Galgut  (s.1963) on kiitetty ja palkittu eteläafrikkalainen kirjailja, joka on ollut ehdolla Booker -palkinnon saajaksi teoksistaan The Good Doctor ja Vieraassa huoneessa. Ensimmäisen romaaninsa hän kirjoitti jo seitsemäntoistavuotiaana. Galgut on myös kirjoittanut näytelmiä ja opettanut draamaa Cape Townin yliopistossa." (Lievelehti)

 

                                           ©Tolga Akmen/AFP/Lehtikuva

 

"Nuori mies lähtee kolmelle matkalle, jotka vievät hänet Kreikkaan, Afrikkaan ja Intiaan. Mies kohtaa matkoillaan komean muukalaisen, huolettoman reppureissaajajoukon ja kuilun partaalla olevan naisen. Yhdessä nämä kolme matkaa muuttavat miehen elämän. 

Damon Galgutin ylistetty romaani kertoo juurettomuudesta, yksinäisyydestä, kohtaamisista ja eroista. Vieraassa huoneessa on koruttoman kaunis kuvaus yrityksistä löytää tästä maailmasta rakkautta ja paikka, jota voisi kutsua kodiksi." (Takakansi)

 

 

Galgut voitti vuoden 2021 Booker -palkinnon teoksellaan The Promise  ja lisäksi hänen teoksensa The Good Doctor (2003) ja In a Strange Room (2010), suom. Vieraassa huoneessa, 2011) olivat Booker-ehdokkaina.

 

Kirja kätkee kansiensa väliin kolme  lukua:  Kanssakulkija, Rakastaja ja Suojelija, joita nuori mies  kulloisillekin seuralaisilleen edustaa. Matkojen, joiden tarkoituksena on löytää kodinomainen paikka. Lopputulema ei aina ole hyvästä tahdosta huolimatta välttämättä onnellinen vaan jonkinasteista katastrofin makua väreilee ilmassa. Uteliain mielin pakkasin siis reppuni ja mars matkaan etulehden Vojislav Jakić tylyhkön sitaatin:  Hänellä ei ole kotia myötä:

 

Kanssakulkija:  - Vieraassa huoneessa on tyhjennyttävä voidakseen nukkua. 

Ja ennen kuin olet saanut itsesi tyhjäksi, mitä olet. Ja kun olet unta varten tyhjä, 

et ole. Ja kun olet unen täyttämä, ei sinua ole ollut.

-  Kun kaksi ihmistä kohtaa ensimmäisen kerran, kaikki mahdolliset tulevat kohtalot ovat kenties jo läsnä heidän erilaisissa luonteissaan. Nämä kaksi tuntevat vetoa toisiinsa, nuo kaksi torjuvat toisensa, useimmat kulkevat ohi katsellen muualle ja kiiruhtaen eteenpäin yksin. Oliko se mitä hänen ja Rainerin välillä tapahtui rakkautta vai vihaa vai jotain muuta jolla on eri nimi. En tiedä. Mutta näin se päättyy 

 

Rakastaja:  - Joitakin vuosia myöhemmin hän kiertelee Zimbabwea. 

Mikään erityinen syy tai tarkoitus ei ole tuonut häntä sinne. Yhtenä aamuna hän sai päähänsä lähteä, iltapäivällä hän ostaa matkalipun ja nousee vielä samana iltana bussiin.

-  Vain kylmä ja kovasydäminen ihminen voi olla lankeamatta näihin houkutuksiin, matkustamisen, poislähtemisen idea on siinä että yritys paeta ajan kulumista, yleensä yritys on turha mutta täällä ei, pienet laineet lipovat rantaa niin kuin ovat aina tehneet, päivittäisen elämän kulkua säätelevät luonnon mahtavat rytmit, esimerkiksi aurinko tai kuu, täällä on jäljellä jotain myyttisestä maailmanajasta, ennen kuin historia potkaisi itsensä liikkeelle, tikittämään kuin pommi. 

Suojelija:  - Sitten kerron hänelle yksityiskohdat, kaiken minkä olen pitänyt salassa. Olemme ilmeisesti saavuttaneet pisteen jossa voi tunnustaa kaiken, 

jossa ei enää ole salaisuuksia, ei mitään kätkettyä. Me paljastamme sisimpämme ikään kuin totuus vapauttaisi meidät, mutta minun tuskaani se vain lisää.

 

Galgutin seurassa viihtyi näillä matkoilla tuntematta missään vaiheessa olevansa "vieraassa huoneessa". Seesteistä ja eleganttia tekstiä. Vaikka teos kertookin juurettomuudesta, eroista ja yksinäisyyden tunteesta, se tekee näin olematta yhtä kuin synkkyyden syöverit.

Vaikuttava kokonaisuus. Kaunis, maadoittava ja intensiivinen lukukokemus,

joka piti tiukasti tunnelmansa sisällä kuljettaen paikasta toiseen ja jättäen lukijalle  jälkeensä pitkäksi aikaa  unnukkaisen, mietteliään sekä harmonisen lukutilan. Heikki Salojärven kerrassaan taiturimainen suomennos herkkyyksineen maksimoi lukunautinnon. Kaupan päälle tervetullutta huikeaa nojatuolimatkailua, erilaisissa maisemissa, kulttuureissa ja ympäristöissä:)

 

-  Matka on ele joka piirretään tyhjään ilmaan ja joka katoaa sitä mukaa kuin etenee. Kuljet yhdestä paikasta toiseen ja sitten sieltä taas muualle etkä jätä taaksesi jälkeäkään siitä että olet joskus käynyt siellä. Tiet, joita kuljit eilen ovat nyt täynnä eri ihmisiä, eikä yksikään tiedä kuka sinä olet.

-  Jossakin vaiheessa koittaa aina hetki jolloin todellinen matka alkaa. Toisinaan se tapahtuu kun painaa kotioven kiinni, toisinaan kaukana kotoa... 

 

Oma mottoni: On lähdettävä voidakseen palata ja palattava voidakseen lähteä...

Auvoisaa alkavaa adventtiaikaa ja mainiota matkaa joulua kohden:

Markku Ojanen: "Miksi? Onnellisuusprofessori pohtii suuria kysymyksia" - ex Libris...

 

"Miksi? Onnellisuusprofessori pohtii suuria kysymyksiä", Basam Books, 2021, 

282 s.

"Markku Ojanen   (s.1944) on psykologian emeritusprofessori, joka tunnetaan erityisesti onnellisuutta käsittelevästä tutkimuksestaan. Ojanen on julkaissut 37 tietokirjaa." (Takakansi) 

                                                          ©Markku Ojanen
 

"Tunne siitä, että ymmärtää mitä ympärillä tapahtuu, on perustavanlaatuisen tärkeää ihmisen selviytymiselle ja hyvinvoinnille.

Ymmärryksen puute aiheuttaa avuttomuutta ja turvattomuutta. Kun emme ymmärrä,  kysymme "miksi". Miksi elämä on näin kovaa? Miksi tuolla kaukana ajatellaan asioista niin toisin kuin täällä?

Meitä ahdistaa ja suututtaa, jos emme saa kysymyksiimme vastauksia. 

Lopullisia ja täydellisiä vastauksia emme koskaan saa, mutta tutkimalla ja pohtimalla saamme kuitenkin niin tyydyttäviä vastauksia, että niiden kanssa pystyy elämään.

Tällaisia vastauksia kohti pyrkii onnellisuusprofessori Markku Ojanen

Miksi-kirjasarjassaan. Ensimmäisen osan kysymykset liittyvät kulttuuriin, yhteiskuntaan ja politiikkaan. Miksi suomalaiset ovat onnellisia? Miksi valta turmelee? Miksi Trump voitti? Miksi rikkaat haluavat lisää rahaa? Miksi suosimme ekstroverttejä? Miksi markkinat toimivat?" (Takakansi)

 

 

Me ihmiset olemme uteliasta ja tiedonhaluista heimoa. Jo pieni lapsi on utelias ympäristönsä ja sen tapahtumien suhteen. Kukapa aikuinen ei olisi uuvuksiin asti vastaillut kuin kiväärin suusta napsahtelevaan sarjaan: kuka, mikä, mitä, missä, milloin ja MIKSI? Tuo viimeinen on ollut mielestäni aina se kimurantein vastattava, sillä valmiiksi pureskeltu vastaus ei ole mikään vastaus, koska se sulkee pois haasteen itsenäiseen ajatteluun. Toisaalta  jokaisella meillä on oma, ainutkertainen tapamme ajatella ja vastaus kysymykseen miksi, on sekä vallitsevaan aikaan että kulloisiinkin olosuhteisiin sidottu.

Kirjassa on yhteensä kaikkiaan 99 kulttuuriin, yhteiskuntaan ja politiikkaan liittyvää kysymystä, joista muutamia esimerkkejä:

 

Kulttuuri:  - Miksi individualisimin ongelmat kärjistyvät, Miksi uskomme oikeudenmukaisuuteen, Miksi lämpimissä maissa asuvat ihmiset ovat onnellisia, Miksi aasialaiset ja länsimaiset ajattelevat eri tavoin?, Miksi suomalaiset ovat maailman onnellisin kansa??? 

 

Viimeisimmän Ojanen kokee arvoituksellisena asiana, ja itse heittäisin nykytilanteessa ilmaan skeptisen vastakysymyksen: vai ovatko?

 

Yhteiskunta:  - Miksi kiire lisääntyy, Miksi rikkaat haluavat lisää rahaa, Miksi kaupungit ovat mielenterveydelle vaarallisia, Miksi mobiililaitteet ovat kaikkialla mukana ja Miksi utopiat eivät toimi???

Politiikka:  - Miksi valta turmelee, Miksi valehtelevat poliitikot säilyttävät kannatuksensa, Miksi suomettumista on vaikea tunnustaa, Miksi salaliittoteoriat ovat yleisiä, Miksi populismi vetoaa???

Itse en usko tiedon lisäävän tuskaa, vaan sen puutteen...

Yllä oleviin  ja moniin muihin mieltämme askarruttaviin kysymyksiin Ojanen sekä antaa vastauksia että avaa uusia, raikkaita  näkökulmia asioiden ja ilmiöiden tarkasteluun. Teoksen voi vallan mainiosti myös lukea vain poimintoina itseään kiinnostavin osin. Mielenkiintoinen, selkeä  ja tervetullut teos!

Olen huomannut, että näin sammakkoperspektiivistä henkilökohtaisesti asioita ruotiessa ja vaihtoehtoja etsiskellessä, on suotavaa ja hedelmällistä esittää itselleen myös vastakysymys: miksipä ei?

Kysymysmerkkinä: 

Anna-Mari Kaskinen & Minna L. Immonen: "Kiitos kun olet" - ex Libris...

"Kiitos kun olet", Anna-Mari Kaskinen (kirjoittaja) ja Minna L. Immonen (kuvittaja), Kirjapaja  2021, 46 s.

Anna-Mari Kaskinen on monipuolinen kirjailija, runoilija ja lauluntekijä ja

Minna L. Immonen on kuvataiteilija, joka tunnetaan etenkin korteistaan ja kalentereistaan. Kaskinen ja Immonen ovat julkaisseet yhdessä monia teoksia, mm. Tähtihetkiä (2020) ja Ota vastaan aurinko (2020).  (Kustantaja)

                                                           ©Pekka Kaskinen

 

"Mitä olisimmekaan ilman muita ihmisiä? Ilman jaettuja iloja ja suruja?

Korona-ajan myötä läheisten ihmisten merkitys elämässämme on vain korostunut. Vaikka emme ole voineet tavata heitä entiseen tapaan, on tärkeää tietää, että he ovat olemassa. Aika on myös nostanut esiin ihmisen valmiuden auttaa toisia, heitäkin, jotka eivät kuulu lähipiiriimme.
Anna-Mari Kaskisen uudet runot ja Minna L. Immosen kauniit akvarellit puhuvat kiitollisuuden kieltä. Ne lausuvat kiitoksen ystävälle, sukulaiselle, työtoverille, naapurille - hänelle, joka ilahduttaa meitä jo pelkällä olemassaolollaan. " (Kirjapaja)

Edelliskerran tapasimme tekijöiden kanssa toinen toisemme kuluvan vuoden  kevään kynnyksellä,  Ihmeiden aikaan kokoelman tiimoilta, josta lyhyesti ja ytimekkäästi: viehko ja oleellisen oivaltava  teos, joka sopii myös hyvin lahjaksi kevään juhlijoille. 

Lapset  ovat keski-ikäistyneet ja ensimmäiset lapsenlapset aikuistuneet, tahtimme ovat vaihtuneet:

 

Vuosia on siitä.

Olet aikuinen.

Suhteemme on tänään

vastavuoroinen.

 

Ihmetellen jaamme

aarteet kätketyt.

Kiitos että olet

oppaanani nyt. 

Elämässämme se, mikä on ollut haaveissamme, toteutunut, kulkenut vierellämme tai tullut todeksi eletyksi, pysyy aina mukanamme muistoissa,  osana minuuttamme, persoonaamme eikä se kaikki koskaan katoa:  

 

Hiljaisella tiellä

tuuli hiuksillani käy.

Tiedän olet siellä, vaikkei ketään näy... 

Luottamus ei horju,

ajatukset jaan.

Toisiamme torju

emme milloinkaan...

 

Kiitos ei ole kirosana, kuitenkin se tahtoo usein jäädä silkaksi ajatukseksi, sanomatta ja ilmaisematta. Tässä koosteessa se tulee muistutetuksi kaikesta hyvästä, todeksi eletystä  ja se jää mieleen elämään tullakseen myös sanoin tai elein ilmaistuksi. 

 

Pitkäksi venynyt ja nähtävästi yhä venyvä  korona-aika on useimmille meistä ollut kuluttava, voimille käypä ja  pitänyt sisällään läheistemme, ystäviemme menetyksiä, kuten omalla kohdallamme.  Elämä on kapeutunut ja komplisoitunut, mutta se kulkee eteenpäin:

 

Mitään ei tarvitse selittää.

Kaiken jo muutenkin tiedät.

Ei ole parempaa ymmärtäjää.

Sinä myös puutteeni siedät.

Montaa polkua ravattu, kuljettu,

porttia avattu, suljettu.

Vielä me tahdomme uskaltaa

rakentaa tulevaa...

 

Herkkää, vähäeleistä, kaunista, harmonista  ja koskettavaa, mutta perussävyltään valoisaa ja tulevaan  kantavaa...

 

Kiitos kun olet ja olette!

Jón Kalman Stefánsson: "Jotain kaikkeuden kokoista/Eitthvað á stærð við alheiminn" - ex Libris...

"Jotain kaikkeuden kokoista", Jón Kalman Stefánsson, Aviador Kustannus, 2021, 327 s., suomentanut Tapio Koivukari.

"Jón Kalman Stefánsson (s. 1963) syntyi Reykjavikissa, jossa hän Keflavikin lisäksi vietti suuren osan lapsuuttaan ja nuoruuttaan. 1980-luvulla Stefánsson opiskeli kirjallisuutta Islannin yliopistossa, mutta loppututkinto jäi lopulta häneltä suorittamatta kirjailijauran edetessä. Stefánssonin kirjallinen tuotanto käsittää toistakymmentä romaania, joista vuonna 2013 islanniksi ilmestynyt, Booker-ehdokkaaksikin valittu, Kaloilla ei ole jalkoja on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. Teos oli yksi kolmesta Mikael Agricola -käännösromaanikilpailussa. Sama romaani on ollut ehdokkaana myös arvostetussa Booker -kilpailussa." (Lievelehti) 

                                                       ©Einar Falur Ingólfsson

 

"Jón Kalman Stefánsson kuvaa kotiseutuaan koruttomasti ja samalla kauniisti:

Mutta tyyninä aamuina aurinko nousee kuin äänetön tulivuorenpurkaus.

Me näemme, kun tuli syntyy kaukaisten vuorten takana, aivan kuin syvyyksistä nousisi jotain suurta, voima joka voisi nostaa taivaan paikoiltaan ja muuttaa kaiken, näemme miten yön tumma väri väistyy sen tieltä.

Edellisessä romaanissaan Kaloilla ei ole jalkoja palkittu islantilainen kirjailija kuvasi sukupolvien välistä kuilua, vaikenemisen kulttuuria ja kahden nuorukaisen kasvua aikuisiksi Keflavikin tukikohtakaupungissa. Jotain kaikkeuden kaltaista jatkaa tarinaa." (Takakansi) 

 

 

Jalattomat kalat olivat -  toistaiseksi - tuntematon laji törmätessäni tähän toiseen suomennokseen. Islantilaisrintamalta on puhaltanut tähän asti uusia, raikkaita ja leppeitä tuulia, joten odotusarvo tämän kaikkeuden suhteen oli positiivisviritteinen. Otetaanpa alkuun relevantti kysymys:

 

-   Kuinka monta päivää meillä on tällä planeetalla, elämänmittaisella ajalla, sellaista joilla on todella väliä, joina jotain todella tapahtuu ja elämäsi tuntuu sen tähden kirkkaammalta, täyteläisemmältä, enemmän illalta kuin aamulta - kuinka monta päivää?

 

- Ja semmoista se on, semmoista on elämä ja tähdistöt Islannin yllä näinä vuosina 1981 ja 1982. Maailma tapahtumineen pyrkii eteenpäin, kahdeltasadalta ihmiseltä, lapselta, naiselta ja mieheltä, on leikattu kurkku auki eräänä yönä Guatemalassa. Puolan armeija on edelleen levoton, Neuvostoliiton johtaja herra Breznev on alkanut kiukutella ja Ronald Reaganilla, Yhdysvaltain presidentillä, maailman vaikutusvaltaisimmalla miehellä on pikkukoiran älykkyysosamäärä ja revolverin tunne-elämä. Mutta me ajamme Keflavikist joka aamu, pysähdymme neljässä paikassa, kauden alettua väkeä tulee lisää, ajamme nummen yli  Sandgerðiin  ja sitten saman nummen yli ruokatunnilla edestakaisin, mutta ei enää Trabantilla vaan kahdeksan hengen Toyotalla, kalankuivaussuulit täyttyvät ja tyhjenevät, kalliokalapinot kasvavat...

 

-  Mutta  Sandgerðin talvinen taivas voi olla kaunis, tähtiä täynnä, revontulin koristeltu, ja kevätaamut niin hiljaisia, että voi kuulla kalojen haukottelevan meressä, joka leviää niin pitkälle kuin silmä kantaa.

 

Ahkera ja työteliäs Äiti, joka rakastaa katsella tähtitaivasta ja ihailee tähtitieteilijä Carl Sagania:

 

Joku menee pakkaseen viltti hartioillaan:  - Äiti on ulkona joku sanoi, kun hänen poissaolonsa huomattiin, kun tekemättömät ja keskeneräiset työt herättivät huomiota hänen poissaoloonsa, ja aviomies, äitipuolen isä, jässikkä, se vaitelias, jupisi jotain joka kuulosti suunnilleen siltä kun kaikkea saatanan hullutusta, sieppasi viltin, pipon, meni ulos etsimään vaimoaan, löysi hänet pimeästä tähtien alta, laski viltin tämän hoikille harteille, sipaisi hänen päätään kuin ohimennen, niin nopeasti että se oli ehkä näköharha, ennen kuin painoi pipon hänen päähänsä. Seisoi tuokion vaimonsa vieressä, katseli hänkin. Lähti sitten sisälle.

 

Näin aamutakkisillaan Ainot jalassa mökillä talvipakkasella tähtien tuijottelijana uskalla väittää, että jos joku tuo pakkaseen viltin ja pipon mahdollistaakseen toisen kiireettömän tähtien katselun, niin tämä rakkauden osoitus on varsin korkeaa laatua eikä tuon kauniimmin eikä herkemmin  sitä juuri kuvata voi. 

Sello kiskoo maihin raskaan kaihon: Manuel de Fallan Nana Pablo Casaiksen soittamana saa Arin muistot avautumaan apposen auki, aivan kuin sello ei kiskoisikaan raskasta kaihoa maihin, vaan koko elämän, kuoleman, kiskoo maihin Thóran, hänen vaimonsa yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, miten hän hymyilee, miten hän kävelee, pehmeästi, vähän kuin sade leppeässä tyynessä. 

Loistavaa ja lempeää kerrontaa, sadunomaista ja unnukkaaista oloa tuottavaa, riittävällä särmällä sipaistua tarinan iskentää useammassa aikatasossa höystettynä islantilaisella luonnolla, kalastuselinkeinolla, saagan poikasille ja historiallisilla  raameilla. Teos, jossa on substanssia ja jonka lukunautinnon kruunasi Tapio Koivukarin  kielellisesti rikas suomennos!

- Linnunradat pyörivät Islannin yläpuolella, mutta täällä kaikkeus pyörii kalan ympärillä..

Mietittäväksi jää, minkä ympärillä kaikkeus tällä hetkellä pyörii rakkaan Suomemme ja miksei koko maailmankin  kohdalla...

 

 

Islannissa, satujen saarella piipahti: