Alex Michaelides: "Hiljainen potilas/The Silent Patient" - ex Libris...

"Hiljainen potilas", Alex Michaelides, Gummerus Kustannus Oy, 2019, 454 s., suomentanut Antti Autio.

"Lontoossa asuva  Alex Michaelides  (s.1977)  syntyi Kyproksella, opiskeli kirjallisuutta Cambridgessä ja valmistui käsikirjoittajaksi American Film Institutesta Los Angelesissa. Hiljainen potilas syntyi, kun Michaelides päätti kirjoittaa kirjan, jollaisen itse haluaisi lukea. Se rikkoi maailmanennätyksen: kustannusoikeudet myytiin 40 maahan jo ennen teoksen julkaisua.
Erinomaiset arviot saanut romaani nousi heti ilmestyttyään New York Timesin myyntilistan kärkeen - ja jäi sinne. Kirjasta on tekeillä myös elokuva." (Lievelehti)

                                                  ©Andrew Hayes-Watkins

"Taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaajamiestään kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Menestyneen Alician elämä vaikutti täydelliseltä, eikä teolle löydy minkäänlaista motiivia. Otsikoihin päätynyt murhamysteeri kuohuttaa kansaa ja vangitsee myös psykoterapeutti Theo Faberin mielenkiinnon. Alicia on hoidettavana Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa, ja kun siellä avautuu työpaikka, Theo tarttuu tilaisuuteen empimättä. Hän uskoo voivansa viimein murtaa arvoituksellisen hiljaisuuden. Mutta jos Alicia lopulta puhuu, haluaako Theo todella kuulla totuuden?" (Takakansi)

Mainiota: upouusi Kyproksella syntynyt kirjailija, luvassa omaperäistä, psykologista trilleriä, malliin  kirja, jonka kirjailija itse haluaisi lukea, voiko parempaa enää toivoa? Odotusarvo kimmahti tappiin, ja samalla pieni arvelutus kaihersi taka-alalla, josko esittelyt pitävät, sen mikä lupaavat, vaikka niistä reippaasti sivaltaisi päältä sen tavanomaisen  turhan kuorrutuslisän ja lukkarinrakkauden Kyprosta kohtaa: Larnakassa tuli aikanaan vietettyä kolme pitkää talvisiivua ja viihdyttyä erinomaisesti...
Teos on viisiosainen, ja kerronta kulkee saumattomasti nyrjähtelemättä vuorovedoin Alicen päiväkirjan osin Theon suulla. Pikanttina lisämausteena osien alussa on valikoivasti poimittuja sitaatteja Euripideestä Alice Milleriin.

Tarjottimella ovat paitsi ne obligatoriset, kalutut palikat: rakkautta, vihaa, petosta ja ihmissuhteiden koukeroita myös kiehtovaa  kreikkalaista mytologiaa, psykologista syväluotausta terapioineen ja niiden toimivuuksineen vs. -mattomuuksineen ja sen peräämistä, missä sen räjähdyspanoksen, joita useat meistä taakkarepussaan tietoisesti tai tietämättään kantavat,  laukaisinpiste itsekussakin tulee vastaan. Kuka tai mikä liipasinta painaa? 

-  On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka Alicia Berenson saattoi olla murhaaja, hän oli myös taiteilija. Ainakin minä ymmärrän varsin hyvin, että hän tunsi tarvetta tarttua siveltimeen ja ryhtyä ilmaisemaan monimutkaisia tunnetilojaan kuvataiteen keinoin. Eikä sekään liene ihme, että maalaus syntyi häneltä kerrankin vaivattomasti - jos nyt surun ja tuskan täyteisessä työskentelyssä voi ajatella olevan mitään vaivatonta. Teos oli omakuva, ja Alicia nimesi sen kankaan vasempaan alanurkkaan maalaamillaan kreikkalaisilla aakkosilla. 
Niistä muodostui yksi ainoa sana: Alkestis. 

- Nimeni on Theo Faber ja olen neljäkymmentäkaksivuotias. Minusta tuli psykoterapeutti siksi, että olin itse aivan sekaisin. Tämä on totuus - joskaan en maininnut siitä mitään, kun ammatinvalintani taustoja tiedusteltiin Groven työhaastattelussa. -  Totta kai halusin auttaa muita ihmisiä, mutta varsinkin koulutukseni alkuvaiheessa se oli ollut toissijainen tavoite. Todellinen motiivini oli täysin itsekäs: tahdoin oppia auttamaan itseäni, ja uskon että sama pätee suurimpaan osaan mielenterveysalalla työskentelevistä ihmisistä.

-  Jokaisen ihmisen varhaisimmat elinvuodet ovat muistin tavoittamattomissa. Ajattelemme silti mielellämme, että olemme ilmaantuneet noista tuntemattomista alkuhämäristä luonne valmiiksi kehittyneenä, samaan tapaan kuin Afrodite-jumalatar kohoaa täydellisen kauniina aallokon kuohusta.
Moderni aivotutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei näin todellisuudessa ole. 
- Psykoanalyytikko Donald Winnicott onkin osuvasti todennut, ettei vauva-nimistä olentoa itse asiassa ole olemassakaan. Syynä on se, että ihmisen persoonallisuus ei kehity eristyksissä vaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa: luonnettamme muovaavat ja täydentävät näkymättömät hahmot, joiden toimista meille ei jää lainkaan muistikuvia - toisin sanottuna omat vanhempamme... 

Jumppahuti; tyylipuhdas ja onnistunut veto! Jo monivivahteinen juonenkieputus näppärine ja yllättävine loppuratkaisuineen - sille kun en lukiessa poikkeuksellisesti uhrannut ainuttakaan ajatusta- on seikka, joka kertoo paljon teoksen hyvästä tasosta: omaleimainen, otteessaan pitävä etc.

Michaelides luo varmaotteisen vaikutelman siitä, että hän tietää, mistä hän kirjoittaa, mitä hän haluaa lukijalle sanoa ja miten sen tehdä, ja että taustatyö on huolellisesti tehty. Henkilögalleria on lihaa ja verta. Kerronta on ilmeikästä, se ei horju eikä haparoi.  Tervetullut lisä laajaan dekkaririntamaan, jossa Michaelides tällä menolla epäilemättä ottaa ja vakiinnuttaa paikkansa. Mielenkiintoista onkin jäädä seuraamaan mille urille kirjailija tuotantonsa jatkossa kuljettaa.

- Hyvä ja komplisoitu kysymys jää väreilemään ilmaan: Mikä on se korsi joka kulloinkin katkaisee kamelin selän?

Huom. vahvennuksia klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asiasta/henkilöstä:)

- Vaikka en luonnostani ole rehellinen, olen sitä kuitenkin joskus sattumuksesta.  Willian Shakespeare, Talvinen tarina.

Sattumuksellisesti:

Michael Connelly: "Kaksi totuutta / Two Kinds of Truths" - ex Libris...

"Kaksi totuutta", Michael Connelly. Gummerus Kustannus Oy, 422 s., suomentanut Raimo Salminen.

Amerikkalainen Michael Connelly  (s.1956)   päätti ryhtyä kirjailijaksi löydettyään Floridan yliopistossa Raymond Chandlerin tuotannon ja alkoi opiskella journalismia ja luovaa kirjoittamista. Valmistuttuaan hän työskenteli rikoksiin erikoistuneena toimittajana ja siirtyi Pulitzer-ehdokkuuden tasoittaessa tietä
Los Angeles Timesin rikostoimittajaksi. Connelly aloitti Harry Bosch -romaanien kirjoittamisen vapaa-aikanaan, tavallisesti öisin. " (Kustantaja)

                                                            ©Janne Aaltonen


"Harry Bosch viettää eläkepäiviään selvittämällä ratkaisemattomia tapauksia.
Kun San Fernandossa murhataan apteekkari ja tämän poika Boschin taitoja tarvitaan kipeästi syyllisten jäljittämiseen. Johtolangat viittaavat lääkereseptejä laittomasti kierrättävälle pilleritehtaalle.
Samaan aikaan kuolemantuomion kolmekymmentä vuotta aiemmin saanut murhaaja vakuuttaa syyttömyyttään ja vaatii korvauksia väärästä tuomiosta. Harryn vanhat kollegat LAPD:ssä tuntuvat tekevän kaikkensa liatakseen Harryn maineen ja vapauttaakseen kylmäverisen murhaajan.
Hyvin nopeasti Harry saa huomata, että totuudella on kaksi puolta: yksi totuus vapauttaa, toinen painaa seuraajansa pimeyteen. (Takakansi)

Hello ja hauska tavata taas Michael Connelly ja Harry Bosch!
Tämän konstailemattoman ja kiinnostavan parivaljakon kanssa on tullut viihdyttyä mm. seuraavasti : Palava huone  (2015),  Julmat jäähyväiset  (2017) ja Yövuoro  (2018) - nimisten dekkareiden tiimoilta. Viimeisimmässä päähenkilönään etsivä Renée Ballard. Connellyn tyyli on selkeälinjainen ja ydinajatuksestaan kiinni pitävä. Sama laadukkaan perusdekkarin henki ja tahti jatkuvat myös tässä uunituoreessa. Teos käsittää osat: Värvääjä, Hökkelikylä  ja Väliintulo.

-  "Oliko se tosiaan sinun toimistosi?" Soto kysyi. "Siis onko sinut pantu putkaan?"  "Jep", Bosch sanoi, "Se on entinen juoppoputka, ja kun avaan oven aamulla, toisinaan tuntuu kuin vanhat oksennukset pistäisivät nenään. Viisi tai kuusi tyyppiä on kuulemma vetänyt itsensä kiikkuun siinä sellissä aikojen kuluessa. 
Ja kuulemma siellä kummittelee. Mutta sinne nyt vain on varastoitu kaikki selvittämättömien tapausten kansiot, joten siellä minä teen hommia." 

-  Tultuaan elämänvaiheeseen, jossa useimmat miehet ryhtyvät harrastamaan golfia tai ostavat veneen, Boschista tuntui vahvasti siltä, ettei hän voinut vielä lopettaa. Hän oli mies, jonka oli saatettava asiat päätökseen. Hänen täytyi saada tutkia tapauksia, ja yksityisetsiväksi tai puolustusasianajajan tutkijaksi ryhtyminen ei sopisi hänelle pitkällä tähtäimellä. 

-  Nuorena poikana Bosch oli, selvästikin siksi että oli halunnut paeta nuorisokoti- ja sijaisperhe-elämäänsä kiinnostunut uusia maita ja kulttuureja löytäneistä suurista tutkimusmatkailijoista. Miehistä, jotka olivat jättäneet kotinsa ja asemansa löytääkseen jotain uutta tai noustakseen vastustamaan orjuutta tai jotain muuta vanhaa. 
Vaihtaessaan sängystä toiseen hän oli aina kuljettanut mukanaan yhtä esinettä: kirjaa, joka kertoi skottilaisesta lähetyssaarnaajasta ja tutkimusmatkailijasta
David Livingstonesta. Bosch ei muistanut enää kirjan nimeä, mutta hän muisti monet Livingstonen noudattamat periaatteet.
Ajan mittaan hän oli muurannut niistä omalle ajattelulleen perustan, hän oli tukeutunut niihin sekä rikostutkijana että ihmisenä. Livingstone oli sanonut,
ettei myötätunto voi korvata toimintaa. Se oli olennainen osa Boschin ajatusrakennelmaa. Hän oli muovannut itsestään tekojen miehen...

Connelly jatkaa tehokkaan toimintakuvauksen hyväksi osoittautunutta linjaansa luoden monipuolisen ja piirteikkään henkilömiehityksen. Tapahtumain vauhdikas kulku etenee mutkittelevin kääntein ja nokkelin juonipoluin fokuksen säilyessä terävänä. Kerronta kulkee juoheasti ja sanainkäyttö on monipuolista.

Tuttua ja tasokasta, - kyllä! Tautologista ja jo kynnettyä sarkaa, - totisesti ei!
Eihän tästä voinut olla pitämättä! Etenkään kun sankarimme, hurjapää-Harryn karun ja päättäväisen, sitkeästi totuutta peräävän ulkokuoren sisuksissa lymyilee vaatimattomuuden viitan alla oikea oikeudenmukaisuuden ritarin kiiltävää  miekkaa kantava ja ulkopuolisilta lymyilevä, kiitoksia tai kehuja vieroksuva hyväntekijä-Harry, - toiminnan mies.

Tekojen miesten puolesta liputtaa:

Hannu Mäkelä: "Suunnitelma loppuelämän varalle" - ex Libris...

"Suunnitelma loppuelämän varalle", Hannu Mäkelä, Kirjapaja , 2019, 175 s,

"Hannu Mäkelä  (1943)  on kirjoittanut ja toimittanut vuodesta 1965 alkaen yli kaksisataa teosta. Hänen tuotantoonsa kuuluu romaaneja, runoja, näytelmiä, kuunnelmia ja tietokirjoja. Hän on saanut työstään lukuisia tunnustuksia.
Vuonna 2016 hänet nimitettiin taiteen akateemikoksi ja keväällä 2018
Suomen Kirjailijaliitto myönsi hänelle tunnustuspalkinnon." (Kustantaja)

                                                             C Uzi Varon

"Hannu Mäkelä pohtii teoksessaan suuntimia tuleville vuosille päästyään taas uuden vuosietapin ylitse. Ajan riento on raju, sen ovat ikävuodet osoittaneet kiistatta todeksi. Millaisia ohjenuoria voi itselleen vielä asettaa? Onko elämästä vuosien myötä tullut selkeämpää vai päinvastoin, onko maailma entistä hankalampi paikka olla ja toimia?
Jos tahtoo todella elää, ajopuuna ei ainakaan parane olla. Siksi oli kirjoitettava Suunnitelma loppuelämän varalle. Oleellinen siilautuu ja kirjaan piirtyy huoneentaulu, jonka varassa jatkaa eteenpäin. Muuta suuntaa ei ole." (Takakansi)

Kukaan, joka vähääkään harrastaa kirjallisutta, ei ole voinut olla törmäämättä Hannu Mäkelän nimeen tai välttynyt pitelemästä jotain hänen teostaan hyppysissään, - ja se on mainiota. Suunnitelma puolestaan on aina hyvä olla takataskussa. Sitä voi tarpeen vaatiessa muuttaa, päivittää, sen voi kokonaan uusia tahi hylätä. Uutukaisessaan Mäkelä käy mm. läpi elämän koko kirjoa ja sen teemoja kuten mm. alkua, pelkoa, rahaa, uskoa ja toivoa sekä rakkautta ynnä häpeää ja luottamusta, iloa ja surua, maailmaa, muistoja sekä elementtejä:
vesi, tuli ja maa päätyen uneen ja toteamukseen: Varmaa elämässä on vain tämä: kaikki katoaa, aika tasii...  Tuo tasiminen on lohdullista!

-  Oltuani pessimisti 70 vuotta olen muutamat viime vuodet yrittänyt olla optimisti. Se on ollut yllättävän hankalaa. - Silti yrittää täytyy.
 - Minkä muun takia me maailmassa oikein eläisimme, ellemme uskoisi, 
että hyvä voittaa ja että tulevaisuus voi olla myös valoisa.”

Ajatuskuluistaan hän vetää johtopäätöksiään, itselleen omia ja tärkeitä kirjaten ne viimeisellä sivulla huoneentaulukseen, eräänlaisiksi 25:ksi teesiksi, lukijan makustella ja pohtia. Olikin  varsin kiintoisaa ja terveellistä jäädä miettimään, mitä oma huoneentauluni pitäisi sisällään...

Muutama poiminta Mäkelän  ylöskirjaamista:

- Kun uskot itseesi, et pelkää. 
- Rakasta enemmän, pyydä vähemmän. 
- Pysy ihmisenä.
- Silmät näyttävät tien, sanat sillan.
- Liiku, ajattele.
- Ilo on iloa itsessään. 
- Kulje ajan kanssa. Niin tutustut siihen. 
- Muista, uneksi. 
- Asu siellä missä puu puhdistaa ilmaa. 
- Maailma ei mahdu muottiin. 
- Avoimin silmin katso elämää ja kuolemaa.

Mäkelän ajatuskulun vierellä on helppoa kulkea ja ikäänkuin jutustellessaan lukijansa kanssa, hän paitsi pitää mielenkiinnon vireillä, tuntuu läheiseltä rinnallakulkijalta tällä elon taipaleella. Tekstin sävy on positiivinen, etsivä, kysyvä ja vastauksia hakeva sekä seesteinen muodostaen eräänlaisen välitilinpäätöksen ja päätyen huoneentaulua naulatessa selkeästi tyytyväiseen ja hyvätuuliseen sekä -tahtoiseen hymähdvykseen: kas näinhän se menee, näin minä sen näen ja tästä kuljen eteenpäin. Hannu Mäkelän seurassa olen aina viihtynyt ja näin somasti kävi tässä nytkin:)

-  Hannu - me olemme vanhola Ladoja. Eduard Uspeski viestissään 12.7.2016

Me kolme lounastelevaa Wanhaa konnoa olimme puolestaan  kerran
"Jaurun reppuleita" vaeltaessamme rinkat selässä lippu liehuen Savukoskella Tahvon tuvalle, Nyttemmin kaiketi  "Jaurun reppanoita", mutta vaellus jatkuu: juuri nyt malliin kaksi remmiä käteen, vimppa vedet kulauttaen tutkailemaan/nuuhkimaan polkujen lukemattomia tärkeitä emeilejä ja tarmokkaasti niitä kuittailemaan , - siis Unski & Semppu:)

Tämä tyttö puolestaan pähkii kulkiessaan, millä kepulikonstilla ja lirkuttelulla saisin taivuteltua Kanssakulkijan nakuttelemaan/poraamaan  vielä yhden ainokaisen reiän vastapaklattuihin, hiottuihin ja maalattuihin seiniin, joilla nyt roikkuvat vain muutamat harvat ja selektiivisesti pomitut taulut, ryijy ja hirvensarvet tulevaa huoneentauluani varten...

Lämminhenkistä viikonloppua:

Katja Bargum - Heikki Helanterä: "Suuri suomalainen muurahaiskirja" - ex Libris...

"Suuri suomalainen muurahaiskirja", Katja Bargum - Heikki Helanterä,
 Minerva Kustannus Oy, 2019, 215 s.

"FT Katja Bargum teki väitöskirjansa muurahaisten sosiaalisesta evoluutiosta ja on sen jälkeen toiminut mm. tiedetoimittajana, tieteellisen lehden päätoimittajana ja Yle Areenan vastaavana suunnittelijana.

                                                        ©Hannu Haapasalo


FT, dos. Heikki Helanterä on muurahaistutkija ja Oulun yliopiston Ekologian ja genetiikan yksikön apulaisprofessori." (Takakansi)

                                                             ©Krista Mäkinen

"Suuri suomalainen muurahaiskirja sukeltaa syvälle muurahaisten jännittävään maailmaan. Se esittelee yleisimmät suomalaiset muurahaiset mm. metsistä tutut kekomuurahaiset, keittiöön sokerin perässä marssineet mauriaiset, pistävät viholaiset sekä muurahaisten jättiläiset hevosmuurahaiset.
Kirjassa on lukuisia esimerkkejä muurahaisten ihmeellisista toimintatavoista ja modernista muurahaistutkimuksesta maailmalla.
Muurahaistutkijat Katja Bargum ja Heikki Helanterä tutustuttavat lukijan muurahaispesän monimutkaisiin toimiin, jotka koordinoidaan joukkoälyn avulla.
Miten muurahaiset näkevät maailman? Miten toimii muurahaisten terveydenhuolto? Onko muurahaisten yhteistyö niin saumatonta kuin miltä päälle päin näyttää?" (Takakansi)

Ylläoleviin ja moniin muihin näistä pikkuruisista ahertajista ja niiden elämästä kiinnostuneiden kysymyksiin antaa vastauksen tämä mainio, kauniisti toimitettu ja  laadukkain kuvin varustettu selkeä teos. Tekijät käsittelevät erillisissä luvuissa Suomen muurahaisten elämää, niiden asemaa avainlajeina, näiden maailmanvalloittajien tarinaa, sosiaalista elämää, katsovat maailmaa muurahaisten silmin, valaisevat joukkoälyä ja rakennuspalikoita sekä muurahaisten terveydenhoitoa, niiden kumppaneita meillä ja maailmalla ynnä hyväksi lopuksi käsittelevät muurahaisten maailmanvalloitusta ja esittävät kysymyksen: tarvitsevatko muurahaiset suojelua?

Loppusivuilta löytyy lisäluettavaa, viitteet, Suomessa esiintyvät muurahaislajit, laji- ja yleinen hakemisto sekä tekijöiden esittely. Runsaiden elävöittävien valokuvien lisäksi tekstin lomaan on hauskasti lisätty iloisenoransseja info-laatikoita pienin mielenkiitoisin erikoispoiminnoin.
Joku voisi ajatella: hyönteiset &  muurahaiset, mitä väliä? Paljonkin!
Hyönteiset tulisivat vallan mainiosti toimeen ilman meitä, entäpä toisinpäin? Olisko joukkoälyllä käyttöä meidän kaksijalkaistenkin monasti älyttömältä tuntuvassa maailmassa?

Muurahaisten elämä ja yhteiskunta ovat mielenkiintoisia ja niiden touhuja on aina ollut  hauska itsekseen, lasten ja lastenlasten kera seurata.
Vain yhden ainoan kerran ovat sukset menneet ristiin ja pahasti,
kun vastavihittynä opiskelijatyttönä palasin häämatkaltamme Tukholmasta ja kätkin suuren investoinnin, suuren marmeladilaatikon odottamaan pientä herkutteluhetkeä tentteihin lukujen lomaan. Kun se suuri hetki sitten koitti ja odottavin käsin  rasian, josta oli huom. vain yksi ainoa maistettu, avasin, kuhisi se faaraomuurahaisia; Aargh!!!

Hyvää kesälukemista. Laadukas, selkeä, kaunis ja erinomainen tietopaketti kaikille, joista pieni on kaunista ja innostavaa. Sopii myös lahjaksi aiheesta kiinnostuneille, pienille ja suurille muurahaisten ystäville!

Omassa kesäelossa kuhisee iloisesti ja vauhdikkaasti kuin muurahaispesässä ikään: huushollin loppusilaus on vihoviimein kuluneella viikolla tehty ja valitut taulut ryijyn kera seinillä. Piste sille projektille, joka kesti reilut puolivuotta.
Amigo ja Tyttöystävä ilahduttivat tervetulleella, kiirettömällä ja hilpeästi rönsyilevällä sekä keskustelurikkaalla päivälliskäynnillä.
Kuopuksen pesueen matkallelähtöä ja sen myötä koissutrion puolitoistaviikkoista visiittiä lenkkeilyineen ensi viikolla luvassa. Esikoisen lomaileva poppoo puolestaan  piipahtanee myös pitkästä aikaa talossa ja joitakin kulttuuritapahtumia yms. pientä jäynää on suunnitteilla loppukesän varalle.
Joten, vaikka surukanteleen hentoa sointia on ilmassa, hauskaa ja aurinkoista meininkiä edessä:)

Kuhistelee:

Paulo Lins: "Ja sitten soi samba / Desde que o samba é samba" - ex Libris...

"Ja sitten soi samba", Paulo Lins, Aviador Kustannus, 2019, 400 s., suomentanut Tarja Härkönen.

"Paulo Lins  (s.1958) nousi maailmanmaineeseen romaanillaan
Jumalan kaupunki, joka sijoittuu Rio de Janeiron Cidade de Deus-favelaan,
josta myös Lins itse on lähtöisin. Hän kuvaa tuotannossaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa.
Toisaalta hän kuvaa teostensa henkilöitä syvällä ymmärryksellä ja kielellisesti rikkaalla tavalla, joka vetoaa lukijaan sekä voimakkaan emotionaalisesti että omantunnon kysymyksiä herättäen." (Lievelehti)

 

©André Luiz D. Takahashi 

"Samba syntyi Rio de Janeiron kortteleissa vajaa vuosisata sitten, kun Brasilian "Koillismaan" eli Bahian mustat muuttivat joukolla silloiseen pääkaupunkiin. Tämä on 1920-luvun loppuun sijoittuvan teoksen historiallinen tausta, 

joka kehystää päähenkilöidensä tanssin sykkeen ja kaikkien elämän värien täyttävää arkea ja juhlaa. On parittajia ja prostituoituja, laulajia ja tanssijattaria. Romaani kertoo vallasta ja väkivallasta, maksetusta ja aidosta rakkaudesta sekä ajasta jolloin koko maailman myöhemmin valloittava samba eli nuoruuttaan." (Takakansi)

Paulo Lins sai edellisellään Jumalan kaupunki, 2016 tämän tytön sukat  makkaralle kertaheitolla: Ihailen suuresti brasilialaisten kykyä elää tätä hetkeä ja tätä päivää täysin sydämin! Kykyä, jonka me huolirepun kantajat olemme suureksi osaksi kadottaneet.

Sama pätee myös tämän uutukaisen suhteen.  Verryttele siis lanteet ja notkista nivelet sekä anna Paulo Linsin tempaista Sinut mukaan vauhdikkaaseen seikkailuun samban syntysjoille, elämäiloon -  entusiasmo pela vida!!  Muistiinpanoja ja omia tiedonhakuja löydöksineen ja polkuineen tuli lukiessa runsaudenpulaksi asti, ja postauksesta iloisenkirjava tilkkutäkki kuin itse Brasilia kansallisine sulatusuuneineen, joten yritän poimia joitain hippuja ja tärppejä, (lihavoituja sanoja klikkamaalla saat halutessasi lisätietoja):

-  Meissä on inhimillisyyden suuruus ja runouden valtius, yksi niistä asioista, 

jotka saavat meidät elämään yksinomaan nykyhetkessä, aivan kuten nyt; rumpuryhmä on hyvin harjoitellut, kuten koko koulu, samba on kaikkien esiintyjien ja yleisön huulilla. karnevaaliasut ovat kevyitä, jotteivat ne rajoittaisi liikkumista; lipunkantaja ja lipunsuojelija astelevat pikkukengissään. 

Paulinho Naval

-  Valdemar ei ole astunut vuosiin kirkkoon jalallaan, eipä ole isä meitää,

 ave mariaa tai uskontunnustusta sen huulilta kuultu, Ei esi-isien uskonnon laita ole sen kummempi, macumbassa käy vain exun päivänä pyytämässä 

Sielujen kohtaamisten Traca-Rualta suojelua kadulla, harmoniaa naisväen kanssa ja turvaa kotiin. Älyvapaata touhua... Meikä kyllä istuu kuin nakutettuna kirkonpenkissä joka sunnuntai ja macumbassa torstaisin, sillä jos Jumala ei kuule, niin Oxalá kuulee. On parempi olla kaksi isää kuin yksi. 

Paitsi erilaisten  uskontojen ja uskomusten kuten pyhien isien ja äitien suhteen saamme pikaperehdytyksen erityisesti  sambassa käytettyjen soitinten  tamborimin, surdon cuican ja reco-recon sekä cavaquinhon maailmaan.

-  Oikeassa sambassa piti olla umbada- ja candomblé-temppeleiden rummutuksen vimmaa, jykevää komppia luomassa pohjaa ja terävyyttä erottamaan iskuja toisistaan. 

- Piti soittaa sambaa, joka suoristaa pohkeet ja karkottaa surut siltä joka laulaa ja tanssii. Sambaa, jota voi laulaa ja tanssia karnevaalikulkueessa.

Paulo Lins on oma lukunsa mainiona tunnelmanluojana ja oman kulttuurinsa tulkkina. Hän maalaa silmiemme eteen samban syntyhistorian rikkain, faktapohjaisin värein.  Hänen tekstissään konstailematon ja särmikäs kerronta sykkii elämää: rakkaus hehkuu ja roihuaa, mustasukkaisuus viiltää ja särkee, 

jos ei pistooli niin tappavanliukas veitsi on aina käden ulottuvilla, ystävyys ja lojaalisuus ovat vahvoja sekä jokainen elämä iloineen ja suruineen on yksiselitteisesti elämisen arvoista. Positiviista, riemukasta ja nautinnollista luettavaa!

Lukiessa tunsin  jälleen jalkojeni alla praiojen lämpöisen hiekan hellinnän, sieraimissa poltettujen sokeriruokopeltojen kutittelevan tuoksun, näin silmissäni jäntevien capoeirojen notkeat liikkeet ja maistoin Bar do Brasilin voimakkaan presson maun sekä näin silmissäni juhlavan candomlé-kulkueen etenemisen kohti rantaa ...

Taatusti tavanomaisesta  irtirepäisevä matka lattarimusiikin, eritoten samban ja Brasilian ystäville  värien täyttämän arjen ja elämän juhlaan.  

Tarja Härköseltä suorastaan herkullinen suomennos!

Ja hyväksi lopuksi sambaa: alkujuurilta: Francesco Alves: Me faz carinhos, 

por favor!

- Taiteellisessa luomisessa rakkaus ei ole yhteenlaskua, antamista tai jakamista. Se on lahjoittamista. Paulinho Naval

-  Ihmisenä olemisen tarkoitus on moninkertaistaa rauha loppumattomiin.

Muito obrigada:

©©Brasilialainen Paulo Lins nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 1997 ilmestyneellä romaanillaan Cidade de Deus. Kirjailija kasvoi samannimisessä favelassa, yhdessä Rio de Janeiron laajimmista. Lins kuvaa tuotannossaan ja erityisesti tässä teoksessaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa. Vuonna 2017 ilmestynyt suomennos Jumalan kaupunki kertoo julmankauniilla tavalla favelan nuorista ja heidän unelmiensa tukahtumisesta rikollisuuteen ja väkivaltaan. Kirjailija kuvaa luomiaan hahmoja lämpimästi ymmärtäen ja romantisoimatta.

Jumalan kaupunki on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta myös Fernando Meirellesin ohjaamaana elokuvana. Lukuisia palkintoja kerännyt City of God -elokuva oli neljän Oscarin ehdokas, ja Time-lehti on valinnut sen yhdeksi sadasta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta.

São Paulossa asuva Paulo Lins on julkaissut useita romaaneita, runoutta sekä elokuvakäsikirjoituksia. Hänen viimeisin suomennoksensa on

Brasilialainen Paulo Lins nousi kansainväliseen maineeseen vuonna 1997 ilmestyneellä romaanillaan Cidade de Deus. Kirjailija kasvoi samannimisessä favelassa, yhdessä Rio de Janeiron laajimmista. Lins kuvaa tuotannossaan ja erityisesti tässä teoksessaan sitä armotonta mekanismia, jolla köyhyydestä sikiää väkivaltaa ja kuolemaa. Vuonna 2017 ilmestynyt suomennos Jumalan kaupunki kertoo julmankauniilla tavalla favelan nuorista ja heidän unelmiensa tukahtumisesta rikollisuuteen ja väkivaltaan. Kirjailija kuvaa luomiaan hahmoja lämpimästi ymmärtäen ja romantisoimatta.

Jumalan kaupunki on saavuttanut maailmanlaajuista mainetta myös Fernando Meirellesin ohjaamaana elokuvana. Lukuisia palkintoja kerännyt City of God -elokuva oli neljän Oscarin ehdokas, ja Time-lehti on valinnut sen yhdeksi sadasta kaikkien aikojen parhaasta elokuvasta.

São Paulossa asuva Paulo Lins on julkaissut useita romaaneita, runoutta sekä elokuvakäsikirjoituksia.

Tom Chatfield: "Tämä on Gomorra / This is Gomorrah" - ex Libris...

"Tämä on Gomorra", Tom Chatfield, Bazar Kustannus Oy, 2019, 351 s., suomentanut Tuukka Pekkanen.

"Tom Chatfield  (s.1980) on englantilainen kirjailija, toimittaja ja IT-alan kommentaattori. Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja ja toiminut BBC:n kolumnistina. Hänen teoksiaan on julkaistu yli kolmellakymmenellä kielellä ympäri maailman. Tämä on Gomorra on Chatfieldin ensimmäinen kaunokirjallinen teos." (Lievelehti)

                                                              ©Lewis Khan

"Elantonsa hakkeritaidoillaan tienaava lontoolainen Azi Bello on kasvanut tietokoneiden ympäröimänä. Hän tietää, kuinka arvokasta yksityisyys on maailmassa, jossa teknologian pimeä puoli tekee julmimmatkin mieliteot mahdollisiksi. Pimeässä verkossa huumeet, aseet, pornografia, elämä ja kuolema ovat kaikki kaupan, ja kyseessä ovat ostajan markkinat.
Azin verkkoon luoma todellisuus törmää reaalimaailmaan, kun arvoituksellinen nainen nimeltä Munira ottaa yhteyttä tarjoten salaista tietoa ISIS-terroristeista ja jostakin vielä vaarallisemmasta, josta ei tiedetä muuta kuin nimi – Gomorra.
Sotkeutuessaan kansainvälisten salaliittojen verkkoon Azi ja Munira joutuvat työskentelemään yhdessä pysyäkseen elossa ja selvittääkseen kaikista suurimman arvoituksen: mikä on Gomorra?
Tom Chatfieldin romaani vie lukijan Lontoosta Berliinin ja Ateenan kautta sodan runtelemaan Syyriaan ja Los Angelesiin saakka. Piinaava ja iskevä trilleri paljastaa, miten helposti ihmiselämän voi tuhota vain muutamalla klikkauksella." (Takakansi)

Nastaa: uusi kirjailijatuttavuus ja uusi teemallinen aluevaltaus, hakkeroinnista
kun ei tällaisella tavallisella rivinakuttajalla niin pienintäkään aatoksenhitua! Sodoma ja Gomorra sentään tuttuja, kaupungit, joiden päälle satoi tulta ja tulikivea, joten katsotaan miten tässä kaupunkien, asukkaiden, maan kasvien ja lukijan käy:

Azi:   on ensimmäisenä valmis myöntämään, ettei hänen operaatiokeskuksensa ole tyypillinen neron luola. Ulkoa se näyttää aivan tavalliselta puutarhavajalta. Sisältä se näyttää rähjäiseltä, ahtaalta puutarhavajalta, johon joku on joskus kauan sitten ahtanut liian suuren IKEA:n pöydän ja kaksi kokoontaitettavaa tuolia sekä useamman käytettyjä tietokoneita myyvän liikkeen sisällön, ja juuri niin Azi on tehnytkin. Näkymättömiin sijoitetuista kaiuttimista kuuluu Van Halenin musiikkia. 
Kolmen suuren johtojen koristaman näytön ympärillä on levällään osittain purettuja kannettavia, pöytäkoneita ja ulkoisia kovalevyjä. Ainoa myönnytys mukavuudelle on kahvi: pienellä nurkkapöydällä on Hario V60 Dripper -kahvinkeitin ja siinä Unions´s Revelation Blendiä. Huoneessa leijuva kahvin aromi on Azin vastalääke laitteiden jatkuvasta käytöstä syntyvän pölyn ja otsonin ummehduttamalle ilmalle... 

Hakkerin etiikka:  - Blackpoolissa asuvalle Garethille Azi ei ole Azi, vaan vihainen, valkoinen, hätkähdyttävän komea mies nimeltä Jim. Jimin tarina perustuu Azin hakkerifilosofian kahteen tärkeään periaatteeseen: ensinnäkin on oltava niin monta askelta vastustajien edellä, että taistelu on jo voitettu, 
kun he huomaavat sen alkaneen. Toiseksi on murskattava kaikki oletukset ja odotukset. Pitää valehdella, huijata, kerjatä, lainata, harhauttaa ja petkuttaa.

Gomorrassa: syntyy kuitenkin vaikutelma jonkinlaisesta hiljaisesta, palvelua painottavasta luottamussuhteesta, Maksuja otetaan vastaan useissa valuutoissa. Järjestelmä tietää kaikkien oikeat nimet.

-  Hallitse verkkoa, hallitse maailmaa.... 

Näppärä juttu ja mainiostihan tässä piuhaviidakossa ja erilaisten toimijoiden välisessä voimainkoitoksessa kävi!  Gomorra osoittautui erilaisuudessaan kiehtovaksi ja mukaansatempaavaksi sukellukseksi nettimaailman virtuoosien hallitsemiin syövereihin ja heidän työskentely- ja toimintakenttäänsä etenkin,
kun lukuiloa ei haitannut omien käyttäjätaitojen perustasolla olo.

Ajankohtaista kosketuspintaa ja verbaliikaltaan moittetonta kerrontaa.
Erilaisin persoonallisuuksin piirretyt henkilöhahmot toimivat ja tapahtumat etenevät sopivan vauhdikkaasti.  Virkistävä poikkeus, joka saattaisi mainiosti olla myös nuorten tietonikkareiden ja dekkarin ystävien mieleen:)
Erittäin mielenkiintoista nähdä, josko ja millaisin virityksin Chatfield kaunokirjallista uraansa jatkaa!

-  Epätoivo ei ole vaihtoehto... 

Pidetäänpä mielessä:

Charles Dickens: "Kävelyretkiä Lontoon kaduilla" - ex Libris...

"Kävelyretkiä Lontoon kaduilla", Charles Dickens, Basam Books Oy, 2019, 113 s., suomentanut Jussi Korhonen. Kansi Ina Majaniemi.

"Charles John Huffam  Dickens  (1812-1870) oli  englannin viktoriaanisen kauden kirjailijoista tunnetuin. Hänen teoksensa ilmestyivät sanomalehdissä jatkokertomuksina ja julkaistiin valtavina tiiliskiviromaaneina. Hänen teoksensa ilmestyivät sanomalehdissä jatkokertomuksina ja julkaistiin valtavina tiiliskiviromaaneina. Hänet tunnetaan etenkin lasten maailman ja sen julmuuden tarkkanäköisenä kuvaajana.
Dickensin tunnetuimpia teoksia ovat Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (1836-1837), Oliver Twist (1837-1839) ja Saiturin joulu (1843).
Kävelyretkiä Lontoon kaduilla -teoksen esseet julkaistiin alun perin sanomalehdissa ja myöhemmin muun muassa kokoelmassa The Uncommercial Traveller, ja ne ilmestyvät nyt ensi kertaa suomeksi.

                                                    ©National Library of Wales

Tässä teoksessa ahkerana patikoijana ja matkailijana tunnettu Charles Dickens  kuvailee kävelyretkiään kotikaupungissaan Lontoossa. Dickens harhailee unettomana suurkaupungin kaduilla ja kohtaa niin osattomuutta ja kodittomuutta kuin hilpeyttä ja juopumustakin. Dickens esittäytyy mestarillisena esseistinä, ja viktoriaaninen Lontoo piirtyy lukijan eteen tarkasti ja elävästi, kaikessa kauneudessaan ja julmuudessaan" (Basam Books Oy)

Kokoelma sisältä kertomukset: Kuutamokävelyllä, Eksyksissä, Wappingin köyhäintalo, Pieni itäinen tähti, Harrastelijan kierros, Edesmenneiden kaupunki, Syrjäkujilla ja Öykkäri. Todettakoon heti kättelyssä, että Lontoon tunteminen olisi nähtävästi ollut eduksi, nyt liikuin ihan "ump'sukkulassa", mutta onneksi opas oli parasta mahdollista A-luokkaa.

-  Joitakin vuosia sitten mieltäni vaivannut ahdistus aiheutti minussa väliaikaista unettomuutta ja lähetti minut moneksi yöksi kävelemään Lontoon katuja. Ahdistuksen parantuminen olisi varmasti kestänyt kauemmin, jos olisin yrittänyt nujertaa sen sängyssä maaten, mutta se parani nopeasti, kun lääkkeenä oli nouseminen heti maatamenon jälkeen, ulos lähteminen ja kotiinpaluu väsyneenä auringon noustessa. Noiden öiden aikana suoritin kodittomuuden perusopinnot. Tavoitteenani oli selvitä yön yli, mikä johti myötätuntoiseen suhtautumiseen ihmisiin, joiden ainoa tavoite se on vuoden jokaisena yönä...

Tirkistelemätöntä ja surkuttelematonta: Dickensin ote on  empaattinen ja  läsnäoleva vailla pienintäkään von oben hin -asennetta. Yllättävää kyllä teksteissä ei ollut juuri minkäänlaista vanhentuneisuuden leimaa, mikä kertonee paljon yhteiskunnan nykytilanteesta. Voisin vallan mainiosti kuvitella törmääväni vastaavanlaisiin tapahtumiin, ilmiöihin ja mietteisiin, jos talsisin esim. Helsingin katuja öitä myöten: kodittomiin, osattomiin, kaltoinkohdeltuihin lapsiin, yhteiskunnallisesti hyödyttömiin nykykielellä ongelmajätteisiin tai katuroskiin, turhan paljon mallia: jne. jne.... (Selvyyden vuoksi: ongelmajätteet ja katuroskat eivät kuulu omaan ajatusmaailmaani  eivätkä liioin asennemalliini vaan sanojen käyttö saa näkemään punaista.)

Dickensin ymmärtäväisin silmin kuvattuna tästä muodostui  pieni kirjallinen makoisa välipala ja jotain ihan muuta, poikkeavaa pilvisen päivän valaisevaa, tasokasta, ykkösluokan ymmärtäväistä kerrontaa ja pikapiipahdus Lontoon öihin: korkealuokkainen teos!

Ina Majaniemen sopivan synkeä kansi suorastaan viekoitellen vaatii tarttumaan tukevasti Dickensin käs´kynkkään ja lähtemään matkaan lompsimaan Lontoon öisille kaduille ja kujille.

Mielenkiintoista lukukokemusta rikkaampana:

Heine Bakkeid: "Meren aaveet / Jag skall savne deg i morgon" - ex Libris...

"Meren aaveet", Heine Bakkeid, Into Kustannus Oy, 2019, 335 s., suomentanut Jonna Joskitt-Pöyry.

"Heine Bakkeid  (s.1974) on kotoisin Pohjois-Norjasta, jonka jylhistä maisemista ja vimmaisista tyrskyistä hän ammentaa myös kirjoitustyössään.
Meren aaveet on aiemmin nuorille kirjoittaneen Bakkeidin ylistetty debyytti rikoskirjailijana. Bakkeidin lahjakkuus on pantu laajalti merkille ja hänen tuotantoaan on julkaistu jo yli 15 maassa." (Lievelehti/Into)

                                                            ©Harriet M. Olsen

"Talvimyrskyt tekevät tuloaan, kun Thorkild Aske vapautuu vankilasta.
 Kärsittyään rangaistuksen taposta hän on kollegoidensa silmissä alinta mahdollista kastia: pahan puolelle päätynyt poliisi.
Syyllisyyden riivaama ja mieleltään järkkynyt Aske ottaa vastaan erikoisen tehtävän ja lähtee Pohjois-Norjan perukoille etsimään kadonnutta nuorta yrittäjää, Rasmus Moritzenia. Haparoivat tutkimukset johtavat vanhalle majakalle, ja lopulta aallot tuovat rantaan ruumiin joka ei ole Rasmus." (Takakansi)

A vot: tässä meillä on virkaheitto -  a cop  gone bad - suisidinen ja pakkomielteinen, syyllisyyttä poteva ja Leonard Cohenia kuunteleva poliisi,
joka milloin keikkuu köydenpäässä, milloin lilluu lautalla ja napsii pillereitä kuin nallekarkkeja pitäen tiukasti kiinni kadonneesta Freistään ja harrastaen harhaista aatoksenrientoa. Myrsky riepottelee ja velloo, salaperäinen sydvestimies hiippailee ja se pakollinen ruumis lillii rantavedessä - kadotakseen.
Tietopuolella tutustutaan standardoituun KREATIV-kuulustelutekniikkaan ja selaillaan KUBARK-käsikirjan sivuja sekä päästään aitiopaikalta perehtymään obduktion saloihin.

-  "Olenko kertonut minun ja Frein jälleennäkemisestä?" "Monesti, Thorkild. Monesti." "Hän vain yhtäkkiä seisoi siinä suihkuavan veden keskellä." 
Alkaa naurattaa, vaikka tärisen vilusta. Jokin liikahtaa sisälläni. Solmut aukenevat. Hermosäikeet ja lihakset venyvät täyteen pituuteensa johdattajinaan pienet valkoiset lumihiutaleet, jotka tanssahtelevat vatsassani, nappaavat oksikodonin ja lähtevät kuljettamaan sitä suonia pitkin aivojen kipureseptoreihin. 
Töpselit loksahtelevat reikiinsä ja rakentavat minut ehjäksi. "Se oli Frei, mutta ei kuitenkaan, tajuatko? Sellainen kuin hän on nyt. Siitä tiesin, ettei se ollut unta."

-  Nainen on pukeutunut minun kauluspaitaani ja sipsuttelee paljain varpain lämpimällä puulattialla kuin jossain kornissa jogurttimainoksessa. 
Tämä haavekuva on niin todentuntuinen ja intensiivinen, että kun herään,
tai putoan todellisuuteen, on kuin olisin astunut väärään huoneeseen ja joudun paniikkiin. Käännyn ja hapuilen kahva, mutta ovea ei enää ole. Olen vain minä, ypöyksin jossain kylmässä odotustilassa.                                                


Ei siis vallan perinteinen eikä kolmetoista tusinaan dekkari rakenteeltaan! Pohjois-Norja on kaunista ja uljasta aluetta, jonka rannikkoa on tullut kierrettyä Varangin vuonon kautta  kaloja Jäämerestä narraten useita - mutta liian harvoja - kertoja. Miljöö vähintäinkin kohillaan!
Bakkeidin luontokuvaukset karunkauniista seudusta ja säiden haltijan nopealiikkeisestä  voimasta ovat tehokkaita ja vahvoja. Henkilöhahmoissa on särmää ja potentiaalia. Kirjailija tasapainottelee taitavasti todellisuuden ja kuvitelmien, mystiikan välimaastossa aiheuttaen aika ajoin eteeristä tuntemusta lukijansa todellisuudentajun äärirajoja hipoen.

Itse kerronta on kauttaaltaan tiivistä ja otteessaan pitävää  ilman löysiä turhanaikaisia välirönsyilyjä ja sanankäytöltään laadukasta.
Bakkeid onnistui herättämään uteliaisuuteni  paitsi jatkonsa  myös mahdollisen Aske- jatko-osien suhteen, sillä niillekin tämä esikoisdekkari avaa ovensa ammolleen.

Myrskyjä on väistelty ja meren aaveiden kanssa tuttavuutta tehty myös blogeissa:  Kirja Vieköön  ja Kirsin kirjanurkka:)

-  On päiviä joina ei huomaa, että vuoret ovat yhä pystyssä. On tunteja joina kaikki on pelkkää mustien rantojen roskaa. Hetkiä joina ei tunne ketään. 
Herbjørg Wassmo

Kuolleet eivät koskaan palaa, - vai palaavatko?

Vastapainoksi ja päivän kunniaksi Eino Leinot hyllystä kehiin ja

rattoisaa viikonloppua:

Naivistit Iittalassa - "Uskalla iloita!"

Naivistit Iittalassa - Uskalla iloita!   18.5. - 25.8.2019 on 31. naivistisen taiteen kesänäyttely, jossa mukana on 49 taiteilijaa. - Moni kävijä on todennut, 
että sisään astuessa mieli oli täynnä huolta ja murhetta, mutta näyttelyssä se vaihtui ilontunteisiin. Jos siis näyttelytilasta kuuluu jopa remakkaa naurua, 
kyse ei ole provokaatiosta saati etikettivirheestä, vaan taiteen sensuroimattomasta vaikutuksesta vastaanottajaansa. Naivismin resepti toimii.
 - Uskalla Iloita! onkin oikeastaan  yleisön antama nimi kesän 2019 näyttelylle. Samalla se edustaa myös itse taiteilijoiden kannanottoa elämänmyönteisen asenteen puolesta. Se, jos jokin on viisautta... (Hannu Castrén, näyttelyn kuraattori)

Pitkälti toistakymmentä kertaa on tämä tapahtuma kuulunut kesäohjelmaamme ja tälläkin kertaa tuli todennettua, että naivismin resepti toimii, joten kuvat, jotka suurenevat klikkaamalla,  puhukoot sen puolesta:

Kåira  Koirakenraali

 Lylynoja Salla:

Peltoniemi Terho: Jos ennen olisi ollut tietokoneita

 Alsta Kaarina:

Levanto Seija: Kun uskaltaa kasvaa rohkeus

Jalava Kirsi:

Kokkonen Anneli: Let`s jive

Engvall Stina: Valloittaja

Kolari Riitta: Uuden edessä

 ja Tylsän päivän huvi, vilkas toiveuni

 
 Let´s jive :

Arne Dahl: "Äkkisyvä/Mittvatten" - ex Libris...

"Äkkisyvä", Arne Dahl, Into Kustannus, 2019, 349 s., suomentanut Kari Koski.

"Arne Dahl,  Oikealta nimeltään Jan Arnald (s. 1963), kuuluu Ruotsin rikoskirjailijoiden kirkkaimpaan kärkeen. Hänen suosituttu A-ryhmä-trillerisarjansa kuvaa Ruotsin rikospoliisin erikoisryhmän toimintaa.
Jan Arnald on kirjallisuuden tutkija, kriitikko ja toimittaja. Omalla nimellään
Arnald on kirjoittanut viisi kaunokirjallista teosta. Arnaldin väitöskirja
Artur Lundkvistista (Genrernas tyranni) julkaistiin vuonna 1995.
Arnald oli Ruotsin akatemioitten lehden, Artesin viimeinen päätoimittaja vuoteen 2005 asti ja nykyisin hän toimii Aiolos-kirjallisuuslehden toimittajana.
Arnald asuu Tukholmassa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa." (Otava)

                                                             ©Sara Arnald

"Ex-poliisi Sam Bergeriä epäillään murhasta, johon hän on syytön. Samaan aikaan hänen taisteluparinsa Molly Blom viruu sairaalassa koomassa. Takaa-ajettuna ja epätoivoisena Berger pakenee hyiselle saarelle Landsortin lähistölle ja asettuu syrjäiseen turvataloon odottamaan tilanteen rauhoittumista.
Sam Bergeriä ei kuitenkaan ole luotu katsomaan sivusta, kun Tukholmaa uhkaa terroristi-isku ja vapaalla jalalla kulkee arvaamaton murhaaja, jolla on hallussaan nuori tyttö - ja jolla saattaa olla yhteys Molly Blomiin. Mutta onko Berger osa ratkaisua vai osa ongelmaa?" (Takakansi)

Sarjan edellisissä osissa Rajamaat, 2017  ja Sydänmaa, 2018 Dahl paljasti leijonankyntensä ja teki selväksi lukijalle dekkaristintaitonsa.  Edellisten osien lukemisesta oli aikaa, joten kärryille hyppääminen ei ollut ongelmatonta etenkin kun Dahlin tanakassa seurassa saa pitää hoksottimet alvariinsa hollillaan, jottei hupsahda väliveteen. Tämä kolmas osa rävähtää erikoisesti alkuun vimmatusti pöristen; aivan oikein: pöristen. Viattomat luontokappaleet on inhasti valjastettu tappolentueeksi ja lukiessa surina on korvinkuultavaa. Osumatarkkuus ei kaikeksi onneksi ole 100-prosenttinen, eikä teos näin ollen hyydy alkumetreilleen.

-  Siinä sitten istui sankarimme, kelloja ja kellonkoneistoja harrastava Berger, unohdettuna, käpertyneenä helikopterin nurkkaan, lentosairaana, luodin synnyttämä kipu rinnassaan ja koko ruumis vihlovien mehiläisenpistojen peitossa. Silti hän oli ylivoimaisesti parhaassa kunnossa kallistelevaan pieneen tilaan kootuista potilaista.

 - Mutta yli kaksikymmentä kuollutta, Deer sanoi. Miksei saarella vilise toimittajia maailman joka kolkasta?   -Tuo nyt vastaa Ruotsin lähiöjengien muutaman kuukauden toimintaa Andersson, Säpon turvallisuustiedusteluosaston päällikkö vastasi kyynisesti ja kohautti olkapäitään, - Ja kyse näyttää vielä olevan samasta ilmiöstä kuin sielläkin: murhaajat murhaavat murhaajia 

Dahl ja etunenässä triumviraatti Molly Blom, Sam Berger ja Desiré Rosenvist kumppaneineen tarjoavat tiukkoja ja yllätyksellisiä juonenkäänteitä, erilaisia persoonallisuuksia, yhteistyötä ja petosta sekä  tilanteita, joissa kaikki ei ole sitä, miltä näyttää. Dahlin ote pitää herpaantumatta eikä lukijakaan saata päästää ajatuksiaan harhateille, jottei vajoaisi äkkisyvään. Intensiivinen ja tuuhea teos!!

-  Aavelaivan kannella oli koko hänen elämänsä. Ja se oli tallella. Kaikki oli tallella. Hän avasi kätensä kupiksi. Se oli tyhjä. Siinä oli elämä. Ei mitään ja kaikki.... 

Osa ratkaisua vai osa ongelmaa? Hyvä kysymys.


Välivedessä suunnisti: