keskiviikko 31. heinäkuuta 2019
Alex Michaelides: "Hiljainen potilas/The Silent Patient" - ex Libris...
"Hiljainen potilas", Alex Michaelides, Gummerus Kustannus Oy, 2019, 454 s., suomentanut Antti Autio.
"Lontoossa asuva Alex Michaelides (s.1977) syntyi Kyproksella, opiskeli kirjallisuutta Cambridgessä ja valmistui käsikirjoittajaksi American Film Institutesta Los Angelesissa. Hiljainen potilas syntyi, kun Michaelides päätti kirjoittaa kirjan, jollaisen itse haluaisi lukea. Se rikkoi maailmanennätyksen: kustannusoikeudet myytiin 40 maahan jo ennen teoksen julkaisua.
Erinomaiset arviot saanut romaani nousi heti ilmestyttyään New York Timesin myyntilistan kärkeen - ja jäi sinne. Kirjasta on tekeillä myös elokuva." (Lievelehti)
©Andrew Hayes-Watkins
"Taidemaalari Alicia Berenson ampuu muotikuvaajamiestään kasvoihin eikä sen jälkeen sano enää sanaakaan. Menestyneen Alician elämä vaikutti täydelliseltä, eikä teolle löydy minkäänlaista motiivia. Otsikoihin päätynyt murhamysteeri kuohuttaa kansaa ja vangitsee myös psykoterapeutti Theo Faberin mielenkiinnon. Alicia on hoidettavana Pohjois-Lontoossa sijaitsevassa oikeuspsykiatrisessa hoitolaitoksessa, ja kun siellä avautuu työpaikka, Theo tarttuu tilaisuuteen empimättä. Hän uskoo voivansa viimein murtaa arvoituksellisen hiljaisuuden. Mutta jos Alicia lopulta puhuu, haluaako Theo todella kuulla totuuden?" (Takakansi)
Mainiota: upouusi Kyproksella syntynyt kirjailija, luvassa omaperäistä, psykologista trilleriä, malliin kirja, jonka kirjailija itse haluaisi lukea, voiko parempaa enää toivoa? Odotusarvo kimmahti tappiin, ja samalla pieni arvelutus kaihersi taka-alalla, josko esittelyt pitävät, sen mikä lupaavat, vaikka niistä reippaasti sivaltaisi päältä sen tavanomaisen turhan kuorrutuslisän ja lukkarinrakkauden Kyprosta kohtaa: Larnakassa tuli aikanaan vietettyä kolme pitkää talvisiivua ja viihdyttyä erinomaisesti...
Teos on viisiosainen, ja kerronta kulkee saumattomasti nyrjähtelemättä vuorovedoin Alicen päiväkirjan osin Theon suulla. Pikanttina lisämausteena osien alussa on valikoivasti poimittuja sitaatteja Euripideestä Alice Milleriin.
Tarjottimella ovat paitsi ne obligatoriset, kalutut palikat: rakkautta, vihaa, petosta ja ihmissuhteiden koukeroita myös kiehtovaa kreikkalaista mytologiaa, psykologista syväluotausta terapioineen ja niiden toimivuuksineen vs. -mattomuuksineen ja sen peräämistä, missä sen räjähdyspanoksen, joita useat meistä taakkarepussaan tietoisesti tai tietämättään kantavat, laukaisinpiste itsekussakin tulee vastaan. Kuka tai mikä liipasinta painaa?
- On kuitenkin syytä muistaa, että vaikka Alicia Berenson saattoi olla murhaaja, hän oli myös taiteilija. Ainakin minä ymmärrän varsin hyvin, että hän tunsi tarvetta tarttua siveltimeen ja ryhtyä ilmaisemaan monimutkaisia tunnetilojaan kuvataiteen keinoin. Eikä sekään liene ihme, että maalaus syntyi häneltä kerrankin vaivattomasti - jos nyt surun ja tuskan täyteisessä työskentelyssä voi ajatella olevan mitään vaivatonta. Teos oli omakuva, ja Alicia nimesi sen kankaan vasempaan alanurkkaan maalaamillaan kreikkalaisilla aakkosilla.
Niistä muodostui yksi ainoa sana: Alkestis.
- Nimeni on Theo Faber ja olen neljäkymmentäkaksivuotias. Minusta tuli psykoterapeutti siksi, että olin itse aivan sekaisin. Tämä on totuus - joskaan en maininnut siitä mitään, kun ammatinvalintani taustoja tiedusteltiin Groven työhaastattelussa. - Totta kai halusin auttaa muita ihmisiä, mutta varsinkin koulutukseni alkuvaiheessa se oli ollut toissijainen tavoite. Todellinen motiivini oli täysin itsekäs: tahdoin oppia auttamaan itseäni, ja uskon että sama pätee suurimpaan osaan mielenterveysalalla työskentelevistä ihmisistä.
- Jokaisen ihmisen varhaisimmat elinvuodet ovat muistin tavoittamattomissa. Ajattelemme silti mielellämme, että olemme ilmaantuneet noista tuntemattomista alkuhämäristä luonne valmiiksi kehittyneenä, samaan tapaan kuin Afrodite-jumalatar kohoaa täydellisen kauniina aallokon kuohusta.
Moderni aivotutkimus on kuitenkin osoittanut, ettei näin todellisuudessa ole.
- Psykoanalyytikko Donald Winnicott onkin osuvasti todennut, ettei vauva-nimistä olentoa itse asiassa ole olemassakaan. Syynä on se, että ihmisen persoonallisuus ei kehity eristyksissä vaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa: luonnettamme muovaavat ja täydentävät näkymättömät hahmot, joiden toimista meille ei jää lainkaan muistikuvia - toisin sanottuna omat vanhempamme...
Jumppahuti; tyylipuhdas ja onnistunut veto! Jo monivivahteinen juonenkieputus näppärine ja yllättävine loppuratkaisuineen - sille kun en lukiessa poikkeuksellisesti uhrannut ainuttakaan ajatusta- on seikka, joka kertoo paljon teoksen hyvästä tasosta: omaleimainen, otteessaan pitävä etc.
Michaelides luo varmaotteisen vaikutelman siitä, että hän tietää, mistä hän kirjoittaa, mitä hän haluaa lukijalle sanoa ja miten sen tehdä, ja että taustatyö on huolellisesti tehty. Henkilögalleria on lihaa ja verta. Kerronta on ilmeikästä, se ei horju eikä haparoi. Tervetullut lisä laajaan dekkaririntamaan, jossa Michaelides tällä menolla epäilemättä ottaa ja vakiinnuttaa paikkansa. Mielenkiintoista onkin jäädä seuraamaan mille urille kirjailija tuotantonsa jatkossa kuljettaa.
- Hyvä ja komplisoitu kysymys jää väreilemään ilmaan: Mikä on se korsi joka kulloinkin katkaisee kamelin selän?
Huom. vahvennuksia klikkaamalla löytyy lisätietoa ao. asiasta/henkilöstä:)
- Vaikka en luonnostani ole rehellinen, olen sitä kuitenkin joskus sattumuksesta. Willian Shakespeare, Talvinen tarina.
Sattumuksellisesti:
Kiitos jälleen kirjavinkistä, ihan on tuntematon kirjailija minulle. Mielenkiintoinen lähtökohta kirjoittamiselle.
VastaaPoistaTämä oli sukellus tuntemattomaan, mutta hyvppy joka kannatti. Psykologia on kiinnostanut aina ja Michelides tekee selkeää ja tuoretta jälkeä:)
PoistaLuettu on ja hyväksi havaittu. Loppua aavistelin, mutta olihan se jännästi kieputeltu, eli erittäin jännittävä yhteenveto mitä sitä oikein kirjassa tapahtui.
VastaaPoistaElokuvakirja ihan selkeästi.
Kiitos Mai lyhykäisyydessään juuri noin.
PoistaElokuvakin näkyy olevan tekeillä. Kirjailija, jonka jatkolta sopii odottaa paljon:)
Vasta tänään laitoin varaukseen tämän, oli ihan mennyt ohi. Onneksi katselin kustantajien uutuuksia. Ja sinun tekstisi olisi viimeistään pelastanut minut. Vaikuttaa kiinnostavalta, joten kiitos!
VastaaPoistaHienoa Cara ei kuin sukeltamaan mielen syövereisin ja tutkailemaan Alkestiksen tarua, joka herättää pieniä mietteitäkin...
PoistaKuulostaa tosi kiinnostavalta dekkarilta, ja kun miljöökin on Kyproksella, tartun tähän varmasti. Kirjaston varauksessa on.
VastaaPoistaKiitos Paula, psykologisestikin kiintoisa ja edukseen bulkista poikkeava teos!
PoistaKirjailija on syntynyt Kyproksella, mutta tapahtumat eivät - valitettavasti - sijoitu saarelle, niin mielenkiintoinen ja tapahtumarikas sulatusuuni kun se onkin. Jäin pohtimaan ja jouduin toteamaan, ettei mieliin muistu ainokaistakaan varsinaisesti kyproslaista kirjailijaa eikä edes kirjaa tapahtumapaikkana Kypros, tuo jaettu saari. Toivottavasti silti viihdyt Michaelidesin kyydissä;)
Yhdyn ylistyksiisi, lukenut olen vaan en vielä blogannut. Todella sujuvaa kerrontaa & asiaa psykoterapiasta ja kivasti Michaelides koukkujakin lukijalle ripotteli. Ei ole ennen tullut kyproslaista kirjailijaa vastaan. Hieno uusi tuttavuus.
VastaaPoistaKiitos riitta k; tämä esikoinen oli tosi iloinen, mieluisa ja raikas yllätys, josta henki viimeistelyn maku. Mielenkiintoista nähdä, mille uomille jatko ohjautuu. Leppoisaa sunnuntaita:)
Poista