keskiviikko 29. toukokuuta 2019

Robert Louis Stevenson: "Hänen vastoinkäymisensä/The Misadventures of John Nicholson" - ex Libris...


"Hänen vastoinkäymisensä", Robert Louis Stevenson, Tiberius Kirjat, 2019,
109 s. Englanninkielestä suomentanut Valfrid Hedman. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto Oy, 1933.

"Robert Louis Stevenson  (13.marraskuuta Edinburgh, Skotlanti - 3. joulukuuta 1984 Vailima, Samoa), alunperin Robert Lewis Balfour Stevenson, oli skotlantilainen romaanikirjailija, runoilija ja matkakirjailija, jonka tunnetuimmat teokset ovat seikkailuromaani Aarresaari sekä kauhuromaani
Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde ."The Misadventures of John Nicholson  on  julkaistu 1897, Edinburgh Edition.  (Wikipedia)

                                                           ©Girolamo Nerli


"Johnin hilpeys ja kepeys johtivat hänet monenmoisiin ongelmiin, vaikka hän ei yleensä tehnyt pahaa eikä pyrkinyt mihinkään kiellettyyn. Varsinainen ongelma monivuotisine seurauksineen tuli, kun John säikähti ankaraa isäänsä eikä rohjennut kertoa, miten asiat olivat. Vihdoin hän päätti lähteä kotiin ja selvittää asiansa. Ehkäpä hän tapaisi vielä kauniin Floran, joka osaltaan oli saanut hänet tekemään tyhmyyksiä." (Takakansi)


Aarresaari  hurjine pistoolilla suoraan katsojaa kohti  tähtäävine kansikuvakapteeneineen, John Silvereineen jne. kuului lapsuuden ehdottomasti jännittävimpiin lukukokemuksiin, ja teoksen sivut kuluivat käänneltäessä ruttuisille hiirenkorville  sen ollessa vieläkin yksi kirjahyllyn nostalgia-aarteista.  Mutta kas kummaa, se olikin jäänyt  Tohtori Jekylliä ja Mr. Hydea lukuunottamatta ainoaksi Stevensonilta luetuksi teokseksi tähän asti. Tässä paikkuussa pääsemme mukaan Nicolsonin, tuon kertakaikkiseksi epäonnenmyyräksi osoittautuvan kulkijan matkassa kylvämään tuulta, niittämään myrskyä, korjaamaan satoa ja toisen kylvön kautta tuhlaajapojan paluuseen sekä Murrayfieldin saloille.
Matka jatkuu tragikomediana ajurinrattailla päätyen erikoisen esimerkin pääavainten hyödystä siivittämänä herra Nicholson (vanh.) armolliseen määrärahaan myöntymiseen.

-  John Varey Nicholson oli tyhmä mutta häntäkin tyhmempiä miehiä istuu nykyisin parlamentissa ylvästellen siitä, että muka ovat oman arvonsa luojat. Hänellä oli poikavuosistaan asti taipumusta pikku lihomiseen ja elämän kasvojen hilpeään ja keveään lukemiseen.
Ehkä tämä mielentila olikin alkuperäisenä syynä hänen onnettomuuksiinsa. Tämän vihjauksen jälkeen filosofia vaikenee hänen elämänsä uralla, ja taikausko astuu etualalle sillä valmiilla selityksellä, että hän oli jumalien vihaama. 

Stevensonin tapa kuvata aikakauden yhteiskuntaa ja aatesuuntia sekä etenkin vaikeuksia puoleensa magneetin tavoin itseensä imevän Nicholsonn mielenliikkeita ja  kippurointia  on kerrassaan oivallinen, suorastaan herkullinen,
ei niin piiruakaan pahanilkinen vaan sympatioita herättävä. Kuinka voikin yksi mies olla noin rouva Fortunan kaavunliepeiden epäsuosiossa? Tulee mieleen sanonta: Leuka rintaan ja kohti uusia vastoinkäymisiä.

Stevensonin kerronta etenee luontevasti polveillen ja itse teksti on vanhakantaisuudessaan rentouttavaa sekä kaikessa konstailemattomuudessaan ja  kikkailemattomuudessaan tervetullutta vaihtelua nykykirjallisuuden rinnalla. Mukavalukuinen, hauska ja viihdyttävä sivumääräänsä antoisampi teos!

Lisäbonuksena opettaja-kääntäjä, monipuolisen kielitaidon omannut
Valfrid Hedman,  (1872-1939)  oli  mielenkiintoinen  uusi nimi kunnioitettavan mittavalla listallaan suomennoksia.

Jokken kirjanurkasta löytyy vahvennusta klikkaamalla mainio postaus Aarresaaresta ja Stevensonin teoksesta Huomispäivän laulu:)

Mieluummin kallistun kuitenkin omakohtaisesti tämän puoleen:
Katse eteen, leuka ylös ja kohti

uusia seikkailuja:

maanantai 27. toukokuuta 2019

Arttu Tuominen: "Verivelka" - ex Libris...


"Verivelka", Arttu Tuominen, WSOY, 2019, 408 s.

Arttu Tuominen  (s. 1981) työskentelee ympäristötarkastajana ja kirjoittaa iltaisin tummia, kovaotteisia rikosromaaneja. Tuominen tuo lain molemmille puolille vahvan äänen, inhimillisen ja tunnistettavan." (Lievelehti)

                                                              ©Juha Törmälä                                       
                                              

Verivelka aloittaa uuden DELTA-sarjan. "Myöhäinen syksy. Porin Ahlaisissa tapahtuu raaka, mutta poliisin näkökulmasta tavanomainen surmatyö.
Mökillä, jossa on koolla iso ryyppyporukka, puukotetaan mies. Tapauksella on useita silminnäkijöitä mutta vähän surijoita; uhrilla on poikkeuksellisen väkivaltainen rikostausta. Poliisissa uranousua tekeva perheenisä, komisario
Jari Paloviita hätkähtää kuullessaan Ahlaisten surmasta epäillyn miehen nimen. Poikavuodet palaavat mieleen ja kovat muistot kietovat Paloviidan pian armottomaan kehäänsä. Tapahtumia ei voi pyyhkiä pois, vaikka juuri se olisi ainoa ratkaisu, joka hänen poliisina pitäisi tehdä." (Takakansi)



Paljon kehuttuun ja palstatilaa saaneeseen Arttu Tuomiseen tutustuin nyt dramaattisesti verivelan kautta ja näistä alkulähteistä lähtee juonipuro lirisemään muuttuakseen kerronnan edetessä vuolaaksi virraksi, jos ei suorastaan kaiken kohinaansa kätkeväksi valtoimenaan pauhaavaksi koskeksi:

-  "Mun aivot ja sun kädet", hintelämpi poika virnistää, mutta hyppää kuitenkin alas ja tarttuu lapioon. He kaivavat vuorotellen ja siirtävät maata kasoiksi kaivannon viereen. Kun kuoppa on heidän mielestään valmis, laskevat he sen pohjalle oranssin muovilieriön. Montusta nousee kostean ja happaman maan tuoksu. Pojat katselevat hetken kaivantoa ja lieriötä sen pohjalla ja alkavat lapioida maata takaisin. Paidat kastuvat ja hengitykset käyvät raskaiksi.

 -   "Minkä kautta me vannotaan?" "X:n kautta." He tarttuvat keskenään  ristiin ranteista ja tuijottavat toisiaan silmiin. Rotevampi poika aloittaa:
"Lupaan ja vannon, että vaikka mitä tapahtuisi, vaikka olisi sota tai rutto, niin se, mikä tänään kätkettiin, se kaivetaan yhdessä ylös kahdenkymmenenseitsemän vuoden päästä. Hintelämpi poika jatkaa: "Ja lupaan ja vannon, etten koskaan paljasta aarteen sijaintia kenellekään toiselle. Ja vaikka toinen meistä kuolisi, silloin toinen tulee paikalle ja kaivaa sen yksin ylös".

Tuominen kuvaa vastaansanomattomasti pienten/nuorten poikien, noiden ihanien rimppakinttujen, keskinäistä ystävyyttä ja vankkaa puolustusrintamaa malliin yksi kaikkien jne. puolesta kiusaajia vastaan samoin kuin Jarin ja Henriikan udunomaisesti versovaa, kipeänsuloista  nuorta ihastumista.
Persoonainluonti on onnistunutta, malliesimerkkinä nyrkkeilevä, viiden-kerran Henrik Oksman. Myös ympäristö- ja luontovälähdykset ovat keskiössä kulkevaa juonta ja toimintaa  elävöittäviä elementtejä.

-  Unessa hän (Paloviita) käveli niityllä, jonka heinä ulottui kainaloihin. 
Keskipäivän aurinko lämmitti poskia, värit paloivat epätodellisen kirkkaina.
Satoja hyönteisiä. Perhosia, sudenkorentoja. Kärpäset liimautuivat ihoon, 
tunkivat silmiin, suuhun. Ja koko ajan outo ajatus vaivasi häntä.
Jokin, joka tuli unen ulkopuolelta, jostain kaukaa ja jonkun toisen lähettämänä. Kosmista kohinaa. Ettei unessa ollut aikaa, että kaikki oli pysähtynyt - ja ainoa, mikä liikkui oli hän. Koska hän matkusti ajassa.  - Hän oli muukalainen matkalla ajan halki.... 

Ja nopea nillitys: vaikka kuinka kuvitteellisesta dekkarista on kyse, niin sitä,
että karrikoiden tutkinnanjohtaja hiippailee yön hämärissä fikkari hampaissa pitkin seinänvierustaja murtautuakseen omalle virkapaikalleen avaintodistetta vohkimaan, en kyllä purematta niellyt. Uskottavuusraja tuli vastaan.

Mutta fiktion nimissä ei siihen suinkaan kompastuta, sillä ei Verivelassa todellakaan kokonaisuutena mistään tusinatuotteesta ole kyse, vaan Tuominen omaa hyvän psykologisen silmän, ja hänellä on kyky omaleimaisen tekstin sujuvaan tuottoon. Kirjailija käsittelee näppärästi kuin pullaa siloisaksi pyöritellen ystävyyden ja lojaalisuuden vs. velvollisuuden välistä - tässä räikeää - ristiriitaa, joka saattaa monasti asettaa  komplisoidut punnukset Diken, oikeuden jumalattaren herkälle vaa'alle... Kaiken kaikkiaan tiivistä ja otteessaan pitävää kerrontaa. Arttu Tuominen on nimi, jonka visusti pidän mielessä DELTALLE jatkoa odotellen!

X:n kautta:

perjantai 24. toukokuuta 2019

Anne Sverdrup-Thygeson: "Jos hyönteiset katoavat/Insektenes planet"..." - ex Libris...


"Jos hyönteiset katoavat...", Anne Sverdrup-Thygeson, Minerva Kustannus Oy, 2019, 222 s., suomentanut Katarina Luoma.

"Anne Sverdrup-Thygeson on Norjan ympäristötieteen ja biologian yliopiston professori ja Norjan luonnontieteellisen tutkimuslaitoksen tieteellinen neuvonantaja. Hän on väitellyt tohtoriksi luonnonsuojelubiologiasta ja on opetustyössään erikoistunut luonnonsuojeluun ja metsien biodiversiteettiin." (Takakansi)

                                                            ©Hakon Sparre


"Hyönteiset ovat kaikkialla: ikuisessa pimeydessä, maapallon syvimmissä luolissa, aavikoilla, jäätyneissä järvissä, kastemaljoissa, tietokoneissa sekä mahahappojen ja sappinesteiden seassa hevosten mahalaukussa. Nämä pikkuotukset muuttavat kuihtuneet kasvit, lannan ja kuolleet eläimet hedelmälliseksi maaksi, ne pölyttävät kukkia ja ovat muiden eläinten ravintoa. Hyönteiset ovat yksinkertaisesti hammasrattaita, jotka pitävät maailman pyörät pyörimässä. Ne kykenevät myös kaikenlaisiin kummallisuuksiin, kuten vaikka käyttämään vatsaansa ja penistään jousisoittimena sekä parittelemaan yhtäjaksoisesti 79 päivää!
Maapallolla elää 200 miljoonaa hyönteistä jokaista ihmistä kohden. Niiden määrä on kuitenkin pudonnut puoleen viimeisen 40 vuoden aikana, samalla kun ihmisiä on tullut tuplaten lisää. (Takakansi)




Pieni on kaunista ja kiehtovaa, myös nämä elämällemme tärkeät pikkuruiset öhkömönkiäiset, joita vilistelee ympärillämme hurjasti enemmän kuin uskoisikaan, jos ei olisi tätä tuhtia ja hauskasti kirjoitettua tietopakettia lukenut!  Emme todellakaan ole yksin. Sverdrup-Thygeson lataa lukijansa iloksi mainion tietopaketin hauskoin anekdootein ja esimerkein ryyditettynä.
Luvut -  samoin kuin kappaleiden otsikot - on houkuttelevasti nimetty:
1) Pienet, kekseliäästi suunnitellut olennot, 2) Seksiä kuusijalkaisille, 
3) Syö tai tule syödyksi - hyönteiset ravintoketjussa 4) Hyönteiset ja kasvit - ikuinen kilpajuoksu, 5) Ahkerat kärpäset, maukkaat ötökät - hyönteisistä ja ruoasta, 6) Hyönteiset talonmiehinä, 7) Silkistä kirjoitusvälineisiin - hyönteistuotteita, 8) Oivalluksia hyönteisiltä ja 9) Hyönteiset ja me - tulevaisuudessa.

-  Puussa elää värikkäitä samettipunkkeja, vaaleita kuoriaislapsia, kookkaaksi kasvavia lehtisarvisia ja pikkuruisia hyppyhäntäisiä. Lastenhuoneet ja seuranhakupaikat sijaitsevat vieretysten. On elämää ja kuolemaa, dramatiikkaa ja unelmia. Millimetriperspektiivissä. 

-  Usein herkkujen nimetkin ovat tärkeitä - meidän on keksittävä nimiä, 
jotka synnyttävät positiivisia mielleyhtymiä. Otetaan esimerkiksi heinäsirkat ja sirkat, joita syödään monissa paikoissa. Voisimme ehkä - käyttämällä hieman mielikuvitusta - ajatella, että ne ovat maaeläinten vastine meren katkaravuille. Joten mitä jos kutsuisimme niitä "taivaskatkaravuiksi?" Se kuulostaa heti houkuttelevammalta, suorastaan taivaalliselta! 

-  Kuolleista eliöistä syntyy huomattava määrä proteiiniä ja hiilihydraatteja,
 jotka täytyy panna uudelleen kiertoon. Niiden lisäksi tulevat kaikki eläinten elinaikanaan tuottamat jätteet, siis jätökset. Niillekin on tehtävä jotain. Paskaduuni, saatamme ajatella, mutta hyönteiset ovat valmiita auttamaan meitä  myös tässä asiassa.

-  Sarjasta kakasta on moneksi: Mitä tuumaisit esimerkiksi kakkaperuukista? Kilpikuoriaisiin kuuluva Hemisphareota cyanea -kovakuoriainen elää kääpiöpalmuissa Floridassa ja naapurivaltioissa, Kun toukka syö palmunlehtiä, sen toisesta päästä tulee ulos kauniita, vaaleankeltaisia kiharoita. 
Toukka koristelee niillä selkänsä hienosti niin, että syntyy vaaleista kakkakiehkuroista muodostunut peruukki, joka muistuttaa vähän 
Donald Trumpin tyylikästä kampausta. Peruukin tarkoitus on tietysti toimia puolustuskeinona: vaikka olet nälkäinen, et yleensä tahdo hiuksia suuhusi.

Jos Sami Karjalaisen upea kuva- ja tietoteos  Rantojen hyönteiset 
viritti lisäkiinnostusta hyönteismaailmaan ja sai tunnustamaan: Ken kerran on tässä teoksessa  nähnyt hyttysen siiven suurennettuna, sen  pysäyttävän hehkun ja kauneuden, suhtautuu jatkossa aivan toisella asenteella  korvan juuresta kuuluvaan inhaan ininään, niin tämä Sverdrup-Thygesonin ei-ryppyotsaisesti kirjoitettu opus avasi lopullisesti ja kutkuttavin anekdootein ja vertauksin kehystettynä  silmät sille suurelle, suorastaan ratkaisevalle merkitykselle,
joka näillä vipeltäjillä ja liihottelijoilla globaalisti on. Hyönteiset tulisivat vallan mainiosti toimeen ilman meitä "luomakunnan kruunuja", vaan mepä ilman pikkuväen uurastusta olisimme lyhyessä ajassa hukassa ja hunningolla.
Ei siis mitään mitätöntä jengiä!

Tämä Anne Sverdrup-Thygesonin hupaisa ja eläväinen teos on oiva osoitus siitä, ettei tiedon hankinnan suinkaan tarvitse aiheuttaa hampaiden kirskuntaa ja lisäryppyjä otsanahkaan, vaan sen voi tehdä lokoisasti nautiskellen ja naureskellen sekä ennen kaikkea äimän käkenä kunnioituksesta ihmetellen!
Teos sopii erinomaisesti myös tiedonhaluisille nuorille luonnon ihmeistä kiinnostuneille lukijoille ja heti tuoreeltaan jo tämän eilispäivänä  nti Elohopealle esittelinkin:)

-  Luonto ei ole missään muualla suurempi kuin pienimmissä olennoissaan. Plinius vanhempi Historia Naturalis 11,1.4, noin vuonna 79 eKr.

Voihan hyvät hyppyhäntäiset;

Elämä on, - ihmeellistä:

tiistai 21. toukokuuta 2019

Varpu Tavi & Riitta Lahtonen: "Muistisairaan selviytymisopas" - ex Libris...



"Muistisairaan selviytymisopas", Varpu Tavi & Riitta Lahtonen, Docendo, 2019, 207 s.

"Varpu Tavi  on filosofian maisteri, yksi Suomen luetuimpia terveystietokirjailijoita sekä Iltalehden Lifestyle-osion blogisti. Hänellä on Alzheimeria sairastava äiti.

Riitta Lahtonen on filosofian maisteri ja lääketieteen tohtori, jolla on palliatiivisen lääketieteen erityispätevyys.
Hän on työskennellyt kaikilla terveydenhoidon sektoreilla, sotaleskien kuntoutuksesta vastaavana lääkärinä sekä saattohoitokoti Karinan vastaavana lääkärinä. Nykyisin hänellä on yksityisvastaanotto lääkäriasemalla, joka on suunnattu 65+ asiakkaille. Hän työskentelee tehostetun palveluasumisen sekä kotisairaanhoidon lääkärinä. Hän on toiminut Alzheimerin tautia sairastavan äitinsä omaishoitajana." (Takakansi)

"Muistisairaus koskettaa tavalla tai toisella useimpia meistä. Kuka sairastuu itse, kenellä läheinen tai ystävä. Muistisairaus pelottaa ja ahdistaa niin sairastunutta kuin hänen omaisiaankin.

"Mitä muistisairausdiagnoosi tarkoittaa? Miten sairaus etenee? Voiko Alzheimeria ennaltaehkäistä tai sen kehitystä hidastaa ruokavaliolla ja elämäntavoilla?
Miten muistisairauksia voidaan hoitaa lääketieteen keinoin? Mistä täydentävistä hoidoista saattaa olla apua? Mistä voi saada apua käytännön kysymyksissä?
Miten yhteiskunta tukee muistisairaan hoitoa? Mitä turvalaitteita on olemassa? Mitä laki sanoo muistisairaan itsemääräämisoikeudesta ja asioiden hoidosta? Miten kotihoito toteutetaan? Milloin palveluasuminen tulee ajankohtaiseksi? Miten omaishoitajan jaksamisesta voi huolehtia? Mikä on muistisairaan todellisuus? Miten suhtautua harhoihin ja toistuviin tarinoihin? Mitä sitten,
kun muistisairas ei enää tunnista omia perheenjäseniään?" (Takakansi)




Teos sisältää tarkkarajaiset ja asialliset luvut: Vanhukset säästökohteina, Muistisairauden monta muotoa, Elämäntavoista rokotteisiin,
Muistisairauden tunnistaminen, Muistisairauden eteneminen, 
Lääketieteellinen hoito, Elämäntavat ja täydentävät hoidot, 
Muistisairaan ruokavalio, Kun muisti hiipuu, tunne jää; Kotihoito, 
Kuntouttava hoito, Hoiva- ja palvelukodit, Mitä sanoo laki, Paperisota, 
Uupuneet omaishoitajat ja omaiset, Saattohoito sekä Lisätietoja, 
Lähteet ja Viitteet.

Yllä koko nippu relevantteja, kipeitä ja vastaustaan huutavia  kysymyksiä, joihin yhä useampi meistä joko jo nyt tai tulevaisuudessa hakee vastauksia.
Omalla kohdallani hra Alzheimer otti lupaa kysymättä tuolloin 85-vuotiaan Tätini käsikynkkäänsä ja sitten olikin naurussa pitelemistä ja karjalainen huumorimme läheisestä elämänmittaisesta suhteestamme huolimatta koetuksella tällä A:n morsiamella ja minulla omaishoitajana. Tämä tapahtui v. 2003, jolloin tieto oli sirpaleina maailmalla. Meidät pelasti se, että olimme alusta lähtien prof. Raimo Sulkavan ammattitaitoisissa ja turvallisissa käsissä. Hän myös kehotti meitä itse aktiivisesti ottamaan selvää sairaudesta ja lukemaan kaiken mahdollisen, minkä teimmekin.
Kuinka tarpeellinen ja tervetullut olisikaan tuolloin ollut tällainen selviytymisopas, johon on yksien kansien sisään koottu tiivis tietopaketti linkkeineen ja ohjeineen, selkeästi ja vieläpä mukavalla, lämpimällä tyylillä kirjoitettuna sekä kauniisti kuvitettuna!!

-  Kirjoittaessamme tätä kirjaa säästötoimenpiteet vanhustenhuollossa ovat jo osoittaneet vaikutuksensa. Vanhuksia jopa kuolee laiminlyöntien vuoksi, esimerkiksi aliravitsemukseen. Mediassa on toistuvasti kirjoituksia vanhustenhoidon tilasta, ja hoitajat ovat korottaneet äänensä, koska he kokevat työnsä kunnolla tekemisen mahdottomaksi. Suurten hoivojättien eräiden hoivakotien toiminta on jouduttu jopa keskeyttämään laiminlyöntien vuoksi jne. jne.

Niinpä...  On kestämätöntä, että urakkansa yhteiskunnan hyväksi jo suorittaneet ja veronsa maksaneet vanhukset joutuvat tässä mittareiden mukaan maailman onnellisimmassa maassa, jota myös hyvinvointivaltioksi kutsutaan, pelkäämään omaa ikääntymistään ja  raihnaistumistaan hoidon puutteen vuoksi. Vanheneminen kun jo sinänsä käy täydestä työstä. Ja yhteiskuntahan on tasan niin vahva kuin sen heikoin lenkki!?

- Tämä kirja on vetoomus arvokkaan vanhuuden puolesta, Tämä kirja on vetoomus sen puolesta, ettei yhdenkään vanhuksen tarvitsisi enää kuolla kotiinsa yksinäisenä ja peloissaan, kaikkien unohtamana...

-  Ennen kaikkea kirjan tarkoitus on osoittaa, että muistisairaus ei merkitse mielekkään ja arvokkaan elämän loppumista!

Mutta: tutkitaan - ja ajoissa - se, mikä voidaan ja hoidetaan se, mikä voidaan sekä katsotaan sitten, missä kohtaa on aika nostaa kädet ylös, kuten omalla "henkilääkärillämme" on tapana todeta. Ja tuohon malliin tämä kirja antaa oivia ohjeita, miten toimia, mistä löytyy apua ja tukea sekä mitä huomioida.
Jo itse kansi kuvaa herkästi sitä, kuinka aatos, sanat ja itse ihminen vähän kerrassaan haihtuvat keveästi leijailleen ilmaan, toisaalle.
Koko teos on asiantuntevan varmaotteisesti  empatialla ja lämminhenkisyydellä ilman säälittelyn hiventäkään selkosanaisesti kirjoitettu antaen hienosti tilaa sairastuneiden haaveille valokuvien muodossa.
Siispä tavoistani poiketen: suosittelen lämpimästi!

Vetoomuksen allekirjoitti:

lauantai 18. toukokuuta 2019

Marco Vichi: "Komisario Bordelli ja kuolema Firenzessä/Morte a Firenze" - ex Libris...

"Komisario Bordelli ja kuolema Firenzessä", Marco Vichi, Aviador Kustannus, 2019, 390 s., suomentanut Enneli Poli.

"Marco Vichi  (s. 1957) on firenzeläissyntyinen, nykyisin Chiantissa asuva kirjailija, jonka luoma hahmo komisario Bordelli on saanut sankoin joukoin ystäviä rikoskirjallisuuden harrastajien joukossa eri puolella Eurooppaa.
Teoksistaan useaan otteeseen palkittu Vichi edustaa genrensä sitä tekijäkuntaa, jolle on tunnusomaista oikeaoppisen murhajuonen lisäksi korkea kaunokirjallinen laatu. Vuonna 2013 hänen monipuolinen kirjailijauransa palkittiin Premio delle Arti - Fiorentininel Mondo -palkinnolla." (Lievelehti)
Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet Komisario Bordelli  (2016) ja
Komisario Bordellin likaisin tapaus (2017).


"Kolmetoistavuotias poika katoaa Firenzessä. Tapaus vaikuttaa varsin tavanomaiselta, kunnes löytyy hyväksikäytetyn pojan ruumis. Komisario Bordelli alkaa tutkia tapausta, jonka langat johtavat kaupungin rikkaiden ja mahtavien jäljille...
Marco Vichin supersuositun dekkarisarjaan kolmas suomennos ravistelee italialaisen yhteiskunnan valtarakenteita. Samalla se on aito klassinen murhamysteeri joka kysyy: kuka on syyllinen? Arno-joki tulvii, ja isokenkäiset viettävät kosteita juhlia huviloissaan. Odotettu kolmas Bordelli-suomennos pitää lukijaa pihdeissään hellittämättä otettaan edes loppuratkaisun lähestyessä:
miten ihmeessä tässä näin kävi? " (Takakansi)

Vichi ja komisario ovat olleet kahden aiemman teoksen verran ratevaa ja huumoripitoista seuraa, joten hyvillä mielin ja hyvin odotusarvoin tartuin tähän uutukaiseen. Harva dekkari alkaa kotoisasti   herkkutattien poiminnalla ja metsässsä vaeltelulla. Leppoisten alkumetrien jälkeen Vichi käy järein verbaalisin  asein ja sahanterävin hain hampain eliitin turmeluksen kimppuun asenteella 10 - 0, ja teeman inhottavuuden huomioon ottaen täydestä, parhaasta mahdollisesta  syystä!!
Arno-joen tulvakatastrofin jälkimainigeissa mainitaan Amerikan avun ruoka-annosten lisäksi kuriositeettina myös maamme: kaikkein erikoisin tapahtuma oli ollut yön aikana saapunut kuorma-auto: eräs Suomessa pizzerian avannut italialainen, oli saatuaan tiedon tulvasta ostanut kuormallisen kumisaappaita, ja oli henkilökohtaisesti tullut tuomaan ne Firenzeen.

Todelliseten johtolankojen puuttuessa Bordellila on edessään kolme toimintamahdollisuutta: suora hyökkäys, hämähäkin verkko ja avaimenreikä, joiden välisiä etuja hän tarkkaan punnitsee:

- Suorassa hyökkäyksessä oli yksi hyvä puoli: yllätys. Oletetun syyllisen kimppuun hyökättäisiin selkein syytöksin, toivoen, että tämä murtuisi ja tunnustaisi.
Lyhyesti sanoen varsinaista puhdasta hämäystä, mutta jos se ei onnistunut, tapahtuisi niin kun pokerissa: menettäisi koko pelin.
Hämähäkkiverkkometodissa oli kyse siitä, että epäillyn ympärille kudottiin verkko, joka pyrki näännyttämään epäillyn hämärillä ja jatkuvilla viittauksilla niin kuin Porfiri Petrovitš toimi Raskolnikovia kuulustellessaan. Tietysti se ei toiminut aina, kaikki riippui epäillyn hermojen kestävyydestä. Ja joka tapauksessa toteuttamisessa ei saanut olla kiire, ja ennen kaikkea piti osata näytellä hyvin.
Avaimenreikämetodi vaati aikaa, kärsivällisyyttä ja taitoa.
Väijymistä, varjostamista ja jatkuvaa kontrollointia. Jos kysymyksessä oli oikea syyllinen, ennemmin tai myöhemmin tulisi esille jotakin. Tämä menetelmä vaati eniten työtä, mutta siinä oli myös vähiten riskiä. Piilossa pysytellen odotettiin, että epäilty tekisi virheen...

Komisario Bordelliin tutustuttaneeseen ykkösteokseen tykästyin täysillä, kakkonen ei virittänyt aivan yhtä särötöntä säveltä, mutta kolmas kerta toden sanoo: Vichi on luonut komisariostaan entistä muhevamman ajattelijan ja herkistelijän. Tutkinta etenee omia polkujaan Bordellin entisen aseveljen pojan ja arvostaman nuoren Pirasin myötävaikutuksella.

Vichi onnistuu mainiosti kuvaamaan arvon komisarion, joka ei pitänyt Italiasta vaikka tavallaan kyllä rakasti sitä, mutta ei pitänyt siitä, mutkatonta suhdetta rempseään ja temperamenttiseen Rosaan sekä  herkän pikkupoikamaista pihkaantumista kauniiseen myyjättäreen, Eleanoraan: Jokainen nainen, josta hän oli pitänyt, oli vaikuttanut häneen samalla tavalla, mutta tämä tyttö enemmän, paljon enemmän...

Iki-ihana Firenzen miljöö ja maisemat, Ponte Vecchion silta jalokivikauppiaineen,
jotka tosin tässä timanttien hiplailun sijaan ronskisti lapioivat mutaa, kelpo komisario Bordelli ja Vichin erinomaiset kerronnalliset taidot terrierimäisine eliitin nilkkojen puraisuineen ja huumorihöystöineen  loivat kokonaisvaltaisen, tasapainoisen ja verbaliikaltaan rikkaan lukukokemuksen, joka jätti mukavan ja makoisan lukujäljen.

- "Entäpä Kristus?" äitini sanoi. "Hän pelasti meidät pahalta." "Hän kuoli ihan turhaan," sanoin, "hänen  uhrauksestaan ei ole ollut mitään hyötyä. Hyvät pelastuvat, mutta pahat eivät, sille ei voi mitään, ja ihmiset ovat pahoja." Malaparte

-  Joka liikaa haluaa, ei mitään saa...  

Mutta mepä saadaan kohtsiltään aimo annos sarjasta läheisyys lämmittää:
iloista hännän heilutusta ja tassujen rapinaa Unskin, Sempun ja Nempan saapuessa hoitoon sekä mitä parhainta lenkkiseuraa, joten annetaan auringon paistaa ja lämmön helliä luonnon ollessa kauneimmillaan.

Iloista ja aurinkoista viikonloppua:


maanantai 13. toukokuuta 2019

Thomas Erikson: "Mielivalta / Vanmakt" - ex Libris...


"Mielivalta", Thomas Erikson, Minerva Kustannus Oy, 2019, 468 s.,
suomennos Timo Korppi.

"Thomas Erikson   on ruotsalainen kirjailija ja käyttäytymistieteisiin erikoistunut johtamisvalmentaja ja yrityskonsultti. Suuren yleisön tietoisuuteen hän on noussut persoonallisuusprofilointia käsittelevillä kirjoillaan Idiootit ympärilläni ja Psykopaatit ympärilläni sekä käyttäytymistieteilijä Alex Kingistä kertovilla trillereillään. Ruotsissa huippumenestykseksi nousseesta Alex King -sarjasta on aiemmin ilmestynyt suomeksi romaani Pelonkylväjät." (Lievelehti)


                                                             ©Lars Trangius


"Tukholmassa asuvan englantilaisen diplomaattiperheen poikavauva katoaa. Muutamaa tuntia myöhemmin lapsi ilmestyy Ison-Britannian suurlähetystöön. Pari päivää myöhemmin vauva katoaa uudelleen, samoin lapsen hoitaja.
Ja vähän sen jälkeen myös perheen teini-ikäinen tytär. Joku sieppaa järjestelmällisesti perheen jäseniä vain palauttaakseen heidät vähän ajan päästä takaisin kotiinsa. Joku, joka haluaa osoittaa valtansa. Joku, joka ei kaihda mitään keinoja.
Perheen isä, diplomaatti William Smythe, on tavallisesti kylmänviileä ja hallitsee hankalatkin tilanteet. Mutta nyt joku muu vetelee ohjaksista ja uhkaa hajottaa hänen elämänsä palasiksi. Käyttäytymistieteilijä Alex King tulee vedetyksi mukaan dramaattisiin tapahtumiin, ja hänellä edessään vaikeita kysymyksiä.
Kuka on tämän pirullisen suunnitelman takana ja miksi? Mitä tapahtuu, jos hän ei kykene auttamaan perhettä?" (Takakansi)




Mielivallan merkeissä tapaan Eriksonin ja Kingin  ensi kertaa, eivätkä kirjailijan  käyttäytymistieteelliset teoksetkaan ole tuttuja, vaikkakin totuuden nimissä elävässä elämässä joskus on ollut eräänlaista tuntemusta idiooteista ja psykopaateista sekä vallankäytöstä ympärilläni, alla olevan uhallakin näin tunnustaen, tietoisen riskin ottaen:

-  Vallan koko salaisuus piilee siinä, että tietää muiden olevan heikompia kuin on itse.  Ludwig Börne (1786-1837)

Eriksonin kerronta kulkee juoheasti ja teos pitää sisällään peräti 124 lyhyttä ja napakkaa lukua. Tavanomaisesta poikkeavaa käytöstä on  kidnappausten ja palautusten jatkuva vuo sekä lunnasvaatimusten totaalinen uupuminen.
Läpi teoksen kulkee myös Alexin ja Ninan henkilökohtaisen suhteen hapuilu sekä kollegiaalisesti että siviilitasolla jättäen vaikutelman, että suutarin lapset kulkevat ilman kenkiä, alan vankasta ammattilaisesta kun Alexin kohdalla on kyse.

- Alex heitti kukat samaan roskakoriin, jonne hän tapasi viskellä joutavia papereita. Raskain askelin hän tallusteli kotiaan kohti viileässä illassa. Kaksikymmentä korttelia erotti Ninan asunnon Vasastanissa ja hänen asuntonsa Östermalmilla. Normaalioloissa hän olisi viittonut itselleen taksin, mutta nyt hän tarvitsi raitista ilmaa ja hetken miettiä asioita itsekseen. Toki hän oli huomannut Ninan etääntyneen viime aikoina, mutta hän oli itse niin  syventynyt Sara Lejonin oikeusjuttuun, ettei ollut huomannut pysähtyä miettimään tilannetta.
Hän oli paahtanut täydellä höyryllä työasioitaan. Jossakin vaiheessa hän oli hukannut Ninan, mutta sitä hän ei käsittänyt miten nopeasti Nina oli kääntänyt hänelle selkänsä. Kuinka pitkään sitä oli jatkunut?

Loppuluvussaan: Sinulle joka pääsit tähän saakka, Erikson selventää vallan käsitettään  ja tämän kirjansa alkeperäisideaa siitä, kuinka pitkälle joku on valmis menemään pitääkseen kiinni vallastaan? Lisäksi hän esittelee käyttövoima-teoriaa, jonka hän luokittelee seuraavasti: Teoreettinen, Käytännöllis-taloudellinen, Esteettinen, Sosiaalinen, Yksilöllinen ja Perinteinen.
Hän kertoo syventävää tietoa löytyvän osoitteestaan, joka postauksessani aukeaa kirjailijan esittelyssä olevaa, vahvennettua nimeä klikkaamalla, ja karsineensa sitä itse kirjan tekstistä, jottei tempo olisi laskenut ihan nollaan. Hänen lähtökohtansa perustuvat psykologi ja filosofi Eduard Sprangerin (klik) (1882-1963)  tutkimuksiin ja johtopäätelmiin.

Sir Nigel:  -  Mies oli ylettömän vallantäyteinen, siitä ei ollut epäilystäkään. Punainen ihmistyyppi, kuten useimmat huippujohtajat. Vahva neuvotteluissa ja tuloshakuinen. Ehdottomasti ihmissuhdetaidoton. Punaiset eivät olleet johtajina muita parempia, mutta heillä oli terävämmät kyynärpäät kuin useimmilla.
He sietivät kylmää tuulta huipulla. Sir Nigel oli tyyni ja hillitty, mutta samalla hänellä oli uskomaton tahdonvoima. Se toki johtui paljolti hänen asemastaan vallan kahvassa.

 -  Se,  joka haluaa elää suurmiehen varjossa, saa tottua viileään ilmastoon. Japanilainen sananlasku

Kelpo dekkarin juonenpyörityksen lisäksi teoksessa on siis tarjolla myös psykologista antia, joka jättää pohdittavaa.  Tempon nollautumisesta ei pienintä pelkoa, vaan Erikson on mielestäni kelvollisesti onnistunut limittämään molemmat teemat ilman vinoutumaa niin, että painopiste olisi heittänyt vaa`ankielen tanakan häiritsevästi jomman kumman puolelle  tarjoten lukijalleen psykologista jännitystä kerrakseen.  Ketterää juonenkuljetusta, persoonallinen ja kiintoisa henkilömiehitys ynnä selkeää tekstiä; edukseen bulkista poikkeavaa luettavaa!

-  Lähes kaikki selviävät vastoinkäymisistä, mutta jos haluat koetella miehen luonnetta, anna hänelle valtaa. Abraham Lincoln (1809 - 1865)

Lincolnin toteamaan ei niin mitään lisättävää.

Käyttövoimiaan perkaili:

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Ruusu korvan taakse - äitienpäivää...


Kaikille äideille, isoäideille, täti-immeisille, äidinsieluisille ja kasvattajille:




Joka kerran on äidiksi syntynyt,
hän äiti on kaikkien lasten,
ja kaikkia maailman lapsia
hän on painanut rintaansa vasten,


ja maailman lasten itkua
hän on korvissaan alkanut kuulla,
sillä maailman lapset puhuvat
hänen omien lastensa suulla.

A-M Kaskinen





Voimia, aurinkoa ja iloa!

Annetaan juuret ja siivet, pidetään huolta & jatketaan harjoituksia:

lauantai 11. toukokuuta 2019

Orhan Pamuk: "Punatukkainen nainen / Kırmızı Saçlı Kadın" - ex Libris...

"Punatukkainen nainen", Orhan Pamuk, Kustannusosakeyhtiö Tammi,
Keltainen kirjasto, 2019, 322 s., suomentanut Tuula Kojo.

"Orhan Pamuk   (s.1952 Istanbulissa) on Turkin merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija. Häntä kiitetään erityisesti idän ja lännen ristiriitojen kuvaamisesta ja ainutlaatuisesta kyvystä rakentaa siltoja kulttuurien välille. Pamuk sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2006." (Takakansi)


                                                           ©Markko Taina

"1980-luvun Istanbulissa apteekkariperheen poika Cem ryhtyy kaivonkaivajan apupojaksi ansaitakseen rahaa yliopistoa varten. Hän työskentelee mestari Mahmutin kanssa pikkukaupungin kuivalla tasangolla, ja kaivon syvetessä syvenee myös isättömän Cemin kiintymys Mahmutiin.
Tasangon rauha rikkoontuu, kun Cem kohtaa kiertävään teatteriseurueeseen kuuluvan punatukkaisen naisen. Dramaattisten tapahtumien jälkeen Cem pakenee kaivokselta, mutta muistot eivät jätä häntä rauhaan.
Kun hän vuosia myöhemmin palaa pikkukaupunkiin ja tapaa kaivolla tuntemattoman nuorukaisen, tarut ja todellisuus risteävät ihmeellisellä tavalla." (Lievelehti)


Pamukin edellinen suomennos Kummallinen mieleni  poiki toteamuksen:   elämää ymmärtävä perusote on mukaansa tempaava, rehellisen oloista ja elävää tekstiä,  joka ei jätä lukijaansa kylmäksi tai ulkopuoliseksi.
Ja sama tahti jatkuu tässä  uusimmassa pohdiskelussa: Totta vai tarua?
Onko totuus tarua ihmeellisempää? Entä kohtalo, onko sitä olemassa?
Voiko sitä paeta?
Kuningas Oidipuksella ja Kuninkaiden kirjalla on vankka sijansa Cemin elämänkulussa, syyllisyyden tunteiden käsittelemisessä ja yrityksessä ymmärtää niitä. Taustalla lämmittää nousevan auringon lailla kirjailijan rakkaus Istabulia, maataan ja sen kulttuuria sekä historiaa kohtaan.

Olin jo tuolloin ymmärtänyt, että ajatukset ilmestyivät mieleeni milloin sanoina, milloin kuvina.  Joskus en edes kyennyt ajattelemaan jotakin ideaa sanoin... 
Mutta näin heti sieluni silmin kuvana esimerkiksi sen, miten juoksin ja mitä ajattelin silloin kerran kun satoi kuin saavista kaatamalla. Joskus taas osasin pukea jonkin ajatuksen sanoiksi, mutta en millään saanut sitä mieleeni kuvana. Kuten mustaa valoa, äidin kuolemaa tai äärettömyyttä.

Pamuk ruotii isä-poikaa teemaa  ja sen kimuranttia, ikiaikaista arvoitusta tiheällä kammalla. Hän kirjoittaa samaan aikaan suvereenisti isälle pojalta ja pojalta isälle jättäen pinnan alle väreilemään kysymyksen  miksi juuri tämä läheiseksi ja suojaavaksi tarkoitettu ihmissuhde on miesten/poikien elämässä niin komplisoitu?

-  Me kaikki haluamme vahvan ja päättäväisen isän, joka kertoo mitä saa tehdä ja mitä ei. Miksi? Siksikö että meidän on vaikea päättää, mitä kuuluu tehdä ja mitä ei, mikä on hyvää ja oikein, mikä taas syntiä ja väärin. Vai siksi, että meillä on alati tarve kuulla, että emme ole syyllisiä ja syntisiä. tarvitaanko isää aina, vai vain silloin kun pää menee sekaisin, maailma räjähtää käsiin ja ahdistus iskee?

- "Jos varttuu ilman isää, ei tajua että maailmalla on keskipiste ja rajat, vaan luulee pystyvänsä tekemään mitä tahansa...", Sehat sanoi. "Mutta jonkin ajan kuluttua meneekin sormi suuhun, ja silloin yrittää löytää maailmasta merkityksen ja keskipisteen ja alkaa etsiä ihmistä, joka panisi vastaan."

Pamuk tekee se taas: kietoo lukijansa rakkaudella ja lämmöllä  kerrontansa sisään omaan kiehtovaan ja todeksi elämäänsä maailmaan, joka sulkee ulkopuolelle arkitodellisuuden. Hän on kehrännyt täyteläisen kudelman turkkilaista yhteiskuntaa, miljöötä, Istanbulin valtaisaa laajenemista ja poliittisia oloja tarjoillen  kompaktin paketin yksilötarinan kautta,  kokemuksellisesti ja elävästi. Herkkää, koskettavaa ja ikiaikaista!

-  Kuten ei isätöntä poikaa, ei liioin pojatonta isää tohdi kukaan ottaa huomaansa. Firdawsi: Kuninkaiden kirja.

Punatukkaisen naisen jäljillä ovat kulkeneet Kirja vieköön! -blogin riitta k ja
 Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja:)

-  Näin tähdenlennon...

tiistai 7. toukokuuta 2019

Joakin Zander: "Ystävä / Vännen" - ex Libris...


"Ystävä", Joakim Zander, Tammi, 2019, 361 s., suomentanut Maija Kauhanen.

Joakin Zander  (s.1975) on oikeustieteen tohtori, joka on asunut Syyriassa ja Afganistanissa. EU:ssa kymmenen vuoden ajan työskennellyt Zander singahti maailmanmaineeseen esikoisromaanillaan Uimari. Sen käännösoikeudet on myyty 30 maahan. Nordisk film kehittelee parhaillaan Klara Walldéen -trilogiasta televisiosarjaa." (Lievelehti)

                                                          ©Viktor J Fremling


"Diplomaatin urasta haaveileva Jacob Seder matkustaa täynnä intoa ensimmäiseen harjoittelupaikkaansa, Ruotsin konsulaattiin Beirutissa.
On aika jättää taakse epämiellyttävä menneisyys ja päästä maailmanpolitiikan kuumaan ytimeen. Kattopuutarhassa pidetyissä juhlissa Jacob tutustuu salaperäiseen Yassimiin, jota työ valokuvaajana vie Syyrian sota-alueille.
Nuorista miehistä tulee pian enemmän kuin ystäviä, vaikka epäilykset Yassimin rehellisyydestä kalvavat Jacobia. Ruotsissa Klara Walldéen on juuri haudannut rakkaan isoisänsä, kun hänen juristiystävänsä Gabriella yllättäen pidätetään terrorismista epäiltynä. Klaran on pelastettava ystävänsä valheiden verkosta,
joka tuntuu johtavan ensin Brysselin saleihin ja sieltä Lähi-idän kriisipesäkkeisiin. Ystävä on Joakim Zanderin trillerisarjan kolmas osa, joka toimii myös itsenäisesti" (Lievelehti) Aiemmat suomennokset: Uimari (2015) ja Lähiö (2016).


Tässäpä löysin uuden mielenkiintoisen tuttavuuden jo kirjailijan taustan, teoksen maantieteellisen sijainnin ja aiheen ajankohtaisuuden huomioon ottaen.
Polittista peliä, terrorismin uhkaa, pakolaiskriisiä, pientä ihmistä melskeen keskellä unohtamatta. Starttipaikkoina Beirut ja Sankt Anna.
Liikkeellelähtö päähenkilöiden Jacob Sederin ja Klara Walldéenin sekä jälkimmäisen juristiystävän Gabriella Seichelmannin kotoisesti Gabin voimin. Alkusivujen lukemisen jälkeen löysinkin itseni yllättäen seuraavaksi silmät sirrillään reilusti yli puolenvälin kellon nakuttaessa armottomasti ohimennyttä uniaikaa.

Sireenit ovat kaikkialla. Jacob kuulee, kuinka Klara pyytää rekkakuskia ajamaan. George on ryöminyt makuutilan verhon taakse ja tähyilee ulos huoltoasemalle. Jacob näkee, kuinka Gerogen jalka tärisee ja pompottaa hermostuneesti keltaisella päiväpeitolla. Jacob ryömii varovasti lähemmäs, asettuu Georgen viereen ja vetää verhoa sivuun samalla kun siniset valot pyörivät ja vilkkuvat rekan tuulilasista sisään.
Aika ei liiku. Klara ei sano mitään, ja kun Jacob kääntää päätään nähdäkseen, 
mitä Klara tekee, tämä näyttää melkein välinpitämättömältä eikä irroita katsettaan kuljettajasta, Klaran leukaperät kuitenkin kiristelevät, jalat nytkähtelevät hiukan ja käsi on valmiina taskussa.
Samassa kuljettaja tekee päätöksen. Sanomatta mitään hän kääntää virta-avainta. Ennen kuin Jacob ehtii tajuta, mitä tapahtuu, hän ajaa rekan sinisten valojen läpi, pysäköityjen autojen ohi ja ulosajoramppia pitkin moottoritielle.

Ystäviä vai vakoojia?
Zanderin kerronta, pojento, juonenkuljetus ja  persoonainpiirto ovat saumattomasti tasapainossa pitäen lukijan mielenkiinnon herpaantumatta vireillä. Aiempien osien lukemattomuus - peiliin katsomisen paikka - aiheutti parissa mutkassa esim. Brysselin  tapahtumain suhteen pientä haparointia,
vaan eipä tuo rivakan lukutahdin kompastuskiveksi muodostunut, sillä tämä ystävä oli nimensa mukainen itsenäisenä teoksenakin.  Kiintoisa, rento, tervetullut, viihdyttävä ja seurattava tuttavuus!

- do not ever be afraid to tell me who you are. i am going to find out eventually. Nayyirah Waheed 

Keskellä sekamelskaa, tapetin alasveto-, maalaus- ja kirjahyllyn ylöspanourakkaa tämän kevään kukkasen mielihyvällä talteen

poimi:

lauantai 4. toukokuuta 2019

Camilla Läckberg: "Kultahäkki / En bur av guld" - ex Libris...

"Kultahäkki. Naisen kosto on kaunis ja karmea", Camilla Läckberg, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 350 s., suomentanut Aleksi Milonoff.

"Camilla Läckberg  (s.1974) on yksi maailman eniten luettuja kirjailijoita.
Hänen kymmenen Fjällbacka-romaaniaan ovat myyneet yhteensä yli 23 miljoonaa kappaletta yli 60 maassa. Läckberg on myös menestynyt liikenainen ja yksi
Invest in Her  -sijoitusyhtiön perustajista. Yhtiö edistää naisyrittäjien asemaa ja taistelee sukupuolten välisiä palkkaeroja vastaan." (Lievelehti)

                                                           ©Magnus Ragnvid

"Ulkopuolisten silmissä Faye on saanut kaiken: täydellisen aviomiehen, suloisen tyttären ja tyylikkään kodin Tukholman parhailta kulmilta.
Todellisuudessa ahdistavat muistot lapsuudesta Fjällbackassa vainoavat häntä, ja Faye kokee elävänsä vankina kultaisessa häkissä. Oli aika, jolloin hän oli vahva ja kunnianhimoinen nainen. Se oli ennen kuin hän luopui kaikesta miehensä Jackin vuoksi. Kun Jack pettää Fayta, hänen maailmansa romahtaa. Faye on täysin musertunut, kunnes hän päättää antaa samalla mitalla takaisin ja keksii julman tavan kostaa." (Takakansi)  Kultahäkki on kaksiosaisen Faye-sarjan ensimmäinen osa.


Jack sulki jääkaapin oven, ja keittiö pimeni jälleen. Mutta kaupungin valot hohtivat niin että he näkivät toisensa. Jack kiersi keittiösaarekkeen,  pyyhki suun kämmenselällä ja kumartui suutelemaan Fayeta. Mutta Faye käänsi kasvonsa pois ja painoi Jackin tuolille. Nyt Faye määräsi. Kun Jack hamuili hänen hamettaan,
hän läppäsi käden pois ja siirsi sen polvitaipeelleen. Hän nosti hametta niin,
että Jack näki hänen pitsialushousunsa, ja toivoi että Jack huomaisi että ne olivat samanlaiset kuin sillä tytöllä. Sillä nuorella. Sillä kokemattomalla.

-  Henrik ja Alice Bergendahl asuivat Lidingön Gåshagassa, heillä oli oma laituri ja hiekkaranta, ja rakennus olisi sopinut paremmin ehkä Los Angelesiin.
Tuossa kuudensadanseitsemänkymmenen neliömetrin talossa oli kaikki kotiteatterista, kuntosalista ja sisäuima-altaasta viinikellariin, biljardihuoneeseen, pingispöytään ja peräti viiteen kylpyhuoneeseen. Valtava olohuone - jonne olisi muitta mutkitta pysäköinyt muutaman rekka-auton - oli kymmenen metriä korkea. Kun Faye, Henrik, Jack ja Alice söivät illallista kynttilänvalossa Hoggarmsfjärdille avautuvan näköalan edessä, heidän lapsensa leikkivät lastenhoitajan kanssa talon toisessa siivessä. Lasten huoneet olivat mahdollisimman kaukana niistä tiloista, joissa Alice ja Henrik oleskelivat eniten.

Läckbergin aiempiin teoksiinkin olen tutustunut ja Fjällbacka-sarjaa televisiosta katsellut. mutta snobbailu, panot, öykkäröinti tahi aateliset ja ulkokultaisuus, pintaliito nyt eivät vaan yksinkertaisesti kiehdo eivätkä hetkauta, eikä kultainen häkki edelleenkään houkuta.
Tilannetta ei pelastanut edes se tosiseikka, että molempien päähenkilöiden kanssa löytyi omakohtaista koulutuksellista ja ammatillista kontaktipintaa.
Totaalisen onnellinen, ongelmaton ja jälkiä jättämätön lapsuus lienee aika harvinainen, mutta omasta on tullut kudottua iloisemman värisiä raitoja elämän mattoon ja jäänyt jäljelle nuo aina aurinkoiset, koskaan päättymättömät kesät.

Vastapainoksi Kultahäkkiin mahtuu myös hyviä ja asiallisia teemoja, kuten naisen opiskelun ja työssäkäynnin sekä oman elämän tarpeellisuus, tähdellisyys olla  laittamatta kaikkia munia yhteen koriin. Teoksen mahtuu myös hyvää ja tukevaa naisten välistä ystävyyttä  Chrisin ja Fayen välillä, ystävyyttä joka kantaa ja löytää ne oikeat, kipeääkin aiheuttavat, mutta rehelliset, rakentavat ja kannustavat sanansa.

Läckberg sivuaa nyt meilläkin - ja ihan aiheesta - tapetilla olevaa  vanhusten (kaltoin)kohtelun  kestämätöntä määrää ja yleenä koko vanhustenhoidon häpeällistä tilaa:

- Uusi paljastus, se että Comparen toimitusjohtaja oli tiennyt kahdesta huonon hoidon aiheuttamasta kuolemantapauksesta, jotka olivat sattuneet eräässä heidän palvelukodissaan, ja jopa yrittänyt pimittää ne, oli järkyttänyt koko Ruotsia, ei vain suppeaa bisnesmaailmaa.

"Saatana kun tässä maassa ei voi rikastua ellei ota väkisin. meillä oli ehkä kovat keinot, mutta se ei ollut perkele laitonta. Kyllä  eläkeläistenkin täytyy osata huolehtia rahoistaan, nehän ovat aikuisia ihmisiä, jotka vastaavat itse omista asioistaan, Tässä paskamaassa syytetään aina muita, joku muu pannaan aina siivoamaan jäljet ja roikkumaan hirteen. Alkaa ajojahti, vaikka toinen on vain rakentanut menestyneen yrityksen, luonut helvetisti työpaikkoja ja kasvattanut Ruotsin BKT:ta."

Obs. tässä nehän eikä hehän...

Samaten Läckbergin naisyrittäjyyttä tukeva Invest in Her -yhtiön perustajajäsenyys on hatunnoston arvoinen asia. Naisilla kun edelleenkin,
vaikka edistystä on tapahtunut,  on esim. liike-elämän ja yrittäjyyden yhteistyössään sekä työyhteisöissään reilusti parantamisen ja kehittämisen varaa.

Koston "suloisuuden" psykologian pohtiminen on aina mielenkiintoista. Kungfutse kehotttaa "Kun lähdet kostoretkelle, kaiva valmiiksi kaksi hautaa." Mohandas Gandhi puolestaan on todennut: "Silmä silmästä -laki päättyy koko maailman sokeuteen."
Koston idea ja suunnittelu ovat varsinaisia energiasyöppöjä, ja ne antavat kohteelle edelleen vallan suunnittelijan ajatuksiin ja toimiin, mikä on nurinkurista, joten olisiko anteeksianto eräs ja paras  mahdollisuus? Entäpä kuinka on oman anteeksiannon taitomme laita, voisiko sitä kehittää ja olla armollinen itselleen?

Kultahäkisssä on vieraillut myös Kirjojen kuisketta blogin Anneli A ja vahvennusta klikkaamalla selviää, millaisia liverryksiä häneen korviinsa siellä kantautui:)

Tämä tyylilaji ei  ole ominta aluetta,  mutta huimat myyntiluvut puhuvat omaa vastaansanomatonta kieltään. Niin, ja lukeminenhan kannattaa aina!!

Näissä mietteissä:

 

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Yrsa Sigurðardóttir: "Synninpäästö / Aflausn" - ex Libris...


"Synninpäästö", Yrsa Sigurðardóttir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 366 s., suomentanut Tuula Tuuva.


"Yrsa Sigurðardóttir (s.1963) on islantilainen kirjailija. Hän on julkaissut viisi lasten- ja nuortenkirjaa vuosina 1998-2003, ja useita rikosromaaneita vuodesta 2005 alkaen. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, ja lastenkirjat ovat saaneet Islantilaisen kirjapalkinnon. Yrsa on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja työskentelee kirjailijan työnsä ohella edelleen insinöörinä." (Wikipedia) Synninpäästö on Huldar ja Freyja -sarjan kolmas, itsenäinen osa. Aiemmat osat Perimä ja Pyörre.

                                                         ©Sigurjon Ragnar


"Hyytävien teinisurmien sarja järkyttää Reykjavikissa. Teinityttö surmataan julmasti työpaikallaan elokuvateatterissa, ja naamioitunut murhaaja raahaa hänet talvipakkaseen. Tytön ystävät saavat karmaisevia Snapchat-viestejä, joissa hän anoo armoa. Kun ruumis vihdoin löytyy, se on merkitty numerolla 2.
Onko jossain numero 1? Rikostutkija Huldar tutkii numeromurhia, joissa tarvitaan myös lastenvalvoja Freyjan näkemystä. Freyja epäilee heti, että kyse voisi olla koulukiusaamisesta. Kaksikon välejä hiertää eikä Freyja haluaisi olla tekemisissä Huldarin kanssa. Yhtä mieltä he ovat vain siitä, että totuus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kuka on raakojen tekojen takana?" (Takakansi) 


Perimästä, 2017, totesin loppukaneettina:  Jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen ja hyvinvoipaan taimeensa ja uskaltaa nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä!  Ja niinhän tässä nyt päivänpolttavaan, yhä rajummaksi intoutuvaan  koulukiusaamiseen tarttuvassa uutukaisessa hyvinkin pääsee käymään.

 Huldar-rihvelillä ei oikein naislykky kukoista: jännitteitä löytyy niin Erla-pomon kuin Freyjankin suhteen, ja siinäpä on sankarillamme kippuroimista ja taiteilemista kahden tulen välissä. Tuoreen työparin kera löytyy yhteistyön punainen lanka, kunnes jotain outoa Guðlaugurin käytöksessä tutkinnan edetessä esteeksi  ja arvoitukseksi nousee...

-  Vaikka Huldar olisi joskus halunnut kokeneemman työtoverin, hän oli alkanut arvostaa Guðlauguria. Tämä oli useinkin teräväpäinen. Silloin kun ei antanut huonon itsetuntonsa ja ujoutensa pidätellä itseään.     

 Rehtori :   - "Toivottavasti ymmärrät, että kiusaamiseen suhtaudutaan täällä hyvin vakavasti. Emme siedä sitä ja teemme parhaamme sen kitkemiseksi. Mutta se ei ole yksinkertaista, kuten jo aiemmin sanoin." Freyja myönsi. Luettuaan nettiä, hän tajusi sääliä koulun johtoa. He hoitivat asiaa niin tiukasti kuin pystyivät, mutta olosuhteet olivat heitä vastaan. Kiusaajilla oli rajoittamaton  pääsy häiriköimään uhrin elämää somen kautta. Ei riittänyt, että lapset pidettiin erillään koulussa.

Psykologi:  -  Kiusaaminen on jakautunut kahtia, niin että sitä tapahtuu toisaalta perinteisesti ja toisaalta tekniikan avulla nettivainoamisena. Lasten ja teinien tapauksessa nämä usein yhdistyvät. 
 - Tavallinen kiusaaminen, jonka muistamme lapsuudesta, oli rajoitetumpaa. Sen näkivät vain ne, jotka olivat paikalla, ja se näkyi tekijän kasvoista ja läsnä olevista kasvoista ja reaktioista. Siihen kuului ilkeitä huomautuksia, joskus fyysistä väkivaltaa ja uhrin omaisuuden tärvelemistä. Netissä kiusaaminen keskittyy huomautteluihin ja kuviin, jotka pyrkivät satuttamaan, nöyryyttämään ja loukkaamaan uhrin kunniaa. 
- On helppo piiloutua nimettömyyden taakse ja antaa pahimille vieteilleen vapaat kädet. Asiaa pahentaa entisestään se, että sosiaalisen median julkaisut voivat kantautua kenelle tahansa ja milloin tahansa. Kohde joutuu kuvittelemaan mielessään äärettömän ihmisjoukon, joka naureskelee hänelle.

Niinpä: paljon on vettä virranut sitten omien koulu- ja nuoruusaikojen, jolloin lällättely ja rallattelu uskallettuine nipistyksineen tai peräti tönimisineen olivat
ns. kova juttu.

Huldarin ja Erlan välinen kissanhännänveto ja nuoralla tasapainoilu kulkee vaihtelevalla menestyksllä läpi teoksen ja toisaalta Huldar haikailee Freyjan kanssa virittelemiensä suhdekukkasten kuihtumista. Kuitenkin tutkinnassa yhdistetään voimavarat ja pinnistellään eri metodein välillä hapuillen, mutta aina kuitenkin  pala palalta eteenpäin kohti ratkaisua.

Aihe on tärkeä ja Sigurðadóttir on kutonut teeman ympärille sutjakkalukuisen, sujuvasti soljuvan  ja kiinnostavalla henkilökaartilla miehitetyn keskitasoa paremman dekkarin maailmassa, jossa lällättelyyn pitäytyvä ja sormella osoitteleva  koulukiusaamisjuna on aikaa sitten romuna  rymistellyt eläkepäiviensä varikolle. Ei tämä Synninpäästö silti silkkaa psykologiaa ja pedagogiaa sisällään pidä, vaan kyllä teos myös aimo annoksen sinnikästä ja ehtaa rikostutkintaa lukijalleen tarjoaa.  Kirjailijan taimi on versonut ja päätynyt vankalle kasvu-uralle!

Nollatoleranssilla: