keskiviikko 1. toukokuuta 2019
Yrsa Sigurðardóttir: "Synninpäästö / Aflausn" - ex Libris...
"Synninpäästö", Yrsa Sigurðardóttir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2019, 366 s., suomentanut Tuula Tuuva.
"Yrsa Sigurðardóttir (s.1963) on islantilainen kirjailija. Hän on julkaissut viisi lasten- ja nuortenkirjaa vuosina 1998-2003, ja useita rikosromaaneita vuodesta 2005 alkaen. Hänen teoksiaan on käännetty useille kielille, ja lastenkirjat ovat saaneet Islantilaisen kirjapalkinnon. Yrsa on koulutukseltaan rakennusinsinööri ja työskentelee kirjailijan työnsä ohella edelleen insinöörinä." (Wikipedia) Synninpäästö on Huldar ja Freyja -sarjan kolmas, itsenäinen osa. Aiemmat osat Perimä ja Pyörre.
©Sigurjon Ragnar
"Hyytävien teinisurmien sarja järkyttää Reykjavikissa. Teinityttö surmataan julmasti työpaikallaan elokuvateatterissa, ja naamioitunut murhaaja raahaa hänet talvipakkaseen. Tytön ystävät saavat karmaisevia Snapchat-viestejä, joissa hän anoo armoa. Kun ruumis vihdoin löytyy, se on merkitty numerolla 2.
Onko jossain numero 1? Rikostutkija Huldar tutkii numeromurhia, joissa tarvitaan myös lastenvalvoja Freyjan näkemystä. Freyja epäilee heti, että kyse voisi olla koulukiusaamisesta. Kaksikon välejä hiertää eikä Freyja haluaisi olla tekemisissä Huldarin kanssa. Yhtä mieltä he ovat vain siitä, että totuus on kaikkea muuta kuin yksinkertainen. Kuka on raakojen tekojen takana?" (Takakansi)
Perimästä, 2017, totesin loppukaneettina: Jahka Sigurdardottir uskaltaa luottaa elinkelpoiseen ja hyvinvoipaan taimeensa ja uskaltaa nyppiä turhina luikertelevat rönsyt pois, sopii kiintoisaa jatkoa Freyja & Huldar sarjalle odottaa, kirjailija kun tuottaa islantilaiseen tapaan varsin mukavalukuista tekstiä! Ja niinhän tässä nyt päivänpolttavaan, yhä rajummaksi intoutuvaan koulukiusaamiseen tarttuvassa uutukaisessa hyvinkin pääsee käymään.
Huldar-rihvelillä ei oikein naislykky kukoista: jännitteitä löytyy niin Erla-pomon kuin Freyjankin suhteen, ja siinäpä on sankarillamme kippuroimista ja taiteilemista kahden tulen välissä. Tuoreen työparin kera löytyy yhteistyön punainen lanka, kunnes jotain outoa Guðlaugurin käytöksessä tutkinnan edetessä esteeksi ja arvoitukseksi nousee...
- Vaikka Huldar olisi joskus halunnut kokeneemman työtoverin, hän oli alkanut arvostaa Guðlauguria. Tämä oli useinkin teräväpäinen. Silloin kun ei antanut huonon itsetuntonsa ja ujoutensa pidätellä itseään.
Rehtori : - "Toivottavasti ymmärrät, että kiusaamiseen suhtaudutaan täällä hyvin vakavasti. Emme siedä sitä ja teemme parhaamme sen kitkemiseksi. Mutta se ei ole yksinkertaista, kuten jo aiemmin sanoin." Freyja myönsi. Luettuaan nettiä, hän tajusi sääliä koulun johtoa. He hoitivat asiaa niin tiukasti kuin pystyivät, mutta olosuhteet olivat heitä vastaan. Kiusaajilla oli rajoittamaton pääsy häiriköimään uhrin elämää somen kautta. Ei riittänyt, että lapset pidettiin erillään koulussa.
Psykologi: - Kiusaaminen on jakautunut kahtia, niin että sitä tapahtuu toisaalta perinteisesti ja toisaalta tekniikan avulla nettivainoamisena. Lasten ja teinien tapauksessa nämä usein yhdistyvät.
- Tavallinen kiusaaminen, jonka muistamme lapsuudesta, oli rajoitetumpaa. Sen näkivät vain ne, jotka olivat paikalla, ja se näkyi tekijän kasvoista ja läsnä olevista kasvoista ja reaktioista. Siihen kuului ilkeitä huomautuksia, joskus fyysistä väkivaltaa ja uhrin omaisuuden tärvelemistä. Netissä kiusaaminen keskittyy huomautteluihin ja kuviin, jotka pyrkivät satuttamaan, nöyryyttämään ja loukkaamaan uhrin kunniaa.
- On helppo piiloutua nimettömyyden taakse ja antaa pahimille vieteilleen vapaat kädet. Asiaa pahentaa entisestään se, että sosiaalisen median julkaisut voivat kantautua kenelle tahansa ja milloin tahansa. Kohde joutuu kuvittelemaan mielessään äärettömän ihmisjoukon, joka naureskelee hänelle.
Niinpä: paljon on vettä virranut sitten omien koulu- ja nuoruusaikojen, jolloin lällättely ja rallattelu uskallettuine nipistyksineen tai peräti tönimisineen olivat
ns. kova juttu.
Huldarin ja Erlan välinen kissanhännänveto ja nuoralla tasapainoilu kulkee vaihtelevalla menestyksllä läpi teoksen ja toisaalta Huldar haikailee Freyjan kanssa virittelemiensä suhdekukkasten kuihtumista. Kuitenkin tutkinnassa yhdistetään voimavarat ja pinnistellään eri metodein välillä hapuillen, mutta aina kuitenkin pala palalta eteenpäin kohti ratkaisua.
Aihe on tärkeä ja Sigurðadóttir on kutonut teeman ympärille sutjakkalukuisen, sujuvasti soljuvan ja kiinnostavalla henkilökaartilla miehitetyn keskitasoa paremman dekkarin maailmassa, jossa lällättelyyn pitäytyvä ja sormella osoitteleva koulukiusaamisjuna on aikaa sitten romuna rymistellyt eläkepäiviensä varikolle. Ei tämä Synninpäästö silti silkkaa psykologiaa ja pedagogiaa sisällään pidä, vaan kyllä teos myös aimo annoksen sinnikästä ja ehtaa rikostutkintaa lukijalleen tarjoaa. Kirjailijan taimi on versonut ja päätynyt vankalle kasvu-uralle!
Nollatoleranssilla:
Samaa mieltä olen, nollatoleranssi kiusaamiselle ja piste. Kiusaamiskulttuuri on vallannut mediat ja karmeinta on katsella, en enää katsele, sellaiset ohjelmat, joissa juonitellaan ihmisten pään menoksi jotakin tai suoraan puhutellaan ihmisiä huonosti ja loukkaavasti mediassa, jopa poliitikot tekevät sitä julmalla tavalla. Lapset ja nuoret kasvavat sellaiseen sisälle ja omaksuvat sellaisen käytöksen. Sitä on vaikea kitkeä pois, mutta varhaiskasvatus yrittää kovasti kasvattaa empatiakykyisiä lapsia.
VastaaPoistaHauskaa vappua :)
Kiitos Mai; en ymmärrä, mitä tuolla yhä räväkämmäksi ja repivämmäksi käyvällä loukkaamisella ja revittelyllä oikein tavoitellaan, ja mitä se lausujassaan/kirjoittajassaan palvelee? Entä mitä se hänestä kertoo?
PoistaSanotaan, että vielä radikaalimpi ase eli lyönti on aina myös hätähuuto lyöjältä, kun sanoja ei ole. Kuitenkin maassamme ja tässä maailmassa olisi huutava tarve kompromisseille, yhteistyölle ja rakentavalle toiminnalle.
Totta: lapset ja nuoretkin oppivat mallintamalla, mikä sujuu sutjakammin kuin poisoppiminen.
Kirjallisuutta ja lukemista pidän hyvänä empatiakyvyn kehittäjänä. Mukavaa loppuviikkoa Sinulle:)
Sigurdardóttir on kiinnostanut minua, ja Kolmas merkki olisi omassakin hyllyssä, mutta en ole saanut vielä luettua. Tällainen koulukiusaamisaiheinen juttu on kyllä liikaa minulle. Nykyään kun kiusaamista on vielä somessakin...
VastaaPoistaLiittyen tuohon mitä Mai sanoi, niin sekin on nykyään järkyttävää, miten huonosti aikuisetkin käyttäytyvät mediassa - ja somessa. Miten voi odottaa lapsilta parempaa, kun he saavat niin huonoja esikuvia joka puolelta...?
Ehkäpä Synninpäästö ei ole sitten Sinulle paras mahdollinen valinta aloittaa tähän sinänsä ihan kelpo kirjailijaan tutustumista.
PoistaTotta tuo, mitä sanot aikuistenkin käyttäytymisestä, olisi pitkälti useasti peiliinkatsomisen paikka.
Vaikea eli mahdoton on siinä sitten edellyttää lapselta sivistyneempää käytöstä.
Hyvä kysymys onkin: miksi näin on päässyt tapahtumaan, miksi räävittömyys vaan lisäntyy, onko kynnys mediahuomion saavuttamisessa jo niin korkealla, ettei mikään riitä??
Sellaiset kauniit sanat ja toimintatavat sanat kuin dialogi, kohteliaisuus, huomioonottaminen, hienotunteisuus jne., missä ne luuraavat?
Kiusaaminen on sellainen aihe joka kannattaa aina uudelleen nostaa tapetille. (Samaten vihapuhe, joka kansanedustajan myötä tuli juuri julkisuuteen.)
VastaaPoistaKirjailija on koulutukseltaan rakennusinsinööri, mielenkiintoista. Dekkaristeissa taitaa olla kohtalaisen paljon esimerkiksi poliiseja, mutta mikä ettei insinöörikin 😀 Hauska ajatella tätä.
Piristävää päivää ja Islanti-ajatuksia 🌷
Kiitos Rita A ja näin on! Molemmat ovat varsin erikoisia, ei kuuri rakentavia tahi tuloksellisia tapoja toimia näin sammakkoperspektiivistä katsottuna...
PoistaTaitaapi olla kirjailijaporukka varsin heterogeenistä taustoiltaan, paljon on myös toimittajia joukossa. Kotimaisista tulee poliisitaustaisena mieleen Marko Kilpi. Jännä juttu on, etteivät poliisitaustaiset kuulemma lue dekkareita, sillä ne ovat kuulemma niin epätosia, todellisuudesta vieraantuneita:)