Evakkoon...

lähtivät aikanaan meidän molempien isovanhemmat ja vanhempamme 430.000 muun karjalaisen  mukana surullisemmissa ja dramaattisemmissa merkeissä. Perinteitä ja heidän muistoaan kunnioittaen suorimme kohtapuoleen omalle, toki hallitummalle matkallemme taloyhtiössämme alkavan linjasaneerauksen ja sähköjen+ atk-vetojen uusimisen jaloista.
Yhteisenä mottonamme rakkaan Mummini: "Ilo pintaan, vaikk' syän märkänis!"
Pitkän fundeerauksen jälkeen ja ottaen huomioon tuolloin vallinneet epävarmuustekijät ja tosiseikat, päädyimme vuokraamaan samaisen, kotoisan hisrsimökin Itä-Hämeen maaseudulta, jossa Kanssakulkija ja Kuopus kuluneena jahtikautena, jolta alla olevat kuvat,  pitivät pesää ja viihtyivät.

Pitkässä talvipakolaisuudessa ei mitään uutta, vain suunta on vastainen - toivottavasti onni myötäinen. Iloiseksi ja suureksi yllätykseksemme erinomaisen positiivisesti sujuivat nyt loppuunsaatetut terveydentilaamme kohdistuneet tutkimukset,  mitä nyt siellä täällä pientä kokemuslisiksi havaittavia ja tulkittavia - ei kuitenkaan suspekteja - muutoksia/löydöksiä. Kanssakulkijan todettin kaikessa hötäkässä ohimennen sairastaneen keuhkokuumeenkin.  Vaan eipä  tuo hönttökustaa iske kynsiään meihin enää, kun tuosta vielä autuaan tietämättöminä otimme rokotepiikit, ähäpiti.  Ihmekös oli huolestuttavan vaisu ja puolitolppaisen oloinen tuo muutoin toimelias tyyppi...
Elikkä tämä prioriteetti on tietty ylitse muiden, mikä täten lennosta debetpuolelle elämän taseeseemme kirjattakoon:)

Plussapuolelle lasken ehdottomasti myös Helena Anhavan viisaat sanat:
"Toimita talosi!"  Ne ovat tulleet tämän projektin tiimoilla riittävässä määrin todeksi eletyiksi.

Muutoin aloitimme valmistelut ja listojen "mukaan"  +  "tehtävää"  rustaamisen hyvissä ajoin samoin kuin kylppärin laatta- ja muut kalustevalinnat.
Pakastin riistalihoineen on siirrettävä odotettavissa olevin sähkökatkosten vuoksi pois, paku vuokrattu ensi lauantaiksi ja Esikoinen on ystävällisesti luvannut sekä auttaa nosteluissa että sijoittaa sen residenssiinsä, kiitos hänelle siitä:)
Eli kaikki näytti sujuvan juoheasti aikataulun mukaan, ja aiemmin kiusaa tehnyt kaikenlaisten pienten asioiden takkuilu tuntui lasehtineen omaan mahdottomuuteensa.

Mutta sitten iskeä jysäytti Mr. Murphy ja viikonlopulla sanoi oma tähän asti moitteettomasti toiminut menopelimme yllättäen työsuhteensa jos ei nyt ihan irti, niin heittäytyi kuitenkin lakkoilun puolelle mitä vaihteistoon tulee.
No: no hätä, tuumasimme ja ei kuin yhteys merkkihuoltoon. Iloisesti ilmoittivat ensimmäiseksi vapaaksi ajaksi päivämäärän, jolloin meidän on oltava jo kaukana maalikylistä maaseudun rauhassa. Muuttolaatikkopatteristo ja suojamuovit yms. kellittelevät siis vielä tyytyväisinä kaupan hyllyillä, kuten myös apteekki-, kirjasto- jne. käynnit odottavat toteutumistaan, joten me - hyi tuhmaa - kiroilimme katkerasti, mutta helpottavalla ja rikkaalla verbaliikalla.

Kanssakulkija tarttui pulssin tasoituttua siedettäväksi ja sivistyneen puhetyylin palauduttua huulille luuriin ja pani peliin kaiken supliikkitaitonsa saaden uuden ajan tulevalle lauantaille ja tietty toisen auton huollon ajaksi alle.
Tämä hyvä, mutta totta kai siksi samaiseksi päiväksi, joksi oli  jo sovittu pakastearkun siirto. Joten kaksi autoa kehissä. Pirskeles. Eikä siinä vielä kaikki,
vaan tuli ilmoitus, ettei tuolloin huollossa olekaan paikalla vaihteistoeksperttiä, joten ans' kattoo, miten projektissa loppuviimeksi käy.

No, nyt on sitten käytetty "vapaa-aikaa" hyödyksi tyhjennellen keittiön kaappeja, ottaen alas verhoja ja ryijyjä yms pientä mukavaa. Jäljellä on vielä eteiskaapistosta kahden osan purku (sähkötaulu kun sijaitsee - tietty - sen takana ja kuinkas muuten olohuoneesta suuren (aakkostetun) kirjahyllyn alasajo, sillä eikös se toinen penteleen  sähkörasiakohde,  jota haluavat räplätä, sijaitse juuri sen isoimman hyllymme takana. Hyötyliikuntaa kyllä, mutta selälle hupaa.
Sitten vaan komiaksi lopuksi  levitellään muovimetrejä koko komeuden päälle ja teipataan paketti valmiiksi.

Odotamme tämän pikakelauksenomaisen  revohkan ja sen jälkeisen ensisijaisen muutaman ansaitun vuorokauden toipumis- ja nukkuma-ajan ohitettuamme  seesteisempiä tulevia kuukausia luonnon hellässä huomassa ja rauhaisassa helmassa, ynnä mielen- ja sielunrauhaa -  tilaa, jossa olemme  taas uudelleen löytäneet omat ajatuksemme ja saatamme olla läsnä juuri kulloisessakin, kuluvassa hetkessä, jotta katseet voivat jatkossakin uteliaina kohdistua kohti tulevaa.

Läppäri ja nippu kirjoja lähtevät totta kai matkaan, kuinkas mummo muuten matkailee, toivottavasti yhteydet ja auto toimivat, jotta päästään aina  haluttaessa tänne maalikyliin asiainhoitoon ja hengenravinnon täydennysreissuille.
Joten ollaan kuulolla tässä vielä kotvanen normisti ja sitten helmikuun puolella huhuilen hankien ja koivikon keskeltä valon määrän lisääntymistä ja kevään tulon etenemista tiiraillen. Rateva naapurintyttömme reippaasti ja valoisasti tokaisi: "Tätä en ole vielä kokenut! Oletteko te?" Emme ole! No hyvä: leuka ylös, katse eteen ja kohti uusia seikkailuja.  Mottona: Tärkeää on itse matka!

Tämä taival on ollut pitkä ja kivinen, eräänlainen Golgatan suoramme ja niin kävi myös tämän lyhyesti informatiiviseksi vaan ei jeremiadiksi tarkoitetun postauksen rivimäärän suhteen. Jos Sinä, hyvä lukijani jaksoit tänne asti, kiitos kärsivällisyydestäsi ja sitkeydestäsi sekä mukanaolosta matkallani!

Tarmokkaasti & toiveikkaasti:

Fred Vargas;: "Pystyyn, kuolleet!/Debout les morts" - ex Libris....

"Pystyyn, kuolleet! ", Fred Vargas, Gummerus Kustannus Oy, 2019,
kolmas painos, 299 s., suomentanut Marja Luoma.

"Ranskan arvostetuin dekkarikirjailija ja eurodekkarin ykköstähti Fred Vargas
(s. 1957) on koulutukseltaan kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut arkeologi. Juuri arkeologia tutustutti kirjailijan vanhoihin legendoihin ja innoitti häntä kirjoittamaan dekkareita. Pystyyn kuolleet aloittaa Kolme evankelistaa -dekkarisarjan ja se ilmestyin ensimmäisen kerran suomeksi vuonna 2002." (Lievelehti)

                                                          ©Louise Oligny

"Entisen oopperalaulajan Sophia Simenonideksen pihalle on yhdessä yössä kasvanut pyökki. Sophien naapuritaloon muuttaa kolme epäilyttävää miestä. Sophien pitkästynyt puoliso ei ole moksiskaan, mutta vanha laulajatar aavistaa, että tilanteessa on jotain outoa.
Naapurissa kolme evankelistaa - boheemit historiantutkijat Mathias, Marc ja Lucien - ovat asettumassa taloksi omalaatuiseen kommuuniinsa, kun Sophia pyytää heiltä apua puun arvoituksen ratkaisemiseen. Evankelistat tarttuvat lapioon, mutta tarjolla on vastausten sijasta vain arvoituksia.
Kun rauhallisessa pariisilaiskorttelissa tapahtuu julma rikos, tunnelma sähköistyy. Tarvitaan ullakkokamarissa asuvan ukko Vandooslerin, entisen poliisin, apua ja evankelistojen omaperäisiä tutkimusmenetelmiä ennen kuin päästään neljä ihmistä murhanneen rikollisen jäljille." (Takakansi)

Aiempia tuttavuuksia Vargasilta mm. Hyisiä aikoja, 2016 ja Kalmankuoriaiset, 2018, joista toteamus:  Vargasin vahvuuksia ovat kerronnallinen tarkkuus, omaleimainen tyyli ja persoonalliset henkilöhahmot. Sama tahtii jatkuu tässä
Pystyyn, kuolleissa!  humoreskein, hurmaavin henkilöhahmoin höystettynä.

Marc:  - Sitä vain katkeroituu, jos pyörii sellaisten ihmisten seurassa jotka ovat   onnistuneet siinä missä itse on epäonnistunut kolmenkymmenenviiden vuoden iässä. Alussa menestyneiden kanssa seurusteleminen tietenkin tuntuu mukavalta, sitä alkaa haaveksia, rohkaistuu. Vähitellen se touhu alkaa käydä hermoille, 
ja lopulta sitä katkeroituu. Tuttu juttu. Ja Marc ei halunnut ainakaan katkeroitua. Katkeroituminen on keljua, se on vaarallista, varsinkin keskiajantutkijalle.

Mathias:  - Tämän kaverin kanssa ei tehty mitä tahansa. Mathias oli itsepäinen ja ylpeä. Ylpeämpi kuin Marc itse? Joka tapauksessa metsästäjä-keräilijän prototyyppi, joka jahtaa alkuhärkäänsä uupumukseen saakka ja pakenee mieluummin heimoaan kuin palaa tyhjin käsin. Ei sittenkään. Tuohan oli kusipään kuvaus ja Mathias oli hieno.

Lucien:  - Tuli on yhteinen lähtökohta, julisti Lucien Devernois hymyillen. 
Pieni, mutta yhteinen. Tai pudotuskohta, kuten halutaan. 
Kusessa olemisen lisäksi se on tällä hetkellä ainoa asia, jossa olemme liittoutuneet. Koskaan ei pidä vähätellä liittoutumia.  Lucien heilautti kättään empaattisesti. Marc ja Mathias katsoivat häntä yrittämättäkään ymmärtää ja ojentelivat käsiään kohti liekkejä. Yksinkertaista, Luciien korotti ääntään. 
- Voimakas esihistorioitsija, Mathias Delamarre, tarvitsee ehdottomasti tulta... 
Pienet laumat karvaisia miehiä kokoontuvat viluisina luolan suulle tulen ympärille, tervehdyttävän tulen, jonka tarkoituksena on karkottaa villieläimet, 
siis tulipolte...

Tämä vekkuli historioitsijakolmikko, huumoritrio eli evankelistat  vahvistettuna  äreähköllä, mutta pontevalla toimintakyvyllä ja - halulla varustetulla ukko Vandooslerilla valloitti heti alkusivuilla, vei mennessän eikä yhtään vikisyttänyt kyydissä.
Vargas pureutuu oivasti tutkijaluonteen syvimpiin sielunpiirteisiin ja -maisemiin, sellaisena kuin ne minulle kollegiaalisesti piirtyivät tuossa yhteisössä työskennellessäni, tosin eri sektorilla, toimineena: intensiivistä paneutumista, hellyttävää, ihastuttavaa ja raivostuttavaa, läpinäkyvää joskin ajoittain vaikeaselkoista. Mainiota porukkaa:)

Teoksen reilu ensimmäinen puolikas olikin yhtä  verbaalista persoonallisuuksien ja dialogien ilotulitusta, mutta loppuosan ote  varsinaisine rikosten selvittelyineen ei ollut yhtä tempaavan vangitseva, vaikkei juonenkiehnäyksessä moitten sijaa, eikä se  herpaantumisen puolelle heittänytkään.

Vargas onkin sitä mieltä, että taide syntyi alun perin siksi, että ihmiset saisivat nukuttua öisin. Tarinoissa paha saa palkkansa ja pelot pysyvät kurissa! (Kustantaja)

Millaisissa mietteissä oli Kirjavieköön blogin riitta k kirjan kannet kiinni laitettuaan, selviää klikkaamalla:)

-  Juoksuhaudassa olemme kaikki veljiä... Ei siis katkeroiduta ja olla kusipäitä, vaan vietetään

virkeää ja veikeää viikonloppua:

Niklas Natt och Dag: "1793" - ex Libris...

"1793", Niklas Natt och Dag, Johnny Kniga Kustannus, 2018, 402 s.,
suomentanut Kari Koski.

"Niklas Natt och Dag  (1979) kuuluu Ruotsin vanhimpaan elossa olevaan aatelissukuun. Kun hän ei lue tai kirjoita, hänellä on tapana soittaa kitaraa, mandoliinia, viulua tai japanilaista bambuhuilua, shakuhachia.
Hän asuu Tukholmassa vaimonsa ja pariskunnan kahden lapsen kanssa.  
1793 ilmestyi Ruotsissa 2017 ja sen julkaisuoikeudet on tähän mennessä myyty noin 30 kielelle. Ruotsin Dekkariakatemia palkitsi 1793:n vuoden 2017 parhaana esikoisteoksena. " (Lievelehti ja kustantaja)

                                                          ©Gabriel Liljevall

"Kuningas Kustaa III on ollut jo vuoden poissa päiviltä ja Ruotsi on paroni Reuterholmin rautaisessa otteessa. Sodassa vammautuneet miehet toimivat epävirallisina siveyspoliiseina kaupungissa, jossa prostituutio, rikollisuus ja väkivalta rehottavat. Ruotsinsalmen taistelussa vasemman kätensä kyynärpäästä alaspäin menettänyt Mickel Cardell on yksi siveyttä valvovista. Palkkansa viinassa nauttiva Cardell hälytetään katsomaan ruumista, joka on vailla raajoja, silmiä ja kieltä.
Tarvitaan kuoleman merkitsemä, keuhkotaudin riivaama lainoppinut Cecil Winge selvittämään murhaa.  Henkirikos yhdistää säädyt ja sukupuolet, ja tietysti nämä kaksi resuista tutkijaa, joiden aseena on Wingen äly ja Cardellin puinen käsiproteesi, verraton ase kapakkatappeluissa. Vuoden 1793 Tukholma on korruptoitunut, köyhä, sairas ja likainen ja alkamassa on vielä historiallisen ankara talvi." (Takakansi)

Teos on jaettu neljään osaan: Indebetoun kummitus/syksy 1793, Punaista ja märkää/kesä 1793, Yöperhonen/Kevät 1793 ja Susista parhain/Talvi 1793.

Kun uppo-oudon kirjailijan nimi on Niklas Natt och Dag  ja kirjan 1793,
niin tämä  kombinaatio hieraisutti silmiä ja herätti uteliaisuuden, joka oli ihan pakko tyydyttää ja mysteerin sisältö selvittää. Kysymykset tulivat lukiessa vastatuiksi mitä parhaalla tavalla ja uteliaisuus osoittautui todella kannattavaksi.

-  Carl Winge hymyilee vastaukseksi, ja hymy on täynnä surua muttei lainkaan katumusta, jossa voitolla ja tappiolla on molemmilla sijansa, ja näin yö laskeutuu Tukholman ylle, yksi vuoden viimeisistä. Se kohoaa Kastelletin muurien ylle, nousee linnan seinää pitkin ja edelleen kohti kirkontornien huippuja.
Yö kurkottaa Saltsjön yli kohti Skeppsbronia ja keskikaupunkia, Polhemin sulun ohi Riddarefjärdenille. Kaupungin kujilta varjot kohoavat sitä vastaan.... 

Teokseen uppotuessa kävi toisenkin kerran niin, että yö laskeutui tämän iltaunisen lukijan ylle. Niklas Natt och Dag on ilman muuta armoitettu tarinaniskijä, joka tässä on tehnyt kattavan taustatyön ja kirjoittanut runsaudensarven, joka vauhdikkuudessaan, aikakauden ja tapain kuvailussaan sekä kerronnan rehevyydessään on vastaansanomattoman viettelevä.

Kirjailijan juonenkuljetus on pakotteetonta ja luontevasti etenevää.
Kieliasu, on rikas: huimaa historiallista aikamatkailua, reheviä personallisuuksia, ihmispolon iloja ja suruja, juonitteluja ja vastaantuloja, rujosti ja räävittömästi tummiä sävyjä  isolla pensselillä maalaten, - ja herkän siveltimen sipaisuin sävyttäen. Ranskan vallankumouksen kumu kantaa aina pohjoisen raukoille rajoille, mutta aina nousee ja laskee aurinko, yhteiskunnat mullistuvat,
ihmiset elävät ja kuolevat, rakastavat ja vihaavat kuten aina ennenkin ja myös tuon jälkeen... Historiallinen dekkariromaani uudella, raikkaalla ja varmalla otteella, kyllä kelpasi olla lukijana; toivottavasti jatkoa seuraa!

Ilmaan jää väreilemään kysymys: oliko ennen aina paremmin?

Kuinka historian siipien havina sipaisi Kirjasähkökäyrän Maita selviää klikkaamalla.

Tervetuloa lukusille ja vaihtamaan ajatuksia Akonkka, toivottavasti viihdyt näillä poluilla!

-  Juonittelu synnyttää juonittelua, väkivalta väkivaltaa... Thomas Thorild, 1793.

Historian jännittävissä pyörteissä:

Mark Twain:"Sopimattomia elämänohjeita" - ex Libris...

"Sopimattomia elämänohjeita", Mark Twain, Kustannusosakeyhtiö Savukeidas, 2015, suomentanut ja toimittanut Eino Vastaranta.

"Mark Twain  (1935 -1910) tunnnetaan nuorisoromaaneista, matkakertomuksista, novelleista jja pakinoista. Twainin luonteenomaisimmat kirjat ovat kaskujen tilkkutäkkiä, maisemakuvausta, vakavaa ja irvailevaa sosiaalihistoriaa, George Orwell kirjoitti esseessään Mark Twain - laillistettu velmuilija.
Twainin huumori on paikoin mustaa ja synnytti kiistoja Amerikassa. Yhteiskuntakriittista satiiria Huckleberry Finnin seikkailut arvosteltiin sopimattomasta kielestä - kirjastot jopa kielsivät sen roskana - kunnes se nostettiin klassikoksi.
Ikimuistettavat sitaatit ovat sarkastisia, tunnettuja henkilöitä tai tunnistettavia ihmistyyppejä ruoskivaa ivaa. Menetettyään omaisuutensa, kaksi lastaan ja vaimonsa Twain katkeroitui ja vakuuttuui maailmankaikkeuden julmuudesta. Piruilunkohteita riitti...

Sitaatit on jaettu aiheittain neljään lukuun, joiden nimet voisivat olla:
1) Tavat ja ihmissuhteet, 2) Yhteiskunta ja ihmiskunta, 3) Elämä, uskonto, kulttuuri ja 4) Kirjoittamisesta ja huomioita itsestäni." (Lopuksi, Eino Vastaranta)

Mark Twainin Huckleberry Finnin seikkailut kului aikanaan käsissä hiirenkorville, hurmasi ja tempaisi  tytön kerta kerran jälkeen kauas maailmalle, uusiin seikkailuihin. Nyt on Siltala - mainiota kyllä -  julkaissut 10-vuotisjuhlansa kunniaksi teoksesta uuden Juhani Lindholmin  suomennoksen: Amerikkalaisen kirjallisuuden ohittamaton kulmakivi Huckleberry Finnin seikkailut on kiistanalainen, muotopuolenakin pidetty klassikko, jonka säälimätön kuva 1840-luvun USA:n etelästä herättää edelleen kiihkeitä ristiriitoja. Vapauden ja integriteetin teemat hallitsevat romaania. Huckin ja Jimin henkilöhahmot kuuluvat maailmankirjallisuuteen. 

Nyt näin enemmillä kokemuslisillä varustettuna sopiikin mainiosti herkutella Twainin sopimattomilla ohjeilla, jotka moninaisuudessaan ja purevaisuudessaa nostattivat vääjäämättä hymnyn huulille ja iloviiruja silmännurkkiin, joten twainismeja nykysuomeksi, ole hyvä:

- Tee aina oikein. Se ilahduttaa joitakuita ja lyö loput ällikällä.
- Rypyt ainoastaan näyttävät meille, missä hymyt ovat olleet.
- Nuorena on toteltava sääntöjä, jotta vanhana jaksaa niitä rikkoa.

- Ihminen on ainut eläin, joka punastuu. Ja syystä.
- Oletetaan että olet idiootti. Ja kansanedustaja. Mutta nythän toistan itseäni.
- Aion pyytää nerokasta kemistiä poistamaan hapen ilmakehästä kahdeksaksi minuutiksi. Saamme maailmanlaajuisen rauhan, joka pysyy.
- Pessimisti: optimisti joka ei menestynyt.
- Todellinen keltainen vaara: kulta.

- Klassikko: jokainen olisi halunnut lukea sen, mutta kukaan ei ole lukenut.
- Yksi vauva riittää. Älä rukoile kaksosia, jos olet järjissäsi. Kaksoset ovat pysyvä mekkala, eivätkä kolmoset varsinaisesti eroa kansannoususta.
- Nimeä kaikkien aikojen suurin keksijä. Sattuma.
- Hyviä ystäviä, hyviä kirjoja, utelias omatunto - siinä ihanteellinen elämä.
- Sankaritar: tyttö jonka kanssa on aivan ihastuttava elää, kirjassa. 

- Kun kirjastosta poistetaan kirjani ja jätetään sensuroimaton Raamattu suojattomien nuorten saataville, syvällinen ironia totta puhuakseni ilahduttaa minua.
- Paljastamme maailmalle siistityt, hyväntuoksuiset julkiset mielipiteemme;  kätkemme huolellisesti ja viisaasti yksityiset mielipiteemme.
- Minussa oli ainesta sotilaaksi. Tiesin perääntymisestä enemmän kuin sen keksijä.

Tämä pienimuotoinen, mutta suurisisältöinen teos sietää ja ansaitsee useammankin lukukerran. Aika on vierinyt, muttei suinkaan Twainin elämänohjeiden ohitse, herkullisuudessaan ne purevat edelleen.
Kiitos Savukeidas, Mark Twain ja Eino Vastaranta  näistä sopimattomuuksista, jotka istuivat saumattomasti omaan korniin huumorintajuuni ja joiden parissa viihdyin kuin kala vedessä!

Ihanteellisen elämän toivossa, twainismien hengessä:

Pascal Engman:"Patriootit/Patrioterna - ex Libris...

"Patriootit", Pascal Engman, WSOY, 2018, 494 s., suomentanut Pekka Marjamäki.

"Chileläis-ruotsalainen Pascal Engman  (s.1986) uudistaa yhteiskunnallisesti kantaaottavaa jännityskirjallisuutta toiminnantäyteisellä esikoisromaanillan Patriootit (Patrioterna, 2017). Hän johdattaa lukijansa raaistuvaan nykyaikaan samalla kiihkolla kuin aikoinaan Sjöwall & Wahlöö ja Henning Mankell.
Engman on entinen Expressen-lehden toimittaja, ja Patriootteja on kehuttu huolellisesta taustatyöstä ja realismista. Engmanin kerronta liikkuu vaivattomasti ja juonivetoisesti eri maissa ja maanosissa. Hänen toinen trillerinsä Eldslandet (2018), on niin ikään saanut loistavan vastaanoton, ja WSOY julkaisee sen suomeksi vuonna 2020." (Lievelehti)

                                                        ©Anna-Lena Ahlström


"Tukholmalaislehden toimittajat ovat tottuneet vihapostiin, mutta kun ammattikunnan näkyviä edustajia aletaan murhata, on uhkaukset pakko ottaa vakavasti. Patriooteissa risteää neljä eri maailmaa, neljä näkökulmaa. Iltapäivälehden kunnianhimoinen toimittaja Madeleine Winther on valmis riskeeraamaan kaiken menestyäkseen. Chilessä asuvan venäläisen huumepomon henkivartijana toimii kotimaahan kaipaava ruotsalaismies.
Maahanmuuttaja, tukholmalainen taksinkuljettaja Ibrahim Chamsai pakotetaan vaikeisiin valintoihin. Yläluokkainen Carl Cederhielm sen sijaan uskoo vakaasti asiaansa: Ruotsi kuuluu vain ruotsalaisille. Tarinat törmäävät, mutta kenen maailmassa elämme?" (Takakansi)

Vilkastapahtumainen, nopealukuinen ja ajan hermolla oleva tuoreenoloinen tulokas. Reipasrientoisen juonenkuljetuksen lomassa Engman käsittelee myös radikalisoitumiseen johtavia syitä ja tekijöitä, kuten jonkinlaisen sorron tunnistaminen, narsistiset traumat, huono itsetunto, varhaisessa lapsuudessa koetut nöyryytykset, koettu väkivalta, alhainen luottamus muihin ihmisiin, vankilatuomiot ja henkilökohtaiset siteet terroristijärjestön jäseniin.
Ennen kaikkea tarina vihasta ja uhasta, hiekanheitosta yhteiskunnan, jonka pyörät tänä päivänä viiltävästi meilläkin kirskuvat, toiminnallisiin rattaisiin.

-  Moraaliset ongelmat on mahdollista sivuuttaa jo ennen kuin ryhtyy tappamaan, jos pitää uhreja "ei-ihmisinä" ja riistää heiltä pois inhimilliset ominaisuudet. 
Usein uhreja kutsutaan halveksuvasti "sioiksi" tai "koiriksi", jotta heidät voidaan rinnastaa likaisiin eläimiin. Della Porta kuvasi vuonna 1992, kuinka italialaiset terroristit kutsuivat uhrejaan "järjestelmän työkaluiksi", "sioiksi" ja "vahtikoiriksi".

Ovatko kaikki ihmiset joko hyviä tai pahoja? Asiat mustavalkoisia?
Ilman kompromisseja ja harmaata aluetta?  Asiat eivät hoidu tekemättä, kipupisteisiin puuttumatta ja suuri, avoin kysymys huutaakin vastaustaan sille:  onko, missä määrin ja millä metodeilla yhteiskuntarauha ylipäätänsä säilytettävissä / palautettavissa?

Engmanissa on potkua! Journalistinen kirjoitustyyli miellytti. Maantieteellisesti kerronta etenee sutjakasti. Henkilögalleria on laaja, muttei aiheuta pelkkää luurankojen yhteenkolistelua, vaan lihaakin ja persoonallisia piirteitä  on luiden ympärille pyöritelty, romantiikanhäivettäkään tyystin sivuraiteille unohtamatta.   Jatkossa kun vaan kirjailija  muistaa rallatella Kurvissa mennään varovasti, ettei kaatuis kallis lasti  jne. niin suorilla voidaan sitten huristella lujjaa juu, jolloin  kokonaisuudesta muodostuisi astetta napakampi. Ponteva  dekkari, jonka jatkoa odotan mielenkiinnolla!

- Ei tarvitse muuta kuin sanoa ihmisille, että heidän kimppuunsa on hyökätty, ja syyttää pasifisteja epäisänmaallisuudesta ja siitä, että nämä saattavat isänmaansa alttiiksi vaaralle. Näin se toimii, maassa kuin maassa...
(Herman Göring Nürnburgin oikeudenkäyntien aikana 18.4.1946.)

Enemmittä otsanrypistelyittä ja syntyjen syvien pohdiskeluitta, heitän huolet nurkkaan ja hurautan kampaajalle takkutukan  ruotuunlaittoon sekä toivotan:

aurinkoista & reipasta viikonloppua:

Stephen King: "Ulkopuolinen/The Outsider" - ex Libris...

"Ulkopuolinen", Stephen King, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 543 s., suomentanut Ilkka Rekiaro.

"Yhdysvaltalainen  Stephen King   (s.1947), kauhun kuningas, on yksi maailman suosituimmista kirjailijoista ja armoitettu tarinankertoja. Luomisvoimainen King on viimeksi julkaissut palkitun Mersumies-trilogian sekä trillerin Ruususen uni poikansa Owen Kingin kanssa. King sai vuoden 2018 Pen America-järjestön palkinnon palavasta halustaan puolustaa sananvapautta ja ihmisyyttä." (Lievelehti)

                                                           ©Dick Dickinson

"Sopuisan pikkukaupungin puistosta löydetään murhattuna 11-vuotias poika. Todisteet ovat kiistattomat: syyllinen on Terry Maitland, lempeä perheenisä ja pidetty opettaja. Tutkinnan edetessä rikoskomisario Ralph Anderson kuitenkin ymmärtää, että tapaus ei ole niin ilmeinen kuin äkkiseltään luulisi.
Samaa mieltä on omaperäinen Holly Gibney alias neiti Marple, jolta ei jää mitään huomamatta. Kun todellisuus sitten näyttää häilyvät rajansa, voiko pahalta suojautua enää kukaan?" (Lievelehti)

Teos on jaettu kronologisesti eteneviin napakoihin lukuihin: Pidätys, Anteeksi, Syytteenluku, Jalanjälkiä ja cantalupon-meloneja, keltainen, Holly, Vierailut, 
Macy's kertoo Gibelsille, Ääretön maailmankaikkeus, Bienvenidos a tejas, Marysville hole ja Flint city (myöhemmin).

King käynnistää ulkopuolisensa varmana tapauksena pidätetyn Terry Maitlandin verkalleen soljuvilla kuulustelujaksoilla, joiden jälkeen itse juonenkiehnäys kiepahtaa dramaattisten tapahtumien jälkeen Ralphin aiempien kaihertavien epäilyjen urille. Matkan varrella selviää myös vertauskuvallinen yhteys
Terryn ja Cantalupon melonin arvoituksellisen sisällön välillä kuin myös arveluttavaruokavalioisen, El Cuco-nimisen hirviön juuret kansantarinassa.
Mikä sen sijaan on ulkopuolisen ja yliluonnollisen osuuden painoarvo jää lukijan harteille...

Problematiikkaa: -  "Jos  tarkoitat, että Terry Maitlandilla on kadonnut identtinen kaksonen, jolla on samat sormenjäljet ja dna, se ei ole mahdollista." "En minä sitä tarkoita. Sinulla ei ole rikosteknisiä todisteita siitä, että Terry oli Cap Cityssä. 
Jos Terry oli täällä, ja todisteiden mukaan hän oli, kaksoisolennon on täytynyt olla siellä.  Missään muussa ei ole järkeä. Ralph ymmärsi logiikan, ja dekkareissa,
joita Jeanette mielellään luki - Agatha Christien, Rex Stoutin, Harlan Cobenin ja muiden - se olisi keritty viimeisessä luvussa auki, kun neiti Marple, Nero Wolfe tai Myrnon Bolitar paljastaisi kaiken. Oli yksi kivenkova tosiasia, vankka kuin painovoima: ihminen ei voinut olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.

Niin; missä me olemme, kun olemme siellä ja täällä? Paikallako?
Ja jos, niin siellä vai täällä? Entä kuinka faktaksi kokemamme ohjaa ja kapea-alaistaa ajatuksenkulkuamme fiktioksi torpaten polun varren ilmiselvien seikkojen ja havaintojemme läpipääsyn rumasti rikkomaan oman rakkaan totuutemme? Metsä puilta - puut metsältä vaiko molemmat?

Mystisiä tarinoita: Jalanjälkiä hiekalla: Vastavihitty pari lähti häämatkalle Mojaven aavikolle telttailemaan. Eräänä iltana he pystyttivät pienen telttansa poppelimetsikköön, ja kun nuori morsian heräsi aamulla, sulhanen oli kadonnut. Nainen käveli metsiköstä aavikon hiekalle, ja näki miehensä jäljet. Hän huhuili, mutta mies ei vastannut, Nainen seurasi miehen jälkiä ensimmäisen dyynin yli ja sitten toisen, Jäljet olivat koko ajan tuoreempia. Hän seurasi niitä kolmannen yli.
Ja hän kävelee niiden perässä vielä tänäkin päivänä...

-  Maailmankaikkeus on ääretön...

Otetaan hyppysellinen kiintymystä, välittämistä ja huolenpitoa sekä ripaus väkivaltaa ja ropaus mystiikkaa raottaen mahdollisen ja mahdottoman välista verhoa. Lisätään taitavasti rakennettuja henkilökuvia, kuten Raplh ja Holly.
Mitä itse juonenkudontaan tulee taiturimaisempikin lukki olisi Kingin taidoille taatusti kade. Koko komeuden päälle asetellaan sirosti huumorin kaunis kukka. Joten teosta lukiessa ei jäänyt suinkaan ulkopuolinen olo, kun yliluonnollisenkin osuus pysyi kiperästi ja vain kutkuttavasti raameissaan, vaan kyllähän tähän mysteeriin upposi mielikseen kuin veitsi sulaan voihin.
Laadukas suomennos on Ilkka Rekiaron takuuvarmaa kädenjälkeä.

- ... ajattelu saa vain maailman näyttämään järjestäytyneeltä sellaisen silmissä, joka on niin heikko, että uskoo sen isotteluun.
(Sitaatti: Colin Wilson. Sokeain maa  teoksessa Sivullisen ongelma)

Isottelematta & vähättelemättä:

Katja Holmala: "Ilves" - ex Libris...

"Ilves", Katja Holmala, Metsäkustannus, 2018, 158 s.

"Biologi, FT Katja Holmala  on työssään Luonnonvarakeskuksen tutkijana perehtynyt ilveksen ekologiaan. Hän on tutkinut ja kuvannut ilvesten elämää useiden vuosien ajan eri puolilla Suomea. Upeasti kuvitettu, yleistajuinen tietokirja luo jokaiselle mahdollisuuden tutustua tähän ainutlaatuiseen kissapetoon. Holmala myös opastaa, kuinka ilveksen liikkeitä pystyy havainnoimaan – esimerkiksi lumijälkiä etsimällä." (Takakansi)

                                                             ©Terhi Koskela

"Suomen ainoa luonnonvarainen kissaeläin, ilves, on kiehtonut ihmisten mieliä ikimuistoisista ajoista saakka. Sen liikkumista ja elintapoja on aina verhonnut salaperäisyys – ilvestä on vaikea havaita ja etenkään nähdä. Äänettömästi liikkuva, arka ja varovainen yöeläin välttää ihmisen silmät helposti.
Ilveskanta on viime vuosina kasvanut, ja havaintoja maamme yleisimmästä suurpedosta on entistä enemmän." (Takakansi)

Gepardi on aina ollut ykköseläimeni kauneutensa ja nopeutensa sekä sulavaliikkeisyytensä vuoksi ja tämän Ilveksen kannen vilahdettua silmieni editse, oli sormi huippunopeudella varausosastolla painelemassa. Ilvestä ei juuri luonnossa pääse näkemään; itse en kertaakaan ja Kanssakulkija, metsämies vain sattumoisin kaksi kertaa: kerran sienimetsällä puussa ja toisen kerran ilvesjahdin yhteydessä eikä myöskään omalla tietomäärällä tästä kauniista eläimestä juuri päässyt henkseleitään paukuttelemaan.

Joten ilves (Lynx lynx):

Suomalaisessa kansanuskossa eläimet kuuluivat osana henkiseen maailmaan,
ja metsästäjä saattoi esimerkiksi unissa olla niihin yhteydessä. Ilveksestä on ollut moneksi. Sitä on kutsuttu nimillä: Metsolan mirri, tupsukorva ja metsän kissa. Tuttuja ovat myös sanonnat: tarkka kuin ilves ja veljekset kuin ilvekset.
Ilves on satujen tarkkakorvainen tupsukorva, mutta  globaalistikin yleensä  kirjallisuudessa ja taiteessa lähinnä marginaalisesti esiintyvä, poikkeuksena Pohjois-Amerikan intiaanit, joiden keskuudessa sillä on runsas tarinaperinne.

Muuta: Ilves on myös ollut tsaarien ja kuninkaiden  suuresti himoitsema ja arvostettu turkiseläin. Ilvesten akatemia (Accademia dei Lincei ), jota pidetään yhtenä maailman vanhimmista tieteellisistä yhdistyksistä perustettiin 1600-luvulla. Ilveksen himmeiden tähtien kuviokin löytyy taivaalta tähtitieteilijä Johannes Heveliuksen nimeämänä. Ilves on myös Hämeen symboli,

Kissaeläinten historia alkaa n. 35 - 28,5 miljoonaa vuotta sitten. Lynx sukuun kuuluvat meillä esiintyvän euraasianilveksen lisäksi myös serkut:
punailves Lynx rufus, kanadanilves Lynx canadensis ja iberianilves 
Lynx pardinus.

Ominaisuuksista:  Suomessa aikuisten ilvesurosten paino on keskimäärin noin
18 kg ja naaraiden 14 kg. Elinikä on luonnossa max. 15-vuotta ja eläintarhoissa jopa 20-vuotta. Ilveksen kantoaika on 68 - 74 vrk,  ja se synnyttää 1-3 pentua touko-kesäkuun vaihteessa.  Sen elinpiiri on noin 130-1200 neliökilomeriä.
Ilveksellä on erinomaisen tarkka kuulo, huima hajuaisti ja herkkä tuntoaisti sekä terävä näkö.
Se voi kuulla metsäjäniksen oksan puraisun jopa 300 m:n päästä. Sen loikan pituus voi olla seitsemän metriä ja ylöspäin jopa kolme metriä.
Saalistaessaan ilves luottaa vaanimisen ja yllätyshyökkäyksen voimaan.
Se on  lyhyiden matkojen huippunopea sprintteri, ei koiraeläinten tapaan kestävä maratoonari, kuten susi. Tupsukorvan vuorokaudessa kulkema matka voi radioseuranta-aineistojen perusteella olla jopa 27 km.

Tutkimus: Riistaeläinten, mukaan lukien suurpedot, kantojen seurannasta ja siihen liittyvästä tutkimuksesta vastaa Suomessa Luonnonvarakeskus, joka aloitti toimintansa 1.1.2015 kun Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos, Metsäntutkimuslaitos ja Maataloudentutkimuslaitos yhdistettiin. Luontodirektiiviin perustuen ilves on aina rauhoitettu laji. Suomen riistakeskus voi myöntää poikkeusluvan ilveksen tappamiseen. Poikkeuslupa voidaan myöntää erityisen merkittävien vahinkojen perusteella tai kannanhoidollisena poikkeuslupana. Myös lajin tutkimustarkoituksessa tehtävään pyydystämiseen vaaditaan metsästyslain mukainen poikkeuslupa.

Tulevaisuus: Meillä ilveskanta on ajan kanssa kasvanut, ja se on levittäytynyt uudelleen koko maahan. Tulevaisuus näyttää siis valoisalta, mutta paljon on kiinni ihmisten, kuten metsästäjien asenteista. Jotain tasosta kertonee Kanssakulkijan & Kuopuksen tämän vuoden tilasto:  ko. seuran metsästysalue käsittää n. 4 000 ha, myönnettyjä hirvivilupia 16 ja peuralupia kuusi kappaletta.
Peurat ovat alueella lisääntyneet menestyksekkäästi, joten lupien määrä tullee kasvamaan voimakkaasti. Koko riistanhoitopiirille myönnettiin yksi ilveksen kaatolupa johtuen kannan voimakkaasta lisääntymisestä piirin alueella.

Holmalan teos, johon kaikki postauksen faktatiedot perustuvat,  on varsin kiinnostava,  perinpohjainen ja selkeästi jaoteltu kompakti tietopaketti tästä kauniista eläimestä sekä silmien ilo. Hän käy läpi ilveksen muinaisaikoja, eläimen sukua maailmankartalla, suomalaisen ilveksen historiaa ja sen muotokuvaa eli ominaisuuksia, loikkaa ilveksen elämään, käsittelee sen roolia eläinyhteisössä, selvittää tutkimuksen lähikuvaa, tassuttelee ilveksen jäljillä ja avaa ilvesten ja ihmisten rinnaikkaisenelon tilaa. Lopuksi löytyy lähdeluettelo. Teos on upeasti muutamin mainituin poikkeuksin myös kirjoittajansa valokuvin varustettu.

Kesätuuli keinutteli,

tupsukorvaa tuuditteli,

latvassa lakkapään petäjän.

Ilves oksien lomassa

kepeänä kehräeli.

Kalevala

Tervetullut tietorikas loistoteos kaikille meille luonnonystäville!
Kissankevein askelin hurmaavan valkeassa luonnossa puolestaan vakuuttavan näytön antaneen ja ajorupeamien jälkeistä ansaittua lomaansa aloittelevan Sempun kanssa

tassutteli:

Heikki Kännö: "Sömnö" - ex Libris...

"Sömnö", Heikki Kännö, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2018, 550 s.

"Heikki Kännö  (1968) valmistui taidemaalariksi Turun piirustuskoulusta,
minkä jälkeen hän on työskennellyt vapaana taiteilijana ja graafisena suunnittelijana. Mehiläistie on hänen esikoisteoksensa, joka oli ehdolla
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon sekä Tulenkantaja- ja Tähtivaeltaja palkintojen saajaksi." (Lievelehti)

                                                          ©Helena Kulmala

                                         

"Todellisuuden kätkettyihin puoliin vihkiytynyt kirjailija Isak Severin työstää syväluotaavaa elämäkertaa tukholmalaisesta kuvataiteilija Werner H. Bergeristä, joka nauttii kansainvälisissä taidepiireissä myyttistä mainetta.
Isak on vakuuttunut, että paljastaakseen taiteilijan salaisuudet hänen on selvitettävä Bergerien suvun vaiheet pienimpiä yksityskohtia myöten.
Selonteosta kasvaa seikkailu Belgian Kongon viidakoihin, Itävaltaan, Ranskaan ja lopulta Ruotsiin, karulle Sömnön saarelle. Suvun tarina on täynnä tieteen ihmeitä, uskontoa, taidetta, unia ja petollista rakkautta. Kaiken tämän kiteytymä on Werner H. Berger, joka näyttäisi käyvän kauppaa tuntemattomien voimien kanssa. Hänen salattuja pyrkimyksiään säestävät Richard Wagnerin oopperat." (Takakansi)

Uppo-outo kirjailija ja kutkuttavaniminen teos  Sömnö herättivät uteliaisuuteni, jota esittelyteksti vain kierroksilla nosti saaden aprikoimaan, mihin tässä runsaudessa joudutaan: hunningolle vai peräti höyhensaarille!?
Mutta kappas vaan, mikä antoisa ja riemukas runsaudensarvi Kännön terävästä ja omaperäisestä kynästä tekstiksi ladottuna  pientä skeptikkoa odottikaan, sillä kirjailija Kännö oli kyllä valjastanut sellaisen villihevosen, jonka kyydissä hiukset hulmusivat ja mielikuvituksella ei niin mitään rajaa...

Taidetta ja mystiikkaa, arkkienkeleitä,  matrixismia, enneagrammeja,
G.I. Gurdijieffia etc.  Helpottavaa kyllä, löytyi nimivilinän seasta jotain tuttuakin, kuten Ivan Aivazovskin meriaiheiset teokset, joita Amos Andersonin taidemuseo ihailtavaksemme vuosia sitten tarjoili.


-  Sömnö on kallioinen ja harvapuustoinen Ruotsin ulkosaaristoon kuuluva saari. Sen pinta-ala on 15,7 hehtaaria ja koordinaatit 58"44.56" ja 17"52.022"E. 
Saaren kivikkoisilla niityillä kasvaa uhanalaisia seljakämmeköitä ja paahteisia kallioita peittävä isomaksaruoho pitää yllä elinvoimaista isoapolloperhospolulaatiota. 

- Kotimme vyötäröllä, josta

vain muutama askel rantaan, mutta

tuulinen kankku

tarjoaa laajemman perspektiivin.

-  Tiedätkö mistä saariston repaleisuus johtuu? Se johtuu siitä, että Ruotsin saaret ovat saatanan tanssiaskeleita. Kun maailma luotiin, saatana tanssi saaresta toiseen.

-  Friedrich Tieckistä on säilynyt vain vähän tietoa. Hänen laajan runollisen tuotantonsa omaelämänkerralliset aineokset ovat enimmäkseen esoteerisia ja allegorisia, joten niiden monitulkintaisuus rampauttaa henkilöhistoriaan pureutuvan analyysin. Tieckillä ei ollut ystäviä eikä omaisia, myöhemmällä urallaan ei myöskään tukijoita eikä seuraajia, eikä yksikään kirjallisuushistorioitsija ole katsonut mieleisekseen tarttua aiheeseen. 

- Lapsuus on elämyksellinen viidakko, joka yhdistää kaikkea muuta. 
Siellä samoaminen oli äärimmäisen valaisevaa. Ymmärsin selvästi, kuinka ihmisen elinkaari saa ravintonsa lapsuudessa kasvatetun juuriston avulla. 
Mitä monipuolisempi kasvusto, sitä monipuolisemmat mahdollisuudet loppuelämälle. Jos viidakon tilalla on autiomaa, ei voi kuvitella kykenevänsä erityisen merkittäviin asioihin myöhemminkään. 
Viidakon floora koostuu kokemuksista ja niiden synnyttämistä vaikutelmista. Vaikutelmien keräämiseen ryhdytään siis jo lapsuudessa, ja minusta tuntuu 
- olen varma - että lapsi kykenee siihen intuitiivisella tavalla, kun taas aikuisen on kouluttauduttava kyetäkseen jatkamaan prosessia. Lapsuus on luonnostaan hamuava prosessi. Aikuisuus puolestaan tyytyvä prosessi. Aikuinen, joka kouluttaa itsensä hamuamaan, kasvaa koko ikänsä.


Käsittämättömän ja  taianomainen teos, - joka päättyy Wagnerin Götterdämmerungin pauhatessa kysymykseen: Mitä todella tapahtui Sömnössä? -  venytti iltaisen lukurupeaman huomaamatta yli silmien sietokyvyn, eikä tuo haitannut tippakaan, sillä tämän armoitetun tarinaniskijän lumoa oli mahdotonta vastustaa ja uppoduin tyystin sisälle kerrontaan.  Mistä ihmeen lähteestä Kännö luomisvoimansa ammentaa, oli viimeinen ajatukseni ennen unen tuloa.

Ylenmääräisen moninaisista elementeistä ja ainesosasista koostuva teos pysyi ongelmitta kirjailijan hyppysissä, ja lennokas kerronta puski eteenpäin kevyesti kuin lastu laineilla, joskin tuota huomattavasti painoarvoisempana. Rubensmaisen runsas ja noheva teos, jonka 11-vuotinen kypsyttely kantoi hedelmää. Teos, joka on itse luettava.
Iso kiitos Heikki Kännölle ja Kustannusosakeyhtiö Sammakolle tästä kotimaisessa nykykirjallisuudessa harvinaisesta herkusta, luetusta ja koetusta!!

Sömnöhön on soudeltu mm. blogeissa: Kirjaluotsi,  Kirjavieköön  ja
Oksan hyllyltä.

-  Elämme ikuisuuden porteilla sisäänastumisen esteenä ainoastaan elämä... 

 Hamuamisiin:

Samuel Bjørk: "Poika pimeästä/Gutten som elsker rådjur" - ex Libris...

"Poika pimeästä", Samuel Bjørk, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2018, 363 s., suomentanut Päivi Kivelä.

"Samuel Bjørk  (s.1969) on kirjailijanimi, jonka takana on norjalainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko Frode Sander Ølen. Hänen trillerinsa
Minä matkustan yksin sekä Yölintu ovat nousseet kansainvälisiksi bestsellereiksi ja valloittaneet myös suomalaislukijat." (Lievelehti)

                                                             ©Harald Øren

" Balettipukuisen nuoren naisen ruumis kohoaa pintaan kaukaisella tunturijärvellä, jolla isä ja poika ovat kalastamassa. Rannalla on jalustaan kiinnitetty kamera sekä irrallinen kirjan sivu. Mitä murhaaja haluaa kertoa? Rikostutkija Holger Munch palaa tapauksen vuoksi virkavapaalta ja ottaa yhteyttä Mia Krugeriin, jonka näkemystä tarvitaan jälleen. Murhatutkimus vaatii kaksikon jakamattoman huomion, ja pian heillä on selvitettävään toinen outo surma." (Takakansi)

Edellinen, Yölintu  vakuutti minut Bjørkin varmaotteisuudesta ja selkeydestä mielenkiintoisena dekkaristina ja lehahti kevyesti siivilleen. Innokkasti siis ottamaan selvää, kuinka käy kirjavan, mutta  pätevän tutkijajoukon ja tämän pimeän pojan mysteerin ynnä  Mian Karibian purjehdusmatkan sekä  selviää taustalla hönkäilevän, merkittävää osaa näyttelevän Paholaisen henkäyksen arvoitus. Oman leijonanosansa juonenkieputtelussa saavat myös kirkkoherra Paul Malley ja  Astrid Lindgrenin iki-ihana Veljeni, Leijonanmieli etc.

- Holger Munch oli johtanut Mariboes Gaten pientä erikoisyksikköä runsaat kymmenen vuotta ja koonnut sinä aikana ympärilleen maan taitavimman ryhmän. Anette Goli kuului ehdottomasti joukkoon. Murhayksikön ja Grømlandin poliisitalolla toimivien esimiesten välillä oli ollut ristiriitoja, sitä oli turha salata. Munch kulki mieluiten omia polkujaan ja siitä kaikki eivät pitäneet. 
Muun muassa Mikkelson, lähin esimies. Munch oli melko varma, että ellei heidän selvitysprosenttinsa olisi ollut moitteeton, Mikkelson olisi siirtänyt heidät takaisin poliisitalolle voidakseen pitää heitä tarkemmin silmällä. Valtapeliä. Kontrollia.

-  Uhrien omaiset. Heidän tapaamisensa oli aina Mialle rankkaa. Onneksi Munch oli hänen vastakohtansa. Mia oli nähnyt monta kertaa, miten leppoisa nalle tuli esiin ja sai omaiset puhumaan. Munchissa oli jotain rauhallista, isällistä.
Surevat tunsivat olevansa turvallisissa käsissä. Mia oli usein ajatellut, että ellei uskonnollisuus olisi ollut Munchille niin vierasta, hänestä olisi tullut hyvä pappi.

-  "Hampaita", mies sanoi ja veti suojakäsineet käteen. "Kaikki murhat eivät ole esteettisesti kauniita, Kultaseni. Eivät älykkäästi ja joie de vivren vallassa toteutettuja, sellaisia joissa Hercule Poirot tai nuori Krüger voivat käyttää pieniä harmaita aivosolujaan ja päätyä historiaan."

Bjørk ymppää kerrontaansa taiturimaisesti limittäin ja lomittain eläviä ja kiintoisia persoonallisuuksia omine erityispiirteineen ja haavoineen ilman pienintäkään kiiltokuvamaisuutta tai sekavuutta  ja leipoo heidät mojovaksi henkilögalleriaksi, saumattomasti yhteensopivaksi ja toimivaksi ryhmäksi hierrekohtineen.
Juoni kulkee kepeästi ja vaivattoman oloisesti vaihtelevin kääntein, ja lukuvire sen myötä säilyy stabiilina alusta loppuun. Hyväksi päätökseksi kirjailija tarjoilee odottamattoman loppuratkaisun kuin kirsikkana kakun päälle.

Kyllä vaan: Bjørkille sopii ilman suurempia ennustajan lahjojakin olettaa ja toivoa pitkää uraa dekkaristina ilon ollessa kokonaan meidän lukijoiden puolella! 

Minkälaisia mietteitä Poika pimeästä on herättänyt Kirjasähkökäyrän Maissa ja
 Rakkaudesta kirjoihin Annikassa selviää klikkaamalla:)

 - Yksi askel kerrallaan... 

 Tänään toki kelpaa ottaa useampikin aurinkolasit silmillä ja turvalliset Icebugit jaloissa.

Aurinkoista talvipäivää & elämäniloa:

Luigi Pirandello: "Vino nenä / Uno, nessuno e centomila" - ex Libris...

"Vino nenä", Luigi Pirandello, Impromptu Kustannus, 2018, 174 s., suomentanut Juuso Kortelainen. Kannen suunnittelu Kai Rentola.

"Luigi Pirandello (1867-1936)   on Italian kirjallisuuden klassikkonimiä.
Hän sai kirjallisuuden Nobel-palkinnon 1934. Kertojana Pirandelloa on verrattu aikalaisiinsa Italo Svevoon, Marcel Proustiin ja James Joyceen. Pirandellon romaaneja on tähän mennessä suomennettu vain kaksi: Elämän filmi (1927) sekä Mennyttä miestä (1992). Tätä lyhyttä listaa täydentää nyt Vino nenä. Suomennos: Juuso Kortelainen." (Kustantaja)

                                                              ©Wikipedia

"Luigi Pirandellon romaanin Vino nenä (Uno, nessuno e centomila, 1926) päähenkilö joutuu eksistentiaaliseen kriisiin. Pirandellon romaanissa tiivistyvät hänen monipuolisen kirjallisen tuotantonsa johtavat teemat – minuuden sirpaloituminen, kommunikaation mahdottomuus, todellisuuden suhteellisuus – ja ne puhuttelevat lukijaa edelleen, vaikka kirjan ilmestymisestä on kulunut kohta vuosisata." (Takakansi)

Mainiota: uusi vuosi ja uusi kirjailijatuttavuus! Teos sisältää kahdeksan kirjaa lyhytlukuisin alaotsikoin. Meillä on monta roolia, tapaa olla läsnä ja sisällämme asuu monta elementtiä alkaen pienestä rusettipäästä tai polvihoisupojasta.  Pirandello sukeltaa minuutemme syövereihin  päähenkilöään/itseään säästämättä, mikä tuottaa melkoisen ällistyttävän ja originellin lukukokemuksen.

-  "Voi, mikä ihme! Eikö ole yleisesti tiedettyä, että vaimot on varta vasten luotu löytämään miestensä viat?" Ah, niin vaimot; ei voi kiistää. Mutta täytyy myöntää että myös minä olin noina aikoina valmis jokaisesta minulle sanotusta sanasta - tai kärpäsestä jonka näin lentävän ohi - vajoamaan pohdiskelujen ja mietintöjen syövereihin, ja ne kaivelivat sisuksiani ja porasivat sieluuni reikiä halki ja poikki, ylös ja alas kuin myyrän pesää ilman että ulospäin näkyi mitään.

-  Minä halusin olla yksin aivan poikkeuksellisella ja uudella tavalla.
Aivan päinvastoin kuin te ajattelette: toisin sanoen ilman itseäni ja nimenomaan ulkopuolisen seurassa.

-  Voi sentään ystävä hyvä. Vaikka kuinka yrittäisitte, tarjoatte minulle aina omanlaisenne todellisuuden, vaikka hyväntahtoisesti uskoisittekin että se on samanlainen kuin minun. Ehkä se onkin, en kiistä. Voihan se hyvin ollakin. 
Mutta se on "minunlaiseni" tavalla jota minä en tunne enkä voi koskaan tunteakaan. Sen tunnette ainoastaan te, koska näette minut ulkoapäin. 
Siispä se on "minunlaiseni" teille, ei "minunlaiseni" minulle.

-  Ja täällä tummien pensasaitojen ja murenevien muurien välissä nämä kärrytiet, jotka omiin uriinsa uponneina seisovat paikallaan, eikä mikään vielä liiku niillä. 
Ja ilman on uutta. Ja hetki hetkeltä kaikki herää eloon. Käännän katseeni välittömästi pois kaikesta siitä mikä pysähtyy ja kuolee. Ainoastaan niin pystyn vielä elämään. Syntyen hetki hetkeltä uudelleen. Estäen ajatuksiani ryhtymästä taas työhön sisälläni, ja sisälleni syntymästä taas onttojen rakennelmien tyhjyyttä.

Niin, keitä me olemme? Kuka minä olen? Itselleni? Toisille? Maailmalle?
Kuinka näen muut omasta todellisuudestani käsin vs. kuinka muut näkevät minut?
Proosallisesti sarjasta  elävä elämä: vastaantuleva, enemmän elämää nähnyt naapurinrouva pihakäytävällä: "Onpa se kaunista, kun kaksi vanhaa ihmistä kulkee käsi kädessä!" Me2 kuin yhteisestä sopimuksesta käännämme päämme taaksepäin nähdäksemme tuon parin. Eihän siellä ketään... Vanhaa?
Syvän hiljaisuuden vallitessa kävelimme kotiovesta sisään ja jäimme ihmeissämme, syvän epäuskoisuuden vallassa pitkään tuijottamaan toinen toisiamme; mekö?

Ehdottoman erilaista, intresanttia ja itselleni uudenoloista, poikkeavaa eksistentialista pohdintaa ja aatosten poluilla polveilevaa kulkua peruskysymyksen "Kuka minä olen?" äärellä ja tiimoilta.
Pirandellon matkassa ei aika tullut pitkäksi ja vaikka hänen mielenliikkeidensä seuraaminen vaati valppautta ja muutaman paluuperän tekemisen, oli tämä immersiivinen laatuteos ilman muuta mitä parhain valinta aloittaa uusi kirjavuosi 2019!  Erinomaisen tyylikäs ja aistikas ulkoasu on Kai Rentolan käsialaa.

Hämmentyneenä, mutta hyvillään: