"Korotan ääneni ja laulan", Po Chü-i, Basam Books 2015, 156 s. suomentanut
"Po Chü-i oli Li Pon ja Tu-Fun rinnalla yksi Kiinan klassisen T´ang kauden suurista runoilijoista. Niemisen aiemmat, 1970-luvun Po-suomennokset täydentyvät tässä valikoimassa teatterisovitusta varten käännetyllä Laululla loputtomasta murheesta (1990)." (Lievelehti)
- Putoilevien lehtien ääniä. Kuin sataisi. Kuun hohde kuin huurre maassa. Myöhään yöllä menen nukkumaan. Kuka ravistaisi vuodevaatteistani tomun?
"Po Chü-i (Bai-Juyi, 772 - 846) kirjoittaa runoissaan yksinkertaisesti ja koruttomaasti erosta, ikävästä ja yksinäisyydestä. Näiden kipeiden tunteiden tulkiksi Pon tekivät hänen virkamieselämänsä toistuvat komennukset syrjäisiin maakuntiin. Ne saivat hänet tuntemaan itsensä maanpakolaiseksi ja veivät hänet yhä uudelleen etäälle rakkaistaan, perheestään ja ystävistään, Matkoillaan Po tallensi runoiksi häikäisevän kirkkaita ja kauniita maisemia. Virkamiehenä Po näki kaikenlaisia ihmiskohtaloita,
joista omakohtaisten tuntojen ohella kumpusi milloin kärkkäitä protestirunoja,milloin koskettavia säkeitä ystävyydestä, vanhenemisesta ja kivusta." (Takakansi)
Esittelytekstin perusteella saattaisi helposti hairahtua
kuvittelemaan koostetta yhdeksi pitkäksi jeremiadiksi, vaan kuinkas
sitten lukiessa kävikään ?
Vietetäänpä yhdessä Joutilas ilta:
Varhainen kaskas vaikenee,
valopisteintä kiitelee tulikärpäsiä sinne tänne.
Suitsuke palaa kirkkaana, savuamatta.
Bambukorin reunoilla on kirkasta kastetta.
En mene vielä sisään nukkumaan,
laskeudun portaat, astelen kuistin edessä.
Kuun viistot säteet hohtavat matalaan eteiseen,
viileä tuuli täyttää korkeat puut.
ajatukseni, tunteeni saavat kulkea omia teitään.
Tällaisina hetkinä ihmisen on hyvä olla.'Mistä se johtuu?
Siitä, että mieli on tyhjentynyt joutavasta.
ja annetaan Aaltojen huuhtoa hiekkaa:
Jos kysyt, miten verrata vuorovettä ja valtamerta
miehen rakkauteen ja naisen sydämeen:
ei intohimo ole päivästä päivään muuttumaton
niin kuin vuorovesi,
mutta niille jotka toisiaan rakastavat
ei valtamerikään ole liian syvä.
Näihin runoihin ei ajan hampaan purema yllä! Nämä ikiaikaiset runot rauhoittivat, antoivat väljyyttä ja perspektiiviä
ajattelulle ja ilahduttivat, lohduttivat kaukaa aikojen takaa. Kaikki
tuo erittäin tärkeää tässä kaoottisessa maailmantilanteessa...
Hyväksi lopuksi: Luen Chuangtsea:
Chuangtsen mieliestä kaikki ilot olivat yhtä,
mutta minä sanon: samuudessa me olemme erilaiset,
saman laina alaisenakin kukin seuraa omaa luontoaan:
feeniks on matoa ylväämpi kaikesta huolimatta.
Lämmin kiitokseni tämän kauniin, ajattoman ja puhuttelevan runoilijan löytämisestä kuuluu antoisan ja pohdiskelevan
Deadline Torstaina -blogin Kyösti Salovaaralle! Vahvennoksia klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa ao. asiasta, tässä tapauksessa linkistä myös oman suosikkirunoni
Kaadan puita:)
Aurinkoista viikonloppua: