Colson Whitehead: "Harlem Shuffle" - ex Libris...

"Harlem Shuffle", Colson Whitehead, Kustannusosakeyhtiö Otava, Otavan kirjasto, 2022, 381 s., suomentanut Markku Päkkilä. 

"Colson Whitehead (s. 1969) on moninkertaisesti palkittu newyorkilainen kirjailija, kriitikko ja esseisti. Hän kasvoi Manhattanilla, opiskeli Harvard Collegessa ja on sittemmin opettanut kirjoittamista lukuisissa yliopistoissa. Häikäisevä Harlem Shuffle on neljäs häneltä suomennettu romaani." (Lievelehti)

 

                                         ©Michael Lionstar/March Agensy 2019

 

"Ray Carney on ehkä pennitön, mutta roisto hän ei ole. Vaikka hänen suvussaan riittää rikollisia, itse hän on vain lievästi kiero mies. Hän elättää perhettään arvonsa tuntevana huonekalukauppiaana ja pitää matalaa profiilia sivubisneksistään.

Kun perheen toinen lapsi on tuloillaan, Carney sotkeutuu sähläävän serkkunsa hotelliryöstöön. Alamaailman uhkaavat hahmot alkavat uida hänen liiveihinsä yksi toisensa jälkeen. Saako Ray-Ray pelastettua nahkansa vai romahtaako huolellisesti varjeltu julkisivu?" (Lievelehti)

 

 

 

Colson Whitehead on aiemmin viihdyttänyt ja ilahduttanut minua teoksillaan:  Maanalainen rautatie (2021) ja Nickelin pojat (2020): Whitehead on kertojana ja kuvailijana ehdottoman lahjakas ja onnistuu vaivattoman oloisesti säilyttämään tasapainon sisällön monien elementtien ja juonenkuljetuksen kesken niin, 

että lukijan vire ei hetkeksikään herpaannu... 

Tämä uutukainen on kolmiosainen: Isän auto /1959, Dorvay / 1961 ja Iisisti, beibi / 1964. Sukelletaanpa siis matkalle Harlemin sykkeeseen Carneyn, jota appivanhemmat pitävät katuojasta kavunneen rottana, joka on livahtanut sisään oven alta, opastamana: 

Carney:  - Se jäi viimeiseksi kerraksi, kun hän kohotti kätensä vihassa. 

Elämä opetti, ettei ollut pakko elää niin kuin oli opetettu. Niin hän sen näki. Jokainen oli kotoisin jostakin, mutta oli tärkeämpää tietää mihin oli menossa...

- Mitä hämärähommiin tuli, Carney  oli vain lievästi kiero mies sekä käytännössä että periaatteitaan. Satunnaiset korut ja sähkölaitteet, joita Freddie ja muutama tuttu tyyppi kauppaan kantoivat, niiden välittämisen hän pystyi itselleen perustelemaan. Ei mitään isompaa, ei mitään mikä olisi tuonut ikävää huomiota hänen kaupalleen, hänen julkisivulleen.

 

Lukemisen myötä nousi esiin myös uusi käsite liittyen ihmisten sisäiseen kelloon eli kotoisesti dorvay, alkuperältään dor-veille yövalvomisineen, jota britit kutsuvat yövartioksi.  Aiheesta ovat kirjoittaneet Dickens, Homeros ja Cervantes.  Benjamin Franklin puolestaan kertoi käyttävänsä ajan jaloittelemalla alasti kotonaan ja luonnostelemalla uusia keksintöjä. Carneyn mukaan se on rikollisten onnenhetki, jolloin rehellinen maailma nukkui ja epärehellisyys rehotti. 

Meillä puolestaan liekö samaa tarkoittaen puhutaan Suden hetkestä. 

 

 

 Poliisitoimen hoitamisesta  harlemilaisittain valaiseva esimerkki:  

Munson:  -  oli ollut poliisina Manhattanin Pikku-Italiassa ennen kuin sai siirron Harlemiin. Yleisen siveyden vartijana hän oli suorittanut tohtorintutkinnon kiristämisen jalossa taidossa. Mafiayhteydet kuuluivat kuvaan itsestään selvästi. Uudessa työssään hän selvitti toisinaan rikoksen tai pari ja harjoitti jonkinlaista diplomatiaa Harlemin rikollispiireissä, rauhoitteli jengien ja huumekauppiaiden reviiririitoja ja piti huolen, että kilpailevat uhkapeliketjut eivät astuneet toistensa varpaille. Ruskeita kirjekuoria kulki tasaisena virtana ja rauhan säilyminen takasi myös rahantulon. Rahan takuumiestä arvostettiin.

 

Muutamia hajatelmia:

 

- Jokaisella on pimeät kujansa ja kadunkulmansa, joita muut eivät tunne - olennaisia ovat silti pääkadut ja bulevardit, se miten muut sijoittavat heidät kartalleen.

 

-  Ruskea kirjekuori on ruskea kirjekuori. Jos marssijärjestyksestä ei piitata,

koko systeemi kaatuu.

 

-  Ehkä samaa numeroa ei kannata pelata koko ajan. Ehkä kannattaisi kokeilla jotain muuta ja katsoa kuinka käy. Ehkä sinä olet pelannut hölmösti koko ajan.

 

Teos pitää sisällään sukutarinaa, yhteiskunnallista otetta rotusortoineen, valtaa ja sen puutetta, ongelmallista isä-poikasuhdetta, mutta myös rakkautta ja toiveita paremmasta ja sitä kohti pyrkimisestä.  Harlemin tähän saakka vieras maailma suhmurointeineen avautui värikkäästi ja ajantasaisesti ajanjaksolle 1959 - 1964 kuvattuna eteeni, mutta tällä kertaa Whitehead ei ihan - rennosta otteestaan huolimatta -  yltänyt aiempien teostensa mukaansatempaavalle tasolle vaan jokin pieni särmä tästä uupui,  joskin ilkikurinen tarkkailijan katse siirtyi huomaamatta myös omiin silmiini.

 

Kuriositeettina:  Harlem Shuffle (klik) on myös  The Rolling Stonesin  kappale, liekö näillä yhteyttä vai ei?

Colson Whitehead on ehdottomasti mielenkiintoinen kirjailija ja puhuttelee persoonallsella, ilmaisuvoimaisella tyylillään, joten innolla jatkoa odotellessa:

Harlemin-terveisin: