Ajastaikaa...

 

"Aika  (klik) on  olemassaolon ja tapahtumien jatkuvaa ilmeisestijatkuvaa ilmeisesti peruuttamatonta etenemistä menneisyydestä tulevaisuuteen nykyhetken kautta. Aika on fysiikan perussuure, jonka yksikkö on sekunti. "(Wikipedia) 

 Nyt kun vuosi on vierähtänyt sekä viimeisestä reissusta että heti sen jälkeen alkaneesta koronan elämäämme vaikuttavista rajoituksista ja tekijöistä,  

jäin luettuani HS:n Jaakko Lähteenmaan kolumnin Jo vuosi on mennyt vailla muistikuvia 19.2.2021  pohtimaan aikaa ja sen kulkua  sekä omia vieraita tuntemuksiani  kuluneena aikana asian tiimoilta.

 

 

 

Onnistuneen ja täydellisen kolmiviikkoisen  jälkeiset kotiinpaluun päivät vilahtelivat iloisissa merkeissä perhettä tapaillen ja arkeen asettuen toisella korvalla virusuutisia kuunnellen. Ja sitten tuli täystyrmäys eli fullstoppi ja alkoi silmät ymmyrkäisinä pysähtymisen aika karanteeneineen...

Nyt ja tässä tuntuukin oudolta, ettei aika suinkaan pysähtynyt, vaan kuukaudet, viikot ja päivät ovat viuhahtaneet ohitse hurjalla vauhdilla, pikakelauksella. 

Miksi näin??

 

Lähteenmaa toteaa: Kotikonttorilla vuosi on vierähtänyt kuin varkain. 

Yksittäiset päivät saattavat tuntua pitkiltä, mutta kuukaudet vaihtuvat kalenterissa vauhdilla. Kokemukselle löytyy selitys psykologian teorioista, 

joiden mukaan koettu ajan riento korreloi muistettujen tapahtumien ja muistojen kanssa. Aivomme "koodaavat" muistiin uusia kokemuksia, mutta eivät tuttuja. Mitä enemmän syntyy muistoja, sitä pidemmältä aika jälkikäteen tuntuu.

- Vaikka rokotteita odotellessa menisi vielä puolikin vuotta, niin jälkeenpäin voi iloita korona-ajan lentäneen kuin siivillä...

 

No selitys löytyi ja aukeni: hyvä!  Korona-aika lentää kuin siivillä: hyvä!!

Mutta, mutta: näillä kokemuslisillä: ei hyvä!!! Jäljellä olevat vuodet hupenevat yhtä vikkelään ja siitä ns. hyvästä päästä... Vaikea yhtälö purtavaksi. 

Tätä pähkinää rikkoessa eli elinaika vs, elämän laatu riittääkin aivojumppaa ja kysytään nokkeluutta sekä mielikuvituksen rikkautta...  

Ällös säikähdä, ei tästä mitään jermiadia muodostu, eivätkä  soitto eikä tämä postaus ole suruista sommiteltu, sillä  kuten postauksessani 30.4.2020 totesin :  taistelulippumme liehuu salossa, tuumaakaan ei ole tarkoitus periksi antaa. Chilintaimet kasvaa rehottavat, metsäpoluilla ovat harvojen vastaantulijain hymy ja tervehdykset herkässä sekä meitä on tässä kaksi... 

 

 

 

 

 

Nyt tänään lippu liehuu edelleen salossa, sen sijaan  chilit  toki vielä köllivät  kiltisti vauvanuntaan idätyslaatikoissaan, mutta ovat ennätysajassa jo puskeneet itsensä läpi mullaan. Edelleen satunnaisissa kohtaamisissa hymyt ja tervehdykset rupatteluineen irtoavat luontevasti ja edelleen meitä on kaksi,  siitä se lähtee... 

Kaikeksi onneksi olemme kevään kynnyksellä. Se tarkoittaa valon lisääntymistä, luonnon hiljalleen heräämistä, lämpöä ja ehkäpä mahdollisuuksia tavata ja halata perhekuntaa edes ulkosalla, -  lisävoimia pähkinän murskaamiseksi...  

Mottona: Elämä on tässä ja nyt!

 Ote: Eino Leino, Maaliskuulla:

Ei vielä leivon suvilaulut soi,
ei virrat vuolaat syökse kuohumalla,
mut keväästä jo urvut unelmoi
ja kesä haaveksii jo hangen alla.

Näin kevätunelmoita urpupuun
ja lemmen haavehia hangen alta
lie nääkin nuoret laulut maaliskuun,
kun vast’ on aavistettu kevään valta.

Isosti tervetuloa siis maaliskuu kaikkine iloineen ja riemuineen,  rintamasuunta on eteenpäin rohkeasti, ratkaisukeskeisesti ja avoimin mielin  kohti kesää hyräillen: Summertime...

 

Viikonloppua, maaliskuuta ja suloisia kevätunelmoita :

Ge Fei: "Näkymättömyysviitta/Yinshen Yi 隐身衣" - ex Libris...

"Näkymättömyysviitta", Ge Fei, Aula & Co, 2021, 144 s., suomentanut 

 Rauno Sainio, kansi: Tuomo Parikka.

"Ge Fei  , s.1964,  (oikealta nimeltään Liu Young) on yksi Kiinan lahjakkaimmista ja omaperäisimmistä nykykirjailijoista. Näkymättömyysviitta on Ge Fein kunnianosoitus Pekingille, klassiselle musiikilla ja huippuluokan äänentoistolle."

                                                         © 2015 Sui Sicong

 

"Kirjan päähenkilö on eronnut, lapseton ja köyhä mies Pekingissä - kaupungissa, jossa kaikki haluavat menestyä. Hän haikailee ex-vaimonsa perään ja majailee siskonsa omistamassa asunnossa, jonka haljenneesta seinästä pohjoistuuli puhaltaa sisään. Hän tienaa niukan elantonsa rakentamalla huippulaatuisia vahvistimia rikkaille asiakkaille, joita ei voi sietää sen enempää kuin itseäänkään.

Eräänä päivänä salaperäinen asiakas tilaa häneltä "maailman korkealaatuisimman äänentoistojärjestelmän" - eikä hinnalla ole väliä - liikoja ei kuitenkaan kannata kysellä. Hetken vaikuttaa siltä, että kaikki saattaa sittenkin kääntyä päähenkilön elämässä parhain päin.

 

 Luvassa on tarina epäonnesta, kohtalosta ja huippuluokan äänentoistosta. Mainiota, sillä kiinalaista kaunokirjallisuutta ei ole runsaudenpulaksi asti tarjolla ja toisekseen uppo-outo teema, sillä kaiuttimista, Acapella tms. sellaisista, torvidiskanteista, tahi putkivahvistimista ja imettäjälevyistä  ei ole niin harmainta aavistustakaan,  musiikki sen sijaan kuuluu kyllä jokapäiväiseen elämääni, joten hyppy tuntemattomiin vesiin houkutteli suuresti.

 

Lukijana tunnustan näillä alkumetreillä olleeni hukassa malliin: asensin englantilaisen CEC:n KT88-pääteputket ja amerikkalaisen RCA:n 5U4-tasasuuntaajaputken, sitten tarkistin käyttöjännitteen, ja kun olin vielä kytkenyt signaali- ja kaiutinkaapelit, homma oli melko pitkälti paketissa. ???

 

Pakettiin ja pois meinasi minullakin mennä näillä alkumetreillä ja koko huima hyppy tuntemattomaan lässähtää mahaplutikseksi, mutta jokin sai jatkamaan,

ja se kannatti! Kertoja tapaakin sitten torikenkäkaupassaan Puma-tossunsa riisuvan  tulevan, olevan ja ex-vaimonsa Yufen, jonka kera Pekingin ankalla herkuttelu johtaa äidin ensin kehuvista ja sitten varoittavista, paljonpuhuvista  kommenteista: tyttö on oikein  nätti, tytöllä on luonnetta ja hän vaikuttaa hyväntahtoiselta, tiukkaan toteamukseen:  mutta häneltä puuttuu tasapainopiste Yufen mainittuihin rooleihin.

Teos sisältää luvut: KT88, Peer Gynt, Imettäjälevy, Lyhytaaltoradio, Tie taivaaseen, Autograph, Lootus 12, Satie Gnossiennes, Punainen aamunkoitto, Leonhardt ja 300B.

- Olin rakentanut asiakkaalleni KT88-pääteputkiin perustuvan vahvistimen hänen juuri hankkimiaan Acapella-kaiuttimia varten. Acapella-yhtiön kirjahyllyn korkuiset Campanile-kaiuttimet torvidiskantteineen eivät ole Pekingissä mikään poikkeuksellinen harvinaisuus, mutta upouusia, käytännössä suoraan tehtaalta saapuneita yksilöitä en silti nähnyt kuin alan erikoislehdissä. 

Oli raatanut kaksi viikkoa vuorokaudet läpeensä rakentaakseni kaiuttimien kanssa yhteensopivan putkivahvistimen. Silti minun on myönnettävä, etten ollut ensinkään varma, osoittautuisiko äänentoiston laatu toivotunlaiseksi...

Ge Fei kuvaa toki muutakin:  oivin ja valaisevin siveltimenvedoin sekä Pekingiä, että kiinalaista yhteiskuntaa, köyhyyttä ja pyrkimystä parempaan, vauraiden ja professorien eloa ja oloa,  ynnä vaimojaan, kiemuraista ystävyyssuhdettaan 

Jiang Songpingin kanssa,  omaa haparoivaa minuuttaan ja menneeseen kaihoilevaa sisintään. Kaikki tämä klassisen musiikin siivittämänä, jonka  skaala onkin kerronnan taustalla laaja:  Bartôkia, Mendelssohnia , Griegin Aamutunnelmaa jne.

 

- Kun nyt istuin siinä kynnyksellä ja katselin ilta-auringon säteissä kylpevää, 

niin kovin muuttunutta lapsuuteni kujaa, kaikki tuntui yhtäkkiä kovin vieraalta. 

Mieleni tavoittama katkelmat menneiden aikojen elämänmenosta olivat kuin kauan sitten vaimenneiden äänten kaikuja, jotka herättelivät kohmeista muistiani. En kovin usein sorru haikailemaan menneitä ja tämänkertainen raskas surumielisyyteni taisi johtua siitä, että olin kerran kutsunut tätä paikka kodikseni.

Lopuksi ja eräänlaiseksi kiteytykseksi teoksen sävystä ja laadusta kertojan kommentti professorille:

-  Ethän pane pahaksesi, jos ilmaisen oman pinnallisen näkemykseni? 

 Jos malttaisit edes hetken olla halkomatta hiuksia ja nyhtämättä joka ikistä karvaa juurineen päivineen, ja jos opettelisit katsomaan asioita läpi sormien ja olemaan koko ajan syyttelemättä aivan kaikkia aivan kaikesta, saattaisit äkkiä huomata, että elämä on itse asiassa aika helvetin kaunista. Vai olenko väärässä?

 

Ge Fei on yksinkertaisesti taitava ja herkkäviritteinen. Kauniskielinen, erilainen ja erikoinen, yllättävä ja mukaansakietova kirjoittajansa näköinen teos, joka omasta normilukemisesta iloisesti poikkeavana saa kyllä jatkossa seuraamaan entistä tarkemmin kiinalaiskirjallisuuden suomennoksia ja etenkin Ge Fein suhteen sekä hyvä muistutus siitä, ettei kaikkea lukemaansa tarvitse ymmärtää ja että vieraus ja hyppy tuntemattomaan saattavat - kuten tässä tapauksessa - 

olla lukukokemusta rikastuttava tempaus!

-  Kun katsoo päästä varpaihin, siveys jää jalkoihin. Ja kun katsoo varpaista tukkaan, siveys nousee taas kukkaan...

Omia peruskajareitaan uusin silmin tapittelee:

Yrsa Sigurðardóttir: "Syvyys/ Gatið" - ex Libris...

 "Syvyys", Yrsa  Sigurðardóttir, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2021348 s., suomentaneet Tuokas Kauko ja Tuula Tuuva-Hietala.

"Yrsa  Sigurðardóttir (s.1963) on islantilainen kirjailija, joka on julkaissut lasten- ja nuortenkirjoja sekä maailmanlaajuiseen suosioon yltäneitä rikosromaaneja. Hänen teoksiaan on käännetty jo lähes 30 kielelle. - Oman lisänsä piinaa tihkuviin tarinoihin tuo Islannin karu maisema. Syvyys on Huldar ja Freyja -sarjan neljäs, itsenäinen osa. Kansainvälisesti menestyneen sarjan aiemmat, itsenäiset osat ovat Perimä, Pyörre ja Synninpäästö."

 

                                                 ©Otava, Lilja Birgidsdóttir

 

"Reyjavikin lähellä sijaitseva kallioinen turistinähtävyys näyttää palautuneen vanhaan käyttöönsä teloituspaikkana, kun varakas sijoittaja löydetään sieltä hirtettynä. Miehen rintaan naulattu lappu todistaa, ettei kyse ollut itsemurhasta. Kuolleen miehen asunnolta löytyy pikkupoika, joka ei osaa selittää, mitä tekee talossa. Pojan ja murhatun miehen väliltä ei löydy yhteyttä, eikä poika tiedä, missä hänen vanhempansa ovat. Lapsen piirustukset kuitenkin vihjaavat,

että tämä on todistanut jotain kamalaa. Rikostutkija Huldar ja lastensuojeluviranomainen Freyja voivat vain toivoa, että löytävät pojan vanhemmat elossa." (Takakansi)

 

 

Tämä islantilaisen dekkarikirjallisuuden lahja suomalaisille lukijoille on tullut minulle  tutuksi aiempien lukemieni  Perimä  (2017) ja  Synninpäästö  (2019) tiimoilta, ja kerta kerralta olen yhä enemmän tykästynyt hän rauhalliseen ja oivaltavaan tapaansa kirjoittaa.

Tässä uutukaisessa jatkuu edelleen Huldarin ja Erlan välinen kissanhännänveto ja nuoralla tasapainoilu  ja toisaalta Huldar haikailee Freyjan kanssa virittelemiensä suhdekukkasten perään. Tutkinnassa toki puhalletaan yhteen hiileen, joskin välillä komentosuhteiden välillä kippuroiden, mutta aina kuitenkin ratkaisukeskeisesti.

Kirjailija aloittaa tiivistunnelmaisesti suoraan edellisillan juhlimisesta pöpperöityneen Helgin murhasta, hänen tajunnan väläytyksistään ja havainnoistaan sekä aatoksien poikasistaan sen kestäessä. Hän muistelee lapsuuttaan  isoisänsä kanssa haahkanpesien tarkkailuineen, kunnes:

- Jotakin sujautettiin hänen päänsä yli, ja hän näki paksun käyden roikkuvan rinnallaan kuin kömpelö kaulakoru. Hän oletti köyden olevan jonkinlainen turvatoimi: hän ei voisi pudota alas, jos hänet olisi sidottu kiinni kallioon.  

Mutta sitten köysi kiristettiin hänen kaulansa ympärille. Helgi ei saanut suustaan äännähdystäkään yrittäessään huomauttaa, että tästä ei voisi seurata mitään hyvää. Parempi olisi kietoa köysi keskivartalon ympärille. Hänen hengityksensä oli vaivalloista rinnassa jomottavan kivun vuoksi. Hän ei pystynyt puhumaan. 

mutta ei sillä ollut väliä. Tämä oli unta. Pian hän heräisi, ja silloin häviäisivät sekä kipu että päässä olevan sumun aiheuttama epätodellinen olo...

 

Ja tästä intensiivisestä sytytyslangasta alkaa keriytyä murhatutkinta motiivien selvittämisineen ja syyllisen löytämisineen. Varsin mielenkiintoisen ja maassammekin erittäin ajankohtaisen lastensuojelun ja sen ongelmakenttien kutominen mukaan juonenkulkuun pikku-Siggin  kauniisti ja koskettavasti luonnehditun persoonan myötä tuo lisäbonusta kudelmaan.

 

Myös näin pandemia-aikana ikävästi lisääntynyt perheväkivalta saa ansaitsemansa huomion uhrien sisäisine tunnemyrskyineen: pelkoa, raivoa, rakkautta, vihaa, syyllisyyttä, itsesyytöksiä, ahdistusta, halveksuntaa ja häpeää.

 

Edesmenneen Helgin kaverikvartetilla: Þormarilla, Tommilla, Gunnilla, Bjarnilla on oma someen ja Tor-verkostoon liittyvä kerhonsa, joka ilottelee keräämällä sulkia herrojen hattuun julkaisemalla sängynpäätyvideoita.

Henkilögalleria on huolella laadittu ja personoitu: herkästi kuohahteleva Erla,

joka ei osastolle päästyään ehdi takkia riisua eikä perinteistä kahvikupposta siemailla saati työkavereidensa kanssa jutustella, vaan hyökkää suoraan kynnyksen yli astuttuaan käsiksi töihin, on Lína nuori työharjoittelija Akyreurin yliopistosta, ensimmäinen yliopistotason poliisiopiskelija, joka herättää tarmokkaana ja "tietorikkaana"  ennakkoluuloja tuodessaan raikasta nuoruudeninnon tuulahdusta ryhmään ja  Heiðrún joka tupasentäydessä turvakodissa kaitsee pieniä suojatteja sekä  Guðlaugur, joka sopivasti ja sovitusti  "muljahduttaa" nilkkansa  päästäkseen ahertamaan videoidensa parissa. 

 

Pikku- Siggi tokaisee usein: En  minä tiie, mutta sen  minä tiedän, jotta Sigurðardóttir osaa asiansa ja onnistuu luomaan monitahoisen, elämän kirjoja välittävän saumattomasti islantilaiseen luontokehykseen ympätyn lukukokemuksen, joka on pelkkää perusdekkaria huomattavasti laaja-alaisempi ja antoisampi. Jännite pitää loppuriveille asti, ja eikös vaan  Sigurðardóttir pääse ilkikurisesti naurahtaen riemastuttamaan lukijaansa malliin: luulitko, että kaikki oli tässä?  - Ähäpiti;)

Kirjailija tuntuu parantavan teos teokselta tahtiaan, joten toivottavasti ura iloksemme jatkuu yhtä suotuisissa merkeissä!

 

Islannissa pyörähti:

Tuija Takala: "Niin metsä vastaa (selkokirja)" - ex Libris...

 "Niin metsä vastaa (selkokirja)", Tuija Takala, Avain, 2021, 106 s.

"Tuija Takala on äidinkielen ja suomen opettaja Helsingistä, ja hän on aiemmin kirjoittanut esimerkiksi selkokielisiä runoja ja romaanin ja mukauttanut suomalaista kirjallisuutta selkokielelle. Vuonna 2019 hänelle myönnettiin Seesam-palkinto selkokirjallisuuden edistämisestä." (Kustantaja)

 

                                                            ©Ella Airaksinen
 

"Salaperäisiä novelleja täynnä metsän tunnelmaa. Tämän kirjan novelleissa metsällä on tärkeä rooli. Metsässä tapahtuu yllättäviä asioita. Kirjan novelleissa on myös jotain salaperäistä. Ihmiset ovat ennen uskoneet, että metsässä ja puissa on salaperäistä voimaa. Onko niissä myös nyt?" (Takakansi)

 

Tuija Takala on monelle meistä tuttu kiinnostavan ja antoisan bolginsa 

Tuijata. Kulttuuripohdintoja tiimoilta ja tässä vielä toinen linkki hänen omiin tunnelmiinsa kirjoituksessa Niin metsä vastaa -novellikokoelman synnystä ja sisällöstä. 

 

Henkilökohtaisesti metsä edustaa minulle itselleni useita asioita, mutta  ennen kaikkea Luontoäidin syli on se koskaan pettämätön, joka vastaanottaa kulkijansa kädet levällään kuiskaten tervetuloa Sinä ihmislapsi.  Paikka, jonka uumenista palaat aina ehyempänä ja seesteisempänä, virkistäytyneenä ja  paremmilla mielin  kuin mennessäsi, olitpa mennyt sinne missä tilassa tai tilanteessa tahansa. 

Metsä on monimuotinen kasvustoltaan, alati muuttuva ja sinut syliinsä sulkeva kokonaisuus.  Metsässä on tilaa hengitttää.  Metsässä sattuu ja tapahtuu. 

Rauhaa, aistiviritteisyyttä ja tarkkailtavaa tarjoavaa luontoa.

 

Niin metsä vastaa:

Ajatukset pyörivät päässäni

samaa tahtia kuin tuuli puiden oksissa.

Miksi sanotaan,

että asiat "menevät metsään"

tai "päin mäntyä"?

Miksi ne tarkoittavat,

että silloin kaikki epäonnistuu

ja menee pieleen?

En ymmärtänyt vanhoja sanontoja.

Minulle metsä oli paikka,

jossa minulla oli kaikki hyvin.

 

 

Teos sisältää 13 novellia : Hirveä hetki, Treffit, Joulukuusi, Metsä peittää, Kanervat, Mielikki ja Tapio, Juuso, Kohtaaminen, Haapa, Kolibri, Polku, Pihlaja ja 

Niin metsä vastaa.

 

Makupaloja, läheiseksi  koettua ja tähän aikaan sidottuja ilmiötä:

 

Kanervat:  

Monella ihmisellä oli koira

Kun he kulkivat metsässä.

Sasa ihmetteli sitä,

että ihmiset koiran kanssa tervehtivät.

Muuten ei kukaan sanonut "hei!" 

tai pysähtynyt puhumaan.

Kaikki olivat silloin mukavia,

kun koira oli mukana.

 

Mielikki ja Tapio: 

Tässä on sinulle suorat sanat.

Olen ihan mitä vain. 

Sinä et sitä päätä.

Saan esittää

myös vanhaa naista.

Siis jos haluan.

Ja minä haluan.

Haluan olla oma itseni,

nuori ja vanha,

kaunis ja harmaa.

Ja myös vanha ja harmaa

voi olla kaunis.

Ja mieti vielä,

mitä voit omistaa.

Voitko omistaa metsän tai ihmisen?

Vain vapaa voi elää hyvin.

 

Polku:

Mies istui kivelle

ja katsoi ympärilleen.

Kevään vihreys peitti kaiken,

Mies alkoi laskea,

miten monta vihreää sävyä hän näki.

Taas hän sekosi laskuissa.

Mies oli eksynyt.

Silti hän tiesi,

että hän oli päässyt perille.

Metsä tuntui oikealta paikalta.

Mies tunsi,

miten hyvä olo täytti hänet.

Lukeminen on selkeästi ja vahvasti periytyvää. Jo yksin sen vuoksi ynnä huolestuttavan lukutaidon heikentymisen ja sanavarastojen köyhtymisen sekä  kieliopin tuntemuksen rapautumisen takia koen, että  selkokirjallisuudella on nyt  tilauksensa ja tärkeä sijansa  lukemisen kynnyksen mataloittajana ja kirjojen pariin houkuttelijana nykykirjallisuuden laajalla kentällä. 

Hän, ken hallitsee sanat ja dialogin, on aina vahvoilla.

Takala on kirjoittanut runsaan, elämänläheisen teoksen täynnä syvempiä ja harkittuja teemoja ja merkityksiä sekä kiehtovia, oivaltavia  ajatuskulkuja, Säemuotoinen esitystapa istui hyvin sisältöön. Lukeminen oli täynnä mielihyvää, hymyä, pysähtymisiä ja päännyökyttelyä. Kokonaisuudesta jäi seesteinen olo.  Kooste, joka on ehdottomasti nautittava itse, kaikessa rauhassa makustellen, vaikka novelli kerrallaan. 

Tuija Takala: lämmin kiitos Sinulle tästä lukukokemuksesta:)

-  Niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa...

Allakka työskentelee eduksemme, joten innolla odotan pian koittavaa upeaa aikaa, jolloin pääsemme laskemaan vihreiden eri sävyjä.

Metsän siimeksestä:

Åsa Hellberg: "Hotelli Flanagans / Välkommen till Flanagans" - ex Libris...

 "Hotelli Flanagans", Åsa Hellberg, Bazar Kustannus Oy, 2020, 352 s., suomentanut Anu Koivunen. Päällys Eevaliina Rusanen.

"Åsa Hellberg  (s.1962)  vietti lapsuutensa Fjällbackassa Ruotsin länsirannikolla, mutta nykyisin hän viihtyy kodissaan Tukholmassa. Hän on Ruotsin suosituimpia naisten lukuromaanikirjailijoita ja hänen teoksiaan on myyty yksin Ruotsissa lähes miljoona kappaletta. Hänen esikoisromaaninsa Casanovas kvinna ilmestyi vuonna 2009. Hotelli Flanagans on hänen ensimmäinen suomennettu teoksensa. 

Bazar julkaisee sarjan seuraavan osan Hotelli Flanagansin naiset syksyllä 2021." (Lievelehti)

©Anna-Lena Ahlström

"Lontoolaisessa loistohotellissa otetaan vastaan uutuuttaan hohtavaa vuosikymmentä 1960. Kukaan ei halua jäädä paitsi Miss Linda Lansingin emännöimistä juhlista. Sali kuhisee seurapiirijuoruja, samppanja virtaa ja puvut kimaltelevat, mutta Lindan omaa juhlatunnelmaa varjostaa huoli hotellin tulevaisuudesta.

Alakerran keittiön kuumuuudessa ahertavan Elinorin pitäisi olla tyytyväinen työpaikkaansa hienossa hotellissa, mutta hän on päättänyt edetä elämässään ja tähdätä korkeammalle. Samaan aikaan liikkeellä on toinen nälkäinen,

kun vesisateen läpimäräksi kastelema nuori Emma päättää rohkeasti astua sisään hotellin ovista. Niiden takana on maailma, jonka säihkeestä hän tahtoo osansa." (Takakansi)

Luksushotelli ja naisjohtaja. Svengaava 60-luku ja miesten maailma... 

Lisähoukuttimena Eevaliina Rusasen korea, eittämättä oivasti sisältöön istuva kansi. Taisipa mennä sormi suuhun, kun aprikoin tämän kattauksen ääressä, mutta kaipasin jotain ihan  muuta, hömppähumpan uhallakin,  joten hyppy tuntemattomampaan kirjallisuuslajiin houkutteli malliin, katsotaanpa kuinka tytön käy...  

 -  Joku kosketti kevyesti hänen käsivarttaan. Lady Carlisle. Linda hymyili lämpimästi ja kumartui suukottamaan Marya poskelle. 

Hänen kolmekymmentäviisivuotias paras ystävänsä säteili helmikirjaillussa iltapuvussaan. Kaulalla säihkyivät aviomiehen joululahjaksi antamat jalokivet.  Lady  Carlisle oli rikas, hemmoteltu ja kerrassaan, kerrassaan ihana...

Glitteriä ja glamouria, historian siipien havinaa, Dioria,  perhedraamoja, rakkautta ja vihaa, pielustelukohtauksia fiftyshadesiä tapaillen, olihan tässä riittävät ainekset nikotteluun kattilassa. Mutta positiivista kyllä  aitoa ylisukupolvista kiintymystä,  Elinorin ja Emman pyrkimystä lähtökohdista ja ihonväristä huolimatta eteenpäin kohti parempaa elämää, lujaa ystävyyttä, yrittäjän roolin avaamista ja vahvaa naisjohtajuutta   jne. 

Vielä 1970-luvun alussakin törmäsin työnhakijaan, jonka palkkatoivomus ylitti roimasti vallitsevan tason perusteluin: olenhan minä sentään mies... 

Kaikeksi onneksi tuosta suosta on nyt suunta ollut parempaan, vaikka taitaa se naisten euro edelleenkin heikommilla kantimilla olla.

 

- Elinor oli sentään päässyt muuttamaan pois kotoa. Hotellin kellarikerroksen huoneessa hänellä oli oma vuode, pieni vaatekaappi ja yölamppu, jota hän käytti aina läksyjä lukiessaan. Jonain kauniina päivänä Elinorista tulisi jotakin.

Täällä hänen oli hyvä olla, mutta hän tiesi opiskelun avaavan ovia, jotka yleensä pysyivät suljettuina hänen syntyperäänsä olevilta tytöiltä. Siksi maanantai-iltojen kurssit olivat pyhiä. Tällä hetkellä hän opiskeli englantia. Ei ollut sopivaa puhua niin kuin hänen vanhempansa puhuivat. Molemmat mursivat pahasti oman kotikielensä. Notting Hillissä se ei haitannut, mutta täällä se haittasi. Kieli oli tärkeää. Aiemmin hän oli jo käynyt tyylikurssin.

 

Flanagans ei edusta ominta genreä , mutta mielihyvin totean, että sujuvasti  ja eläväisesti kirjoitettuna lukeminen oli ihan kiva hyppy sen ulkopuolelle. Teos sopii oivasti viihdekirjallisuuden parissa olonsa kotoisaksi tunteville ja viihtyville, arjen pelastajaksi sekä Lontooseen haikailijoille.

Hotelli Flanagansissa on visiteerannut myös Kirjojen kuisketta  -blogin Anneli A

missä tunnelmissa, selviää vahvennosta klikkaamalla:)

 

 Lontoonterveisin:

Yksin on paha olla yhdessä...

 

 Onko ystävyys jotain näiden kaltaista:

-  Ystävyys on Rakkaus ilman siipiään." - Lordi Byron   

-  Mitäpä hyödyttää omistaa mitään hyvää, ellei ole ystävää, jonka kanssa voisi sen jakaa. - Seneca

-  Ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa.  - Aristoteles

-  Hymyile ja saat ystäviä, väännä naama ruttuun ja saat ryppyjä. 

 

Vai kaikkia niitä?  Tässä eräs määrittely (klik) : Ystävyys.

 

 

Ja sama runomuotoisesti:

 

Ystävä on sellainen

joka on seisonut ja odottanut

yhdellä elämän monista pysäkeistä,

odottanut juuri minua.

Ja kun tulen, hän

 liittyy seuraani

ja yhdessä kuljemme

maailman laidalle, joskus

vaieten, joskus jutellen.

Ja kun olemme tulleet

sinne, kännymme takaisin

ja vaellamme kotiinpäin

Sellainen on ystävän tie.

Kaj Hedman

 

Tuntea joku,

jonka kanssa vallitsee yhteisymmärrys

välimatkoista tai lausumattomista

ajatuksista huolimatta

- se voi tehdä tästä maailmasta

 puutarhan.

Johan Wolfgang von Goethe

 

Ja hyväksi lopuksi vielä sävelten siivin: José Carreras & Sarah Brightman (klik) Amigos para siempre, por favor:)

 

Kaikilla meistä ei ole perhettä, kanssakulkijaa tai ystävää, joten pidetään mielessä, että Victor Borgen mukaan hymy on lyhyin etäisyys kahden ihmisen välillä.  Seikka, joka on näinä ankeina aikoina todentunut tuntemattomienkin kanssa kohdattaessa lenkeillä ja viiikottaisilla asiointireissuilla  lyhyin vaihdetuin tervehdyksin ja silmiin asti ulottuvin hymyin...

Sinulle, joka luet näitä sanoja: aurinkoista ja auvoisaa ystävänpäivää!

 

Tapaamisiin maailman puutarhassa & hymyilemisiin:

"Pakopiste" Toimittaneet Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen - ex Libris...

"Pakopiste", toimittaneet: Hannu-Pekka Björkman & Nina Honkanen, 

Into Kustannus Oy, 2021, 161 s.

 

Kirjalijat: Antti Nylen: Jäänmurtaja, Hannu-Pekka Björkman Työn sankari, 

Jenni Kirves: Ylitse harmaan kiven, Juha Seppälä: Myrskyn mentyä, 

Nina Honkanen: Ei vielä viimeinen ilta, Juha Hurme: Torni, Helena Sinervo:

Kaipuu yksinkertaiseen elämään, Tommi Melender: Kirjoituksia yöstä,  

Annina Holmberg: Pöytä yhdelle ja Hannu Raittila: Pysähdy sinäkin sekä

s. 158 Lähteet ja viite.

 

 

                                                        ©Laura Honkavaara
 

 

"Millaisia ovat hetket, joina pysähdymme? Pakopiste on yritys tunnistaa nuo pysähtymiskohdat ja ymmärtää, mitä niistä voi seurata. Haaveet ja todellisuus, pelot ja toiveet, järki ja tunne törmäävät toisiinsa ja käyvät keskustelua.

10 kirjailiijaa ja 10 näkemystä tilanteista, joissa voi löytää itsensä toivomasta,

ettei paluuta entiseen ole. Näyttelijä Hannu-Pekka Bjökmanin ja kirjailija 

Nina Honkasen toimittamassa kokoelmassa jokaisella Pakopiste-esseellä on oma pakoton kohtansa. Mitä tiiviimmäksi elämä muuttuu, sitä kirkkaammin merkitykselliset asiat ja kohtaamiset näyttäytyvät." (Takakansi)

 

 

Varsin mielenkiintoinen idea antaa 10:lle eturivin kirjailijalle pureskeltavaksi  ja lukuasuun puettavaksi essee aiheena pakopiste, pysähtymiskohta.

He lähestyvät tuota kohtaa kukin oman kokemuksensa ja  elämänsä kautta  määrittelee sen sitten kaikille yhteinen koronatilanne tai henkilökohtaiset elämän ja kuoleman vahvat, jälkensä jättäneet kokemukset.

Näin syntyy monitahoinen ja -kirjava kokonaisuus, josta oletettavasti useimmat lukijat löytävät tuttuutta, kontaktipintaa, kipupisteitä tai saavat uusia ajatuskulkuja. Maistiaisia:

 

- Häpeä, tuo yksi raskaimmista ylisukupolvisista viestikapuloista vääntää ihmisen oudoille mutkille. Niin kuin Juha Seppälä kirjoittaa romaanissaan Syntymättömän testamentti:  Jos olen persaukinen, käännän posken, jos varoissani, selän...   ja

 

Nina Honkanen, joka myös mainitsee-  Erno Paasilinnan muistuttavan  pysähtymisen tärkeimmän kohdan olevan se, missä ihminen on fyysisesti ja itsessään.

-  Oman tulkintani mukaan sisu on paljon monitahoisempi käsite kuin vaikkapa se, että ihminen menee tarvittaessa läpi harmaan kiven. Sisu on sitä, että keksitään keino ylittää kivi.  Jenni Kirves

-  Maaliskuun iduksena teatterimme suljettiin. Virus laski esiripun.  

Näyttämö pimeni ja hiljentyi. Oli outoa huomata olevansa helpottunut, katsella taivasta ja pilviä, huomata kevään tulevan. Toivoa, että kaikki ei palaisi enää ennalleen. Tämä yhteinen kärsimyskö siihen tarvittiin?  Hannu-Pekka Björkman 

-  Olemme tottuneet ajatukseen, että ihmisjärki on ainoa universaali järkilaji,  

joka pystyy avaamaan maailmankaikkeuden toimintakoodit. Juha Seppälä

 

-  Se, että sain kerran viikossa istua sohvalla ja katsoa telkkaria jonkun kanssa,

piti mut ihmisenä ja nahoissani. Adidaksen t-paidankin sain Seijalta. Se lämmittää yhä.  Juha Hurme

 

Tommi Melender puolestaan lähestyy aihetta pitkälti Edward Hopperin Nighthawks, 1942, (Yökyöpelit) teoksen kautta  ja tekee sen kiehtovasti. 

Hänen tunnelmiinsa on vaivatonta  sujahtaa sisään, sillä Hopper kuuluu myös omiin mieltymyksiini, ja kyseinen näennäisessä yksinkertaisuudessaan vahvatunnelmainen maalaus suorastaan houkuttelee kutomaan sisäisiä tarinoita. 

Tässäpä tarjolla houkutteleva kattaus herkullisia annoksia makusteltaviksi ja nautiskeltaviksi: ota, lue ja nauti!  Kotiläksyksi, pohdiskeltavaksi ja pureskeltavaksi jäi, mikä on oma pysähtymispisteeni...  Entäpä Sinun?

 

Kooste on luettu myös blogissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja ja klikkaamalla selviää, josko hyväksi havaittu:)

 

-  Pandemiameemi: Isovanhempiani käskettiin jättämään kotinsa lopullisesti, sinua pyydetään pysymään kotona toistaiseksi. Kyl Sie pärjäät!  Jenni Kirves

 

Pärjäilemisiin:

 

Sebastian Fitzek: "Potilas /Der Insasse" - ex Libris...

 

"Potilas", Sebastian Fitzek, Bazar Kustannus Oy, 2020, 383 s., suomentanut 

Heli Naski. Kansi Perttu Lämsä.

"Sebastian Fitzek  (s.1971) on Saksan kaikkien aikojen menestynein ja lukuisia kirjallisuuspalkintoja niittänyt jännityskirjailija. Hänen kirjansa löytyvät vuosi toisensa perään myydyimpien kirjojen listan kärkipäästä. Lakia ennen kirjailijanuraansa opiskellut Firzek julkaisi esikoiskirjansa Terapia vuonna 2006. Fitzekin kirjoja on myyty yli 13 miljoonaa kappaletta 36 maassa. Potilas oli vuoden 2018 myydyin kirja Saksassa." (Lievelehti)

                                            ©FinePic München/H. Henkensiefken

"Sebastian Fitzekin Potilas on armoton trilleri miehestä, joka soluttautuu kovimman turvaluokituksen psykiatriseen vankisairaalaan selvittääkseen kidnapatun poikansa kohtalon.

Kaksi ihmistä kylmäverisesti murhannut mies on saatu satimeen Berliinin poliisin toimesta. Lakimiehensä komennuksesta hiljaisena pysyvä murhaaja istuu tuomiotaan pahamaineisessa psykiatrisessa vankisairaalassa. Rikokset eivät ole kuitenkaan päättyneet tähän: mies on kidnapannut ennen kiinni jäämistään kuusivuotiaan Max-pojan, eikä poliisilla ole yhtäkään johtolankaa, jonka avulla he pääsisivät pojan jäljille. Todisteiden puutteessa poliisi ei voi tehdä muuta kuin odottaa kidnappaajan tunnustusta.

Maxin isä ei kuitenkaan voi seurata tilannetta sivusta. Hänen täytyy saada selville poikansa kohtalo, vaikka sen saavuttaminen kääntäisi hänen elämänsä peruuttamattomasti päälaelleen. Hän tietää ainoan keinon olevan totuuden nyhtäminen kidnappaajalta vaikka väkivalloin. Ja tätä varten hänen täytyy soluttautua potilaana samaan vankisairaalaan." (Takakansi)

 

 

Pysykologiset trillerit ovat kerrassaan houkutteleva laji ja tässä oli luvassa myös tutustuminen uuteen loistavasti menestyneeseen saksalaiskirjailijaan; mainiota!

Mutta vaikkei minua kukaan herkkähipiäiseksi erehtyisi luonnehtimaan, jouduin alkumetreillä törmäyskurssille vastenmielisen rikoslaadun suhteen, sillä oma kynnys lasten kaikenlaisen kaltoinkohtelun suhteen on varsin matala, 

minkä ilomielin myönnän.  Mutta hypätäänpä enempiä vikuroimatta uteliaasti ja leppoisasti tarinan herkille alkujuurille:

 

Näin odottavaisissa tunnelmissa naapurin Annan luokse Max on Millenium Falconia, legoavaruuslaivaansa lähdössä ylpeänä esittelemään tavanmukaan fiksusti tunnussanalla, joka on tällä kertaa "Jääpala", varustettuna, kun kierre hyrähtää käyntiin.

- Naapurintyttö oli Maxin ensirakkaus ja todellinen kaunotar, se Tillin oli pakko myöntää. Anna oli myös fiksu, mukava ja kohtelias - kerrassaan täydellinen miniä. 

ainoa mutta oli kaksikon pikkuriikkinen ikäero. Anna oli seitsemäntoista ja valmistautui ylioppilaskirjoituksiin, kun taas Max oli vasta ekaluokkalainen ja aikoi palomieheksi.

Kuten isänsä. Anna oli kuitenkin leikissä mukana. Hän ei pannut pahakseen Maxin kaihoisia katseita, salli pojan toisinaan halata häntä ja jopa vastasi tämän kömpelöihin rakkauskirjeisiin. Hän tervehti Tilliä aina huikkaamalla:"Hei, appiukko !" eikä kertonut Maxille, että seurusteli vakituisesti nuorukaisen kanssa, joka haki hänet toisinaan moottoripyörällä. Anna ei tahtonut Maxin pienen sydämen särkyvän. 

Jonka jälkeen tulikin se mutta, mutta...  Ihmisen mieli on kuitenkin ihmeellinen, monimuotoinen ja herkkä aparaatti. Itse teoksen idea on kekseliäs kuin ihmisen mieli kiemuraisimmillaan. Fitzek pyörittääkin surutta kerrontaansa harjaten vimmatusti pulloharjan lailla "sankareidensa" pääkopan sisustaa. Jos eivät kekseliäisyys, verbaliikka ja juonenkuljetus äkkikäänteineen olleet näin sutjakkaa suoltoa, osin virtuoosimaista kehittelyä, niin...

 

 Lukukokemus tiivistyy tunteeseen, että kirjailija istuu rennosti edessäni käsissään  kirjava lankavyyhti, jota itse yhä nopeammin ja kireämmälle kerälle vimmatusti kieritän.   

Huomattakoon vielä, että itse kiitokset - osiokin kulkee tyylillisesti teoksen sävyssä rinta rinnan:)

 

Kuluvana vuonna ilmestyvät vielä Fitzekin Matkustaja 23 toukokuussa  ja Ikkunapaikka 7 A marraskuussa 2021.    

-   Olen onnellinen ollut, tosin unessa vain. Edgar Allan Poe, Dreams

Also, Bis bald,  tschüss:

Heikki Paunonen & Virve Kuutar: "Skrivaa snygisti" - ex Libris...

 

"Skrivaa snygisti - Slangin skrivausopas, Heikki Paunonen & Virve Kuutar, 

Minimo Oy / SlangiBuidu, 2020, 103 s.

 

"Skrivaajat:  slangiproffa Heikki Paunonen on tutkinu slangii 1970-luvult asti. 

Sen buli sanakirja Tsennaaks Stadii, bonjaaks slangii sai Tieto-Finlandian 2001. 

Virve Kuutar on skrivannu slangiks juttui moneen aviisiin ja opettaa slangii." (Takakansi)

 

                                                           © Jasmin Faraj 

 

"Slangiin ei voi duunaa kielioppii, sitä ku bamlataan ni monel taval.

Mut idiksii siitä, miten sen skrivaaminen on snygimpää, sä hittaat täst kniigast. Siin on pelkkää slangii. 

 

Kniigas on kans infoo siit, mis slangii on bamlattu, mist sanat on tullu ja miten slangi on muuttunu. Monet niistki, ku ei oo moneen vuoteen bamlannu slangii, hiffaa, ett sehän on mun oma skidiaikojen kieli, joka on ollu jossain jemmas. 

Nyt on aika tsögaa se framille ja alkaa skrivaa vaik omii muistoi slangiks. 

Saat idiksii siihenki." (Takakansi) 

 

"Slangisti" Heikki Paunosen iloitteluun oli ilo riemastuen tutustua jo teoksen

 Sloboa stadissa - Stadin slangin etymologiaa   -teoksen tiimoilta, nyökytellen toteamukselle: Stadin slangi on monikielisen ja  -kulttuurisen Helsingin sielu.

Luvut: Aluks: Miten kandee skrivaa?,  Toka osa: Miten bamlattiin enne ja miten nyt?, Kolmas osa: Idiksii slangiksi skrivaamiseen ja Lopuks sekä Liitteet. Yksittäisten lukujen sisällä on Infolodju ja niiden  jälkeen on lukijalle tarjolla Esimerkkei ja vikaks Käännösharjotuksii, joilla on mukavaa hieroa aivonystyröitä testaten, meniks oppi perille ja snaijasitko/bonjasitko sä...

- Ku mä skrivaan Stadin slangii, mustaki tulee osa Stadii. Mun jokaine stoori hyggaa tätä kaupunkii snygimmäks vai ihan vaan snadistikkii, yks tiilari kerrallaa... 

Tällaiselle  stadin slangia nuoruudessaan bamlanneelle bailumestoissa dongareissa hipannelle kiltsille, duunimestoissaan  kirjakieltä viljelleelle pumaskoita pyöritelleelle friidulle tämä opas oli nuoruusmuistoihin viskaava

buli pruju myös virkistävä muistijälkien vireyttäjä.  

Esimerkkei: 

-  Jos oot snadi, älä mee jemmaan toisen snadin  taa. Arvo Pohjola

- Hemmon pitäis joka päivä lysnaa yks snadi biisi, pluggaa hyvä runo, tsiigaa stailii tauluu ja jos on mahiksii: bamlaa muutama hyvä sana. - Goethe 

- Me ei olla sitä mitä me skruudataan. Eikä me olla sitä, mitä me duunataan. 

Me ollaan sitä, mitä me funtsataan. Seppo Palminen

Lopuks: Slangiksi skrivaaminen on viel kliffaaki. Moniin jutskiin saa huumorii messiin, ku ne skrivaa slangiksi. Joskus slangiks voi kans sanoo sellaisii asioit, 

mitä ei sanois ääneen suomeksi. Tai ainaskaan skrivais mihinkään julkaisuun.

 

Suomen kieli on sinänsä rikas, se taipuu moneksi ja elää voimakkaasti muuttuen  edelleen anglismeja ja lyhenteitä itseensä imien, mutta  iloista kyllä viestikapula kulkee ikäpolvelta toiselle molempiin suuntiin sanoja ja lausahduksia opettaen ja omien. 

 

Jos nyt ei lapsenlapsipolvi reagoisi kuin pyörein silmin ymmyrkäisellä hämmästyksellä kysymykseen mitäs duunataan: painutaaks skrinnaa, bytskataaks fiudekorttei vai skulataaks tähtee, niin yhtälailla hämmennyin, kun kerran kesken rennon ja hyväntuulisen viestittelyn minulle tokaistiin: FYI, ja Amigo alkoi suoltaa aivan aiheeseen liittymätöntä tekstiä. FYI = minulle hyi ja fyi fan hitto, makea nauruhan meille repesi konsensuksen saavutettuamme, joten LOL....

 

Ku on retkussa yhteen ihmiseen,

voi populaan kaikkeen olla.

Ihan rauhas voi tsiigaa huomiseen,

olla snadisti kuutamolla.

Ku ite on onnesta sekasi,

on helppo hiffaa toisetki,

ja dilkkaa ja dilkkaa ja dilkkaa vaa

biitti muillekki onnestaa. 

Raija Tervomaan slanginnos Eino Leinon runost Hymyilevä apollo

 

Hauska  hyvänmielen tietopaketti ja hymyn huulille nostattaja!

Tyylikäs ja viimeistelty ulkoasu: Jallu K. Koski & Sirkka Wallin.

Buli kiitti kaikille tekijöille! 

Lukijoille snygiä J.L. Runebergin päivää & verbaaliverryttelyä!

 

Suuliksen skriinatessa skrivaili: