Mikko Andelin: "Opi kuolemaan oikein runoja elämästä" - ex Libris...

"Opi kuolemaan oikein runoja elämästä", Mikko Andelin, Nysalor -kustannus, 2019.

"Mikko Andelin  (s. 1976) on järvenpääläinen kirjastoalan opiskelija.
 Hän on ollut aina kiinnostunut sanoista ja niiden kääntelystä ja vääntelystä, kanssaihmisten iloksi ja ärtymykseksi. Opi kuolemaan oikein on Andelinin esikoisrunokokoelma, joka yhdistelee luovasti perinteistä ja modernia runomuotoa." (Takakansi)

                                                           ©Niklas Meltio

    
" Yllättäviä rinnastuksia. Sanallista leikittelyä. Aforistisesti asioiden ytimeen. Näistä aineksista on syntynyt runokokoelma, joka haastaa näennäisellä yksinkertaisuudellaan lukijan pohtimaan elämää ja ihmisyyttä. Runot ammentavat arkisista aineksista teräviä havaintoja mutta jättävät tilaa myös omille tulkinnoille." (Takakansi)

Koosteen nimi on mainio! Tämä uutukainen sisältää  merkityksellisesti nimetyt kannustavaluonteiset luvut: Hetkittäin on kaikki turvallista, Rohkeus on luottamuksen osa, Aina ei tarvitse olla ikävää, Haasteita, Ei pysähdytä, Istutaan ja tyynnytään, Kuin magneetti, Luonnosta, Varmuuden vuoksi, Voisipa olla suuttumatta, Löytöjä päästä ja Uskotaanko uniin. Poimintoja:

sydän kertoo tarinoista

kuullen sekuntien synnyn

aika kulkee kevyin jaloin

tavoittaen mitä tahtoo 

silmistä ymmärtää kaikenlaista

vaikka ei näkisi muuta

rakkaus ja mitä niitä on

olen sanaton

menneisyys on kaiku

joka ei vastaa

pudonneet pisarat ovat arat 

huomataan silloin kun ei pyydetä

nähdään jos toinen ei jarruta

osataan auttaa kantapään kautta

annetaan tila

kasva ja uskalla

jos ei tiedä ei välitä

jos ei tunne ei unohda

jos ei kysy ei käsitä

näkymä veteen piirretty

elämän osista

virtaus murtaa kuvat

ääni saa vajota

haikeus kalaparvena

ui kohti kotia

Andelinin selkeä ja lukijalleen  tilaa-antava runoteos on oiva esimerkki siitä, että pelkistetty ja pienimuotoinen puhuttelee.  Kaiken, myös verbaalisen runsauden ja ryöpytyksen keskellä ja hälinässä tämä oli hengitykselle hyväksi, sai katseen hymyilemään ja antoi tilaa aatosten lentää. 

Tämä esikoiskokoelma oli ilmava,  positiivisesti raikas, uudenoloinen  ja edukseen poikkeava sekä potentiaalia sisältävä, joten mielenkiinnolla jään odottamaan, mitä jatkossa seuraa, -josko vaikka iloisesti  tuota esitetekstissä luvattua ärsytyskynnystä raapaistaisiin;)

Ajankohtaan istuvasti:

opi kuolemaan oikein

selvitä asiat

riitele riidat

koske ja ymmärrä

ole ja välitä
ota vähemmän kuin toit

                                                           

Ja sitten somasti:

villasukat halii

varpaita kunnolla

kynttilöiden liekki

tanssii vieressä

hunajalla

ja mehun voimalla

tehdään viltistä pesä

                                                 
Istutaan ja tyynnytään kynttiläin lempeässä valossa viettämään omanoloista pyhäinmiestenpäivää rentoutuen, rauhoittuen ja talven tulolle ovea raottaen  sekä viltin alle kääriytyen.

Kirjarakkautta/kirjarikas elämäni: tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan mielipiteitä:)

Tervetuloa marraskuu:

Un-su Kim: "Tappajat /설계자들 "- ex Libris...

"Tappajat", Un-su Kim, Like Kustannus Oy, 2019, 334 s., englanninkielisestä käännöksestä The Plotters suomentanut Katariina Laurila.

"Un-su Kim  (s. 1972) on palkittu eteläkorealainen kirjailija. Hänen teostensa päähenkilöt ovat usein yksinäisiä susia. Tappajat on myyty yli kahteenkymmeneen maahan, ja siitä on suunnitteilla elokuva." (Lievelehti)

                                                           © Dahuim Paik

"Korean salamurhamarkkinoilla kuohuu: vaalit lähestyvät, mutta palkkamurhien hinnat ovat romahtaneet. Toimeksiannot valuvat mitättömien pikkuapinoiden käsiin, ja taitavimmistakin ammattitappajista tulee ongelmajätettä yhdessä sivalluksessa. Reseng on yksi heistä. Varhain rikollisjärjestöön adoptoitu mies, joka puhuu vain veistä. Kun hän alkaa sooloilla ja kirjoittaa murhajuonia uusiksi, hänellä on jo toinen jalka polttouunissa. Alkaa surrealistinen, raaka ja hillitön leikki, jonka vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan." (Takakansi)

              
Jännittävää: eteläkorealainen dekkaristi, vieras kulttuuri ja toisenlainen yhteiskunta sekä tappajien ammattikunta muodostaviat kvartetin, jota ei voinut ohittaa. Teos sisältää seuraavat veikeänimiset luvut, jotka samalla ovat eräänlaisia yksittäisiä, kronologisia  tarinoita sankarimme, nunnaluostarin edestä roska-astiasta löydetyn Resengin uran varrelta: Vieraanvaraisuudesta,
Akilleen kantapää, Karhun lummikkituhkaamo, Koirankoppi, Kaljaviikko, Teurasmarkkinat, Mito, Neulontaa, Sammakko sammakosta, Parturi ja hänen vaimonsa ja Ovi vasemmalla.

Tappajan haaveista:  - Pitäisikö hänen vetää liipasimesta nyt? Jos hän tekisi sen,
hän olisi kotona kaupungissa ennen keskiyötä. Hän ottaisi kuuman kylvyn, 
joisi muutaman kaljan, sen verran että olisi kunnolla humalassa. Tai laittaisi vanhan Beatles-levyn soimaan ja miettisi mitä kaikkea tekisi sillä rahalla, 
joka olisi pian hänen pankkitilillään. Ehkä hän voisi tämän viimeisen keikkansa jälkeen muuttaa elämänsä suunnan. Hän voisi avata pizzerian lukiota vastapäätä tai myydä hattaraa puistossa.  Reseng kuvitteli, miten ojentelisi lapsille ilmapalloja ja hattaraa ja nuokkuisi auringossa. Hän voisi todella elää sellaista elämää,
eikö voisikin? Yhtäkkiä pelkkä ajatus tuntui suuremmoiselta. Mutta unelmointi sai odottaa siihen, kun hän olisi vetänyt liipaisimesta. Vanhus oli vielä elossa, eivätkä rahat olleet hänen tilillän.

Pääsekö koira kirpuistaan selviää sivuja kääntämällä, mutta eläinrakkautta osoittaa kahden siamilaiskissan: Työpöydän ja Lampunvarjostimen omistaja Reseng toimimalla yllä vastoin juonijain oheita lopettaen myös tämän Vanhuksen pitkäaikaisen uskollisen ystävän, suurikokoisen koiran, Pukin, koska se olisi muutoin hitaasti  kitumalla kuollut nälkään eikä olisi tottunut enää uuteen isäntäänkään. Armonlaukaus, jos mikä...

- "Miten aiot tappaa minut?" Reseng hätkähti. Hän oli ollut tappaja viisitoista vuotta, ja sinä aikana kukaan ei ollut kysynyt häneltä tätä. "Oletko tosissasi?"
"Olen", nainen vastasi sävyttömästi. Juonijan ohjeiden mukaan hänen piti murtaa naiselta niskat. Viisikymmentäkiloisen naisen siron niskan napsauttaisi katki helposti. Jos hän ei vastustelisi, se olisi nopeampaa ja kivuttomampiaa kuin voisi kuvitella. Mutta jos hän tappelisi vastaan, hänen kaulansa ihosta saattaisi lopuksi  törröttää katkennut nikama. "Miten haluaisit kuolla?"

Myös herkkää hienotunteisuutta on Resengillä tunnevaraston uumenissa antaessaan kohteensa paitsi valita lähtötapaansa, myös H-hetkeä ennen pukeutua, ehostaa itsensä ja suorittaa viimeisen valintansa. Ammattietiikkaa vai löperyyttä? Ammattikunnalla on oma hierarkiansa ja marssijärjestyksensä,
minkä lisäksi se osoittaa myös keskinäistä vankkaakin lojaliteettia,
- toki vain tiettyyn, omaan fyysiseen koskemattomuuteensa - saakka.

Salamurhabisneksellä, kuten taloudellisilla toiminnoilla tapana on, on myös ikiomat nousu- ja laskukautensa:
- Ironista kyllä, kun kolme vuosikymmentä kestänyt diktatuuri kaatui,
 kun demokratia eteni harppauksian ja kansakunta valitsi jälleen presidenttinsä äänestämällä, salamurhateollisuus alkoi kukoistaa. Diktatuurin aikakaudella salamurhat olivat hiljaisia operaatioita: niitä toteutti muutama juonija, hallituksen tai armeijan kouluttamat palkkamurhaajat ja pari luotettavaa alihankkijaa.
- Uusi demokraattinen hallitus ei voinut enää piestä rettelöitsijöitä hiljaisiksi siinä Namsanvuoren kellarissa, joten välttääkseen sekä kansan että lehdistön nuhteet, peittääkseen todisteet monimutkaisesta komento- ja toimeenpanoketjustaan ja välttääksen vastuutaan tulevaisuudessa se aloitti kaikessa hiljaisuudessa alihankintabisneksen. Ja niin alkoi ulkoistamisen aikakausi. Se oli halvempaa ja yksinkertaisempaa ja ennen kaikkea siistimpää, kun ei tarvinnut liata omia käsiään.
Poliitikot saivat  näin mahdollisuuden kääntää medialle viattomat ja järkyttyneet kasvonsa sekä syvästi  pahoitellen surkutella suikattua kuoleman suudelmaa tahi tapahtunutta katastrofia.

Aivan hullua kyllä - aiheen makaaberiuden huomioonottaen - lukukokemus osoitteutui hauskaksi, inhimilliseksi jopa korrektiutta kulttuurinsa myötä henkiväksi tarinaksi ammattitappajasta, joka melkoiseksi hämmästyksekseni ja hilpeydekseni liki onnistui herättämään sympatioita. Melkomoinen taidonnäyte Un-su Kimiltä! Kauniisti ja hirtehisesti raamitettu yksilötason kertomus eräästä ammattikunnasta aasialaisessa kulttuurissa.  Genrensä pirteä, pölyjä pöläyttelevä ja railakkaan raikas, kuvia kumartelematon ynnä ponteva tulokas!

-  Sanonnan mukaan hyväntahtoisuus syntyy siitä, että oma ruokakomero on täysi...

Komeroonsa  kurkkasi:

Juha T. Hakala: "Kasvatus ajan kanssa" - ex Libris...

"Kasvatus ajan kanssa", Juha T. Hakala, Kustannusosakeyhtiö Teos, 2019, 210 s.

"Juha T. Hakala  (s.1962) on palkittu tietokirjailija, kasvatustieteen professori ja filosofi, jonka tutkimuksia ovat liikuttaneet monenmoiset kasvatuksen kysymykset, mutta myös elämäntavan ja työelämän muutoksen sekä kohtuullistamisen teemat. Hän on julkaissut parikymmentä kirjaa, joista viimeisin on paljon keskustelua herättänyt Tylsyyden ylistys. Ikävystyneisyys on luovuuden alku (Alma Talent, 2018). " (Lievelehti)

                                                              ©Ulla Nikula

" Jokainen sukupolvi kasvattaa lapsensa tavallaan. Elämme aikaa, jolloin kasvatus on jälleen uudenlainen kysymys.Yksilöllisyyden paineet ja mahdollisuudet, aineellinen yltäkylläisyys tai sen puute, mutta myös työelämän uudet muodot pakottavat vanhempia tekemään valintoja, joiden edessä mielen valtaa helposti neuvottomuus. Hyvään kasvatukseen pitäisi pyrkiä, mutta mitä ihmettä sellainen on? Tylsää ei saisi olla, luovuutta pitäisi ruokkia, lapsen oman paikan löytämistä pitäisi helpottaa. Mihin kaikkeen kasvattajan pitäisi venyä, milloin saisi olla tyytyväinen itseensä ja mitä nykykoulustakin pitäisi ajatella?" (Takakansi)

Juha T. Hakalan ratevassa seurassa on tullut viihdyttyä ja opittua aiemminkin mm. Tylsyyden ylistys. Ikävystyminen on luovuuden alku   (2018)  teoksen tiimoilta:  Hakalan tapa kirjoittaa jutustellen ja kysymyksiä herättäen on kuin  intensiivinen keskustelu rakentavassa hengessä, eräänlainen pienimuotoinen ilotulitus, josta sinkoilee lukuisia kipinöitä vaikkei varsinasta maailmanpaloa synnytäkään eikä sitä toki kaivatakaan...
Tämä uutuus sisältää luvut: Aluksi, Maailmaa rakentava lapsi, Häpeän sävyttämä syyllisyys; Valtaa vastuuta ja auktoriteettia, Oppimisen huimuutta ja harppauksia, Asenne voittaa lahjakkuuden ja Maailma ei ole oikeudenmukainen paikka, vieläkään sekä Lopuksi, Loppuviitteet ja Henkilöhakemisto. 
Kasvatus AJAN kanssa?  Teoksen nimi herätti alkuun hämmennystä tarkoituksestaan, mutta:

-  Et ehkä usko, mutta jouduin tekemään aika tavalla töitä löytääkseni tämän kirjan kanteen sopivan nimen. Lopulta se kuitenkin onnistui: Kasvatus ajan kanssa. Jokseenkin oudosti aseteltu sanakolmikko, eikö totta? Nimelle on kuitenkin perusteensa. Isänä ja opettajana, mutta myös opettajankouluttajana koen, että kasvatus on - taas kerran - muutoksessa. Vähintäänkin tuntuu,
että monet kasvatusta sivuavat ilmiöt, käsitykset ja uskomukset on jonkinlaisessa uudelleen arvioimisen vaiheessa.

Hakala ei tarjoa mitään kymmenellä kikalla parempaa jälkeä -mallista niksiopasta, vaan jonkinmoista arjen peilauspintaa, kutsua lähteä yhdessä pohtimaan kasvatuksen kysymyksiä ikään kuin isompaa taustaa vasten, kuten elämäntapojemme muuttuminen, alati kasvavan syrjäytymisen haamu taustalla, koulu-uupuminen ja kipeästi monia kansalaisiamme koskettava eriarvoisuuden lisääntyminen  ja köyhyys yhteiskunnassamme sekä globaalistikin.
Hän painottaa oppimisessa motivaation, sisäisen sellaisen merkitystä ja korostaa, että  sisäinen  päätös nähdä vaivaa paitsi tuottaa onnistumisen iloa, myös varmimmin johtaa haluttuun tulokseen, joskaan ulkoisen motivaation, jonkinlaisen palkinnon merkitystä ei myöskään pidä aliarvioida. 

-  Kasvatuksen ei pitäisi raivata esteitä lastemme tieltä. Sen pitäisi auttaa heitä itse voittamaan vaikeudet. Richard Müller-Freienfels.

-  Jokaisen pienen itseensä uskovan lapsen takana on vanhempi, joka on uskonut ensin. Matthew Jacobson

Kirjailija toteaa myös harrastustoiminnan kasvun ja sen merkityksen muodostuneen jonkinlaiseksi lapsiperheen kunnollisuuksien mitaksi.
Lasten harrastukset ovat hyvä asia sinänsä, kunhan motiivina ei ole niiden hienous tai että oman mussukan harrastus olisi silleen arvostettu ja jotenkin niinku trendikäs. Sellaista korkeakulttuuria. Alttoviulu, eiks se oo sitä? Kyllä. Alttoviulu on juuri sitä. Sen voi ottaa esille sopivissa tilaisuuksissa, ikään kuin vahingossa, valikoitujen ihmisten kesken...    

Hakala pohtii keskittymiskyvyttömyyden lisääntymisen problematiikkaa (älylaitteet, koululaitoksen  muutokset jne.) korostaen ensisijaisesti vanhempien vastuuta lasten ja nuorten arjen rakentamisessa. Hiljaisuus ja mulla-ei-oo-niin-mitään tekemistä ovat keskittymisen, ideoinnin ja luovuuden syntysijoja.

Vaikkei itsellä enää kasvatusvastuita olekaan, muutoin kuin loppumattoman itsesellaisen tiimoilta, oli hauskaa ja kiinnostavaa luoda syväsilmäys
Juha T. Hakalan johdatuksella kasvatuksen tämän päivän aatteisiin, mietteisiin, solmukohtiin ja toimivien mallien esittelyyn. Hakalan tapa lähestyä teemoja on keskusteleva ja peruspositiivinen sekä ratkaisukeskeinen.  Hän antaa laaja-alaista peilauspintaa lukijalleen. Noita muutamalla sormennäpäytyksellä onneen, terveeksi, tehokkaaksi ja milloin miksikin pikaoppaita riittää riesaksi asti, mutta tämän tapaiselle ammattilaisotteiselle ja lukijaystävälliselle, jutustelevalle ja pohdiskelevalle  tietokirjallisuudelle olisi totisesti nykymaailman menossa runsaamminkin käyttöä! 

Juuret ja siivet on se, mitä  itse tässä kohtaa elämää voin ja haluan lapsille ja nuorille sekä omille että ympärillä oleville tarjota kuin myös kuuntelevat korvat ja vastaanottavaisen sylin.  

-  Olen tulossa vanhaksi. Kun katson pientä lasta, liikutun.  

Kuin myös:

Kim Leine: "Punainen mies, musta mies/Rød mand/sort mand" - ex Libris...

"Punainen mies, musta mies", Kim Leine, Tammi Keltainen kirjasto, 2019, 681 s., suomentanut Katriina Huttunen.

Norjalainen Kim Leine  (s. 1961) pakeni menneisyyttään Grönlantiin, missä hän eli viisitoista vuotta ja kulki oman matkansa pimeyden ytimeen. Sittemmin tanskalaistuneen Leinen neljäs romaani Ikuisuusvuonon profeetat voitti vuoden 2013 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon." (Takakansi)

                                                         ©Robin Skjoldborg

"Norjalainen pappi Hans Egede, karu ja musta kuin kotimaansa vuoret, lähtee 1721 lähetystyöhön Grönlantiin. Hän on kuullut muinaisista norjalaisista
mutta löytää vain pieniä tummia ihmisiä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan Jeesuksesta. Se ei kuitenkaan Egedeä lannista: hän näkee mielessään kauppa-aseman, kirkon ja iloisia kristittyjä, kokonaisen kaupungin. Onneksi Tanskan kuningas Fredrik IV haluaa alaisuuteensa uuden siirtokunnan, ja 1728 Grönlantiin lähetetään laivalastillinen armeijakarkureita, pikkurikollisia ja ilotyttöjä uutta Tanskaa rakentamaan. Lopputulos on hallinnollinen ja inhimillinen katastrofi.  -  Jumalan mies Egede joutuu pian huomaamaan, että Jumalalla on monta miestä, pahoja ja hyviä, ja yksi heistä on nimeltään Punainen." (Lievelehti)

Grönlanti on ollut tapetilla viime aikoina, kun ostohalukkaita on ilmaantunut laidasta laitaan. Sen sijainti houkuttelee muitankin kuin muinoin pastori Egedeä. Tämä tiiliskivi onkin melkoinen runsaudensarvi täynnä historiaa, toivoa ja epätoivoa, haaveita ja tuhoa, vastakohtaisuuksia ja törmäyksiä, mutta sellaisenaan maittava kattaus, josta on vaikeaa poimia paria makupalaa tähän maisteltavaksi.
Kiintoisaa on, että mukaan mahtuu koko joukko tarkkoja ja kiinnostavia persoonainluonteja.  Naisista todetaan, että he ajattelevat takapuolellaan ja ovat sen vuoksi leveitä alhaalta ja kapeita ylhäältä. Leine vastaa piirtämällä herkullista  kuvaa Egeden puolisosta Gertrudista vahvoin ja värikkäin viivoin samalla hirtehisesti nauraen kumoten 10-0 tuon yleistyksen.

Aappaluttoq, Punainen:  -  voin käydä kaikkialla, missä tahansa. Voin käydä menneisyydessä, sillä mennyt aika on kuin huone nykyajaksi kutsumamme ajan vieressä, ja on vain tiedettävä, miten seinän läpi tunkeudutaan. Myös tulevaisuus on tavallaan olemassa, mutta sen huoneet ovat tyhjiä, eikä niissä ole mitään erityistä, ellei tyhjyydelle ole käyttöä. Kerran menin erääseen tulevaisuuden huoneeseen ja istuin siellä, kunnes menneisyys vyöryi ohi kuin hidas aalto.
Voin myös käydä toisissa merkillisissä maailmoissa, missä kaikki on erilaista. 
Ehkä Jumala on luonut lukemattomia maailmoita, jotka ovat olemassa rinnakkain?

Suru: - Voisi luulla, että kun suree etukäteen suurimman osan elämästä, onnettomuus tuntuisi lopulta helpotukselta. Mutta niin ei ole. Suru on vain uuden surun alkusoitto. Silloin syntyy eläin, Surueläin, ja se kiemurtelee ja kirkuu kivusta syntyessään. Surueläin on maannut itsensä, siittänyt itsensä ja synnyttänyt itsensä. Kun joku toinen kuolee, ihminen kuolee itsekin. Hän halkeaa pituussunnassa ja kuolemanvirta Styks virtaa hänen lävitseen tulena ja jäänä. 
Hän jakautuu kahtia, eikä niitä puoliskoja voi koskaan yhdistää. Punainen mies, Musta mies.

Uskonto ja uskonnot kulkevat punaisena lankana, jos ei suorastaan vuolaana virtana läpi koko teoksen.  Aika ajoin suorastaan pitkästyin Lutherin teesien tankkaamiseen. Egeden yksisilmäisyys ja -oikoisuus, vakaumuksen vankkumattomattomuus  oman sanomansa levittämisessä ja  kasteeseen oikeuttavien vaatimustensa tiukkuus törmäyskursseineen puolestaan olivat pieteetillä ja hirtehisesti kuvattuja. Jos uskonnon ja sen ääriliikkeiden nimissä on tehty hyvääkin, on sen varjolla tehty paljon pahaa, hävitystä, kolonisaatiota ja tuhoa. Meillä on historian sivu ollut Musta mies/ Punainen mies...

 -  Elämällä on se merkitys, jonka sille itse annamme.

Näen sieluni silmin Lainen paitsi otsa syvissä rypyissä nakuttelemassa tätä eepostaan, saagaansa, faktapohjaista fiktiotaan myös hienoinen pilke silmänurkissa ja hymynhäive suupielissä iskemässä urakalla tarinaansa makaaberista  hienoviritteiseen, elämää ymmärtäväiseen tyyliinsä kerronnan suruitta hiekka pölisten kurvaillessa ilmaisun lavean tien molemmat laidat, jotka ulottuvat herkän runollisesta lintuinviserryksestä brutaaliin mällimäiseen sanainsyljentään otteen lipsumatta. Melkoiset henkiset ja kirjalliset kourat Leinella!!

-  Kim Leine saa totisesti uskomaan, että ikuisuuden rinnalla elämä ei totisesti ole muuta kuin pahanhajuinen pieru.

Nykyisyyden nimiin vannoo:

Peter Høeg: "Sinun silmiesi kautta / Gennem dine øjne" - ex Libris...

"Sinun silmiesi kautta", Peter Høeg, Tammi, Keltainen kirjasto, 2019, 350 s., suomentanut Sanna Manninen.

"Peter Høeg  (s.1957) on kiistatta tanskalaisen nykykirjallisuuden suurin nimi. Paitsi kirjailija hän on myös kirjallisuuden maisteri, balettitanssija, miekkailija ja näyttelijä. 1988 hän julkaisi esikoisromaaninsa Kuvitelma 20. vuosisadasta ja syksyllä 1990 toisen teoksensa, novellikokoelman Kertomuksia yöstä.
Høegin kolmannesta teoksesta Lumen taju tuli kohta ilmestyttyään kansainvälinen sensaatio. Se sai Skandinavian parhaan rikoskirjan Lasiavain-palkinnon ja on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle." (Kustantaja)

                                                           ©Henrik Saxgren

"Lapsuudenystävänsä Simonin itsemurhayrityksen jälkeen Peter saa kuulla laitoksesta, joka voisi auttaa masentunutta Simonia. Neuropsykologisen kuvantamisen laitos on kehittänyt aivojen skannausmenetelmän, jolla tutkitaan ihmisten välistä syvää yhteyttä. Pian käy ilmi, että Peter ja Simon ovat myös laitoksen johtajan Lisan lapsuudenystäviä. Lisa ei vain muista sitä, sillä hän on menettänyt onnettomuudessa muistinsa.
Lisa pyytää Peterin tutkimusapulaisekseen osittain siksi, että saisi kuulla lapsuudestaan. Päiväkodissa kolmikolla oli keino päästä toisen ihmisen tietoisuuteen, ja nyt Lisa ja Peter jatkavat tutkimuksiaan paljon suuremmassa mittakaavassa. Neurotieteiden avulla voidaan vaikuttaa ihmismieleen ja lopulta koko ihmiskuntaan, mutta mikä on sen hinta?" (Lievelehti)

Aivot, mieli, muistaminen ja yhteydet, monta eri tekijää jotka jo sinällänsä houkuttelivat tarttumaan teokseen. Myös kysymys siitä, kenen silmillä me tätä maailmaa katselemme ja itsellemme todennamme, on mielenkiintoinen kuin myös ovat empatiakyky ja sen rajat.

-  Simon puhui rauhallisesti, järkyttyneen arvokkaasti. Olimme yhtä läheisiä kuin lapsena. Tämän läheisyyden vuoksi sain oivalluksen. Oivallus ei ollut sanallinen, sanat tulivat vasta myöhemmin, pikemminkin se oli fyysinen. Simeonin teolla oli tarkoitus. Yrittämällä itsemurhaa lapsi pyrki murtamaan kuoren ja saamaan yhteyden maailmaan. Oli ratkaisevan tärkeää, ettei lasta teljettäisi uudelleen sisälle.

On erikoista ja ihmeellistä, että iän karttuminen kokemuslisiksi tuottaa aika ajoin pyytämättä, etsimättä ja lupaa kysymättä ilman keinotekoista stimulaatiota tai skannausmenetelmiä  yllätyksellisen vahvoja, flashinomaisia  väläytyksiä sieltä täältä lapsuudesta ja menneisyydestä saaden oivaltaen hymähtelemään: Heureka, näinhän se oli ja näinhän juuri tapahtui! Kenties kyse on juuri niistä muistoista ja kokemuksista, jotka on tallennettu pilvipalveluun tai kätketty vankan palomuurin taakse...

-  Millä nimellä voisi kutsua  kuviota, joka on syvemmällä kuin henkilökohtainen tarina? Kuviota, joka ilmeisesti päättää ihmisen elämästä ja kuolemasta?
- Kohtalo, minä sanon. Lisa nousi seisomaan. - Myös kohtalo on tarina. 
Mitä tapahtuisi, jos siihen olisi mahdollisuus päästä käsiksi? Purkaa se? 
Mitä tapahtuu, jos ihminen lakkaa edes pieneksi hetkeksi kertomasta minkäänlaista tarinaa?

Entäpä mikä / mitä on kohtalo? Mitä pitää sisällään fatalismi, kohtalonusko, kannattaako se? Alkaako se toteuttaa itse itseään? Voiko kohtaloon vaikuttaa? Näin ainakin hurjassa muoruudessa uskoimme, päätämme pojan olkapäähän arasti nojaten Paula Ankan vakuuttavasti laulaessa: You are my destiny...

-  Me toivomme yhteyttä, hän sanoo. - Haaveilemme muiden ihmisten kohtaamisesta. Mutta silloin kun siihen näyttää olevan mahdollisuus, meitä alkaa pelottaa. Ehkä ihmiskontaktit ovat hyvällä syyllä laimeita. Ehkä ihmisten välinen yhteys onkin uhkaava...

Høeg on totta tosiaan kirjoittanut vahvan ja erikoisen tiedettä ja fantasiaa yhteennitovan teoksen ihmisten välisistä kohtaamisista - keinotekoisesti ja aidosti  sekä niistä suojamuureista, joita olemme tiili tiileltä rakentaneet selvitäksemme edes jotakuinkin täyspäisinä elämässä eteenpäin.
Muureista, jotka pelkäämme ja haluamme murtaa saavuttaaksemme täydellisen yhteyden itseemme ja ympäristöömme, olemassaoloomme. Mutta voiko toisen, läheisimmistä läheisemmänkään tietoisuuteen sukeltaa ja jos voisi, niin haluaisinko niin tehdä kokeakseni jaettua tietoisuutta?

Poikkeuksellista, kiehtovaa ja ehdottoman kiintoisaa sekä  hätkähdyttävääkin, villejä ajatuksia  herättävää luettavaa, joka monin paikoin pysäytti ja sai mietteliääksi sekä menneisyyden että tulevaisuuden suhteen.

- Mitä kerrotaan, mitä todellisuus kertoo, siellä missä viimeinen kertomus päättyy? 

Vaihtoehtoja visioiden:

Maylis de Kerangal: "Maailma käden ulottivilla/ Un Monde á portée de main" - ex Libris...

"Maailma käden ulottuvilla", Maylis de Kerangal, Kustannusosakeyhtiö Siltala,
255 s., suomentaneet Ville Keynäs ja Anu Partanen. Graafinen suunnittelu
Anna Makkonen.

"Maylis de Kerangal  (s.1967)  on Ranskan palkituimpia nykykirjailijoita,
jonka kirjoja on käännetty yli kolmellekymmenelle kielelle.
Maailma käden ulottuvilla on hänen kymmenes romaaninsa." (Lievelehti)

                                                 ©Catherine Hélie Gallimard

 "Pariisilainen Paula Karst muuttaa kotoa lähteäkseen koristemaalarikouluun Brysseliin. Hän oppii kopioimaan marmorilajeja, puunsyitä ja kilpikonnankuorta, jäljittelemään kaikkea elollista ja elotonta. Paula ottaa maailmaa haltuunsa maalaamalla ja imitoimalla, materiaali ja siveltimenveto kerrallaan, omin käsin.

Paula pääsee valmistuttuaan töihin Italiaan legendaariselle Cinecittàn elokuvasudioille, "unelmatehtaalle". Sieltä hänet kutsutaan Moskovaan rakentamaan elokuvakulisseja. Lopulta Paula palkataan Etelä-Ranskaan Lascauxin luoliin, jäljittelyn ja esittävän taiteen alkulähteille, maailman ensimmäisten kuvien syntysijoille. Paula osallistuu jättihankkeeseen, jossa luodaan kopiot luolista maalauksineen. Tekeillä on kaikkien jäljennösten jäljennös.

"Maailma käden ulottuvilla on nuoren naisen kasvukertomus ja rakkaustarina, mutta ennen kaikkea romaani taiteen suurista kysymyksistä, luovuudesta, jäljentämisestä, maailman esittämisestä ja käsittämisestä. De Kerangalin romaanissa nämä kysymykset ovat käsin kosketeltavia ja välkehtivät kivien, kasvien, mineraalien ja maalien tuhansissa väreissä." (Lievelehti)

Maylis de Kerangaliin oli ilo tutustua - ja ihastua teoksen Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2016) myötä: de Kerangal kirjoittaa kiihtyvätahtista kristallipisaroina helmeilevää, pitkälauseista  miltei hengästyttävää tekstiä,
jota lukija ei henno katkoa eikä pätkiä tahi jättää kesken.

Tässä uutuudessa on kolme kutkuttelvasti ja houkuttelevasti nimettyä lukua: imbricata, Le temps revient  ja Fossiilisäteilyssä, jotka antavat salaperäisinä esimakua siitä verbaaliherkusta, mikä lukijalla edessään on.

- Joku saattaa ihmetellä, miten nuori Paula Karst, massasta erottumaton, suojeltu, rutiineihin mieltynyt ja suoraan sanoen melko saamaton tyttö, niitä jotka viettävät aikansa lähinnä kahvilanpenkillä muiden kaltaistensa seurassa, elämä vaahtona espresson pinnalla, neroutta hipova sekoitus viehkeyttä ja tyhjyyttä, miten tuo lyhytjänteinen ja pinnallinen opiskelija, jolle tulevaisuuden täytyi näyttäytyä jokseenkin sumuisena, voi sukeltaa pää edellä rue du Métalin suureen ateljeeseen, lähes rynnätä sinne. Miten hän onnistui kolmessa päivässä löytämään kaksion koulun läheltä, rue de Parme 27:stä, ja vielä kurssitoverin-  Jonas Roetjensin - jakamaan sen kanssaan; miten hän antoi jokseenkin kylmäkiskoisesti lähtöpassit poikaystävälleen - joka oli kuin suoraan jostakin muotilehdestä: kiva pikku parrantöpö, kiva pikku tatuointi ja kivasti käännetyt farkunlahkeet tennareiden yllä...

- Paulan mieleen palasi hetki, jolloin hän näki Jonasin ovella: poika seisoi siinä hänen edessään ja näytti siltä, että pojan sisällä piili väkevä kohtalo, tiiviiksi puristettu energiaydin, jonka arvaa jossakin vaiheessa säröilevän, avautuvan ja palavan loppuun.

Kirjailija kuvaa Paulan ja Jonasin viriävvää suhdetta hienovireisesti sisäänmenevällä tavalla  ja ilmiömäisellä herkkyydellä, johon on helppo upota. Kohtaamista, yhteyttä sekä teiden eroamista ja niiden risteämistä...
Maalatessaan sanoiksi Paulan lopputyövalintaa, kilpikonnankuorta de Kerangal viekoittelee lukijansa aikaan 15-vuotta sitten ikivanhaan puutarhaan kuvaten pikku- Paulaa tarjoamassa vanhalle kilpikonnalle salaatinlehtiä.
Hän tarjoaa malliesimerkin siitä, kuinka syvällä mielen uumenissa uinuvat muistomme tulevat yllättäen aktivoiduiksi toiminnaksi.
Lopputöiden tekemisen ja luomisen  intensiteetti, vimman sähköinen verbaalisen muotoon pukeminen, saa puolestaan  ilman kipinöimään.

Teos on myös syväsukellus taiteen ja yhden taiteenlajin maailman, historiaan ja nykyaikaan. Vastaan tulee lukuisia uusia käsitteitä kuten:  portor, Trompe l’œil, impostura,  maalataan paonazzoa, Boullen upotukset jne., joiden merkityksiä mieluusti jäljitti hakukoneen raksuttaessa iloisesti ja muistiinpanojen karttuessa rivi riviltä. Loppupuolella päädytään Lascauxin luolaan, jota kunnostettin vastaanottamaan suuria vierailijajoukkoja, ja heinäkuun 14.päivästä vuonna 1948 huhtikuun 20.päivään vuonna 1963 se oli avoinna yleisölle. Viimeisenä kesänä kävijämäärä nousi jopa tuhanteenkahdeksaansataan päivässä.

Kerangal venyttää tekstiään kirjoittamalla lauseitaan pii-ii- itkiksi pitäen kuitenkin rakenteen tiukasti hyppysissään. Jonkun vähemmän taiturimaisen kohdalla olisin varmasti monesti kärsimättömänä, urvahtaneena ja hengästyneenä vaatinut taukoa, parahtanut pistettä kehiin. Laatua, nautittavaa verbaalista taituruutta, vangitsevaa ja palkitsevaa luettavaa. Maylis de Kerangalin luomassa maailmassa vaelsin kaiken ulkopuolisen ulottumattomissa.
Suomentajien taidonnäyte ja Anna Makkosen tyylikäs ja sisällönmyötäinen kansi kruunasivat lukukokemuksen.

Huom. lihavoituja sanoja klikkaamalla löydät halutessasi lisätietoa:)

- Suhiseeko tuuli puissa kun kukaan ei ole kuulemassa?  Kōan

Valaistumiskokemusta vartoillen vielä vaahtona presson pinnalla:

Ilkka Remes: "Kremlin nyrkki" - ex Libris...

"Kremlin nyrkki", Ilkka Remes, WSOY, 2019, 428 s.

Ilkka Remes  (oikea nimi Petri Pykälä, s.1962) vietti lapsuutensa itärajan tuntumassa ihmetelleen taivaalla pakkasyönä näkyviä outoja valoilmiöitä - Neuvostoliiton ohjuskokeita. Ne saivat hänen mielikuvituksensa liikkeelle.
Vuosia myöhemmin kypsyi ajatus jännitysromaaneista, joihin lukijat eläytyisivät niin vahvasti etteivät malttaisi laskea niitä kädestään" ( Wikipedia ja lievelehti).

                                                       ©Milla von Konow

"Turun meripelastuskeskus vastaanottaa syysyönä hätäsanoman raakaöljylastia kuljettavalta tankkerilta: konehuoneessa palaa ja alus on saanut pohjakosketuksen. Lähistöllä on ison sotaharjoituksen takia Venäjän laivaston helikoptereita, jotka saavat luvan kuljettaa miehistöä turvaan. Mutta koptereista ei Maarianhaminassa laskeudukaan tankkerin miehistöä. Suomessa herätään aamuun, jollaista kukaan ei olisi uskonut näkevänsä. Itämerellä puhkeavan kriisin askelmerkit on laadittu Moskovassa kaikkien aikojen hämäykseksi – kunnes paljastuu vieläkin ovelampi taho, ja koko maailma joutuu kuilun partaalle.
CIA:n Helsingin asemalla työskentelevä amerikansuomalainen Robert Forsten päätyy taisteluun, jossa ei ole voittajia – ja Suomesta uhkaa tulla pahin kärsijä." (Takakansi)

Remeksen tuotanto lienee jokaiselle lukevalle suomalaiselle tuttua, omat aiemmat postaukset: Kiirastuli  (2016) ja  Robert Frosten sarjan ykkösosa Perikato  (2018). Jälkimmäisestä tähän uutukaiseenkin pätevä: Remeksen vahvuus on ehdottomasti hänen skenaarioiden luontikyvyssään, taidokkuudessaan letittää tosioita ja sepitettä vahvaksi palmikoksi, joka hipaistaessaan lukijan poskea ravistelee hänet luomaan omat arvionsa maailman tilasta, kulusta ja tulevaisuudesta.

Sama kaiku on myös tässä nyrkiniskussa, jota lukiessa ei ehdi  edes kengännauhoja solmia. Tapahtumat starttaavat Ahvenanmaalta, josta siirrytään Narvan kautta päähenkilöiden matkassa väljemmille vesille:

Lily & Robert:  - Ellei hän olisi tuntenut Robertia vuosien ajalta ja ellei tämä olisi hänen entinen miesystävänsä, hän olisi sännännyt huoneesta heti kun sai vapautettua itsensä tämän otteesta. Mutta hän tunsi PSTD:n mekanismit. Posttraumaattista stressitilaa käsiteltiin M15:ssa jatkuvasti. Varsinkin peitetehtävissä ajoittain kovan paineen alla työskenteleville virkailijoille se oli tuttu oireyhtymä, jolta Lily onneksi itse oli välttynyt - oli se sitten hyvää onnea tai onnistunutta stressinpurkua. Mutta hänkin saattaisi olla koska tahansa samassa jamassa kuin Robert nyt.

Teos sisältää aiheensa mukaisesti luonnollisesti runsaasti sotilas- ja aseteknistä sanastoa, johon alkumetreillä olin kompastella, kunnes päätin jättää sen lukemisen joustavuuden lisäämiseksi tarkemmin selvittelemättä. Tämä päätös sai Remeksen taidokkaassa juonenkuljetuksen ripeydessä aikaan rivakkaa sivujen kääntelyä ja muodosti lopputulemaksi hengästyttävän, mutta mainion lukukokemuksen näppärine faktojen ja fiktion nuorallatansseineen sekä jätti jälkeensa tilaa omien ajatuspolkujen luomiselle.

Riskihämmennys:  - Naton päätös lykätä vastatoimia oli ymmärrettävä ja odotettu, mutta vaarallinen. Kyseessä oli niin kutsuttu riskihämmennys: tilanne jossa toiminnan ja toimimattomuuden riskit näyttivät yhtä vaarallisilta.
Toiminta olisi väistämättä provosoivaa ja eskaloivaa, toimimattomuus puolestaan myöntyvyyttä, joka näytti edulliselta lyhyen aikavälin vaihtoehdolta mutta voisi muuttaa peruuttamattomasti asetelmaa alueella. 

Toimintamahdollisuuksista: -  Ei ollut ihme, että autoritaarisissa, keskitetyn vallankäytön maissa hymyiltiin lännen demokratioiden päätöksenteon hitaudelle ja arvaamattomuudelle - prosessille, jossa sodasta ja rauhasta päättivät maallikot ilman minkäänlaisia valmiuksia arvioida tilanteiden sotilaallisia uhkia. Moskovassa, Pekingissä, Pjongjanissa ja Teheranissa samat valtiolliset väkivallan päätökset tekivät turvallisuuselinten, salaisen poliisin ja asevoimien karaistuneet ammattilaiset. 

Luettu saa pohtimaan ensinnäkin kuinka herkässä ja liipasimella rauhan säilyminen nykyaikana on ja kuinka moninaiset ovat nykytekniikan sotilaalliset, propagandistiset, sosiaalisen median, informaatio-operaatioiden ja elektronisen jne. sodankäynnin häirinnälliset vaikutuskeinot.

Sunzin eli Sun Tzun teoksen Sodankäynnin taito myötä avataan kiinalaisten strategiaa  ja vertaillaan sitä Kremlin maskirovka-yrityksiin päästä niskan päälle, jotka saavat kiinalaiset varmaankin hymyilemään sisäänpäin, sillä  Sun Zun opetusten mukaan: Pidä suunnitelmasi pimennossa kuin yö, ja kun aloitat iske kuin salama.  - Yllätyshyökkäys ohjuksin ja maahanlaskujoukoin näytti melko alkeelliselta strategialta filosofiassa, jossa sodankäynnin suurin saavutus on voittaa sota ilman taistelua.  Kremlin nyrkki räsähti näyttävästi ikkunalasiin samaan aikaan kun Pekingin silkkihansikkain verhottu käsi avasi hopeatiirikalla pääoven lukon...

Remes pysyy uskollisena lukijaa puhuttelevalle vauhdikkaalle ja tapahtumarikkaalle kerronnalleen ja taidokkaalle solmuun menemättömälle juonikuvion kieputukselleen sortumatta dystooppisten kuvitelmien luomisvimman houkutuksiin, josta kunniamaininta.  Skenaarioiden luominen on viisautta ja varautumista etenkin, kun vastaansanomatonta ja väistämätöntä faktaa on, että:

-  Elämme nykyisin maailmassa, jossa tulen avaaminen ei ole ainoa sotilaallisiin tavoitteisiin tähtäävä keino. 

Tämä nyrkki iski ja osui lukuhermoon. Noheva teos, joka epäilemättä löytää tiensä useaan Isänpäiväpakettiin ja Joulupukin konttiin, - hyvästä ja painavasta  syystä!

Vahvasti eläytyneenä:

Tim Marshall: "Jaettu maapallo / Devided. Why we're Living in an Age of Walls" - ex Libris...

"Jaettu Maapallo. Rajoja, jotka kertovat miksi elämme muurien aikaa",
Atena Kustannus Oy, 2019, 306 s., suomentanut Tiina Ohinmaa.
Päällys: Timo Mänttäri.

"Tim Marshall   on kansainvälisen politiikan asiantuntija, jolla on yli 30 vuoden kokemus toimittajan työstä. Hän on työskennellyt Sky Newsissä ja BBC:ssä ja kirjoittanut muun muassa The Timesiin ja The Independentiin.
Marshall on raportoinut kriiseistä Kroatiasta Kosovoon ja Afganistanista Syyriaan." (Kustantaja)

                                                                ©Ollie Dews

"Ihmiskunnan jakavat raha, erimielisyys, uskonto ja politiikka. Euroopan rajoilla on viime vuosina noussut aitoja ja muureja kuin kylmän sodan huippuaikaan. pelko ja epäluulo nostattavat uusia jakolinjoja sekä maastoon että ihmisten mieliin.
Jaettu maapallo kertoo, miten yhä kiihtyvä jako meihin ja muihin vaikuttaa.
Miksi brexit-äänestys toistaa Ison-Britannian perinteisiä jakoja aina roomalaisajoista lähtien? Miksi ilmastonmuutos laittaa Intian niemimaan rajalinjat koetukselle? Voiko arabimaailma purkaa muurejaan niin kauan kuin islam on jakautunut šiialaisuuteen ja sunnilaisuuteen?
Jokaisella rajalla on kaksi puolta, niin kuin jokaisella kertomuksellakin.
Kun vedetaan raja tai rakennetaan muuri, syntyy politiikkaa. Nykyhetken rajat piirtävät esiin ihmiskunnan tulevaisuuden." (Takakansi)

Tim Marshallilta on aiemmin suomennettu Maantieteen vangit,  jota en ole itse
- vielä - lukenut. Tämä uusin suomennos  sisältää paitsi Johdannon luvut:
1) Suuri palomuuri: Kiina, 2) Rakennetaan muuri! Yhdysvallat,
3) Toiveet ja todellisuus: Israel ja Palestiina, 4) Viivoja hiekassa: Lähi-itä,
5) Siirtolaismagneetti: Intian niemimaa, 6) Kansakuntien tila: Afrikka,
7) Entistä tiiviimpi unioni? Eurooppa, 8) Brittien murheet: Yhdistynyt kuningaskunta ja loppusanat: Rajatila sekä Kiitokset ynnä Lähdeluettelon.

Marshall esittää meille  hyviä kysymyksiä purtavaksi: Miksi Kiina estää tietoliikenteen maan rajojen ulkopuolelle? Puretaanko Israelin ja Palestiinan välille noussutta teräsaitaa koskaan? Miksi Trumpin muuri on uusintanäytös Yhdysvaltain historiassa?

On tärkeätä tietää, ja jos ei vallan ymmärtää - niin ainakin yrittää ymmärtää -,
mitä maailmassa tapahtuu ja miksi. Marshall taustoittaa erinomaisesti jakautumisen historiaa syineen kuljettaen sen seurauksineen nykyaikaan ja sitä vasten peilaten. Mistä kaikesta muodostuu ikiaikainen me ja he/ne jakolinja? Onko totuus tässäkin ainoastaan  musta-valkoinen? Kuinka syvällä meissä on se tarve aidoittaa tonttimme, rajata reviirimme, suojata maidemme rajat, rakentaa muureja ja esteitä sekä mistä kaikesta se kumpuaa? Yhteiskunnallisista tekijöistä, heimoista, kansoista, uskonnoista - siitä ainoasta oikeasta -, vallan- ja rahanhimosta?

-  Jakolinjat muovaavat politiikka kaikilla tasoilla: henkilökohtaisella, paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä. Jokaisella tarinalla on kaksi puolta, niin myös muurilla. Meidän on tärkeätä tietää, mikä meidät on erottanut ennen ja erottaa yhä, jotta ymmärrämme mitä nykymaailmassa tapahtuu. 

Euroopassa mietityttävät ja ratkaisuaan vaativat turvapaikanhakijat, siirtolaiset, jotka herättävät pelkoa, huolta lisääntyvästä terrorismista, julkisten palvelujen riittävyydestä, poikivat ja ruokkivat poliittisia ääriliikkeitä ja jakolinjoja sekä edesauttavat nationalismin nousua jne. Meillä on monia ulkoisia uhkia, mutta ne eivät ole ainoita. On lukuisia hyviä syitä muistaa, että:

-  Pelon ja epävakauden keskellä ihmiset hakeutuvat yhä ryhmiin suojautuakseen havaitsemiltaan uhilta. Nämä uhat eivät saavu vain rajan takaa. Niitä voi nousta myös sisältäpäin - kuten Kiinassa hyvin tiedetään. 

Varsin kiintoisa ja eloisasti kirjoitettu  on  myös luku Brittien murheet, jossa Marshall lähtee liikkeelle roomalaissotilaasta vartioimassa Hadrianuksen muuria n. v.380 ja ääneen ihmettelemässä "Pro di immortales, quid hic facio?" (Mitä hittoa minä täällä teen? tjsp)

Jaettu maapallo luo vahvaa historiallista taustaa nykymaailman tilanteelle ja yhä tiiviistyville suojautusmispyrkimyksille avaten selkeästi erilaisia näkökantoja ja vaihtoehtoja ajatusmalleiksemme. Erittäin mielenkiintoinen, hyvin kirjoitettu, opettavainen, avartava ja pohdintoja herättävä kompakti teos, kompassi ymmärtämisen tielle.

Tämä on kirja, joka kannattaa lukea jo yleissivistyksenkin vuoksi, joka jää kutkuttelemaan ajatusratoja ja auttaa lisäämään ymmärrystä siitä, mitä Telluksellamme on tapahtunut ja par'aikaa tapahtuu ynnä spekuloimaan ja avaamaan visioita sen suhteen, mitä tulevaisuudessa on odotettavissa.

Vaikka monista kielistä löytyykin sanonta: "Hyvä aita tekee hyvän naapurin", joka on eräs totuus sekä konkreettisista että psykologisista rajoista, toteaa Marshall loppusanoissaan, että suunnittelemme tulevaisuutta toivomalla parasta ja pelkäämällä pahinta, ja koska me pelkäämme, me rakennamme muureja.

Yhtä totuutta asiassa ei liene, mutta jos valita saisin, niin:

-  Valitkaa johtaja, joka investoi siltoihin eikä muureihin. Kirjoihin eikä aseisiin. Moraaliin eikä korruptioon. Suzy Kassem: Rise Up and Salute the Sun.

Syntyjä syviä mietintämyssy päässä pohtimaan jää:

Elämässä vaihtelevat varjo sekä valo...

Näin lauantaina:

In memoriam

PhD M.A.D.

Bestman, Kummisetä, Jaurun Reppuli, Wanha Konno,

Ikiystävä yli puoli vuosisataa, Vierelläkulkija...

Lähdön hetki on tässä.

Voi hyvin edeltä mennyt.

Tervehdi puolestamme

maailmankaikkeutta.

Lepo ja rauha

ympäröiköön Sinut.

(Eeva Kilpi)

Kiittäen, kaivaten ja rakastaen...

ja puolestaan sunnuntaina: Lounaskutsulla Amigon ja Tyttöystävän luo kuulumisten vaihtoon ja tutustumaan uusiin perhekunnan jäseniin, jotka täten täysvaltaisiksi hassunhauskaan joukkoomme hyväksyttiin.

Saanko esitellä: Nelma & Sulo

En tiedä, kuinka nuoret sen tekevät, mutta aina he jättävät jälkeensä pitkäkestoista iloa, valoa ja lämpöä, voimavaraa, joka kantaa kauas.
Näiden valoisten ja tulevaisuuteen katsovien nuorten sekä heidän kaltaistensa  hallussa viestikapula  on hyvissä käsissä.

Myös muistot kantavat. Molemmista kiittäen ja rakastaen matkaansa kohti uusia seikkailuja

jatkaa: