sunnuntai 28. huhtikuuta 2019
Ingar Johnsrud: "Risti / Korset" - ex Libris...
"Risti", Ingar Johnsrud, Like Kustannus Oy, 2019, 426 s., suomentanut
Jonna Joskitt-Pöyry.
"Ingar Johnsrud (s.1974) on norjalainen toimittaja. Like on julkaissut häneltä menestystrillerit Wieniläisveljeskunta (2016) ja Metsästäjä (2017).
Hieman epävakaan poliisikomisarion Fredrik Beierin ja lahjakkaan turvallisuuspalvelun tutkijan Kafa Iqbalin tähdittämän sarjan käännösoikeudet on myyty yli 20 maahan." (Kustantaja)
©Jarli&Jordan
"Salaista sotilasoperaatiota tutkinut yritysjohtaja murhataan. Saman tapauksen jäljille päässyt toimittaja katoaa. Rikoskomisario Fredrik Beier alkaa purkaa arvoitusten vyyhtiä. Esiin nousevat hänen oman menneisyytensä haamut.
Kun petosten verkosto alkaa paljastua, luottamus läheisiinkin murenee. Katkeruuden taakka painuu Fredrikin harteille, Voiko mies, jolta on viety kaikki, pelastaa ihmiskunnan tuholta?" (Takakansi)
Ingar Johnsrudin seurassa olen mainiosti aiemmin viihtynyt: Wieniläisveljeskunta (2016) ja Metsästäjä (2017) todeten kirjailijan kerronnan olevan vauhdikasta, käännerikasta ja runsailla elementeillä maustettua.
Sama tahti jatkuu tässä kolmosessa, jossa esille nousee biologisen sodankäynnin uhkaa, poliittista juonittelua, luottamuksen punnintaa, välähtelevän tappavaa balisong- alias batanga- eli perhosveistä ja sivutaanpa frakkipukuistaa herraakin, jolla visiolla arkkitehti Eero Saarinen aikoinaan suunnitteli Yhdysvaltain suurlähetystön Henrik Ibsens gatelle.
Poliisin väkivaltaosasto: - oli kuin teatteri, jossa esitettiin ikuisesti samaa murhenäytelmää erilaisina versioina. Tragediaa siivittivät viha ja rakkaus,
himo ja mustasukkaisuus, pelko ja ahneus. Ja aivan kuten teatterissa, myös täällä jokaisella kulkijalla oli roolinsa. Useimmat olivat pelkkää yleisöä. Sivustakatsojia. Lapsi joka oli nähnyt isän huitovan äitiä rikotulla pullolla. Eläkeläinen joka oli joutunut ryöstön todistajaksi tupakanostoreissulla. Joillekin onnettomille lankesi uhrin rooli. Poliisi täytti parhaansa mukaan sankarin suuret saappaat.
Murhaajat, vaimonhakkaajat, rähinöitsijät ja paatuneet gangsterit näyttivät syyllisiltä tai syyttömiltä, kätkivät tunteensa tai itkeä vollottivat omaksumassaan roolissa, kun heitä vaadittiin tilille.
Fredrik oli oppinut tunnistamaan, mitä osaa kukin esitti. Sen näki pälyilevistä silmistä. Haparoinnista kahviautomaatilla. Sen aisti hienhajusta, vastahakoisesta kävelystä.
Muistoista: - Ihmisen elämänkokemukset oli helppo nähdä varastoituina tuhansiin pieniin lokeroihin. Joidenkin lokerikko oli pieteetillä tehty, toisilla oli huterampi rakennelma, jossa tavarat heittelehtivät arvaamattomasti laatikosta toiseen. Ensimmäinen koulupäivä. Jätetyksi tuleminen. Arkun laskeminen ja sen tajuaminen, että yläpuolella ei ole enää sukupolvia, vain alapuolella.
Tarpeen tullen muistot kaivettiin esiin. Mutta ehkä muisti ei toiminutkaan niin. Ehkä muistot olivat pikemminkin siemeniä, joista kasvoi jotain mikä määritti meitä. Ilman ravintoa ne jäivät siemenasteelle eivätkä koskaan päässeet muuttamaan muotoaan.
Fanke Nore: - nauroi möreästi ja pökkäsi reippaanlaisesti käsivarteen vieressään istuvaa, ministeriötä edustavaa hentoa pikku varpusta. "Kolmekymmentä palvelusvuotta", hän sanoi ja osoitteli mitalia rinnassaan. "Tiedätkö neitokainen, kun meikäläinen aloitteli poliisinuraansa, me luultiin dataviruksia sukupuolitaudeiksi. Lerppuja me luultiin niiden oireiksi." Franke nauraa hohotti ja tarttui alkumaljaansa. "Olen nähnyt, miten juoksupojista tulee mafiapomoja ja kultakelloilla ja kokkeliviiksillä brassailevista finanssipiruista heroiinin tärvelemiä ihmisraunioita."
Kuten aiemmissa teoksissaan, Johnsrud ottaa tässäkin lukijansa melkoiseen kieputukseen juonenkuljetuksellaan ja materiaalin runsaudellaan välttäen hiuksenhienosti kokonaisuuden hajoamisen pölypilveksi.
Henkilökuvaukset ovat onnistuneita parivaljakko Beierin ja Iqbalin jatkaessa pohjavireeltään vahvistuvaa, mutta ei ongelmatonta yhteistyötään.
Johnsrudin tapa kirjoittaa on ilmava, lennokas ja miellytävälukuinen.
Hän on ilman muuta kertoja ja kehityskelpoinen tarinaniskijäksikin.
Jahka hän hiukka malttaa kirjailijana hellittää vauhtisokeudessaan,
jossa saattanee toimittajataustan nopealiikkeisyys kuultaa läpi ja luottaa siihen, että jotain voi jättää seuraavienkin teosten ainesosasiksi, niin kyllä me lukijat mieluusti matkassa pysymme, - ja tämä on lupaus!
- Hyvä katoaa usein taivaan tuuliin, pahasta jää aina jäljet. Knut Hamsun,
Maan siunaus, 1917.
Muistojen siemeniä keräillen:
Mitenkäs taas kävikään: minulla on loppuosa Ristiä odottamassa iltaa, että ehdin lukemaan. Nyt kahville kylälle :)
VastaaPoistaTasatahtia ja hyvässä marssijärjestyksessä siis mennään, jatketaan samaan tahtiin ja ei kuin hilpeätä ja toimeliasta vappuviikkoa:)
PoistaMinulle Ingar Johnsrud on ihan tuntematon dekkaristi. Esittelit kirjan niin mielenkiintoisesti, että laitan kirjan ehdottomasti varaukseen. Kiitos tästä vinkistä. Olen aiemminkin saanut sinulta hyviä dekkarivinkkejä.
VastaaPoistaOllos hyvä ja kiitos itsellesi monista mielenkiintoisista tuokioista postaustesi parissa ja sen upeista kuvakoostenautinnoista:) Aurinkoista alkanutta viikkoa!
PoistaKuten Anneli A yllä, on tuntematon, mutta helpompi tarttua esittelyn jälkeen. Luin pari osaa Knausgårdin taistelua, eli norjalaista sekin.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi ja vaikka Johnsrud vielä tuottaa hiukka turboahdettua dekkaria, niin kiinnostavaa sellaista.
PoistaHuh miten hyvää kuvausta poliisin väkivaltayksiköstä. Mietiskelin juuri noita asioita kun eilen katselin yhden jakson Vera Stanhopea puolison kanssa. 🙁
VastaaPoista"Menneisyyden haamut" - mitä mainioin nimi kirjalle, olisi.
Hauskaa ja aurinkoista uutta viikkoa. Kevättä ja kesää kohti 🌱
Siinäkin yksikössä riittää totisesti ns. naurussa pitelemistä, ei kuin kaikki kunnia ja kunnioitus alan vankoille ammattilaisille haasteellisessa ja rankassa työssään!!
PoistaJep: "Menneisyyden haamut" hyvä idea, kunhan ei vaan muodossa "Menneisyyteni haamut", aurinkoista ja hymysuista vappuviikkoa Sinulle:)