Kohti vuotta 2019 - hajatelmia...

Ihan ensiksi: lämmin kiitos ja ruusun ojennus  kuluneesta kaikille lukijoilleni ja kommentoijille, teille  ihanille, vilpitöntä iloa tuottaneille blogikavereilleni, hyvästä ja hauskasta seurasta tällä matkalla ja samalla toivotan teille  sujuvaa ja vaiherikasta uutta vuotta!!

 
Nyt, kun elämä avaa meille uuden puhdassivuisen kirjansa täytettäväksi päivä päivältä ja hetki hetkeltä pidetäänhän mielessä, että ei ole sitkua, eikä mutkua, on vain nytku. Elämä on tässä ja nyt; tämä hetki on avain eiliseen ja eväämme huomiseen.

Joten: eletään tosiksi haaveemme ja toteutetaan toiveemme sekä saavutetaan tavoitteemme muistaen, että sellainen se on välietappikin. Ei sorruta kaipamaan sitä, mitä meillä ei ole vaan iloitaan kaikesta siitä, mikä meille on suotu antaen näin elämään tyytyväisyyden rauhan astua mielemme asukkaaksi.

Jollet voi olla mänty kukkulan laella,
ole pensas laaksossa,
mutta ole paras pikku pensas puron varrella.
Ole pensas,
jos et voi olla puu.
Jollet voi olla valtatie,
ole vain polku.
Jollet voi olla aurinko,
ole tähti.
Et sinä koon avulla voita tai häviä.
Ole paras, mikä tahansa oletkin.
– Martin Luther King

Tunnetaan kiitollisuutta kaikesta kokemastamme ilosta, hyvästä ja kauniista ympärillämme. Pidetään huolta itsestämme, jotta voimme huolehtia rakkaistamme ja läheisistämme sekä olla ihmisenä ihmiselle  heille, joiden kanssa polkumme risteävät.

Katso taaksesi ja kiitä.

Katso eteenpäin ja luota.

Katso ylöspäin ja usko.

Katso ympärillesi ja rakasta.

Beate56 / Varjoistavaloon  tervetuloa mukaan lukusille, toivottavasti viihdyt mukana matkalla näillä kiemurtelevilla poluilla:)

On vain kaksi tapaa elää elämää.

Ensimmäinen on kuin mikään ei olisi ihmeellistä.

Toinen on kuin kaikki olisi ihmeellistä

Albert Einstein

Henkisesti voimille käynyt  vuosi 2018 - joka päättyi parhaalla mahdollisella tavalla nti Elohopean, Tarinaniskijän ja pikku-Iten vauhdikkaaseen ja virikkeelliseen yökyläilyyn sekä lennokkaaseen, rajoja tuntemattomaan ja kunnioittamattomaan  aatosten vaihtoon alkaen aivottomista pojista aina maapallon tulevaisuuteen asti -   joutaa puolestamme mennä.

Isosti tervetuloa vuosi 2019. Rohkein, toiveikkain, valoisin,  avoimin ja uteliain mielin astumme käsi kädessä kohti tulevia uusia haasteita, kujeita ja ihmeellisiä seikkailuja, matka jatkukoon:)

Lämpimästi:

Asko Ahonen: "Varmuuden vaihtoehdot" - ex Libris...

"Varmuuden vaihtoehdot Aforismeja", Asko Ahonen, Tampereen aforismiyhdistys, 2018, 76 s.

"Tamperelaisen Asko Ahosen ajatelmia on julkaistu hänen edellisessä aforismikokoelmassaan Epävarmuuden aika (Sanasato, 2014) sekä
Tiheiden ajatusten kirjassa (Suomen aforismiyhdistys, 2011).  Kuva: Asko Ahonen Facebook:

                                                      

Varmuuden vaihtoehdot –aforismikokoelma sisältää ajatelmia lähtien kosmologiasta ja päätyen biologian kautta moraaliin. Jotkut ovat kysyviä,
toiset toteavia, osa lievästi kyynisiä. Kokoelma sisältää Raija Heikkilän aforismeihin sovitettuja piirroksia." (Takakansi)

Näin jouluherkkuja sulatellessa ja valmistautuessamme avaamaan uuden 2019 -vuoden elämänkirjamme puhtaat lehdet, mikä voisi olla  ratevampi matkaeväs kuin varmuuden vaihtoehdot? Oma lähtökohta tosin on se, että mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Maistiaisia:

- Aikamme, kupla ikuisuudessa.
- Mielenkiintoisinta on aika juuri ennen alkua. Ja lopun jälkeen.
- Jotenkin epäsymmetristä: suru suurimmillaan kun sen kohtaa, onni kun sen menettää.

- Päivä päivältä niiden asioiden määrä lisääntyy, joista emme tiedä mitään.
- Sivistys: anatomisesti ajatellen se on iho.

- Ongelma on siinä, että pidämme toisia objekteina. Subjekteja he ovat.
- Aasin vauhti on suhteessa porkkanan kokoon.

- Nuoruus on vastatuulta, keski-ikä ollaan sisätiloissa, vanhuus on myötätuulta.
- Kun alkaa asettua paikoilleen, mielipiteetkin tekevät niin.
- Muistaa, muistaa muistaneensa, muistaa unohtaneensa, unohtaa muistaneensa, unohtaa  unohtaneensa.

- Erehtyä osaamme, virheet ovat vahvuutemme.
- Kaikki tekevät virheitä, mutta ne jotka eivät tee mitään, vain yhden.
- Aloita ymmärtämällä, jatka hyväsymällä, päätä olemalla armollinen.

- Ei diktatuurista demokratiaan suoraan siirrytä, välissä jaetaan omaisuus.
- Niin kyyninen, että uskoo rehellisyyteen.

Ilahduttavaa, purevaa, oivaltavaa ja hauskaa jälkeä, joka teki kutaa mielelle ja henkiselle ruuansulatukselle:) Tunnustaudun selektiiviseksi aforismien ystäväksi: aforismi pelastaa vastaisessa ja pönkittää myötäisessä. Ja nämä napsahtivat.
Raija Heikkilän erinomainen, muutamin viivan vedoin toteutettu kuvitus tukee teoksen sisältöä ja vauhdittaa osaltaan pelkistetyssä herkullisuudessaan Ahosen sanansäilän salamannopeita sivalluksia!

- Kun voitat itsesi, kuka häviää? 

Myötätuulessa:

Lämminhenkistä joulua!

Jouluruno:

Joulu,
se on kuusenneulasten
ja sammuvien kynttilöiden tuoksua,
ja hiljaista,
onnellisen säikähdyttävää rakkautta,
ja lahjoja, ja unta,
jossa kasvoja hipovat enkelin siivet.
Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden pieniä liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka joskus luetaan ja unohdetaan.
Ja jossakin ajatusten keskellä
nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

Mika Waltari


Rauhaa ja rakkautta:

Edgar Allan Poe: "Punaisen surman naamio/The Masque of the Red Death" - ex Libris...

"Punaisen surman naamio", Edgar Allan Poe, Tiberius  Kirjat, 2018, 185 s., suomentanut Eino Kaltimo. Ensimmäisen kerran ilmestynyt Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Kansanvalta 1926.

Edgar Allan Poe  (1809-1849) oli yhdysvaltalainen kirjailija ja runoilija.
Oudot ja yliluonnolliset asiat rakentavat hänen kuuluisia jännitys- ja kauhunovelleitaan." (Kustantaja)
"Jos koskaan on ollut runoilijaa Jumalan armosta, jonka harvinainen lahjakkuus on aiheuttanut ihailua yhtä paljon kuin häntä vainonnut kova onni on herättänyt sääliä, oli sellainen amerikkalainen Edgar Allan Poe. Hänen maineensa ja hänen teostensa levikki kasvavat vuosi vuodelta, mutta sitä seuraa hävettävä tunto siitä, että hänen aikalaisensa tekivät niin vähän hänen hyväkseen, kun hän vielä liikkui heidän keskuudessaan." (Johdanto)

                                                             ©Wikipedia.org

Suomentaja Yrjö Gustafssonista, myös nimimerkkejä Eino Kaltimo ja Yrjö Talma käyttäneestä saat listätietoja vahvennosta klikkaamalla.

"Punaisen surman naamio on goottilainen kertomus prinssi Prosperoksen järjestämistä naamiaisista punaista surmaa paenneille ihmisille.
"Punainen surma" on Poen kuvittelema tauti, joka tappaa puolessa tunnissa. Nimikertomuksen lisäksi kokoelmassa on kuusi muuta kertomusta: nuoren naisen murhan selvittämisestä, kadonneeseen kirjeeseen liittyvästä petoksesta, mesmeristisestä kokeesta, kammottavasta murhasta, vaimon ja tyttären arkusta sekä sovitusta itsemurhasta" (Takakansi)

Teos pitää sisällään luvut: Punaisen surman naamio/The Masque of the Red Death, Marie Rogét'n salaperäinen murha/The mystery of Marie Rogét, 
Varastettu kirje/The Purloined Letter, Totuus Valdemarin tapauksesta/
The Facts in the Case of M. Valdemar, Kielivä sydän/The Tell-Tale Heart, Morella  ja Kohtaus .

Ruhtinas Prosperon ja hänen barbaarisuuden rajoja hipovien päähänpistojensa  lisäksi tutustumme mm. grisetti Marie Rogétin, hajuvesipuodin kauniin myyjättären salaperäiseen katoamiseen ja ratkomme kiristettyjen sukkanauhojen arvoitusta chevalier  C. Auguste Dupinin johdolla, jota myös kunnioitettavan tarkkaavaisuuden ruumiillistumaksi  tituleerataan.

Etsitään kuumeisesti painavasisältöistä kirjettä, jonka myötä joko pysytään vallassa ja vaatimuksissa tahi sorrutaan kömpelösti ja äkkinäisesti.
Perataan runoilijan ja differentiaalilaskennostakin tutkimuksen tehneen ministerin  vs. prefektin ja virkamiesten ajatus- ja toimintamallien välisiä eroavuuksia ja tehokkuutta ynnä tehdään tuttavuutta markiisitar Aphroditen - koko Venetsian ihastuksen - iloisista iloisimman  kanssa...

Teoksen kansikuva 1926:

Poen laaja tuotanto on  jäänyt kevyen hipaisun tasolle ja siitä juohtui ensiksi mieliin Korppi. Poen runojen mainitaan olleen aikansa kaviaaria kansalle (Johdanto). Näitä nokkelia ja teräviä kertomuksia poimi  innokkain sormin mielikseen joulunvirittelyn lomaan kuin pieniä pikantteja herkkupaloja runsastarjontaisesta kirjallisesta noutopöydästä makustellakseen yhden kerrallaan.

Kyllähän asia niin on, että tällaisella wanhalla kirjallisuudella on ikioma sijansa lukuharrastajan sydämessä, ja se tuottaa ihan omanlaisensa luokunautinnon.  Poesta ollaan montaa mieltä; yhtä ja ainoaa varmaan siitä, että häntä voi painavista syistä jännitys- ja kauhukirjallisuuden isäksi nimittää.
Mielenkiintoinen, tänä päivänäkin oman paikkansa ja uuden tulemisensa  ansaitseva kirjailija, jonka monivaiheinen elämänpolku tuotti tulokseksi mystispainotteista ja osin synkähköksikin luonnehdittavaa, älyllistä aihepiiriä, mutta kerronnaltaan taattua Poe-laatua.

Talvipäivän seisausta:

Joulukonsertti: Petrus Schroderus, Psaldo & Tommi Niskala...

Kutsukonsertti Johanneksen kirkossa solistina Petrus Schroderus säestäjänään Akateeminen mieskuoro Psaldo ja urkuri Tommi Niskala.

Eilisenä jouluisena iltana lumen kauniisti peittäessä ja valkaistaessa maan oli mieluisaa ajella virittelemään joulun tunnelmaa ja rauhoittumaan  Helsingin Punavuoressa majesteetillisena kohoavaan,  ruotsalaisen arkkitehdin
Adolf Emil Melanderin suunnittelemaan, 1981 valmistuneeseen, uusgoottilaista tyyliä edustavaan, suomen suurimpaan kivikirkkoon, Johanneksen pyhäkköön.

                                               ©Helsingin Seurakuntayhtymä



Tenoripoliisi, vanhempi konstaapeli Petrus Schroderus tuli suuren yleisön tietoon Suomi 100 -juhlavuoden Finlandia-musiikkivideollaan, joka on kuvattu Koitelinkosken upeissa maisemissa  Oulun poliisilaitoksen haluttua juhlistaa tapahtumaa.

"Klassisen laulun ensiaskeleet Schroderus otti Madetojan Musiikkilukiossa
 v. 1989; opiskeli  sittemmin Aki Alamikkotervon, Anja Garanvölgyin
ja Esko Jurvelinin oppilaana.Hän on opiskellut myös Raimo Sirkiän johdolla. Schroderus palkittiin Lohjan II tenorikilpailuissa 2003 Seppo Ruohosen nimikkopalkinnolla, persoonallisin tenorikyky. Hän on saanut useita stipendejä ja Matti Salmisen, Fanny ja Yrjö Similän, Lehto-säätiön sekä Oulun Osuuspankin apurahat. Petrus Schroderus teki vuonna 2006 huikealla menestyksellä ensimmäisen suuren pääroolinsa Taikahuilun Taminona sekä Kansallisoopperassa että Savonlinnan oopperajuhlilla, jossa hän piti myös oman konsertin." (FinnConcert Oy)

                                                     ©Toni Rasinkangas



"Akateeminen mieskuoro Psaldo on vuonna 1996 toimintansa aloittanut akateeminen mieskuoro. Matti Apajalahden johtamassa Psaldossa laulaa paljon entisiä KYL:n ja poikakuoro Cantores Minoresin alumneja, mutta myös muissa kuoroissa ansioituneita laulajia. Psaldon ohjelmisto käsittää sekä perinteistä että modernia mieskuoromusiikkia. Psaldo konsertoi säännöllisesti Suomessa ja ulkomailla sekä osallistuu kuorofestivaaleihin ja kilpailuihin.
Psaldo on palkittu parhaana mieskuorona mm. kansainvälisessä Franz Schubert -kuorokilpailussa Wienissä 2014 ja Harmonie festivaaleilla Limburgissa 2017." (Psaldo)

                                                                  ©Psaldo



Urkuri Tommi Niskala toimii kanttorina Kallion seurakunnassa, Helsingissä ja useiden kuorojen johtajana sekä aktiivisena laulajana.

                                                           ©Kallion seurakunta

Joten näillä premisseillä illan odotusarvo oli luonnollisesti varsin korkealla.
Ohjelmistossa olivat Ave Maria, Kolmen kuninkaan marssi, Bereden väg för Herren, Maria durch ein Dornwald ging, Nyt kaukana seimessä, Ave maria,
Oi jouluyö, Oi saavu suuri rauhanjuhla, Mökit nukkuu lumiset, Armas jouluilta, Lapsuutemme joulu, Marian yksinpuhelu tallissa, Jouluvirsi ja Panis Angelicus sekä yhteislauluna  Jouluyö, juhlayö.

Jylhän kirkon tunnelma ja tuoksu, sivulaivoista sammutetut valot pelkällä elävien kynttilöiden valaistuksella, frakkiasuinen kuoro ja upeaääninen tenori,
jonka komean äänen kantavuudesta ei jäänyt pienintäkään epäilystä, ja jonka esiintymisajan ohjelmistosta olisi suonut olevan pidemmän, loivat juhlallisen tunnelman ja houkuttelivat vaihvihkaa aatokset pois arjen hyörinästä todentaen joulun olevan jo ovella ja sisäistivät idean, että antaa joulun tulla; näillä valmisteluilla on riittävän hyvä.

... Maassa rauha, myös ihmisille...

T: 

Richard Jefferies: "Sydämeni tarina / The Story of My Heart" - ex Libris...

"Sydämeni tarina - Ajatuksia luonnosta ja läsnäolosta", Richard Jefferies,
Basam Books, 2018, 145 s., suomentanut Antti Immonen.

”Britannian Thoreauksi” tituleerattu Richard Jefferies (1848 -1887)  oli yksi luontokirjallisuuden pioneereista. Jefferies kuvasi englantilaista luontoa pikkutarkasti ja intohimoisesti ja on toiminut innoittajana monille muille kirjailijoille. Kirjan suomentaja Antti Immonen on suomentanut aiemmin merkittävien luontoajattelijoiden kuten Ralph Waldo Emersonin ja
H. D. Thoreaun teoksia." (Kustantaja)

                                                               ©Wikipedia

"Sydämeni tarina on 1800-luvulla eläneen brittiläisen luontoharrastajan
Richard Jefferiesin meditatiivinen, henkinen omaelämäkerta. Vuonna 1883 julkaistu teos kuvaa sielun heräämistä luonnon keskellä. Jefferies kertoo,
kuinka hän sysäämällä syrjään luutuneet käsityksensä menneestä ja tulevasta pystyi astumaan päättymättömään nykyhetkeen – ja kuinka tästä hetkestä tuli hänen sielunoppaansa ja ensisijainen ravinnonlähteensä. Läsnäolon myötä Jefferiesin aistit avasivat ikkunan hänen sieluunsa, jonka läpi tarkasteltuna luonto näytti todellisen ja säkenöivän loistonsa. Tämä näky toimi Jefferiesille todistuksena sielun kuolemattomuudesta." (Takakansi)

Tämä pieni suuri teos on kaksitoistalukuinen. Antti Immonen on laatinut siihen kirjailijan elämää ja tuotantoa oivasti taustoittavan ja avaavan esipuheen, jonka ainoa miinus on pieni präntti.

Luonto, sielun olemus ja läsnäolon taito, kolme intresanttia elementtia,
jotka antavat paljon edellyttäessään pysähtymistä ja keskittymistä.
Märehdimme mennyttä ja tuskailemme tulevaa samalla kun "juuri nyt" kiitää ohitsemme varkain. Entä sielu, mitä sillä tarkoitamme, onko se kuolematon vai katoaako se kaiken mukana tuonilmaisiin jättäen vain hyvässä tapauksessa muistijälkiä jälkeenjäävien  mieliin tai sieluihin?


-  Sydämeni tarina alkoi seitsemäntoista vuotta sitten. Toisinaan nuoruuteni hehkussa kaipasin voimakkaasti jotakin mikä inspiroisi sielullista ajatteluani. Sydämeni oli tomuinen ja kuiva, vailla syvien tunteiden sadetta.
Mieleni oli mehuton ja marto, sillä sydänkin voi peittyä tomuun, kuten hyllyn päälle kertyy pöly. On sekä mielelle että ruumille turmiollista oleskella aina yhdessä paikassa samojen olosuhteiden ympäröimänä.

- Siemailtuani riittämiin ylläni aukeavaa taivasta ja koettuani päivän suuremmoisimman kauneuden ja muisteltuani vanhaa, ikiaikaista merta,
joka näytti olevan vain kaistale jossakin reunalla, irtauduin ja sulauduin kaikkeuteen. Tunsin olevani samanaikaisesti sekä alhaalla maan uumenissa
että korkealla taivaalla, aina auringonpaisteessa ja tähdissä saakka. Ja vielä sitäkin kauemmas etäännyin, avaruuden tyhjyyteen tähtien taakse, kunnes erillinen olemassaoloni päättyi ja sulauduin kaikkeuteen.


 Yllä oleva harvinainen, mutta tuttu tunne on tullut koettua aina joskus rannattoman ulapan äärellä, tunturin laella, kiemurtelevilla vuorien kinttupoluilla, läheisten ja rakkaiden keskellä hetkellisessä hiljaisuudessa, harmoniassa, jolloin kaikki oleellinen on yht'aikaa läsnä, eikä minulta niin mitään puutu tässä ja nyt. 


-Vaikka tajuan tuon hengen, vaikka tunnistan oman sisäisen tietoisuuteeni tai psyykeni selkeästi, en pysty ymmärtämään aikaa. Nykyhetki on ikuisuus. 
Olen keskellä sitä. Se ympäröi minua auringonpaisteena, leijun siinä kuin perhonen valontäyteisessä ilmassa. Minkään ei tarvitse tulla olevaksi, se on olevaa jo nyt. Nykyhetkessä on ikuisuutta, nykyhetkessä on kuolematon elämä.

Jefferies on minulle upouusi tuttavuus, joka osoittautui pienoiseksi löydöksi. Ihmismieli ja luonto ovat tutkimisen loppumattomia aarreaittoja olemassaolon tarkoituksineen ja ihmisyyden mitan miettimiseen. Hämärän hyssyssä ja luonnon ollessa lepotilassa ilman värejä, äänimaailmaa ja oman olon unnukkaisuudessa Jefferiesin seura oli tervetullutta, miellyttävää ja mietintämyssyn kalleelleenkin saavaa; rauhoittavaa ja tasapainottavaa.

Seesteistä, syvämietteistä ja runollista, ajoittain liki kukkaiskieltä, tekstin täyteyttä ja etsinnän paloa sekä oivalluksen ja löytämisen riemua. Sielun ja mielen lepoa ja tyyntymistä. Tässä ja nyt.

Yhdysvaltalainen luontokirjailija Terry Tempest Williams onkin hyvin kiteyttänyt teoksen eetoksen: Sydämeni tarina on ennen muuta tarina omaan sydämeensä luottamisesta...

Luottavaisena:

Helen Ahpornsiri: Hetkiä luonnon kauneudessa/A year in the wild - See nature through the seasons" - ex Libris...

"Hetkiä luonnon kauneudessa", Helen Ahpornsiri, Tuuma kustannus, 2018, suomennos Arja Pikkupeura, 60 s.

"Helen Ahpornsiri  is an Illustrator based in East Sussex, UK.
All images are made using only real flowers, petals, stems and leaves. 
These are grown or foraged responsibly before being placed in a flower press. After 1-6 weeks of pressing, the flora and foliage is flat and ready to use – preserved in their natural colours, with no paints or dyes. Each piece is then cut and delicately positioned to form detailed illustrations; all brimming with the intricate twists and tangles of plant life." (helenahpornsiri.com/about/)

"Lumoudu luonnon kauneudesta, joka on tehty kukista, lehdistä, varsista ja siemenistä! Taiteilija Helen Ahpornsirin käsissä kasvien osat saavat loikkivien jänisten, ilmassa syöksähtelevien pääskyjen ja liihottavien perhosten hahmon. Teosta lehteillessäsi kasvit näyttävät puhkeavan kukkaan ja linnut nousevan siivilleen. Samalla näet, miten pikkulinnut rakentavat keväisin pesän, pöllö huhuilee kesäyössä, lehdet kellastuvat syksyisin ja siili käpertyy talviunille. Vuodenaikojen ihmeet avautuvat täysin uudella tavalla!" (Takakansi)

Tässä on yksi niistä harvoista kirjoista, jotka päätyivät lukuun lähinnä kansikuvan -jolle yllä oleva ei tee oikeutta - ja tietty osaltaan nimensä perusteella.
Teos on jaettu selkeisiin lukuihin vuodenaikojen mukaan:  mm. kevät pitää sisällään pesänrakennusta, puiden heräämistä, sorsaperhettä sekä perhosia ja kukintaa. Kesä on niityillä ja pelloilla, siipien suihketta ja sirkkojen siritystä ynnä tietysti kukkia ja mehiläisiä. Syksyyn sijoittuvat hirvieläinten kiima, puhalluskukat ja muuttoaika metsäsienineen. Talven alla löytyvät talvihorros, lumimaiseman laulajat ja yössä hiipivä kettu. Lopuksi tekijä taustoittaa työmenetelmiänsä ja teoksen tekotapaansa sekä hyväksi lopuksi löytyy vielä käsitteitä avaava sanasto.

Näiden ankeiden ja suorastaan rumien harmaan eri sävyisten kelien keskellä tämä värimaailma, hienosti tehtyine eläin- ja luontokuvituksineen oli tervetullut muistutus siitä, mitä ihmeitä taas luonto meille kaikkinensa talven mittaan ja etenkin sen alle jäävän tulevan kevään koittaessa tarjoaa.
Oma lukujälki oli kuin kuvan siilillä; muikean hyväntuulinen, näkemästään ja lukemastaan estoitta ja täydesti nauttinut!

Nyt sitten hys-hys, sillä ei ollut kahta epäilystä siitä, jotteiko tämä ihastuttava tietopaketti olisi oitis päätynyt lahjaksi  pukinkonttiimme. Yksinkertaisesti herkästi ja pieteetillä tehty, upea teos; jokainen sivu täynnä silmäiloa lyhyesti, mutta selkeästi ja ytimekkäästi tekstitettynä. Harvinaista herkkua:)

Isosti tervetuloa mukaan lukusille ja vaihtamaan mielipiteitä kansamme taina j; toivottavasti viihdyt mukana matkalla:)

Lumoutuneena:

Arnaldur Indriðason : "Petsamo" - ex Libris...

"Petsamo",  Arnaldur Indriðason, Blue Moon, 2018, 304 s., suomentanut
Tapio Koivukari.

"Arnaldur Indriðason  (s.1961) on Islannin tämän hetken suosituin kirjailija. Hänen teoksensa ovat ajoittain pitäneet maan myyntitilastoissa useaa kärkitilaa. Arnaldur on koulutukseltaan historiantutkija ja on työskennellyt toimittajana ja elokuvakriitikkona.
Räme voitti keväällä 2002 Lasiavain-palkinnon vuoden parhaana pohjoismaisena rikosromaanina. Se on ensimmäinen suomeksi ilmestynyt islantilainen dekkari ja on ilmestynyt tai ilmestyy Pohjoismaiden ulkopuolella ainakin Saksassa, Britanniassa ja Hollannissa." (Kustantaja)

                                                                 ©Wikipedia

"Itämeri on sodan sulkema, ja Liinahamarin satama Suomelle kuuluneessa Petsamossa oli maan henkireikä maailmalle. Syksyllä 1940 sieltä evakuoitiin
Esja-laivalla kotimaahansa noin 250 Eurooppaan jäänyttä islantilaista.
Tähän laivaan sijoittuu osa kirjan tapahtumista: yksi matkustajista on nainen,
joka on Kööpenhaminassa seurustellut saksalaisten miehittäjien pidättämän islantilaisen miehen kanssa. Vuonna 1943 islantilainen rikospoliisi Flóvent tutkii murhaksi osoittautuvaa rannalta löytyneen ruumiin tapausta, ja samaan aikaan amerikkalaisten miehitysjoukkojen sotapoliisi, kanadanislantilainen Thorson, selvittää laitakaupungin kapakan edessä tapetun sotilaspukuisen miehen kuolemaa. Miten rannan ruumis ja evakuoidut liittyvät toisiinsa, ja mikä yhteys kahdella kuolemalla on? " (Takakansi)

Lukujälki Reykjavikin öistä  sai lausumahan 2014: Ei mikään tusinatuote,
vaan balanssissa oleva, hengästyttämätön dekkari! Joten nyt löppössukat jalkaan ja  toiveikkaasti matkalle kohti Petsamoa  lukemaan, minkälaisia kahnauksia ja hiertymiä miehitysjoukkojen läsnäolo ja  omien reviirien suojelu eri toimijoiden välillä  poikii ja mikä on vastaus tutkijoille päänvaivaa aiheuttavaan arvoitukseen.

- Neuvottelu ei alkanut hyvin. Everstiluutnantti menetti malttinsa saatuaan tietää, että Thorsonin mukana tullut siviilipukuinen mies oli Islannin rikospoliisin palveluksessa. Thorson oli esitellyt Flóventin nimeltä, kertonut kuka tämä on ja selittänyt , että he olivat yhteisvoimin tutkimassa pahoinpitelyä, joka mahdollisesti kosketti sekä armeijaa että paikallista väestöä. He olivat tehneet yhteistyötä aiemminkin ja... Everstiluutnantti Stewart ei jaksanut kuunnella Thorsonin selontekoa. Hänellä ei ole mitään asiaa tänne, hän keskeytti Thorsonin. - Olkaa ystävällinen ja kehottakaa tuota miestä poistumaan.

-  Thorson katsoi toveriinsa. Hän oli usein ajatellut Flóventia ilman, että se liittyi heidän yhteistyöhönsä. Flóventin hitaassa olemuksessa, lempeässä katseessa
oli jotain, joka oli tuntunut hänestä kauniilta ja viehättävältä ensi hetkestä alkaen. Hän ei suoraan tiennyt mistä se johtui, mutta hänen oli Flóventin lähellä hyvä olla, hän tunsi voivansa luottaa tähän eikä hänen mieleensä tullut hakeutua murheissaan muualle. 

On vaivatonta ymmärtää kirjailijan suuri suosio ja hänelle myönnetyt lukuisat palkinnot, sillä Indriðason ei tehosteikseen räävitöntä revittelyä kaipaa.
Oma lukuvire ei tähän tarttuessa todellakaan ollut  marraskuisen matalalennon jäljiltä kovaksikeitettyä  actionia vajaa ja niinpä  tätä 40-luvun historiallisiin kehyksiin sijoittuvaa kerronnaltaan  selkeäpiirteistä, rauhallista vaan ei verkkaisuuteen vaipuvaa  sekä ajatuksella kirjoitettua,  juoneltaan juoheasti polveilevaa ja hyvin tasapainotettua dekkaria luki mielikseen.

Nyt sitten kirsut kohti iloisempaa ja valoisampaa tapahtumain suuntaa: räväkkänä starttina kovaa ja korkealta mitä desibeleihin tulee sunnutaiset lapsenlapsista nuorimmaisen, Pikku-Iten 7-vuotissynttärikekkerit.
Siitä viikon päästä  Esikoisen Glögi Open House tilaisuuteen.
Virityksessä  on myös perinteinen Wanhojen konnojen joululounas.
Johanneksen kirkossa pidettävään kutsukonserttiin käy ilman muuta kulttuuriannillinen kulku. Jouluaaton puolestaan vietämme Kuopuksen pesueen parissa tuttuun malliin pitkän kaavan mukaan. 

Not bad:

Suomi on...

Itsenäisyys on arvokas asia ja siitä kiinni pitäkäämme, mutta tällä kertaa 101-vuotiasta lähestyn pilke silmänurkissa:

                                                          ©Janne Tervamäki

Suomi on suota ja kuokka ja sisu,

Suomi on pettu ja pottu ja nisu.

Suomi on kuusi ja koivu ja petäjä,

punainen tupa ja polku ja veräjä.

Suomi on sauna ja lauantai-ilta,

Suomi on järvellä kuutamon silta.

Suomi on riiuu ja hääyöaie,

totinen mies ja hiljainen nainen.

Suomi on Lapua, Kollaa ja Karjala,

Suomi on Marski ja Rokka ja Koskela.

Suomi on perkele, puukko ja Alko,

sininen risti ja valkoinen salko.

Suomi on itä ja länsi ja pohjoinen,

Suomi on kylmä ja lämmin ja sohjoinen.

Suomi on lapsi ja kehtolaulu,

velka ja mökki ja tikkataulu.

Suomi on Nurmi ja jääkiekkohalli

Suomi on keihäs ja formularalli.

Suomi on Elmo ja voittoa toivoo

eukkoa kantaa ja suksitta sauvoo.

Finland är finska och Finland är svenska

Finland är sami och också fingelska.

Finland är fjärran och Finland är nära,

mobil och global och digi och kära.

Suomi on finska ja suomi on svenska,

suomi on saame ja hieman fingelska

Suomi on kaukana, Suomi on liki,

mobiili, globaali, hitech ja digi.

Suomi on alus ja maine ja infinitiivi,

Suomi on paikka ja verbi ja imperatiivi.

Suomi on koto ja Suomi on vento

ulkotulento ja sisäolento.

Suomi on vapaa, puhdas ja turva,

Suomi on taidetta, metsiä ja puita.

Suomi on sävel, rytmi ja runo,

kunnialla seisoo maa vankka ja sulo.

Suomi on äiti ja isä ja koulu,

Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.

Suomi on netti ja mese ja tsätti,

ihku ja fantsu ja namu ja nätti.
Suomiruno, Jukka Ukkola

Illalla perinteisesti sytytämme kaksi valkoista kynttilää kullekin ikkunalle samalla kiitollisina muistaen menneitä polvia, joiden ansiosta näin voimme tehdä sekä kohotamme maljan kuohuvaista itsenäiselle Suomelle. Hyvää sinivalkoista itsenäisyyspäivää!

Itsepäisesti itsenäisenä:

Wilkie Collins/John Jagon henki & Henryk Sienkiewicz/Se kolmas - ex Libris...

Näin pimeiden päivien ja joulun rakentelun  lomaan  hyviksi mieliksi pari tavanomaisesta poikkeavaa ja anniltaan sivumääräänsä suurempaa, alkujuuriltaan vanhempaa löytöä lyhyesti:

"John Jagon henki/The Dead Alive, Kamala yösija/A Terribly Strange Bed,
Wilkie Collins, Tiberius kirjat, 2018, 149 s., suomentanut Anton Oskar Forsman.

William "Wilkie" Collins  (1824-1889) oli englantilainen romaani- ja näytelmäkirjailija.

"John Jagon henki on neliödraama, jonka todistajaksi joutui Englannista Amerikkaan sukuloimaan tullut asianajaja. Maalaistalossa oli kivulias vanha isäntä, hänen tiukka tyttärensä ja kaksi poikaansa sekä orpo sukulaistyttö kasvattina. Isännän suosikki oli hänen pehtorinsa John Jago, johon tytär oli rakastunut. Jago puolestaan himoitsi kaunista kasvattia, jonka piti mennä naimisiin toisen pojan kanssa. Kun Jago oli saanut rukkaset, hän katosi.
Huhun mukaan pojat olivat surmanneet hänet. Mutta oliko John Jago kuollut vai mennyt pois punomaan juoniaan? Kertomukset Kamala yösija, Mitä eläinten rääkkäys maksaa ja Maailman kaivot ovat pieniä moraliteetteja uhkapelistä ja petoksesta, New Yorkin hevosista ja eläinkuljetuksista sekä alkoholin kiroista." (Takakansi)



"Se kolmas, Henryk Sienkiewicz, Tiberius kirjat, 2018, 115 s., suomentanut
 Reino Silvanto.

"Henryk Sienkiewicz  (1846-1916) oli huomattava puolalainen romaanikirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1905.

Se kolmas on humoristinen kertomus taiteilijoista ja taiteilijaelämästä: maalauksia, rahahuolia, naimahuolia ja huoletonta elämää sekä palkinto,
joka muuttaa kaiken. Suuren kirjailijan taidolla kerrottuna." (Takansi)

Teokset tarjoavat veijaritarinaa,  boheemia taiteilijanelämän paloa ja selkeää juonenkuljetusta, jossa neidot ja morsmaikut kiertävät ja vaihtuvat, mutta kauneus, se on aina katsojan silmissä.
Melkoisia suomentajakonkareita myös molemmat Forsman ja Silvasti, joiden kivasti vanhakantaista jälkeä luki mielikseen. Klikkammalla vahvennoksia löytyy lisätietoa herroista.

Kerrassaan mukavia ja piristäviä poikkeamia massasta molemmat ja varsin sopivaisia lukusujahduksia jouluvalojen virittelyn lomaan. Hämmästyttävää on, kuinka hyvin Collinsin teemat ovat kestäneet ajan hampaiden puraisuja ollen edelleen ajankohtaisia ja akuuttejakin. Lopputulemana: Mihis' koira kirpuistaan...

-   Spiritus Flat Ubi Vult / The Spirit Blows Where it Will  sopii mainiosti kuvaamaan paitsi taideteoksia myös näitä kirjoja.

Ajan siipien havinassa viihtyi ja piipahti:

Carlo Rovelli: "Ajan luonne / L'ordine del tempo" - ex Libris...

"Ajan luonne", Carlo Rovelli, Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2018, 238 s, suomentanut Hannu Karttunen.

"Carlo Rovelli (s.1956)  on teoreettinen fyysikko, joka on vaikuttanut merkittävästi avaruuden ja ajan fysiikan tutkimukseen. Hän on työskennellyt Italiassa ja Yhdysvalloissa. Tällä hetkellä hän toimii Marseillen Centre de physique théoriquen kvanttigravitaation tutkimusryhmän johtajana.
Hänen kirjansa ovat olleet kansainvälisiä myyntimenestyksiä ja niitä on käännetty 41 kielelle."

                                                ©/twitter.com/carlorovelli

"Aika on aivan muuta kuin miltä se meistä tuntuu. Se kulkee jossakin hitaammin, toisaalla nopeammin, ja nykyhetki haihtuu ulottuviltamme valtavaan maailmankaikkeuteen. Kuitenkin elämme ajassa kuin kalat vedessä.
Mitä jää jäljelle, jos aikaa ei ole?
Ajan luonne purkaa ajan vyyhtiä tieteen, fysiikan, filosofian ja taiteen avulla. Entropiasta Einsteiniin ja kvanttiteoriaan käsityksemme ajasta on kokenut mullistuksia. Aikaa ymmärtääksemme meidän täytyy ensin ymmärtää,
miten vajavaiset aistimme ja muistimme luovat aikaa." (Takakansi)

Teos on kolmiosainen: Ajan mureneminen, Maailma ilman aikaa ja Ajan lähteet. Aika ja sen kulku on mitä mielenkiintoisin fundeerausten kohde ja väärtti,
joten täysin ummikkona fysiikan lakien ja Rudolf Clausiuksen & kumpp. kaavojen suhteen hyppäsin uteliaana uskalikkona tutkimaan tämän teoksen antia ruohonjuuritasoiselle, asiasta kiinnostuneelle Telluksen tallaajalle.

Aika on ehkä suurin arvoitus:  Pysähdyn enkä tee mitään. Mitään ei tapahdu.
En ajattele mitään. Kuuntelen ajan kulumista. Tätä on aika tuttua ja henkilökohtaista. Se vie meidät mukanaan. Kiitäviä sekunteja, tunteja ja vuosia, jotka paiskaavat meidät kohti elämää ja sitten raahaavat kohti olemattomuutta... Elämme ajassa kuin kalat vedessä. Olemassaolomme on ajassa olemista. 
Sen juhlallinen musiikki ravitsee meitä, avaa maailman meille, huolestuttaa meitä, pelottaa meitä ja tyynnyttää meitä. Maailmankaikkeus levittyy kohti tulevaisuutta, ajan vetämänä, ja on olemassa ajan komennon mukaisesti...

Mitä aika on? on yleistasolla ja henkilökohtaisesti mitä kiinnostavin kysymys,
sillä se koskettaa väistämättä meitä kaikkia. Kun odotat jotain hartaasti, se tuntuu matelevan pirullisen verkkaisesti. Kun olet keskellä jotain hauskaa ja mieluisaa tapahtumaa, se kelju vilahtaa häpeämättömästi ohi.
Meillä kaikilla on oman eletyn elämämme mittainen enempi-vähempi tapahtumarikas todentunut menneisyytemme, juuri nyt kuluva hetki - tässä ja nyt ja tuntemattomaan tupahan vievä tulevaisuutemme, johon ainakin kuvittelemme voivamme ainakin jossain määrin vaikuttaa.

Mm. ylläolevaan etsii vastausta tieteen keinoin tämä intressantti teos, joka käyttää Horatiuksen oodien katkelmia näppärästi aina lukujen alussa, ja jota nyt lukiessani ei haittaa niin piiruakaan, vaikka hiuspohjaan muodostuu tiheään ymmärtämättömyyden jakauksia; päätä huimaavan ihanaa, tukka tuuheutuu ja tietomäärä karttuu! Asiaan paremmin perehtyneille Ajan luonne avautuu taatusti auliimmin, mutta minä tyttö se noukin tyytyväisenä murusetkin  pöydältä...

-  Ihmettely on tiedonhalumme lähde. Aristoteles

Tuosta onkin hyvä lähteä kohti huomenissa alkavaa adventtiaikaa, olkoon se kaikille omanoloisensa, mielenrauhaa ja mielihyvää tuottavaa sekä kynttiläin lämpöä loistava ynnä piparkakun tuoksuinen:)

Ihmetellen  hyvät Hoosiannat toivottaa:

Kai Aareleid: "Korttitalo /Linnade põletamine" - ex Libris...

"Korttitalo", Kai Aareleid, Kustantamo S&S, 2018, 333 s., suomentanut
Outi Hytönen.

"Kai Aareleid  (s.1972 Tartto)on virolainen kirjailija ja kääntäjä, joka on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta. Hän on julkaissut kaksi romaania ja kaksi runokokoelmaa, Korttitalo-romaani on käännetty englanniksi ja latviaksi, ja siitä myönnettiin Aareleidille Vuoden kirjailija -kunniamaininta vuonna 2016." (Lievelehti)

                                                                ©TIXE-2007


"1950-1960 -luvun Tartto. Poltettu kaupunki - Poltetut elämät.
 Myöhäissyksyllä kesäkotiin saapuessaan Tiina löytää pengotun talon, josta on viety muun muassa isän muotokuva. Tyhjäksi jäänyt paikka seinällä herättää muistot lapsuudesta, jolloin tyhjät paikat ympäröivät Tiinaa sekä sodanjälkeisen Tarton kaduilla että kodin seinien sisäpuolella. Yhteiskunnalliset ja henkilökohtaiset mullistukset tuovat lapsen elämään isoja muutoksia ja lopullisia hyvästejä. Menetykset jäävät painamaan vuosikymmeniksi, ja vasta aikuisena Tiina ymmärtää, että yhtäkään muistoa ei pääse pakoon. Ainakin kerran jokaisen salaisuuden on löydettävä kuulijansa" (Takakansi)

Tämä talo on kahdeksanlukuinen, joista kukin luku sisältää useita lyhyitä katkelmia, jotka asettuvat sujuvasti omille paikoilleen sivuja käännellessä.
Ilmassa on herkänhapuilevaa  nuoren rakkauden itua ja vanhempien  tympääntyneisyyden poikimaa kriisiytymistä, rikkumatonta ystävyyttä ja vihanpitoa, selviytymiskeinojen hakemista, outoa oloa ja ymmärrykseen havahtumista sekä surua ja iloa historian siipien havistessa kaiken yksilöllisen taustalla.

- Kertoa mitä muistan. Mutta mitä on muistaminen? Mitä enemmän yritin koota muistojani näille keltaisille, pyöreäkulmaisille sivuille, jotka muistuttavat lapsuudesta, sitä selvemmäksi käy, että minulla on jäljellä vain aukkoja. 
On hiljaisuuksia, joihin olemme paenneet niin kauan, että niistä on tullut erottamaton osa itseämme, että ne hiljaisuudet olemmekin me.

- Mitä jää jäljelle ihmisestä? Jäljelle jääneille hän on lopulta vain muistoja.
Mutta joskus on saatava jotain käsinkosketeltavampaa. Jotain, mitä voisi koskea, josta voisi pitää kiinni. Pienenä päättelin päässäni, että jos on mitään toivoa saada tietää jotain isästä, päästä lähemmäs häntä, koskettaa häntä, niin kuin hän ei ikinä eläessään antanut koskettaa, se on mahdollista vain hänen tavaroidensa kautta. Ja minä tein hänestä luettelon. Luettelo ihmisen elämän esineistä on lopulta aika helppo koota. Merkitysten kanssa on hankalampaa.

Mikä positiivinen tuttavuus ja iloinen yllätys: Aareleid kirjoittaa unnukkaista ja koskettavaa tekstiä, jossa kaikki eri osaset henkilöhahmoineen ovat balanssissa kautta linjan. Lyhyet kohtaukset limittyvät toistensa lomaan uskomattoman saumattomasti niin, ettei sirpaloituminen uhkaa kokonaisuutta. Taiturimaista!

Ikäänkuin kirjailija olisi kulkenut helmat heiluen, avojaloin niityllä sirotellen yksittäisiä kukkasia vallattoman oloisesti ja näennäisen sattumanvaraisesti  sinne tänne, ja niistä olisi loputtuaan muodostunut yksi ja ainoa kaunis keto. 
Korttitalo on erinomainen symbolinen  nimi tälle teokselle, jonka sisältö
- kuten itse elämäkin - on erillisistä ja irrallisista korteista asumamme talon kokoiseksi ja näköiseksi koottu.

Tarton kaduilla ovat kulkeneet myös  Hemulin kirjahyllyn Henna,
 Kirjakaapin kummituksen Jonna  & Kirja Vieköön! -blogin riitta k :
missä mietteissä selviää klikkaamalla.

-  Joskus toista ihmistä ei vain voi ymmärtää, hän ajattelee. Joskus ei pääse toiseen ihmiseen asti...

Ikiomaa korttitaloaan kokoillen:

Roberto Arlt: "Raivokas leikkikalu / El Jugueto Rabioso" - ex Libris...

"Raivokas leikkikalu, Roberto Arlt, Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2018, 158 s., suomentanut Anna-Leea Häkli.

"Roberto Arlt (1900-1942) on yksi Argentiinan kiistellyimmisstä kirjailijoista,
joka jakaa mielipiteet vielä tänäkin päivänä - häntä joko ylistetään maan ensimmäiseksi moderniksi kirjailijaksi tai parjataan kirjoitustaidottomaksi, ainoastaan sosiaalisin eikä niinkään taiteellisin perustein kirjottavaksi vasemmistolaiseen Boedo-leiriin kallellaan olevaksi militantiksi.
Raivokkaan leikkikalun Buenos Aires on juuri tällainen monikasvoinen hybridi: kielten ja kulttuurien sekoitus, urbaani ympäristö, joka on toisaalta modernisoituva ja uusimpia luksustuotteita rikkaimmille ja onnekkaimmille tarjoava ja toisaalta taas vihamielinen ja kasvoton, vähäosaisemmat unohtava betoniviidakko." (Esipuhe)

                                                           ©D.Scalerandi

"Raivokas leikkikalu sijoittuu sadan vuoden takaiseen modernisoituvaan ja siirtolaisten värittämään Buenos Airesiin. Silvio Astier on köyhä nuorukainen,
joka pakenee arkipäivän todellisuutta ahmimalla kirjallisuutta ja samastumalla kirjojen sankareihin. Yrittäessään seurata ihailemiensa sankarihahmojen esimerkkiä Astier kiinnostuu keksinnöistä ja ajautuu pikkurikolliseksi.
Hän haluaa ”tulla muiden ihailemaksi, tärkeäksi henkilöksi” loputtomien mahdollisuuksien kaupungissa." (Takakansi)

Oma sattumanvarainen Mexikosta Jufresan Umamin myötä alkanut taival jatkuu yhä etelämmäksi tangon syntysijoille Argentiinaan. Argentiinalaista kirjallisuutta ei kovin paljoa ole suomeksi ollut tarjolla, mutta muutamia kohdalle osuneita:
Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet, Federico Axat: Viimeinen mahdollisuus  ja  Césare Aira: Todiste/Illallinen.
Tämä Arltin teos on nelilukuinen: Varkaat, Työt ja päivät, Raivokas leikkikalu ja Juudas Iskariot ja se on omistettu Arltin mentorinakin toimineelle Florida-leirin kirjailijalle, Jorge Luis Borgesin ystävälle,   Ricardo Güiraldesille, joka julkaisi samoihin aikoihin yhden gaucho-kirjallisuuden merkkiteoksista, Don Segundo Sombran.

Arlt herättää monenlaisia tuntemuksia, leikitellessään lukijansa kanssa:
- hellästi ja hyväntahtoisesti - Astierin tavoitteita ja kyseenalaisia, mutta kekeseliäitä sosiaalisen nousun keinoja peraten, sydän sykkien kiivaaseen
Buenos Airesin tahtiin. On kuin olisi katsellut kaleidoskooppiin ja sen käsistä laskettuaan joutuisi hetkosen silmiään räpyttelemään näkemänsä johdosta paikallistaakseen itsensä omaan reaalitilaansa. Teos, jonka antia oli vaikea pukea sanoiksi; tämä leikkikalu imaisi mukaansa.

Raha: - Setelit vaikuttivat merkittävimmiltä värillisine kuvineen, nikkeliset kolikot kilisivät iloisesti käsissä, jotka jongleerasivat niillä. Kyllä, petkutusten tuloksena hankittu raha vaikutti olevan meille paljon arvokkaampaa ja hienompaa, se teki meihin vaikutuksen, sillä se edusti maksimaalista arvoa. Tuntui kuin se olisi kuiskinut korviimme hymyileviä ylistyksiä ja yllyttäviä paheellisuuksia.
Se ei ollut halveksittavaa ja vastenmielistä rahaa, jota inhotaan, koska sitä on ansaittava piinallisia töitä tekemällä, vaan mitä ketterintä rahaa, narrimaista ja tanssivaa rahaa, jonka sulotuksu oli kuin täyteläinen viini, joka vetää perässään jumalaisiin syöminkeihin...

Äiti:  -  Hän oli istuutunut ompelukoneen ääreen ja hänen profiilissaan kapean kulmakarvan alla silmä oli kuin pimeä luola, jossa näkyi surullinen valkoinen kipinä. Hänen hartiansa olivat surkeasti kumarassa ja sininen valo hänen sileillä hiuksillaan muistutti jäävuoren kirkkautta.


Arltin oma ääni, maahanmuuttajien jälkeläisenä, koulusta toivottomana tapauksena erotettuna ja ilman mahdollisuuksia, kuten hän kokee, luoda omaa varsinaista tyyliään toisin kuin oli laita useiden aikakauden Florida-ryhmän eliittikirjailijoiden, vaikuttaa eriasteisena vireenä ja sävytteenä kerronnan taustalla positiivisesti. Rehevä ja rikaskielinen teos, jossa on monia elementtejä ja sateenkaaren koko kirjo tarjottuna. Tähän kompaktiin, velmuilevaan kokonaisuuteen hyppäsin mielikseni epäröimättä mukaan nauttien matkasta. Anna-Leea Häkliltä riemastuttava käännös!

-  Haluan olla muiden ihailema, muiden ylistämä. Mitä sitten, vaikka olisinkin paheellinen boheemi. Sillä ei ole minulle väliä... Mutta tämä keskinkertainen elämä... Tulla unohdetuksi kuoleman jälkeen on kauheaa... 

Lukiessa en tiennyt välillä itkeä vai nauraako, joten loppupäätelmäksi käynee: 
Don't Cry For Me Argentina tulkitsijana Nicole Scherzinger. 

Leikitellen:

Rudyard Kipling: "Sotilaskertomuksia " - Ex Libris...

"Sotilaskertomuksia", Rudyard Kipling, Tiberius kirjat, 2018, 122 s.

"Rudyard Kipling (1865-1936), suuri englantilainen runoilija ja maailman huomattaimpia nykyaikaisia kirjailijoita, syntyi Bombayssa, Intian keisarikunnan pääkaupungissa joulukuun 20 p:nä 1865. Sekä isän että äidin puolelta on hän perinyt taiteellisia taipumuksia. Isä oli tunnettu maalari J. Lockwood, joka m.m. julkaisi Intian eläimiä ja ihmisiä nimisen kuvateoksen, ja eno oli kuuluisa taiteilija Burne-Jones.
Seitsentoistavuotiaana Kipling tuli sanomalehtimieheksi ja sai tilaisuuden matkustella laajalti Bengallissa, Kiinassa, Japanissa ja Pohjois-Amerikassa.
V. 1890 hän siirtyi Englantiin ja julkaisi siellä Hindostanilaiset ylänkökuvauksensa, jotka yhdellä iskulla tekivät hänen nimensä kuuluisaksi.
V. 1907 Kipling sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon."

                                      ©Pictorial Press Ltd Alamy Stock Photo

"Sotilaskertomuksia kertoo Pohjois-Intian brittiläisistä sodista afgaaneja vastaan. Mukana on venäläinen upseeri, joka katoaa; kaksi sankareiksi tullutta sotaintoista rumpalipoikaa; nuoren luutnantin vedonlyönti ja everstinpojan aikuistuminen. Kipling kuvaa joukkoja, jotka joutuessaan taisteluihin ovat eksyksissä,
mutta leireissä sotilaiden tarinat kukoistavat." (Takakansi)

Teos sisältää kertomukset: Kadoksissa, Kaksi rumpalipoikaa, Hänen oma aviovaimonsa ja Wee Willie Winkie.

Kadoksissa:  - Onhan venäläinen varsin hauska ja miellyttävä, niin kauan kun hän pysyy alallaan, Itämaalaiseksi hän onkin vallan erinomainen. Ainoastaan silloin kun hän rupeaa vaatimaan, että häntä kohdellaan itäisimpänä länsimaisista kansoista, sen sijaan että hän on läntisin itämaisista, tuntuu hänessä rotuominaisuus, jota on kovin vaikea hallita. Hänen isäntänsä ei koskaan tiedä, mikä puoli hänen luonteestaan milloinkin puhuu. Sirkovitsh oli venäläinen
- oikea täysi venäläinen sanoi olevansa - joka näkyi ansainneen leipänsä palvelemalla upseerina jossain tsaarin kasakkarykmentissä ja toimimalla erään venäläisen sanomalehden kirjeenvaihtajana - lehden, jolla ei milloinkaan kahta kertaa ollut samaa nimeä... 

Jos nyt jätetään tämä Kiplingin rooli imperialismin vankkana  puolustajana - Orwell nimitti Kiplingiä Brittiläisen imperium profeetaksi -  joka kuvastuu runossa White man's Burden  (PartioWiki) ja hänen tokaisunsa naisista:
Nainen on vain nainen, mutta hyvästä sikarista saa sauhut & Rätti ja luu ja karvapehko (Wikiquote) omaan arvoonsa ja otetaan nämä kertomukset omana lukunaan, niin näin rauhan immeisenäkin on näissä pienimuotoisissa kertomuksissa ihan oma kepeä huumorinsa, viehätyksensä jermujen juttuina, rehvasteluina  ja kepposteluina, ja ne olivat herkullistakin luettavaa.
Kipling on taitava kuvaaja ja vahva tarinaniskijä.

Ihminen, jolla on tarina, on aina kiinnostava. Kiplingillä on  uskomattoman värikäs elämäntarina ja hän on laaja-alainen persoona sekä  tasalaatuisena kirjailijana  ja ihmisen otteisena  sanaseppona ihka omanlaisensa. Ihan hauska ja seikkailurikas huumorilla ja venkuloilla tyypeillä höystetty hyppy Pohjois-Intian sekasortoiseen tuolloiseen tilanteeseen keskelle melskeitä ja veitikkamaistakin miehistä sotilasmeininkiä.

Jokken kirjanurkka tarjoaa lisää Kiplingin ystäville: Kipling runoilijana,  
Kim, koko maailman ystävä, Viidakkokirja ja Meren Urhoja.

 - Lajien naaraat ovat uroksia vaarallisempia...  No, jonkinlainen vastaantulo Kiplingiltä, joten ihan kelpo tunnelmissa sodan melskeissä puntit vaan ei helmat pyörien

piipahti: