Peter Robinson: "Kohden pimeyttä/Watching the Dark" - ex Libris...

"Kohden pimeyttä", Peter Robinson, Blue Moon, 2018, 389 s., suomentanut
 Ulla Ekman-Salokangas.

"Peter Robinson  (s. 1950) on kotoisin Englannista, mutta muutti 1970-luvulla Kanadaan ja asuu nykyään Torontossa. Hän käy usein vanhassa kotimaassaan ja sijoittaa rikosromaaninsa entiselle kotiseudulleen Pohjois-Englannin Yorkshireen." (Kustantaja)

"Rikoskomisario ammutaan varsijousella poliisien kuntoutuskeskuksen puutarhassa. Nousee korruptioepäily, ja sisäisen tutkinnan komisario
Joanna Passero otetaan vastahakoisesti mukaan Alan Banksin tutkimusryhmään. Tapaus ehkä liittyy englantilaisen nuoren naisen katoamiseen polttariretkellä Tallinnassa kuusi vuotta sitten. Banks ja Passero lähetetään Tallinnaan,
jonne suuri osa kirjan tapahtumista sijoittuu. Kotona Englannissa tutkintaa hoitaa vastikään toipumislomalta palannut rikoskomisario Annie Cabbot.
Asioita yhdisteltäessä alkaa varmistua, että uhrit eivät ole jääneet yhteen ja
että taustalla saattaa olla haavoittuvaisia ihmisiä hyväksi käyttävä kansainvälinen liiga." (Takakansi)

Peter Robinson edustaa minulle takuuvarmaa kirjoittajaa, joka tarjoaa kieliasultaan, henkilö- ja miljöökuvauksiltaan laadukasta ja värikästä balanssissa olevaa luettavaa, kuten viimeisimmät: Pimeyden kaikki värit  (2014) ja
Paha poika  (2016).

Banks:  -  mutusteli Greggsin makkarasämpylää ohjatessaan Porschea kohti
A1-tietä Mahlerin Ylösnousemussinfonian neljännen osan soidessa äänekkäänä voimakkaista stereoista. Se auttoi että tämä oli vokaalinen osa.
Hän oli aina  tykännyt Mahlerin liedeistä ja oli vasta hiljattain alkanut nauttia kovasti sinfonioistakin pidettyään niitä aiemmin ikävistyttävinä ja mahtipontisina. Näinkö kävi kun vanheni? Heikkenevä näkö, mystiset kivut ja kolotukset, Mahlerista nauttiminen? Olisiko Wagner seuraava?

Passero:   Ennen kuin tilaisuus päättyi, ovi aukeni ja aluekomentaja Gervaise
astui sisään nainen kannoillaan. Muutamaa vuotta vaille neljänkymmenen tai muutaman vuoden yli, Banks arvioi, pitkä viehättävä blondi elegantissa jakkupuvussa, jonka hameenhelma ulottui juuri polven yläpuolelle, mustat sukkahousut - asu ei peräisin mistään halpavaateketjusta - trimmattu solakka vartalo pehmeästi kaartuvine muotoineen, jokunen kesakko pienellä nenällä, älykkäät vihreät silmät, ylväs ryhti. Hänen vaaleat kiharansa oli koottu yhteen ja kiinnitetty päälaelle, mikä antoi vaikutelman yksinkertaisuudesta, joskin Banks arvasi että hiusmuotoilu oli kallis ja tukan laittaminen vei paljon aikaa.

 Robinson on myös taituri kuvaillessaan luontoa, miljöitä ja yhteiskuntaa niin,
että lukijana jää nuuhkimaan  nummien laidoilla piilottelevien kyläpahasten piipuista nousevaa savun tuoksua ja aistii hämärien pubien ilmapiirin ihollaan.

-  Ingleby oli kaunis kylä, jonka liuskekivikatot kiiltelivät aamun  auringossa, 
yhä vähän märkinä edellisen illan sateesta;  kalkkikivimökit sateen ja tuulen puhtaiksi kuuraamia ja huuhtomia. Puutarhat olivat siistejä ja jo värikkäitä, 
vaikka oltiin vielä huhtikuun puolella, valmiina puhkeamaan täyteen loistoonsa heti kesän tultua. Savu kiemurteli ylös parista savupiipusta aivan kuin olisi hieman pakastanut. Kylän takana laaksonreuna nousi jyrkästi osin vihreänä ja osin ruskeaksi kuihtuneina rinteinä ja muuttui ylhäällä kivikoiksi rosoisine esiin pistävine kallioineen, mikä merkitsi nummimaan alkua. Kapea polku mutkitteli ylös kukkulaa, haarautui sitten ja kulki suunnilleen puolivälissä pitkin laakson reunaa molempiin suuntiin. Pilven varjot liikkuivat hitaasti näkymän poikki kevyessä tuulessa.

Henkilökaarti on luonteikkain persoonain piirroin rakennettu ja dialogit soljuvat kompuroimattoman sulavasanaisin vedoin. Robinson kuvaa Banksin ja Passeron välistä kissanhännänvetoa ja nokittelua yhteistyön konsensuksen siintäessä vasta taivaanrannassa suorastaan herkullisesti ja vahvalla psykologisella otteella.
Hän tämähdyttää surutta  -  ei silkkaa kliseistä kissaa tahi suinkaan suloista, pyöreäsilmäistä kisumisua -  vaan varsinaisen mouruavan yhteiskunnallisen  kollinrötkäleen pöydälle teemoittaessaan ihmissalakuljetusta, laittomia maahanmuuttajia, koronkiskontaa, korruptiota etc.

Banks-Cabbot aisapari Passerolla höystettynä ei ole suinkaan rapisevassa koipussissa säilytettyä vanhaa tavaraa, vaan heidän tarinansa jatkuu eloisana,  keskinäinen kemiansa hersyy ja he kehittyvät paitsi ihmisinä myös ammattilaisina etiäpäin vailla pienintäkään tunkkaista katkua. Peter Robinson osaa asiansa ja hän omaa kaiken muun hyvän lisäksi vahvan psykologisen otteen.
Robinson tuottaa konstailematonta, toimeliasta tolkun dekkaria; tuttu ja luotettava, klassisen musiikin ystävä Alan Banks & kumpp. ovatkin mitä rattoisinta seuraa pimenevien iltojen ratoksi.

Kuinka sujui teillä syyskuu? Täällä monivivahteinen, yllätyksellinen ja rankka, mutta ilonpisaroitakin tarjonnut syyskuu on vilahtanut vikkelästi, - jouti mennä...  Onneksi oli aurinkoinen Sivota takana. Tänään tämä tyttö viettää rötkötyspäivää, kun puolestaan Semppu-mäykky on kauden ekapäivää töissä peurajahdin avajaisten merkeissä, ja passimiehet, punanutut kiltisti omilla paikoillaan.  Tervetuloa lokakuu!

Teie terviseks:

François de la Rochefoucauld: "Réflexions ou sentences et maximes morales" - ex Libris...

"Mietteitä", La Rochefoucauld, Oy Scanria Ab, 2018, 144 s., suomentanut
Risto Mikkonen.

"François de La Rochefoucauld  oli ranskalainen sotilas ja kirjailija, jonka jälkipolvet tuntevat erityisesti aforismien kirjoittajana. Hän syntyi Pariisissa vuonna 1613 merkittävään aatelisperheeseen. Naimisiin François meni
14-vuotiaana, ja 16-vuotiaana hän oli ensimmäistä kertaa mukana sodassa.
Hän jatkoi sotilaan uralla neljännesvuosisadan ajan puolustaen ranskalaisen aateliston etuja milloin vieraan vallan armeijaa, milloin Ranskan kuningasta ja tämän kardinaalia vastaan (Ludvig XIII:n vallassa ollessa kardinaalina oli Richelieu, Ludvig XIV:n aikana Mazarin).
Kun Ludvig XIV sai lopulta Pariisin valtansa alle vuonna 1652, La Rochefoucauld vetäytyi pois julkisesta elämästä ja alkoi kirjoittaa muistelmiaan. Vuosina 1657–8 hän alkoi laatia ajatelmien kokoelmaa, jotka julkaistiin vuonna 1665 nimellä Réflexions; ou, sentences et maximes morales. Teoksesta otettiin useita korjattuja painoksia, viides ja viimeinen vuonna 1678. La Rochefoucauld kuoli Pariisissa vuonna 1680." (Takakansi)

Kai Kiviranta (2018) toteaa esipuheessaan: - La Rochefoucauld ei tarjoile valmiita totuuksia vaan jättää oivallukset ja johtopäätösten teon lukijalle...
Hän luonnehtii tekijää filosofiseksi kirjailijaksi ja aforistikoksi kertoen, että nämä maksiimit La Rochefoucauld kirjoitti lähinnä omaksi huvikseen.
Johtopäätösten vedon vetämisen ilo ja jättäminen lukijan harteille on mielestäni oiva ominaispiirre sananiekassa, sillä valmiiksipureskeltu on tympeää ja hapanta haikailua...

Aina yhä uudelleen saa hämmästellen todeta, kuinka samankaltaisia ytimiä ne monasti sisältävät ja kuinka hyvin panssaroituja ajan rientoa vastaan nämä herkut ovat; ikiaikaisia totuuksia, esimerkkejä siitä, että vaikka aika  - kliseisesti - yhä vimmatummin kiihtyvällä tahdilla muuttuukin, niin tämä kahdelle kintulle taapertamaan kömpinyt  Homo sapiens kätkee sisälleen selkäytimeensä  paljon yhtä ja samaa sisäänrakennettua.

Aforismit, mietteet, lausahdukset ja tokaisut kuten myös nämä maksiimit ovat hauskoja, nasevia ja inhorealistisiakin töksähdyksiä, piikkejä, perustotuuksia ja ravisteluja arjen höperehtimisen hyörinöissä ja pidempien lukutuokioiden lomassa.  Otteita annista:

-  Itserakkaus on imartelijoista suurin.
-  Kaikilla meillä riittää voimaa kantaa toisten vastoinkäymisiä.
-  Ensimmäisenä  mieleen juolahtanut ajatus on usein paras.
-  Pikkuseikkojen parissa ei tehdä suuria tekoja.
-  Täydellistä rohkeutta on toimia yksinään siten kuin toimisi kaikkien edessä.  
-  Luonto suo edellytykset, kohtalo potkaisee liikkeelle.
-  Onnen lahjat käyvät lopulta tasan, vaikkei pinnalta katsoen siltä näyttäisikään.

-  Useimmat kunnialliset naiset ovat kätkettyjä aarteita, jotka pysyvät turvassa vain siksi, ettei kukaan etsi heitä.
-  Niin harvinaista kuin tosi rakkaus onkin, tosi ystävyys on vielä harvinaisempaa. 
 -  Jos onnistumme vastustamaan kiusauksia, se johtuu niiden heikkoudesta eikä meidän  vahvuudestamme.

-  Niin harhaanjohtavaa kuin toivo onkin, se ainakin kuljettaa meitä elämämme iltaan miellyttävää polkua pitkin.
 -  Vanhukset lohduttavat mielellään antamalla hyviä neuvoja, kun eivät enää kykene antamaan huonoja esikuvia.
-  Toisia edesmenneitä kaivataan enemmän kuin surraan, toisia taas surraan, muttei juuri kaivata. 

No, tuosta vimoisesta voidaan toki olla montaa mieltä, mutta meille ihmisille on suotu oiva kyky osata nauraa itsellemme, kunhan emme sitä kaiken keskellä unohtaisi. Juuri tätä tervehdyttävää ja helpottavaa ominaisuuttamme nämä La Rochfoucauldin maksiimit elvyttävät ja kutittelevat houkutellen naurun ja hyvänmielen herkullisen antoisaan maailmaan!  Kaunis ulkoasu: kansi ja  taitto Susanna Westerlund-Vuorela.

 -  Naisen mieltä ja sydäntä eivät hänen temperamentilleen sopimattomat säännöt sido.

Presiis näin on:

Eeva Kilpi: "Minä haluan olla tässä vielä. Valikoima proosaa"" - ex Libris...

"Minä haluan olla tässä vielä. Valikoima proosaa", Eeva Kilpi, WSOY, 2018, 688 s.

"Eeva Kilpi syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Imatran yhteiskoulusta 1946 ja aloitti samana vuonna opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1953 hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja on toiminut vuodesta 1959 vapaana kirjailijana. Kilpi on ollut Suomen PEN-klubin puheenjohtajana vuosina 1970–75 ja Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–73. Hän asuu Espoossa," (Kustantaja)

"Valikoima proosaa sisältää sisältää teokset Kesä ja keski-ikäinen nainen (1970), Tamara (1972) ja Naisen päiväkirja (1978).
Novellikokoelmassa Kesä ja keski-ikäinen nainen eronnut Id-Mari lähtee viettämään kesää yksin mökille ja saa odottamattoman vieraan.
Teoksessa on myös esimakua romaanista Tamara, jonka seksuaalisesti aktiivinen päähenkilö ja eroottiset fantasiat aiheuttivat aikanaan kohua ja nostivat teoksen suomalaisten rakkausromaanien klassikoksi. Naisen päiväkirjaa ei alun perin kirjoitettu julkaistavaksi vaan se syntyi spontaanisti arjessa, ihmissuhteiden ja kirjailijan työn kipeydestä." (Takakansi)

Eeva Kilpi paitsi, että on valloittava, karismaattinen ja rakastettava persoona, tekee teoksillaan hyvää sielulle ja sydämelle. Hän on ja on aina ollut kirjailijana minulle jo juuriensakin vuoksi läheinen. Kunnioitan hänen ihmisläheistä ja ymmärtäväistä tapaansa kirjoittaa ollen läsnä lukijalleen sekä hänen suurta luonnonrakkauttaan, kuten tässä teoksessaan  Kesä ja keski-ikäinen nainen- osiossa, hänen kunnioitustaan ja rakkauttaan elämää kohtaan, ihmettelytaitoaan sen suurenmoisen arvoituksen äärellä. Minä haluan olla tässä ja nyt  on osoitus ja todiste ylläolevasta ja samalla jo teoksen nimikin kuvastaa hänen valoisuuttaan ja valovoimaansa. Hän on myös lahjomaton pettymysten, yksinäisyyden ja kaipauksen tulkitsija. Fragmentteja:


- Polun varrella pystyyn kasvanut omenapuu... Oli hyvä että runoilijat mainitsivat tämänkaltaisia asioita runoissaan; kun omenapuu kuolee voi valita lukeeko lyriikka vai puutarhakirjaa.

-  Luoja, että hän nautti tämän kaiken näkemisestä. Ja hän kuvitteli miten luonnollista olisi maatua kaikessa rauhassa näillä rinteillä, heinän seassa tai vaikkapa pellon ojassa, antaa juurien tunkeutua itseensä, muuttua aivan kirjaimellisesti kasveiksi, sormet apilaksi, rintalihat virnoiksi, vihvilöiksi ja nätkelmiksi, ei niitten edes tarvitsisi sen hienompia kasveja olla, valkeita suippoja juuri vaan, paitsi tietenkin tämän paikan harvinaisuudet, kellarin kupeella kasvava komea tyräkki ja kunnan raiskaaman mäen rinteellä henkensä säilytttänyt villi kuusamakin voisivat saada etusijan...

- Niin kuin kirjoittamista ihmisen sielu kaipaa lukemista, lukemisen nautintoa.
Se voi olla näännyksissä sen kaipuusta. Minun on ollut. Olen laiminlyönyt sieluni luettamisen. Jo lapsena sanoin - kun kysyttiin mitä haluan lahjaksi: - Kirjoja vain.  Kirjat ovat elämän laji. Ne ovat maailma. Minun sieluni kaipaa siihen maailmaan, ainoaan kotiinsa - niinkö?

- Tällä hetkellä tuntuu, että lukeminen hyvinkin voisi korvata minulle maailman. Se miltei korvaa minulle koiran. En ole yksin, ajatukset ovat seurana. 
En ole eristetty, kirjojen maailma on läheinen. Jokinhan minun täytyy saada läheiseksi tuntea, omistaa, ikään kuin, emotionaalisesti.
Emotionaalista ominaisuutta ei saisi kieltää,. Sen kieltäminen synnyttää parantumatonta yksinäisyyttä. Ihmisellä on oikeus kaikkeen mitä hän rakastaa.
Ei mikään ota sitä pois. Eikä se mitään vakuuksia tarvitse. Se on. 

-  Jos minä jotakin vihaan niin kiinteistövälittäjiä, joitten rahanahneisiin käsiin Suomen luonto on pudonnut - tällainen korvaamaton asia kuin luonnollinen luonto voitonhimoisten yksityisten keinottelijoitten käsissä, typerien, lyhytnäköisten, mitään muuta kuin rahaa tajuamattomien öykkäreitten vaurastumisvälineenä, näitten joilla on sydämen sijalla lompakko silmälappuina setelit, korvaläppinä kolikot - mitä he ymmärtävät luonnosta muuta kuin miten se muutetaan rahaksi...

Eeva Kilpi: kiitos vuosikymmenten mittaisesta ratevasta matkaseurasta  luonnossa, rakkaudessa, intohimossa, tuskassa, kaipauksessa ja sydämen kivuissa -  naisena naiselle, äitinä äidille, ihmisenä ihmiselle elämän evakkona tässä suuressa seikkailussa, jota tapaamme myös elämäksi kutsua!

-  On turvallista olla selittämätön. "Kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla." Lähimmäksi totuutta pääsevät vertaukset. Eniten totta on ihme.

-  Toivoisin, että kynä pysyisi kädessä loppuun saakka. Haluaisin kirjoittaa viime hetkeen, näin. Tai ehkä lähtisin metsäkävelylle...

Tässä vielä, lämpimästi:

Tom Kalima: "Hetken lumo" - ex Libris...

"Hetken lumo" runoja, Tom Kalima, Reuna Oy, 2018, 87 s., valokuvat Tom Kalima, kansi ja taitto Paula Heiäng.

"Tom Kaliman  neljäs runokokoelma käsittelee aikaa, joka on paljon muuta kuin kahden päätepisteen välinen polku." (Lievelehti)
”Kokoelman runot syntyivät halustani pysäyttää aika. Se oli utopistinen ajatus, mutta mystinen ja merkittävä kokemus minulle, koska en pidä siitä, että ajalla arvotetaan elämää. Laskemme päiviä, vertaamme ja ajattelemme, että nopeus on valttia. Lapsellekin sanotaan usein: Kello käy!
Arjen velvoitteet pitävät otteessaan ja saavat meidät odottamaan kuumeisesti viikonloppua, lomaa tai eläkepäiviä, jotka kuitenkin saattavat tuottaa pettymyksen, koska kannamme kellokorttia päämme sisällä." (Kustantaja,
Tom Kalima)

Kalima oli uusi tuttavuus ja lukemaan houkuttelivat paitsi kokoelman nimi - aikahan on mitä kiintoisin käsite - ja teoksen kaunis ulkoasu. Runot puhuttelivat siinä määrin, että varasin oitis Kaliman edellisen teoksen Peilistä katsoo varis (2014), etenkin kun sellainen otus on kuin varkain tehnyt pesänsä kylpyhuoneen peiliimme...  Otteisiin:

1.Metsästän hiljaisia hetkiä:  - Mielen ja järjen risteyksestä lähtee oikotie.
Se ohittaa sen, minkä olisit halunnut kokea.

Tuuli ravistaa taskuistaan
jäähtyvän saunan ja
vanhojen veneiden tuoksut.
Tässä on hyvä helliä muistoja
kuin joskus heitellä leipiä tyyneen mereen.
Niiden kevyet renkaat pakenevat
ja lämmittävät veden valon.
Vajoan kuistin tuulikelloon,
niin hiljaa, niin kaukana se soi.

2. Aika pysähtyy puhumaan:  - Aika on aina niin lyhyt, että sen pituus on merkityksetöntä. 

Annan valon mennä
ja astun aistien tuntiin.
Silitän sitä sylissä,
muuta en nyt kaipaa.

3. Istun hämärän kanssa kahden:  - Hämärän hetkellä voit löytää itsesi. 

Hämärässä on hyvä istua,
ei näy suru eikä ilo.
Voin yksin laskea hetket
ja päättää: olipa hyvä päivä.

4. Muistikortilla tähän hetkeen:  - Lapsen hetki on lyhyt, mutta arvokkaampi kuin se työ, jonka sinä aikana tekisit.

Haluanko suureksi jäälohkareeksi
koskeen, jossa nousulohet uivat
vai pienen pojan kaarnaveneeksi
iloisena solisevaan kevätpuroon.

5. Espanjassa laulavat kaskaat:  - Kun eksyt vieraalla maalla, löydät aina jotain,  josta voit olla iloinen.

Meri on aaltojen ja taivaan viiva,
häikäistyvä katse ja
kiitävät kiskot omaan mieleen.

Mustavalkoiset kuvat rytmittävät kauniisti kokoelmaa ja sen oivaltavan herkkää harsonkevyttä tunnelmaa. Mitä sopivin teos salaperäisiin usvaisiin aamuhin ja näihin pimentyviin iltoihin, jotka kietovat meidät kuin varkain pumpuliseen hämäränhyssyyn, - kauas ajan ja arjen ulottumattomiin...

Kyösti Salovaara/Deadline Torstaina tervetuloa mukaan matkalle ja vaihtamaan ajatuksia malliin: "Ei ole tylsiä sanoja..."

-  Elämä ei asu kellossa, vaan sanotuissa sanoissa, tuoksuissa, kosketuksissa ja keveissä hetkissä... 

Keveitä hetkiä:

Jo Nesbø: "Macbeth" - ex Libris...

"Macbeth", Jo Nesbø, Johnny Kniga, 2018, 569 s., suomentanut Outi Menna. Päällys: Martti Ruokonen.

"Jo Nesbø  (S.1960) on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi.
Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä.

Nesbø on saanut tunnustusta siitä, että hän on laajentanut rikosromaanin käsitettä poikkeuksellisen kirjallisen lahjakkuutensa ja kunnianhimonsa ansiosta sekä kyvyllään ymmärtää elämää meille kaikille yhteisessä modernissa, globaalissa maailmassa. Nesbø on paitsi loistava rikoskirjailija myös muusikko, lauluntekijä ja ekonomi." (Kustantaja)

                                                            ©Thorn Ullberg

"Macbeth johtaa poliisin erikoisjoukkoja, Kaartia. Hän on rakastettu johtaja ja äärimmäisen tehokas toimiessaan kaupungissa, jota hallitsevat rikollisjoukkiot. Myyttisen Swenon johtama moottoripyöräjengi Norse Riders ja vielä myyttisemmän Hekaten johtama huumejengi. Macbethin rakastettu, Lady,
johtaa pelikasinoa, Niin Ladyn kuin Macbethinkin tausta on karu.
Mutta he ovat nousseet hierarkiassa korkealle. Tapahtumat johtavat siihen,
että tie taivaisiin - ehdottomaan valtaan kaupungissa - näyttää aukenevan pariskunnalle..." (Takakansi)

Nesbø on ehdottomasti yksi luottodekkaristeistani juonenkuljetuksen mestarikehrääjänä ja sanataiturina sekä lasten puolella herkullisen
Tohtori Proktori -sarjansa perusteella, jota ei pystynyt iltasatuna poskilihaksiaan pureskelematta ja naureskelematta Murmeileille lueskelemaan.

Tämä uutuusteos perustuu William Shakespearen samannimiseen näytelmään,
ja sen taustasta enemmän  tässä  (yle/uutiset). Aika reippaasti arvelutti alkuun idea "kirjoittaa uusiksi" Shakespearen näytelmää ja häiritsi se tosiasia, etten näytelmän kulusta muistanut juuri mitään ja aivan pakkohan oli aloittaa mielenvetreytyksellä lukutuokio.

Macbeth & Lady:  -  Macbeth makasi hiljaa. Puhua pukahtamatta. Lady odotti. Kuunteli, mutta sanat eivät tällä kertaa vaientaneet hänen pamppailevia sydämenlyöntejään. Macbethillä oli kunnianhimoa, haaveita ja tahtoa,
hän tiesi sen - juuri niiden voimalla mies oli noussut ojan pohjalta ja kehittynyt huumenuoresta poliisikokelaaksi ja myöhemmin Kaartin päälliköksi. Se teki heistä sukulaissieluja, he olivat kumpikin taistelleet tiensä ylös ja maksaneet siitä. Luovutttaisiko Macbeth nyt, puolimatkassa, ennen kuin he saisivat iloita palkkiostaan? Nauttia kunnioituksesta ja maisemista? 
Macbethillä oli rohkeutta ja raakaa voimaa, mutta hänellä oli myös yksi puute, joka voisi koitua kohtalokkaaksi. Häneltä puuttui pahuus, jota tarvittaisiin välttämättä ratkaisevalla hetkellä Sinä hetkenä hänen pitäisi kyetä luopumaan tiukasta moraalistaan, olla kadottamatta kokonaiskuvaa ja olla piinaamatta itseään kysymällä, oliko se pieni teko oikein vai ei. Macbeth rakasti sitä mitä hän itse kutsui oikeudenmukaisuudeksi, ja hänen lojaali suhtautumisensa toisten keksimiin sääntöihin oli heikkous, jonka vuoksi Lady rakasti häntä... 

Ja niinhän tässä kävi, että Nesbøn taika puri tälläkin kertaa. Siinä, missä joku muu olisi kompuroinut kinkkisen alkuperäidean kanssa, hän hurautti junan liikkeelle yhdellä nytkähdyksellä,  heitti pökköä pesään ja sitten mennä jyskyteltiin eikä meinattu dystopianmakuisiin miljöisiin rankkkojen rikosten  rakkamaille, vallanhimon vaaranalaiseen valtakuntaan tämän suorastaan herkullisin ominaispiirtein rakennetun henkilögallerian keskellä!

Vaikka Nesbø tahkoaakin roppakaupalla "roppia" - kuten alan ammattilaiset tuonilmaisiin siirtyneen habituksesta  tapaavat puhua  -  ja tämä teos on varsinainen kieroilun, korruption ja kähminnän katekismus, on kirjailija upottanut lomaan myös rakkautta, lempeyttä ja huolenpitoa.  Jäi sellainen jälkimaku,
että Nesbø olisi tämän haastehanskan vastaanotettuaan rennosti antanut palaa pieni ilkikurinen pilke silmännurkissaan:)

Vahvatunnelmaista särmää & rosoa, mutta hyvällä maulla, sisällöllisen sateenropinan uhallakin säällisesti tarjoiltuna.  Outi Mennalta jälleen tasokasta jälkeä. Upean synkkä, sisällönmyötäinen kansi on Martti Ruokosen käsialaa.

-  Veljeys, uskollisuus. Tuleen kastetut, verellä liitetyt... 

Näissä merkeissä:

Silja Pitkänen & Ville-Juhani Sutinen: "Propagandan historia" - ex Libris...

"Propagandan historia - Kuinka meihin on vaikutettu antiikista infosotaan",
Silja Pitkänen & Juhani Sutinen, Into Kustannus Oy, 2018, 296 s.
Kansi: Annika Pitkänen.

"Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) on Jyväskylässä asuva kirjailija ja kääntäjä. Häneltä on julkaistu niin romaaneja, esseekokoelmia kuin tietokirjoja, joissa on käsitelty muun muassa Yhdysvaltoja ja Kiinaa. Lisäksi hän on suomentanut klassikkokirjallisuutta. Silja Pitkänen (s. 1982) asuu Jyväskylässä ja valmistelee väitöskirjaa Neuvostoliiton ja Saksan valokuvapropagandasta. Hän toimii myös tietokirjailijana ja häneltä on ilmestynyt yksi nuortenkirja"
(Kustantaja).

"Propagandan historia käy läpi vetoavan viestinnän keinoja ja päämääriä muinaisesta Kiinasta Trumpin Yhdysvaltoihin, pyramideista nettitrolleihin.
Kirjan pääpaino on modernin propagandan aikakaudella 1900- ja 2000-luvuilla, mutta sitä taustoitetaan propagandanomaisen vaikuttamisen tarinalla antiikin retoriikan kautta ristiretkiin ja vallankumouksista tv-mainoksiin. (Takakansi)

Määritelmä: historioitsija Oliver Thomsonin mukaan nykymuotoinen propaganda  on viestintäkeinojen soveltamista asenteeseen ja käytökseen liittyvien muutosten aikaansaamiseksi ihmisryhmässä. Hän jakaa sen seitsemään pääkategoriaan:  poliittiseen, uskonnolliseen, taloudelliseen, moraaliseen, sosiaaliseen, diplomaattiseen ja sotilaalliseen. Sisällön ja muodon perusteella propaganda voidaan jakaa: valkoiseen, mustaan ja harmaaseen. Tunnetaan myös käsite tyhjyyden propaganda, esim.  kuten Pekingin Taivaallisen rauhan aukio.

Teos on jaettu päälukuihin Retoriikan aika, Propagandan aika ja Mainonnan aika. Kirjoittajien kantapäillä kuljetaan siis pitkä taival alkaen luolamaalauksista,
jotka saattoivat viestittää hyvistä saalispaikoista hirvenkuvineen ja sotivista ihmishahmoista, joita  puolestaan saattaisi pitää sotapropagandan alkulähteinä aina nykypäivän tietoyhteiskunnan vaikutukseen, trolleihin, sosiaaliseen mediaan ja toteuudenjälkeiseen aikaan, josta on alettu puhua Donald Trumpin vaalivoiton ja hänen twittersammakoidensa myötä.

Teoksen kansi on oiva esimerkki julisteista: "Yhdysvalloissa julisteet ilmensivät ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisvastaista hysteriaa, Aggressiivinen propagandajuliste  Tuhotkaa tämä hullu julmuri! (Destroy this mad Brute!)
esittää Saksan verenhimoisena gorillana, jolla on päässään tuttu piikkikypärä ja kädessään ryhmysauva. Gorillan taustalla näkyy tuhottu maisema, oletettavasti Eurooppa, ja otus on juuri astunut Amerikkaan ja tempaissut kynsiinsä vapautta symboloivan naishahmon. Kuvassa kiteytyvät monet aikansa propagandan elementit".

Selkeästi ja johdonmukaisesti kirjoitettu, intresantti ja immersoiva teos,
jota luki innostuneesti kuin parastakin jännitysromaania. Teos, jonka vanavedessä jäin näin informaatiosodankäynnin kiihtyvinä, informaatioähkyn lumivyöryefektin alaisina  ja cyberturvallisuuden varmistamisen ongelmien kanssa  painittavina aikoina pohtimaan siitä, kuinka meitä viedään kuin pässiä narussa, - vai viedäänkö?

Mitkä ylipäitänsä ovat yksilön mahdollisuudet erottaa akana jyvistä etenkin,
kun ominatakeinen, vaivaa vaativa ajattelu ei tunnu olevan kovin trendikästä sen polttavasta ajankohtaistarpeellisuudesta huolimatta, vaan on näin karrikoiden iisimpää jonotella sinisiä, ilmaisia  muoviämpäreitä muun massan mukana...
Kaikeksi onneksi meillä on avarakatseisia ja tietoa perääviä, löytäviä ja analysoivia nuoria, jotka ovat sisäistäneet idean: Use it, or lose it.

Josta juohtuu mieleen hauska ja oivaltava tapahtuma, kun Amigon - tuolloin alta 10-vuotiaan -  kanssa keskusteltiin laajalti ja vauhdikkaasti rönsyillen  lukemisesta, kirjoittamisesta, sanan mahdista ja informaatiotulvasta posket innosta hehkuen, hän rauhalliseen tapaansa hetken emmittyään päätti aiheen käsittelyn varoitukseen: "Ei Mummo kyllä kannata uskoa kaikkeen, mitä lehdissä kirjoitetaan." Kiitin ja lupasin pitää mielessä:)

Tämä Pitkäsen & Sutisen selkeä ja hauskakin, ehdottomasti tutustumisen arvoinen teos on innostava ja  mainio tapa sukeltaa propagandan sisuksiin ja putkahtaa sieltä mietteliäämpänä ja taas kerran hivenen tietorikkaampana ulos, - propagandan keskelle:)

Propagandan historiaan ja vaikutuksiin on sukellettu myös blogeissa:  
Kirja vieköön! ja Reader, why did I marry him?

-  Propagandassa, kuten rakkaudessa, kaikki millä voi menestyä on sallittua. Joseph Göbbels.
-  Kirkkoisä Augustuksen  sanoin uskonnon nimissä käyty sota puolestaan on oikeutettu. 
-  Machiavellin  ajatuskulun mukaan päämäärä pyhittää keinot ja hän puhuu rikollisista hyveistä.

Näinköhän??? Näissä mietteissä:

vireää viikonloppua:

Jan Guillou: "1968. Suuri vuosisata VII/1968. Det stora århundradet VII" - ex Libris...

"1968. Suuri vuosisata VII",  Jan Guillou, Like Kustannus Oy, 2019, 429 s. suomentanut Petri Stenman.

"Jan Guillou   (s.1944 Södertälje, Ruotsi) on maansa rakastetuimpia ja kiistellyimpiä kulttuuripersoonia. Hän on kirjoittanut nelisenkymmentä kirjaa, joista on suomennettu yli kymmenen. Like on julkaissut muun muassa Erik Ponti -sarjaa sekä Ristiretki-trilogian. Hän on lisäksi vasemmistolainen yhteiskunnallinen kolumnisti ja television aamukeskustelujen vakiovieras. Aiemmin hän työskenteli pitkään myös journalistina Aktuellt-lehdessä,
johon aikaan hänen romaaninsa Suuri paljastus sijoittuu. Guillou tunnetaan myös Hamilton-agenttiromaanisarjastaan, jonka pohjalta on tehty elokuva." (Kustantaja)

                                                              ©Ulla Montan

"Sukusaaga jatkuu kuohuvalle 60-luvulle. Kolmannen sukupolven Lauritzen,
Eric Letang, aloittaa juristinuransa Euroopan hullun vuoden pyörteissä. Yliopistomellakat, Vietnamin sota ja Prahan kevät innostavat oppinutta nuorisoa valitsemaan puolensa. Aatteen palon ja vallankumausromantiikan siivittämä
Eric kohtaa seikkailuillaan yllättävän rakkauden. Onnea varjostavat kuitenkin suvun vanhat kaunat, jotka pitävät sitkeästi pintansa maailman mullistuksissakin." (Takakansi)

Teoksen luvut on hersyvän kuvavaasti nimetty: I Kun Vietnam oli tärkeämpi kuin kaikki muu ja Pariisissa tuhannet kukat kukkivat, II Saksasta, oikeuden casinosta ja ihmiskasvoisesta sosialismista, III Kun valot Prahassa sammuivat,
IV Punaviinivasemmiston alkuperästä ja taidosta olla perimättä van Goghin taulu, V Poliittisesti korrektista sanasta neekerille, naurettavasta Ingmar Bergmanista ja oikean istumajärjestyksen merkityksestä, VI Eikä kukaan ymmärtänyt, että vuosi 1968 oli idyllin loppu ja Sitten ei enää ollut vuosi 1968. 

Jan Guillou on ennen kaikkea armoitettu  tarinaniskijä kuten esim.  sarjan V-osa Sininen tähti  (2016) ja VI-osa  Made in America  todeksi osoittavat.
Guillou hallitsee suvereenisti kiemuraisten ihmissuhteiden ja yksilötason kuvauksen, hänen historiantuntemuksensa on vankka, ja hän kuljettaa suurta vuosisataa elävästi ja tarkkanäköisesti sisältäpäin katsoen ikäänkuin hyväntahtoisen toteavalla otteella.

Tuon ajan nuorena ihmisenä eläneenä juuri tämä teos herättää runsaasti muistoja ja mielikuvia paitsi tietty yllättävästä rakkaudesta myös suomalaisesta kuohunnasta Vanhan valtauksineen, Vietnam-protesteineen ja  rauhanliikkeiden syntymisineen sekä tankkien vyörymisine Prahan kaduille.  Viimen mainittu radiouutinen aiheutti porukoissa syvän hiljaisuuden ja ns. veti pärstät peruslukemille...
Hurjan hienoa, vahvaa ja tapahtumarikasta aikaa, jolloin - tyystin epäpoliittisena nuorena aikuisenakin -  mukamas tiedettiin kaikki, maailma oli musta-valkoinen - etsittiin omaa arvomaailmaa ja elämänkatsomusta, paikkaamme maailmassa  sekä yhteiskunnassa.

-  Myös mielenosoitusta Neuvostoliiton  Tšekkoslovakian-miehitystä vastaan leimasi tämä hillitympi tyyli mutta ennen kaikkea hitaus, kun Kööpenhaminan keskustan läpi mateli soihtukulkue, lisäksi ei näkynyt melkein yhtään poliisia. Hans vitsaili sen johtuvan aivan yksinkertaisesti siitä, että Tanskan poliisivoimat oli ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan poliittisesti samaa mieltä mielenosoittajien kanssa eikä sillä sen takia ollut tavallista haluaan pahoinpidellä meitä. Mielenosoituksessa myös itäeurooppalainen panos oli ilmeinen, kärjessä käveli lippulinna Tšekkoslovakian lippuineen, joista ensimmäinen oli värjätty punaisella kuin veri valkoisella tantereella.

Eric:  -  Hänen omiin kirjailijanunelmiinsa, niiltä ajoilta kun hän oli nuori ranskalaistyyppinen nero ja kirjoitti käsittämättömiä romaaneja, ei tietenkään ollut sisältynyt lainkaan kaupallista tekijää. Tulevat kirjat jotka hän, hyvinkin mahdollisesti olisi signeerannut, olisivat siinä tapauksessa olleet harvinaisia lahjoja hänen läheisimmille ystävilleen. Jokaisesta sellaisesta signeeratusta olisi tulevaisuudessa tullut bibliofiilinen harvinaisuus...


Jan Guillou on  herättänyt ja herättää paljon polemiikkia elämänkulkunsa ja  napakoiden yhteiskunnallisten mielipiteidensä johdosta, joista voidaan toki olla montaa mieltä ja hyvä niin. Mutta hänen kirjallisista ansioistaan ei mielestäni voi olla kuin yhtä ja samaa mieltä: ne ovat kestävät ja kiistattomat.  Seikka, jonka myös 1968 todistaa.

Churchillin mukaan samppanja nautitaan parhaiten kuivana, kylmänä ja ilmaiseksi.  Ja lasillisen kuplivaa aiomme samalla sapluunalla yksin poikkeuksin nauttia kuluneelle, historiallisen komealle kesälle kaikkine venkoiluineen samalla toivottaen syksyn lämpimästi tervetulleeksi uusine kiinnostavine sattumuksine ja seikkailuineen.

Muistoille & tulevalle:

Max Seeck: "Haadeksen kutsu" - ex Libris...

"Haadeksen kutsu", Max Seeck, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2018, 389 s.

Max Seeck  (s. 1985) on helsinkiläinen myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, jonka esikoisdekkarille Hammurabin enkelit myönnettiin Suomen Dekkariseuran Vuoden esikoisdekkari -kunniakirja. Haadeksen kutsu on Seeckin kolmas romaani ja jatkaa Hammurabin enkeleiden ja Mefiston kosketuksen tarinaa. (Lievelehti)
Kuriositeettina mainittakoon, että Max Seeck on myös kelloharrastaja:)

                                                            ©Elina Simonen


"Kello käy. Voiko kukaan estää helvetin portteja aukeamasta?
Zagrebilaisesta kerrostalosta löytyy neljä teloitettua miestä. Surma-asunto on Britannian valtion omistuksessa, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään sen asukkaista. Puolustusvoimain erityisasiantuntija Daniel Kuisma on juuri saanut vapauttavan tuomion sotarikosoikeudenkäynnissä, kun hänen luokseen ilmestyy odottamaton vieras. Daniel luulee jättäneensä vihdoin taakseen yli kahdenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat Balkanilla, mutta vieras kertoo hänelle jotain, mikä saa hänet hyppäämään empimättä Zagrebin-koneeseen. Vaarassa on kenties tuhansien ihmisten henki." (Takakansi).

Teos on kuusiosainen, 95-lukuinen ja ottaa vikkelästi vauhtia nokkelasta sosiaalisen verkon määräytymistä käsittelevästä prologistaan, saa lukijansa piikkarit pöläyttämään santaa ja viskaa hänet tutusti akselille: Palermo Espoo, Zagreb, Helsinki, San Giovanni, Wakefield etc. suoraan suoran toiminnan ytimeen. Lukiessa selviää, mitä tarkoittaa ei suinkaan painovirhepaholainen  haktivisti, pelataan nollasumma- ja keppiä & porkkanaa -pelejä ynnä tehdään keikkuvia kompromisseja. Ja yllätys, yllätys: kirjailijan sisällä taitaa vornia ihan kelpo filosofikin:

-  Kuten joku on jossain kirjoittanut, on vain nykyhetki. Miksi siis elää missään muussa ajassa? Miksi murehtia menneisyydessä tehtyjä ratkaisuja tai kantaa huolta epävarmasta tulevaisuudesta? Ajatus vaikuttaa hetkittäin järkevältä, siihen tekee mieli tarttua molemmin käsin ja rutistaa sitä itseään vasten.
Toden totta, miksi ihmeessä pienen ihmisen pitää tuhlata elämänsä katumukseen ja epävarmuuteen, kun hän voi yksinkertaisesti hyväksyä kaiken tapahtuvan tässä ja nyt. Samaan aikaan ajatus tuntuu kuitenkin tosielämään soveltamiskelvottomalta huuhaalta. Sanat ovat kauniita paperilla, mutta niiden muste liukenee elämän armottomiin realiteetteihin...

Edellisestä, joka istuu oivasti tapahtumarunsauden keskelle ja hetken hellittäjäksi ruusut;) Pienet risut rapsahtavat  hempukkamaisen Jennyn, ex lätkävaimon episodista Danielin vamppauksineen ja toilailuineen. Ymppäys jää auttamatta muuhun hyvälaatuiseen ja "asialliseen" tekstiin istumattomaksi, keskenkasvuiseksi ja harlekiinimaisuudessaan  hiukka vinoa, mutta hyväntahtoista hymyä herättäväksi.

Mefiston kosketus  (2017) kirvoitti kommentin: omaleimaista raikkautta sisällään pitävä ja toimintatarmoinen dekkari, joka sopii kitkatta elokuun tummenevien iltojen viihdykkeeksi ja arjen häivyttäjäksi. Ja kyllä tämä kutsukin - vaikkei nyt tässä Haadekseen varsinaista kiirettä pukkaa -  näin syyskuisen hämärähyssyn seuralaiseksi vallan mainiosti istuu.

Seeckillä on jännän omarytminen tapa kirjoittaa ja tapahtumat etenevät jäntevästi sekä verbaliikka on kohillaan.  -   Voit ohjata hevosen veden luo, muttet pakottaa sitä juomaan, toteaa vanha englantilainen sananlasku. Haadeksen kutsu sen sijaan ei lukemaan tuputtamista kaipaa, vaan luvassa on jännitystä, vauhtia ja vaaratilanteita! 

Loppukaneettina toteamus, joka väljemmin käsitettynä on varsin yleispätevä ohje noin elämässä yleisemminkin:  - Jos ensimmäisessä näytöksessä seinällä roikkuu ase, kolmanteen näytökseen mennessä sillä tulee ampua jotakin. Jos asetta ei aiota käyttää, ei sitä tarvita seinällä.  Anton Tšehov

Niinpä:

Sielukkaasta Sivotasta sulavasti Suomen syksyyn...

Sivotan, tämän n. 900:n vakituisen asiakkaan kylän lämpötila ja aurinko loivat lepolomalle unnukkaisen olotilan, jossa aika ja paikka pysähtyivät ynnä aatokset nollautuivat. Joten sano se kuvin:

Tämä hauska heppu, herra Hepokatti oli lähes 10cm:n mittainen veijari ja ilahdutti meitä paitsi poseerauksillaan myös valtaisalla loikalla kolmen metrin verran yläviistoon takana näkyvälle aidalle. Luonto on ihmeitä täynnä.

Paikallistaiteilijan silmin:

Yksi komea iltapäiväukkonenkin saatiin, jyrähti niin, että sänky tärähti ja vesikertymä oli 50 mm:n luokkaa vajaassa tunnissa:

 

Muutama kuva Pargasta, joka oli a.D. 2014 pieni pittoreski ja rauhainen paikka, paratiisi maan päällä tuolloin totesimme, mutta nyt "overcrowded, kuten paikalliset asian korrektisti ilmaisivat ja mallia: äkkiä pois...

Sivotasta syksyyn sukellus sujui sutjakkaasti, sillä syksy on aina ollut vahva suosikkivuodenaikani. Oli uskomaton nautinto päästä tassuttelemaan kevein askelin metsäpoluille ruskanalkuiseen luontoon ja pystyä kulkemaan ilman,
että iho oli kauttaaltaan hikikosteana...

Hämäränhyssyä & suloista viikonloppua:

Héctor Garcia (Kirai) & Francesc Miralles: "Ikigai" - ex Libris...

"Ikigai. Pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain", Héctor Garcia (Kirai) & Francesc Mirailles, Gummerus Kustannus Oy, 2017, suomentanut Satu Ekman.

"Valencialaissyntyinen Héctor García  (Kirai)  (s.1981) on asunut Tokiossa vuodesta 2004. Hänen kirainet.com-sivustollaan on yli miljoona seuraajaa.

Francesc Mirailles (s.1968) on Barcelonassa syntynyt musiikin ja kirjallisuuden monilahjakkuus ja psykologiaan ja henkisyyteen erikoistunut toimittaja. 

Kirjaa tehdessään he asuivat satavuotiaiden kylässä perehtyäkseen näiden elämäntyyliin." (Kustantaja)

 

"Japanilaisten mukaan jokaisella on oma ikigai, syy olemassaoloon. 

Sen tavoittelu ja löytäminen tuo elämään merkitystä, onnea ja niiden myötä terveyttä ja menestystä. Sana ikigai muodostuu sanoista iki, elämä, ja kai omien odotusten ja toiveiden toteuttaminen. Kirjassa tarkastelllaan elämää Okinawan lähellä sijaitsevassa Ogimin kylässä. Ogimi on yksi harvoista ns. sinisistä vyöhykkeistä, joiden asukkaan elävät muuta maailmaa yleisemmin yli satavuotiaiksi ja säilyttävät elinvoimansa korkeaan ikään asti. Ikigai sisältää myös kuvitettuja ohjeita fyysiseen harjoitteluun." (Takakansi)

 

 

 

 

Lämmin kiitos tämän mainion ja ajatuksia herättävän kirjan löytämisestä kuuluu Caravaani-blogin Caralle, jonka vankkureiden kyydissä on ollut mieluisaa taittaa taivalta:)  Hänen mottonsa kuuluu: koirat haukkuu ja karavaani kulkee...

Ajatus on helppo sisäistää ja jakaa samoin kuin hänen mielipiteensä siitä, 

että noita huuhaa-oppaita viidellä sormennaksauksella parempaan elämään, suurempaan onneen jnpp. löytyy roppakaupalla ja niiden sijoituspaikka on yksiselitteisesti mappi Ö.

Viktor E. Franklin ja logoterapia ovat myös tuttuja ja pitkään elämässä mukana kulkeneita seuralaisia. Ihmisellä on tapana etsiä merkitystä ja tarkoitusta elämälleen,  elää mielekästä elämää.  Vai onko niin, että elämä kysyy ja sinä vastaat parhaan kykysi mukaan? Hän painottaa oivaltavasti sitä, että tiukoissa mutkissa, joissa tuntuu, että kätesi ovat sidotut eikä vaihtoehtoja tunnu  horisontissa häämöttävän, voit kuitenkin aina päättää, kuinka suhtaudut asioihin; minkä tilan ja sijan annat vastoinkäymisille elämässäsi.

 

-  Eksistentiaalinen tyhjiö on yleistä nyky-yhteiskunnassa, jossa ihmiset eivät toimi omasta tahdostaan, vaan tekevät mitä muutkin tekevät tai väittävät tekevänsä. Monesti tyhjiö pyritään täyttämään maallisella mammonalla, fyysisellä nautinnolla tai ajatusten turruttamisella...

 

Ikigain 10 sääntöä lyhyesti: 1) Älä jää eläkkeelle, vaan pidä itsesi toimeliaana,

2) Ota rauhallisesti, 3) Älä syö itseäsi täyteen, 4) Vietä aikaa hyvien ystävien kanssa, 5) Hoida itsesi kuntoon seuraaviin syntymäpäiviisi mennessä, 6) Hymyile, 7) Mene luontoon, 8) Ole kiitollinen, 9) Elä hetkessä ja 10) Seuraa omaa igikaitasi.

 

Relevantti ja päivitystä vaativa kysymys kuuluu: kenen elämää elän? Kysymys, johon omaa vastaustani monestakin syystä hain pitkään, ennen kuin se se löytyi..  Kenen elämää sinä elät? 

 

Oma ikigai muuttuu elämänvarrella ja sen päivittäminen on tärkeää, jottei fokus katoa ja karkaa, ettei  ajauduta tuuliajoille kohti tarkoituksettomuuden taivaanrantaa. Kohdat 2) ja 9)  ovat meillä molemmilla - puhdasverisillä suorittajilla - parhaillaan vahvasti työn alla, ja muistuttelemme toisiamme iloisesesti tunnussanalla "Sivota", kun alkaa livetä häröilyksi:)

 

Ikigai   on kiinnostavasti ja eloisasti kirjoitettu näpsäkkä teos, joka pysyy ketterästi tolkun puolella ja sopivasti kutittelee aivonystyröitä herättäen varmasti myös terveellistä pohdintaa ja omia tarkennuksia. Ota, lue ja ilahdu:) 

Ikigait:

 

"Pentti Haanpään parhaat" - ex Libris...

"Pentti Haanpään parhaat", Into Kustannus Oy, 2018, 343 s.

"Kirjailijamestari  Pentti Mikael Haanpää   (1905-1955)  kirjoitti kansasta kansalle yli 350 novellia eli haanpääläisittäin "juttua". Tähän ainutlaatuiseen kirjaan juuri kansa on saanut valita mielestään parhaat jutut. Mukana on nautinnollista kielellistä eloisuutta, terävää yhteiskuntakritiikkiä ja tarkkaa luonnonkuvaustakin. Haanpään kuvaamat henkilöt ovat usein köyhiä ja sinnittelevät kuka mitenkin, parhaansa mukaan. Aina he eivät onnistu edes kehuttavasti, mutta ihmisiä he ovat.

Kokoelman jutut on valittu sanomalehti Kalevan tettämällä äänestykselä. Lukijoiden ehdotusten pohjalta kirjan ovat koonneet toimittaja, tietokirjailija
Petri Laukka ja Haanpää-teoksistaan tunnettu tietokirjailija Matti Salminen. Kirjahankkeen suojelijana on toiminut armoitettu Haanpää-fani, kirjallisuuden Finlandia-voittaja Juha Hurme, jonka mukaan Haanpää on aina ajankohtainen: niin etevä kirjailija ja niin hyytävän hyvää tasoa, että aika tulee aina häviämään hänelle painissa." (Kustantaja)

Haanpää on ollut itseltä sivussa - liian - pitkään, joten tässä tarjoutui mitä mainioin setti muistin  ja lukumuistojen virkistämiseen. Alkuun päästyäni totesin, ettei olisi voinut olla verrattomampaa tapaa aloittaa ikäänkuin verrytellen sukeltaminen syksyn kirjasadon runsauteen ja sen poimintaan, silläkin riskillä, että tässä hetkahti rima aikasen korkealle.
Teos on jaettu selkeästi osioihin: Esipuhe ja kiitokset, Lukijoiden kymmenen suosituinta novellia sekä Muut lukijoiden suosikit  ilmestymisvuoden mukaan eli 1920- 1930-, 1940 ja 1950-luku.

-  Tällaista tietä käveli reppuselkäinen mies. Sää oli murheellisimpia mitä on olemassa tämän taivaan alla. On kevät, vedet läikkyvät sulina, ja maat ja puut vihoittavat jo vihreyttä. Silloin saa piru palkeensa paikatuksi. Tulee pitkäjäykkinen tuuli pohjoisesta ja sataa ilkeää, harmaata räntää. 

-  Lumirimppa (kurki): Se ei ymmärtänyt, miksi kesän eläin, suon liejussa kahlaileva jättiläinen, toikkaili nyt narskuvalla lumella, taivaan holvikaaren kaartuessa korkealla, puiden seisoessa huurteisina ja sulina läikkyneiden nesteiden ollessa jääksi jähmettyneinä.

-  Hän asuu kylän laidassa, mökinlahossa, jota voisi nimittää vaikka ihmispesäksi. Ympärillä on suota ja rämettä, ja vesakkometsää, melkoisen tylyn ja tympeän näköinen maisema, jollaista se usein pyrkii olemaan köyhän ihmisen lähistöllä Suomenmaassa. Hän on jo iäkäs ihminen, jolunnäköinen mökin akka,
jonka kasvoihin aika on kirjoittanut, mitä on kirjoittanut, Suustaankin hän on sellainen, että sivistyneenmakuinen ihminen voi ällistyä. Sellaista käkriäismäistä kieelnkäyttöä, jossa uhkausta pahanjuonisen sikiönkantturan pääkuoren halkaisemisesta ei ole otettava aivan täydestä, sananmukaisesti.


Rehevän luontokuvauksen lisäksi teoksessa riemastuttaa ja ilahduttaa kaksi tärkeää seikkaa:

- ensinnäkin Haanpään tarkkasilmäisyys, joka porautuu timanttiporan tarkkuudella ihmismielen kerroksiin ja syvyyksiin herättäen suurta ihailua.
Ajat ovat muuttuneet, mutta kujeet eivät. Mihinkäs koira kirpuistaan...

- toisekseen Haanpää on on nasevalla sananpyörityksellään ja tekstin nohevalla tuotannollaan vailla vertaa oleva riemastuttava virtuoosi ja varsinainen kunnianosoitus kielemme rikkaudelle ja ilmaisukyvylle. Sanomattakin selvää, että tällaisen sanojen rakastajan sydän kieppaa lukiessa silkasta ilosta sykkyrälle.


Kiitos Into Kustannukselle ja kirjan kokoojille sekä suojelijalle tästä syysherkusta, jolle - samaa mieltä -  aika tulee aina häviämään painissa!

Jep ja  näin vastikään reissulta kotiuduttua:  Suomeen vai kämpille? 
Arpa tuo - arpa vie....

Kuulaita kelejä & sirkeää syysaikaa: