Eeva Kilpi: "Minä haluan olla tässä vielä. Valikoima proosaa"" - ex Libris...

"Minä haluan olla tässä vielä. Valikoima proosaa", Eeva Kilpi, WSOY, 2018, 688 s.

"Eeva Kilpi syntyi 18. helmikuuta 1928 Hiitolassa. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Imatran yhteiskoulusta 1946 ja aloitti samana vuonna opinnot Helsingin yliopistossa. Vuonna 1953 hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja on toiminut vuodesta 1959 vapaana kirjailijana. Kilpi on ollut Suomen PEN-klubin puheenjohtajana vuosina 1970–75 ja Suomen kirjailijaliiton johtokunnassa vuosina 1971–73. Hän asuu Espoossa," (Kustantaja)

"Valikoima proosaa sisältää sisältää teokset Kesä ja keski-ikäinen nainen (1970), Tamara (1972) ja Naisen päiväkirja (1978).
Novellikokoelmassa Kesä ja keski-ikäinen nainen eronnut Id-Mari lähtee viettämään kesää yksin mökille ja saa odottamattoman vieraan.
Teoksessa on myös esimakua romaanista Tamara, jonka seksuaalisesti aktiivinen päähenkilö ja eroottiset fantasiat aiheuttivat aikanaan kohua ja nostivat teoksen suomalaisten rakkausromaanien klassikoksi. Naisen päiväkirjaa ei alun perin kirjoitettu julkaistavaksi vaan se syntyi spontaanisti arjessa, ihmissuhteiden ja kirjailijan työn kipeydestä." (Takakansi)

Eeva Kilpi paitsi, että on valloittava, karismaattinen ja rakastettava persoona, tekee teoksillaan hyvää sielulle ja sydämelle. Hän on ja on aina ollut kirjailijana minulle jo juuriensakin vuoksi läheinen. Kunnioitan hänen ihmisläheistä ja ymmärtäväistä tapaansa kirjoittaa ollen läsnä lukijalleen sekä hänen suurta luonnonrakkauttaan, kuten tässä teoksessaan  Kesä ja keski-ikäinen nainen- osiossa, hänen kunnioitustaan ja rakkauttaan elämää kohtaan, ihmettelytaitoaan sen suurenmoisen arvoituksen äärellä. Minä haluan olla tässä ja nyt  on osoitus ja todiste ylläolevasta ja samalla jo teoksen nimikin kuvastaa hänen valoisuuttaan ja valovoimaansa. Hän on myös lahjomaton pettymysten, yksinäisyyden ja kaipauksen tulkitsija. Fragmentteja:


- Polun varrella pystyyn kasvanut omenapuu... Oli hyvä että runoilijat mainitsivat tämänkaltaisia asioita runoissaan; kun omenapuu kuolee voi valita lukeeko lyriikka vai puutarhakirjaa.

-  Luoja, että hän nautti tämän kaiken näkemisestä. Ja hän kuvitteli miten luonnollista olisi maatua kaikessa rauhassa näillä rinteillä, heinän seassa tai vaikkapa pellon ojassa, antaa juurien tunkeutua itseensä, muuttua aivan kirjaimellisesti kasveiksi, sormet apilaksi, rintalihat virnoiksi, vihvilöiksi ja nätkelmiksi, ei niitten edes tarvitsisi sen hienompia kasveja olla, valkeita suippoja juuri vaan, paitsi tietenkin tämän paikan harvinaisuudet, kellarin kupeella kasvava komea tyräkki ja kunnan raiskaaman mäen rinteellä henkensä säilytttänyt villi kuusamakin voisivat saada etusijan...

- Niin kuin kirjoittamista ihmisen sielu kaipaa lukemista, lukemisen nautintoa.
Se voi olla näännyksissä sen kaipuusta. Minun on ollut. Olen laiminlyönyt sieluni luettamisen. Jo lapsena sanoin - kun kysyttiin mitä haluan lahjaksi: - Kirjoja vain.  Kirjat ovat elämän laji. Ne ovat maailma. Minun sieluni kaipaa siihen maailmaan, ainoaan kotiinsa - niinkö?

- Tällä hetkellä tuntuu, että lukeminen hyvinkin voisi korvata minulle maailman. Se miltei korvaa minulle koiran. En ole yksin, ajatukset ovat seurana. 
En ole eristetty, kirjojen maailma on läheinen. Jokinhan minun täytyy saada läheiseksi tuntea, omistaa, ikään kuin, emotionaalisesti.
Emotionaalista ominaisuutta ei saisi kieltää,. Sen kieltäminen synnyttää parantumatonta yksinäisyyttä. Ihmisellä on oikeus kaikkeen mitä hän rakastaa.
Ei mikään ota sitä pois. Eikä se mitään vakuuksia tarvitse. Se on. 

-  Jos minä jotakin vihaan niin kiinteistövälittäjiä, joitten rahanahneisiin käsiin Suomen luonto on pudonnut - tällainen korvaamaton asia kuin luonnollinen luonto voitonhimoisten yksityisten keinottelijoitten käsissä, typerien, lyhytnäköisten, mitään muuta kuin rahaa tajuamattomien öykkäreitten vaurastumisvälineenä, näitten joilla on sydämen sijalla lompakko silmälappuina setelit, korvaläppinä kolikot - mitä he ymmärtävät luonnosta muuta kuin miten se muutetaan rahaksi...

Eeva Kilpi: kiitos vuosikymmenten mittaisesta ratevasta matkaseurasta  luonnossa, rakkaudessa, intohimossa, tuskassa, kaipauksessa ja sydämen kivuissa -  naisena naiselle, äitinä äidille, ihmisenä ihmiselle elämän evakkona tässä suuressa seikkailussa, jota tapaamme myös elämäksi kutsua!

-  On turvallista olla selittämätön. "Kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla." Lähimmäksi totuutta pääsevät vertaukset. Eniten totta on ihme.

-  Toivoisin, että kynä pysyisi kädessä loppuun saakka. Haluaisin kirjoittaa viime hetkeen, näin. Tai ehkä lähtisin metsäkävelylle...

Tässä vielä, lämpimästi: