Marco Vichi: "Komisario Bordelli" - ex Libris...

"Komisario Bordelli/ Il commisario Bordelli", Marco Vichi, Aviador, 2016, 238 s.,
 suomentanut Enneli Poli.


Marco Vichi (s. 1957) on firenzeläissyntyinen, nykyisin Chiantissa asuva kirjailija, jonka luoma hahmo komisario Bordelli on saanut sankoin joukoin ystäviä rikoskirjallisuuden harrastajien joukosta eri puolilla Eurooppaa. Teoksistaan useaan otteeseen palkittu Vichi edustaa genrensä sitä tekijäkuntaa, jolle on tunnusomaista oikeaoppisen murhajuonen lisäksi korkea kaunokirjallinen laatu. Tässä mielessä  Vichin tuotantoa on verrattu muun muassa Georges Simenonin ja Raymond Chandlerin tuotantoon.
Marco Vichin käännöksiä on ilmestynyt Saksassa, Espanjassa, Portugalissa, Kreikassa, Iso-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Puolassa - ja nyt yhdeksäntenä "vientijulkaisumaana" Suomessa. Vuonna 2013 hänen monipuolinen kirjailijauransa palkittiiin Premio delle Arti - Fiorentino nel Mondo- palkinnolla, jollaisen ovat saaneet muun muassa elokuvaohjaaja Franco Zeffinelli ja kapellimestari Zubin Mehta." (Lievelehti)


"Komisario Bordelli johdattaa lukijat 1960-luvun Firenzeen, kulttuurihistoriallisten monumenttien keskelle. Kauneuden keskellä sattuu kauheuksia, joita tämä Marco Vichin luoma lämpimän hersyvä ja tinkimättömän oikeudentuntoinen, komisario Maigretiin ja yksityisetsivä Marloween verrattu hahmo kirja kirjalta ratkoo. Sarjan ensimmäisessä suomeksi ilmestyvässä kirjassa komisario Bordelli viettää kesää loma-ajaksi tyhjenneessä kaupungissa. Viranhoito on pitkästyttävää,
kunnes hän saa keskellä yötä puhelun. Saman tien hän päätyy ratkomaan vanhassa barokkihuvilassa sattunutta murhaa. Ehdokkaita syyllisiksi riittää, ja samalla tulee esitellyksi kaupungin ja sen ihmisten elämän koko kirjo, jota yhteisen historian muistumat elävöittävät." (Takakansi)

- Huomaamatta komisarion ajatukset siirtyivät hänen elämänsä naiseen, jota hän ei ollut koskaan löytänyt. Hän yritti kuvitella tuon naisen mielessään, nähdä millainen tämä oli, mutta mitään ei näkynyt. Hänellä ei ollut mielessään mitään määrättyä mielikuvaa, mutta hän oli varma, että jos nainen olisi ilmestynyt hänen eteensä, hän olisi tiennyt heti, että se oli juuri hän. Se olisi ollut suuri voitto. Sitten hän ajatteli, että nyt oli jo liian myöhäsitä. Jos hän tapaisi naisen nyt kun hän oli jo viisikymmentäkolmevuotias, edessä olisi epäonnistuminen. Ehkä hänen elämänsä oli ollut vain pelkkää erehdystä. Hän oli aina odottanut jotain erikoista kuin pikkutyttö, joka uskoo sadun prinssiin ja riutuu typerissä haavekuvissaan. Se, että hän oli aina rakastunut vääriin naisiin, oli vain vahvistanut toivetta löytää se oikea, ja tehnyt hänestä aina vain jyrkemmän ja vaikeammin tyydytettävän. 
* Niinpä: mikä se sitten on tuo oikea - väärä akseli, kun tässä muuttuvassa maailmassa oikeakin väleen voi välillä vääräksi vääntyä ja v.v.

Komisario, jota aivan turhaan verrataan  Maigretiin ja Marloween, sillä hän on  ihan originelli ja riittävä omanlaisenaan, on kova poika paitsi tutkinnassaan myös vaeltelemaan muistelojen poluilla ja haikailemaan elämänsä naisen perään. Hänellä on myös tapana järjestää riemukkaita gourmet-päivällisiä, joihin osallistuva sekalainen seurakunta heterogeenisyydessään antaa oman pikantin mausteseoksensa kerrontaan, etenkin viinien ja digestiivigrappojen maistelun saavuttaessa lakipisteensä.

-  Bordellille sattui usein, että hän alkoi kehitellä mielessään pitkiä monologeja, erityisesti iltaisin vuoteessaan ennen nukahtamista - tai pikemminkin ennen kuin hän vajosi horteiseen, muistojen täyteiseen uinahdukseen, joka piti hänelle seuraa koko yön. Se oli eräänlaista puoliksi limittäisten kuvien valtaamaa tajuttomuutta, jossa kaukaiset muistot sekoittuivat järjettömiin mielikuviin ja tapahtumasarjoihin. Ne toistuivat yhä uudelleen pakkomielteisenomaisesti, väsyttäen hänet niin perinpohjoisesti, että pieninkin nukkumisen  mahdollisuus hävisi tiehensä.  - joskus hän ei nukkunut ollenkaan, vaan makasi tuntitolkulla antaen ajatusten törmäillä sekavasti marakatinlevottomasti oksalta toiselle.
* Ken marakatinlevottomasti konsanaan on  sudenhetkissä hikisenä kieriskellyt apinanraivolla unenpäätä tavoitellen ei lisäselityksiä kaipaile...

Vichi on kiintoisa tuttavuus ja hallitsee kutkuttavan tilannekomiikan ja dialogin taidon!
Persoonissa on luonnetta ja hersyvyyttä. Hauska loppuratkaisu on yhdistelmä Troijan hevosta ja viatonta murhaajaa. Enneli Polin suomennos sisältää muutamia ei ihan kohdillaan olevia sanapareja ja teksti parit painovirhepaholaiset, jotka eivät sisällön kantavuutta hetkauttaneet.
Hyväntuulinen, kepeäkerronnallinen, ehdottomasti kaunokirjallinen  historiaa  ja hauskoja anekdootteja ripotteleva kesäkirja, jolle toivottavasti jatkoa seuraa.

- Rosa sen sijaan oli paennut kaupungista. Hän oli soittanut Bodellille ja pyytänyt tätä liittymään joukkoon; hän oli lähdössä ystävättäriensä kanssa Forte dei Marmin lomarannikolle. Tuo entinen ilotyttö oli mieleltään puhdas ja viaton kuin eläimen pentu. "No, tule nyt, kultakomisario, anna piut paut kaikelle ja lähde meidän kanssamme. Meitä on kolme naista, ja kaikki pihkassa sinuun."
* Tätä houkuttelevaa seireenien kutsua lujaluontoinen Bordelli onnistuu vastustamaan tyytyen häveliäästi lupautumaan toimimaan Rosan kasvien ja kukkien huolellisena hortonomina...

Tämän Bordellin atmosfäärissä minäkin viihdyin toisin kuin eräässä kölniläisessä, jonne ensimmäisellä messumatkallani anopin kornin (ravintola)suosituksen ansiosta kuskasin - taksikuskinkin suureksi hämmästykseksi - vilpittomänä tarkoituksena pistouvata hauska ilta yhden suurimmista firman asiakkaista kollegoineen. Hämmennyksestä selvittiin huumorilla, sikahintaisella Sektillä ja päivällisellä ruokaravintolassa, mutta se onkin jo ihan oma lukunsa ja pitkempi, mehevämpi tarinansa...


"Voitto maassa riittää sirkoille." -Tuntematon XII vuosisadalta.

Siritellen:

"Hyisiä aikoja / Temps glaciaires"" - ex Libris...

"Hyisiä aikoja", Fred Vargas, Gummerus Kustannus Oy, 2016, 481 s., suomentanut Marja Luoma.


"Ranskan arvostetuin dekkarikirjailija, eurodekkarin ykköstähti Fred Vargas (s. 1957) on koulutukseltaan kulkutauteihin ja keskiajan luihin erikoistunut arkeologi. Juuri arkeologia tutustutti kirjailijan vanhoihin legendoihin ja innoitti hänet kirjoittamaan dekkareita. Vargas onkin sitä mieltä, että taide syntyi alun perin siksi, että ihmiset saavat nukuttua öisin. Tarinoissa paha saa palkkansa ja pelot pysyvät kurissa. " (Lievelehti)

"Nainen löytyy kuolleena kylpyammeesta, ja merkit viittaavat itsemurhaan. Rikospaikalle piirretty kummallinen symboli saa kuitenkin poliisin hälyyttämään avukseen murharyhmän komisario Adamsbergin tiimeineen. Kun sama symboli löydetään toisen ruumiin läheltä, kaava alkaa hahmottua: molemmat uhrit osallistuivat kohtalokkaalle retkelle Islannin jäätiköille 10 vuotta sitten. Retkijoukko jäi jumiin autiolle saarelle, jota ympäröi sankka sumu, ja kaksi henkilöä ei koskaan palannut. Mutta kuinka nämä murhatapaukset kytkeytyvät Robespierre-fanaatikkojen salaseuraan Pariisissa, ja mikä ruumiiden luota löydetty symboli on?" (Takakansi)

No tässä ovat nyt kaikki  lukijansa kirjalliseen kaamokseen syöksevät kaaoksen elementit kauniisti tyrkyllä. Jottei näin käy, tarvitaan Vargasin tasoinen vahvakynäinen tieteen ammattilainen sekä Adamsbergin kaltainen  vastavirtainen, poikkitieteellinen komisario karikkojen väistämiseksi.

Luonnehdintoja:

-  Adamsberg ei pohtinut,  hän ei asettunut pöydän ääreen miettimään yksinään kynä kädessä, 
hän ei seissyt ikkunan edessä ajatuksiinsa keskittyneenä, hän ei kirjoittanut faktoja taululle,
ei piirrellyt kaavioon nuolia eikä lisännyt numeroita, hän ei nojannut leukaa kämmeneen.
Hän maleksi, käveli edestakaisin äänettömästi, puikki käytävällä toimistohuoneesta toiseen, heitteli kommentteja, asteli hitain askelin rikospaikalla, mutta kukaan ei koskaan ollut nähnyt hänen ajattelevan. Hän ajelehti kuin kala virran mukana. Ei, kala ei ajelehdi, kala ui määrätietoisesti haluamaansa suuntaan. Adamsbergista tuli mieleen pikemminkin pesusieni jota virta vei mennessääm. Mikä virta? Sitä paitsi jotkut sanoivat jopa, että kun hänen ruskeiden silmiensä epämääräinen katse sumeni entisestään, näytti siltä kuin hänellä olisi levää silmissä. Adamsberg kuului pikemminkin mereen kuin maan kamaralle.

 - Adamsberg, joka yleensä ei ollut kovin herkkänahkainen, tai pyrki ainakin väistelemään herkkyyttä koettelevia salakareja kuin varovasti seinänviertä lentävä lintu, päätti nyt syödä hapankaaliannokseensa kuuluvan makkaran sormin.

- Adamsberg -  pilvien lapioija...


Vargas taitaa vahvan kerronnan ja etenkin mestarillisen dialogin. Teoksessa on kiehtovasti ympätty mukaan Islannnin sagaa. Hyinen visiitti saarelle istui mainiosti juhannuksen tropiikinomaiseen säätilaan. Sen sijaan Ranskan  suuren vallankumouksen teloittajamaestron ja keulahahmon  Robespierren mukaan nimetty ja hänen kulttiaan vaalivan salaseuran viritykset eivät purreet.
Tosin Vargasin kynänkäyttö tuon klubin edesottamuksista kiertävine rooli-intoiluineen oli paikoin karrikoivaa, terävän hersyvää ja sinällään huvittavaa. Tarustot, myytit ja ikiaikaiset uskomukset ovat kerrassaan kiehtovia, mutta aikuisten miesten salaseurat riitteineen ja liehuvine viittoinen sekä arvonmerkkikaulureineen muistuttavat lähinnä pikkupoikain skordarikertsejä aikaansaaden vinon hymyntapaisen.

Vargasin tyyli tykästyttää ja hänen henkilöhahmojensa piirto on piristävää. Laadukasta luettavaa:
hyvä kieliasu, selkeys ja tarinankulun eteneminen ovat suurehkon sivumäärän pelastajia.
Ja juu kyllähän tuo Adamsberg on kokolailla vetoava tyyppi....

Adamsbergin kanssa ovat viihtyneet: riitta k/kirjaviekoon ja tuijata/kulttuuripohdintoja

George Dantonin Pariisissa Odéonin risteyksessä olevan patsaan kaiverretuin sanoin:
"Tarvitaan rohkeutta, lisää rohkeutta, aina vaan rohkeutta."

 Jeps:

Nocturne...

Eino Leino 3.7.1903:

NOCTURNE

”Ruislinnun laulu korvissani,
tähkäpäiden päällä täysi kuu;
kesäyön on onni omanani,
kaskisavuun laaksot verhotuu.
En ma iloitse, en sure, huokaa;
mutta metsän tummuus mulle tuokaa,
puunto pilven, johon päivä hukkuu,
siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,
tuoksut vanamon ja varjot veen;
niistä sydämeni laulun teen.

Sulle laulan neiti, kesäheinä,
sydämeni suuri hiljaisuus,
uskontoni, soipa säveleinä,
tammenlehvä-seppel vehryt, uus.
En ma enää aja virvatulta,
omani on Hiiden vuoren kulta;
pienentyy mun ympär’ elon piiri;
aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;
edessäni hämäräinen tie
tuntemattomahan tupaan vie.”

                           


Uljaat uroomme kätkekööt autonavaimensa mummon kukkapurkkiin, pitäkööt sepaluksensa suljettuina sillä pakollisella yöllisellä venereissulla, saunokoot nahkansa punaisiksi, pähkikööt jalkapallot, naiset ja autot, mutta pitkööt juomat raikkaina ja  grillit pihvinkuumina.
Me tytöt sipaisemme kukkasen korvan taa, kirmaamme paljain varpain kosteassa heinikössä hiukset lainehtien kuin syksyinen viljapelto, otamme omaksemme auringonlaskun ja nousun ja olemme kesän lapsia tässä ja nyt... Kun sitten keskiyöllä varoen kurkistamme peilityyneen vedenpintaan, niin kenenkäs kuva - jos ei  yllätys yllätys -  oman armaan, uljaan uroon - meille sieltä  ilkikurisesti silmää iskien heijastuu:)  Aistein avoimin,

juhlavaa juhannusta:

"Carmine Streetin sokeat / Maskarna på Carmine Street" - ex Libris...

"Carmine Streetin sokeat", Håkan Nesser, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016, 292 s.,  suomentanut Aleksi Milonoff.

"Håkan Nesser (s.1950) , ruotsalaiskirjailija on yksi pohjoismaiden rikolliskirjallisuuden merkittävimpiä nimiä, Suomessa hänet tunnetaan parhaiten Barbarotti- ja Van Veeteren-sarjoistaan. Carmine Streetin sokeat on itsenäinen teos, joka sijoittuu väljästi Nesserin uuteen kaupunkisarjaan. (Lievelehti)

"New York, neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä...
Kirjailija Erik Steinbeck ja hänen taiteilijavaimonsa Winnie muuttavat
New Yorkiin jättääkseen taakseen kotimaan traumaattiset tapahtumat. Pariskunnan neljävuotias Sarah-tytär on kidnapattu puolitoista vuotta aiemmin, eikä hänestä ole sen jälkeen mitään havaintoja. Erik yrittää aloitella uutta kirjaansa ja tarkkailee vaivihkaa omilla retkillä käyvää vaimoaan, joka väittää itsepintaisesti, että Sarah elää. Samaan aikaan Erik saa selville uusia asioita Winnien menneisyydestä. Ehkä heidän muuttonsa juuri New Yorkiin ei ollutkaan sattumaa?" (Takakansi)

Tämä on kertomus unista, meedioista, hiljaisuudesta ja mykkyydestä, valosta ja pimeydestä sekä läsnä- ja poissaolosta. Siitä mitä viestitämme, kun jätämmme puhumatta, kertomatta...
- Menetämme kaikki ne ajatukset ja sanat, jotka päästämme suustamme. Ääneen lausumatonta kannamme sisällämme. Kaikki mikä ei vielä ole syntynyt, tuo elämäämme sisältöä.

- Näin varovasti me keskustelemme, ajattelen. Lähestymme toisiamme hienovaraisin elein, joiden tarkoitus on vain peittää vastakohtansa; sanamme putoovat yhtä luontevasti ja miellyttävästi kuin kohteliaisuudet ennen kaksintaistelua tai pikkuleivät hautajaisten jälkeen.

Kyseessä on pikemminkin kaunokirjallinen, psykologis-filosofisia ainesosia sisältävä romaani,
kuin ortodoksinen dekkari, kertomus vieraantumisesta ja yhteensitovasta napanuorasta.
Tarina, jonka lukija kohtaa kuin verhoutuneena hienovaraiseen aamu-usvaan, unenomaisuuteen. Vaikka kertojana on "minä", tarkastelu kohdentuu välimatkan päästä, itsen ulkopuolelta.
Punainen lanka pysyy vaivatta Nesserin kerittävänä läpi koko kerronnan.


- Yö on elävä olento. Kapinen ja vihainen peto, jota olen pitänyt nälkäisenä ja aisoissa aivan liian pitkään - viikkoja, kuukausia, vuosia - ja nyt se pääsee lopulta irti. Se käy kimppuuni täydellä voimalla ja ehdottoman määrätietoisesti, kuin tappava virus. Tiedän, että kielikuvani ovat viheliäisiä - peto ja virus - mutta minulla ei ole olutta eikä tupakkaa, joilla voisin tainnuttaa itseni kuten Arkvillen motellissa. Olen yksin ja suojaton; kärsimyksen, kaipauksen ja surun sitkeä kupla puhkeaa sisälläni ja annan periksi. 
Ken on konsanaan sudenhetkissä vorninut, tunnistaa ahdistuksen kieputuksen ja loppumattoman kiihtyvän synkän spiraalin...

Nesserin rauhallinen poljento on miellyttävän täsmällistä vaan ei tahmeaa. Hän luotaa ja pukee sanoiksi viiltävän terävästi ne kiusalliset ja ahdistavat tilanteet ja tuokiot, jolloin olemme parisuhteessa eksyksissä: emme ymmärrä kanssakulkijaamme, - emmekä itseämme.
Jos ei Nesser hengästytä, niin ei taatusti pitkästytäkään; tasapainoinen miellyttävästi eteerinen ja edukseen poikkeava teos, jossa rikoksella on sivuosa, jättää vekkulin lukujäljen kuin myös
Aleksi Milonoffin  luonteva käännnös.

- Kuuden jalan syvyydessä
päivänkoitto pysäyttää kaksi sokeaa matoa.
Ne kuuntelevat kummissaan ääniä yläpuolellaan
Muuttavat sitten suuntaansa ja kohtaavat toisensa sattumalta.

Aiempia omia rattoisia treffejä Nesserin kanssa: Herra Roosin tarina 2013, Yksinäiset 2014 ja
Pikku Burman teurastajatar 2015.

Kristalta/Lukutoukan kulttuuriblogi meinasivat sanat loppua:)


- New Yorkiin saapui neljä täyttä matkalaukkua ja kaksi tyhjää sydäntä.

Vaan mitä sieltä lähti?

"Brasilia" - ex Libris...

"Brasilia", Maria Manner & Teivo Teivainen, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2016, 198 s.  Valokuvat Luiz Baltar.
"Maria Manner on Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja, joka toimi lehden kirjeenvaihtajana Brasiliassa vuoden 2014. Oleillut maassa myös ennen sitä ja sen jälkeen. Viihtyy rannikon suurkaupunkien lisäksi parhaiten Amazonian sademetsissä. Työskennellyt aiemmin HS:n politiikan toimittajana, Taloussanomissa ja Ylioppilaslehdessä. Valtiotieteen maisteri, Teivo Teivainen (s. 1965) on maailmanpolitiikan professori ja tutkimusjohtaja Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa. Vietti vuoden 2014 vierailevana professorina Rio de Janeiron valtionyliopistossa. Asunut Etelä-Brasiliassa Porto Alegressa 2000-luvun alussa. Liftannut ja luennoinut eri puolella Brasiliaa 1980-luvun lopusta lähtien. Julkaissut useita Latinalaista Amerikkaa käsitteleviä kirjoja."(Lievelehti)

Luiz Baltar on kuvajournalisti Rio de Janeirosta. Hän uskoo valokuvaukseen kriittisen ilmaisun ja aktivismin muotona ja pyrkii luomaan vuoropuhelua kuvan ja yhteiskunnallisten kysymysten välille, etenkin mitä tulee hänen kotikaupunkiinsa. (Lievelehti)

Baltarin puhuttelevat kuvat elävöittävät tekstinmyötäisesti ja onnistuneesti teosta.
"Tämä kirja on sukellus Brasiliaan. Se kertoo Etelä-Amerikan jättivaltion murroksesta ja kasvukivuista, toiveista ja pettymyksistä. Teos vie lukijan suurkaupunkien laidoille, karismaattisten saarnamiesten kirkkoihin, laakeille viljelyksille ja sademetsää halkovalle valtatielle.
Kirjailijat pohtivat kuluttamista, korruptiota, rasismia ja kansalaisten kasvaneita vaatimuksia. Miten on syntynyt poikkeuksellisen monimutkainen poliittinen järjestelmä ja ristiriitojen riivaama talous? Mitä tapahtuu, kun kymmenet miljoonat ihmiset nousevat köyhyydestä? " (Takakansi)

Teos on varsin ajankohtainen näin kesäolympialaisten alla, joiden järjestely on poikinut paljon levottomuutta, tyytymättömyyttä, korruptiota ja eriarvoistumista.  Tekijät lähestyvät eri aihepiirejä paitsi asiapitoisesti ja faktoja luetellen myös kerronnallsin keinoin ikäänkuin ruohonjuuritasolta, käydyin keskusteluin ja henkilökuvin värittäen. Oma osansa on luonnollisesti jalkapallolla, joka on edelleen osa kansallista identiteettiä ja maan eri kolkkia sekä yhteiskuntaluokkia yhdistävä tekijä. Mutta ovat myös presidentit Lula ja Dilma, Petrobras, köyhimpien huonot mahdollisuudet kouluttutua huolimatta  "Bolsa Familiasta", tuesta jonka ehtona oli että perheen lapset kävivät koulussa ja rokotetaan. Bolsa Familiasta tuli monilla mittareilla maailman suurin yksittäinen sosiaaliohjelma ja sen piiriin kuului 2015 14 miljoonaa perhettä, jotka saivat keskimäärin hiukan alle 50 euron avustuksen kuukaudessa. Ovat Amazonasin hakkuut, silmänkantamattomat sokeriruokoviljelmät, huumeongelmat ja väkivälta, faveloissa myös poliisin taholta. Mutta ovat myös capoiera, samba ja Rion karnevaalit, monet uskonnot ja niiden sekoitukset jne. Runsaudensarveen mahtuu elementtejä.

- Brasilialaisilla on keinonsa selviytyä maailmassa. Siinä missä suomalainen ajattelee selviytyvänsä hankaluuksista päättäväisyydellä ja luonteenlujuudella, sillä myyttisellä sisulla, brasilialainen ratkaisee asioita nokkeluudella ja älyllä. Tähän luovaan ongelmaratkaisuun ja tapaan luovia hankalissa tilanteissa viitataan käsitteellä "jeito brasileiro". Jeiton mahdollisia käännöksiä ovat muun muassa konsti, jekku, taipumus tai keino.  - Jeitoon voi liittyä sääntöjen kiertämistä tai venyttämistä omaksi hyväksi, mutta yleisesti ottaen se on kekseliäs ja improvisoitu tapa hoitaa jokin tilanne. Se on ennen muuta keino selviytyä odottamattomassa tai hankalassa paikassa ja epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. 

Tämä kirja on sydäntä lämmittävä, iloisen lämpimiä muistoja esiinkutsuva ja hauskuudessaan melkoinen tietopaketti eri perspektiiveistä kaikille meille nojatuolimatkailijoille, joiden sydän kuten omani, sykkii Brasilialle ja joiden sielu on jäänyt vaeltelemaan silmänkantamattomille praioille Porto de Galinhasiin, "Kanojen satamaan", jonne myös viimeiset orjalaivat purkivat lastinsa.  Sekä Recifen mijoonakaupungin tornitalojen varjoihin ja Olindan maalauksellisille kujille, ja jotka on kiepattu mukaan istumaan illanviettoon keskelle katua polkaistuun hauskahetkeen. Meille jotka olemme tavanneet ahkeria ja työteliäitä ihmisiä, saaneet kokea paljon kauneutta, ystävällisyyttä, iloa ja koko olemuksen täyttävää naurua, pursuilevaa ja luontevaa elämäniloa, nähneet favelat ja katulapset ynnä parempiosaisten runsaan vaurauden merkit, kokeneet luonnon värikylläisyyden ja monimuotoisuuden, rankkasateen, lämmön ja auringonloiston...

Tuleville potentiaalisille kanssalukijoille: juonikasta Brasilianreissua & boa viagem sekä kirjoittajille; muito obrigada!!

"Päiväntasaajan eteläpuolella ei ole syntiä". Näin on todennut hollantilainen teologi Kaspar van Baarle. Tuon haluaisin uskoa; joten
 jeito brasileiron hengessä:

"Kummatukkainen tyttö /Girl with curious hair & Oblivion" - ex Libris...

"Kummatukkainen tyttö", David Foster Wallace, Kustannusosakeyhtiö  Siltala, 2016, 320 s., suomentanut Juhani Lindholm. Kummatukkainen tyttö on valikoima novelleja David Foster Wallacen kokoelmista Girl with Curious Hair (1989) ja Oblivion (2004).

David Foster Wallace (1962 - 2008) on modernin amerikkalaisen kirjallisuuden ohittamaton nimi. Itahacassa New Yorkissa syntyneen Wallacen ensimmäinen romaani The Broom of the System ilmestyi 1987 ja hänen pääteoksensa, massiivinen 1100-sivuinen Infinite Jest 1996. Postuumisti 2011 ilmestynyt The Pale King oli Pulizer-romaanipalkintoehdokas. Romaanien ja lyhytproosan ohella Wallace kirjoitti monipuolisen ja elävän esseetuotannon. Hänen tuotannostaan on aiemmin suomeksi julkaistu esseekokoelma Hauskaa mutta ei koskaan enää. Esseitä ja argumentteja. (Siltala 2012) sekä novellikokoelma Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja (Siltala 2014). (Lievelehti)

"Maksimalisti, hysteerinen realisti, metamodernisti, kielioppinatsi, semifuturisti, metaironisti - Wallacen häkellyttävä, omaehtoinen proosa on siittänyt leegion häntä määrittämään pyrkiviä leimoja. Olennaista on hänen teostensa elämyksellisyys ja ainutkertaisen tarkkuuden tuntu. " (Takakansi)

-  Kanelityttö. Täyteläiset huulet, karamelli-iho, brandyhiuksinen etelä-amerikkalaistyyppinen tyttö. Tyttö, jonka väri on kuin likainen valo, silmät pitkään keitetyn valkoiset ja tukka kuin likööri, säihkyvä ja savuinen; teräväkärkiset rinnat, jotka keinahtavat kun hänen rintakehänsä vetäytyy sisäänpäin, kun rintakehä vetäytyy ja käsi lepattaa huolestuneesti rintalastan vaiheilla naurusta. Joka on jatkuvaa. Iloluontoinen tyttö. Nauraa mille tahansa mikä ei ole makaaberia tai poliittista, välttäkää aborttikeskustelua, mutta muutoin säätila on vakio, se kantaa  häntä paikasta paikkaan eikä päinvastoin, nauru on läpitunkevaa laatua joka muistuttaa riivausta, avuntonta rypistyvää naurua, jonka keskellä on hänen käsityksensä poikkeavuudesta ja siitä mikä on noloa, harmitonta harmia jokaiselle joka elää maailmassa, joka on pelkkää väkivaltaista sarjakuvaa, kosteat silmät hakevat apua ympärilleen vilkuillen, kutsua painovoimaan, heilahduksessa puuvillaa vasten hieroutuneen rinnannipukan kutistumista, jotain muuta ajateltavaa että hän voi levätä naurunkouristukseltaan. Hauskuutta, joka lähestyy jo kivun rajoja.

Wallace nakuttaa tekstiä kuin palokärki paukkuen puuta niin, että säleet sinkoilevat holtittomassa kaaressa yltympäriinsä. Hän naurattaa ja suututtaa, vihastuttaa ja ihastuttaa sekä leikittelee ilkikurisesti niin sanoilla kuin lauserakenteillakin lukijan valppautta testaten ja kirjallisia rajoja paukutellen.
Hän vaihtaa lennosta ja estoitta tyylilajista toiseen. Lukukokemus on kuin huristelu, katkeamaton ajelusarja Linnanmäen vuoristoradan ensimmäisessä vaunussa. Räväkkää ravia, joka aika-ajoin heittää laukan puolelle. Wallacen aihepiiri on laaja siirtyen perhosen keveydellä viidakossa keskellä aukiota pönöttävästä ja viisaita viskelevästä lapsijumalasta psykiatrin pakeille kiemurtelemaan, valheellisuuden ja tyhjyyden ongelmavyyhtien purkuun ja retosteluun. Wallace ei jätä kylmäksi ja luonteva ajatuskulku sai aprikoimaan, mihin tällä "kauhukakara"-volyymillä olisi ylletykään, jos kirjailijalla vuosia riittänyt? Ihanan viuhto kokoelma!

Suomentaja Juhani Lindholm on selättänyt tämän käännösurakan luovin ja herkullisin sanankääntein ja lausein näppärän vaivattoman oloisesti meidän lukijoiden, verbaalinautiskelijoiden suureksi iloksi ja riemastukseksi; tästä kunniamaininta hänelle!  Ilkka Kärkkäisen kansi on osuvan onnistunut: välähtelevä liekki kuin Wallacen teksti!

Kiintoisasti Juhani Brander, Aamulehti 8.6.2016 ja Kyösti Niemelä Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja - teoksesta Helsingin Sanomissa 23.3.2014.


No huh-huh:

siltala

"Pommimies ja hänen naisensa" - ex Libris...

"Pommimies ja hänen naisensa / Bombmakaren och hans kvinna", Leif G.W. Persson, Kustannusosakeyhtiö Otava, 2016, 495 s., suomentanut Kari Koski.


Leif G.W. Persson (s. 1945)  on ruotsalainen kriminologian professori.
Hän on Skandinavian nimekkäin rikollisuuden tutkija, psykologisten profiilien laatija ja oikeusministeriön neuvonantaja. Hän avaa romaaneissaan poikkeuksellisen näkymän poliisitutkimuksen suljettujen ovien taakse. (Lievelehti)


"Ruotsin turvallisuuspoliisin Lisa Mattei saa varoituksen: Eskilstunassa asuva somalinuorukainen valmistautuu iskuun, jonka on suunnitellut terroristijärjestö Al-Shabaab. Kohteena on kaikkein pyhin: kansallispäivää Skansenilla juhlistava kuningasperhe. Pitääkö vihje paikkansa, vai häiritseekö soluttautuja turvallisuuspoliisin toimintaa? Poliisitutkimusten sisäpiiriläinen Leif GW Persson pureutuu pelottavan ajankohtaisessa trillerissään kansainväliseen terrorismiin. Samalla hän marssittaa parrasvaloihin vahvan naissankarin." (Takakansi)

Edeltäjästä, "Pinokkion nenästä" totesin: yllä olevan litanian saattaa harva kirjailija selvittää voitokseen siten, ettei tarina ja henkilöstö hajoa lukukelvottomiksi atomeksi, kuten onnistuu takuuvarma, armoitettu profiilienluoja Persson... Näin on laita myös tämän pommimiehen.

Aihe on mitä aktuellein ja polttavin, elämme iskujen maailmassa. Tutkinnanjohtajana on kerrankin nainen: turvallisuuspoliisin päällikkö Lisa Mattei. Tapahtumat kulkevat kronologisesti aikajanalla 11.5. - 10.6. yhdeksään lukuun ja 120 kompaktiin kappaleeseen jaettuna. Siitä johtuen ei henkilöhahmojen runsaus käänny itseään vastaan eikä aiheuta päänvaivaa, sillä heihin on pumpattu riittävästi eloa ja yksilöllisyyttä,  erehtymättä retosteluun kaartin addiktioilla tai traumoilla, mikä on vähintäinkin tervetullutta viimeaikaisten epäaitojen mässäilyjen runsauden jälkimainingeissa.
Lisa Mattei, työn ja perhe-elämän akselilla sinkoileva napakka tutkinnanjohtaja,  joka käy aina välillä painamassa korvansa kiskoja vasten tunnustellen maaperää ja kaunis Louise Urqhart, varakas vuokraemäntä, potentiaalinen pommintekijän nainen, nainen ensiluokkaista englantilaista maatiaisrotua  sekä sanavalmis Frank Motoele, valkoisen miehen musta painajainen.

Romaani tarjoaa myös ripauksen kotoista, herkullisen vinohymyistä huumoria: perhepäivällisten "rennon" riemukkuuden pidäkkeetöntä kuvausta, perhedraamaa räiskyvimmillään ja näpsäkkää naljailua numeroniiloista kuin myös pienen Ellan, 5-v. ikimuistoisen tarhaan kyydityksen hulppeasti pii-paa poliisiautolla damage controllin hengessä jne. Pieniä pikantteja heittoja, kuten "Semper  equitet alquem /  Aina se ärsyttää jotakuta" on  siroteltu  pirteiksi mausteiksi.

Tutkintaprosessi on uskottavasti etenevä ja Perssonin kirjoittaa painavalla asiantuntijuudella laadukasta tekstiä, joka ei turhia kieputtele, kiemurtele eikä raakuuksia ripottele.
Kirjailijan fokus ja ote pitävät. Kiinnostavuus säilyy loppumetreille saakka: tätä oli ilo lukea, sesongin pomminvarmaa parhaimmistoa.  Kari Koskelta luonnikas suomennos!


Kysymys kuuluu: mitä meidän pitäisi päätellä miehestä, jonka kravatissa vaaleanpunaiset elefantit vaeltavat sinisen savannin poikki?

Sanopas se:

"Bensaa Venäjältä" - ex Libris...

"Bensaa Venäjältä", Harry Kiianen, Nordbooks, 2016, 79 s.

Tämä on Harry Kiiasen, lappeenrantalaisen trubaduuri-kirjailijan toinen runokokoelma. Teos on jaettu neljän otsikon alle: Bluesin taikaa, 
Pinball Wizard, Joutsenon poliisi, Kasvihuone ja Bensaa Venäjältä.

Hola! Harry: sitten viime tapaamisen on  paljon vettä kuohunnut ja virrannut Imatrankoskessa, yksi perhekunnan koirista kuollut ja uusi hommattu sekä silmälasit räjähtäneet ja pokat paukkuneet poks-poks aina perhevitsiksi asti. Siispä kun Vaari tuon lasit paukkuu poksi-poks viestin kuulee, hän oitis ottaa par' laakia pakkia vetääkseen silkkihansikkaat kätösiinsä...

Wilmar Silva de Andranden  "Säröjä purppuranpunaisessa järvessä" loi myös positiivisen mielleyhtymän vastaavanlaiseen luomisen riemuun ja riehakkuuteen kuin Hola!

- Sinä olet
kirkko vieraassa kaupungissa
keskellä hulinaa
pakenimme sisään
vedän henkeeni avaruuttasi

sinä olet tummma katve
silmänurkassani
käännän silmäni kadulle
vaikenen taas


- en ymmärtänyt lähteä Rioon
enkä mihinkään muuallekaan
jäin kuulemaan tulitusta siitä
kuinka ihmisen on oltava työssä ollakseen ihminen
tyhjä tauluni otti sen vastaan totuutena
vailla kritiikkiä
lopulta olin valmis vaikka kanarialinnuksi



- kun sataa
me kaikki  pienet ihmiset 
olemme taivaalta putoavien
pisaroiden armoilla
kannamme lapsiamme lentokoneisiin
vedämme  halkopinon päälle pressua
katsomme sisään huuruisten ikkunoiden lomasta
seisomme yksin
kadunkulmassa
katulampun alla
katsomme sisään huuruisten ikkunoiden lomasta
kuinka vastarakastuneet
hymyilevät toisilleen
valokehässä

kun sataa
olemme kristallipianon armoilla
jäiset puikot taivaalta
saavat meidät yhteen
samaan lauluun 

Tuota riimittelijän herkkää lyyristä puolta, kun sitä kerran barskiuden ja särmän ohella selkeästi on aistittavissa, voisi hyvin  enemmältikin käyttää hyväksi tulevissa kokoelmissa, - se ei olisi mistään - miehekkyydestä - mitenkään pois, koska Kiiasen ote sen kyllä kestää:) Tärkeä koulukiusaamisen teema ja sen kohteeksi joutuneen haavat, polttomerkit syvällä sielussa  on ansiokkaasti nostettu jälleen esiin!

Tonite: Anni-Maija!
julisteessamme eloveena-tyttö
Mikko väritti  kaksi hammasta piiloon
soitimme raakaa boogie-rokkia
kuva oli kuin Teuvo Tulion leffasta


Runot ovat tässä kuopuksessa venyneet pituutta, joten herää kysymys, josko tekstin tuotto taipuisi jo pienimuotoisiksi stooreiksi, kertomuksiksi, esseiksi?? Huumorin kukka korvan takana luotu messevä,  ryppyotsaisen ja vakavamielisen runouden vastapainoinen, beat-vivahteinen kooste kaikesta siitä, mikä rassaa ja mietityttää ynnä mitä päässä iloisesti poukkoilee; - elämästä...
Runot onnistuivat hauskuuttamaan, joten vaikkei bensaa Venäjältä, niin suonissa kuitenkin

nyt & aina:

Terveyskeskus palvelee...

Reilun tunnin ryytävän puhelinjonotuksen jälkeen, saman jumputtavan biisin soidessa ja
sedän kailottaessa tasaisin välein palvelussamme on ruuhkaa, yllätti  terkantäti vastaamalla hätkähdyttämään hereille koomasta ja vankoin, jämäköin perusteluin re: edellisen käynnin seurataan,  onnistuin kuin onnistuinkin tinkaamaan itselleni ajan luomenpoistoon toki tuimankalsealla  kommentilla tohtori katsoo ensin.

Seurataan-mallisen, suomalaisen omalääkärin ollessa paikalla vasta heinäkuussa kelpuutin tähän massiiviseen, vaikeaselkoiseen operaatsiooniin tri Tamaran arvellen tapauksen olevan puheitta paras. Ensikättelyssä, jota ei kuulemma kättelykiellosta johtuen fyysisesti koskaan  tapahtunut, Tamara ynseästi ilmoitti, että me poistta luomet vaan syksyt! Ammattietiikkansa velvoittamana hän kuitenkin repäisi laastarin suspektin päältä ja tokaisi: me kattso! Näppäsi sitten näpeillään kohteesta palasen irti ja näytti : te kattso! Hyvinhän tämä tälleenkin etenee lohduttauduin pohdiskellen ovatko kustannussäästöt jo menneet näin pitkälle ja äimistelin, josko luomumenetelmät ovat jo saavuttaneet terveydenhuoltommekin...

Me tehhdä toimenpiteet ja niin mentiin hanhenmarssia kohti ao huonetta. Mummo istua pönöttämään ja Tamara kolistelemaan kaikki kaapinovet auki etsiessään itsekseen tarmokkaasti jupisten tarvittavia välineitä. Nyt me kuoletta teidät; toivottavasti ei lopullisesti tai äskettäin olleen ruiskuhässäkän tapaan välähti mielessä. Sitten me kaappii teidät jatkoi arvon tri heiluttaen jotain parisiinperunoihin tarvittavan värkin mallista instrumenttia uhkaavan lähellä silmiäni. Me kaappii ? Jahans, jonkilainen tee-se-itse-versio tyrkyllä?

Kaikesta tästä selvittiin molemminpuolisin kiitoksin, kumarruksin ja hyvän kesän toivotuksin.
Pointti on: moniko väsyy kesken jonottamisen ja luopuu, kun ei edes nykytekniikalla ole saatu sähköistä ajanvarausta aikaiseksi tai jonostusaikaa puretuksi ja toisekseen, jonkun komplisoidumman oireyhtymän ollessa kyseessä, on ulkomaalaisten lääkäreiden riittämätön suomenkielen taito melkoinen yhteiskunnalle koituva riski- ja kustannustekijä, he kun eivät saa puhua esim. englantia, on minulle vastattu. Luomenpoisto useinkin kappalein kerralla on tuttu juttu, yhtäkään ei kosmeettisista syistä ja ilman vahvaa epäilyä ole suoritettu, mutta tämä performanssi mittavuudessaan - ja hilpeydessään - oli ainutlaatuinen ottaen huomioon operaation vaatimattoman laajuuden & vakavuuden:) Voi hurja!!  Tohtorin  nimi on muutettu. Itse poistosta jäi siisti jälki, potilas ja lääkäri ovat hengissä ja voivat hyvin, joten

kesäkukkia & iloista viikonloppua:

"Pasilan mies" - ex Libris...

"Pasilan mies", J.K. Tamminen, Minerva Kustannus Oy, 2016, 264 s.

"J.K. Tamminen on pitkän linjan rikostoimittaja. Vuodet rikosten ja rikollisten parissa ovat tehneet alamaailman salaisuudet hänelle tutuiksi. Tammisen vahvat ja toverilliset suhteet kovan luokan rikollisten - ja myös poliisin - kanssa ovat avanneet ovia maailmaan, jossa luottamus ansaitaan teoilla, ei puheilla.

Autenttisuudessaan pysäyttävä aikalaisromaani avaa karun näkökulman poliisin erikoisyksikön toimintaan. Pasilan miehen keskushahamo on Helsingin huumepoliisin päällikkö, rikosykikomisario Jouko Aro,
joka on ansiomerkeillä palkittu lainvartija ja työtoverien arvostama esimies. Arolla on laajat henkilösuhteet. Hän on poliisi, joka kysyy konnalta päivän kuulumiset. Hän on mies eturintamalta. Arolle on tärkeää tulos. Kaikki keinot ovat luvallisia, mutta oikeassa mittasuhteessa.
Mittasuhteen päättää Aro. Jouko Aro on miehekäs eikä valita. Hän ei kestä paskahousuja ja nirppanokkia. Sisäministeriön vinkujat ovat Arolle liikaa, samoin KRP:n hidastelijat.
Aro ei näe yhtään hyvää syytä olla hidas. Homma on hallussa, kunnes eräänä päivänä julkisuuteen astuu kihlakunnansyyttäjä, joka kertoo: "Jouko Aroa epäillään useista törkeistä virkarikoksista.
Kyse ei siis ole yhdestä teosta, vaan tutkinnassa on ilmennyt, että toiminta on ollut pitkäkestoista. Tasoluokka on törkeä, eli kyseessä on tuhansien eurojen rikoshyöty. Uutinen on kuin isku vyön alle Arolle itselleen ja hänen alaisilleen - tai ainakin useimmille heistä. Kovan luokan rikollisten keskuudessa tieto herättää hämmennystä. Keskusrikospoliisiin piirissä olleen pikemminkin tyytyväisiä." (Takakansi)

Tapaus Jari Aarnio on ollut tapetilla pitkään ja sitä on tympääntymiseen asti revitelty ja selostettu mediassa. Kaikki tämä nyt, kun poliisivoimia entisestään supistetaan. Aprikoiden tartuin tähän Tammisen, joka omien sanojensa mukaisesti on "kuprun tehnyt yrittäjä, konna, juristi teologi ja nyt siis myös kirjailija" (Yle  4.5.2016) - esikoisteokseen, joka tarjosikin selkeäsanaisuudellaan ja riittävilla kerronnallisilla ansioillaan yhdenlaisen  version tästä kuluneesta ja liki loppuunkalutusta luusta. Kirja esiintuo myös eri yksiköiden väliset yhteistyön ongelmat, keskinäisen kilpailutilanteen sekä tiedonvälityksen panttaamisen haitat ja sen usein vain yksisuuntaisen kulun.  Ei mikään vuoden tulokas dekkari, kuitenkin eräs näkökulma maamme rikos- ja oikeushistorian erikoislaatuisimpaan vyyhteen ja laajaan tutkintamateriaaliin sekä eräänlainen sisäpiiriläisen kurkistus ja visio tapahtumain kulusta.

-Vuosien kuluessa rajat tullin ja poliisin välillä ovat huumekaupan osalta sulaneet. 
Välillä tämä on hieman ongelmallista. Helsingin huumepoliisin rinnalle ovat kasvaneet merkittäväksi tekijöiksi Eteläisen tullipiirin uuden ajan miehet ja naiset.
Lisäksi keskusrikospoliisilla on omalla toimialallaan vastuu kansainvälisten virkamiessuhteiden hoidossa. Näin on erityisesti poliisitoimen osalta. Seurauksena on monipuolista osaamista, mutta välillä myös huomionkipeää kilpailua.

- Joskus kannattaa päästää pikkutekijä läpi. Pieniä takavarikoita on syytä välttää. Tärkeintä on suuri kuva. Jokainen nimi  on tärkeä.

"Pasilan mies" valikoitui omaksi kirjasesongin kotimaiseksi dekkariesikoiseksi puolisattumalta ollen samalla  pieni panos kuluvaan dekkariviikkoon.

Hyväksi lopuksi toivoa sopii, ettei tämä pitkä varjo lankea koko ammattitaitoisen ja vaativaa työtä yhä niukkenevin resurssein tekevän ammattikunnan päälle, vaan että he kaikesta priorisointitarpeista huolimatta jaksavat sinnikkäästi puurtaa yhteisen hyvän eteen ja ylläpitää turvallisuutta kaikilla saroilla!

Voimia:

"Elää, ajatella, katsoa / Living, Thinking, Looking" - ex Libris...

"Elää, ajatella, katsoa", Siri Hustvedt, Otava, 2016, 462 s., suomentanut Kaisa Sivenius.

Siri Hustvedt (s. 1955) on norjalaistaustainen amerikkalaiskirjailija, taidekriitikko ja kirjallisuustieteen tohtori. Hän on julkaissut kaikkiaan kuusi romaania, runokokoelman, esseitä ja tietokirjoja.
Hustvedt asuu Brooklynissä New Yorkissa aviomiehensä Paul Austerin kanssa. (Lievelehti)

"Rakastettu kirjailija sukeltaa tieteen ja taiteen maailmaan selvittäessään ihmisenä olemisen mysteeriä. - Hän ammentaa psykologiasta, luonnontieteistä, tunnetuista ja vähemmän tunnetuista taideteoksista sekä omista kokemuksistaan kuvatessaan, millaista on elää, ajatella ja katsoa." (Takakansi)

Teos on selkeästi jaoiteltu kolmeen lukuun alaotsikoineen ja sisältää kattavan lähdeluettelon.
Varsin kiinnostava ja laaja-alaisuudessaan perinpohjainen kooste. Kaiken muun mainion annin lisäksi Hustvedtin äidin viisaat sanat: "Älä tee mitään, mitä et todella halua tehdä" ovat oiva elämännuora! Tuon kun aina muistaisi, olisi itsensä kanssa enempi Sinut.

-  Kirjailijalta: esseeni ovat eräänlainen mielen matka, taival kohti vastauksia, mutta olen samalla kipeän tietoinen siitä, etten koskaan ole pääsevä matkani määrään. Käytän omia kokemuksiani aivan samoin kuin toisten - oivalluksina, joista ajatus voi lähteä eteenpäin. 

Luvussa Ruumiilllistuneita näkymiä. Mitä merkitsee katsoa taideteosta. Hustvedt nostaa esiin mm. Francisco de Zurbaránin maalauksen (Kuva Wikipedia)  "Sitruunoita, appelsiineja ja ruusu", 
ei pienen - ei suuren työn ja toteaa: Värit ovat kirkkaat, mutta himmennetty taustaa vasten.
En pysty jäljittämään ensimmäisiä sekunnin tuhannesosan tiedostamatonta reaktioitani kuvaan, mutta tiedän, että se osui minuun välittömästi ja ruumiillisesti, ja jos joku olisi ollut paikalla mittaamassa sympaattisen hermostoni aktivoitumista, hän olisi todennut kiihtyneen pulssin ja lisäntyneen hikoilun ihollani ja päätellyt minun olevan kiihtyneessä mielentilassa ja tarkkaavainen. Miksi? Ja sitten seuraa Hustvedtin oma analyysi...

On huikea tunne, kun taideteos tai konsertti aikaansaa fyysisen reaktion, joka liu'uttaa ikäänkuin oman itsensä ulkopuolelle ja luo hetkellisen samanaikaisen  yhteyden kaiken olevaisen kanssa,
niin ettei mitään puutu vaan kaikki on läsnä. Sama kokemus valtaa usein mielen luonnossa kulkiessa ja maisemia havainnoidessa, kaikki tuntuu olevan täydellisesti  kohdillaan.
 
Halusta: halun kohde - halun kohde olipa kyseessä hyvä ateria, kaunis asu, auto, toinen ihminen tai jokin abstrakti asia kuten maine, oppineisuus tai onnellisuus - on ulkopuolella ja matkan päässä. Oli se mitä hyvänsä, se puuttuu tässä ja nyt. Haluilla ja tarpeilla on semanttinen ero, vaikka ne usein menevät päällekkäin.

Valvomisesta: Itse luen tätä nykyä iltapäivisin. En koskaan yöllä, sillä kirjat kiihdyttävät sisäisen kertojani eloisaan ajatukseen toisensa jälkeen. Epäilemättä yletön lukemiseni piti minut valveilla Reykjavikin yönä kauan sitten, mutta kesäkuun päättymätön päivä varmasti myös sekoitti vuorokausirytmini estäen ruumistani ilman pimeäntuloa vaipumasta rajamaahan, 
joka olisi johdattanut minut uneen. Nyt asiaa ajatellessani taisin olla ahdistuneempi uneen pääsemättömyydestä kuin mistään muusta, mikä itse asiassa pätee edelleenkin usein,
kun minua väkisin valvottaa. Onneksi niin ei käy usein. Valvojan on katkeraa kuulla lintujen aloittavan laulunsa. Vaan kuinka suloista ja auvoisaa onkaan toisaalta havahtua levollisen yön jälkeen mustarastaan korviahivelevään konserttiin....

Identiteetistä: identiteettien, samaistumisten ja halujen vyyhtiä ei käy avaaminen.
Tulemme siksi mitä olemme toisten kautta, ja minä on huokoinen, ei umpinainen kontti.
Vaikka se alkaa geenikartasta, se saa ilmaisunsa vasta ajan myötä ja ainoastaan suhteessa maailmaan.

Lukemisesta: lukeminen on sisäistä toimintaa. Se on intiimi alue, jossa mieheni sanoin
"kaksi tietoisuutta kohtaa." Lisäisin itse, että samoin kaksi tiedostamatonta,
 - Omalaatuinen totuus nimittäin on, että myös  ne kirjat joita emme enää aktiivisesti muista ovat osa meitä ja voivat kadonneen sävelmän tavoin yhtäkkiä palata takaisin.
Lukemisen osio oli erityisen antoisa ja ajatuksia herättävä. Jäin tuumailemaan, kuinka itse ja omakohtaisesti lukemisen tarpeeni ja kokemukseni sanoiksi pukisin jos niitä jollekin toiselle selventää tahtoisin... Ja toisekseen iäisyyskysymys: onko lukeminen elämäntapa vai todellisuuspakoa? Itse lukeuden ensimmäiseen koulukuntaan ja koen kotona pönöttävät kirjahyllytkin osaksi identiteettiäni.


Kokonaisuus on taattua Hustvedtia. Osin kulloiseenkin aiheeseen, yksityiskohtaan tai viitteeseen  kohdistuvan oman riittämättömän tietopohjan puutteesta johtuen vaikeaselkoinenkin, ajatuksella ja huolellisuudella kirjoitettu, erilaisia lähestymistapoja ja runsaasti materiaalia lisäajatuskulkuihin tarjoava asiapitoinen kokonaisuus ja perinpohjaisesti pohdiskeleva ehdottoman intressantti ja keskittymistä edellytävä teos.

Tervetuloa lukusille Tiina Susanna; hauskaa kun tulit mukaan taittamaan taivalta kanssani:)


"Katson ja joskus näen" tähän toteamukseen on hyvä lopettaa. Voi vain toivoa, että useammin kuin joskus näkisi...

Silmät sirrillään & aivonystyrät nyrjällään:

Mikä ilon & onnen päivä...

Isosti onnea kaikille vastavalmistuneille, hohtavan valkolakin päähänsä painaneille ja pääsykokeisiin valmistautuville, opiskelemaan lähteville ja  koulutyönsä päättäville kateederin molemmin puolin sekä kesän syliin heittäytyville lapsosille!

"Kulje vaiston varassa.
Kulje vailla pelkoa.
Lennä niin kuin muuttolintu
yli esteiden.

Viisaus on Sinussa
sydämesi pohjalla.
Älä pelkää ottaa vastaan
kuiskausta sen.

Älä pelkää kulkea
avata ja sulkea.
Olet vapaa valloittamaan
vuoren kaukaisen.

Nauti tästä retkestä
jokaisesra hetkestä.
Ota vastaan uusi päivä
ainutlaatuinen."
Anna-Mari Kaskinen


Te nuoret ja lapset olette pääsäntöisesti upeita ja rohkeita,  täynnä potentiaalia ja innovatiivisyytta, kohteliaisuutta ja  avoimuutta sekä elinvoimaa, - koko suuri  kirjoittamaton tulevaisuus. Minä uskon ja luotan teihin! Elämä on suuri seikkailu; nautttikaa. Onnea matkaan!

Pienenä takaiskuna ja koulutusmyönteistä asennettamme ravistelevana seikkana mainittakoon,
että ekaluokkalaisemme, nti Elohopea lienee vastaansanomaton todiste koululaitoksemme tehokkuudesta, sillä hän antoi topakasti yksiselitteisen ja perustellun ilmoituksen:
"Koska osaan jo lukea, kirjoittaa ja laskea sekä tiedän ihan kaiken, en enää mene syksyllä kouluun!" Lyhyestäkö suvivirsi siis kaunis? Itseluottamus on toki positiivista, kuitenkin rohkenimme olla asiasta tiukasti toista mieltä ja argumentoida vankasti mielenmuutoksen tarpeellisuuden puolesta:)

Onnekkaat  kaikki he, jotka saavat tänää juhlia & jakaa ilon kanssanne:)  Koulutyönsä päättävälle ja lukioon opiskelemaan siirtyvälle Esikoisen tyttärelle,Tähtisilmälle saamme tänään ruusuja ojentaa ja hänet syliimme sulkea, joten

yhtenä onnekkaista:

Blogger Recognition Award...

 

Kaunis kiitos palkintohasteesta kuuluu riitta k:lle / Kirjaviekoon :))


1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

2.  Blogin syntyhistoria
Kiitos ja kauhistus koko blogista kuuluu Amigolle, Pojanpojalle, sillä hän reissuun lahtömme alla poiketessaan ohimennen kysäisi, mikset kirjoittaisi talven 2011 reissukokemuksista blogia? Minä tyttö pinkaisin silkkaa ajatusta pakoon kyökinpuolelle pressontöräytykseen ja palattuani oli alusta koneellani valmis. Heippa & kirjoittelemisiin huikkaisi Pojanpötkäle ovenraosta! Kerrassaan hilpeä tyyppi...
Jätti minut sormi suussa ja silmät ymmyrkäisinä istuskelemaan. Sormet näppäimistölle 
ja munaks & menoks! Kirjoittaminen on omin tapa ilmaista itseäni, joten ihan silkasta kirjoittamisen ilosta tässä nakuttelen.

3. Ohjeita aloittelevalle bloggaajalle
- istu kaikessa rauhassa alas, mieti ja valitse blogillesi ja kirjoittajapersonaallesi mieluinen ja omanoloinen nimi
- määritä omat tavoitteesi ja se mitä haet postauksillasi sekä omat yksityisyyden ja avoimuuden rajasi
- valitse aihealue tai -alueet
- älä häröile äläkä hätäile, blogisi persoonallisuus muotoutuu ajan kanssa
- kun joskus vain tyhjyys humisee, älä hätäänny, se on luonnollista ja ohikiitävää
- kirjoita rehellisesti, omana itsenäsi siitä mikä Sinua aidosti innostaa ja kiinnostaa
- kurkistele kanssakirjoittajien blogeja ja kommentoi, etsi ja löydä - anna ja saa

Bloggaaminen on innostavaa, hauskaa ja kehittävää puuhaa, väkisin vääntämällä ei tule kuin takkuilua ja pahaa mieltä, kannattaa säilyttää tämä harrastus sellaisena, ikiomilla juurillaan:)

Kuin kesäkukkakimpun ojennan haasteen seuraavien blogien harkittavaksi:

Eniten minua kiinnostaa tie / Suketus
Hemulin kirjahylly / Henna
Kirjanurkkaus
Kirjasähkökäyrä / Mai
Kuutar lukee / Kuutar
Lumiomena / Katja
Madonluvut / Serentis
Luettua elämää  /Elina
Pihin naisen elämää / Pihi nainen
Villasukka kirjahyllyssä / Villis

Ilahdun, jos laitat tämän kimpun veteen:)

Kesäpäivää:

"Unpopular Bookish Opinions" - haaste...

Kaisa Reetta herätti minut, helteeseen unnukkaisena liuenneen nakkammalla kinkkisellä haastekävyllä; kiitos havahdutuksesta Sinulle:)

Ja näissä raameissa olisi tarkoitus marssia:
1. Linkitä haasteen antaja blogipostaukseesi ja lisää haasten säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkitä heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkitä heille postauksesi, jotta he tietävät,
    mikä on homman nimi.

  1. Kirja tai kirjasarja, josta kaikki muut pitävät, mutta sinä et?
Antti Hyryn  2009  Finlandiapalkittu "Uuni" oli teos, jota verkalleen tiili tiileltä muuratessa ei päässyt hikeä pukkaamaan ja olo oli kuin hidastettussa filmissä, - urvahtanut. Kaikki kunnia toki kuuluu leivinuunissa kunnon taikinajuuresta  paistetulle hapanleivälle ja huom. tässä paino sanalla hapan. Normisti teos, joka ei mitään  ajatuksia/tuntemuksia herätä, kokee julman pikapalautukseen kohtalon.


2. Kirja tai kirjasarja, josta sinä pidät, mutta kukaan muu ei pidä?
Horace Engdahlin "Sen jälkeen savuke" ja Fernando Pessoan "Hetkien vaellus"  ja "Anarkistipankkiiri" jakavat  jossain määrin mielipiteitä, mutta kuuluvat kaikessa huikeassa hulludessaan  ja verbaliikassaan suosikkeihini. Btw. Kaisa Reetta: Clarice Lispector: Passio vei sukat makkaralle ja teki jakauksia tukkaan, kiinnosti ja haastoi vaan avainta en löytänyt.. Hyvä valinta, postaustasi odotan innokkaasti:)


3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen kanssa, jonka et olisi halunnut?
Oi, voi(:  Yst. ks. kohta 4. Livenä kohdattua kyllä, muttei tekstinä...


4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pysty:
Chick-lit ja ns. kioskihömppä: yksiselitteisesti  -kiitos mutta ei kiitos!!

 
5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä?
Tämä on helppo: vaikka suuresti Agatha Christien koosteeseen "Pienet harmaat aivosolut. Poirotin parhaat mietelauseet" tykästyinkin, niin personana en kuuna kullan valkeana voisi kuvitella viihtyväni tämän pikkutarkan ja siloitellun besserwisser-monsieurin seurassa elävässä elämässä.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et?
Sofi Oksanen & Pirkko Saisio  jakavat kahden kärjen.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa?
Kalle Päätalon suhteen hyydyin jo "Iijoki"-sarjaa lukiessa, "Ihmisiä Koillismaalla" vielä selvitin kunnialla ja kiinnostuksellakin, mutta "Iijoki"-sarjan suhteen jäi  anti pieniksi tuhoon tuomituiksi yritelmiksi.

8. Kirja joka on huonompi kuin siitä tehty elokuva?
Huonompi? Ei vallan niin, mutta Margaret Mirchellin klassikko "Tuulen viemää" tuli luettua pariinkin kertaan ja elokuvana katsottua, eikä elokuva jäänyt teokselle jälkeen, kuten usein on asianlaita. Kirja antaa mahdollisuuden omalle mielikuvitukselle visalisoida henkilöt, paikat jne. Elokuvan tähtikaarti oli loistava: Vivien Leigh, Olivia de Havilland, Leslie Howard kaikki aikanasa valovoimaisimpia ja tietty komea Glark Gable Rhett Buttlerina, jonka käsivarsille jokainen nuori neitonen olisi  tuolloin lennosta kevyesti huokaisten vaipunut...

No näinhän tässä kävi, että tämä tyttö liukeni  aatoksissaan  Rhettin matkaan, joten hupsista ja asiaan. Viestikapulan ojennan leikkimielellä seuraaville:

Annika / Rakkaudesta kirjoihin
Hanna  / Hannan kirjokansi
Nellu /  Rinkka ja nojatuoli
Serentis / Madonluvut

Hikikarpaloin: