Vesa Taatila: "Murhapeli" - ex Libris...

 "Murhapeli", Vesa Taatila, WSOY, 2023, 256 s.

"Vesa Taatila (S. 1969) on filosofian tohtori ja Turun ammattikorkeakoulun rehtori-toimitusjohtaja. Murhapeli on hänen esikoistrillerinsä." (Lievelehti)

 

                                                        ©Jussi Vierimaa

Aamukuudelta lähellä Ypäjää autoilija ampuu motoristin, kaivaa esille hänen henkilökorttinsa ja kuvaa lyhyen videon. Tästä se alkaa. Sateinen marraskuun aamu muuttunut  kuumeiseksi ajojahdiksi, kun someen alkaa ilmestyä kuvia ruumiista. Tuntematon tappaja ottaa mittaa kaiken kokeneista poliiseista, panoksena on tavallista arkeaan elävien kansalaisten elämä. Tässä pelissä ei jaeta hopeapalkintoja." (Lievelehti)

 

 Esikoisdekkari uudelta kirjailijanimeltä herätti kiinnostukseni näin kaikenlaisten pelien aikana, joten ilman ennakkoluuloja, vaikkakin totuuden nimessä aprikoiden niillä mässäilyn suhteen, avasin tämän murhien pelimaailman, 

enkä pettynyt. Hyviksistä:

Ylikonstaapeli Lotta Pitkänen:  -  Seinäkello vilahti Lotan näköpiiriin, vaikka hän oli yrittänyt olla katsomatta sitä. Loimaalla viisaritkin raahustivat kuin savisessa pellossa. Vuoro oli jatkunut jo ikuisuuden, mutta hän tiesi pitkästä kokemuksesta, että viimeinen tunti tuntuisi loppumattomalta. Toisaalta, ei siinä ollut mitään valittamista. Hän oli saanut kokea jo ihan tarpeeksi mielenkiintoisen elämän, eivätkä nämä pitkät yövuorot olleet oikeasti ikäviä hetkiä. Afganistanissa hän oli monena yönä haaveillut juuri tällaisesta toimettomuudesta koettaessaan päästä uneen päivien painajaisista...

Ja pahiksista: Tappaja:  - Harkitsevuus oli syvällä tappajan luonteessa.  

Hädässäkin oli parempi ottaa mietintätauko ja toimia sitten oikein. Katsoa, mitä pitää tehdä ja miten. Panikoimiseen meni yhtä paljon aikaa kuin ajattelemiseen, mutta vain toisesta oli hyötyä tosipaikoissa.

Somemaailmassa monella taholla operoivat useammat tappajat, osin entiset Afganistanissa sotineet jermut, huhkivat olan takaa massamurhia, kun suomalaisen korpisoturin perintö huutaa toimintaa sorrettujen ihmisten puolesta ja ylikansallista kapitalismia vastaa,

Teos on oivasti jaettu lyhyehköihin, selkeisiin lukuihin, seikka, joka tässä toimija- ja tapahtumarunsaudessa lisää lukijan lukukokemuksen toimivuutta, miellyttävyyttä ja kerronnan jäntevyyttä.

 

Kuten esittelyssä mainitaan tämä teos  kysyy lukijalta, mihin kaikkeen olemme valmiita säilyttääksemme lokoisan nyky-yhteiskuntamme - tai tuhotaksemme sen ja valaisee kysymyksensä taustoja lukijaa säälimättä ja suorasukaisesti, kuvattuja tapahtumia säästelemättä, mutta Taatila tekee tuon kaiken niin nokkeasti ja taitavasti, ettei lukijaa ala etoa eikä hän luo mielikuvaa kuvausten laadun itsetarkoituksellisuudesta, - näppärää...  Mainio ja raikas uusi tuttavuus, joten

 

jatkoa kiitos:

Claire Keegan: "Nämä pienet asiat/ Small Things Like These" - ex Libris...

"Nämä pienet asiat," Claire Keegan, Tammi Keltainen kirjasto, 2023, 116 s., suomentanut Kristiina Rikman.

"Claire Keegan (s. 1968) syntyi ja kasvoi Irlannissa suuren perheen nuorimmaisena. Hän on opiskellut englantia ja politiikan tutkimusta New Orleansissa ja kirjoittamista Walesin ja Dublinin yliopistoissa. Keeganin novellit ja pienoisromaanit ovat voittaneet useita palkintoja. Nämä pienet asiat oli vuoden 2022 Booker-ehdokkaana, ja se voitti maineikkaan The Orwell Pricen.

Keegan opettaa kirjoittamista useissa arvostetuissa yliopistoissa." (Takakansi)

                                                          ©Philippe Matsas

"Joulu lähestyy irlantilaisessa pikkukaupungissa vuonna 1985. Bill Furulong lähtee toimittamaan hiiltä luostariin, missä hän kohtaa nuoren tytön, jonka kohtalo järkyttää häntä sydänjuuria myöten. Kohtaaminen saa hänet asettumaan kirkkoa ja tuomitsevaa ilmapiiriä vastaan, vaikka oma perhe ja koko kaupunki toivovat hänen vain unohtavan näkemänsä. (Lievelehti)

 

Uteliaisuutta ja mielenkiintoa herättänyt uusi kirjailijatuttavuus ja aihepiiri saivat odottavin mielin tarttumaan tähän uutukaiseen, joten ei kuin mars matkaan Furulongin mukana:

Furulong:  - Aina sama juttu, Furulong ajatteli; he jatkoivat töitään tauotta, yhden valmistuttua tartuttiin toiseen. Millaistahan elämä olisi jos heillä olisi hetki aikaa hengähtää ja miettiä asioita? Olisiko heidän elämänsä erilaista vai samanlaista - vai menettäisivätkö he elämänhallintansa?

Tyttäret:  -  olivat toisinaan kuin nuoria noitia, mustatukkaisia ja tarkkasilmäisiä. Oli helppo ymmärtää, miksi naiset pelkäsivät miehiä heidän voimansa ja halujensa ja yhteiskunnallisen asemansa takia, mutta naiset vaistoineen olivat paljon pelottavampia; he osasivat ennustaa mitä tuleman piti jo kauan ennen kuin mitään tapahtui, he näkivät unia ja osasivat lukea ajatuksia. Furulong oli joskus avioliittonsa aikana melkein pelännyt Eileenia ja kadehtinut hänen tulista  luontoaan, hänen tulikuumia vaistojaan.

Keeganin kaunis ja soljuva sekä positiivisesti herkkä kirjoitustyyli vakuuttaa ja hän kuvaa elävästi ihmisten maailmaa kaikkine erilaisine jännitteineen. Henkilökohtaisesti en jaksa olla ihmettelemättä, kuinka paljon pahaa uskontojen varjolla on tehty ja yhä tehdään. Vaikka kuinka sanotaan, että kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat, niin.... syvä huokaus ja hiljaisuus.

Lopuksi kirjailija toteaa, että:  - Tämä kertomus ei perustu kenenkään olemassa olevan ihmisen kokemukseen. Irlannin viimeinen Magdalena-pesula suljettiin vasta vuonna 1996. Ei tiedetä, miten monta tyttöä ja naista oli suljettu noihin laitoksiin tekemään pakkotyötä. Kymmenentuhatta on lempeä arvio, kolmekymmentätuhatta lähempänä totuutta...

Sivumääräänsä suurempi, taidokkaasti kirjoitettu teos, joka piti mielenkiinnon vireillä alusta loppuun ja jonka luin yhdellä istumalla joskin pysähtyen välillä miettimään, mutta malttamatta laskea välillä käsistäni. Laadulla on kirjoittajansa kuin myös suomentajalla eli Kristiina Rikman tekee jälleen kerran takuvarmaa jälkeä. Todellinen edukseen poikkeava helmi syksyn runsaassa kirjatarjonnassa.

 -  Raskas se pää, joka kruunua kantaa....  - Pidä vihollinen lähellä, paha koira itselläsi niin hyvä koira ei pure..

Hmpph hiljaisena tuumailee:

Camilo Gonsar: "Revontuliyö / A noite da aurora" ex Libris...

 "Revontuliyö", Camilo Gonsar, Mediterraneus Kustannus, 2023, 186 s., suomennos Santeri Siimes.

"Camilo Gonsar  (1931-2008) on viime vuosisadan jälkipuoliskon omaperäisimpiä ja universaaleimpia galicialaisia kirjailijoita. Gonsar tuli tunnetuksi mestarillisena tarinankertojana, joka yllättää lukijansa ja pitää tämän otteessaan ja jonka juonien rivien välit ovat täynnä filosofista ja eksistentiaalista pohdintaa," (Takakansi)

                                                                         P.D.
 

"Revontuliyö on tarina ystävyydestä ja ihmissuhteista, kohtalosta ja pyrkimisestä vaikuttaa siihen, suunnan etsinnästä ja valinnoista, ihmiselämän mielekkyydestä ja mielettömyydestä." (Takakansi) 

Tämän mielenkiintoisen ja vähemmän tunnetun kirjailijan seurassa vietin mukavia ja antoisia hetkiä teoksen Merlin ja perhe parissa 2022 ilahtuneena todeten: Mielikuvitusta ruokkivaa ja lennokkaita mielikuvia luovaa tarinaniskentää, jota lukiessa - kuten silloin kun se antoisinta on - aika ja paikka katoavat malliin: kaukana kavala maailma. Runsas ja herkullinen kieliasu kruunaavat kokonaisuuden. Odotusarvo oli siis korkealle lähtiessäni katsoman

miltä revontuliyön taivas ja miesten välinen ystävyys näyttävät ja kuulostavat.

Teos sisältää luvut: Kohtaaminen, Kanttiini, Revontuliyö joki, Revontuliyö parveke, Revontuliyö Pietari, Tiivis päivä, Koollekutsu, Toiseksi viimeinen sessio kanttiinissa, Jokiyö tapaaminen, Aika, Paluu ja Juhlat.

Lor:  -  Nyttemmin tiedän hänestä enemmän - en tosin paljon - kuin mitä hän kertoi. Enää Lor ei tuo mieleeni vanhoja lentokoneita. Nyt näen hänet,

tai muistelen häntä, pikemminkin löytöretkeilijänä, jos on mahdollinen sellainen löytöretkeilijä, joka ei etsi mitään ennalta määriteltyä kohdetta ja jolla ei ole mitään tekemistä tieteellisen - maantieteellisen, antropologisen tai muun - tutkimuksen kanssa eikä liioin minkäänlaista kiinnostusta kokemustensa jakamiseen, pikemminkin aivan päinvastoin - ja luulen sellaisen olevan mahdollinen, joskaan nimitys tutkimusmatkailija ei ehkä ole paras mahdollinen siinä tapauksessa, mutta se on toinen juttu. 

 

Mainio ja antoisa laaja-alainen kuvaus ystävyksistä, jotka pitivät säännöllisesti majaa kulahtaneessa kanttiinissa rautatieasemalla pähkien eri perspektiiveistä elämässämme tekemiä erilaisia ratkaisuja ja valintoja sekä elämän mielekkyyttä ja ihmisyyttä noin ylipäätään.

 

Kaikki tämä Gonsarin verrattomilla kertojan lahjoilla siivitettynä ja sopivan lennokkaalla otteella, joka säilytti hienoisen ja ilkikurisen hymyn lukijansa kasvoilla alusta loppuun hänen nauttiessaan estoitta kirjailijan verbaalisesta ja eloisan fundeerailevasta, mutta ilmavasta tyylistä sekä vei arjen yläpuolelle.

 

 

Un dia fixo-se ao mar

c´a parola ceifada nos beizos

E xa nunca volveu.

Manuel Antonio, De catro a catro

Eräänä päivänä hän lähti merille

sanat niitettyinä huulillaan

Eikä enää palannut...

Tutkimusmatkailijana Lorin seurassa Islannissakin, satujen saarella kevein askelin tassutteli:

Anna-Mari Kaskinen / Minna L. Immonen: "Sinä olet aarre" - ex Libris...

 "Sinä olet aarre", Anna-Mari Kaskinen / Minna L. Immonen, Kirjapaja, 2023, 46 s.

"Anna-Mari Kaskinen on monipuolinen kirjailija, runoilija ja lauluntekijä.

Minna L. Immonen on kuvataiteilija, joka tunnetaan etenkin korteistaan ja kalentereistaan. Kaskinen ja Immonen ovat julkaisseet yhdessä monia teoksia, mm. Aurinkoa ja kasvuvoimaa (2023) ja Olet ajatuksissani (2022)." (Kustantaja)  

"Jokainen meistä on aarre, joskus huomaamattaan ja silloinkin, kun emme tahdo sitä itsestämme uskoa. Sinä olet aarre -teoksessa yhdistyvät Anna-Mari Kaskisen uudet runot ja Minna L. Immosen hehkuvat akvarellit. Kirja sopii lahjaksi jokaiselle, joka ansaitsee kuulla olevansa tärkeä ja ainutlaatuinen - todellinen aarre!" (Kustantaja)

 

Tämän uutukaisen kansi vie aatokset edelliskertaan, jolloin vietin mukavia hetkosia tämän kaksikon parissa eli teoksen Aurinkoa ja kasvuvoimaa (2023) visuaalista ja verbaalista valoisuutta ihastellen. Ja niinpä nyt mars matkaan runolla, jonka kaltaisia tunteita ja ajatuksia nykymaailman menossa soisi olevan enemmän ilmassa:

 

Kiitos kun olet

ihminen ihmiselle,

lempeä katse,

ystävällinen ääni

kodittomuuden maassa.

 

Hyväksi lopuksi nippu relevantteja kysymyksiä tähän ajankohtaan, jolloin usvaisessa hämyssä vaellamme:

Ruska maahan hiipi.

Syksyn tuuli lehdet riipi

lentoon pihapuista. 

Minne meni kesä?

Kirjosiepon tyhjä pesä

lapsiaan ei muista.

Missä valon mahti?

Minne häipyi kiivas tahti

puiden kasvuvimman?Minne kesä meni?

Vielä muistaa sydämeni

ajan ihanimman.

 

Siispä ei hätiä mitiä: sinnehän se kesä talteen jää, talven alle odottamaan uutta tulemistaan ja valon ja lämmön voittoa jälleen kerran. Seikka, jonka tämä kaksikko meille elävästi sanoin ja kuvin tässä tervetulleesti tarjoaa. 

Teos on - kuten  aiemmatkin Kaskinen - Immonen yhteistyön tulokset oikea ilopilleri ja valon pilkahdus vallitsevaan ajankohtaan, täynnä positiivisuutta ja tärkeää kurottamista eteenpäin. 

Tästä aarteesta kiittää:

Kari Häkämies & Rosa Meriläinen: "Presidentintekijän kuolema" - ex Libris...

"Presidentintekijän kuolema", Kari Häkämies & Rosa Meriläinen, Teos, 2023, 

332 s., päällys Mika Tuominen.

Kari Häkämies  ja Rosa Meriläinen eivät suurempia esittelyjä kaipaa, mutta vahvennuksia klikkaamalla saat heistä ja heidän urastaan lisätietoa.

 "Julkisuudesta tuttu vihreää siirtymää ajava liikemies Max Olander löytyy kuolleena kylpytiloistaan kotonaan Westendissä. Olanderilla oli paitsi kattavat verkostot, myös kiusallisia tietoja kaikista presidentinvaaliehdokkaista. 

Henkirikostutkija Sara Silas saa korkean profiilin tutkinnan hoidettavakseen vaalien alla. Toimittaja Timo Ruuti puolestaan kiinnostuu valtaapitävien kytköksistä. Miten tapahtumiin liittyy Raymond Coffyn katujengi, jolla näyttää olleen bisneksiä Olanderin kanssa? 

Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen yhdistävät jälleen ensi käden tietonsa politiikasta valtaa ja kunnianhimoa käsittelevässä dekkarissa." (Takakansi) 

 

Edelliskerran vietin kiintoisia hetkiä kirjailijaparin edellisen yhteistyön tuloksen Epäpyhä liitto (2022) seurassa mielissäni todeten: Sujuva ja vaivattoman oloisesti balanssissa pysyvä  dekkari, joka - ei niin omanoloisena aihepiiriltään  - yllättäen tuli luetuksi kahdella istumalla. 

 

Sitaatiksi  ote yhdestä edelleen harmillisen sitkeässä istuvasta,  ajankohtaisesta teemasta eli luontevuuden ja asiallisuuden puutteesta kärsivästä suhtautumisestamme vammaisiin. Omakohtaisesti kohdalla se aina säväytti ja viilsi sydäntäni juuriaan myöten, kun MS-taudin vuoksi pyörätuolissa liikkuvaa parasta ystäväämme välillä kohdeltiin kuin vähä-älyistä. Miestä, jolla oli tohtorintutkinto tieteen alueelta - mikä sinänsä ei tietty ole tae mistään -  mutta jonka älynlahjat ja ulosanti olivat kadehdittavan kirkkaita, asianmukaisia ja viisaita...

Sara:  - Luoti oli halvaannuttanut Saran jo kolme vuotta sitten virkatehtävissä. 

Hän hoiti keskusrikospoliisin murharyhmän johtajuutta pyörätuolista käsin. 

Hän oli hyvin ehtinyt tottua asiaan, eikä pitänyt pyörätuolia kiusallisena vaan ilmiselvänä asiana. Muilla ihmisillä oli vamman kanssa enemmän vaikeuksia. Monet yrittivät käyttäytyä kuin pyörätuolia ei olisi olemassa, sitä ei pitäisi katsoa tai varsinkaan puhua siitä. Huoltoyhtiön toimitusjohtajan säikähtäneen ilmeen Sara osasi jättää huomiotta. Miehet, jotka pelkäävät puhua luontevasti vammaisuudesta pelkäävät omaa rapistuvaa kehoaan. Ikä tekee monet tepposensa heillekin, jotka luulevat olevansa haavoittumattomia, tiesi Sara.

 

Tässäkin teoksessaan kirjailijaparilla  on tavan mukaan mukana myös  paitsi politiikkaa yleistasolla lisäksi ajankohtaisuutta osiossa Ukrainaa koskevat mielenosoitukset ja tietty Putin, demokratian ikiaikainen taistelu diktatuuria vastaan sekä sitä iäinikuista, käsittämätöntä ahneutta...

 

 

Että vaikka kuinka meitä nuolet

tää on ohi vasta kun sa kuolet

Me mennään vaikka maailman äärii

et me löydetään sut, miljonääri

 

 Lyhyet, napakat luvut ovat plussaa joustavalle kokonaisuudella. Henkilökuvauksen eloisuus ja persoonainen piirto sekä juonen määrätietoinen, hötkyilemätön ja rönsyleimätön kuljetus ovat tasapainossa muodostaen antoisan ja intensiivisenkin lukukokemuksen. Tämä aisapari osaa asiansa.

Tyytyväisenä toteaapi:

Risto Oikarinen: "Kiitos tästä yöstä" - ex Libris...

"Kiitos tästä yöstä", Risto Oikarinen, Otava, 2023, 92 s., kannen suunnittelu: 

Päivi Puustinen.

 

"Risto Oikarinen (s. 1978 Kajaanissa) on Helsingissä asuva kirjailija ja saksofonisti. Kiitos tästä yöstä on Oikarisen neljäs runokokoelma.

Hän on julkaissut myös kaksi romaania ja saanut muun muassa Kalevi Jäntin palkinnon. Esityksissään Oikarinen yhdistää runoa ja musiikki." (Lievelehti)

 

                                                               ©Antti Rintala
 

"Kiitetyn runoilijan odotetussa kokoelmassa värit syntyvät pimeästä.

Yössä voi tapahtua monia asioita. Uni, valve, menetykset ja lohtu kiertyvät toisiinsa, mutta yö on toisinaan myös toiveikas ja kepeä.

Runokokoelma on kuin lempeästi villiintynyt runsas puutarha, jossa kaikki kasvit ja rikkaruohot, runouden eri muodot, saavat kukkia ja köynnöstää, lomittua ja sointua yhteen.

Yöpuutarhassa kaikuu jazz, Sibelius, neilikkapolkka ja tuutulaulut. Nauru ja suru kulkevat siellä käsikynkässä. Runojen valoisissa yökuvissa katsellaan, miten monta ihminen ja maailma voi samaan aikaan olla." (Kustantaja)

 

 

Kiinnostava esittely ja seesteisen kaunis kansi saivat tarttumaan tähän itselle uuteen ja uppo-outoon teokseen ja ottamaan selvää runoilijan aatoksen riennosta ja  kiitoksen synnyistä syvistä.

 

ETSI ITSE:

etsijä löytää, kadottaja saa etsiä

unohtaja kadottaa, nukkuja saa unohtaa

väsyä nukkua, itkeä väsyä

menettäjä saa itkeä, pudottaja menettää

pitäjä pudottaa, löytäjä saa pitää

 

 

 

SINÄ HETKENÄ / MINÄ HYVÄNSÄ

sinun hetkesi olivat luetut / lukemattomat

hetkesi on nyt

ohitettu / ohittamaton

oli se hetki, jona sinä olit

poissa / läsnä

olet hetkissäni yhä

ei sitä ei käsitä / eikä sitä eikä sitä 

 

Oikarisen runoratsu laukkaa välillä energisesti ja ilmeikkäästi tuottaen usean sivun mittaista ja musiikilla maustettua runoa, hengästyttävää ja hilpeän näppärää ilkikuristakin ilottelua ja leikittelyä eli sanarulettia, jossa välillä repsahdin pois kyydistä, seikka, joka ei lukuiloa tai -riemua himmentänyt. 

Hyväksi lopuksi ote herkästä ja ilmaisuvoimaisesta runosta Kultakutri:

 

Rakastan sinua niin paljon

kuin pääskysiä lentää

vieraan kaupungin taivaalla.

kun kuuma päivä on painumassa mailleen.... 

 

 

Kylläpä olikin  mielenkiintoinen ja poikkeava tuttavuus, johon osittaisen ensihäkellyksen jälkeen uppoutui mietteliäänä ja Oikarisen ajatuksen ei pelkkä kulkua vaan rientoa ja lentoa sekä verbaliikkaa ihaillen. Uudenlainen, raikas ja antoisa lukukokemus,

 

 kiitos tästä: