Joonas Konstig: "Viimeinen kaatunut" - ex Libris...

Viimeinen kaatunut", Joonas Konstig, WSOY, 2021, 271 s.

Päällys: Mika Tuominen.

Joonas Konstig (s. 1977) on espoolainen kirjailija ja kouluttaja.

Hän voitti Kalle Päätalo -palkinnon romaanillaan Kaikki on sanottu (2011). Konstig on tullut tunnetuksi myös ruoka-aiheisista kirjoituksistaan ja mm. 

Vuosi herrasmiehenä -autofiktioromaanistaan (2017). 

Trillereissään Vaaran vuodet ja Viimeinen kaatunut Konstig tutkii Suomen poliittisesti räjähdysherkkiä hetkiä rauhansopimusten tultua voimaan vuonna 1945" (Lievelehti).

 

                                                       ©Veikko Somerpuro

 

 

"Syksyllä 1945 asekätkentäoperaatio on paljastumassa Neuvostoliitolle,

joka pitää Suomessa ylintä valtaa. Armeijan johto on vangittu ja vankila uhkaa myös entistä kaukopartiomiestä Aarne Saloa, joka on paennut Tukholmaan englantilaisen vaimonsa Helenin kanssa.

Aarne saa kuulla petturista operaation sisällä. Salaperäinen erotettu majuri aikoo kavaltaa venäläisille "lakanan", Päämajan huippusalaisen dokumentin,

joka voi ainoana paljastaa asekätkennän koko laajuudessaan. 

Aarne lähtee lasta odottavan Helenin kanssa matkaan läpi kommunistien valvoman Suomen. Viimeisestä tiedusteluretkestä tulee kohtalokas isku pimeyden sydämeen." (Takakansi)

 

 

Konstigin ratevassa seurassa on tullut vietettyä monta mielenkiintoista ja antoisaa hetkeä: päräytettyä Perkele  (2015),  pähkittyä kimuranttia arvoitusta 

Pyhä Ruoka - Mitä oikein saa syödä?  ( 2016),   ja hienosteltua

Vuosi herrasmiehenä  (2017) kaikki loppuaatoksella: jään mielenkiinnolla odottelemaan, mihin monimuotoisuuden hallitseva ja läsnäoleva  Konstig seuraavaksi kyntensä iskee. Vastaus tulee tässä asekätkentäoperaatiossa kuten edeltäjässä Vaaran vuodet  eli juonivetoisessa, historiallisessa trillerissä. 

 

En ole sotahistoriaentusiasti, vaikka siitä tuli aikanaan luettua paljonkin, ja nykyisin aihepiiri kuuluukin lähinnä Kanssakulkijan tontille, joten pienin varauksin lähdin tutustumaantähän  Konstigin uuteen aluevaltaukseen, mutta: 

kappas kummaa, kuinkas sitten kävikään?

Lakana: -  Kairisen lakanassa on kaikki tieto hajasijoitusoperaatiosta.

Kuinka monta kivääriä, kuinka monta konepistoolia kussakin kunnassa kenenkin alaisuudessa on, kuinka monta kasapanosta ja säilyketölkkiä ja suksiparia ikinä on minnekin kätketty. Jos kommarit haluavat todistaa, että armeija on suunnitellut salassa maanlaajuisen sissisotaorganisaation, he eivät tarvitse siihen mitään muuta näyttöä kuin Kairisen lakanan.

Aarne: - Juhannuksen aikoihin, kun Aarne oli maannut kuumassa asunnossa pystymättä nukahtamaan, hän oli alkanut miettiä. Hän muisteli kevättä, kuinka he olivat asuneet ensin kertaa yhdessä sotavuosien jälkeen, Helsingissä. Ja mitä enemmän hän mietti kevättä, sitä enemmän häntä painoi yksi yksityiskohta. 

Toukokuussa Aarne oli sanonut, että heidän pitäisi muuttaa pois Suomesta. 

Hän oli valmistellut pikaisen perustelupuheen: hänellä oli suhteita, joilla voisi saada työtä Tukholmassa. Ruotsi on puolueeton, rikas maa, ja heillä olisi siellä parempi olla kuin Helsingissä. Ja Helen oli sanonut: Se kuulostaa hyvältä.

Kuin Helenkin olisi halunnut karistaa kannoiltaan jotakin. Ihmisiä. Syyllisyyttä.

 

Tässä tarinassa eivät ole veljekset Aarne ja Hugo Salo kuin ilvekset ja Konstig kuvaakin mainiosti kahden täysin vastakkaisen maailmankatsomuksen omaavien vellosten teiden risteämistä murhan yhteydessä. Onko veri sittenkin vettä sakeampaa vai ei? Entä, mikä on salaperäisen agentti Greystokesin osuus keitoksessa?

Helene: -  "Hienoa että sinulla on tehtäväsi, mutta sinä käytät sitä pakokeinona!

Se on vain pelkuruuden muoto! Se on pelkuruutta, jos hylkäät minut ja lapsen ja valitset sotapoikasi ja isänmaasi ja kunniasi. On paljon helpompaa valita jokin ylevä tavoite ja unohtaa lähimmät ihmisensä ja tämä elämä heidän kanssaan! 

Se ei ole kunniakasta, se on pelkuruutta. Sinä olet tunteiden pelkuri!"

 

Onkin mielenkiintoista nyt, kun on kulunut tarpeeksi aikaa ja rintamalla olleiden ikäpolvi on hupenemassa keskuudestamme, raotetaan historian esirippua ja  näitäkin asioita - kuten 1990-luvun lama-aikoja nostetaan esiin nykypolville. 

Arttu Tuominen puolestaan vast'ikään käsitteli teoksessaan Vaiettu suomalaisten SS-vapaaehtoisten rankkaa ja yllätyksellisenkin veristä sotaretkeä pitkin Krimiä.

Helene: - Dear diary! Elämäni on satua. Satu:

Nainen makasi pienessä mökissä keskellä synkkää itäistä metsää. Hän odottaa lasta puolisolleen, joka on omituinen villi, puoliksi ihminen, puoliksi metsänpeikko. Villimies on kaapannut naisen tänne eksoottisesta maastaan kaukana, kaukana. Hän oli niin normaali ihmisen vaatteissa kaupungissa, mutta nyt hän juoksee metsissä karvainen pedon rinta paljaana innoissaan päästyään takaisin voimiensa lähteille. Hän ei pelkää enää niitä, jotka haluavat kahlita hänet ja hänen eksoottisen naisensa kaukaa vieraalta maalta. Hän on tullut voittamaan suden. Hän ei pelkää sutta, mutta nainen pelkää... 

Tuttavapiiriin kuului aikanaan sekä pari SS-vapaaehtoista että kaukopartionjohtaja. Joskus, kun tämä kolmikko muine kapiaisystävineen kokoontui iltaa istumassa, juttu lensi vauhdikkaasti iltakahvin ja konjakin siivittämänä, mutta harmi kyllä, hiljeni hetkessä jonkun ulkopuolisen, joksi minutkin tässä yhteydessä luokiteltiin, astuessa huoneeseen ja meni toteamukseksi: "Oli ne aikoja, ne!"

Joonas Konstig on todella laaja-alainen kirjailija, joka onnistuu teos teokselta ja aihepiiri aihepiiriltä yllättämään lukijansa positiivisesti. 

Hänen tapahtumainkuvauksensa on tässä uutukaisessa, historiallisessa romaanissa/dekkarissa luontevasti etenevää ja henkilökuvaus syväluotavaa, herkullista ja ihmismieltä ymmärtäväistä.  

 

Konstig on eittämättä useampien lajityyppien suvereeni valtias ja taitaja,

joten toivottavasti meidän lukijoiden ja hänen tuotantonsa ihailijoiden iloksi ja äimisteltäväksi  jatkoa seuraa, - me odotamme suurella mielenkiinnolla ja

 

 lukulasit valmiiksi nenän päällä: