torstai 6. kesäkuuta 2019
Christoffer Carlsson: "Voimat/Den tunna blå linjen" - ex Libris...
"Voimat" , Christoffer Carlsson, Johnny Kniga, 2019, 349 s., suomentanut
Tarja Lipponen.
"Christoffer Carlsson (s.1986) on julkaissut tähän mennessä seitsemän rikosromaania, joista viisi on suomennettu. Voimat on neljäs ja viimeinen
Leo Junkerista kertova kirja. Carlsson on moneen otteeseen palkittu kirjailija ja kriminologi. Hänen syvällinen rikosmaailman tuntemuksensa - aidan molemmin puolin - tuottaa lukijalle uskottavia hahmoja ja tapahtumasarjoja:
ei supersankareita, vaan oikeita ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen." (Takalehti)
©Anna-Lena Ahlström
"Marraskuussa 2015 muuttuu kaikki, kun Pariisissa tapahtuu tuhoisa terrori-isku. Huhutaan, että myös Ruotsiin on saapunut terroristisolu, jonka tarkoituksena on suorittaa massiivinen isku, mahdollisesti Tukholmassa.
Samaan aikaan etsivä Leo Junker saa viestin vanhalta ystävältään, joka on myös hänen pahin vihollisensa. Tämä haluaa, että Junker alkaa tutkia viisi vuotta vanhaa murhaa, jonka uhri oli maksullinen nainen. Junker ei osaa kieltäytyä, vaikka kriisissä oleva parisuhdekin sitä edellyttäisi.
Hankalassa tilanteessa Junker ajautuu kollegansa Gabriel Birckin kanssa polulle, josta on vaikea tietää, kummalla puolen lakia se kulkee. Saati sitä, minne kaikki heidät vielä johtaa." (Etulehti)
Sarjan aiemmat osat tuottivat kaksijakoiset kommentit: Varjot, 2014, toteamuksella ei totta tosiaan unohdu sarjaan 13:a tusinaan ja Ääret, 2015,
joka puolestaan meni hienoiseksi ruusu- ja risupuskaksi, joten loppuosan kontolle jäi vaa'ankielen kääntäminen...
Teos sisältää osat: 1) Ystävä, joka katosi savuna ilmaan, 2) Ilmiantaja ja
3) Se mitä tiedätte minusta. Juonen ohella Carlsson kuljettaa punaisena lankana ystävyyttä, ja sen merkitystä elämänkululle sekä ohuen sinisen viivan,
Thin blue line, käsitettä, joka tarkoittaa poliisin muodostamaa kapeaa linjaa pahan ja hyvän sekä kaaoksen ja järjestyksen, välissä.
Ystävyys: - Me kasvoimme Salemissa ja vietimme paljon aikaa yhdessä.
Hän oli lähes minun peilikuvani. Sitten tiemme erosivat, ja hänestä tuli alamaailman poika, sen luomus. Hän elätti itsensä auttamalla ihmisiä katoamaan, järjesti heille uuden identiteetin. Hän oli erittäin taitava, sen pystyin jo silloin aavistamaan. Johonkin hän katosi sairaalasta silloin kesällä puolitoista vuotta sitten. Eikä hän ollut löydettävissä niin kauan kuin hän halusi pysytellä piilossa.
- Leo, ootko aatellut, miltä tuntuisi, jos elämä ei olisi alkanut? Kuin me...
En tiedä. Niin kuin vain odottaisimme...
Carlsson kirjoittaa sujuvasti kulkevaa, fundeerailevaa ja luonteikasta tekstiä ilman ryskyviä äkkikäänteitä ja verbaalista yli-innokkuutta. Onkin ilo todeta,
että se hänen taustaisellaan ja tasoisellaan dekkaristilla riittää mainiosti tuottamaan mielenkiinnon vireydestä huolehtivan, kelpo lukunautinnon:
Aaveita: - Kaikkialla aaveita, herrajumala, kadut ovat täynnä niitä. Täällä aiemmin vaeltaneet odottavat aivan lähellä, näen heidät heti kun käännyn seuraavasta kadunkulmasta, Tiedän sen. Ei tässä, seuraavassa. Täällä ne ovat, jossain täällä. Tunnen niiden läsnäolon. Liikun niiden tahdissa. Ympärilläni pimeys säröilee. Kungsholmenin neonvalot välkähtelevät asfaltissa. Kannan tyhjyyttä sisälläni. Sade lankeaa.
Tapahtumanäyttämöllä pyörii koko joukko riittävälihaisia toimijoita, joista sympatioita virittelevän työparin Junker-Birckin yhteistyö samoin kuin
John "Grim" Grimbergin persoona ovat syväluoteisen vivahteikkaasti kuvatut.
Aivan loppumetreillä Junker päätyy aprikoimaan: En ehkä ikinä opi.
Voi olla, etteivät ihmiset muutu, he vain sopeutuvat. En tiedä. Mutta sen tiedän, että minusta tuntuu toisenlaiselta...
Kinkkinen ikuisuuskysymys, mutta sen tiedän, että tämä päätösosa vajaan sivun mittaisine loppulukuineen - jolle tässä kunniamaininta - käänsi oman vaa´ankieleni voimakkaasti positiiviselle, joten vaikka sarja loppuikin, niin toivottavasti ei Carlssonin tuotanto ja sen suomentaminen siihen kompastu!
Etulehden Peggy Leen ja Speak low:n siivittämänä helteessä hyräillen:
love is a spark:
Jäin kovasti miettimään tätä: "...ystävältään, joka on myös hänen pahin vihollisensa". Minulle vieras ajatus että tuntemieni ihmisen piiriin kuuluisi sellaisia joita luonnehtisin vihollisikseni, mutta eräs ystäväni puhuu "vihamiehistään" ihan luontevasti.
VastaaPoistaLukunäytteiden perusteella mukaansatempaava kirjailija. Kiitos kun esittelit.
Hyvä pointti! Olisiko tuossa kyse akselilla siviiliystävä vs. Junkerin ammatti poliisina - rikollisvihollinen?
PoistaMUTTA ja ihan tarkoituksellisesti isoilla: kyllä ne harvat hyvät ystävät henkilökohtaisesti ovat sellaisia, joita kannan sydämelläni ja joiden käsiin voisin uskoa elämäni. Vihamiehet ovat karsiutuneet/on karsittu pois elämästä. Viha ja vihollisuus ovat kaameita energiasyöppöjä ja taakkoja kantaa. Vaikkakin sanonnassa: pidä vihollisesi lähelläsi saattaapi olla vinha perä ja viisaus...
Kiitos kommentistasi ja hyvänmielen kesäviikonloppua Sinulle:)