lauantai 13. lokakuuta 2018
Karl-Ove Knausgård: "Poissa päiväjärjestyksestä/Ute av verden" - ex Libris...
"Poissa päiväjärjestyksestä", Karl Ove Knausgård, Like Kustannus Oy, 2018, 759 s., suomentanut Katriina Huttunen.
Karl Ove Knausgård (s. 1968 Norjassa) asuu Ruotsissa neljän lapsensa kanssa eikä esittelyjä kaipaa. Poissa päiväjärjestyksestä on kirjailijan esikoisromaani vuodelta 1998 ja se voitti Norjan kriitikoiden kirjallisuuspalkinnon. Teoksesta on tekeillä myös elokuva.
©Kristian Ridder-Nielsen
"26-vuotias opettaja Henrik Vankel ajautuu kohtalokkaaseen suhteeseen
13-vuotiaan oppilaansa Miriamin kanssa. Synkän salaisuuden ahdistamana Henrik pakenee kotikaupunkiinsa Kristiansandiin. Matka menneisyyteen nostaa pintaan isien synnit ja häpeät, jotka piinaavat mieliä yli sukupolvien." (Takakansi)
Knausgårdin Taisteluni-sarjasta totesin: Knausgårdin kerronnallinen laajuus on häikäisevä ulottuen kirjoittamisen tuskasta ja jokapäiväisen elämän vaatimusten pakollisesta, joskin iloa tuottavasta pyörittämisen piiruntarkasta kuvauksesta suuriin kulttuuriisin ja maailmanpolittisiin linjoihin. Vuodenajat-sarja sen sijaan ei onnistunut herättämään samanlaista mielenkiintoa eikä vastakaikua.
Siispä uteliaasti heittäydyin tämän esikoisjärkäleen urakointiin.
Häikäisevä, hienoviritteinen ja hidastempoinen, paikoin verkkainen teos,
jossa kirjailija on kunnioitettavissa määrin asettanut itsensä alttiiksi lukijan silmille. Lukijakaan ei pääse helpolla vaan hänet vedätetään vereslihalle, testataan vastaanottokykyä, haastetaan vastaanottamaan, tulemaan vastaan ja tasaiselle:
Nostalgia: - on häpeämätön. Se muistaa, mitä haluaa ja pakottaa kaipaamaan. Nostalgia ei välitä sinusta eikä siitä, mikä on sinun mielestäsi tärkeää, siitä mikä on muistamisen arvoista tai mikä kannattaa tukahduttaa. Se pitää pintansa.
Se sanoo: aina on jotain kaivattavaa...
Sattumista ja kohtalosta: - Kohtalo on liian suuri mahtuakseen mitättömään elämäämme, kohtalo on ulkopuolellamme, emme tunne emmekä näe sitä. Korkeintaan voimme joskus aavistaa sen. Kohtalo liikkuu raskaasti maailmassa. Kun kohtaamme sen, se tuhoaa meidät. Siitä elämä kerran syntyi, ja siihen elämä kerran katoaa. Sattumat sen sijaan ovat pieniä ja hilpeitä, ne vilistävät leikkisästi ympärillämme täynnä päähänpistoja, ne ovat yhdentekeviä, niillä ei ole valtaa, voimme potkia ne pois jos haluamme tai helliä niitä jos siltä tuntuu...
Teos on kiemuraisesti polveilevaa, syvälleluotavaa ja näppärää aatoksenrientoa tulvillaan. Ei niin pienintä pelkoa siitä, että Knausgårdin aatosliidokki olisi alkanut sakata, mutta lukijana sai olla skarppina, ettei eksynyt näiden monirihmaisten luikertelevien mielteiden mutkittelevaan maastoon.
Lukiessa tätä tiiliskiveä juohtui eittämättä mieleen, ettei pieni tiivistäminen ja/tai lyhentäminen olisi ollut lukukokemusta eikä sanoman perille tuloa haittaava:
Muistoista: kaikki vuodet oli vedetty sivuun kuin verhon poimut: yhtäkkiä oli mahdollista nähdä suoraan sinne missä kerran olin ollut. Kymmenvuotiaana sillalla, kaksitoistavuotiaana autotallissa, kolmetoistavuotiaana omassa vuoteessani. Kuvina ne olivat vaarattomia. Yleensä muistot näyttäytyvät meille kuvina, ja me näemme ne tarkastelijan neutraalin etäisyyden päästä.
Ne eivät liikuta sinussa mitään. Ne ovat kuolleita, ajattelet, ne eivät enää tavoita minua. Mutta se on väärin. Ne voidaan herättää henkiin uudestaan.
Eikä sinulla silloin ole mitään mahdollisuutta pitää puoliasi. Sinulla ei ole enää puolustuskykyä, se on murentunut ja kadonnut, koska sitä ei ole enää tarvittu. Mikään ei sen pahempaa ei ole olemassa kuin se että joutuu kantamaan kuusitoistavuotiaan häpeää kaksikymmentäkuusivuotiaana, paiskautuu kymmenvuotiaan pelkoon, tuntee kaksitoistavuotiaan pohjattoman epätoivon.
Ne kulkevat lävitsesi kuin elävät kuolleet, se on hirveää, olet puolustuskyvytön, kaikki repeää, itket itkemästä päästyäsi ja tiedät: tästä ei ole ulospääsyä...
Kuriositeettina: hitulautanen herätti hauskoja ja lämpimiä lapsuusmuistoja Mummilasta enkä ole tätä sanaa kuullut muualla paitsi omassa kodissani käytettävän kuin tässä suomennoksessa, joka on laadukasta Katriina Huttusen käsialaa:)
Henkilökohtaisesti olen vakaasti sitä mieltä, että nämä esipolvien "synnit" ja heidän meille aiheuttamansa traumat ja haavoittuvuudet on syytä siirtää romukoppaan ja haudata mappi Ö:hön. Ei niitä vatvomalla pääse puusta pitkään, jahka on ymmärtänyt vaikuttavuuden omiin luonteen- ja käytöspiirteisiin.
Ne voi käydä läpi jonkun ammattilaisen vs ystävän kanssa tahi kirjoittaa paperille, mutta se siitä ja sovellettuna sarjasta Tyyneysrukous: Anna minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa niitä asioita, joita voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan. Katse ja marssisuunta kohti tulevaa.
Aamen & poissa päiväjärjestyksestä:
Olen saaren huomassa enkä ole paljon ehtinyt blogeja katsella. Mutta onneksi nyt tulin tabletille ja näin tämän. Esikoiskirjasta en tiennytkään, muita olen toki lukenut. Varukseen menee, kiitos.
VastaaPoistaKiitos Cara, tämä esikoinen oli yllätys minullekin. Kiintoisia lukutuokioita, jotta poissa päiväjärjestyksestä:)
PoistaKiinnostava kirja, mutta huh mikä järkäle tosiaan!! Minusta ei ole lukemaan noin paksuja kirjoja, kun jo 300-400 sivua alkaa olla maksimi...
VastaaPoistaTotta: tyrkyllä ovat Murakamin Komtuurin surma 825 s. ja Falconesin Maan perilliset 941 s. Ans'kattoo:) Mittanauhan kanssako näitä nykyisin kirjoitetaan, herää kysymys? Kiitos kommentistasi ja mukavaa sunnuntaipäivää:)
PoistaTykkäsin tästä ja nyt kun luen vielä Taisteluni kuutosen (parhaillaan lainassa, 1200 sivua), niin olen lukenut kaikki K:lta suomennetut.
VastaaPoistaPidän kovasti vuodenajoista osasta Kevät. Ne muut ovat outoja sananselittelyjä ja kuin isommasta sarjasta ylijäänyttä tavaraa.
Kevät on hienosti tiivistettyä verrattuna näihin järkäleisiin.
Kiitos Marjatta; kyllä Knausgård tässä menee itsensä ja lukijansa ihon alle, mutta piirun verran kompaktimpikin malli olisi mielestäni toiminut.
PoistaTaitava tekstintuottaja , -ja herkkäkin mieskirjailijaksi:)
Saa lukija varmaan hakea sopivia asentoja jotta ei näänny paksun kirjan alle. Minulla tänään niska vähän kipeä, alkoi tuntua ylimääräistä rasitusta kun luin postausta. Luitko nojatuolissa, sängyssä vai missä?
VastaaPoistaHenkisesti raskasta kannettavaa puolestaan on tuo mainittu häpeä. Olisipa mukavaa jos osattaisiin elää ja kasvattaa lapsia ilman että jää niin paljon negatiivisia tuntemuksia mieltä piinaamaan. Jotkut osaavat niistä irtautua kirjoittamalla.
Aikamoisen filosofinen taitaa tämä Knausgård olla. Yhdyn ajatukseesi siitä että mieluummin eteenpäin ! Tyyneysrukous sisältää suuren viisauden ja ohjeen hyvään elämään. Älkäämme murehtiko ja märehtikö asioita joita emme voi muuttaa.
Sängyssähän minä pieninä siivuina lukutyynyin tuettuna ja väleen ranteita pyöritellen... Mikä on oma lempparilukupaikaksi?
PoistaHäpeä on kaamea taakka, jonka kantamista ei todellakaan halua perinnöksi jättää! Helppo olla yhtä mieltä toteamasta: "Häpeä on itseluottamusta heikentävistä tunteista vaikein." Kirjoittaminen on oiva tapa saada välimatkaa, ajatuksiensa ja tuntemustansa lukeminen paperilla ikäänkuin etäännyttää ja toimii:) Knausgård on piiruntarkka vivahteiden tulkitsija.
Silti - rukous kun ei kuulu omaan ohjelmistoon - niin rallatellen käykäämme alkaneeseen viikkoon: "Surut minä heitän pitkin teitä, ilot minä otan myötä juu..
Kiitos esittelystä, on siinä melkoisesti sivuja luettavaksi..ja sitä pakosti joskus miettii kun näkee jonkun oikein paksun teoksen, että kuinkahan kauan sen luomiseen on aikaa mennyt:) Tuossa tyyneysrukousessa onkin oppia otettavaksi♥ Leppoisaa sunnuntai-iltaa♥
VastaaPoistaNiinpä: ei taida syntyä kaikenvoittavan inspiraationkaan vallassa hetkessä hutaisten, vaan veikkaan paljon hikeä verta ja kyyneleitä - malliseksi luomisprosessiksi.
PoistaTerve ja varteenotettava lause, joka on hyvä aina hötkyillessään mieliinsä palauttaa, niin sujuu sutjakammin. Oivallista alkanutta viikkoa Sinulle:)
Just luen Poissa päiväjärjestyksestä. Onhan se taas vaikuttava...kaikki muut KOKn kirjat olenkin jo lukenut. Tyyli oli sama kaikissa. Tulisipa joku uusi kirja taas häneltä!
VastaaPoistaKiitos Anneli Aatos; Knausgård osaa asiansa ja kirjoittaa ikäänkuin sydänverellään, voimakkaasti ja itseään säästelemättä. Kyllä vaan jatkoa odotellaan mielenkiinnolla:)
Poista