"Todiste / Illallinen. Kaksi pienoisromaania.", César Aira, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2018, 207 s., suomentanut Sari Selander.
"César Aira: Vuonna (s. 1949) lähellä Buenos Airesia syntynyt César Aira on tuottelias kirjailija. Vuodesta 1975 alkaen hän on julkaissut seitsemisenkymmentä pienoisromaania ja esseeteosta.Nobel-veikkailuissa jo pitkään mukana ollut Aira tunnetaan metafysiikkaa, realismia, pulp fictionia ja dadaismia yhdistelevästä tyylistään. Hän on myös tunnettu kirjallisuuden kääntäjä." (Kustantaja)
"Todisteeessa kaksi lesbopunkkarityttöä, Mao ja Lenin, ovat Todisteen pelottavat ja kenties traagisetkin päähenkilöt, joista toinen ”vainoaa” 16-vuotiasta teiniä ja väittää olevansa rakastunut tähän. Lopussa hän todistaa rakkautensa nihilistisen anarkistisella tavalla. Lukija ajautuu peruuttamattomasti Airan käänteiseen maisemaan, jossa todellisuudentaju katoaa ja tilalle astuu hallitsematon, villi logiikka.
Illallisessa konkurssin tehnyt poikamies kyläilee äiteineen varakkaan ystävän luona. Illallisen jälkeen isäntä esittelee kallisarvoista antiikkilelujen kokoelmaansa. Kotiin palattuaan poikamies katselee kaikessa rauhassa televisiota, kun kuolleet alkavat nousta haudoistaan ja kulkea zombeina pois hautausmaalta.
Miten he muistuttavatkaan ikivanhoja jousesta vedettäviä leluja…" (Lievelehdet)
Argentiinalainen kirjallisuus on suomennettuna harvinaista herkkua.
Aiemmin luettua: Julio Cortázar: Tuli on kaikki tulet (2015) ja Federico Axat:
Viimeinen mahdollisuus (2016).Molemmat olivat varsin kiinnostavia ja erilaisia tuttavuuksia, joten into ja uteliaisuus tarttua näihin kahteen pienoisromaaniin olivat korkeaa suuruusluokkaa.
Teoksen alkusanat kuuluvat: Haluuks naida? Ei suorasukaisuudessa pahaa,
ei ihmettä, mutta kyllä kävi kuten sankaritar Marcialle, etten enshätään tajunnut kysymystä kunnolla. Sitten alkoi moinen räväkkyys naureluttaa, ja jäin aprikoimaan, mitä tuohon olisi 16-kesäisenä neitokaisena tullut soperreltua tahi nyt näin elämää enemmän nähneenä, vaikkei kysymys ole aktuelli eikä relevantti... Semminkin kun kysymyksen esitti 16-kesäinen tyttö, mikä nuorna neitona jo olisi ollut ihmeellistä ja hätkähdyttävää. Sittemmin ei tuo seikka olisi kulmakarvoja kohottanut kuitenkin myöhemminkin sentään pientä soidinmenojen tapaista sirkutusta vaivihkaisen varovaiseen tiedusteluun ja vokotteluun liittyi...
Marcia: Se, että kaksi tyttöä - kaksi naista siis - oli yrittänyt iskeä hänet,
ja puhunut hänelle karkeasti hyviä tapoja boikotoiden, oli todella yllättävää... Siihen uutuus perustui. Mitä tahansa saattoi tapahtua ja sen saivat aikaan nuo sadat teinit, jotka lähtivät maleksimaan kaduille ja tappamaan aikaa koulun jälkeen illan pimetessä Mikä tahansa oli mahdollista. He saivat pimeyden laskeutumaan keskellä päivää. He saivat maapallon pyörimään ja onnistuivat viivästyttämään loputtomasti Marcian kävelyä suoralla reitillä...
Täytyy myöntää, että tapahtumaketju sittemmin riistäytyi käsistä ja löi ällikällä... Teiniangstia?
Illallinen puolestaan lähtee käyntiin joustavasti rupattelun ja nimien pallottelun merkeissä, kunnes hautuumaalla alkaa varsinainen happening ja ylösnousemus, mutta kelläpä meillä ei olisi aika ajoin kolistelevia luurankoja kaapissaan?
Vartija: - Kääntyessään hän näki ruumiiden suljetun muodostelman lähestyen luita ja niveliä lonksutellen sivukäytäviä pitkin, kun osa vasta kapusi alas uurnaseinän ylimmistä lokeroista kuin vainajahämähäkit, manalan vinttikoirat, limaa ja muita tahmeitä nesteitä tihkuen. Vainajahämähäkit, jotka imaisivat kyläläisten aivoista endorfiinit, onnentipat ja toivon...
Piñata-pallon paukahdusten aiheuttamiksi arvioidut tunnistuskiljahdukset osoittautuivatkin aivan joksikin muuksi. Koska kaikki kyläläiset tiesivät, tai luulivat tietävänsä, ettei fiktiota ja todellisuutta pitänyt sekoittaa keskenään.
Makaaberia menoa...
Airan tuotannon tyyliin sanotaan olevan villi sekoitus avantgardismia, metafysiikkaa, realismia, pulp fictionia ja dadaismia. Varmaa on, että hänen kerrontansa onnistui siirtämään minut lukijana johonkin toiseen ulottuvuuteen, epätoteen ja osin, sopivin sykähdyksin mukavuusalueeni ulkopuolelle.
Tuon komeuden päälle lisäisin vielä destruktiivisen ja apokalyptisen elementin.
Jos Airan tarkoitus on haastaa omaksi todelliseksi luomaamme maailmaa, järkyttää ja ravisuttaa sitä, - mikä aika ajoin on toki erittäinkin tervetullutta -
hän totisesti onnistuu siinä verrattomasti ylläpitämällä vahvaa kerronnallista otetta. Ja ihme kyllä: lukiessa en tuntenut ällötystä enkä ärsyyntynyt vaan pikemminkin uteliaisuutta sen suhteen, mihin ja kuinka kauas kirjailija rajansa aikoo vetää. Positiivisella tavalla ambivalentin lukujäljen jättänyt kaksikko, josta oli vaikea postata, sanoin kuvata kokonaisuutta... Kansi kuvaa hyvin tilannetta, joskaan mitään ei jäänyt hampaan koloon, - päinvastoin:
Siltala on julkaissut aiemmin kolme Airan teosta, joista Maisemamaalaria pidetään kirjailijan häikäisevimpänä romaanina, ja joka ihan mielenkiinnosta päätyy nyt lukulistalle tuonnempana:)
Käänteisessä maisemassa, kesäisessä kelissä samoili:
Haha, olen juuri lukenut tämän apokalyptisen revittelyn ja bloggauksenkin kirjoittanut. Aika lailla samoja fiiliksiä - ällikkää ja oman mukavuusalueen ulkopuolelle menoa :) Postaan alkuviikosta!
VastaaPoistariitta k; haha ja huh-huh:) Odotan mielenkiinnolla postaustasi siitä, kuinka matkasi näiden neitokaisten ja manalan vinttikoirien kanssa sujui! Kesäkirjapa hyvinnii...
PoistaIhan tuollaista kevyttä kesälukemista:) Pikkuisen taisi nousta ihokarvat pystyyn jo pelkästä esittelystä:) Sinulla on kyllä taito saada lukija kiinnostumaan kirjasta kuin kirjasta♥ Teiniangisti on itsessään sellainen ilmiö johon aina silloin tällöin joutuu törmäämään hyvinkin ikävissä merkeissä..yhdistelmä mitä välii ja mä teen mitä tahon on haastava:( Kauniita kesähetkiä ja antoisia lukuhetkiä♥
VastaaPoistaJuu-u: uusi on aina kiinnostavaa ja mainioksi kertojaksihan Aira osoittautui, vaikka oman mukavuusalueeni ulkopuolelle heittikin, mikä sekin on ihan terveellistä välillä.
PoistaTuo teiniangsti rajoittui onneksi omalla kohdalla ovien paukutteluun ja epäselviin mutinoihin, mutta nuo n. 70 000 syrjäytynyttä nuorta näköalattoumuuksiineen on surkea ja häpeällinen juttu. On helppo uskoa, että kuten Suomen poliisilla Sinullakin on "sisäpiirin" vähemmän innostavaa kokemusta ja kohtaamisia tilanteista ja niiden rankkuuksista. Mutta kaikeksi onneksi valtaosa on upeita, määrätietoisia ja fiksuja nuoria, joilla on terveitä tulevaisuudensuunnitelmia ja tavoitteita elämässään, ja joiden käsissä maailmamme on hyvässä hallussa:)