Domenico Starnone: "Kepponen / Scherzetto" - ex Libris...

"Kepponen", Domenico Starnone, WSOY, 2019, 239 s., suomentanut
 Leena Taavitsainen-Petäjä, päällyksen kuva Dario Maglionico.

"Domenico Starnone  (s. 1943) on Italian nykykirjallisuuden keskeisimpiä nimiä. Hänen romaanilleen Via Gemito myönnettiin vuonna 2001 Italian arvostetuin kirjallisuuspalkinto Strega. Hänen tuotannostaan on aiemmin suomennettu romaani Solmut (WSOY 2018). Starnone syntyi Napolissa ja asuu nykyään Roomassa kääntäjävaimonsa Anita Rajan kanssa." (Lievelehti)

"Daniele Mallarico on menestynyt kuvittaja, jonka maine on jo alkanut hiipua.
Kun tytär pyytää häntä hoitamaan nelivuotiasta Mario-poikaa muutamaksi päiväksi, Daniele suostuu vastahakoisesti: terveys ei ole entisellään, ja töitäkin olisi. Mario osoittautuu pikkuvanhaksi, energiseksi ja lahjakkaaksi pojaksi,
joka ei päästä isoisäänsä vähällä. Kaksikon välillä kipunoi ja leiskuu, ja vähitellen leikki muuttuu kahden kovin eri-ikäisen miehen taistelutantereeksi." (Takakansi)

Solmuista, 2018, totesn vilpittömästi: Starnone, jolla totisesti ovat sanat ja rytmiikka hallussaan,  kirjoittaa ketään säälittelemättömällä ja  hymistelemättömällä, mutta ymmärtäväisellä otteella ja veitsenterävällä piirroilla ja lausuin kainon toivomuksen lisäsuomennoksista, joten per favore!

Teos on kolmilukuinen sisältäen piirroksin varustetun  liitteen: Iloinen ilveilijä.
Jos kirjailija avatessaan erään avioiliiton solmuja, teki sen tyylillä, niin sama suoraviivainen ja syvälleporautuva tahti jatkuu Napolin kasvatin, isoisän palatessa kotiinsa haamujensa keskelle. Hän joutuu paitsi keskelle aviokriisiä, ennen kaikkea syvälle itsetilityksen syövereihin könytessään mm. tikkailla kiipeilyakrobaattina,  hummani-hei-heppana ja parvekeperformanssitaiteilijana kaikkitietävälle ja superenergiselle, perpeetum mobile -malliselle lapsenlapselleen, Mariolle. Oma vanheneminen ja taiteellisten saavutusten mittasuhteet kunnianhimoineen joutuvat pahan kerran puntariin tulevaisuuden lapsen  geneettisten pojankasvojen edessä...

Poika:  seisoi odottavana paikoillaan pari sekuntia. Hän ei ole perinyt mitään Bettalta, ajattelin, hän on ilmetty isänsä. Samaan aikaan tunsin hienoisen ahdistuksen vallassa muuttuvani sanaksi "vaari", joka materialisoitui pojan edessä - muukalainen, jolta odotettiin ihmetekoja toisensa perään - ja levitin suurieleisesti käsivarteni...

Saverio:  - Sadetakki yhä päällään Saverio kurkisti olohuoneeseen ja tokaisi pojalleen: ei häiritä vaaria. Hänellä oli mustanpuhuva ilme naamallaan ja hän mutisi, että Betta oli edelleen yliopistolla, lausuen yliopisto-sanan kuin se ei suinkaan olisi heidän työpaikkansa, vaan pubi, jossa tyttäreni ryyppäsi, veti kamaa ja laulaa raakkui kuin kappakkaruusu hutsahtavissa vetimissä.

Minä:  -  Minua kauhistutti ajatus elämästä vailla työkiireitä. Olin vähintäinkin viidenkymmenen vuoden ajan kiiruhtanut deadlinesta toiseen, toistuvasti kovan paineen alla, ja pelko siitä, etten selviäisi kunnialla kulloisestakin työstä, ja vastaavasti jälkikäteen tuntemani onnistumisen ilo ja tyydytys olivat tehneet elämästäni yhtä heiluriliikettä. Pelkkä ajatus sen lopullisesta pysähtymisestä aiheutti minulle tuskaa  - vihdoinkin tunnustin sen rehellisesti itselleni.

-  Marion pikku elimistön salaperäiset fysikaaliset ja kemialliset toiminnot olivat kaikessa rajuudesaan riemukkaita. Minun ruumiini reaktiot sen sijaan olivat ilottomia ja tuskastuttavan melankolisia; koneistoni oli joutunut yhä kovempaan rääkkiin ja suoriutui yhä heikommin funktioistaan vähän kuin tylsistyneet oppilaat laskutehtävistä matematiikan tunnilla.

 -  Mieleeni nousi kysymys: mistä minä olen tullut, mistä minä olen erkaantunut?

Löytyyhän sieltä pohjalta - tarpeeksi syvälle kun mennään, se ikiaikainen rakkaus, ylpeys ja yhteishenki vaarin ja tyttärenpojan kesken:

-  "Tyttärenpoika teki sen", sanoin ylpeänä, Silloin lähes samalla hetkellä, Mario huudahti; "Minä matkin vaaria."

Starnonen ajatuksenkulku ja tekstin laatu on monitasoista, pohdiskelevaa ja kysymyksiä virittävää: Missä minä olen, kun peräseinä häämöttää? Voinko vielä paikata jotain aiempaa? Olisiko pitänyt saaduilla eväillä suuntautua/tehdä jotain toisin? Mihin se olisi johtanut? Hyljätä vai hyväksyä menneisyys; tehdä sinunkaupat sen kanssa?  Kuinka kohdata tuleva? Mitä eväitä ja voimavaroja minulla vielä on? etc.

Vaikka skarppi ja sortikas teksti aika ajoin tuntuu viiltävän pitkin ihoa, ei siinä ole toivottomuutta eikä luovuttamista, vaan pikemminkin hirteishumoreskia, haikeanhäiveistä etsimistä ja polun alkua löytämisen iloon, tyytyväisyyteen. Näin haluan Mallaricon  ikäpolven edustajana, isoäitinä  ja yhden Kanssakulkija-vaarin silmin lukemani kokea ja nähdä. Lyhyesti: laatuteos, - ilo on lukijan puolella!

Mainio kansikuva, joka viestii teoksen sisältöä on yksityiskohta Dario Maglionicon teoksesta Reificazione #9, 2014. Yksityiskokoelma.

Keppostelua (Trick) on harrastettu myös mm. blogeissa: Kirjaluotsi,
Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa, Lukuisa, Nannan kirjakimara ja
Reader, why did I marry him:)

Ellu /https://elamaatahtitaivaanalla.blogspot.com/  Isosti tervetuloa mukaan lukusille ja näille elämän mutkitteleville poluille vaihtamaan ajatuksia;  tähtesi valaiskoot kirkkaasti  taivaltamme!

Kepposet mielessä: