"Rajasta etelään, auringosta länteen", Haruki Murakami, Kustannusosakeyhtiö Tammi Keltainen kirjasto, 2017, 230 s., suomentanut Juha Mylläri.
Nobel-palkintoaan edelleen odottamaan jäänyt Haruki Murakami ( s.1949),
on epäilemättä japanilaisen nykykirjallisuuden tämän hetken tunnetuin nimi ja tuotteliain kirjailija. Hänen teoksilleen on tunnusomaista länsimaisten vaikutteiden yhdistäminen japanilaistyyppiseen surrealismiin. (Wikipedia)
"Hajime on saavuttanut keski-ikään mennessä paljon - perheen, kaksi omaa ravintolaa, huvilan - ja kaikki on tavallaan hyvin. Silti oudon falskiuden tunteen riivaamana hän kaipaa elämäänsä merkitystä ja eritoten Shimamotoa, lapsuusvuosiensa sielunkumppania, jonka kanssa kuunneltiin Nat King Colea vinyyliltä. Kun Shimamoto yllättäen palaa kuvioihin, Hajimen on valittava elääkö menneessä vai nykyhetken ehdoilla." (Lievelehti)
Murakami kirjoittaa erittäin kauniisti ja hienoviritteteisesti kuten hänellä tapana on. Hän kuvaa tarkkasilmäisesti Hajimen tuntoja, intohimoja, etsintää, syyllisyyttä ja sielun aukkoa, sitä että jotain oleellista elämästä puuttuu.
Jos vaihdat rakastettusi kanssa sydämien palasia, otat tietoisen riskin siitä,
että siirrännäinen jatkossa hiertää ja aiheuttaa ulkopuolisuudeen ja epätäydellisyyden tunnetta sekä elämääsi että ihmissuhteisiisi. Niitä himmeästi hohtavia helmiä ei synny joka simpukkaan.
- Mutta se kämmen ja ne viisi sormea olivat tiuhaan pakatun näytekaapin tavoin täynnä asioita, jotka halusin tietää tai jotka minun oli tarpeen tietää.
Hän välitti ne asiat minulle pitämällä minua kädestä. Hän antoi minun tietää,
että sellainen paikka oli olemassa. Sen kymmenen sekunnin ajan tunsin olevani pieni lintu. Pystyin katsomaan kauas taivaan korkeuksista. Sieltä näkyi niin pitkälle, että en saanut kaikesta näkemästäni vielä selvää. Mutta nyt tunsin,
että se, mikä ikinä siellä kaukana olikin oli olemassa. Ja tiesin, että menisin sinne vielä joskus. Se ajatus vavisutti rintaani ja sai hengitykseni salpautumaan.
- Arvelin, etten tapaisi Shimamotoa enää koskaan. Hän ei ollut enää olemassa minun maailmassani missään muualla kuin muistoissani. Hän oli kadonnut minulta. Hän oli ollut luonani, mutta sitten hän oli kadonnut. Ei ollut mitään välimuotoa. Ja siellä, missä ei ole välimuotoja, ei ole välitiloja.
"Luultavasti" on ehkä olemassa siinä paikassa, joka sijaitsee rajasta etelään. Mutta ei siinä paikassa, joka sijaitsee auringosta länteen....
Tämä teos ei yllä kiehtovuudessaan ja annissaan mielestäni Murakamin aiempien, joista pääsääntöisesti olen suuresti pitänyt, tasolle. Kirjailija on tuonut näyttämölle eräänlaisen Romeo & Julia tarinan sijoittaen sen uudenlaisiin, omiin viitekehyksiinsä. Hajimen ja Shimamoton lovestoori ei ruusunpunaisiin pilvenhattaroihin kiepannut, vaikka kerronta ja verbaliikka ihastusta herättivätkin. Miesten rakkauden puutarha on minulle tuntematon.
Siellä kukkivat erilaiset kukat, kenties ikikukatkin...
Teoksesta lisätuntemuksia blogeissa: Kirjavieköön/riitta k ja Lumiomena/Katja.
Ja tässä hyväksi lopuksi linkki teoksen teeman notkeaan musiikkiin, jolla silläkin on oma tarinansa: Nat King Cole & South of the Border.
Jurnuttaen & jammaillen:
Tämä lausahduksesi on mainio: 'Miesten rakkauden puutarha on minulle tuntematon.' Niinhän se on, ei naisena ainakaan Murakamin pään sisään tai seksuaalifantasioihin pääse :) Minä pidin tämän tunnelmasta kovin.
VastaaPoistaEi pääse ei, ja ehkäpä onneksi niin. Teos, joka jakaa mielipiteitä on ehdottomasti hyvä. Tämän rajamatkan henkinen haahuilu ei nyt vaan, kerronnan laadukkuudesta huolimatta kietonut verkkoonsa
PoistaOdotan mielenkiinnolla mitä tästä pidän, aiemmista kirjailijan teoksista pidin. Lukulistalla tämä on, vielä kirjastossa.
VastaaPoistaOlisikin mukava kuulla, kuinka tämän lukukokemus Sinulla sijoituu aikaisempien kirjailijan teosten suhteen:) Aurinkoista viikonloppua!
PoistaOikein pysähdyin ihailemaan adjektiivia "hienoviritteinen" kirjoittamassasi esittelyssä 🎼Erittäin hyvä. Olen hiljattain lukenut kiehtovan japanilais-länsimaista tarinan ja siitä viehättynyt. Siksi tunnen nyt vetoa Japaniin. Täytyy pistää Haruki Murakami muistiin 🙂
VastaaPoistaTuollainen elämänvaihe on kai aika (miehillä) tavallinen että saattaa kokea tyhjyyttä ja epämääräistä kaipuuta. Liittyykö sitten keski-iän kriisiin vai mihin? Minäkään en sinun laillasi osaa asettua vastakkaisen sukupuolen asemaan. Mutta kuule luetaan lisää, jos vaikka opittaisiin 😀
Murakamin tavassa kirjoittaa ja kertoa on jotain unnukkaista. Saattaisit hyvinkin pitää hänen tyylistään.
VastaaPoistaVaikea sanoa; eräs alan ammattilainen totesi kerran asiaa kysyessäni hyvin:"Eikös jokainen ikä ole kriisi-ikä?" Mene ja tiedä, mutta on tuo miesväki sen verran kiintoisaa heimoa, että kiinni vet: luetaan ja opiskellaan lisää, tirkistellään puutarhaan ja nautitaan elämästä:)