"O", Romaani (tai yleispätevä tutkielma siitä miksi asiat ovat niin kuin ovat),
Miki Liukkonen, WSOY, 2017 , 858 s.
"Miki Liukkonen (s. 1989 Oulu) on Helsingissä asuva kirjailija. Aiempi tuotanto
Valkoisia runoja, runoja 2011, Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkintoehdokas.
Elisabet, runoja 2012.
Lapset auringon alla, romaani 2013, Runeberg-palkintoehdokas.
Raivon historia, runoja 2015."(Lievelehti)
© Ari Roukala
"O on romaani, joka kertoo olympialaisiin valmistautuvasta
uimajoukkueesta, taiteellisesti kunnianhimoisia liukumäkiä
suunnittelevasta firmasta ja miehestä, joka pakenee neuroosejaan
lukitsemalla itsensä pihavarastoon.
O seuraa hevoskauppoja tekeviä romaneja, jotka aikapoimun takia elävät kaksi tuntia tulevaisuudessa.
O tutustuttaa meidät ujoon poikaan, joka
kommunikoi vain post-it-lappujen avulla, ja Espanjassa veneen alla
asuvaan narkkariin, joka näkee pohjan raosta taivaan jollaisesta me muut
voimme vain uneksia.
O on suuruudenhullu, kohtuuttoman laaja ja kaikkeutta tavoitteleva tarina tavallisista ihmisistä ja kummallisista tapahtumista, päähänpinttymistä. järjettömistä asioista, joita pelkäämme kuin lapsi tähdetöntä yötä." (Lievelehti)
Tähän opukseen oli ihan pakko tarttua - ja tukevasti kiinni pitää - ihan silkasta mielenkiinnosta ja uteliaisuudesta: kuinka nykypolvi tässä sirpaleisessa ja informaatioähkyisessä ja tietosälätulvaisessa etc, maailmassa, jossa suuret tarinat ovat kuolleet, pärjäilee, mitkä ovat mietteet ja mielen defenssit sekä minkälaiset ovat tulevaisuuden visiot? Rohkeasti liikkeelle siis avoimin mielin ilman tirkistelymentaliteettia toivoen saavani parempaa ymmärrystä tuon sukupolven ajattelumalleista ja maailmankuvasta samalla terveesti ravistellen ja päivittäen omaani... Tälle aikamatkalle singahdin vailla pienintäkään kunnianhimoista pyrkimystä tahi tarvetta sen perinpohjaisempaan analyysiin kuin omaan lukukokemukseni avaaminen:
Jep; sivumäärän perusteella arvelin, että jossakin kohtaa
tekstiä varmasti kiskot kolkkaavat tyhjää. Mutta kun ei. Nämä Liukkosen
kangaspuut paukuttelivat tämän jättimaton vaivatta valmiiksi. Lukeminen
jaksottui luontevasti useampaan rupeamaan tekstin ollessa niin
täyteläistä ja sanarikasta, että lukupuhku uhkasi asettaa
sisäistämiskapasiteetin positiivisesti pahemman kerran koetukselle.
Teos
pitää sisällään paitsi laaja-alaista eri aiheiden hallintaa myös
riemastuttavaa verbaalista ilotulitusta uusiosanoineen ja uskomatonta sanavaraston
suoltamista, henkilönimetkin ovat herkullisia. Nautinnollista makusteltavaa:
liha vetelehti hänen luidensa päällä, mölynkatkuista hiljaisuutta, valkopyökkejä valonryyppäjäisissä, ahmustaa, ährätä, hirvistyneenä, lysyi alas, touhuta höpertäen, musiikki yhtä imelää kuin parapähkinähunajalaysaninhuitti tai Darnapogaldjitzer, Maudaus Zolánfin ja Alfonso Francis Apodopopueli etc.
Voin hyvin kuvitella, että osa tekstistä on irronnut kuin itse eestään, mutta toisaalta jotkut teemat ovat vaatineet piukkaa asiaan perehtymistä ja sinnikästä faktojen kaivuuta. Liukkonen onnistuu mainiosti pitämään lukijansa havaintokyvyn herkässä vireessä ja mielen valppaana. Silti myönnän auliisti, jotta joissain pompahduksissa tämän mummon löppössukat rullasivat hilpeästi makkaralle. Runsaiden alaviitteiden, etenkin pidempien kohdalla olisi suurempi kirjainkoko ollut eduksi.
Villi "vekara", joka ei viittauksia
Wallaceen pönkityksekseen kaipaa; tanakkaa tekstiä, tukuisa teos. Miki Liukkosessa on puhtia ja potentiaalia; antaa palaa vaan!
Mitä mietteitä on mieleen putkahtanut Liukkosen matkassa
Kulttuurikukoistaa/Arjalla ja
Kirjasta kirjaan/Hannelella selviää klikkaamalla:)
# Lukunautinto: