sunnuntai 5. maaliskuuta 2017
Rainer Maria Rilke: "Uusia runoja / Neue Gedichte" - ex Libris...
"Uusia runoja", Rainer Maria Rilke, ntamo, 2017, 227 s., suomentanut
Liisa Enwald.
"Rainer (alun perin René) Karl Wilhelm Johann Josef Maria Rilke (1875–1926) oli itävaltalainen runoilija, jota pidetään yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä ja joka tunnetaan mm. Duineser Elegien -teoksestaan (1922, suom. Duinon elegiat,
Aila Meriluoto 1974, Duinon elegioita, Arja Meski 2015)." (ntamo)
"Yli sata vuotta sitten Rainer Maria Rilke (1875–1926) otti runoudessaan uuden suunnan, joka viitoitti tietä koko eurooppalaiselle lyriikalle. Kaihon ja helkynnän tilalle astui pyrkimys sisällön objektiivisuuteen ja muodon kirkkauteen.
Neue Gedichte -kokoelman (1907) yhteydessä on puhuttu myös esinerunoudesta: aiheina ovat usein staattiset esineet, joiden kuvaukseen runon retoriikka kuitenkin sisällyttää piilojuonen, usein jopa novellimaisen yllätyksen "jonkin liikahtaessa uuteen asentoon kuvatun sisällä" (Liisa Enwald).
Uusia runoja, tämä Rilken varhainen klassikko on nyt ensikertaa suomenkilielisenä saatavilla kiinnostavassa muodossa, siten että kullakin aukeamalla on luettavissa sekä alkuperäinen teksti että sen suomennos, jolloin selviää käännöstyön kompleksisuus ja haasteellisuus. Blogistaniassa käytiin taannoin keskustelua kirjoista, joista monet pitävät, mutta sinä et ja siitä, kuinka sujuu postaaminen teoksista, jotka jättävät valjumman tai vieraammaan lukujäljen. Tässä on nyt oma esimerkkini suositusta ja tunnustetusta runoilijasta, johon en lukuisista yrityksistäni huolimatta ole löytänyt kontaktipintaa, mutta jonka haluan lukkarinrakkaudesta käännöstyöhön nostaa esiin ihan jo Liisa Enwaldin suorittaman akrobaattisen käännösurakan vuoksi.
- Kun veistetään runoa kirjailijana tai kääntäjänä, tarvitaan talttaa, pensseliä, kaikkea mahdollisia leikkaus- ja hiontavälineitä. Suotta ei Rilke vertaa runontekoa käsityöhön.
Mitenkä sieluani pidättäisin
nyt liittymästä sinun sieluusi
ja kytkisin sen muihin asioihin?
Sen mielelläni rauhaan laskisin
hämäriin kadonneitten maailmoihin,
se ettei sieltä keinahtelisi
sielusi syvyyksien aallokoihin,
kun kaikki, mikä meitä koskettaa
yhteen kuin viulunjousi meidät saa.
Se kaksi kielin yhtä ääntä soi.
Niin mikä soitin meidät virittää
ja kenen jousenveto väräjää?
Oi laulu, oi.
(Rakkauslaulu)
Hetket haaltuvat etäisiksi,
niiden siipi vain haavoja lyö.
Miksi suuni on minulla - miksi?
miksi päiväni? miksi yö?
Rakasta ei ole, ei taloakaan,
paikkaa ei mihin asettua.
Kaikki, mille saan antautua,
minut tuhoaa suuruudellaan.
(Runoilija)
- Sehen lernen. - Äly kasvaa tunteen ympärille, toteaa Rilken aikalainen ja ystävä Rudolf Kassner.
Vaikken itse ole päässyt sinuiksi runoilijan kanssa, niin Rilken runouden ystävät riemuitkoot. Uskon että tämä uutuus on hänen ystävilleen todellinen helmi.
Riimien reunamille roikkumaan jäi:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti