maanantai 6. helmikuuta 2017
Juha T. Hakala: "Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan" - ex Libris...
"Kohtuuden kirja. Näkökulmia ääriyhteiskuntaan", Juha T. Hakala, Talentum Pro, 2016, 219 s.
Juha T. Hakala (s. 1962) on kasvatustieteen professori ja filosofi.
Hän on kirjoittanut useita tietokirjoja kasvatuksen, tutkivan ajattelun, luovuuden sekä tietotyön alueilta. Viime vuosina Hakala on ollut esillä myös yhteiskuntaa, erityisesti työelämän muutosta ja tilaa, koskevilla kannanotoillaan.
Hänen edellinen teoksensa on yliopisto-opintoihin valmentava, suosiota saanut Pääsykoeopas (Talentum). Vuonna 2012 Hakalalle myönnettiin Suomen Tietokirjailijoiden oppikirjapalkinto. (Lievelehti)
"Mikä kumma saa ihmisen hakeutumaan yhä uudestaan tilanteisiin, jossa henki on sanan varsinaisessa mielessä alituiseen hieverissä? Koskimelomaan murhanhimoisten orangutangien seurassa ja tekemään Facebook-päivityksiä Kabulista tai Mogadishusta - missä nyt milloinkin on suurin todennäköisyys päästä henkikullastaan. - Kirjoittaja tähdentää, ettei hänellä ole mitään erityistä yliherkkyyttä yksittäisiä övereitä vastaan. Periksiantamattomuus voi kyllä tuoda väliaikaisen helpotuksen - ja tiettyyn rajaan asti se onkin piirteenä jalo, mutta ääri-ilmiönä se on taakka, jopa tuhoisa. Hakala ei ole kirjoittanut kirjaansa nyreänä tai ahdistuneena saati allapäin, vaan päinvastoin, pohtii vakavaa aihetta värikkäästi ja elämänmyönteisesti." (Takakansi)
Ja tämä asenne sävytettynä lämpimällä ymmärryksellä, tutkijan ihmettelyllä ja ripauksella silmäkulmain huumorinpilkettä heijastuu läpi laaja-alaisen tekstin lukijan eduksi. Hakalalta on turha odottaa mitään valmiiksipureskeltuja patenttiratkaisuja. Hän ei pohdiskeluissaan sorru minkäänlaiseen ekstreemiin asenteeseen tai sormella osoitteluun, vaan ikään kuin teemasta juoheasti toiseen siirtyen heittelee ilmaan palloja ja jutustelee muhevasti lukijalleen, jonka osaksi jää omien Hakalan herättämien ajatuskulkujen ohella joko hyväksyvästi nyökkäillä tai rypistellä otsaansa.
Teoksen luvut on nimetty: Mistä kirjoitan, Sukkia vegaanille, Olen Pena olen addikti, Huolelliset voivat (joskus) huonosti, Selittämätön seikkailunhalu,
Reipasta kodinraivaajaa etsitään, Huijausta hinnalla millä hyvänsä,
Kas järvi syttyi palamaan, Tyytymättömyyden ylätasanteella ja Kohtuuden aika. Väliin on ripoteltu hauskasti teemaan liittyviä aforismeja: Kun Betty Ford palasi kotiin kasvoleikkauksen jälkeen, hän kysyi mieheltään presidentti Gerald Fordilta: "Gerry, rakastatko minua"" "Varmasti", Gerry vastasi, "mutta jos vaimoni saa tietää, hän tappaa minut."
Mitä tämä äärimmäisyyksiin pyrkiminen kertoo yhteiskuntamme tilasta, asenteista ja jäsenistä? Mistä tällainen reuhtominen syntyy? Onko se sisäsyntyistä vai elämän kiireisyyden tai tyhjyydeen esiin polkaisemaa vaiko mitä; kun mikään ei tunnu miltään? Ja jos ei tunnu, niin miksi ei tunnu?
Hakala hallitsee elävän kirjoittamisen ja sanoilla leikkimisen jalon taidon, joten teos oli kiintoisaa luettavaa tällaiselle tavalliselle tallaajallekin, jolle oma elämä on toistaiseksi tarjoillut ihan riittävästi vuoristorataa, jännitystä ja vaaratilanteita ilman, että kiksejä ja on erityisesti tarvinnut ruveta etsimään ja harrastukseksi haalimaan...
Hakalan kysyessä kuulumisia naapurin mummolta, tämä viisas vanhus oli myhäillyt: "Hyvin menee, kunhan ei vertaile." Juuri näin eikä tuolla asenteella iske jämppi päälle:) Reipasta kodinraivaajaa etsimään jääden ja
elon langalla nuorallatanssien:
:D
VastaaPoistaEn kirjoita mitään amerikkalaisten nykytilanteesta, sillä harrastan ekstreemiä ja pistän silmät, korvat ja suun kiinni....vitsi! Koko tilanne on valitettavasti todella paha skenaario, jonka visio on dystopia ja missioita ei voi olla kuulematta. Mustia joutsenia lentelee pahaenteisesti ja minä haluan sykertyä peiton alle piiloon lukemaan kirjoja. En nouse sieltä ennen kuin se yksi solariumpelle on lennätetty avaruuslennolle aurinkoa kiertävälle radalle.
Hakalahan kirjoitti suoraan tästä solariumpellestä.
Koskimelonta on vielä lapsellista ja ymmärrettävää, kun koko suku on siitä innostunut, samoin laskuvarjohypyt ja syväsukellus (vävy jopa ajaa moottorikelkalla pitkin sulavesiä). Pelottavampaa on tuolla arkiliikenteessä ja kävellen suojateiden ylittämisessä, ruumitakin taitaa tulla enemmän!
Mai; kuinka nasevasti kuvaat myös omaa suhtautumistani solariumpelleen. Nauratti, vaikka tilanne vetää pärstän peruslukemille. Nassim Nicholas Talebin mainiota Mustaa joutsenta sivunnet, joka itse vilahti postauksessani Markku Wileniuksen: Tulevaisuuskirjassa: http://mummomatkalla.blogspot.fi/2015/09/metodi-seuraavan-aikakauden_13.html Pidetään silti peitonkulma tarttumaetäisyydellä...
PoistaJep: kyllä arki nykyään tarjoaa riittävästi haasteita, kun kuten mainitsit nuo suojateiden ylittämisetkin ovat yhtä amok-juoksua. Aurinkoista viikonjatkoa Sinulle!
Just niitä tarkoitin...ja peitto pysyttelee aina lähellä. Kiva,että olet samaa mieltä siitä, jonka nimeä en mainitse.
PoistaKun olen tuolta pohjoisesta, niin se suksilla lasku on ihan luonnollista vuorenrinteitä pitkin. Ja nousu.
Tällä hetkellä veljenpoika treenaa teräsmieskisoihin juoksemalla pölli olkapäällä umpihangessa. Me ollaan sen verran tärähtäneitä, että liikunnan pitää tuntua.
Mai voi hurja teidän sukua ja heimoa!! Tuosta tärähtäneisyydestä en nyt kuitenkaan tiedä, sillä kukin taaplaa tyylillään ja teräsmieskisa on kova juttu, rispektit veljenpojalle!
PoistaJep; taitaa tulla tuosta peitonkulmasta meille vielä eppuliina, mutta turva se on pienikin turva:)
Varmasti hyvä kirja, jota on vaikea kommentoida, kun ei ole lukenut. Nykymaailmassa liikkuminen ja kommunikaatio ovat helpompia. Aina jotkut etsivät rajojaan ja ylittävät niitä, osa luovii maailmanmerivirroissa oikein ja osa ei uskalla tehdä mitään omaa.
VastaaPoistaYmmärrän näitä ääriharrastuksia, mutta tämä vuorenrinteiltä suksilla lasku näyttää vaaralliselta.
Jokke kiitos kommentistasi! Oliskohan tässäkin tuo kahtiajako voimistunut, kuten toteat: osa ekstreemaa ja osa nyhjöttää napanöyhtäänsä nyppimässä sängynlaidalla?
PoistaItsensä haastamisessa on toki mieltä ja omien rajojensa koettelemisessa. Itse akrofobikkona koen suurta mielihyvää, kun jollekin mielestämi huimalle tättärälle onnistun könyämään, mutta kuolemaa en ole lähtenyt enkä lähde haastamaan: se pitää kyllä huolen itsestään... Samoin jokaisen kerran, kun pystyn vastaamaan "tänään" kysymykseen: "Milloin teit viimeksi jotain ensimmäistä kertaa elämässäsi?" koen omakohtaisesti pieneksi voitoksi elämälle ja sen laadulle:)
Tämä kirja on luettava, laitanko heti taas kirjastovarauksen.
VastaaPoistaJa nöyrästi ikää saaneena myönnän, että nuorempana joitain ihan kevyimpiä äärilajeja olen harrastanut. Ja nauttinut.
Mutta nyt, villasukat ja hyvä kirja ja pakkanen kiristyy...
Hyvä Sinä huimapää! Kyllähän sitä hurjassa nuoruudessa tuli tehdyksi sen verran, jottei nyt tarvitse käpertyessään lokoisasti lempparituoliin, villasukat iloisesti makkaralla, hyvä kirja kourassa ja höyryävä kahvikupponen käden ulottuvilla katkerana kirputella tekemättä jättämisiään, mikä on loistavaa ja tuottaa selkeästi tyytyväisyydentäyteisempää oloa & eloa:)
VastaaPoistaKannatan kohtuutta ja kultaista keskitieä elämänasenteena, mutta ehkäpä ihmiskunta pysyy paremmin tasapainossa kun on sekä rämäpäisiä äärilaitojen ihmisiä että hissuttelevia nössöjä. Ilman isoja tempoiluja ei kukaties syntyisi muutoksia ja keksintöjä, tiedähäntä. Iso osa hengenvaarallisia seikkailuja tosin voi tapahtua pelkkästään vauhdin hurman ja jännityksen vuoksi. Väitetään että joidenkin ADHD-ihmisien aivot ovat sillä tavoin virittyneet. Omat aivoni ja geenini ovat maltillisempaa sorttia :)
VastaaPoistaRita A: hyvä ja osuva pointti tasapäisyyden negatiivisuudesta! Ja kiintoisa tuo tieto ADHD-ihmisten aivojen virittyneisyydestä. Fyysinen rämäpäisyys on minulle vierasta, mutta muilla osastoilla on kyllä tullut koeteltua laitojen kestävyyttä ja niiden ylittämistä riittävän reippaasti... Aurinko kutitelkoon silmiäsi ja sieluasi:)
VastaaPoista