"Mehiläisten historia, Maja Lunde, Kustannusosakeyhtiö Tammi, 2016,
431 s., suomentanut Katriina Huttunen.
"Maja Lunde (s. 1975) on norjalainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka on aiemmin julkaissut lastenkirjoja. Mehiläisten historia on hänen ensimmäinen aikuistenromaaninsa. Se voitti norjalaisten kirjakauppiaiden palkinnon vuonna 2015 ja Fabelprisenin 2016." (Lievelehti)
"Vuosi 1852. Englantilaisen suurperheen isä William on kadottanut elämän tarkoituksen. Kauan sitten haudattu kunnianhimo herää kuitenkin uudelleen, kun hän löytää mehiläisten kasvatuksen. Vuonna 2007 amerikkalainen mehiläistarhaaja George ymmärtää, että työlle ei löydy jatkajaa. Samaan aikaan mehiläiskuolemien aalto pyyhkii yli maailman. Vuonna 2098 mehiläiset ovat lopullisesti mennyttä. Hedelmäpuiden pölyttäjänä työskentelevän kiinalaisen Taon maailmasta on tullut toivoton paikka, jossa vain vahvimmat selviytyvät.
Tao ei voi muuta kuin toivoa pojalleen parempaa. Mutta sitten poika sairastuu ja katoaa. Kuka on vienyt hänet, ja miksi? Arvoitus kiertyy spiraalina takaisin kohti menneisyyttä, missä erään mehiläishoitajan käsissä lepää koko ihmiskunnan kohtalo." (Lievelehti)
Kerronta etenee kolmessa aikatasossa esiintuotuna kolmen päähenkilön ja perheen voimin. Tao - Piirikunta 242, Shirong, Sichuena / William - Maryville, Hertfordshire, Englanti 1852 ja George - Autumn Hill, Ohio, USA 2007. Normaalisti moinen rakenne olisi nostanut lukukynnystä, sillä en ole aika- ja paikkatasolla hyppelehtivän romaanin ystävä. Mutta kuinkas sittten kävikään? Tälläiselle luontoa ja sen pikkuruisiakin hönninkäisiä ja öhkömönkiäisiä tarkkailevalle, muurahaisten yhteiskuntasysteemiin aiemmin ja perehtyneelle sekä luontokappaleista ainoana inhokkinaan ja vihamiehinään amppareita pitävälle teos oli antoisa kurkistus arvoisaan mehiläiskuntaan.
- Mehiläisen kehityksestä: Pienistä 1,5 mm:n munista kuoriutuu kolmessa päivässä toukka, ja sitä ruokitaan kuin pientää vauvaa. Kasvun vuorokausien jälkeen toukka kehittää kotelokopan kutomalla ympärilleen suojakuoren kaikkea vastaan.
Täällä, ja vain täällä se on yksin. Kolmen viikon kuluttua työmehiläinen kömpii ulos kennosta muiden luo. Seuraa pieniä tehtäviä kunnes alkaa pesämehiläisen työ ja lopulta siitä tulee lentomehiläinen. - Ulkona se on yksin mutta silti osa yhteisöä. Yksin se ei ole mitään, niin pieni osa että se on merkityksetön, mutta yhdessä muiden kanssa se on kaikki. Yhdessä ne ovat pesä...
- Mehiläiskato, CCD - Colony Collapse Disorder nimettiin 2017.
Sen aiheuttajiksi Lunde kirjaa: myrkylliset ruiskutukset ja torjunta-aineen, Varroapunkin, äärisäät ja vuodesta 2000 alkaen kiihtyvän ilmastonmuutoksen sekä yksipuolisen maanviljelyksen. Sen seurauksiin puolestaan: pulan maataloustuotteista, lihatuotannon romahduksen 2030-luvulla ja öljyn korvaamiseen tarkoitettuujen biopolttoaineiden pölytyksestä riippuvaisen tuotannon lopahtaminen sekä väestönkasvun tyrehtymisen.
Siviili- ja asiateksti ovat riittävästi balansissa, etenkin kun viime riveillä löytyy linkityksiä lisäinformaatioon (mehiläishoitajat.fi, hunaja.net ja coloss.org.) sitä kaipaaville. Lunden teksti on elävää ja muodossaan pysyvää, kerronta ketterästi ja pakotteettomasti etenevää sekä henkilökuvaukset toimivia. Maukas ja makoisa lukuannos; tismalleen nappi teos kukkaintuoksua ja iloista surinaa näin lokakuun alkuun!
Mehiläisten kanssa ovat surisseet:
Jenni / Kirjakirppu
Katja / Lumiomena
Laura / Laurakaneli
Laura / Lukuisa
- Silti Wei-Wenillä olisi merkitystä. Hänen kuvansa. Punahuivinen poika, hänen kasvonsa - ne olivat uutta aikaa. Miljoonille ihmisille hänen pyöreä naamansa, hänen suuret, kiiltävät silmänsä kirkkaansinisen taivaan alla liittyivät yhteen ainoaan sanaan. Yhteen ainoaan, yhdistävään tunteeseen: toivoon...
Jokaista vastausta on edeltänyt kysymys - jokaista ratkaisua ongelma.
Optimisti - kyllä, Idealisti - ehkä, utopisti - tuskin, mutta dystopistiksi en suostu, siispä
varovaisen toiveikkaana:
Mehiläiskato on kummastuttanut jo monta vuotta. Mehiläistenhoitoon kannattaisi satsata. Kumma juttu sekin kun tänä aamuna jostain putkahti mieleeni opiskeluaikainen muisto italian keskustelutunneilta. Vetäjänä italialainen rouva Luciana, joka valitti meidän ryhmälle että toiseen ryhmään kuuluva mies käänsi aina keskustelun mehiläistenhoitoon vaikka hän tekisi mitä :D Äsken yhtäkkiä huomasin postauksesi. Voit arvata hämmästykseni. Onko tämä telepatiaa? :) Ehkäpä mehiläiset ovat palaamassa.
VastaaPoistaRita A; telepatiaapa hyvinnii; ehkä joku syksyn vimoinen mehiläinen näin luomumenetelmällä pöristeli viestiä välittäen ja nykytekniikkaa uhmaten:)
PoistaSinulla lienee sitten aiheeseen liittyvä sanavarasto hallussa , jos kyseinen signore kohdallesi pelmahtaa... Vakavasti: tuo mehiläiskato kyllä mietityttää, toivottavasti on ratkaistavissa!
Mieheni siskonmies on ollut vuosia mehiläistarhuri ja olen yrittänyt houkutella miestä tarhuriksi, kun sillä on siitä paljon tieto-taitoa. Johtuu siitä, että kouluaikana asui siskonsa perheessä, ja joutui aina auttamaan mehiläishommissa. Minä olisin kyllä innostunut mehiläisistä. Jotkut reumapotilaat tulivat kuulema ottamaan mehiläisten pistoja luonnollisena hoitona reumaan.
VastaaPoistaHunaja on sellaista kultaista nektaria ja meillä on aina hunajaa. Nautin sitä kuuman veden kera tai laitan puuron päälle. Voin minä ottaa lusikallisen tai kaksi ihan sellaisenaan.
Mai, tuopa oli kiintoisa tieto reumapotilaitten hoidosta! Joku tarhuri näkyi maininneen, että mehiläisten surraus käy myös meditatiivisesta hoidosta. Tätini ystävätärsiskokset kasvattivat mehiläisiä ja oli kiintoisaa vierailla heidän tarhallaan.Sarjasta mikä ei ole takanapäin: ehkäpä tekin sitten myöhemmässä elämänvaiheessa innostutte...
VastaaPoistaHunajaherkun päälle en itse ymmärrä, mutta Vaarin aamuteehen reilu lusikallinen ehdottomasti kuuluu, ja voi jehna mikä meteli jos sen puuttuessa sokeria brutaalisti ehdotan; pyhäinhäväistys:)
Enpä ihmettele ollenkaan. Kirjamessuilla oli myös ruokamessut ja sain sellaista sokerihunajaa, että vieläkin tekee pahaa. On niissä hunajissa iso ero.
PoistaNäin olen ymmärtänyt sivusta seuraten kuinka piiruntarkka operaatio hunajan ja oikeaan teesekoitukseen tarvittavien laatujen valinta on.
PoistaSinulle makoisammat hunajat & viikonloput:)
Selailin tätä kirjaa kirjastossa, mutta jätin ottamatta. Luin joitakin esittelyjä, mutta ne eivät olleet innostuneita. Aihe sinänsä olisi kiinnostava.
VastaaPoistaKiitos kommentistasi Ulla! Teos on tosiaan jakanut mielipiteitä, mutta aihe on mitä kiinnostavin sekä mehiläisten yhteiskunnan toiminnan tasolla että sen vision, mitä niiden kato globaalisti merkitsisi...
VastaaPoistaKyllä vaan on aika jännää ja hurjaa ajatella, miten meidänkin isojen otusten olemassaolo on aika lailla kiinni pienten mehiläispörrien ahkeruudesta. Toivottavasti ihminen joskus (tai paremminkin pian!) ihan oikeasti oppii, että pienelläkin on tässä maailmassa merkityksensä. (Mutta ampparit, niin, ne kyllä... yritän kovasti kehitellä hyvää tahtoa niitäkin kohtaan ja muistuttaa itseäni siitä että kai niilläkin joku tarkoitus on, mutta aika vaikeaa on tämä hyvä tahto tässä kohtaa...)
VastaaPoistaKiitos Katja, ja eikös voida sopia, että jaettu amppari-inho on vain puolikas sellainen, jottei tuntuisi niin syylliseltä?
VastaaPoistaSinäpä sen sanoit. Avainsana ahneus? Loputon ahneus, jonka valtaan joutunut lopulta näännyttää itsensä kuin hamsteri pyörässään pääsemättä kuunaan tavoitteeseensa. Kunpa ihmispolo ymmärtäisi,sisäistäisi ja toiminnoissaan toteuttaisi sen, että vähemmän on enemmän kaikelle olevaiselle. Tällä Telluksellamme joka luontokappaleella on oma tehtävänsä, eikä kuvioita voi rikkoa järkyttämättä herkkää tasapainoa. Kirpakoita syysaamuja ja leppeitä valonsäteitä:)