"Zack", Mons Kallentoft & Markus Lutteman, WSOY, 2016, 470 s., suomentanut Sari Karhulahti.
"Mons Kallentoft (s.1968) kirjoittaa rikosromaaneja, joita ylistävät niin lukijat kuin kriitikotkin. Suosittu dekkarisarjan rikostutkija Malin Fors on Kallentoftin käsialaa. Hänen dekkareitaan on käännetty 30 kielelle ja myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta. Kallentoft kasvoi Linköpingin lähistöllä ja asuu nykyisin Mallorcalla. Markus Lutteman (s 1973)
debytoi asiaproosateoksella El Choko ja herätti laajasti huomiota
Patrik Sjöbergin elämänkerralla Det du inte såg. Hänen teoksiaan on myyty yhteensä lähes 400 000 kappaletta. Myös toimittajana työskennellyt Lutteman asuu Örebrossa, Ruotsissa." (Lievelehti)
"Zack Herry, poliisin erikoisyksikön nuori komeetta, tutkii Ruotsin historian julminta murha-aaltoa. Neljä aasialaista naista löytyy raa'asti surmattuna tukholmalaisesta asunnosta. Viides on jätetty henkitoreissaan sairaalan portille. Vammoista päätellen hän on joutunut koiralauman raatelemaksi. Onko kyse naisvihasta, rasismista vai ihmiskaupasta? Vain se on tiedossa, että ellei murhaajaa pian löydetä, naisia kuolee lisää.
Zack Herry tekee päivät vimmaisesti töitä rikosten selvittämiseksi, mutta öisin hänen on paettava todellisuutta, ristiriitojaan - ja oman lapsuutensa verisiä muistoja." (Takakansi)
Kyse on ihmiskaupasta, prostituutiosta, huumeista ja reviiritaisteluista. Vallassa on koirista pitävä Brotherhood of no Mercy - jengi ja sen reviirille apajille aikoiva turkkilainen Yildizyeli-liiga johtajanaan Ozgür Trakija. Stooria ryydittävät: erikoisyksikön nuori komeetta, omien painajaistensa kanssa kamppaileva, äiti-syndroomainen, nyrkkeilyä ja öisiä harharetkiä sekä omien huumekätköjen esiikaivuuta harrastava Zack työparinaan kurditaustainen Deniz Akim.
Mera on Zackin varakas ja modernia taidetta harrastava ystävätär. Tärkeässä lapsuudenystävän, joskin sivuraiteille hairahtuneen, roolissa on Abdula, jonka vuoksi Zack ottaisi vaikka luodin nahkaansa. Tietoteknistä virtuaalimaailman virtuoositeettiä edustaa kuriositeettina kotoisesti Sirpa Hämäläinen. Elementtejä on vähintäinkin riittävästi.
Herkimmän ja koskettavimman kontaktin ja yhteiset rupatteluhetket tarjoaa 53-vuotiaan, työkyvyttömyyseläkkeellä ja depression vallassa viruvan äitinsä kanssa toisen kerroksen kaksiossa asuva, Ester 11-v. Laiha tyttö, jonka piikkisuora tukka ulottuu yläselkään asti nojaa kesämekossaan selkä seinää vasten kirja sylissään Zackia odottaen.
Nämä osiot ovat ilman muuta kerronnan parasta antia.
Denizin hampaidenkiristelyä:" Voi jumalauta. Ensin ihmiset joutuvat pakenemaan kotimaastaan koska niitä raiskataan ja murhataan ja niiden kylät poltetaan. Sitten ne joutuvat eurooppalaisten ihmiskauppiaiden käsiin ja ne pakotetaan prostituoiduika ja ammutaan. Itkettää, kun sitä ajattelee." Näin tässä eittämättä käy, kun vielä kehiin on heitetty sudet,
joille tarpeettomat, loppuunkäytetyt tai muuten vaan rangaistavat yksilöt revittäviksi nakataan.
Jo edellisessä lukemassani: Viides Vuodenaika-dekkarissa, 2014 : piehtaroiteettiin lukijaa raakuuksissa ja vastenmielisyyksissä ja siksi se jäikin alaviitteeksi "Pinokkion nenä"-postaukseeni. Tässä jatkuu sama tahti. Vaikka aihe on relevantti ja sudetkin ( lauma - liiga - jengi = reviiritetoisia saalistajia kaikki, jos tätä kontekstia on haettu) vielä sietäisi, niin tuon erikoisyksikön Zackin huumehuuruiset klubiriennot, aineissa pöllyäminen työaikana eli riippuvuusrajan ylittäminen tyrkkäsivät minut takajaloilleen ollen käytännössä mahdoton ja erittäin huono yhdistelmä sekä totaalisen epäuskottavaa. Harmi, enkä osaa arvioida Kallentoftin mietteitä ja perusteita moiselle. Harmi, sillä Zack on muutoin tuloksia aikaasaava, sankarillinen ja symppis persoona. Lisäksi tämä on nopealukuinen,sujuvasanainen dekkari ja itse teksti on napakkaa ja kerronta juoheasti jolkottavaa, mutta...
Uljaasti kreikkalaisella mytologialla lähdettiin alkulehdellä liikkeelle: Kuka noutaa ihmislihaa syövät hevoset? Kuka lyö Traakian kuninkaan Diodemeen? Kuka pelastaa viattomat?
Sankarimme, sankarimme, sankarimme. Mistä Kallentoft & Lutteman tuon mietelmän poimi tai poiki, jää arvoitukseksi. Jäin pohtimaan tuota sankariuden käsitettä: onko meillä enää sankareita ja jos, mikä on sen mitta nykypäivänä?? "Sankari on kansanperinteessä ja kirjallisuudessa usein tarinan päähahmo eli protagonisti, joka edustaa yleensä positiivisia arvoja.
- Kirjallisuudessa, etenkin tragediassa sankarilla voi olla myös jokin kohtalokas heikkous, jolloin hän on traaginen sankari." (Wikipedia) Tai antisankari, kuten Zack.
"Tuntuu että planeetan vauhti kiihtyy ja hän puristuu maata vasten. Tähdet lähestyvät.
Linnunradan juova näkyy entistä selvemmin, ja niin näkyvät myös ne pahat henget, jotka piileskelevät mustissa aukoissa tähtisumun keskellä. Viekää vaan minut pois. Avaruuteen. Suureen unohdukseen." Nämä ovat johdannon viimeiset sanat ja näihin sanoihin kirja myös päättyy.
- Suureen unohdukseen....
Ehdoton sankari oli kuitenkin se mustarastas, joka tämän kevään ensimmäisenä 06.50 availi ääntänsä ja hapuili oikeaa sävelkulkua. Tätä overtyyria ihastellen kuulostelimme - avoimin ikkunoin kun uinumme - mykistyneinä lämpöisessä vuoteessa käsi kädessä köllöttäen...
Hulppeaa & Hulvatonta: